tiistai 28. huhtikuuta 2020

Koulua, esteitä ja maastoa Portugalin Portossa

Käyn Portugalissa yleensä kouluratsastuslomilla, sillä kompaktit lusitanot suorastaan kutsuvat treenaamaan kouluratsastusliikkeitä. Kouluratsastuskiemuroiden rinnalle on kuitenkin kiva kehittää myös muuta ratsastusta, kuten esteitä, maastoa ja miksei working equitationiakin. Juuri ennen koronakriisiä vietin viikonlopun Portossa ratsastuskeskuksessa, jossa tehdään tuota kaikkea. Ratsastuksen lomassa tuli tutustuttua myös läheiseen Porton kaupunkiin ja upeaan Geres-luonnonpuistoon. Sinne pitää päästä uudelleen!
Me and my teaching master lusitano stallion

Aloitetaan Portosta: Lensin kavereiden kanssa Portoon keskiviikkona ja vietin illan ja seuraavan aamun tutustumalla tähän upeaan Atlantin rannalla sijaitsevaan satamakaupunkiin. 250.000 asukkaan Portolla on vaikuttava parituhatvuotinen historia. ”Jo muinaiset roomalaiset” perustivat sinne suojaisan sataman, ja Portosta on lähdetty myös etsimään uusia mantereita.

Historia näkyy myös portolaisissa perinneruuissa: paikallinen sisälmyspataruoka syntyi 1400-luvulla kaupunkilaisten lahjoitettua Afrikkaa valtaamaan lähteville valtameripurjehtijoille kaiken liikenevän liharuuan jättäen itselleen vain sisälmykset.

Tällä kertaa sivuutin perinnepadan ja keskityin Porton muihin herkkuihin, etenkin tuoreisiin mereneläviin portugalilaisittain tai brasilialaisittain valmistettuina, sekä viineihin – ja tietenkin portviiniin, joka on peräisin juuri Portosta. Portosta on viety portviiniä maailmalle jo 300 vuotta. Viinistä saadut tulot kuulemma auttoivat Portoa teollistumaan 1800-luvulla. Eläväisiä ostoskatuja astellessa oli vaikea uskoa Porton olleen muutamakymmen vuotta sitten ränsistynyt ja taantunut. Nykyisin Portossa valmistetaan kauniita tekstiilejä, jalkineita, huonekaluja sekä viiniä ja ruokatarvikkeita.

Portossa syödään hyvin, oli sitten kyse trendikkäästä uudesta ravintolasta tai perinteisestä portolaisesta ruokabaarista, jonka alakerrassa ruokaillaan baaritiskillä ja yläkerrassa kodikkaassa ruokasalissa.

Historia näkyy myös Porton katukuvassa, joka vilisee näyttäviä fasadeja eri aikakausilta: on romaanista, neoklassista, perinteistä portugalilaista ja modernia arkkitehtuuria. Tunnettuja ovat myös Porton kuusi korkeaa Douro-joen ylittävää siltaa. Porton vanhakaupunki, Ribeira, historiallisine keskustoineen on Unescon maailmanperintökohde. Vietimme tunnelmallisen iltahetken mahtavan kaarisillan kupeessa Douro-joen rannan kahvila- ja ravintolakadulla. Katselimme ohikulkijoita, kuuntelimme trubaduuria ja ihailimme ilta-auringossa kylpevää Vila Nova de Gaia -vastarantaa. 

Porton tunnetuimpia nähtävyyksiä on 1800-luvulta juontava upein portaikoin varustettu Livraria Lello -kirjasto, jota J. K.Rowling piti Tylypahkan esikuvana vierailtuaan kirjastossa 1990-luvulla. Komea oli myös vanha rautatieasema upeine sinivalkoisine kaakelimaalauksineen.
Porto by night

Ratsastuskeskus sijaitsee 50km päässä Portosta Esposendessa, runsaan 20.000 asukkaan rantalomakaupungissa, joka tunnetaan etenkin hiekkarannoista, vesiurheilusta, majakasta, rantaravintoloista sekä merimuseosta.  Asuimme rantahotellissa, josta meidät haettiin päivittäin autolla tallille. Vierailumme aikaan maaliskuussa Esposende vasta heräili kevääseen. Koimme siis kaupungin ”välitilassa”, kävelimme ruuhkattomalla rantaraitilla ja ostimme hedelmiä vanhan pariskunnan pyörittämästä vihannesputiikista.

