Ratsastusretriitti Portugalissa

Ratsastusretriitti on aika erikoinen ilmaus, mutta  mielestäni se kuvaa hyvin ratsastusviikonloppuamme Portugalissa Horsexploren kohteessa Alentejossa, jossa nautimme taas Monte Velho -ratsastuskeskuksen vieraanvaraisuudesta.

Tästä portista sisään paratiisiin

Mutta mitä muuta voisikaan olla ratsastusloma paikassa, jonka arkkitehti-omistaja Diogo Lima Myer Sr piirsi itselleen ja perheelleen rentouttavaksi maaseutuasunnoksi ja hevostilaksi! Monte Velho nimittäin syntyi ja kehittyi nykyiseen muotoonsa Diogon aloitettua ratsastuksen lääkärin määräyksestä.   

Diogo Lima Mayer Jr vei asiakkaita maastolenkille

En tiedä ketään, joka ei olisi Monte Velhoon tultuaan henkäissyt ihastuksesta ja hämmästyksestä jo ennen huoneeseen majoittumista. Koko paikka henkii rauhaa linnunlauluineen, uima-altaan solisevine lähteineen, ulkoilmaporealtaasta avautuvine näkymineen polveilevaan korkkipuumaisemaan. Juuri niille rinteille suunnataan maastoratsastuksille, jos on valinnut kouluratsastuksen ja maastolenkit yhdistävän ratsastusohjelman. "Tämä on vieläkin kauniimpi ja vaikuttavampi kuin kuvissa", on usein vieraiden ensimmäinen lause.

Reissukaveri Marianne vangitsi allasalueen kauniit iltahetket

Modernit asuinrakennukset

Monte Velhossa ratsastetaan kahden hengen ryhmissä, eli jokainen saa juuri itselleen ja alla olevalle hevoselle räätälöityjä ohjeita. Toisinaan tunneilla päästään laukanvaihtoihin ja jopa GP-liikkeiseen piaffeineen ja passageineen. Monte Velhossa olen päässyt sopivalla opetusmestarihevosella kokemaan sarjalaukanvaihtoja, vaikken olekaan ratsastajana kyseisen liikkeen tasoa. On se mannaa! Tällä kertaa reissasin paikalle hieman toipilaana, joten ratsastuksessa keskityttiin ihan perusasioihin: istuntaan ja kevyeen tuntumaan kaikissa askellajeissa ja siirtymissä. Sain tunneista paljon!

Monte Velhoon voi tulla monen tasoisia ratsastajia. Vähemmän ratsastaneiden ratsastus kehittyy kahden hengen tunneilla roimasti, kun alla on mukava-askelinen opetusmestarilusitano ja opettajana hevoset tunteva taitava ratsastaja. Taitaville ratsastajille löytyy myös haasteellisia nuoria, upealiikkeisiä hevosia. Koko ajan hankitaan uusia hevosia, ja päästetään pisimpään palvelleita eläkkeelle.

Itse keskityin perustyöskentelyyn, mutta tytär teki piaffia

Tuntien jälkeen rentouduimme ulkoilmaporealtaassa, saunassa ja joku testasi pienen punttisalinkin. Rentoudun siellä myös ihan vaan portugalilaista sielunmaisemaa ihaillen.

Keskeinen osa retriittiä on majoittuminen ja ateriat. Monte Velho on kaunis, sillä omistaja-arkkitehti on piirtänyt sen itse maiseman pinnanmuotoja säästäen ja noudattaen. Valkeat kivirakennukset kohoavat maisemasta jylhinä ja rauhallisina ja kaikissa huoneissa on myös ulkoilmasuihku. Lounailla ja päivällisillä nautitaan paikallisista raaka-aineista valmistettuja aterioita alkuruokalajitelmineen ja liha- tai kala-painotteisine pääruokineen. Menu on modernia portugalilaista. Viikko-ohjelma hieman vaihtelee sen mukaan, miten omistajat ovat paikalla, mutta yleensä yhtenä päivänä on pieni viininmaistelusessio..

