Lapin matkailun vuosikello: aina voi ratsastaa!

Huskyt, porot ja hevoset ovat minulle Lapin-matkailun aatelia. Näitä kaikkia on tarjolla Horsexploren Levin kohteessa, jossa matkailupaketit räätälöidään vuodenajan mukaan. Syksyllä ja talvella tarjotaan ohjelmaltaan vaihtelevia kolmen päivän viikonloppupaketteja ratsutilalla. Elokuussa hevoset pakataan ylemmäs pohjoiseen Pöyrisjärven hiekkaerämaahan viikon ratsastusvaelluksille suomenhevosten kanssa.

Yötön yö Pöyrisjärvellä (kuva P.Hiukka)

Tunturi-Lapissa sijaitsevalla Levillä päivät pitenevät ja lyhenevät dramaattisemmin kuin Etelä-Suomessa, joten reissu Lappiin on myös eräänlainen "aikamatka.

Suokit aina valmiina palvelukseen

Talvi on tallin kiireisintä aikaa. Ennen koronaa tilalle kurvasi 100-500 ulkomaista asiakasta päivässä. Korona tyrehdytti kansainvälisen matkailun, mutta nyt yhä useampi suomalainen suuntaa Lappiin nauttimaan luonnosta ja ulkoliikunnasta.

Ei tunnu pakkanen! (kuva P.Hiukka)

Talvella kolmen päivän viikonloppupakeissa voi tehdä oikeastaan mitä vaan: ratsastaa maastoratsastusta umpihangessa kahlaten tai auratuilla poluilla laukaten, opetella valjastamaan hevonen ja lähteä rekiajelulle, ajaa porolla ja kuulla poronomistaja-Larsilta poroista osana saamelaiskulttuuria, kokeilla hiihtoratsastusta, ajaa fat bikeilla, tai mitä nyt ryhmä yhdessä keksii. Olennaista on nauttia talvesta, lumesta ja eläimistä.

Kiinnostaako fat bike...

..vai ratsastus...

vai huskyajelu..

..vai poroajelu...? (kuvat P. Hiukka)

Kevättalvella nautitaan aurinkoisista keväthangista suomenhevosten, porojen ja huskien kanssa, kunnes toukokuussa aurinko sulattaa lunta sellaisella voimalla, ettei Lapin hauras luonto kestä matkailua. Toukokuussa matkailutila lomailee. Silloin huilaavat sekä isäntäväki, hevoset että huskyt.

Keväthangella viihtyvät porot..

huskyt...

ja ratsastajat (kuvat P.Hiukka)

Kesäkuussa Levin tilalla käy lähinnä ratsastusoppilaita ja tehdään lyhyitä leirejä. Hevosilla mennään perusratsastusta. Heinäkuussa hevosilla on laidunkausi, mutta huskyt vetävät kesäisin asiakkaita kärryissä, paitsi kun lämpötila nousee yli +13 asteeseen, mikä on paksuturkkisille koirille liian kuumaa.

Huskyajelua kesäkärryssä (kuva M.Hyppönen)

Elokuussa osa hevosista pakataan ylös Pöyrisjärvelle viemään asiakkaita viikon mittaisille ratsastusvaelluksille Pöyrisjärven hiekkaerämaahan, joka on myös saamelaisten poronhoitoaluetta. Maaperä on omiaan mahtaville laukkapätkille, välillä kahlataan ratsujen kanssa kirkasvetisessä erämaajärvessä. Reissulla yövytään erämaakämpissä välillä ilman internet-yhteyttä.

Pöyrisjärven hiekkamaastossa (kuva P.Hiukka)

Viikonlopun maastoratsastuksilla näkee paljon. Jos maastoilu osuus loppukesään, ovat teemana hillat. On huikeaa jaloitella picnic-tauolla hillasuolla poimimalla hillat nuotiokahvin kyytipojaksi.  Syksyllä nautitaan ruskasta, kun ratsastusmaastot loistavat kirkkaanpunaisina ja oransseina eikä ilmassa lentele itikan itikkaa.