Oli kiva seurata vuoroveden vaihtelua rannalla, jossa sataman veneet kököttivät aamuisin kuivalla maalla, josta nousuvesi nosti ne taas sinisille aalloille. Illalla hurautimme taksilla kaupungin ulkopuolelle rantaravintolakeskittymään, jonka äyriäistiski haki vertaistaan. Siitä vaan osoittamaan mitä haluaa itselleen grillattavan.
Coast line of Esposende
Portuguese treasures

Ratsastuksellisesti reissu oli todella antoisa. Olin ostanut etukäteen ohjelman, johon kuului tunti esteitä, tunti koulua ja pari maastolenkkiä.

Valittavana olisi ollut myös pelkkiä esteitä, koulua tai maastoa. Ensimmäiselle kerralle tämä kombo sopi hyvin, jatkossa otan ehkä koulusta, esteistä, working equitationista ja merenrantamaastosta koostuvan kokonaisuuden. Tallilla on nimittäin huikean hyvä opettajat jokaiseen lajiin. Esteitä ja working equitationia opettavat ruotsalaiset Anna ja Astrid, joista Anna on kisannut 160cm -tasolla ja Astrid edustaa Ruotsia WE:n kansainvälisissä kilpailuissa. Koulua opettaa portugalilainen ammattiratsastaja Miguel, joka myös kilpailee. Tallin omistavat Joao ja Bruno, veljekset, joilla on pitkä kisaura esteratsastuksessa.

Itse asiassa talli on todellinen monitoimitalli, sillä se toimii yksityishevosten majoituksena, valmennuskeskuksena, ratsastusmatkakeskuksena, terapiaratsastuskouluna, maastotallina, ja kansainvälisenä nuorisoleirinä. Tunnelma säilyi silti rauhallisena, sillä tallialue on suuri, vehreä ja rento. Tallilla on tarkoitus viihtyä myös tuntien ulkopuolella. Oppaamme Melissa asettelikin meille tallin klubirakennukseen tarjolle välipaloja ja portviiniä, jota siemailimme muiden tunteja seuratessamme. Vilahtipa kentällä välillä myös kansanvälisen tason esteratsastaja joka treenaa asiakkaiden hevosia.

Aloitin rupeamani estetunnilla. Tunneilla on korkeintaan kaksi ratsastajaa kerrallaan ja Anna valitsi minulle ja kaverilleni rauhalliset ja järkevät opetusmestarit, joista olisi löytynyt kapasiteettia yli metrisiinkin esteisiin. Itse en sitä kapasiteettia kuitenkaan testannut, sillä harvoin hyppäävänä minulle riitti estetuntuman treenaaminen. Anna teetti meillä ensin pari puomin ylitystä ja nosti sitten esteitä pikkuhiljaa kuin huomaamatta, kunnes tajusin tunnin lopussa hypänneeni 4 esteen radan oksereineen, joukossa yksi 70 sentin ylitys. Annan taktiikka puri, sillä esteisiin jäi nälkä ja vannoimme tulevamme vielä takaisin.

Annan tyyli sopii myös kokeneemmille hyppääjille. Seurueemme estetykki leiskautti omilla tunneillaan iloisesti yli metrisiä esteitä ja sai alleen monenlaisia hevosia tekniikan hiomiseksi. "hevoset eivät olleet automaatteja, mutta superhyppääjiä kun saatiin avut kohdilleen", estetykkimme analysoi. Myös hän päätti palata tallille uudemman kerran, jahka koronasta selvitään.

Myös koulutunneilla oli korkeintaan kaksi ratsastajaa kerrallaan, joten kaikki saivat Miguelilta yksilölliset ohjeet. Menin tukkajumalaorillani pehmeää käyntiä, ravia, laukkaa ja pohkeenväistöjä. Jos olisin ollut pidempään, olisimme päässeet korkeampiin liikkeisiin. Tallilla on hevosia Pyhä Yrjö -tasolle saakka. Tällä tunnilla opettelin ratsastamaan eleettömästi ja nautin taitavan ja yhteistyöhaluisen lusitanon osaamisesta.
Anna gave us a remarkable jumping lesson!

Seuraavana päivänä maastoilimme aamupäivän omistajaveljesten toisella tallilla, joka sijaitsi vajaan tunnin ajomatkan päässä kauniilla viininviljelyalueella, jonka omisti aikoinaan suuri luostari. Saimme ratsuiksi leppoisat terapiaratsastuksessakin käytetyt hevoset ja lähdimme käyntivoittoiselle tunnin lenkille viinitarhoihin ja metsäisille rinteille. Lenkkiin kuului normaalisti tyylikäs ”rinta rinnan” -laukka viiniköynnösten lomassa, mutta jotenkin onnistuin sössimään sen omalta osaltani. No, ei haitannut, sillä kaunista oli ja hevoset tallille palautettuamme siirryimme ratsastuskentän laidalle nurmelle palmun katveeseen viini&juusto-picnicille. Ei hullumpaa. Picnicin päätteeksi käyskentelimme hetken kauniin vanhan luostarin kirkkopihalla.

Iltapäivällä palasimme treenitallille ja nyt oli vuorossa kouluratsastustunti. Sain ratsukseni upean tukkajumalalusitanon, mustan orin, jolla ratsastaminen oli sulaa ihanuutta. Miguel opetti huolellisesti ja kannustavasti, korjasi asentoa, rytmiä ja liikettä. Hevonen parani kuin itsestään. Teimme ympyröitä, pohkeenväistöjä ja laukkaa. Jos olisin mennyt koulua enemmän, olisin ehtinyt treenata vaativampiakin liikkeitä. Tallilta löytyy hevosia Pyhä Yrjö -tasolle saakka.
Out teaching masters: Joao and well trained lusitano

Reissun viimeisen tunnin vietimme yhteisellä maastolenkillä Peneda-Gerês- luonnonpuistossa aivan Espanjan rajalla noin tunnin ajomatkan päässä Esposendesta.  Vuonna 1971 perustetussa Peneda-Gerêsin kansallispuistossa merimaisema vaihtui uhkeaan vuoristoon.

Saimme ratsuiksemme rauhalliset käyntimaastohevoset ja aloitimme parin tunnin meditatiivisen käyskentelyn henkeäsalpaavan kauniissa vuoristossa. Ohitimme peltoja, kyliä, laiduntavia pitkäsarvisia lehmiä ja nousimme asumattomille vuorille, joissa kapusimme kapeita mutta melko helppokulkuisia polkuja pitkin vaaleanpunaisina hohtavia kanervamättäitä ihaillen. Kaukana ylhäällä liiteli kotka. Välillä laskeuduimme laaksoon ja ohitimme roomanaikaisen sillan. Gerêsin alueen historia ulottuu kauas 6000 eKr. ja alueella on paljon merkkejä vuosituhansien varrelta: siltoja, maantiepylväitä, tienpätkiä, kyliä ja linnoja. Hauskimpia olivat perinteiset maissinsäilytykseen tarkoitetut ladot, jotka olivat niin tyylikkäitä, että näyttivät kirkoilta.

Oppaamme Sara oli paikallinen nuori hevosammattilainen, joka oli palannut takaisin kotikonnuille piipahdettuaan välillä suurkaupungin melskeessä. Sara oli hevosrakas kiireestä kantapäähän ja tunne oli molemminpuolinen. Yksi hevosista vaati saada pitää turpaansa Sarahin pohjetta vasten lähes koko vaelluksen ajan. Minun ratsuni oli rutinoitunut lusitano-arabi -sekoitus, joukossamme oli myös bretagnenhevonen sekä pari Espanjan puolelta ostettua maalaishevosta.

Laskeuduimme vuorelta laaksoon ja jatkoimme läpi satoja vuosia vanhan harmaan kivikylän, jonne oli muuttanut lisää asukkaita paikallisen padon peitettyä alleen toisen kylän. Ikivanhaksi ja epäkäytännölliseksi kivikyläksi paikka oli ihmeellisen aktiivinen.

