Gaucho-karjapaimenen arkipäivä Argentiinassa

Toteutin jokunen vuosi sitten cowgirl- haaveeni ja vietin viikon Argentiinassa Corrientesin alueella  working ranch –lomalla tutustuen karjapaimenten –eli gauchojen – arkeen ja ”auttaen” päivän töissä.

Gauchot matkalla pampalle karjahommiin

Gauchot työskentelevät pitkää päivää. Kömpiessäni aamuyhdeksän aikaan terassille aamukahville, olivat gauchot ahkeroineet jo monta tuntia karjaa hoitaen ja tilan infraa kohentaen. Tilan 1200 lehmässä ja kymmenissä hevosissa riittikin hoidettavaa.

Karjahevoset satuloidaan pihalla

Heinikkoon on syntynyt varsa, jota täytyy hoivata

Karja vaeltaa pampalla vapaana

Karjatilalla syntyy vuosittain parikymmentä varsaa. Ne laiduntavat pampalla vapaina emonsa kanssa kolmekuisiksi saakka. Sitten tamma ja varsa haetaan pihaton työskentelyaitaukseen, jossa varsaa aletaan totuttaa ihmisiin. Katselin, kun gauchot lassosivat koulutukseen kaksi kolmikuista varsaa. Varsat riehuivat ensin lassoissa kuin taimenet ongessa, mutta luovuttivat pian lassojen kiristettyä liikkumavaran minimiin.

Varsa ja emo tunnistavat kyllä toisensa

Rauhoittunut varsa totutettiin kosketukseen ensin hiljaisen vesisuihkun avulla. Kun varsan molemmat kyljet, pää ja jalat olivat tottuneet suihkuun, alkoi varovainen koskettelu. Kevyttä kosketusta tiivistettiin pikku hiljaa silitykseksi, rapsutteluksi ja taputteluksi. Varsat kimpaantuivat välillä sinkoamaan kinttujaan eri suuntiin, mutta totuttamista jatkettiin, kunnes varsa hyväksyi ihmisen käden. Tammat seurasivat tapahtumaa varsan lähettyvillä  liikehtien ja hirnuen.
Rituaalin jälkeen varsat vapautettiin ja ne ravasivat emonsa luo ihmettelemään tapahtunutta. Kosketuskoulutusta toistetaan usein. Vähitellen varsojen vastustelu vähenee ja ne alkavat luottamaan ihmiseen. 

Turistikarjatytön huomio: laiduntavia hevosia oli järkyttävän vaikeaa paimentaa

Viikon reissuun mahtui myös karjanhoitoa maasta käsin. Yhtenä aamuna meidät haettiin pihattoon, jonne olimme edellisenä päivänä ajaneet kaksisataa lehmää (linkki edelliseen juttuun). Alkoi punkkikylvetys. Lehmät usutettiin ensin kapeaan lautakäytävään, jossa ne lukittiin kaulastaan puisella lautakehikolla, jotta gauchot pääsivät tutkimaan niiden iän hampaista. Nuoret lehmät jatkoivat lautakäytävää eteenpäin ja molskahtivat punkinestoainetta sisältävään kylpyyn. Kahdensadan lehmän käsittely vei koko päivän.

Karja on saatu punkkikylpykarsinaan

Punkkikylpykäytävä johtaa "rokoteveteen"

Ikä tarkistetaan hampaista

Lehmä lukitaan paikoilleen tarkastuksen ajaksi

Minäkin sain kokeilla

Aikataulua pitkitti myös odottamaton perhetapahtuma, kun mylvivän lehmälauman keskeltä löytyi yhtäkkiä vastasyntynyt vasikka. Emo oli helppo tunnistaa, mutta sepä ei halunnutkaan vasikkaansa. Apuun riensivät sekä gauchot että muut lehmät.

Lehmät nuuhkivat ja nuolivat maassa makaavaa vasikkaa ja tuuppivat sitä pehmeästi emoa kohti heti kun vasikka kykeni seisomaan jaloillaan. Vasikka hamusi emokseen ketä tahansa, jopa vaivautunutta sonnia. Lopulta gauchot pyydystivät emon lauta-aitaukseen ja opettivat vasikan utareille. Iltaan mennessä lehmästä ja vasikasta oli tullut pari.

Pihattoon syntyi vasikka...

...josta pidetään heti hyvää huolta

Emokin löytyi

Karjaa syntyy ja kuolee pampalla

Gaucho-kulttuuri on rikasta Corrientesin maakunnassa, jossa meidänkin karjatilamme sijaitsi. Gauchomme olivat ylpeitä taustastaan ja ammatistaan. Kaikkien työasuna oli tyypillinen leveälierinen hattu, raidalliset kankaiset chapsit, nahkaessu ja – kumma kyllä – ohuet sirot kangaskengät. Ilmeisesti gauchot eivät jätä vahingossa varpaitaan hevosen kavion alle. Kangaskengissä törröttävät lännenratsastukselle tyypilliset pyörivät kannukset.

Pieni huilitauko

Ja uusi vasikka lassoon

Myös hevoset varustellaan perinteiseen tyyliin. Nahkaisten satuloiden alla on kasa satulahuopia ja päällä pehmusteena lampaankarva tai vastaava. Gauchot muotoilevat pehmusteet tiiviisti omaa istuntaansa tukeviksi. Meidän pehmusteemme tehtävä oli lähinnä varjella istuinluita väsähtämästä. Suitset ovat usein turparemmittömät. Toistakymmentä metriä pitkä lasso lepää rullalla satulaan kiinnitettynä. 

Turistigauchon pehmuste

Karjatilamme gauchojen käyttämät hevoset olivat sekoituksia, joissa on mukana alueen alkuperäistä criollo-rotua ja englannin täysverihevosta. Criollot periytyvät espanjalaisten valloittajien 500 vuotta sitten Argentiinaan tuomista hevosista, jotka levisivät vähitellen koko maahan. Criollot ovat pienehköjä, ketteriä ja kestäviä, luonteeltaan taipuisia, älykkäitä ja järkeviä. Siis kerrassaan täydellisiä nopeita tilanteita vilisevään karjanajoon. 

Karjahevosen varustusta

Hevosia ratsastettiin argentiinalaisittain yhdellä kädellä. Laukka nostettiin heilahtamalla nopeasti etukenoon ja heilauttamalla vapaata kättä ilmassa. Osa gauchoista rytmitti laukkaa vapaalla käsivarrellaan kyynärpää koukussa. Suomalaisen ratsastuskoulun kasvatin näkökulmasta ratsastustyyli oli siis huomattavan vapaa: tehokkuus ratkaisi.

Hevosemme olivat erittäin nöyriä ja tottelevaisia, mutta selvästi tottuneita kannuksiin ja raipan virkaa toimittavan nahkapalan läimäytyksiin. Hevoset pysyivät hyvin käsissä vauhdikkaissakin tilanteissa ja niitä saattoi rentoutuneesti ratsastaa myös pitkin ohjin. Ohjat lyhennettiin lähinnä karjanajon nopeissa tilanteissa. Jo pelkkä ohjien lyhentäminen herkisti hevoset kuulolle.

Gaucho puuvillaisessa työasussaan

Karjan erottelua

Gauchojen istunta vaihteli miehestä toiseen. Kaikki istuivat kuitenkin kuin liimattuina satulaan, vaikka ylävartalon asento ja ryhdikkyys vaihtelivatkin melkoisesti.  Istuntaan muokattiin myös maaston mukaan.  Teillä, poluilla ja tasaisilla pelloilla nousimme välillä kevyeen istuntaan laukkaa vauhdittaaksemme, mutta korkeiden heinämättäiden seassa laukkasimme takanojassa, jolloin hevosten etuosa keveni loikkimaan mättäiden yli.

Matkalla karjanajoon

Edessä työmaa...

