Afrikassa ratsain, omia vinkkejäni

Ratsastussafari Afrikassa on ratsastusreissujen aatelia – eikä se ole henkisesti tai taloudellisesti niin saavuttamaton unelma kuin äkkiseltään voisi kuvitella. Olen käynyt ratsastussafarilla Etelä-Afrikassa, Botswanassa ja Namibiassa hyvin erilaisilla reissuilla, mutta kaikki kokemukset olivat upeita.

Opas Botswanan Tuli-safarilla

Tässä muutama vinkki kohteen valintaan. Linkit kohteisiin löytyvät postauksen lopusta:

Hinta-laatu -vertailu kannattaa

Ratsastussafarien hinnat vaihtelevat suuresti kohteesta riippuen. Upean safarin savannilla voi kokea suhteellisen edullisesti, erityisesti Etelä-Afrikkassa, Namibiassa ja Botswanassa. Esimerkiksi viikko Namibiassa täyshoitoineen maksaa edulliseen aikaan noin 1700 euroa ilman lentoja, mikä kilpailee hyvin kotimaan matkailun kanssa.

Turvallisesti resortissa vai savannilla yöpyen?

Olen ollut safareilla, joissa vaelletaan ja yövytään villissä luonnossa leijonien ja norsujen keskellä, sekä safareilla, joissa yövytään resortista käsin alueilla, joilla isoja eläimiä tavataan. Molemmissa on omat vahvuutensa.

Resortti-loma on rento, koska tiedät, ettei voi vahingossa törmätä liian lähelle leijonaa tai norsuja. Nähtävää riittää: antilooppeja, puhveleita, seeproja, kirahveja, mangusteja, pahkasikoja, gepardeja… Kaikki eläimet suhtautuvat hevosiin luontevasti, ja ratsukon pääsy lähelle on helppoa. Onhan hauskaa ottaa selfie kirahvin kanssa luonnon keskellä!

Hevosten elämä on resorteissa myös rauhallista: ne yöpyvät savannilla heinää mutustellen ja kopsuttelevat aamulla tallille aamupalalle. Iltaratsastukset Namibiassa päättyivät savannille katetulle drinkkipöydälle, jossa riisuimme hevosilta varusteet ja annoimme niiden laiduntaa vapaana. Hevoset olivat todella rentoja ja tekivät työnsä mielellään.

Iltaratsastuksen päätteeksi riisutaan hevosilta varusteet ja nautitaan iltadrinkit savannilla

Norsuja ja leijonia voi nähdä erillisillä jeeppisafareilla, joita monet kohteet järjestävät lisämaksusta.

Botswanan Tuli-safarilla vaelsimme 30 000 hehtaarin suojelualueella ja yövyimme leijonien ja norsujen mailla. Ennen safaria osallistujille järjestettiin testiratsastus, jossa harjoiteltiin laukkaa, lisäyksiä ja tiukkoja käännöksiä – testin läpäisy oli edellytys safarille. Jos testi ei mennyt läpi, matkailijalle järjestettiin vaihtoehtoinen safarikokemus. Safarilla oli kaksi aseistettua opasta: yksi edessä riistaruoskan kanssa ja toinen takana valmiina toimimaan tarvittaessa ”saaliina”. Oppaat olivat jatkuvasti yhteydessä alueen riistanvartijoihin leijonien ja norsujen liikkeiden ennakoimiseksi. Heidän ammattitaitonsa ja luontotietämyksensä oli huikeaa seurattavaa.

Testiratsastus on tarpeen, koska varotoimista huolimatta ryhmät joutuvat joskus pakenemaan pensaan takaa ilmestyvää norsua. Leijonaa ei paeta, jotta sen saalistusvietti ei heräisi – toinen opas vie ratsastajat tiiviinä ryhmänä turvaan, toinen jää leijonan luo.

Reissullamme bongasimme leijonalauman turvallisesti jeepistä ja seurasimme norsuja turvallisen matkan päästä. Muista kissaeläimistä näimme gepardin juuri kaatamansa antiloopin ääreltä. Gepardi hypähti heti pakoon, mutta palasi saaliinsa luo matkan jatkuessa. Huikea kokemus oli myös laukata seepra- ja puhvelilauman rinnalla!

