tiistai 26. toukokuuta 2020

Talli Brynhildr: askellajeja ja maastoilua


Islanninhevosissa kiinnostaa kaikki. Ne ovat söpöjä, niillä on viisi askellajia ja ne ovat mukavan kokoisia maastokavereita. Ystäväni Katri tykästyi issikoihin niin, että osti sellaisen ihan omaksi ja ratsastaa nyt Sohvi- issikkansa kanssa loppilaisella Talli Brynhildrillä. Kirjoitin ratsukosta jutun Hippos-lehteen ja kävin jutun kuvausiltana ratsastamassa itsekin.
riitta kosonen ja lempi-issikka talli brynhildrissä
Riitta reissasi talli Brynhildriin
Kurvasin Brynhildrin pihaan aurinkoisena toukokuun iltana hyvissä ajoin ehtiäksemme kuvaamaan Katrin ja Sohvin ennen askellajitunnin alkua. Kuvasimme ratsukkoa pihalla ja tallilta avautuvalla maastopolulla. Koikkelehdin Sonja-kuvaajan perässä ja napsin kuvia kuvaustilanteesta. Tässä pari maistiaista. 
Sonja kuvaa, Katri ja Sohvi poseeraavat


Ilta Brynhildrissä alkoi parhaalla mahdollisella tavalla: hakemalla Sohvi ja minun ratsuni Lempi kauniista pihatosta, jossa hevoset oleskelevat vapaa-aikanaan. Koivikon kaunistama pihatto oli mukavan mäkinen ja jatkui pitkälle mäen taakse. Voin vaan kuvitella miten mukavaa issikoilla siellä on! 
Pihatossa kopsutteli aikuisten ohella myös pari kaunista varsaa ja pihaton toisella laidalla hirnui pörröinen aasi. Itse asiassa talli Brynhildr on varsinainen pienoiskotieläintarha ja tutustuin pihapiirin karvaisiin ja höyhenisiin asukkaisiin tunnin jälkeen enemmänkin.
Ihanan koivikkoinen pihatto...

... jossa aasinkin on mukava kopsutella
Olin varannut askellajitunnin päästäkseni kärryille siitä, miten töltti ja ehkä passikin nostetaan ja miten niitä kuuluu ratsastaa. Sain ratsukseni 18-vuotiaan Lempi-tamman, joka osoittautui loistavaksi opetusmestariksi. Lempillä oli hyvä moottori ja kuuliainen mieli.

Teimme tunnilla perustehtäviä: käyntiä, kevyttä ravia, tölttiä ja laukkaa. Ratsastimme suoraa uraa ja pääty-ympyröitä, nostimme töltin voltilta kulmasta valmistellaksemme hevosta ja karautimme laukkaan pitkän sivun alusta. 
Huomasin, että askellajiratsastus on niin oma lajinsa, täytyy mennä Brynhildriin uudestaan fiilistelemään ja painamaan mieleen ohjeet, joilla issikoiden askeleet ratsastetaan tyylipuhtaasti.  Palaan siis aiheeseen, mutta tässä pari huomiota.

Minä, Katri, Janika-ope, Lempi ja Sohvi tunnin jälkeen
Brynhildrin omistaja ja opettaja Janika Kiverä kehotti minua pienentämään kevennystäni, pitämään ratsastukseni kevyenä ja ilmavana. painon jalustimilla ja varomaan laskeutumasta satulaan painavasti. Tarkoitus on pikemmin ”nostaa” hevosta kuin lytätä hevosta omalla ratsastuksella.

Liike lähtee istunnasta ja hevonen ikään kuin päästetään raviin avaamalla omat lonkat. Kaiken kaikkiaan huomasin tunnin aikana ”istuvani liikaa”. Lempi kulki selvästi paremmin kaikissa askellajeissa, kun pidin riittävästi painoa jalustimilla ja käänsin hevosta pikemmin ulkoreiden ja katseeni sekä vartalon kierron kuin ohjien avulla. Istunta kevyenä, reidet tiiviisti hevosessa, jalat pitkinä ja painoa jalustimilla.
Lempi vauhdissa