Yksityiskohta alkupalapöydästä

Koska kyseessä on kouluratsastuslusitanoja kasvattava ratsutila, on vierailu tamma- ja varsalaitumella "must". Yleensä oppaaksi lähtee paikan omistavan perheen "hevosvastaava" Diogo Jr., joka tuntee tilan jokaisen hevosen kuin taskunsa. Tälläkin kertaa laitumella pyöri emonsa ympärillä kolmen päivän ikäinen pikkuvarsa, jota emo emo suojeli uteliailta katseilta, mutta toi pienen pian ylpeästi näytille. Varsat elävät emän kanssa seitsemän kuukautta, minä aikana laitumella piipahdellaan totutellen varsaa ihmisiin. Tämän jälkeen varsa otetaan noin kuukaudeksi eroon emästä ja totutetaan riimuun ja ihmisen kanssa toimimiseen.

Kolmen päivän ikäinen varsa emänsä kanssa

"Vauvateemassa" liikuin tällä kertaa itsekin, koska mukanamme oli seitsenkuinen vauva. Tuli siis testattua paikka myös vauvan silmin, ja toimii! Vauva rakasti paikkaa! Nukkui ja söi hyvin ja seurasi innokkaasti hevosia ja ratsastusta.

Hyvin sujuu ensikosketus hevosiin!

Monte Velhon kruununjalokiven, nyt edesmenneen olympiaratsu Equador MVL:n jälkeläisiä on Monte Velhossa viitisentoista. Equador, joka syntyi, kasvoi, kehittyi ja loisti Monte Velhossa, on haudattu kauniille paikalle tilan maille.

Suurin osa Monte Vehlossa käyneistä varaa sinne matkan yhä uudelleen ja uudelleen. Se näkyy nyt tiukkana varaustilanteena. Tälle vuodelle on jäljellä vielä hajapaikkoja, ja ensi vuoden reissut kannattaa varata lähiaikoina. Tässä linkki kohteeseen ja varauksiin:

https://www.horsexplore.com/portugal-dressage-in-alentejo

Five Rings Stable: Janni Martikaisen Midi-ori esittäytyi omistajille

Kerroin aiemmin lähteneeni osakkaana mukaan kilparatsastaja Janni Martikaisen olympiaratsuprojektiin, joka kulkee nyt  nimellä Los Angeles 2028. Suureksi iloksemme Five Rings Stable -yhtymä löysi monen ahkeran ja työntäyteisen mutkan jälkeen Jannille kilparatsuksi viisivuotiaan KWPN-orin nimeltä Mister Diamond, tuttavallisemmin Midi. Pääsimme tutustumaan Midiin sekä Midin ja Jannin yhteistyöhön osakasiltaan Ruskasuon maneesiin. Kyllä on komea oripoika!

Midi, Janni ja minä (kuva: Ritva Waris-Wörlin)

Midi saapui maneesiin omistajien ihailtavaksi hieman ihmettelevin askelin ja arpoi muutamaan otteeseen mistä tässäkin tilaisuudessa ja mikrofoniselostuksessa on kyse, semminkin kun ei tämä miltään kilpailultakaan näytä. Selvästi ujostutti. Pikku hiljaa Midi rentoutui Jannin herkässä, taitavassa ja määrätietoisessa ratsastuksessa ja esitti meille kaunista, rentoa ja hyvätahtista ravia sekä hyvin pyörivää laukkaa. Passagekin näytti irtoavan helposti kaiken lomassa.

Jannin ratsastuksen lomassa projektin vetäjä Tarja "Tippa" Teräväinen kertoi ratsukon treenikuulumisia. Koska Midi on vielä kovin nuori, ovat ratsastustreenit lyhyitä,  korkeintaan puolen tunnin settejä, mutta sitäkin ajatuksellisempia. Tällä hetkellä ratsukko tekee paljon avoja ja sulkuja eräänlaisina "baby-versioina" pieninä pätkinä. Sulkutaivutukset auttavat Midiä saamaan voimaa takajalkoihin, sillä kuten Jannin valmentaja Janne Bergh totesi: Midi on ikäisekseen järkevä ja asiallinen ori, mutta tarvitsee voimaa. Taivutusten rinnalla Midin kanssa tehdään päivittäin laukanvaihtoja, joissa ori onkin jo osaava.