Yöpyminen savannilla oli elämys: teltat ja leirit olivat varustettu sängyillä ja posliinipöntöillä. Teltasta ei saanut poistua yöllä eikä edes avata vetoketjua, ennen kuin oppaat toivat aamukahvin ovelle. Aamiaiselle sai tulla vasta kutsusta.

Norsu Namibiassa päiväretkellämme Etoshan kansallispuistoon

Mihin vuodenaikaan savannille?

Omat safarini osuivat kevättalveen ja kevääseen, jolloin kohteissani oli kuivahko kausi. Namibiassa sadekausi ohi ja Botswanassa isoimmat sateet olivat ohitse. Tuolloin eläimiä bongasi helposti kuivassa maastossa ja näki niiden kokoontumisen juomapaikoille. Namibian resortissa savannin elämää seurattiin myös lounasta terassilla nauttien. Savannille voi matkustaa ympäri vuoden: sadekausi tuo vehreyttä ja monille eläimille poikaset syntyvät tuolloin.

Huone Namibiassa

Ulkoilmakylppäri Botswanan savannilla

Kohteita myös ei-malaria -alueilla

Kaikkialla ei tarvitse varautua malariaan: malariattomia alueita ovat esimerkiksi Namibian Kambaku ja Etelä-Afrikan Tuli-safari. Omalla kohdallani pärjäsin hyvin ilman malarialääkkeitä, vaikka muutama reissukaveri otti varmuuden vuoksi. Kannattaa kuitenkin aina tarkistaa kohteen terveys- ja rokotustilanne ennen matkaa.

Perheen kanssa vai yksin?

Moni ratsastuskohde tarjoaa tekemistä myös niille, jotka eivät ratsasta. Savannilla voi tutustua alueeseen oppaan kera jeepein, polkupyörällä tai patikoiden. Kohteissa on usein myös muuta vapaa-ajan ohjelmaa. Namibiassa esimerkiksi ammuimme savikiekkoja ja harjoittelimme jousiammuntaa. Nykyisin kohteessa on myös ihana kauneushoitola ja joogasali.

Namibiassa järjestettiin vähän ratsastaneille oma käyntimaasto savannilla. Se toimii hyvin, sillä savannilla ei ole kiire: pääasia on bongata villieläimiä ja päästä niiden lähelle.

Linkkejä tämän postauksen kohteisiin

• Namibia
• Botswana Tuli-safari
• Etelä-Afrikan resort-loma

Muita safarilinkkejä

Safari

Pohjoisen ja etelän eksotiikkaa: Grönlanti, Namibia, Botswana, Costa Rica ja Tanska

 Ratsastusmatkakohteita valitessani mietin aika tarkkaan vuodenaikaa. Kesäisin on kiva nousta pohjoisen raikkaisiin tuuliin. Suomen talvipakkasten ja loskan aikaan mieli halajaa etelän lämpöön.

Viileistä kohteista mieleenpainuvin on Grönlanti, jossa ratsastimme issikoilla, joiden päätyö on lammaspaimennus. Hevoset kulkivat varmoin jaloin tutuilla vuorilla ja jäävuoristen vuonojen rannoilla. Reissu oli keskitempoinen: paljon käyntiä epätasaisessa maastossa ja mukavia töltti- ja laukkapätkiä. Parina yönä hevoset yöpyivät kotitilallaan ja muutaman yönä reissun päällä vuonon rannalla yhden oppaan jäädessä telttaan vahtimaan niiden yörauhaa – esim naapuritalojen issikoiden vierailuilta.

Ratsu jääkimpaleiden täplittämän vuonon rannalla ratsastuspäivän päätteeksi

Bonus-pohjoinen: Länsi-Tanskan Römö, jossa töltätään ja laukataan vinhaa vauhtia vuoroveden tiivistämällä Hattimeren hiekkarannalla. Vaikka lomakeskus ja ratsastusryhmät ovat melko suuria, on rannoilla valtavasti tilaa temmeltää. Myös reitti tallilta rannalle on hauska luikertelevine tölttipolkuineen. Loputtomat rantalaukat löytyvät siis yllättävän läheltä Pohjolasta.