Luonnonpuistovaelluksen päätteeksi hurautimme vuoristoreittiä yhä ylemmäs kohti lounasravintolaa. Ohitimme huikean tekojärven, ylitimme betonisen padon ja pysähtelimme tuon tuosta kuvaamaan joka puolella kohoavaa vuorijonoa. Suureksi onneksemme bongasimme tien vierellä heinää mussuttamassa myös paikallisen Garranonhevosen, eli villihevosen, joka elää vuorilla Portugalin ja Espanjan alueella. Garrano periytyy esihistoriallisesta iberianponista ja on kuulemma andalusialaisen hevosen esi-isä.
The garrano wild horses grazing free in the mountains between Portugal and Spain

Lounaan nautimme vuoren rinteellä EU:n rahoituksella entisöidyssä kylässä näköalaravintolassa, josta avautui huikea näkymä kauas vuorille ja alas laaksoon.

Ratsastusloma oli paitsi rentouttava, myös opettavainen. Aion palata takaisin ja lisätä treeniohjelmaan myös Working Equitation -tunnit. Onhan Portugal lajin moninkertainen maailmanmestarimaa! 
The beatiful Peneda-Geres National Park

Osa kuvista on reissukavereiden ottamia, lämmin kiitos!
Postaan myöhemmin "vähän tekstiä - paljon kuvia" -postauksen reissustamme.
Tässä linkki kohteeseen

Mukana reissussa laadukas suomalainen ratsastus- ja vapaa-ajan vaatemerkki House of Horses Helsinki.

perjantai 17. huhtikuuta 2020

Virve Ruutu-Martikainen ja Irene Häggkvist: osaajat yhdistivät voimansa


Kaksi vahvaa naista aloitti uuden yhteistyön, kun hevostarvikeliike Hipposportissa avattiin ystävänpäivänä suomalaisen House of Horses Helsinki – ratsastus- ja vapaa-ajan merkin shop in shop. Moni tuntee nämä laadukkaat yritykset, mutteivät naisia niiden takana.  
Minulla oli ilo tavata Hipposportin Virve Ruutu-Martikainen ja HoH:n Irene Häggkvist kahvikupposen merkeissä ja kuulla vaatealasta, yrittäjyydestä ja yhteistyöstä laajemminkin. Olipa antoisa juttuhetki! 
Riitta Kosonen, Irene Häggqvist ja Virve Ruutu-Martikainen Hipposportissa
Keskustelua yrittäjyydestä Hipposportin Virven ja HoH:n Irenen kanssa 

Business-konkarin ja suunnittelijan kohtaaminen
Virve ja Irene ovat menestyneitä yrittäjiä, joiden polku ja profiili ovat hyvinkin erilaiset. Virve on 30 vuotta ratsastustarvikeyritystä pyörittänyt kauppaopiston käynyt talous- ja markkinointiosaaja, Irene puolestaan 3-vuotiasta start up -yritystään pyörittävä vaatesuunnittelija ja taiteiden maisteri.

Naisista huokuu keskinäinen kunnioitus. Irene ihailee Virven businessosaamista ja pitkää yrittäjätaivalta, Virve taas on vaikuttunut Irenen markkinointi- ja someosaamisesta.
 -En kehtaa istua samassa pöydässä business-konkarin kanssa puhumassa yrittäjyydestä, naurahti Irene keskustelutuokiomme aluksi.
-Miksi ihmeessä et? Minä puolestani ihailen markkinointi- ja someosaamistasi, jolla HoH on noussut muutamassa vuodessa vahvaksi brändiksi, vastasi Virve.
Se oli hieno, aito avaus keskustelulle, josta poiki monta viisautta yrittäjyydestä.


Ajatuksia yrittäjyydestä ja tiimityöstä
Vaikka molempien naisten yritykset perustuvat vankkaan osaamiseen, toteavat Irene ja Virve, ettei yrittäjyyteen voi kouluttautua. Välineitä yrittäjyyteen voi ja kannattaakin hankkia opettelemalla talousosaamista, markkinointia ja suunnittelua, mutta todellinen yrittäjäosaaminen syntyy ainoastaan ajan kuluessa kantapään kautta oppimalla.

Yrittäjän jokainen päivä on erilainen ja voi sisältää vaikeitakin yllätyksiä, joten kokemus ja näkemys ovat menestyksen kulmakiviä.
-Yritystoiminnan on oltava yrittäjän itsensä näköistä ja koska yrittäjä kantaa riskin, kaikki päätökset on tehtävä itse, naiset alleviivaavat.