Katrin kanssa tunnilla

Lempi on ihana opetusmestari!
Hidastuksessa ja pysäytyksessä pannaan pallea töihin, eli jarrutetaan hevosta pikemmin keskivartalolla kuin ohjista vetäen. Pohkeella ja reidellä on lukuisia eri tehtäviä välillä pyytäen eteenpäin, välillä jarruttaen, mutta niihin minun täytyy palata vielä uudelleen.
Tunti oli huikean opettavainen ja antoi paljon ajateltavaa. Oppeja oli mukava pureskella heti tunnin jälkeen metsälenkillä jalotellessa. Brynhildrissä loppukäynti tehdään usein lähimetsässä. 
Tunnin jälkeen maastoon jaloittelemaan
Minäkin poseerasin Sohvin kanssa
Ja tässä vielä sielua ja sydäntä elähdyttäneitä kohtaamisiani Brynhildrin pihapiirin eläinasukkien kanssa. Tallilla kaakattaa, vaakkuu ja piipittää useita erilaisia kanoja, kukkoja ja muita siivekkäitä. Näin päivän ikäisiä tipusia, jotka lämmittelivät emon sulkien suojissa, ja kuulin munan sisältä pientä ”täältä tullaan kohta”- piipitystä.
Päivän vanha tipu


Kananemon höyhenistä löytyi 12 tipua
Sain myös kaapata syliini pikkuisen karitsan, joka määki kavereineen viimeisillään kantavana olevan lampaan karsinassa. Janika kertoi eläväisesti, miten oli perheineen todistamassa pikku karitsojen syntymää. 
Kanien ystävänä ilahduin erityisesti rescue-pupusta, joka oli voimaantunut niin, että loikki heti tervehtimään tulijaa.
Karitsa viihtyi sylissä

Rescue-pupu
Osan kuvista Sonja Holman, kiitos:)
Juttu Katrista ja Sohvista ilmestyy Hippos-lehden numerossa 4/2020.
Mukana menossa suomalainen ratsastus- ja vapaa-ajan vaatemerkki House of Horses Helsinki.
https://houseofhorseshelsinki.com/

torstai 14. toukokuuta 2020

Esteratsastusta Portugalissa (mukana gopro-kypärävideo radasta)



Portugal, lusitanojen kotimaa, on takuuvarma dressage-mekka, mutta olen päässyt siellä myös esteratsastuksen makuun. (gopro-video esteradasta jutun lopussa)
Riitta Reissaa, Riitta Kosonen, Portugal, Horsepxlore
KWPN Falconin kyydissä Golegan liepeillä (kuva Marta Hnriques Pereira)
Olen viettänyt pari viikonloppua ratsutilalla Abrantesissa treenaamassa koulua ja esteitä ja piipahtanut iltaisin myös kuuluilla Golegan lusitanofestivaaleilla. Postasin aiemmin sekä ratsutilasta että Golegan huikeasta lusitanojuhlasta.  
Riitta Kosonen, RIitta Reissaa, Portugali, Portugal, ratsastusloma, ratsastusblogi, KWPN, Horsexplore
Hyppäsin tällä KWPN-taiturilla...


...ja tällä kivalla risteytyksellä (kuva Marta Henriques Pereira)
Sain opettajakseni Filipa Henriques Pereiran, jonka esteratsastusharrastuksen pohjalta koko ratsutila oli itse asiassa saanut alkunsa. Filipan Vitor-isä kiinnostui lajista, alkoi kasvattamaan KWPN-hevosia ja kehitti  hevostoiminnan ympärille ratsastusmatkailua ja kilpatoimintaa.
Nyt ratsutilalla kopsuttelee parikymmentä hevosta, joista osa dressageen keskittyviä lusitanoja  sekä KWPN-hevosia estetunneille. Joukossa ahertaa myös iki-ihana ranskanravuri, joka osaa mitä vaan!
Kiva tunti! (kuva Marta Henriques Pereira)
Tallin viereen on rakennettu kaksi täyskokoista ratsastuskenttää sekä katettu maneesi. Dressagekentällä on järjestetty 3 tähden kansainväliset dressage-kilpailut ja estekentällä on valmiina värikkäitä esteitä. Tuntiaikaa  ei kulu aikaa radan rakentamiseen ja purkamiseen. 
Kivoja esteitä....