Jannin ja Midin meno (sorry kuvanlaatu, kuvasin katsomosta)

Lopuksi projektin kummi Katja "Kavioliitto" Ståhl kutsui halukkaat fanikuvaan Midin kanssa. No, kyllä menin! Katja antoi ohjeeksi, ettei Midille sitten löperrellä, koska Midi on salskea ORI. Vannon, etten löperellyt, mutta niin vaan Midi painoi päänsä syliini pariinkin otteeseen, vaikkei taskuissani ollut edes herkkuja. Herkät hetkemme ikuisti ammattikuvaaja Ritva Waris-Wörlinin.

Kas näin Midi tuli syliin (kuva: Ritva Waris-Wörlin)

Katja on olympiaheppaprojektin kummi

Five Rings Stable -projektiin voi hyvin liittyä vielä mukaan! Ota yhteyttä Janniin tai Virve Ruutu-Martikaiseen Hipposportiin! janni@hipposport.fi tai virve@hipposport.fi

Hyvissä fiiliksissä kaikki kolme! (kuva: Ritva Waris-Wörlin)

Ecuador: Vuoristotautia väistellessä

”Herään vuoristohotellissa 3,6 kilometrin korkeudessa. Päätä särkee ja kuvottaa. Matelen vapisevin jaloin 100 metriä rinnettä ylös hevosten luo. Seuraavat tunnit ovat ratsastusreissuni tuskaisimmat. Onneksi ratsuni Tostado selviää vaikeakulkuisesta vuoristoreitistä suvereenisti, vaikka kuski onkin heikossa hapessa. Minuun on iskemässä vuoristotauti, soroche, joka voi lopettaa reissuni lyhyeen. Jos olo pahenee, joudun laskeutumaan laaksoon ja pysyttelemään siellä, kunnes olo kohenee. ” Näin kirjoitin jokunen vuosi sitten Hevoset ja Ratsastus- lehdessä Ecuadorin seikkailua muistellessani.

Chain of volcanos on the horizon!

Vuoristotauti ei ole leikin asia. Taudin vaara alkaa noustaessa liian nopeasti noin 2,5 km korkeuteen, kun elimistö altistuu alhaiseen ilmanpaineeseen ja elimistön hapen vähentyneeseen osapaineeseen.
Tulivuoriratsastuksen nousutahti on yleensä maltillinen, mutta meidän viikollemme osui poikkeuksellisia sateita, joiden vuoksi kiipeilyn aikataulua rukattiin tiiviimmäksi. Nousimme neljään kilometriin lähes yhteen menoon emmekä koko viikon aikana laskeutuneet paljoa 3,5 kilometria alemmas.

Matkantekkoo

Vuoristotaudin oireita ovat päänsäryn lisäksi ruokahalun menetys, pahoinvointi, väsymys, tasapainohäiriöt ja univaikeudet. Oireet saattavat mennä ohi muutamassa päivässä, mutta ne voivat myös pahentua hengenvaaralliseksi aivo- tai keuhkoödeemaksi.
Oireita voi koettaa kahlita särkylääkkeillä tai estolääkkeellä, jos sietää sulfaa. Minä en siedä, joten estolääkitys ei tullut kysymykseen.
Sitä paitsi oireiden peittäminen voi  antaa valheellisen kuvan elimistön tilanteesta. 

Our hotel at appr 4 km altitude

 

Kaikkein tärkeintä on totutella rauhallisesti uuteen korkeuteen ja nousta sen jälkeen vain 300 metriä päivässä.
Tämän tietäen aloitin reissun oikein. Majailin matkakumppanieni kanssa 2,8 kilometrin korkeudessa sijaitsevassa Quitossa pari päivää ennen ratsastusta.
Siihen totuttelu kuitenkin loppui, sillä reipasotteinen ratsastusoppaamme johdatti meidät heti ensimmäisenä ratsastuspäivänä yli 1,5 kilometriä korkeammalle. Päivittäiset korkeuserot pyörivät kilometrin tienoilla ja lähes joka päivä käytiin yli neljässä kilometrissä.  

Neljässä kilometrissa kasvaa etenkin heinätuppoja

 

Korkea ilmanala näkyi kaikessa olemisessa. Pienikin kapuaminen hengästytti nopeasti.  Aivotoiminta hidastui. Espanjankieliset sanat juuttuivat aivojen perukoille ja tavallinen yhteenlasku tuntui pitkältä matikalta. Kännykän akku ja kameran patterit kuluivat ennätystahtia. Hammastahnatuubi purskahti, kun sen avasi yöpuulle mennessä kaikkien korkeimmissa majapaikoissa.