Hauskana esimerkkinä Irene kertoo HoH:n vaaleanpunaisiin kassi- ja silkkipaperipakkauksiin liittyneen keskustelun yrittäjäisänsä kanssa.
-Suunnittelin pakkaukset jo ennen kuin yritys oli valmis, jolloin isäni muistutti pakkausten olevan perinteisesti suunnittelun viimeisiä huolia. En uskonut. Työstin silkkipapereista ja HoH:lle ominaisista pakkausmateriaaleista jälleenmyyjille myytävän Brand Packaging -setin, koska asiakkaat haluavat saada HoH-tuotteet käärittyinä vaaleanpunaiseen silkkipaperiin ja se on osa ostokokemusta, Irene kertoo.

Yrittäjän tueksi tarvitaan luotettava tiimi. Virven Hipposport on perheyritys, jossa puoliso Atte vastaa satulasovituksista ja tukkukaupasta ja aikuiset lapset Joona ja Janni auttavat tarpeen mukaan. Yritys on perheen yhteinen asia:
-Vaikka perheen arki pyörii Hipposportin ja hevosten ympärillä ruokapöytäkeskusteluja myöten, kaikki ymmärtävät, että Hipposportiin käytetty aika on perheen hyväksi eikä perheeltä pois, Virve kiteyttää.
Virve ja Irene pyörittävät yrityksiään sielulla ja sydämellä tunteja laskematta liiketoiminnan riskit tiedostaen. Oma yritys on mielessä 24/7. Laiska ei sovi yrittäjäksi, naiset kiteyttävät.

Asenne heijastuu myös työtekijöiden palkkaukseen. Pienyrityksessä jokaisen panos on merkittävä. Hipposportissa työskentelee yrittäjäpariskunnan lisäksi 5 kokoaikaista ja 2 osa-aikaista työntekijää sekä perheen aikuiset lapset tarpeen mukaan myynnissä, verkkokaupassa ja analytiikassa. HoH työllistää Irenen lisäksi 2 työntekijää. Naiset toivovat yrityksen olevan ”yhteinen asia” myös työntekijöille.
Molemmilla on hyviä kokemuksia sitoutuneista työntekijöistä, vaikka rekrytoinnista onkin tullut yhteiskunnallisten asenteiden muuttuessa entistä vaikeampaa. Ennen vanhaan oli kuulemma enemmän solidaarisuutta ja turnajaiskestävyyttä.
-Työntekijöille oli ennen luonnollista olla mukana tavoittelemassa voittoa yritykselle ja sen omistajalle, kun taas nykymaailmassa maksimoidaan ja ulosmitataan oma etu ja väsähdetään jopa ihan normaalista työpäivästä, naiset harmittelevat.

Toisaalta naiset ymmärtävät kiireisen nykymaailman työntekijöihin kohdistamat paineet. Työn ja vapaa-ajan kanssa tasapainottelu on vaikeaa myös työntekijöille. Irene on ottanut avuksi nykyteknologian: jos (ja kun) oma mieli puskee yöaikaan työntekijöille tehtäviä ja ohjeita, hän kirjoittaa ne Trello-sovellukseen, josta työntekijät näkevät ne normaalina työaikana.
HoH:n Irene ja Hipposportin Virve koirakavereineen



Kun omasta osaamisesta kasvaa brändi
Hipposport ja House of Horses Helsinki tunnetaan Suomessa jo niin hyvin, että voitaneen puhua brändeistä, joiden mielikuvaan yhdistetään laatua, tunnettuutta ja osaamista.
Virve ja Irene kertovat brändiensä nojautuvan omiin arvoihinsa ja näkemyksiinsä. Molemmat haluavat tarjota asiakkaille laatua ja palvelua, ei ”lyhytikäistä massatuotetta”. Brändiä tukee tiettyihin arvoihin perustuva tapa toimia.

Hipposport haluaa parantaa hevosten ja ratsastajien hyvinvointia. Sittemmin mukaan on tullut suomalaisen kilparatsastuksen kehittäminen. Team Hipposportissa ratsastaa kymmenkunta Hipposportin tukemaa ratsastajaa, mukana oma tytär kouluratsastaja Janni Martikainen.
-Huomaan asiakkaiden arvostavan Hipposportin tapaa toimia ja haluavan ostaa nimenomaan Hipposportista, eli myös ostotapahtumalle on syntynyt arvoa, Virve iloitsee.