... ja kivan iso kenttä
Portugalilaiseen tyyliin sekä koulu- että estetunneilla oli kaksi oppilasta kerrallaan. Leiskautin siellä ensimmäisellä visiitilläni Kavioliiton Katjan kanssa esteitä sydämeni kyllyydestä, sillä nyt oli aikaa ja tilaa! 
Ratsuni olivat kookkaita ja rauhallisia opetusmestareita, jotka menivät kivasti eteenpäin hieman raipalla avustettuna (hieman vain) ja hyppäsivät mukavan pehmeästi. Omat hummani olivat selvästi Katjan hevosia helpompia. Katjan ensimmäinen ratsu innostui kevätjuhlaliikkeisiin (kuulemma kiva vaan!) ja toinen – lusitano – edellytti erilaista hyppytyyliä.
Katjan kanssa tyytyväiset estetunnin jälkeen, huom Katjalla lusitano (kuva Marta Henriques Pereira)
Estetekniikka oli muuten melko samanlainen kuin mihin koto-Suomessa olen tottunut, mutta Filipa kehotti tosi paljon istumaan alas ja ”pitämään hartiat takana” radalla laukatessa. Estettä lähestyttäessä hiljennyttiin ja esteellä myödättiin normaalisti. Mutta sitten taas esteiden välissä tiivis istunta ja hartiat takana (siis ei nökötetä kovin etukenossa ja sukelleta esteellä).
Esteverkka oli rytmikästä ja siinä keskityttiin pidentämään ja lyhentämään hevosta. Itse rata oli mukavan monipuolinen: pystyjä, sarjoja, oksereita, jumppasarjoja… estekorkeus nousi minulla noin 80 senttiin. Pisin harjoitus käsitti 7 estettä.
Filipalla oli hyvä psykokologinen silmä. Estekorkeutta nostettiin hanakasti, muttei koskaan liian aikaisin, ja omat esteeni jätettiin hieman konkari-Katjaa matalammiksi. Tätä tarvitsin: oli varma ja kiva olo, joka kasvatti mukavasti estehyppyruokahalua! Ennen täysaikaiseksi esteopettajaksi ryhtymistä Filipa kisasi itsekin, joten esteiden korottaminen oli hänellä veressä.
Risteytysheppakin hyppäsi mukavan pehmeästi ja ilmavasti (kuva Marta Henriques Pereira)


Meillä oli hypätessä yleisöäkin, enkä nyt tarkoita viereisen dressage-kentän ratsukkoja, vaan estekentän vieressä laitumella käyskennelleitä hevosia – Filipan entistä kisatykkiä ja sen ihania varsoja! Tuntien jälkeen käyskentelimme porukalla kentän vierellä tutustumassa laidunporukkaan.
Menin Portugalissa esteiden lisäksi pari tuntia koulua, ja postaan niistä tuonnempana. Lisäksi kävimme ihanalla maastoreissulla korkkipuumetsässä ja lähikylässä, jossa nautimme portviinilasilliset satulaan tarjoiltuna.
Riitta Kosonen, Katja Ståhl, Kavioliitto, Portugali, Horsexplore
Maastoretki lähikylään portviinilasilliselle (kuva Marta Henriques Pereira)


Riitta Kosonen, Riitta Reissaa, Horsexplore, Portugali, ratsastus
Maastoreitti halkoi korkkipuumetsää (kuva Marta Henriques Pereira)

Laitumella estetykin ja hänen varsojensa kanssa (kuva Marta Henriques Pereira)
Tässä linkki edelliseen postaukseen; kuvaus ratsutilasta ja koko viikonlopusta. Sekä kuvaus iltaretkistä Golegan lusitanofestivaaleille.
Riitta Kosonen, Riitta Reissaa, Golega, National Feira lusitana, Horsexplore, CozbyCozmei
Pääsin pukuratsastamaan Golegan lusitanofestivaaliin (hame Coz by Cozmei, kuva Marta Henriques Pereira)
 Tässä Gopro-video esteradasta


Tässä linkki Cozmein ratsastushameisiin, ja tässä linkki Komperdellin mukavaan ratsastusturvaliiviin Hipposportiin.

maanantai 4. toukokuuta 2020

Äidin ja tyttären KIVIkivi: ekologisia tuotteita ylle ja kotiin


Ekologisuus ja eettisyys ovat rantautuneet suomalaiseen tekstiilituotantoon ja -kulutukseen. Yhä useampi tekstiilituotteiden valmistaja perustaa toimintansa ekologisten ja eettisten arvojen varaan. Näin myös pieni espoolainen pellava- ja villatuotteita valmistava KIVIkivi.
Riitta Reissaa ja suomalainen KIVIkivi merinovillamekko
KIVIkivi inspiroituu merellisestä luonnosta


KIVIkivi on Tiina ja Liisa Saijonmaan, äidin ja tyttären, vuonna 2017 perustama espoolainen perheyritys, joka valmistaa ekologisia ja ergonomisia pellava- ja villatekstiileitä.

Ekologisuuden ja eettisyyden kaltaiset arvot ruokkivat itseään, jos ne tuottavat kuluttajille hinta-laatu – suhteeltaan ja käyttömukavuudeltaan toimivia ratkaisuja. Mielestäni KIVIkivin tuotteissa tässä on onnistuttu. Tuotteet ovat kauniita, mukavia, kestäviä ja järkevän hintaisia.
-Teemme äidin kanssa ensin itsellemme mallikappaleet ja päästämme ne tuotantoon vasta kun olemme varmoja niiden toimivuudesta, Liisa kertoo.

Saijonmaiden ajattelussa ekologisuus ja eettisyys näkyvät luonnonläheisyytenä, luonnosta inspiroitumisena, materiaalien korkeana laatuna, tuotteiden kestävyytenä ja käyttömukavuutena sekä asiakkaiden ja yhteistyökumppanien kunnioittamisena.

Purjehdusta ja merielämää harrastavaa perhettä inspiroi meri. KIVIkivin malliston värimaailma ja yrityksen nimi KIVIkivi löytyvät meren ääreltä ja purjeista. Moniin tuotteisiin on printattu Harmaja-majakkasaaren koordinaatit. KIVIkiven vaatteet ovat yksinkertaisia ja linjakkaita, sopivat moneen tilanteeseen eikä niihin kyllästy. 
Saaristovillamekossa Tildan ja Fabianin kanssa päiväkävelyllä

Saaristovillamekko on yhtä aikaa lämmin ja vilpoisa


Toimivimmat tuotteet syntyvät todellisista tarpeista. KIVIkivi sai alkunsa Tiinan ja Liisan kyllästyttyä lastenvaatteiden riemunkirjavuuteen ja ryhdyttyä valmistamaan yksivärisiä laadukkaita lastenvaatteita. Pikkuhiljaa tuoteperhe laajeni naisten omien tarpeiden pohjalta vilpoisiin pellavalakoihin, kevyeen pellava-aamutakkiin, mukaviin ekopuuvillayöpaitoihin ja -mekkoihin sekä merinovillamekkoihin, ponchoihin ja huveihin. Nyt valikoimissa on omat tuotteet naisille, miehille, lapsille ja kotiin.
-Aloitimme lastenvaatteilla, mutta eniten meiltä ostetaan nykyisin pellava-aamutakkeja, muita naisten vaatteita sekä pellavalakanoita, Liisa kertoo.

Arvojen eteen on nähtävä vaivaa. Sopivien materiaalien ja ompelimoiden löytäminen on vaativaa.
-Kankaiden on oltava hyviä, ja ne muodostavatkin suurimman osan tuotteen valmistuskustannuksista. Testaamme äidin kanssa kaikki kankaat ennen kuin hyväksymme ne tuotantoon.
Ulappa-huppumekkoa saa myös mustana ja harmaana

Riitta Kosonen ja KIVIkivi-purjemekko
Purjemekko 6, kevätscillat ja darling chihuahuas


KIVIkivi haluaa toimia Suomessa ja lähialueilla. 
-Vaatteet valmistetaan Tallinnan ompelimolla, mutta kankaat ovat kotimaisia. Suomesta emme löytäneet ompelimoa, joka olisi pystynyt valmistamaan tuotteisiin aplikoidut numerot haluamallamme tavalla, Liisa kertoo.
Sertifioidut ekopuuvilla- ja mulesingvapaat merinovillakankaat hankitaan oriveteläiseltä Orneuleelta. Pellavatuotteet valmistetaan Latviassa.
-On mukavaa, kun voi asioida luotettavan suomalaisen kankaan tuottajan  kanssa suomeksi. Virossa asiointia helpottaa se, että meillä on virolaisompelimon kanssa yhteisen arvot.