Ite keräsin

Ruskaretkellä (kuva M.Hyppönen)

Jokaisella maastoretkellä on hauska bongata poroja. Joskus porot vilahtavat vaivaiskoivujen takana, välillä seisovat aukean reunalla ihmettelemässä nuotiokahvittelevia ratsastajia. Välillä laukkapätkät pysähtyvät äkisti mutkan takana köllöttävään uhkeaan poroon, joka nousee laiskasti päästäen ratsukot jatkamaan matkaa. Ihan sama näkeekö poroja yksitellen vai laumoissa, aina ne ovat yhtä lumoava näky.

Valkoinen porokin maastoutuu

Syksyn pimetessä tila alkaa valmistautua talven ruuhka-aikaan. Koiria treenataan talvisesonkiin opettamalla nuorille koirille rutiineja ja uusille johtajakoirille käännöksiä ja suullisia käskyjä.

Marraskuussa kaivetaan esiin talvitamineet: koirille reet ja hevosille länget ja reki. Vuosikello on pyörähtänyt ympäri ja matkailutila on valmis uuteen kauteen!

Rekiajelua poroilla ja hevosella (kuvat P.Hiukka)

Vuodenaikojen vaihtelu muokkaa viikonloppuohjelmaa myös valon määrän kautta. Talvella ohjelma pakataan tiiviimpään pakettiin, ellei haluta lähteä iltasella tuikun valaisemalle tunnelmalliselle hevosajelulle. Päivien pidetessä ohjelma saa enemmän väljyyttä. Kesällä, auringon valaistessa luontoa läpi yön, tehdään pitkiä maastoratsastuksia, saunotaan rauhassa pihapiirin tynnyrisaunassa  ulkosuihkuineen ja syödään illallinen lähes yömyöhäsellä.

Iso osa Lapin elämystä on ruoka. Päivi luottaa paikallisiin makuihin: poroa, lohta, juureksia eri muodoissaan. Kesällä jälkiruuaksi pyöräytetään hillarahka itse poimituista marjoista. Ruokasaleja on kaksi, molemmat erillisissä tunnelmallisissa hirsirakennuksissa.

Pitkään kypsytettyä poronpotkaa

Toinen Lapin ”asset” on revontulet. Siellä ne leimuavat enemmän tai vähemmän näkyvissä syksystä kevääseen. Päivi on kunnioittanut luontoa, revontulia ja yötöntä yötä rakennuttamalla asiakkaiden käyttöön kahden hengen ekomäkit, joissa on yksi lasiseinä ja osin lasinen katto. Talvella pimeys laskeutuu aikaisin, kesällä asiakkaille annetaan pehmeät husky-kuvioidut silmälaput unta jouduttamaan.

kello yli puolenyön

mökki uhkuu luontoa ja kesävaloa 

Näitähän me kaikki odotamme! (kuva P.Hiukka)

Tässä linkki kohteeseen. Lisää päivämääriä voi tiedustella infoAThorsexplore.se

Menossa mukana  laadukas suomalainen ratsastus- ja vapaa-ajan merkki House of Horses Helsinki.

Vaatteen tie ideasta asiakkaalle: HoH Ruffle Dreams -svetari

Rakastan kotimaisen House of Horses Helsingin ratsastus – ja vapaa-ajan vaatteita! HoH on suunnittelijavetoinen, ja siksi kiinnostavan erilainen. HoH-mallisto laajenee 10-20 tuotteen vuosivauhtia, joten päälle pantavaa löytyy päästä varpaisiin, sukista sadetakkiin. Juttelin suunnittelija Irene Häggkvistin kanssa HoH-tuotteiden syntyprosessista. Kuulin, että tuotteen tie ideasta valmiiksi tuotteeksi asiakkaalle kestää 9 kuukautta, niin myös uutuustuote Ruffle Dreams -svetarin.

Ruffle Dreams -svetarin luonnos ja inspiraation lähteet (kuva: House of Horses Helsinki)

Suomessa ja Milanossa vaatesuunnittelua opiskellut Irene kertoo elävänsä koko ajan suunnitteluanturit herkkinä, eli skannaavansa ympäristöä lakkaamatta hakien inspiraatiota, joka saattaa ponnahtaa elokuvasta, kirjasta, kuvasta tai vaikka luonnosta. Samalla Irene miettii kuluttajien toiveita yhdistellen niitä ajatuksissaan trendivirtauksiin ja värimieltymyksiin. HoH-designissa inspiraatiota työstetään kuluttaja- ja trendifaktat huomioiden.