Irenen HoH-brändi nojaa paitsi laadukkaaseen suunnitteluun, myös asiakkaista muodostuvaan HoH-someyhteisöön, jossa HoH-vaatteet näkyvät asiakkaiden arjessa yhteisen #horsegirlandproudofit- ja #hohgirls -hashtagin kera. Irene pitää tiiviisti yhteyttä asiakkaisiin kehittääkseen tuoteperhettä mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti.
HoH suuntaa yhteiskunnallisen vaikuttamisensa hevosalaa laajemmalle lahjoittamalla tuotteitaan hyväntekeväisyyteen.


Some yrittäjän tukena ja haasteena
Virve ja Irene käyttävät paljon sosiaalista mediaa markkinoinnissa ja tiedottamisessa, sillä some tehostaa viestin kulkua.
-Yritystaipaleeni alkuvaiheessa käytettiin lehtimainontaa. Se oli jäykkää, kallista ja hidasta. Some helpottaa viestintää valtavasti, Virve muistelee.

Irene on panostanut someen alusta saakka. HoH:n toiminta alkoi verkkokaupasta, joka sai somen avulla nopeasti näkyvyyttä ja tunnettuutta.  Showroom-kivijalkaliikkeen hän perusti vasta Saksan messumatkan jälkeen:
- Menin vuonna 2017 Saksaan ensimmäisille business-to-business -messuilleni untuvikkona viiden kuukauden yrittäjäkokemuksella mukanani 6 tuotetta. Se oli menestys. Samana vuonna Tampereen hevosmessuilla myytiin kaikki mukanani ollutta 50 collegea. Kaikki vietiin käsistä. Ajattelin, että pitänee perustaa kivijalkaliike tukikohdaksi. Nyt Ullanlinnan liikkeessä käy mukava kuhina.

Sosiaalisen median tulvassa on osattava erottautua sekä löytää ja pitää oma kohderyhmä. Irene uskoo HoH:n erityisen värimaailman vaaleanpunaisine sadetakkeineen auttaneen erottumaan massasta. HoH sai nopeasti jälleenmyyjiä heti alkumetreillä.
Some on ”hyvä renki mutta huono isäntä”. Aina ei voi olla tavoitettavissa, välillä on pidettävä sometaukoja ja lomailtava kunnolla. Suunnittelijalle sometauko on suoranainen pakko:
-On mahdotonta tehdä luovaa työtä, jos on koko ajan tavoitettavissa, Irene toteaa.



Ketterää pienyrittäjyyttä
Virvellä ja Irenellä on ratsastajataustaa ja molemmilla on tai on ollut omia hevosia. Virve löytää ratsastuksesta ja yrittäjyydestä analogian:
-Yrittäminen on kuin ratsastusta: täytyy sietää epäonnistumista ja ymmärtää onnistumisen olevan kuin kisaruusuke, eli kirsikka työllä ja vaivalla leivotun kakun päällä.
Entä tekeekö naiseus Irenestä ja Virvestä erilaisia yrittäjinä? Hevosala on Suomessa naisvaltainen, mutta Irene on huomannut olevansa naisena poikkeus miehisessä start-up -maailmassa ja suunnittelijoiden vetämissä urheiluvaatebusineksissä.

Lisäksi Irene ja Virve korostavat pienyrittäjyyttä ja sen suomaa ketteryyttä, jossa ideat toteutetaan nopeasti. Shop in shop toteutui pikavauhtia.
-Istuin taksissa matkalla lentokentältä kotiin, kun Virve soitti ja ehdotti shop in shopia Hipposportiin. Innostuin heti. Avajaiset vietettiin parin viikon kuluttua, Irene kertoo. 
Yhteistyö yhdistää kaksi vahvaa toimijaa tavalla, jossa 1+1 on enemmän kuin 2. Molemmat tuovat paikalle omia asiakkaitaan, jotka puolestaan löytävät Hipposportista kerralla koko HoH-tuoteperheen.
HoH-muotinäytös Hipposportin 30-vuotisjuhlissa

Ketteryyden viimeisin ilmentymä ovat HoH:n koiratuotteet: pikkukoirien pannat ja villaneuleet. Inspiraation lähde ja malli on Irenen oma minipuudeli Dolly.
-Asiakkaat toivoivat koiramallistoa. Piirsin Saksan messuilla ensimmäiset mallit ja sovin messuilla esittäytyneen puolalaisen pipokutomon kanssa miten koiravillapaidat kudotaan. 
Seuraavat kuukaudet Irene istui iltoja kotona googlettelemassa ja opiskelemassa koirien vaatteiden mittataulukoita ja työstämässä niistä omalle mallistolleni sopivat keskiarvomitat. 