Argentiinan karjatalousalueilla on värikkäitä gaucho-kulttuurin keskittymiä, joissa järjestetään vuosittain vauhdikkaita tapahtumia gaucho-näytöksineen, kilpailuineen ja myyjäisineen. Lisäksi kauniita gaucho-vaatteita ja –tarvikkeita myydään liikkeissä ympäri Argentiinaa. Eri puolilla maata on myös ryhdytty valjastamaan karjatiloja matkailukäyttöön. Argentiinasta löytyykin nykyisin useita working ranch- tyyppisiä maatilamatkailukohteita.

Gauchojen työglamouria ja ergonomiaa

Turistigauchottaren välipala

Gauchot ovat luovineet Argentiinan historiassa näkyvinä vaikuttajina, yleensä valtaapitäviä uhmaten. Alun perin gauchot elivät vapaina paimentolaisina puolivilliä karjaa paimentaen. 1800-luvulla vapaus päättyi, kun maata alettiin jakaa suuriksi creoli-aristokraattien hallitsemiksi karjatiloiksi. 

Gaucho-apuri-gaucho

Gauchot nousivat vuosisatojen saatossa verisiin kapinoihin eri puolilla Argentiinaa. Heidän joukostaan kasvoi useita kansallisia legendoja, vaikkeivät gauchot ylläkään kahden muun argentiinalaislegendan, ”Evita” Eva Peronin ja Ernesto ”Che Guevaran” maailmanmaineeseen. 
Legendaarisimmat gauchot ovat kuitenkin nousseet kansallisen identiteetin rakentajiksi, kansalliseepoksen sankareiksi ja jopa pyhimyksiksi. 
Tässä linkki argentiinalaiseen working ranch -kohteeseen.
Ja tässä linkki edelliseen postaukseeni Argentiinan ranch-lomasta. 

Kiinnostaako lännenratsastus? Tässä ja tässä linkki lännenratastuskohteeseen Unkarissa.
 

Matkalla päivän töihin

Monipuolinen lusitano!

Portugalin Monte Velhosta palattuani halusin tutustua lusitanorotuun tarkemmin ja kävin Pieneläinklinikalla kuuntelemassa FIAL:n (Suomen lusitanoyhdistyksen) Suomeen kutsuman tohtori António Vicenten luentoa. Vicente on väitellyt lusitanokasvatuksesta ja toimii lusitanojen arvostelijana. Tässä pähkinänkuoressa luentojen antia:

Lusitano-nimi juontaa Portugalin historiallisesta nimestä Lusitania. Vicente kertoi, että rotua alettiin jalostaa jo tuhansia vuosia sitten sekä maatöissä että nopealiikkeisessä gineta-kamppailu-&sodankäyntitekniikassa.

Vicenten mukaan lusitano on barokkihevosen arkkityyppi, ja lähes kaikilla nykyaikaisilla hevosroduilla on iberialaista verta, oli sitten kyse  Amerikan mantereen mustangeista, quartereista tai appaloosista (joiden iberoveri periytyy löytöretkeilijöiden tuomista hevososta), täysverisistä (joiden perustana ovat iberialaiset tammat, arabit, turkkilaiset ja marokkolaiset hevoset) tai lipizzanhevosista.

Monte Velhon kasvatti hevostilan sisäpihalla

Hepat asuvat valkeaksi kalkitussa tallissa

Monipuoliset lusitanot ovat ahertaneet erilaisissa tehtävissä: sodassa, maatiloilla, härkätaisteluissa, valjakkohevosena ja eri ratsastuslajeissa. Monet härkätaistelijat kasvattavat lusitanoja. Vaikka härkätaistelukulttuuri on hiljalleen hiipumassa, tarvitaan lusitanojen säpäkkyyttä working equitation (WE) -ratsastuksessa. Portugal ja lusitanot ovat lajin moninkertaisia maailmanmestareita. Viimeisen kuuden vuoden aikana 328  WE:n EM- ja MM-kisoihin osallistuneista hevosista 151 on ollut lusitanoja.
Suomessa WE:ta voi harrastaa esim. Ratsureimaranchilla.  Kävin siellä itsekin viime vuonna opissa, joten  tässä linkki WE-lajikokeiluuni.