Voit lukea Pohjoisen reissuista tarkemmin näistä linkeistä

Grönlanti

Islanti

Tanskan Römö

Etelän eksotiikan ykkönen on Afrikka, johon voi tutustua joko rohkeasti rajaamattomalla savannilla villissä luonnossa vaeltaen, tai turvallisemmin ratsastuskeskuksesta käsin alueella, jolla ei ole leijonia ja norsuja. Botswanan Tuli-safarilla ratsastimme ja majoituimme savannilla ja kuuntelimme teltoissamme leijonien öistä karjuntaa. Hevosille savanni oli peace of cake. Ne olivat tottuneet villiin luontoon ja osasivat myös  käskystä tarvittaessa singahtaa hallitusti pakoon vihaista norsua. Tuli-safaria ennen kaikille järjestettiin testiratsastus, jossa tarkistettiin hevosen hallinta eri laukkatempoissa käännöksineen. Vaikka reissu oli jännittävä, jäi se mieleen upeana elämyksenä savannilla, jossa villieläimet ovat isäntiä ja ihminen vierailija.

Astetta rennomman savannikokemuksen löytyi Namibiasta, jossa maastoilimme päivittäin savannilla upeasta resortista käsin alueella, jolla ei ollut leijonia ja norsuja. Selfien ottaminen kirahvilaumaa vasten oli siten huomattavasti rennompaa. Norsut ja leijonat kävimme bongaamassa erikseen jeeppisafarilla Etoshan kansallispuistossa. Afrikka on loppujen lopuksi ehkä suosikkikohteeni, sillä en ikinä kyllästy bongaamaan majesteettisia kirahveja ja vilkkaasti loikkivia antilooppeja. Hevosen selässä ratsastaen pääsee lähelle villieläimiä, sillä ne eivät tunnista ihmistä pedoksi ratsun selässä. Seuraava Afrikka-reissu olisi ihana tehdä joskus Etelä-Afrikaan Free State -alueelle.

Resorttimme Kambaku Namibiassa

Bonus-etelä: Costa Rica. Tapasin HIHSissä juuri Costa Rican ridareissulta palanneita tuttavia, joiden kanssa oli ihana vaihtaa kokemuksia tuosta maanmainiosta ticojen maasta. Costa Rican parasta antia ovat rantalaukat palmujen reunustamilla, vuoroveden tiivistämillä rantahiekoilla, joita on kuin helmiä kaulanauhassa. Huikea kokemus on myös laukata viidakkopoluilla apinoiden hyppiessä puiden oksalla ja kirkuessa meille kannustushuutojaan. Ratsuina meillä oli paikallisia criolloja ja criollomixejä, joita ratsastettiin ilman kuolaimia. Ihana kokemus!

Costa Rican loputtomia hiekkarantoja

Hyvin pysyivät criollot hanskassa ilman kuolaimia

Voit lukea Etelän reissuista tarkemmin näistä linkeistä

Namibia

Botswana

Costa Rica

Mongolianhevonen Number One - yhä matkassani

Elokuussa 2009 jätin arjen taakseni ja lähdin pariksi viikoksi Mongoliaan. Vaelsin ratsain kolmisensataa kilometria nomadien tapaan  aroilla ja vuorilla. Päiväkausiin en tiennyt maailmasta mitään, enkä kaivannutkaan. Puhelimet eivät toimineet, eikä taivaalla ollut muuta kuin loputon tila. 

Oma ratsuni jäi minuun asumaan. Karussa luonnossa kasvanut, viisas ja tunnollinen. Annoin sille nimen Number One ja huomaan ajattelevani sitä yhä: miten se syntyi tuulisella arolla, miten se oli selvinnyt talvista, jotka purevat luihin asti - ja miten se palveli minua vaelluksellamme. 