HoH:n uusi Ruffle Dreams -svetari sai inspiraationsa Irenen vetäydyttyä hetkeksi Rukalle inspiraatio-retriittiin. Mökillä kirjoja selaillessaan Irenen katse pysähtyi tanssiaissaleja- ja röyhelötyllipukuja esitelleeseen kauniisiin kuviin. Irene alkoi miettiä, miten röyhelöt voisi valjastaa huppariin HoH:n katumuotiin. Aikansa piirrettyään Irene valitsi svetarin malliksi HoH:n myydyimmän La Vie en Rose – mallin. Irene päätti poistaa mallista hupun ja sijoittaa röyhelöt svetarin hihoihin, sillä:

-Hihat näyttivät visuaalisesti tasapainottavan svetaria parhaiten. Niihin sai myös kivasti luotua kierre-lookin kaavoituksella”, Irene kertoo.

Röyhelöt löysivät paikkansa kierteinä hihoissa

Alkoi ahkera luonnostelu ipadilla erilaisia ohjelmia hyväksi käyttäen. Irene käyttää etenkin Illustrator-, Photoshop- ja Procreate-ohjelmia. Kun luonnos oli valmis, oli aika ottaa yhteyttä Turkkiin Istanbulin tehtaalle ja selvittää, onnistuuko hihan kaavoitus ohjeiden mukaan.  Irene kertoo HoH työskentelevän Turkissa ”ihanien pitkään toimineiden perheyritysten kanssa. Lisäksi Turkissa on pariskunta, joka hoitaa HoH:n asioita Turkin päässä. Suomesta on valmistus monella saralla loppunut kokonaan ja tietynlainen valmistusosaaminen on kiven alla ja hinta liian korkea.

-Emme teetä mitään halpatyövoimatehtaissa, vaan vastuullisesti, Irene täsmentää.

Sitten oli vuorossa hihojen tuunaus: kymmeniä irtohihoja lensi Suomen ja Turkin väliä, kun kankaista ja rypytyksen laskoksista työstettiin eri versioita. Kun röyhelöhihat näyttivät täydellisiltä, lähetti Irene tehtaalle röyhelöiden värjäystä määrittelevän Pantone-koodin.

Kun viimeinen mallihiha oli värisävyjä myöten jetsulleen, sai tehdas luvan valmistaa svetarin prototyypin ja lähettää sen Suomeen sovitukseen. Sovittaessaan svetaria HoH:n työntekijän päälle, huomattiin, ettei mitoitus täsmää La Vie en Rosen kanssa, joten korjattiin mittataulukkoa. Pian tehdas lähetti uuden sovituskappaleen korjatuin mitoin, minkä jälkeen tarkastettiin kaikki muutkin koot.

Suunnittelun tässä vaiheessa aloitettiin hintaneuvottelut tuotteen kankaasta. Puuvillan hinta muuttuu lähes päivittäin, joten tämä vaihe on todella tärkeä. Kun hinta oli sovittu, Irene maksoi varausmaksun, ja kangastehdas alkoi kutomaan svetarikangasta ja lähetti sen vaatetehtaalle leikattavaksi ja ommeltavaksi. Vaatetehdas lähetti Helsinkiin vielä yhden kappaleen, niin sanotun PPS Post Production Sample -kappaleen Irenelle hyväksyttäväksi. Paluupostissa Irene lähetti Istanbuliin HoH-tageja svetarin rintaan ommeltaviksi. Tagit oli tilattu aiemmin Kiinasta, jossa HoH toimii kolmen eri BSCI-sertifikaatilla varustetun perheyrityksen kanssa, eli kyseiset kiinalaistehtaat toimivat vastuullisesti.

-Se nostaa hieman hintaa, mutta on meille tärkeää, Irene painottaa.

Inspiraationa tanssiaissali ja tanssiaispuku

Tässä vaiheessa prosessia päätettiin SBD-size break down, eli kappalemäärä, joka kutakin kokoa tilataan. Nyt oli Istanbulin tehdas valmis aloittamaan valmistuksen.

Svetarin valmistus Turkissa kestää noin 8 viikkoa. Irene hyödynsi valmistusajan kuvaamalla svetarin mallikappaletta ja julkaisemalla sen asiakkaille ennakkomyyntiin. Irene kuvaa suurimman osan tuotekuvistaan itse. Hän haluaa kuviin tietynlaisen, tutun ja turvallisen, helposti lähestyttävän ja laadukkaan HoH-hengen. Irene kuvaa Olympus E-PL10 -kameralla ja käsittelee kuvat Lightroomissa.