Näin sivusta seuratessani lisäisin KIVIkivin arvojen joukkoon perheyhteyden. Onhan se hienoa, että äiti ja tytär ovat löytäneet vaatteista ja tekstiileistä yhteisen harrastuksen ja kasvattaneet siitä liiketoimintaa. KIVIkivi antaa Tiinalle ja Liisalle mahdollisuuden toteuttaa itseään. KIVIkivin kasvaessa Liisa jäi puoli vuotta sitten pois päivätyöstään pankkialalta, ja ompelua koko ikänsä harrastanut eläkeläinen Tiina-äiti on mukana suunnittelijana.
- Ideoimme ja teemme päätökset äidin kanssa yhdessä. Yksin olisin hukassa, tunnustaa Liisa.

Toiminta sovitetaan perheen arkeen. Tuotteita suunnitellaan se, mitä kolmen lapsen arjessa ehditään, tuotteet myydään kevyellä markkinoinnilla verkkokaupasta ja viestintä perustuu sosiaaliseen mediaan. Tätäkin ratkaisua puoltaa kustannustehokkuus:
- Tuotteitamme löytyy vain muutamasta kaupasta ja kesämarkkinapaikasta, sillä pidämme tuotteiden hinnat matalina eikä niiden kate oikein riitä jälleenmyyntiin.
Nyt Tiina ja Liisa ovat varustaneet perheitä vaattein ja lakanoin. Mitä seuraavaksi?
-Mitä vain! Meille KIVIkivi on tapa ajatella arjen ratkaisuja luonnonläheisesti, yksinkertaisesti ja kestävästi. Arjen ratkaisuista syntyy life style, joten seuraavat tuotteet voivat olla mitä vaan, vaikka kestäviä purjekankaisia istuinpäällisiä.
Ompelu ja suunnittelu ovat Saijonmaan suvussa perinne (Kuva: KIVIkivi)


Nyt kannattaa panostaa laatuun hyödyntämällä KIVIkivi-verkkokaupan alekampanjat:

ÄITIENPÄIVÄKAMPANJA: kaikki pellatuotteet -15% koodilla ÄITI15. Kampanja voimassa äitienpäivään saakka.

RIITTAREISSAA-koodilla -10% kaikista tuotteista.


Tässä linkki KIVIkiviverkkokauppaan 


Pellava-aamutakki on eniten myytyjä tuotteita (Kuva: KIVIkivi)


tiistai 28. huhtikuuta 2020

Koulua, esteitä ja maastoa Portugalin Portossa

Käyn Portugalissa yleensä kouluratsastuslomilla, sillä kompaktit lusitanot suorastaan kutsuvat treenaamaan kouluratsastusliikkeitä. Kouluratsastuskiemuroiden rinnalle on kuitenkin kiva kehittää myös muuta ratsastusta, kuten esteitä, maastoa ja miksei working equitationiakin. Juuri ennen koronakriisiä vietin viikonlopun Portossa ratsastuskeskuksessa, jossa tehdään tuota kaikkea. Ratsastuksen lomassa tuli tutustuttua myös läheiseen Porton kaupunkiin ja upeaan Geres-luonnonpuistoon. Sinne pitää päästä uudelleen!
Me and my teaching master lusitano stallion

Aloitetaan Portosta: Lensin kavereiden kanssa Portoon keskiviikkona ja vietin illan ja seuraavan aamun tutustumalla tähän upeaan Atlantin rannalla sijaitsevaan satamakaupunkiin. 250.000 asukkaan Portolla on vaikuttava parituhatvuotinen historia. ”Jo muinaiset roomalaiset” perustivat sinne suojaisan sataman, ja Portosta on lähdetty myös etsimään uusia mantereita.