Number One

Mongolianhevonen oli kuin ajasta ennen ihmistä. Se kiipeää vuorten rinteitä rauhallisella päättäväisyydellä ja syöksyy laukkaan pitkin aroa, väistellen murmelinkoloja vaistonvaraisen ketterästi.  Mongoliassa hevosilla ei ole nimiä. Niitä ei hellitä sanoilla eikä silitellä turhaan. Silti näin, kuinka hevosmiehet rapsuttivat hevostensa korvia.

Mongolian talvi ei anna armoa. Pakkanen painuu neljäänkymmeneen miinusasteeseen ja jää sinne. Jurtissa syödään lihaa hengenpitimiksi, ja eläimet kestävät, tai eivät kestä. Muutama vuosi ennen matkaani kylmyys tappoi yli miljoona talouseläintä.

Aamu Mongolian arolla

Kevät paljastaa tuhon. Elokuu taas on armollinen. Aro vihertää vielä, ja hevosmiehet ovat hyvällä tuulella. Hevoset ovat heidän mukaansa hyvässä lihassa, vaikka eurooppalaisen silmissä ne näyttävät pieniltä, melkein vaatimattomilta. Aamut ovat silti kylmiä: kuura helmeili maassa, kun ryömin teltasta ulos hengitys höyryten. 

Number One osasi jakaa voimansa. Se pysytteli laukkakisoissa päivästä toiseen keskijoukossa, koska tiesi, että matka on pitkä. Viimeisenä päivänä se kiristi tahtia iloisesti virnistäen, ja jätti alkumatkasta väsyneet kevyesti taakseen.

Mongolian aroilla käyskennellään vapaina. Hevoset, lehmät, vuohet ja lampaat vaeltavat arolla ihmisten lähettyvillä, mutta eivät ihmisten hallussa. Meidänkin vaelluksemme viivästy puoli päivää, koska lauma  oli ensin löydettävä arolta. Hevosia on enemmän kuin ihmisiä – lähes kaksikymmentä jokaista mongolia kohti. Ne ovat ratsuja, paimenia, ravintoa ja historiaa samassa kehossa.

Ratsastaessa opimme kohtaamaan orin tammalaumoineen. Silloin ei epäröidä. Kuljetaan suoraan kohti, ravissa, käsi koholla. Orille on kerrottava, kuka kulkee ja sillä siisti.

Öisin hevoset tulivat lähelle. Eräänä yönä viitisenkymmentä vierasta hevosta kerääntyi telttojemme ympärille ja kahakoi omiemme kanssa. Toisena päivänä valtava lauma virtasi telttojen ohi yhtenäisenä nauhana maan jylistessä kavioiden alla kuin ukkonen.

Villihevoslauma sivuutti meidät kaviot jylisten

Ratsastus Mongoliassa ei ole tekniikkaa vaan rytmiä. Ohjat lepäävät yhdessä kädessä, toisessa raipantapainen, joka ohjaa ja kannustaa ilmassa. Laukkapätkämme arolla venyivät puolituntisiksi, eikä ketään tuntunut väsyttävän. Ei, vaikka laukkaaminen oli taitolaji murmelinkoloisen aron muistuttaessa paikoitellen reikäjuustoa.  Vuorelle kiivettiin pysähtymättä, tunti kerrallaan, kymmenen metriä minuutissa, ja lopuksi vielä kiri ennen taukoa – koska niin on aina tehty.

Näillä hevosilla rakennettiin huikea valtakunta. Keskiajalla mongolit hallitsivat laajinta imperiumia, jonka maailma on nähnyt: maata kolmella valtamerellä, ihmisiä lähes puolet tunnetusta maailmasta. Ratsastus, jousi ja nopeus tekivät heistä pysäyttämättömiä.

Nykyään, noin viidenkymmenen kilometrin päässä Ulan Baatarista, seisoo metallinen Tšingis-kaanin patsas. Maailman korkein ratsastajapatsas. Sen sisällä voi nousta hissillä hevosen harjaan ja katsoa maisemaa: aroa, taivasta ja etäisyyttä.