Laakson pohjalla siintävästä karja-aitauksesta voi päätellä korkeuseroja

 

 

Miten selvisin? No, saavuttuamme illalla vuoristohotelliin, kokeilin paikallisia vuoristotaudin karkotuskeinoja. Valvoin yön litkimällä termospullollisen lehdistä uutettua korkean paikan mate-juomaa. Valvominen, litkiminen ja vessassa juokseminen kannattivat, sillä oireet helpottivat.

Korkeita vuoria riittää...

Loppureissun ratsastin mate-pullo povarissa kuin puliukolla ja otin tiheästi huikkia stimuloidakseni verenkiertoa ja nestetasapainoa. Huolehdin myös verensokerista napsimalla rusinoita ja suklaata.  Vältin kahvia ja alkoholia, sillä ne kuivattavat elimistöä. Soroche ei enää palannut.

 

Ecuadorin ratsastusreissu oli varsinainen korkean paikan leiri, jolla oli myös monia suotuisia vaikutuksia. Pitkät paluulennot sujuivat harvinaisen vähäisin turvotuksin. Kotona olin kuin energinen Duracell-pupu.  Hiihtäessä suksi luisti, sillä suonissa vilisi ennätysmäärä punaisia verisoluja. Yöunen tarve väheni. Kahvi ja ruokaviini alkoivat tuntua elimistöä rasittavilta myrkyiltä.

Niinpä niin, me sherpat elämme tervettä ja raitista elämää. 

Tässä linkki Ecuadorin vaelluskuvaukseen
Tässä juttu criollo-hevosista
Tässä juttu caghra-hevospaimenista

Ensituntuma 4 km korkeuteen Quiton köysiradalla

Ratsastusmatkailijan TOP5 extreme-kohdetta maailmalta

Jos haluat testata ratsastusreissulla omia rajojasi tai kokea poikkeuksellisen huikeita luontoelämyksiä, suuntaa johonkin näistä maailman extreme-ratsastusreissuista, Kokosin Extreme TOP5 -listan Happy Rider -medialle. 

KLIKKAA KOOSTE TÄSTÄ 

Ecuadorin tulivuorilla 

Portugalin Santaremissa yhdistyvät koulu ja Working Equitation

Ja taas meitä kävi iloinen suomalaisporukka Portugalin Santaremissa oppimassa kouluratsastusta hyvin koulutetuilla laadukkailla ratsuilla – ja vieläpä yhden hengen tunneilla. Kaikki meistä innostuivat testaamaan kouluratsastusavuja myös Working Equitation -tunnilla (WE). Tämä kombo ”dressage&WE” on Santaremin ehdoton valtti. Paitsi, että WE on hauskaa ratsastajalle ja hevoselle, on se myös valaisevaa, sillä WE-radan tehtävät auttavat hahmottamaan ja oivaltamaan ratsastusavujen käyttöä oikein ja oikea-aikaisesti. Tässä muutamia esimerkkejä:

Santaremissa opettaa Pedro Teixeira Farto

Santaremissa treenataan WE-rataa pikku hiljaa ensin käynnissä, sitten ravissa ja lopuksi laukassa. Ohjat pidetään ensin kahdessa kädessä, ja jos ratsastaja haluaa, kokeillaan rataa ohjat yhdessä kädessä. Radan voi ratsastaa tavallisella enkkusatulalla tai pyytää satuloimaan leveän etu- ja takareunallisen portugalilaisen satulan. Itse pidän kovasti portugalilaisesta satulasta.

Tällainen mukava 5-vuotias palominokin sieltä löytyy

Laukanvaihtoa tolppien välissä. Ensi kerralla pidän kädet matalammalla ja rauhallisempina...

WE-radan pujottelutehtävät puomien ja tynnyrien ympäri auttavat ymmärtämään reitin tarkkuuden merkitystä sekä miten hevosta käännetään ympyräuralla lapoja kontrolloiden. Pujottelutehtävissä on myös laukanvaihtoja, jolloin portugalilaiset laukanvaihtoavut kertaantuvat konkreettisesti: hevosen takajalat alle, kevyt puolipidäte, ulkopohje napsauttaa taakse selkeän nopean merkin omaa sisälonkkaa samalla aavistus keventäen. Täytyy olla tarkkana, ettei oma paino romahda ulos. Santaremin hevoset ovat herkkiä ja kuuliaisia, joten ne vaihtavat kyllä, kunhan avut ovat kohdillaan. WE-radalla oppii myös pitämään hevosen suorana laukkaa tolppien ja tynnyrien välissä vaihdettaessa.

Tällä reissulla omat laukanvaihtohaasteeni kulminoituivat levottomaan käteeni. Olin vähän puolikuntoinen enkä saanut keskivartaloa ja istuntaa riittävän tiiviiksi, joten pakkani hajoili. Kiltit hevoset vaihtoivat kuitenkin kuuliaisesti lähes aina kun piti, joten sain maistaa laukanvaihtomansikkaa.

Tässä treenatan vielä kahden käden ohjalla (käsien pitäisi olla alempana)

Santaremissa maistetaan ratsastusmansikoita muutenkin, sillä opettaja auttaa kokeilemaan piaffeja ja passageja, joskus myös laukkapiruettia tai sen alkeita – ratsastajasta riippuen. Portugalissa aloitetaankin vaativien liikkeiden opettelu jo varhain. Santaremissa toimiva opettaja Pedro, joka käy myös ulkomailla (ml Suomessa) valmentamassa, kertoi ihmettelevänsä pohjoismaalaisia harrastusratsastajia, jotka ovat ratsastaneet vuosikausia, mutteivät koskaan kokeilleet esimerkiksi laukanvaihtoja.

Ratsastustunneilla on yksi oppilas kerrallaan

Santarem on maanmainio paikka yhdistää opettelu ja lomailu. Kannattaa jättää kaikki suorituspaineet kotiin ja nauttia yksityistunnista ja uusien oivalluksen keräämisestä. Ja vaikka kaikki ei onnistuisi, ollaan silti lomalla, ei suorittamassa. Kannattaa säilyttää mieli rentona, kuunnella ohjeita ja tehdä se mihin pystyy. Sitä paitsi, myös epäonnistumiset opettavat asennetta ja avujen opettelua. Siitä saavat nauttia seuraavan tunnin hevoset.

Tälläkin reissulla saimme bonuksena seurata ihanaa tanssi- ja ratsastusnäytöstä, jonka talli järjesti tilauksesta eräälle portugalilaiselle yritykselle, joka toi paikalle koko satapäisen henkilökuntansa. Upeaa katsottavaa!

Rui Salvadorin (toinen vas.) johtama esiintyjätiimi

Ensin tanssi- sitten ratsastusnäytös

Jos ratsastus Santaremissa kiinostaa, tässä linkki kohteeseen.

Tässä ja tässä ja tässä aiempia linkkejä Santarem-ratsastuslomista kertoviin postauksiin.

Uima-allas houkutteli lokakuussakin

Hevostilan rakennuksia

Ratsastusmatkailijan Euroopan Top5

Erilaiset hevorodut ja -kulttuuri ovat ratsastusmatkailun parasta antia. Vaikka kaikki kohteet ovat omalla tavallaan ihania, nousee joukosta  paljon reissaavan  bucket list, eli viisi kohdetta, jotka "kuuluu kokea". Tein Happy Rider -medialle kaksi TOP5 -listaa, toisen Euroopasta ja toisen extreme-matkoilta eri puolella maailmaa. Tässä Euroopan "vitonen".

Ratsastusmatkailijan Euroopan TOP5

Viikonloppu kylpyläkaupunki Pärnussa

Vietin kälyni kanssa heinäkuussa pitkän viikonlopun autoilemalla Viron kylpyläkaupunki Pärnuun. Pärnu ei ollut kummallekaan ennestään tuttu, joten ei haitannut, vaikka heinäkuun helteet vaihtuivatkin vaihtelevaan keliin sadekuuroineen – tulipahan korvattua rantalöhöily kaupunkiin tutustumisella.