Historia näkyy myös portolaisissa perinneruuissa: paikallinen sisälmyspataruoka syntyi 1400-luvulla kaupunkilaisten lahjoitettua Afrikkaa valtaamaan lähteville valtameripurjehtijoille kaiken liikenevän liharuuan jättäen itselleen vain sisälmykset.

Tällä kertaa sivuutin perinnepadan ja keskityin Porton muihin herkkuihin, etenkin tuoreisiin mereneläviin portugalilaisittain tai brasilialaisittain valmistettuina, sekä viineihin – ja tietenkin portviiniin, joka on peräisin juuri Portosta. Portosta on viety portviiniä maailmalle jo 300 vuotta. Viinistä saadut tulot kuulemma auttoivat Portoa teollistumaan 1800-luvulla. Eläväisiä ostoskatuja astellessa oli vaikea uskoa Porton olleen muutamakymmen vuotta sitten ränsistynyt ja taantunut. Nykyisin Portossa valmistetaan kauniita tekstiilejä, jalkineita, huonekaluja sekä viiniä ja ruokatarvikkeita.

Portossa syödään hyvin, oli sitten kyse trendikkäästä uudesta ravintolasta tai perinteisestä portolaisesta ruokabaarista, jonka alakerrassa ruokaillaan baaritiskillä ja yläkerrassa kodikkaassa ruokasalissa.

Historia näkyy myös Porton katukuvassa, joka vilisee näyttäviä fasadeja eri aikakausilta: on romaanista, neoklassista, perinteistä portugalilaista ja modernia arkkitehtuuria. Tunnettuja ovat myös Porton kuusi korkeaa Douro-joen ylittävää siltaa. Porton vanhakaupunki, Ribeira, historiallisine keskustoineen on Unescon maailmanperintökohde. Vietimme tunnelmallisen iltahetken mahtavan kaarisillan kupeessa Douro-joen rannan kahvila- ja ravintolakadulla. Katselimme ohikulkijoita, kuuntelimme trubaduuria ja ihailimme ilta-auringossa kylpevää Vila Nova de Gaia -vastarantaa. 

Porton tunnetuimpia nähtävyyksiä on 1800-luvulta juontava upein portaikoin varustettu Livraria Lello -kirjasto, jota J. K.Rowling piti Tylypahkan esikuvana vierailtuaan kirjastossa 1990-luvulla. Komea oli myös vanha rautatieasema upeine sinivalkoisine kaakelimaalauksineen.
Porto by night

Ratsastuskeskus sijaitsee 50km päässä Portosta Esposendessa, runsaan 20.000 asukkaan rantalomakaupungissa, joka tunnetaan etenkin hiekkarannoista, vesiurheilusta, majakasta, rantaravintoloista sekä merimuseosta.  Asuimme rantahotellissa, josta meidät haettiin päivittäin autolla tallille. Vierailumme aikaan maaliskuussa Esposende vasta heräili kevääseen. Koimme siis kaupungin ”välitilassa”, kävelimme ruuhkattomalla rantaraitilla ja ostimme hedelmiä vanhan pariskunnan pyörittämästä vihannesputiikista.

Oli kiva seurata vuoroveden vaihtelua rannalla, jossa sataman veneet kököttivät aamuisin kuivalla maalla, josta nousuvesi nosti ne taas sinisille aalloille. Illalla hurautimme taksilla kaupungin ulkopuolelle rantaravintolakeskittymään, jonka äyriäistiski haki vertaistaan. Siitä vaan osoittamaan mitä haluaa itselleen grillattavan.
Coast line of Esposende
Portuguese treasures

Ratsastuksellisesti reissu oli todella antoisa. Olin ostanut etukäteen ohjelman, johon kuului tunti esteitä, tunti koulua ja pari maastolenkkiä.

Valittavana olisi ollut myös pelkkiä esteitä, koulua tai maastoa. Ensimmäiselle kerralle tämä kombo sopi hyvin, jatkossa otan ehkä koulusta, esteistä, working equitationista ja merenrantamaastosta koostuvan kokonaisuuden. Tallilla on nimittäin huikean hyvä opettajat jokaiseen lajiin. Esteitä ja working equitationia opettavat ruotsalaiset Anna ja Astrid, joista Anna on kisannut 160cm -tasolla ja Astrid edustaa Ruotsia WE:n kansainvälisissä kilpailuissa. Koulua opettaa portugalilainen ammattiratsastaja Miguel, joka myös kilpailee. Tallin omistavat Joao ja Bruno, veljekset, joilla on pitkä kisaura esteratsastuksessa.