-Kuvaan lähes päivittäin esitellen HoHia normaalielämässä. Tykkään kuvata normaaleja ihmisiä normaaleissa arkipäivän tilanteissa, Irene kertoo.

Esimerkiksi La Vie en Rose -farkkutakkia Irene kuvasi ravintolan terassilla työntekijän päällä yhteisellä lomanaloituspizzalla. Välillä Irene ajaa jollekin tallille kuvaamaan, ja ollessaan Milanossa Irene kuvasi HoH-asuista tyttöä, jonka löysi suomalaisten facebook-ryhmästä.

Irene Häggkvist kuvaa HoH-tuotteita arjessa (kuva HoH:n instan kelasta)

Kun svetarit olivat valmiit, turkkilainen yhteyshenkilö tarkisti jokaisen kappaleen, ennen kuin Irene maksoi tehtaalle projektin loppusumman. Sitten olikin aika varata kuljetus rekalla Suomeen. Kun svetarit olivat saapuneet Helsinkiin, osa lähetettiin ennakkovaraajille ja osa Saksaan Amazonin keskusvarastoon. Osa varastoitiin Helsinkiin. Jälleenmyyjät saavat ennakkoon tiedon tulevista tuotteista uutiskirjeissä ja somessa ja tekevät myös ennakkovarauksia.

Samaan aikaan somessa rummutettiin innokkaasti markkinointia, jotta tieto ihanista uusista svetareista leviäisi mahdollisimman laajalle. Se toimi, tilauksia alkoi tulla tasaisesti. Aika näyttää: jos svetari osoittautuu todella suosituksi, Irene alkaa miettiä sille seuraavaa väriä ja/tai uusintatilausta.

Tässä linkki Ruffle Dreams -svetariin

Tässä linkki House of Horses Helsinki

Tässä linkki Turkin tehtaalle

Suuntana Pariisi: lähdin mukaan Janni Martikaisen GP-ratsuprojektiin

En ole koskaan aiemmin omistanut hevosta, en harrasteratsua enkä edes pientä osuutta kilpahevosesta. Mutta nyt lähdin osakkaaksi Paris 2024 -projektiin, jonka tavoitteena on hankkia GP-tasoinen yhteisomistushevonen kouluratsastaja Janni Martikaiselle.

Kouluratsastaja Janni Martikainen

Olen vuosien ajan seurannut sivusta lahjakkaan ja motivoituneen Jannin kehitystä ratsastajana ja urheilijana. Ostamalla osuuden tulevasta hevosesta tuen 24-vuotiaan Jannin kisauraa ja edistän suomalaista kouluratsastusta. Samalla pääsen hevosen omistajan näkökulmasta seuraamaan ja jännittämään kilpailemista ja valmentautumista. On hienoa olla osa Five Ring Stable - yhtymää!

Tapasin Jannin Hipposportissa ja kyselin kuulumiset. Janni tupsahti paikalle tallilta hevosen kengityksestä ja kiirehti tapaamisestamme cross fit -treeneihin. Jannin elämä keskittyy kilpailemiseen ja valmentautumiseen. Päivät Janni viihtyy Vihdin ratsastuskeskuksessa Nummelassa ratsastaen päivittäin kahdesta viiteen omaa ja asiakkaiden hevosta. Jannin muu treeni koostuu cross fit -voimailusta sekä psyykkisestä valmentautumisesta Mia Stellbergin ohjauksessa.

Viimeiset puoli vuotta Janni on panostanut etenkin cross fit -treeniin, sillä nykyinen kilpahevonen Cornando eli Korppu, oli koko talven poissa käytöstä kengitysvirheen vuoksi. Lopulta Korppu saatiin kuntoon kantasoluhoitoa sisältäneellä hoidolla ja ratsukko ponnisti hienosti Pyhän Yrjön kakkoseksi kevään ensimmäisissä kisoissaan Pohjola Small Tourissa.