Entä mitä Irene ja Virve haluaisivat kehittää itsessään yrittäjinä? Vastaus tulee molemmilta helposti:
-Pitäisi kasvattaa paksumpi nahka. Yritystoiminnan on oltava tuloksellista. Tulos mitataan rahassa ja viivan alle on aina jäätävä riittävästi, jotta homma voi jatkua, he kiteyttävät.


Tässä linkit Hipposportin ja Houseof Horses Helsingin nettisivuille.
Näistä linkeistä löydät lisää tietoa Hipposportista ja House of Horses Helsingistä:
Hipposport & 30 vuotta ratsastusmuodinhistoriaa
House of Horses Helsingin tarina 
Erika Reposen piirtämät pikkukoirien pannat


Dolly HoH:n neuleessa











torstai 9. huhtikuuta 2020

Loiren linnat 6/6: naisten linna Chenonseau


Ratsastusvaelluksemme "linnasta linnaan "  Loiren laaksossa osui heinäkuun helteisimpään viikkoon, mutta vaelluksen viimeisenä päivänä 40-asteinen helle vaihtui ukkosen ryydittämäksi lämpimäksi kesäsateeksi
Nousimme aamusella ratsaille hapekkaan raikkaassa säässä ja suuntasimme ratsumme Loiren Cher-sivujoelle. Kuljimme joen vartta ylä- ja alajuoksuun ja ihastelimme rantaraitin kauniita omakotitaloja. Tänä päivänä meidän oli määrä tutustua reissumme viimeiseen linnaan: naisten linnana tunnetuun Chenonseau-linnaan. 
Olen postannut aiemmin muista linnoista ja löydät niihin linkkejä jutun lopussa. Vierailimme reissullamme linnoissa,  joihin liittyivät Ranskan kuninkaiden lisäksi monet tunnetut henkilöt ja hahmot, kuten Leonardo da Vinci,  muskettisoturien d'Artagnan, kirjailija Molière, Katarina di Medici, Nostradamus, ja sarjakuvien Tintti.
Chenonseau, the castle of powerful women.

Kaivoimme satulalaukuista yllemme punaiset sadeponchot, jotka saivat ratsastusletkamme näyttämään tärkeää tehtävää suorittavalta kardinaali Richelieun saattueelta. 
 Kuljimme kaviot kopisten pikkukaupunkien kaduilla, ohitimme viljavia peltoja ja viinitarhoja ja karautimme punaviitat liehuen vauhdikkaisiin sänkipeltolaukkoihin. Hevoset eivät olleet moksiskaan laukkatuulessa paukkuvista sadeviitoistamme.

We, the messengers of  Cardinal Richelieu...
Parin tunnin kuluttua saavuimme picnic-paikallemme Chenonseau-linnan kupeeseen. Nautimme taas patongit, juustot, leikkeleet, salaatit, hedelmät, sardiinit, herkkusienet, pateet, valko- , rose- ja punaviinit sekä kahvit ja suklaat ennen siirtymistämme naisten linnaksi kutsuttuun Chenonseau-linnaan.
Picnic for us and the horses
Linna on saanut lempinimensä lukuisista vaikuttavista emännistään, joiden joukkoon kuului mm Katarina di Medici (kuninkaan vaimo ja leski). Hän hallitsi kuningaspuolisonsa jälkeen Ranskaa Chenonseaun työhuoneestaan käsin ja rakennutti linnaan upeita taidehalleja
Hallit toimivat ensimmäisen maailmansodan aikaan sotilassairaalana. Toisen maailmansodan aikaan linna palveli Ranskan vastarintaliikennettä, sillä se sijaitsi aivan vihollislinjan tuntumassa.
The divine bedroom..