Itse asiassa talli on todellinen monitoimitalli, sillä se toimii yksityishevosten majoituksena, valmennuskeskuksena, ratsastusmatkakeskuksena, terapiaratsastuskouluna, maastotallina, ja kansainvälisenä nuorisoleirinä. Tunnelma säilyi silti rauhallisena, sillä tallialue on suuri, vehreä ja rento. Tallilla on tarkoitus viihtyä myös tuntien ulkopuolella. Oppaamme Melissa asettelikin meille tallin klubirakennukseen tarjolle välipaloja ja portviiniä, jota siemailimme muiden tunteja seuratessamme. Vilahtipa kentällä välillä myös kansanvälisen tason esteratsastaja joka treenaa asiakkaiden hevosia.

Aloitin rupeamani estetunnilla. Tunneilla on korkeintaan kaksi ratsastajaa kerrallaan ja Anna valitsi minulle ja kaverilleni rauhalliset ja järkevät opetusmestarit, joista olisi löytynyt kapasiteettia yli metrisiinkin esteisiin. Itse en sitä kapasiteettia kuitenkaan testannut, sillä harvoin hyppäävänä minulle riitti estetuntuman treenaaminen. Anna teetti meillä ensin pari puomin ylitystä ja nosti sitten esteitä pikkuhiljaa kuin huomaamatta, kunnes tajusin tunnin lopussa hypänneeni 4 esteen radan oksereineen, joukossa yksi 70 sentin ylitys. Annan taktiikka puri, sillä esteisiin jäi nälkä ja vannoimme tulevamme vielä takaisin.

Annan tyyli sopii myös kokeneemmille hyppääjille. Seurueemme estetykki leiskautti omilla tunneillaan iloisesti yli metrisiä esteitä ja sai alleen monenlaisia hevosia tekniikan hiomiseksi. "hevoset eivät olleet automaatteja, mutta superhyppääjiä kun saatiin avut kohdilleen", estetykkimme analysoi. Myös hän päätti palata tallille uudemman kerran, jahka koronasta selvitään.

Myös koulutunneilla oli korkeintaan kaksi ratsastajaa kerrallaan, joten kaikki saivat Miguelilta yksilölliset ohjeet. Menin tukkajumalaorillani pehmeää käyntiä, ravia, laukkaa ja pohkeenväistöjä. Jos olisin ollut pidempään, olisimme päässeet korkeampiin liikkeisiin. Tallilla on hevosia Pyhä Yrjö -tasolle saakka. Tällä tunnilla opettelin ratsastamaan eleettömästi ja nautin taitavan ja yhteistyöhaluisen lusitanon osaamisesta.
Anna gave us a remarkable jumping lesson!

Seuraavana päivänä maastoilimme aamupäivän omistajaveljesten toisella tallilla, joka sijaitsi vajaan tunnin ajomatkan päässä kauniilla viininviljelyalueella, jonka omisti aikoinaan suuri luostari. Saimme ratsuiksi leppoisat terapiaratsastuksessakin käytetyt hevoset ja lähdimme käyntivoittoiselle tunnin lenkille viinitarhoihin ja metsäisille rinteille. Lenkkiin kuului normaalisti tyylikäs ”rinta rinnan” -laukka viiniköynnösten lomassa, mutta jotenkin onnistuin sössimään sen omalta osaltani. No, ei haitannut, sillä kaunista oli ja hevoset tallille palautettuamme siirryimme ratsastuskentän laidalle nurmelle palmun katveeseen viini&juusto-picnicille. Ei hullumpaa. Picnicin päätteeksi käyskentelimme hetken kauniin vanhan luostarin kirkkopihalla.