Pärnun kävelykaduilla

Ylitimme Suomenlahden Tallinkin autolautalla ja ajoimme Tallinnan satamasta vajaan 200 km matkan  Pärnuun pysähtelemättä pitkin hyväkuntoisia, EU-varoin kunnostettuja valtateitä. Kotimatkalla tein toki autontankkauspysähdyksen ihan vain hyödyntääkseni Suomea himpun edullisemmat bensahinnat. Tänä kesänä Pärnuun olisi voinut lentääkin suorilla lennoilla, mutta halusin mennä autolla ja nähdä samalla vähän ympäristöä.

Majoituimme perinteikkääseen kylpylähotelli Tervikseen, joka lienee terveys- ja rentoutushoitoineen Pärnun – ja ehkä koko Viron – monipuolisin kylpylä ja terveysklinikka. Tarjolla oli hoitoja ja tutkimuksia joka lähtöön, muun muassa erikoislääkäri – ja hammaslääkäripalveluja tutkimuksineen ja hoitoineen, mutta meille riittivät hieronta sekä kasvo- ja vartalohoidot, jotka olimme varanneet jo Suomesta käsin ennen reissua (hyvä niin, koska perillä hoidot olivat loppuun myytyjä).  Hoidot olivat Suomea edullisempia ja ihan hyviä, vaikka olivat kin pikemmin ”perushoitoja”,  kuin yksilöllisiä asiakkaan tilanteen mukaan räätälöityjä. Hyödynsimme päivittäin myös hotellin allasosaston kuntouintiratoineen ja lukuisine saunoineen, joista tykästyin erityisesti suola- ja aromisaunaan sekä turkkilaiseen saunaan. Lähtöpäivänä jäimme vielä muutamaksi tunniksi tappamaan aikaa altaille, sillä huoneet luovutettiin klo 12 ja laiva Suomeen lähti vasta illansuussa.

Tervis on monumentaalinen seitsemästä rakennuksesta koostuva hotelli, kylpylä, mutahoitola, urheilu-, kuntoutus- ja konferenssikeskus, joka perustettiin viitisenkymmentä vuotta sitten ammattiliiton kylpyläksi Viron ollessa osa Neuvostoliittoa. Nykyisin Tervis on Viron suurin kylpylä - taannoin se taisi olla jopa Neuvostoliiton suurin.

Pastoraat-kahvilassa on hyvät leivokset

Riianlahdella tuulee

Valitsimme majoitukseksi Terviksen, koska miksi majoittua muualle kuin kylpylään, jos kerran reissaa kylpyläkaupunkiin? Tervis sai meiltä plussaa siisteydestä ja monipuolisuudesta sekä sijainnista rauhallisella paikalla ja silti lähellä keskustaa ja rantaa – etenkin Katariina Suuren rakennuttamaa aallonmurtajaa. Miinusta tuli huonosta ilmastoinnista (nukuimme parvekkeen ovi auki) sekä ravintolasta. Onneksi ”kylillä” oli monta hyvää ravintolaa.

Terviksen lisäksi piipahdimme toisessakin kylpylässä, nimittäin terassilla läheisessä Hedon Spassa, joka on 1920-luvulla perustettuna vielä Tervistäkin perinteikkäämpi. Pärnun juuret kylpyläkaupunkina ulottuvat kauas 1800-luvulle saakka.

Taustalla pilkottaa Tallinnan portti 1600-luvulta

Tallinnanportin muhkea ovi rautanauloineen

Pärnun kuuluisa hiekkaranta typistyi sateisten kelien vuoksi rannalla kävelyyn, mutta saimme kuitenkin nauttia rantaluonnon upeista väreistä pouta- ja ukkospilvien suodattaessa valoa hiekalle ja rantatörmien heinikkoon. Kertakaikkisen kaunista!

Rantaloma vaihtui värien ihailuun

Käyskentelimme päivittäin keskustan kävelykaduille pittoreskiä jokivarren reittiä pitkin, joka kulki 1600-luvulla rakennetun Tallinnan-portin läpi. Pärnun keskustassa on kiinnostavasti sekaisin vanhaa ja uutta, kiveä ja puuta, hyväkuntoista ja röttelöä. Moni rakennus edustaa 1700-luvun arkkitehtuuria. Tykästyin erityisesti keskustan lukuisiin käsityöliikkeisiin ja -pajoihin,  joista moni tarjoaa kursseja myös harrastajille.

Vajaan 40.000 asukkaan Pärnun historia ulottuu kivikaudelle ja siihen voi tutustua paikallisessa museossa, joka esittelee kaupungin vaiheita, myös elämää Neuvostoliiton ikeen alla. Pärnulla on ollut suuri rooli Viron kansallistunteen heräämisessä, mistä merkkinä muun muassa paikallisen runoilijan Johann Jannsenin patsas Rüütli-kadulla. Ruütli-nimi merkitsee ritaria ja viittaa Viron keskiaikaiseen menneisyyteen saksalaisen ritarikunnan hallinnossa. Keskiaika vilahtelee kaupungissa yhä siellä täällä. Kävimme esimerkiksi katsomassa 1400-luvulla rakennetusta, nyt jo kadonneesta kaupunkilinnoituksesta jäljelle jäänyttä pyöreää Punaista tornia (jonka punaiset tiilet on nyt peitetty valkealla rappauksella).

Keskiaikainen Punainen torni

Katariinan kirkko

Pärnussa syö hyvin ja edullisesti– tosin kesällä moniin ravintoloihin täytyy jonottaa.  Pärnu on vahvasti sesonkikaupunki: moni ravintola ei ota ollenkaan varauksia kesäaikaan, jolloin asiakkaita on jonoksi saakka, ja on talvisin kiinni kaupungin tyhjentyessä kesävieraista. Onnistuimme kuitenkin varaamaan paikat sekä saksalaistyyppisestä Edelweissista (jonka wienerschnitzel oli ihan kelpo) että menultaan kunnianhimoisemmasta Gastronoomista (jossa nautimme maukkaat katkaravut ja pihvit). Leivosnälkää sammutimme Cafe Pastoraatissa Pühavaimukadulla (mainiot markenkileivokset!), jolla istuskelimme myös iltasella trendikkään Mum-ravintolan terassilla katselemassa Pärnun kesäillan hyörinää. Kaduilla kuului lähinnä viroa, suomea tai venäjää.

Pihvi Gastronoomissa

Kävelykadulla...

Virossa kun oltiin, niin totta kai hoidatettiin kuntoon myös sormet ja varpaat. Koska emme olleet varanneet mitään etukäteen emmekä tunteneet kaupunkia ennalta, päädyimme soittamaan kauneussalonkeja läpi google-järjestyksessä. Ilusalong Helle & Helenistä löytyi samanaikaiset ajat molemmille, joten vietimme puoli päivää manikyyrien ja pedikyyrien merkeissä – sopivasti sateen aikaan.

Sunnuntaiaamu valkeni kaatosateisena, joten käynnistimme päivän hotellin allas&saunaosastolla, minkä jälkeen googlettelin löytyisikö mitään kiinnostavaa kaupungin ulkopuolelta. A vot! Huomasin, että Torin 166-vuotias hevossiittola sijaitsee puolen tunnin automatkan päässä, joten ei muuta kuin hyppy autoon ja keula kohti Toria. Sain siis heppatyttönä myös pienen annoksen turpaterapiaa tutustuessani siittolassa Viron hevosrotujen kehitykseen ja siittolan nykypäivään. Opin, miten torinhevoset ja Viron raskaat vetohevoset on kehitetty alkuperäisestä eestinhevosesta (jota sitäkin on jalostettu harrastehevoseksi). Kirjoitin siittolavisiitistä erillisen postauksen, jonka julkaistiin Happy Rider -mediassa.

Torin hevossiittolan mainoskyltti

Ja vielä: koukkasimme Tori-reissulla myös uudelle Pärnu Bay golf-klubille tarkoituksena istuskella terassilla kevyellä lounaalla. Sade ja paikallisen golf-turnauksen palkintojenjakotilaisuus estivät kuitenkin aikeemme, joten ajoimme takaisin Pärnuun ja nautimme pienen välipalan Villa Wessetin terasilla.

Paljon jäi vielä tekemättä: historiaan voisi tutustua enemmän, samoin lähialueisiin nähtävyyksineen (etenkin luontokohteita) ja miksei myös 180 km päässä sijaitsevaan Riikaan. Ja sateen vuoksi jäi se uimarannalla hengailukin vielä uupumaan… ehkä siis  palaan vielä Pärnuunkin.

Kiitos kuvista, Ulla-Maija!

Vehmas ja vehreä Pärnu

Vanhaa Pärnua