Lähdin mukaan Paris 2024 -projektiin ostamalla osuuden haussa olevasta hevosesta

Janni kertoo olevansa määrätietoinen ja tavoitteellinen urheilija, joka ei hermoile eikä jännitä, vaan nauttii kisaa edeltävästä latautumisesta. Kouluratsastuksessa Jannia viehättää lajin vaativuus ja ”tiukkuus” eli se, miten tinkimättömän tarkasti on ratsastettava, jotta liikkeet onnistuvat täydellisesti. Jannin lempiliikkeitä ovat sarjalaukanvaihdot sekä piffit ja paffit, ja vähiten lemppareita ovat sik-sak-sulut laukassa. Janni pitää parhaina puolinaan määrätietoisuutta ja pehmeää ratsastustyyliä ja haluaisi kehittää kykyä ratsastaa hevosia yksilöllisesti.

-Jotkut hevoset ovat muokattavissa itselle, mutta kaikki eivät mene ratsastajan kaavaan, vaan ratsastajan on osattava mukautua hevosiin, Janni miettii.

Miksi Janni hakee GP-ratsua yhteisomistuksella? Siksi, että nyt olisi aika siirtyä korkeammalle tasolle seniorien arvoluokkiin, mutta alta puuttuu riittävän laadukas hevonen. Jannin kouluttama 19-vuotias Korppu alkaa olla kisatiensä päässä. Janni pitää tähtäimen niin korkealla kuin mahdollista, vaikka Pariisin olympialaisissa, kuten maajoukkuevalmentajat Janne Bergh ja Rien van der Schaft ovat neuvoneet.  Hevosprojektin nimi Paris 2024 kuvastaa tätä asennetta ja on Janne Berghin keksimä.

Jannin äiti Virve Ruutu-Martikainen pohti aikansa ratkaisua hevoskysymykseen, kunnes tutustui ystävänsä Marja Kanervan avulla raviliigoista tuttuun yhteisomistusmalliin. Kun Jannikin kiinnostui ajatuksesta, laitettiin projekti pystyyn. 

Minkälainen olisi Jannin Paris 2024 -hevonen?

-Energinen ja rohkea, muttei liikaa sähköä. Hyväluonteinen. Sellainen, joka ei uppoudu omiin oloihinsa vaan on avomielinen ja kiinnostunut ihmisistä ja yhteistyöstä, Janni luonnehtii.

Ikää hevosella saisi olla 7-10 vuotta. Hevosen rodulla ei ole väliä, tosin olisihan se hienoa löytää FWB!

Janni kertoo olevansa onnekas urheilija, jolla on tukenaan ahkera ja omistautunut tiimi. Martikaisen perhe on tukenut Jannin ratsastusuraa alusta lähtien.

-Ilman äidin ja isän tukea en olisi päässyt tähän. Heidän ansioistaan olen aina saanut keskittyä olemaan urheilija, Janni kiittää.

Janni on lahjakas ratsastaja, joka on voittanut SM-mitaleita useissa ikäryhmissä ja kisannut nuorten EM-finaalissa. Paris 2024 -projektin vetäjä Tarja ”Tippa” Teräväinen on esitellyt projektin myös Kyra Kyrklundille, joka rohkaisi todeten olympialaisiin olevan matkaa, ja Jannin olevan ratsastaja, johon kannattaa panostaa.

Lähde sinäkin mukaan Paris 2024 -projektiin!

Jannin Choko-koiranpentu on kertakaikkisen ihana! 

Five Ring Stable -yhtymä toivottaa tervetulleiksi osakkaat, kuukausilahjoittajat ja kannatusjäsenet. Yhtymän tavoitteena on ostaa 250.000 euron hintainen hevonen, jonka Janni nostaisi olympiatasolle. Jos hevosta ei löydy tai rahaa ei saada riittävästi 2022 loppuun mennessä, kimppa voi päättää puretaanko projekti vai siirretäänkö tavoite seuraaviin olympialaisiin. Mukaan mahtuu vielä! Lisätietoja antavat Airi Hyvönen, Tarja ”Tippa” Teräväinen, Virve Ruutu-Martikainen, Janni Martikainen, Janne Bergh sekä Marja Kanerva.

Paris 2024 -projekti

Varsan vuosi Kylämäessä

Kävin  ratsastamassa ja saamassa varsaterapiaa Kylämäen suomenhevostilalla, jossa on kasvatettu ammattimaisesti hevosia 1990-luvun alusta lähtien. (Lue tästä ja tästä  ja tästä lisää Kylämäen hevostilasta). On huikeaa tutustua ratsastusloman ohessa hevosten kasvatukseen astutusasemineen ja tamma&varsalaitumineen!