Iltapäivällä palasimme treenitallille ja nyt oli vuorossa kouluratsastustunti. Sain ratsukseni upean tukkajumalalusitanon, mustan orin, jolla ratsastaminen oli sulaa ihanuutta. Miguel opetti huolellisesti ja kannustavasti, korjasi asentoa, rytmiä ja liikettä. Hevonen parani kuin itsestään. Teimme ympyröitä, pohkeenväistöjä ja laukkaa. Jos olisin mennyt koulua enemmän, olisin ehtinyt treenata vaativampiakin liikkeitä. Tallilta löytyy hevosia Pyhä Yrjö -tasolle saakka.
Out teaching masters: Joao and well trained lusitano

Reissun viimeisen tunnin vietimme yhteisellä maastolenkillä Peneda-Gerês- luonnonpuistossa aivan Espanjan rajalla noin tunnin ajomatkan päässä Esposendesta.  Vuonna 1971 perustetussa Peneda-Gerêsin kansallispuistossa merimaisema vaihtui uhkeaan vuoristoon.

Saimme ratsuiksemme rauhalliset käyntimaastohevoset ja aloitimme parin tunnin meditatiivisen käyskentelyn henkeäsalpaavan kauniissa vuoristossa. Ohitimme peltoja, kyliä, laiduntavia pitkäsarvisia lehmiä ja nousimme asumattomille vuorille, joissa kapusimme kapeita mutta melko helppokulkuisia polkuja pitkin vaaleanpunaisina hohtavia kanervamättäitä ihaillen. Kaukana ylhäällä liiteli kotka. Välillä laskeuduimme laaksoon ja ohitimme roomanaikaisen sillan. Gerêsin alueen historia ulottuu kauas 6000 eKr. ja alueella on paljon merkkejä vuosituhansien varrelta: siltoja, maantiepylväitä, tienpätkiä, kyliä ja linnoja. Hauskimpia olivat perinteiset maissinsäilytykseen tarkoitetut ladot, jotka olivat niin tyylikkäitä, että näyttivät kirkoilta.

Oppaamme Sara oli paikallinen nuori hevosammattilainen, joka oli palannut takaisin kotikonnuille piipahdettuaan välillä suurkaupungin melskeessä. Sara oli hevosrakas kiireestä kantapäähän ja tunne oli molemminpuolinen. Yksi hevosista vaati saada pitää turpaansa Sarahin pohjetta vasten lähes koko vaelluksen ajan. Minun ratsuni oli rutinoitunut lusitano-arabi -sekoitus, joukossamme oli myös bretagnenhevonen sekä pari Espanjan puolelta ostettua maalaishevosta.

Laskeuduimme vuorelta laaksoon ja jatkoimme läpi satoja vuosia vanhan harmaan kivikylän, jonne oli muuttanut lisää asukkaita paikallisen padon peitettyä alleen toisen kylän. Ikivanhaksi ja epäkäytännölliseksi kivikyläksi paikka oli ihmeellisen aktiivinen.

Luonnonpuistovaelluksen päätteeksi hurautimme vuoristoreittiä yhä ylemmäs kohti lounasravintolaa. Ohitimme huikean tekojärven, ylitimme betonisen padon ja pysähtelimme tuon tuosta kuvaamaan joka puolella kohoavaa vuorijonoa. Suureksi onneksemme bongasimme tien vierellä heinää mussuttamassa myös paikallisen Garranonhevosen, eli villihevosen, joka elää vuorilla Portugalin ja Espanjan alueella. Garrano periytyy esihistoriallisesta iberianponista ja on kuulemma andalusialaisen hevosen esi-isä.
The garrano wild horses grazing free in the mountains between Portugal and Spain

Lounaan nautimme vuoren rinteellä EU:n rahoituksella entisöidyssä kylässä näköalaravintolassa, josta avautui huikea näkymä kauas vuorille ja alas laaksoon.

Ratsastusloma oli paitsi rentouttava, myös opettavainen. Aion palata takaisin ja lisätä treeniohjelmaan myös Working Equitation -tunnit. Onhan Portugal lajin moninkertainen maailmanmestarimaa! 
The beatiful Peneda-Geres National Park

Osa kuvista on reissukavereiden ottamia, lämmin kiitos!
Postaan myöhemmin "vähän tekstiä - paljon kuvia" -postauksen reissustamme.
Tässä linkki kohteeseen

Mukana reissussa laadukas suomalainen ratsastus- ja vapaa-ajan vaatemerkki House of Horses Helsinki.