Samaa maisemaa katsoi kerran Number One. Ja joskus tuntuu, että minä katson sitä yhä sen selästä käsin.

Tšingis Khanin megalomaaninen ratsastajapatsas

Jos haluat lukea koko matkakertomuksen, klikkaa tästä

Ratsastusreissujen heppakavereita

Ratsastusloman parhautta on saada tutustua uusiin hevosrotuihin ja hevosyksilöihin oman alansa ammattilaisina sekä persoonina. Vaikkei hevosia "inhimillistäisi", ei matkoilla voi olla havaitsematta ja ihailematta hevosten luonteita, osaamista ja työmoraalia. 

Tästä se alkoi: Mongoliassa hevosilla ei ole nimeä, mutta vaellettuani viikon tuulisilla aroilla annoin upealle ratsulleni nimen Number One,

Maailmalla kohtaamani hevoset ovat olleet oman tehtävänsä suvereenisti hallitsevia ammattilaisia ja asiakasta palvelevia yhteistyökumppaneita, joilta olen saanut upeita elämyksiä ja paljon oppia. Olen syvästi kiitollinen kaikille reissujeni ratsuille!

Komeita criolloja Costa Ricassa

Reissuja on ollut kymmeniä, samoin kohtaamiani hevosia. Jokainen hevonen on ollut oman lajinsa ässä: yksi on ollut taitava karjan- ja hevosajossa. Toinen suvereeni passagen ja piaffen taitaja. Kolmas sitkeä ja varmajalkainen vuoristokiipeilijä. Neljäs takuuvarma rantalaukkaratsu. Viides hyväpäinen maastoesteratsu. Kuudes on nauttinut kahlauksesta jäävuorien täplittämillä vuonoilla. Seitsemäs vaeltanut vahvana tuulisilla aroilla. Kahdeksas on hötkyilemättä esitellyt matkailijalle kirahvit ja antiloopit. Yhdeksäs on opettanut lännenratsastuksen saloja... Lista on loputon. Matka jatkuu!

Kaikista hevosista on enemmän juttua matka- tai hevorotukohtaisissa artikkeleissa, jotka löytyvät maan ja rodun mukaan blogin hakemistosta. Tässä muutama nosto:

Mongolianhevonen kotimaisemissaan

Hän tarjoili upeat rantalaukat Costa Ricassa

Tämän criollo-mixin kanssa kiivettiin ja laukattiin Ecuadorin tulivuorilla

Grönlannissa ratsastettiin issikoilla, joiden varsinainen ammatti oli lammaspaimennus

Loiren linnavaelluksella ratsastettiin Ranskan kuninkaiden ja hovien jalanjäljillä upeasta linnasta toiseen. Ratsut olivat monenrotuisia.

Huilaamme Teddy-issikan kanssa Grönlannissa viikinkirakennuksen raunioilla 

Upea lusitano Portugalissa

Tanskan Römössä töltättiin ja laukattiin sydämen kyllyydestä Vattimeren rannoilla

Lusitanon kanssa kouluratsastustunnilla Portugalissa

Tässä opettelen taitavan lusitanon avulla Working Equitationia

Maastoesteillekin uskaltaa, kun ratsuna on irlantilainen estetaituri

Nämä hevoset tunsivat savannin kuin taskunsa ja yöpyivätkin siellä vapaina (yöpymisalueella ei ollut leijonia eikä norsuja). Moni hevonen oli boerberd- tai mix.

Rutinoitunut lusitano ei hötkyile Portugalissa Golegan hevosfestareillakaan

Gaucho vauhdissa Argentiinassa

Karjanajon ammattilainen, tämä criollo-mix ratsuni Argentiinassa

Ja hevosajon ammattilaishevonen Idahossa, taisi olla quarter

Georgiassa paineltiin laukkaa vuorilla ylös ja alas - kirjaimellisesti

. Ratsuissa täykkäriä, arabia, akhaltekia, kabardiniania.

Tässä mennään n 4 km korkeudessa Equadorin tulivuorilla