View to the garden...
The hall that has served many purposes during history
Linnan historiaan jäi myös kuninkaan ystävätär (aitoa kultaa juomalla itseään elähdyttänyt) Diane di Poitier, joka hallitsi linnaa, kunnes kuninkaan kuoltua siirtyi surevan lesken mieliksi Chaumont-linnaan.
Erityisen neuvokkaana emäntänä Chenonseaun historiaan on jäänyt Madame Dupin, joka Ranskan vallankumouksen aikaan pelasti linnan kappelin lavastamalla sen puuvarastoksi. Madamen aikaan linnassa vieraili useita valistuksenajan ajattelijoita, kuten Voltaire ja Montesquieu.
The royal portrait

Chenonseau is beautifully built over the river

Chenonseau:n linnan rakennusurakka 1500-luvulla kirvoitti rakennuttajapariskunnalta  maailmahistoriaan kaikille talonrakentajille sopivan moton: ”minut tullaan muistamaan, jos saan tämän rakennusurakan loppuun”.
Chenonseau oli vierailemistamme linnoista eniten turistien suosiossa, eikä ihme, sillä linnan huoneet kertoivat elävästi entisistä ajoista. Mieleen jäivät Katariinan makuuhuone, surevan leskikuningattaren  huone, linnan avara keittiö ja pienriistan teurastustilat, sekä joen ylittävä upea linnansilta ja kaunis puutarha labyrintteineen.
Kitchen premises

You cross the river on your way to the kitchen
Linnavisiitin jälkeen jatkoimme ratsain kohti kotitallia, jonne matkaa riitti vielä kolmen tunnin ajan. Ratsastimme halki pikkukaupungin, nousimme kaupunkia kiertäville kukkuloille ja ohitimme viiniviljelmä ja laajoja peltoaukioita. Nostimme monta ihanaa pitkää laukkaa. Välillä sukelsimme hiljaiseen metsään ja otimme siellä pari rauhallista laukkapätkää. Jossain vaiheessa alkoi taas sataa ja sonnustauduimme uudestaan kardinaaliviittohimme.  

Aivan loppumetreillä, kotitallin jo edessä siintäessä, päätimme vetäistä vielä viimeiset mukavat sänkipeltolaukat. Tietysti juuri silloin peltomaa olikin upottavan pehmeää ja hevoset rämpivät ja kompuroivat epäuskoisina eteenpäin. Nousimme äkkiä takaisin maantielle, etsimme paremman laukkapaikan ja nostimme reissun viimeisen laukan kotiin.
On of our many canter fields

Sweet summer rain after the hot week with + 40C
Perillä tallilla David järjesti meidät riviin ja meille tuotiin satulaan lasilliset viiniä. Kohotimme maljat ihanalle viikolla, laskeuduimme ratsailta, purimme hevosilta varusteet ja kuljetimme ne riimuissa laitumelle huilaamaan. Osa ratsuista jäi parin viikon lomalle, osa jatkoi vielä toisen reissun ennen lomaansa.
Greeting  youngsters at the stanble

Heräsimme lähtöpäivän aamuun tutussa hotellissa Pontlevoy-pikkukaupungissa, nautimme lounaan ja nousimme autoon, joka ajoi meidät Montrichard- juna-asemalle. Junarata sivusi edellisen päivän reittiämme ja oli hauska muistella seikkailuja linnan mailla.
View from the hotel restaurant

Pitkitin lomaa vielä muutamalla päivällä Pariisissa. Vaikka Pariisi tulvii kuninkaallista historiaa, ei historia ollut suurkaupungissa lähellekään niin elävää ja käsin kosketeltavaa kuin ratsastaessamme kuninkaiden ja markiisien jalanjäljissä pitkin Loiren linnalaaksoa.
A view after-ride days in Paris

Tarinan edellisiä osia on tässä. Lisää linkkejä löydät kunkin postauksen lopusta:
Mahtava Chambordin linna ja kotoisa Villesauvin
Fougeres ja Tintin linna Cheverny

Mukana matkassa suomalainen laadukas ratsastus- ja vapaa-ajan merkki House of Horses Helsinki.


MILLAISIA KOKEMUKSIA SINULLA ON RANSKAN LINNOISTA?