Varsoja Kylämäen laitumella

Kylämäessä pääsee Horsexploren ratsastusviikonloppuina seuraamaan suomenhevosvarsojen elämää – joskus syntymästä lähtien. Näimme toukokuisella vierailullamme  tämän kevään varsoja,  yksi putkahti maailmaan  reissumme aikana. Ihastelimme vuorokauden ikäisen varsan ujoa kurkistelua tammaäitinsä takaa. Näimme myös muutaman päivän ikäset varsat, jotka uteliaina nuuhkivat meitä karsinan oven raosta. Tammäidit olivat suhteellisen sallivia, mutta asettuivat välillä meidän ja varsan väliin ”etteköhän te jo nähneet riittävästi”.

Hän on vajaan vuorokauden ikäinen

Tamma parin päivän ikäisen varsansa kanssa

Kävimme myös tamma-ja varsalaitumella tutustumassa aiemmin keväällä syntyneisiin varsoihin. Oli hauska seurata hevosten luonne-eroja: osa tammoista ja varsoista pysytteli tiivistii ydessä, muta joukossa oli myös cool äiti, joa antoi uteliaan ja pelottoman varsansa pyöriä vähän missä sattui.

Tammalaidun opettaa kantavia tammoja valmistautumaan tulevaan. Kuulimme hurjan tarinan tammasta, joka oli aiemmassa kodissaan tappanut varsansa, mutta oppi Kylämäessä muiden tammojen huolenpitoa seuratessaan mistä varsoissa on kyse,ja osoittautui uuden varsansa kanssa mitä huolehtivimmaksi äidiksi.

Tammat ja varsat kesäpäivän helteessä

Meille kerrottiin hevoskasvatuksen vuosikellon menevän suunnilleen näin:

Aloitetaan siemennyksestä: Kylämäessä kasvatetaan hevosia sekä omista hevosista omaan käyttöön että asiakkaille. Tilalla astuu oma ori Jämpti (ja aiemmin Jämptin isä nyt jo edesmennyt Pette), sekä liuta Kylämäen kautta saatavilla olevia vierailevia oreja, kuten Salmiakkipoika, Savelan Hemuli, Lavilan Viljo, Silvolan Hemminki, Kaitaisten Veijari, Valtteri Valloitus, Vili Veikeä, Jutun Aihe, Valon Veikka,  Helkan Toivo.

Salmiakkipoika

Jos tamma tuodaan siemennettäväksi Kylämäkeen, oriit hyppyytetään pukille ja siemenet asennetaan tammaan saman päivän aikana. Tamman voi viedä myös jollekin toiselle oriasemalle, jonne siemen toimitetaan Kylämäestä pakasteena. Siemenen laatu tutkitaan Kylämäen astutusaseman laboratoriossa.

Kylämäen omassa hevoslaumassa syntyy vuosittain kymmenisen varsaa. Astutettuja on yleensä hieman enemmän, mutta joskus joku luo varsansa talven aikana pois. Orivarsat myydään pois, mutta tammat pidetään itsellä sekä ratsutilan asiakaskäyttöön että tuleviksi tammoiksi. Näin oma lauma saa jatkuvuutta.

Kantavat tammat työskentelevät melko normaalisti, kunnes siirtyvät odottelemaan h-hetkeä.  Kylämäen kevätyöt valuvat enemmän tai vähemmän unen ja valveen rajamailla tammojen varsomista odotellen. 

Varsan syntyminen on hevosille maailman luonnollisin asia, ja hevoset hoitavatkin sen yleensä parhaiten itse, ilman ihmisen väliintuloa (ellei synnytyksessä ole komplikaatiota). Jos varsa syntyy laitumelle, muut tammat osallistuvat tapahtumaan vähintäänkin henkisesti suojellen emää ja vastasyntynyttä.