Working equitation -harjoitus Ratsureima Ranchilla (alla kylläkin arabi)

Vicente kiittelee espanjalaisia, jotka toivat iberohevoset kansainvälisille kouluratsastusareenoille. Andalusialaisratsujen raivaamille areenoille on lusitanojenkin ollut hyvä marssia esiin. Ensin Rubiin ja muihin lusitanoihin ihastui kouluratsastusyleisö, ja pikku hiljaa tuomaritkin ovat alkaneet antaa parempia pisteitä – tosin Charlotte Dujardin kuulemma totesi lusitanoa kokeiltuaan sen olevan ihan kiva hevonen ”sitten kun jään eläkkeelle”. 

Charlotte Dujardin ja Valegro voitokkaina Aachenin EM-kisoissa vuonna 2015

Lusitanokasvatus on melko kapeilla harteilla. Portugalin lusitanoliiton (APSL) mukaan maailmalla on 4000-5000 siitostammaa, joista Portugalissa vajaa 2000, Brasiliassa 1000-1200, Ranskasssa runsaat viisisataa.  Lusitanovarsojan syntymiä rekisteröidään noin 35 maassa, ennen kaikkea Brasiliassa, Ranskassa, Espanjassa ja Meksikossa.
Kuriositeettina mainittakoon Thaimaa, jossa pyörii myös itsensä Luis Valencan tyttären Ana-Luica Valencan työstämä thai-versio kuuluisasta Apassionata-showsta.  Portugalissa kasvatus on keskittynyt Lissaboniin ja siitä itään Santaremin, Portalegren ja Evoran alueelle. Monte Velho sijaistee Evorassa.

Golegassa, lusitanojen pääkaupungissa, järjestetään vuotuiset lusitanofestivaalit

Portugalilainen hevosjalostus perustuu kuuden kantahevosen, eli viiden oriin ja yhden tamman, muodostamaan perustaan, jota maan neljä tärkeintä siittolaa vievät eteenpäin.  Ateenan ja Lontoon olympialaisissakin esiintyneet Guizo ja Rubi ovat vuonna 1748 perustetun Alter Real-siittolan kasvatteja.  Alter Real on Euroopan vanhin yhä samalla paikalla sijaitseva siittola. Valtion siittola Coudelaria Nacionalin hieman kookkaampia ja pidempiselkäisiä hevosia käytetään etenkin kouluratsastuksessa ja valjakoissa. Coudelaria D’Andrade sekä Veiga ovat erikoistuneet härkätaistelu- ja Working Equitation- hevosiin.

Veiga Ribatejon alueella

Alter Real - kuninkaallinen hevossittola

Portugalin kuninkaallisen ratsastuskoulun hevoset ovat Alter Real-linjaisia

 Lusitano ja andalusianhevonen ovat samaa iberialista rotua, jotka eriytyivät espanjalaisten perustettua PRE/Andalusialaisen kantakirjan vuonna 1942. Lusitanojen kantakirja oli rodun vähälukuisuuden vuoksi ensin avoin, mutta suljettiin vuonna 1989, jolloin perustettiin myös rotuliitto APSL.  Kantakirjassa huomioidaan syntyneet varsat, eri tasoiset kasvattajat ja meriitit. Testauksessa huoioidaan myös eri lajit. Joku hevonenhan saattaa olla loistava härkätaistelija, vaikkei sen käynti tekisikään vaikutusta.  Lusitanojen pedigree-tietoja löytyy yli sadan vuoden takaa.

Kyrakin pitää lusitanoista

Pisteytyksestä riippuen orit saavat astua tietyn määrän tammoja. Jostain syystä laatuorit astuvat melko vähän, yksi ori viittä tammaa kohti. Portugalilaisista on mukavaa omistaa hieno ori, se riittää.

Myös suomalaisten kouluratsastusikoni Kyra Kyrklundilla on lusitanotuntumaa. Hän on tuttu myös Monte Velhossa, kisasi aikoinaan omalla Rico-lusitanollaan ja valmentaa portugalilaisia kouluratsastajia.