Ecuador: Vuoristotautia väistellessä

”Herään vuoristohotellissa 3,6 kilometrin korkeudessa. Päätä särkee ja kuvottaa. Matelen vapisevin jaloin 100 metriä rinnettä ylös hevosten luo. Seuraavat tunnit ovat ratsastusreissuni tuskaisimmat. Onneksi ratsuni Tostado selviää vaikeakulkuisesta vuoristoreitistä suvereenisti, vaikka kuski onkin heikossa hapessa. Minuun on iskemässä vuoristotauti, soroche, joka voi lopettaa reissuni lyhyeen. Jos olo pahenee, joudun laskeutumaan laaksoon ja pysyttelemään siellä, kunnes olo kohenee. ” Näin kirjoitin jokunen vuosi sitten Hevoset ja Ratsastus- lehdessä Ecuadorin seikkailua muistellessani.

Chain of volcanos on the horizon!

Vuoristotauti ei ole leikin asia. Taudin vaara alkaa noustaessa liian nopeasti noin 2,5 km korkeuteen, kun elimistö altistuu alhaiseen ilmanpaineeseen ja elimistön hapen vähentyneeseen osapaineeseen.
Tulivuoriratsastuksen nousutahti on yleensä maltillinen, mutta meidän viikollemme osui poikkeuksellisia sateita, joiden vuoksi kiipeilyn aikataulua rukattiin tiiviimmäksi. Nousimme neljään kilometriin lähes yhteen menoon emmekä koko viikon aikana laskeutuneet paljoa 3,5 kilometria alemmas.

Matkantekkoo

Vuoristotaudin oireita ovat päänsäryn lisäksi ruokahalun menetys, pahoinvointi, väsymys, tasapainohäiriöt ja univaikeudet. Oireet saattavat mennä ohi muutamassa päivässä, mutta ne voivat myös pahentua hengenvaaralliseksi aivo- tai keuhkoödeemaksi.
Oireita voi koettaa kahlita särkylääkkeillä tai estolääkkeellä, jos sietää sulfaa. Minä en siedä, joten estolääkitys ei tullut kysymykseen.
Sitä paitsi oireiden peittäminen voi  antaa valheellisen kuvan elimistön tilanteesta. 

Our hotel at appr 4 km altitude

 

Kaikkein tärkeintä on totutella rauhallisesti uuteen korkeuteen ja nousta sen jälkeen vain 300 metriä päivässä.
Tämän tietäen aloitin reissun oikein. Majailin matkakumppanieni kanssa 2,8 kilometrin korkeudessa sijaitsevassa Quitossa pari päivää ennen ratsastusta.
Siihen totuttelu kuitenkin loppui, sillä reipasotteinen ratsastusoppaamme johdatti meidät heti ensimmäisenä ratsastuspäivänä yli 1,5 kilometriä korkeammalle. Päivittäiset korkeuserot pyörivät kilometrin tienoilla ja lähes joka päivä käytiin yli neljässä kilometrissä.  

Neljässä kilometrissa kasvaa etenkin heinätuppoja

 

Korkea ilmanala näkyi kaikessa olemisessa. Pienikin kapuaminen hengästytti nopeasti.  Aivotoiminta hidastui. Espanjankieliset sanat juuttuivat aivojen perukoille ja tavallinen yhteenlasku tuntui pitkältä matikalta. Kännykän akku ja kameran patterit kuluivat ennätystahtia. Hammastahnatuubi purskahti, kun sen avasi yöpuulle mennessä kaikkien korkeimmissa majapaikoissa.

Laakson pohjalla siintävästä karja-aitauksesta voi päätellä korkeuseroja

 

 

Miten selvisin? No, saavuttuamme illalla vuoristohotelliin, kokeilin paikallisia vuoristotaudin karkotuskeinoja. Valvoin yön litkimällä termospullollisen lehdistä uutettua korkean paikan mate-juomaa. Valvominen, litkiminen ja vessassa juokseminen kannattivat, sillä oireet helpottivat.

Korkeita vuoria riittää...

Loppureissun ratsastin mate-pullo povarissa kuin puliukolla ja otin tiheästi huikkia stimuloidakseni verenkiertoa ja nestetasapainoa. Huolehdin myös verensokerista napsimalla rusinoita ja suklaata.  Vältin kahvia ja alkoholia, sillä ne kuivattavat elimistöä. Soroche ei enää palannut.

 

Ecuadorin ratsastusreissu oli varsinainen korkean paikan leiri, jolla oli myös monia suotuisia vaikutuksia. Pitkät paluulennot sujuivat harvinaisen vähäisin turvotuksin. Kotona olin kuin energinen Duracell-pupu.  Hiihtäessä suksi luisti, sillä suonissa vilisi ennätysmäärä punaisia verisoluja. Yöunen tarve väheni. Kahvi ja ruokaviini alkoivat tuntua elimistöä rasittavilta myrkyiltä.

Niinpä niin, me sherpat elämme tervettä ja raitista elämää. 

Tässä linkki Ecuadorin vaelluskuvaukseen
Tässä juttu criollo-hevosista
Tässä juttu caghra-hevospaimenista

Ensituntuma 4 km korkeuteen Quiton köysiradalla