Varsa on syntynyt juuri (kuva:Saija Grönholm)

Hevoset tuntuvat tietävän mitä tapahtuu. Viime kesänä Kylämäessä oli tamma, jonka varsa oli toisesta emästä. Tamman oma varsa oli kuollut synnytyksessä, samoin tämän varsan oma emä. Varsansa menettänyt tamma oli seurannut viereisen karsinan synnytystä, ja tajunnut synnyttäjän kuolevan (syy tamman kuolemaan ei selvinnyt, eli ihmiset eivät osanneet ennakoida). Tamma hörisi kuolevalle tammalle ja vastasyntyneelle varsalle lähes lakkaamatta kertoen ottavansa varsan hoteisiinsa. 

Synnytyksen jälkeen tamma ja varsa asustelevat jonkin aikaa rauhassa tallissa omassa karsinassaan, kunnes vahvistuvat laitumelle muiden tammojen ja varsojen joukkoon. Pikkuhiljaa varsoja aletaan vierottaa. Tammavarsat sijoitetaan omalle nuorten 1-3-vuotiaiden tammojen laitumelleen. Siellä vanhemmat varsat opettavat uusille tulokkaille laumassa laiduntamista ja tammojen käytöstapoja.

Nuorten hevosten laitumella

Oripojat, ml shettis

Orivarsojen laitumet eriytetään iän mukaan. Yksivuotiaat orit asuvat laitumella, jossa heitä kouluun Bonus-niminen aasi (Bonus syntyi yllätyksenä aasista, jonka kukaan ei tiennyt olevan kantava, eli Bonus oli nimenomaan Bonus). Bonus opettaa oreille viileänrauhallista suhtautumista erilaisiin luontoärsykkeisiin. Aasit nimittäin jähmettyvät paikalleen säikähtäessään eivätkä säntää pakoeläimen tavoin minne sattuu. Bonus on loistava opettaja, koska ei tajua olevansa aasi vaan luulee olevansa hevonen.

Viime vuonna vierailimme 2-3-vuotiaiden orien laitumella. Katselimme orilauman laukkaavan metsän siimeksestä harjat hulmuten meitä tervehtimään. Huikeaa menoa – myös siltä pieneltä shettikseltä, joka laiduntaa oripoikien mukana uskoen olevansa vähintäänkin saman kokoinen.

Tanner tömisee!

Vähän isompia varsoja pihatossa

Varsoja aletaan kouluttamaan noin 1,5-vuotiaina. Ensin varsojen kanssa tehdään ohjasajoa, eli opetetaan ajohommien alkeet, ohjasotteet ja käskysanoja. Etevimmillä on välillä kärrykin perässä. #-vuotiaina hevoset menevät ratsukoulutukseen. Kylämäessä käytetään koulutuksessa raudanlujia ammattilaisia, sillä perustyö ajo- ja ratsuhevoseksi on tehtävä kunnolla, tekee hevonen elämänsä aikana mitä tahansa. Hevoset toimivat ratsuina noin neljävuotiaina. Se on niille helppoa, koska tuntevat lauman, tallin, maastot, ja ovat saaneet hyvän peruskoulutuksen.

Koulutuksessa huomaa hyvin hevoskohtaisia eroja. Tällä hetkellä Kylämäessä väännetään pidemmän kaavan kautta koulutusta tammalle, joka ei millään viitsisi opetella aikuisten hommia, vaan haluaisi jatkaa iloista laidunkirmailua. Varsa junnaa ohjasajossa ”ala-asteella” vaikka ikätoverit vetävät kärryjä ja ovat jo ”pitkällä opinnoissa”. Tästäkin hevosesta tulee kuulemma hyvä, kypsyminen vie vaan aikansa.

Bonus-aasi ja heppakaverit

Kasvatuksen kulmakivi on hevoslauma. Lauma opettaa hevoset tavoille ja myös ongelmahevoset kouliintuvat laumassa. Ratsastin tänä kevään Kylämäessä uudella, sinne ostetulla 10-vuotiaalla tulokkaalla, joka oli myyty koska oli ”ongelmahevonen”. Niin vaan hevoslauma kouli ”ongelmahevosen” ongelmat tiehensä ja heppa menee nyt hienosti koulua, maastoa ja jopa montea, mitä ei ollut koskaan aiemmin tehnyt.

Monté-treenikaveri

Sari Pakulan opissa: Laukkaa pohkeenväistöstä

Muutaman viikon takaiset pohkeenväistöopit takaraivossani suuntasin taas Rauhalan tallille Pakulan Sarin tunnille tavoitteena jatkaa siitä mihin jäätiin: nyt lisätään pohkeenväistöön laukannosto. (Tässä linkki pohkeenväistötuntiin. Tässä perusistuntatuntiin ja tässä lisävinkkejä).

Ihana hulmuharja pohkeenväistön jälkeen

Saimme taas ratsuiksemme kelpo suomenhevoset. Teimme pohkeenväistöä käynnissä. Ensin teimme väistöt pitkää sivua pitkin hevosen etujalat uralla. Sitten siirryimme väistöihin keskihalkaisijalta uraa kohti sekä yhteen suuntaan että ”siksak” molempiin suuntiin suoristaen väistöjen välissä.

Painiskelin edelleen vanhojen tuttujen ongelmieni kanssa, mutta edellisen tunnin vinkit mielessäni sain pohkeenväistöt sujuvammiksi ja rennommiksi. Tässä haasteita:

Suurin haaste oli pitää hevonen suorana sekä väistössä että välisuoristuksessa. Etenkin oikealle väistäessäni hevosen kaula kiertyi liikaa poispäin liikkeestä enkä saanut ristikkäisiä avuja läpi. Piti oikein keskittyä ”vasen pohje väistättää, oikea ohja (ulko-ohja) varmistaa suoruuden”.

Pohkeenväistö paljastaa lantioni vinouden. Väistäessäni vasemmalle oikea istuinluuni pysyi aika hyvin satulassa, istuin suht suorana, painoni jakautui tasaisesti ja ristikkäiset avut tuntuivat luontevilta. Sen sijaan väistöissä oikealle vasen istuinluuni harhaili ilmassa, painoni valahti oikealle eikä hevonen saanut istunnasta selkeää väistöpyyntöä. Epämääräinen painonjakauma teki vasemmasta pohkeestani rauhattoman ja tehottoman. Kompensoin puutteita vetämällä pohjetta liian taakse. Näitäkin virheitä oli helpompi korjata, kun muistin pitää hevosen suorana säilyttämällä napakan ulko-ohjan tuen. Itse asiassa asetin hevosta välillä aavistuksen menosuuntaan.

Sitten laukannostot. Ne toteutettiin keskihalkaisijalta ja kolmeneljäsosa-uralta niin, että ratsastettiin ensin halkaisijaa pitkin suoraan, sitten väistätettiin suoraa hevosta jompaankumpaan suuntaan. Muutaman väistöaskeleen jälkeen siirrettiin väistättävä pohje edemmäs, nostettiin laukka ja jatkettiin laukkaa suoralla uralla.  Tämä harjoitus paljasti heti, jos ulkoavut jäivät löperöiksi. Jostain syystä laukannosto sotki pakkaa sen verran, että ulkoavut herpaantuivat hetkeksi ja hevonen kampesi ulos uralta. Piti opetella napakkuutta ja tasaisuutta.

Väistö oikealle, piti oikein keskittyä ulko-ohjaan

Ja laukka heppa suorana

Lopputunnin grande finalena teimme keskihalkaisijalta välisuoristuksen kera kaksi väistöä – ensin yhteen, sitten toiseen suuntaan – ja nostimme niiden välissä laukat. Siis ratsastimme käynnissä keskihalkaisijalle suoraan, väistätimme muutaman askeleen vasemmalle, nostimme oikean laukan, siirryimme takaisin käyntiin hevonen suorana, väistätimme muutaman askeleen oikealle, ja nostimme vasemman laukan. Siinä riittikin tekemistä, kun hevoset innostuivat laukasta ja olisivat mieluiten skipanneet välikäynnin ennen uutta väistöä ja laukkaa. Pikku hiljaa avut menivät kuitenkin läpi ja sain loppuun kelpo suorituksen.

Väistö vasemmalle (saisin olla suorempi)

Ja innoissaan oikeaa laukkaa

Loppuraveissa ratsuni oli niin menojalkainen, että sain vinkiksi tehdä puolipidätteet joka neljännellä askeleella.  Samalla piti varmistaa, etten jää kiinni sisäohjaan, vaan myötään selvästi pidätteen jälkeen. Vein myös kättä eteenpäin. Heppa rauhoittuikin selvästi. Vielä enemmän auttoi, kun jaksoin edes hetkittäin tiivistää pohjeavuja.

Menossa mukana ihana suomalainen ratsastus- ja vapaa-ajanmerkki House of Horses Helsinki