tiistai 27. helmikuuta 2018

Söpöysvaroitus: varsoja Unkarissa! (mukana video)


Lähden maaliskuussa Korumies-Arvin äijäreissulle Unkarin El Broncoon. Pääsen siis taas ihastelemaan, miten ranchin varsat ovat kasvaneet ja kehittyneet. Miten hienoja varsoja mahtaakaan syntyä kun isä on tällainen?
Paint-ori Pep's Magic Bar on El Bronco ylpeys (kuva El Bronco)
No, esimerkiksi tällaisia: 
Pep's näyttää varsoille mallia (kuva El Bronco)
Varsojen ihailu kruunaa ratsastusmatkan, ja unkarilaisella El Bronco –ranchilla varsoja riittää. Viime syksyn ranch-vierailullani tammojen jaloissa pyöri kahdeksan varsaa, mutta yleensä varsoja syntyy 5-6 vuodessa. Itse asiassa El Broncon laitumilla korskuaa niin monta 1-3-vuotiasta nuorta hevosta odottamassa ratsutusvuoroaan, että ranch aikoo hieman hidastaa varsomistahtia.
Äidin kanssa
El Broncon varsat ovat silmiinpistävän kauniita ja ”looks” onkin yksi jalostuskriteeri. Tärkein on kuitenkin rauhallinen luonne, sillä varsoista kasvatetaan rentoja ja kuuliaisia lännenratsuja. Yleensä rauhallisuus kulkee käsi kädessä älykkyyden kanssa, kertoo El Broncon opas Gabor Pinter, jolla on kokemusta tulisemmasta luonteesta aiemmassa työssään rodeossa.
Tämmöisiä muotovalioita...

... ja tämmöisiä
Viime vuosina varsoja on teetetty etenkin kahdella kauniilla paint-tammalla, hulmuharjaisella Catilla ja Bingolla. Siitosoreja on käytössä kolme: paintori Pep’s Magic Bar, Crazy Professor ja quarterori Smartin’ Freckle.  Jalostuksen alkujuuret ovat USA:ssa, josta kuutisen vuotta sitten haettiin El Broncoon tammoja ja oreja jalostusta varten. Ensimmäiset laadukkaaat appaloosa- ja quarter-tammat hankittiin USA:sta vuonna 2005.
Crazy Professor of El Bronco (kuva: El Bronco)

Smarin Freckle of El Bronco (kuva: El Bronco)
Pep's vauhdissa (kuva: El Bronco)
Varsat viettävät leppoisaa elämää kiehnäten tammojen kyljissä noin puolivuotiaksi saakka, joskin niitä erotellaan jo aiemmin hetkittäin omiksi ryhmikseen tutustumaan toisiinsa, jotta vierottuminen kävisi lopulta mahdollisimman helposti. 
Mamman kanssa...

aamusta...

... iltaan
Pikku hiljaa varsoille opetetaan maasta käsin oikeanlaista ratsun liikkumista, seuraamista, kääntymistä ja takajalkojen siirtelyä. Varhaisen koulutuksen tavoitteena ei ole työstää vartaloa ja liikkeitä, vaan valmentaa varsan mieltä ihmisen kanssa työskentelyyn.
Kun varsat on noin puolivuotiaina vieroitettu tammoista, ne alkavat elää ja laiduntaa ikätoveriensa kanssa El Broncon valtavilla laitumilla. Turhien onnettomuuksien välttämiseksi orit ruunataan pari-kolme -vuotiaina. Kuusikymmenhehtaarisella ranchilla on tilaa temmeltää.
Tammojen ja varsojen ruokahetki...

..leikkihetki...

..ja taas syödään
Varsoja totutellaan satulaan noin kolmevuotiaina ja nelivuotias saattaa jo työskennellä  asiakkaiden kanssa. Ratsut koulutetaan ratsuiksi ennen kaikkea El Broncon omaan käyttöön, mutta jos oikeanlainen ostaja osuu kohdalle, ratsuja myydään myös asiakkaille. Myynnissä ollaan kuitenkin tarkkoja ja pari kertaa varsa on päätetty ostaa takaisin ranchille, kun sen kohtelu uudessa kodissa ei olekaan vastannut odotuksia. El Broncoon ratsuja mahtuu, nyt siellä kopsuttelee kuutisenkymmentä hevosta.
Hänet ostettiin takaisin ei-niin-hyvästä-paikasta
El Broncossa kasvatetaan nykyisin lähinnä painteja, vaikka muitakin ”lännenrotuja” – appaloosia ja quartereita – on käytössä.
Muhkea quarter maastossa
Lännenhevosten syvät alkujuuret ovat Yhdysvaltojen mustangilaumoissa, joista niitä pyydystettiin ja kesytettiin eri tarkoituksiin.
Quarterhevonen, maailman nopeiten neljännesmailin juokseva rotu, on nykyisin myös maailman suosituin hevosrotu. Quarterit ovat yksivärisiä ja siropäisiä, mutta lihaksikkaita lämminverihevosia, joita käytetään ratsuna, karjatöissä ja laukkahevosena. Paintit ovat lehmänkirjavia lännenhevosia, joihin tykästyivät aikoinaan erityisesti comanche-intiaanit. Oregonilaiset Nez Percé –intiaanit sen sijaan suosivat appaloosia, jotka saivat nimensäkin intiaanialueella sijaitsevan joen mukaan.
Appaloosa kohtaa paintin El Broncon laitumella
Saatat olla kiinnostunut myös näistä postauksista:
Ja loppuun varsavideo


Postaan myöhemmin lisää USA:ssa työskennelleen Robertin ja Sandorin työstä nuorten hevosten parissa.
https://westernspirit.fi/

https://www.horsexplore.com/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti