Hiekka pöllysi ja aurinko
paahtoi kasvoihin, kun laukkasin taas maastolenkillä unkarilaisella El Bronco –ranchilla. Tällä kertaa
reissasin Korumies-Arvin hauskassa porukassa.
läheiseen Kecskemétin kaupunkiin ja kuuntelimme luennon
kansallispuiston luonnosta. Tunnelmia ja tietoa!
Quarterini ja ranchin spa&asuinhuoneita
Arvi, paintit ja ranchin ravintola ja majoitustiloja
Arvi lassoaa isin
Postasin jo aiemmin El
Broncon toiminnasta, hevoskasvatuksesta,maastoilusta, lännentekniikkatunneista. Sittemmin toiminta on kehittynyt niin, ranchilla
koulutetaan nyt myös tulevia lännenratsastusopettajia. Miehistö on siis hieman
muuttunut, mutta idea on sama: lännenratsastusta ja paljon maastoilua hiekkapohjaisessa
kansallispuistossa. Tässi video maastolaukasta.
Ja tässä maisemapaloja.
välillä vehreää..
välillä hiekkaista...
Tekniikkatunteja saisi
olla enemmänkin, sillä hevoset toimivat
sitä paremmin, mitä matalammassa muodossa niitä osaa ratsastaa. Kun
opettelee ratsastamaan pitkin ohjin käännöksiä, peruutuksia, pysähdyksiä, side
passeja, pujottelua, spinejä ja muita lännenherkkuja, saa hevosen paremmin
kuulolle ja reagoi maastossa oikein. Tällä kertaa ratsunani oli vitsikäs quarter, joka sakotti heti pukkaamalla liian tiukasta ohjasotteesta. Edellisillä reissuilla ratsastamani tamma oli minulle huomattavasti ymmärtäväisempi.
Tekniikasta tarkka quarter... antoi kuitenkin poimia viinirypäleitä puista
Puomihommissa tekniikkatunnilla
Tässä video spinitreenistä.
Maastoilu Kiskunságin hiekkapohjaisessa kansallispuistossa
on aina elämys. Reittejä on useita ja ne vaihtelevat kuivasta hiekkamaasta
rehevään metsään, jonka laidalla kasvavan uhkean kaislikon takana avautuu
ornitologien unelmaksi kutsuttu Kolon-järvi. Laukkasimme hiekkakenttien halki,
painelimme menemään metsäteillä, käyskentelimme kaislikon reunaa, sukelsimme
pensaikkoon… Maastolenkkien tahti vaihteli rauhallisesta käynnistä napakkaan
laukkaan. Lauantaina nautimme picnic-lounaan valtavan kuusen juurella – tai oikeastaan
sisällä.
Picnic-tauolla
Picnic-lounas havupuun katveessa
Olimme räätälöineet
erikoisohjelman, johon kuului vierailu läheiseen, noin 100.000 asukkaan Kecskemétin
kaupunkiin. Hajaannuimme tahoillemme osan shoppaillessa tuliaisia ja
ratsastustarvikkeita, osan tutustuessa museoihin, etenkin Art Nouveau – tyyppisen kaupunkimuseoon, joka esitteli sotien aikaista
esineistöä, sekä paikallisen taitelijan
keräämään kokoelmaan, joka esitteli unkarilaista arkea laidasta laitaan:
huonekaluja, astioita, kelloja, kirkkotaidetta… Varsinainen sukellus
paikalliseen historiaan! Museoiden välissä tankkasimme jättikokoisia italialaisia
leivoksia.
Kecskémet
Art Nouveau-tyylinen museo
Vanha perinnesatula
Olimme pyytäneet
ranchille myös luennon
kansallispuistosta. Sen piti meille paikallinen luontoaktivisti, joka
kertoi järven jääkautisesta historiasta,
harvinaisista lajeista sekä taistelusta vieraslajeja vastaan. Paikallinen
sudenkorento on niin harvinainen, että sen tuhoamisesta joutuu pulittamaan
tuhat euroa sakkoa. Joitakin lajeja on myös onnistuttu palauttamaan luontoon, kuten shakaali.
Unkarilainen
El Bronco ranch kutsui taas – tällä
kertaa Korumies-Arvin äijäreissulle, jonne rohkeni mukaan muutama nainenkin.
Korumies-Arvin äijäreissulla
Suomen
ratsastuksen harrastajasta vain kourallinen on poikia tai miehiä. Se on
harmillisen vähän, sillä harrastajien monipuolisuus olisi hyväksi lajille kuin
lajille. Niinpä esteratsastusta harrastava Korumies-Arvi
rohkaisee poikia ratsaille ja kokosi sanojensa tueksi äijäryhmän länkkäröimään Unkariin. ”Äijien” iloista ratsastusta seuratessani tuli mieleen, että
lännenratsastus voisi innostaa poikia satulaan enemmänkin. Sen verran rentoa
oli meno sekä tekniikkatunneilla että maastossa.
Hevoset on jaettu - järjestäydymme tunnille tai maastoon
Korumies ja quarter
Arvin
porukka oli hauskan heterogeeninen: ikähaarukka vaihteli 12 vuodesta lähes
seitsemäänkymmeneen. Joukkoon mahtui niin kokenut ratsastusvalmentaja,
ensimmäistä kertaa satulaan istahtava ja kaikkea siltä väliltä. Olipa joukossa
kaksi näkövammaistakin. Reissu pelitti hyvin, sillä El Broncon hevosmiehet valitsivat kaikille sopivat hevoset,
räätälöivät sopivat tehtävät ja jakoivat ryhmät sekä tunneille että
maastolenkeille.
Paintit ovat oman talon kasvatteja
Menen yleensä tällä söpöllä appaloosatammalla
Viikonloppu
alkoi tekniikkatunnilla, jossa
opittiin lännenratsastuksen alkeet: liikkeellelähtö, kääntäminen,
pysäyttäminen, peruutus sekä ratsastus kaikissa askellajeissa. (tässä linkissä lisää tietoa ja videoita El Broncon tekniikkatunneista). Äijät
istuivat lännenratsujen selässä napakasti ja opettelivat kuuliaisesti uutta
ratsastustyyliä. Hankalinta oli kuulemma luopua ohjastuntumasta, nojata
rennosti taaksepäin sekä hidastaa ja pysäyttää hevosta cowboy-tyyliin jalkoja
eteen ja painoa taakse siirtämällä. Tekniikkatunti oli siis yhtä paljon uuden tekniikan opettelua kuin vanhasta
tekniikasta luopumista.
Oppitunnilla..
...kuunnellaan opettajaa...
..välillä kentällä, välillä maneesissa
Maastoon päästiin joka päivä, oli ratsastajan kokemustaso mikä
tahansa, sillä meidät jaettiin vauhdiltaan ja askellajeiltaan sopiviin ryhmiin.
El Broncon maastoreitit risteilevät hiekkapohjaisessa rauhallisessa kansallispuistossa, jossa riittää
käynti-, ravi- ja laukkapätkiä. Pienten alkusäätämisten jälkeen laukat saatiin
sujuviksi, kun vekkuleimmat paintit oli siirretty ”omille paikoilleen”
ärisemästä takana laukkaaville kavereille. Reissun viimeisessä maastossa pojat
päästelivät vauhdikasta laukkaa oksia väistellen hauskaa mäkistä mutkatietä
pitkin. (lue lisää El Broncon
maastoreiteistä ja katso videoita tästä linkistä).
Maasto odottaa kesää...
Kansallispuiston rauhassa on kiva ratsastaa
Reitti kulkee kansallispuiston teillä ja poluilla
Erityisen
hienoa oli seurata sokean ratsastajan
taitavaa menoa sekä tekniikkatunneilla että maastossa, jossa hänen
vierellään ratsasti ”hätävaraköydellä” varustettu hevosmies. Köyttä ei taidettu
kiristää maastossa missään askellajissa, sillä sokean ratsastus oli hevosmiehen mukaan harvinaisen
rentoa, harmonista ja hevosystävällistä. Olen ratsastanut joskus Costa Ricassa
ja Argentiinassa säkkipimeässä yössä sokkona näkemättä mitään. Kummallakin
reissulla hevoset ovat tainneet pitää minusta eniten juuri silloin.
Varmuusnarua ei juurikaan tarvittu
Kevät keikkuen tulevi näköjään
Unkarissakin. Vaikka oli
jo maaliskuun puoliväli, päättivät ilmojen haltijat ryöpsäyttää niskaamme kaksi
päivää vesisadetta, viilentää sormemme hyisessä tuulessa ja kuorruttaa lopuksi
maastopolut ohuella lumivaipalla. No, meitä hyisiin juhannuskeleihin tottuneita
suomalaisia kelit eivät pidätelleet – semminkin kun tekniikkaakin päästiin
harjoittelemaan tilavaan maneesiin.
Maaliskuun kelit vaihtelivat sateesta...
...raikkaaseen pakkaseen...
..ja saimme vähän luntakin...
...joka kuorrutti kivasti kaktukset...
Viikonloppu
lännenranchilla sujui muutenkin rentoon äijätyyliin, sillä ranchin ateriat ovat
reilua perusruokaa, spa-osastolla lämpiää suomalainen
puukiuas, ja lisäohjelmaksi sai halutessaan ostaa ajelun nelivaljakon vetämässä kärryssä. Kuski
oli kuulemma ansioitunut kilpailija, joka osaa ohjata valjakkoa myös
perinteiseen unkarilaiseen tyyliin taaimmaisen hevosen lautasilla seisten.
Nelivaljakon kyydissä
Viihdyimme
hevosten kanssa myös ratsastusten välissä sekä ranchin lokakuussa syntyneitä
varsoja ihaillen (tässä erillinen postaus varsoihin) että viedessämme
hevosia yölaitumelle. Oli hienoa seistä laitumella hevosten keskellä,
seurata niiden chillailua ja rapsutella moikkaamaan tulevia nuuhkijoita.
Varsat tarhassa
Ratsut viettävät yön laitumella (kuva: Marianne Hyppönen)
Montako hevosta lännenmies kuljettaa yhdessä kädessä?
Loppuun
vielä kaupallista varusteyhteistyötä: testasin reissulla Western Spiritin
lännenhenkiset, lännenratsastajien kehittämätpolyester-nahka -sekoitteiset VM Classic – naisten hanskat,joilla voi koskettaa myös kännykän näyttöä. Hanskat olivat
mukavan joustavat, ja koska kelit olivat kalseat, on lähes kaikki tämän
postauksen kuvat napsittu VM-hanskat kädessä. Elikkäs toimii. Hanskoista oli
sekin hyöty, että – koska ne eivät ole sateenpitävät – muistin ikivanhan
kikkakolmosen prätkäajoilta: kun sujauttaa sormikkaiden sisään ohuenohuet
vinyylihanskat, pysyvät sormet kuivina ja lämpiminä myös ohuemmissa
hanskoissa. Koitan muistaa!
VM Classic. Western Spiritistä
Western Spiritin kokoon taitettava stetson on myös ratsujen suosikki (kuva: Marianne Hyppönen)
Länkkää voi ratsastaa hyvin farkuissa. Western Spirit.
Saatat olla kiinnostunut näistä El Bronco-jutuista:
Lähden maaliskuussa Korumies-Arvin äijäreissulle Unkarin El Broncoon. Pääsen siis taas ihastelemaan, miten ranchin varsat ovat kasvaneet ja kehittyneet. Miten hienoja varsoja mahtaakaan syntyä kun isä on tällainen?
Paint-ori Pep's Magic Bar on El Bronco ylpeys (kuva El Bronco)
No, esimerkiksi tällaisia:
Pep's näyttää varsoille mallia (kuva El Bronco)
Varsojen ihailu kruunaa ratsastusmatkan, ja unkarilaisella El Bronco –ranchilla varsoja riittää. Viime syksyn ranch-vierailullani tammojen jaloissa pyöri kahdeksan varsaa, mutta
yleensä varsoja syntyy 5-6 vuodessa. Itse asiassa El Broncon laitumilla korskuaa niin monta 1-3-vuotiasta nuorta hevosta odottamassa ratsutusvuoroaan, että ranch aikoo hieman hidastaa varsomistahtia.
Äidin kanssa
El Broncon varsat ovat silmiinpistävän kauniita ja ”looks”
onkin yksi jalostuskriteeri. Tärkein on kuitenkin rauhallinen luonne, sillä varsoista kasvatetaan rentoja ja
kuuliaisia lännenratsuja. Yleensä rauhallisuus kulkee käsi kädessä älykkyyden
kanssa, kertoo El Broncon opas Gabor Pinter, jolla on kokemusta tulisemmasta luonteesta aiemmassa työssään rodeossa.
Tämmöisiä muotovalioita...
... ja tämmöisiä
Viime vuosina varsoja on teetetty etenkin kahdella kauniilla paint-tammalla, hulmuharjaisella
Catilla ja Bingolla. Siitosoreja on käytössä
kolme: paintori Pep’s Magic Bar, Crazy Professor ja quarterori Smartin’ Freckle. Jalostuksen alkujuuret ovat USA:ssa, josta kuutisen
vuotta sitten haettiin El Broncoon tammoja ja oreja jalostusta varten.
Ensimmäiset laadukkaaat appaloosa- ja quarter-tammat hankittiin USA:sta vuonna
2005.
Crazy Professor of El Bronco (kuva: El Bronco)
Smarin Freckle of El Bronco (kuva: El Bronco)
Pep's vauhdissa (kuva: El Bronco)
Varsat viettävät leppoisaa elämää kiehnäten tammojen kyljissä noin puolivuotiaksi saakka, joskin
niitä erotellaan jo aiemmin hetkittäin omiksi ryhmikseen tutustumaan toisiinsa,
jotta vierottuminen kävisi lopulta mahdollisimman helposti.
Mamman kanssa...
aamusta...
... iltaan
Pikku hiljaa varsoille opetetaan maasta käsin oikeanlaista
ratsun liikkumista, seuraamista, kääntymistä ja takajalkojen siirtelyä. Varhaisen
koulutuksen tavoitteena ei ole työstää vartaloa ja liikkeitä, vaan valmentaa varsan mieltä ihmisen kanssa
työskentelyyn.
Kun varsat on noin puolivuotiaina vieroitettu tammoista, ne
alkavat elää ja laiduntaa ikätoveriensa
kanssa El Broncon valtavilla laitumilla. Turhien onnettomuuksien
välttämiseksi orit ruunataan pari-kolme -vuotiaina. Kuusikymmenhehtaarisella
ranchilla on tilaa temmeltää.
Tammojen ja varsojen ruokahetki...
..leikkihetki...
..ja taas syödään
Varsoja totutellaan satulaan noin kolmevuotiaina ja
nelivuotias saattaa jo työskennellä asiakkaiden kanssa. Ratsut koulutetaan ratsuiksi
ennen kaikkea El Broncon omaan käyttöön,
mutta jos oikeanlainen ostaja osuu kohdalle, ratsuja myydään myös asiakkaille. Myynnissä
ollaan kuitenkin tarkkoja ja pari kertaa varsa on päätetty ostaa takaisin
ranchille, kun sen kohtelu uudessa kodissa ei olekaan vastannut odotuksia. El
Broncoon ratsuja mahtuu, nyt siellä kopsuttelee kuutisenkymmentä hevosta.
Hänet ostettiin takaisin ei-niin-hyvästä-paikasta
El Broncossa kasvatetaan nykyisin lähinnä painteja, vaikka
muitakin ”lännenrotuja” – appaloosia ja quartereita – on käytössä.
Muhkea quarter maastossa
Lännenhevosten syvät alkujuuret ovat Yhdysvaltojen
mustangilaumoissa, joista niitä pyydystettiin ja kesytettiin eri tarkoituksiin.
Quarterhevonen, maailman nopeiten neljännesmailin juokseva rotu, on nykyisin
myös maailman suosituin hevosrotu. Quarterit ovat yksivärisiä ja siropäisiä, mutta
lihaksikkaita lämminverihevosia, joita käytetään ratsuna,
karjatöissä ja laukkahevosena. Paintit ovat lehmänkirjavia lännenhevosia, joihin
tykästyivät aikoinaan erityisesti comanche-intiaanit. Oregonilaiset Nez Percé –intiaanit
sen sijaan suosivat appaloosia, jotka saivat nimensäkin intiaanialueella
sijaitsevan joen mukaan.
Appaloosa kohtaa paintin El Broncon laitumella
Saatat olla kiinnostunut myös näistä postauksista:
