Ratsastusmatkailijan Costa Rica: rantalaukkaa ja pura vidaa

Kukko kiekui ja apina kirkui minut hereille costaricalaisessa majatalossa. Ryhdyin nyrkkipyykille ja katselin, miten meriveden suola ja viidakkopolkujen kuraroiskeet huuhtoutuivat lavuaariin. Muistelin menneen viikon rantalaukkoja, köysirataliukuja ja näkemääni jättiläiskilpikonnaa. Ratsastusmatkallani selvisi, mitä on costaricalainen pura vida. Se on täyttä elämää, rennosta meiningistä nautiskelua.

Riitta rantalaukoilla

Costa Rica tunnetaan kahvista, ananaksista ja banaaneista, mutta niiden rinnalle on noussut ylivoimainen vientituote: luontomatkailu.  Costa Rican top ten sisältää köysirataretkiä, kumivenemelontaa, lintujen bongausta, tulivuoriretkiä, kuumia lähteitä sekä vaellusta vesiputouksilla, viidakossa sekä Karibian ja Atlantin rannoilla. 

Tilaa riittää, sillä viidennes maan pinta-alasta on omistettu luonnonpuistoille.  Luonnon syövereihin pääsee myös ratsain. Vaelsin viikon verran Guanacasten maakunnassa 80 täydellisen ikimuistoista ratsastuskilometriä ja sukelsin syvälle costaricalaiseen pura vida – elämäntyyliin. Pura vida tarkoittaa täyttä elämää, ja siltä ratsastuksentäyteiset päivät tuntuivatkin.

Ratsastusmatkan reitti halkoi kyliä, luikerteli metsäpoluilla, kiipeili vuoren rinteillä ja kaahasi rantahiekalla.  Tropiikki tuntui, näkyi ja kuului. Helle läjähti kasvoille kuin löyly, mutta iltapäivän lyhyet sadekuurot raikastivat ratsastajaa. Luonto rehotti mehevän vihreänä ja kirjavan kukikkaana. Puissa keikkuvat apinat ja papukaijat kiljahtelivat kannustushuutojaan alla ravaavalle ratsukoille.
Välillä vauhti hidastui käynniksi kärkiratsastajan huiskiessa vesurilla liaaneja reitin tieltä.  

Sokerina pohjalla avautuivat loputtomat palmujen reunustamat hiekkarannat. Hevoset pärskivät tyytyväisinä, kun laukkaavat kaviot napsahtelivat rytmikkäästi laskuveden napakoittamaan rantahiekkaan. Välillä maltettiin ravata hiekan ja laavakiven sekaisella rannalla tai peräti käyskennellä hissukseen rantavedessä.   Lounaan ajaksi sidottiin hevoset huilaamaan rantapalmujen varjoon ja pistäydyttiin rantakahviloihin napsimaan suolaista pizzaa, joka huuhdottiin alas kokiksella, mischelada-sitruunaoluella tai tuoreilla hedelmämehuilla: Illalla maistui tuoreesta ananaksesta valmistettu piña colada.

Hevoset huilaavat palmujen alla

Costa Rica on rantalaukkaparatiisi

Vuorovesi kovettaa rantahiekan laukkakuntoon

Latinalaisen Amerikan hevoskirjo on kiinnostava sekoitus amerikkalais-eurooppalaisia juuria.  Costa Ricassa ratsuinamme uurastivat paikalliset criollot, joista monessa on espanjalais- ja berberiverta. Ratsut olivat eteenpäinpyrkiviä, sympaattisia ja huomattavan kuuliaisia. Moni olikin vaquero-karjapaimenten kouluttama entinen työhevonen, jonka työmoraaliin ei kuulunut asiaton vitsailu. Luottamus ratsuun vahvistui, kun alkuhämmennyksen jälkeen tajusi hevosen kuulevan avuja loistavasti, vaikka varustuksena oli suitsien ja kuolainten sijaan vain pehmeä köysi turvan ympärillä ja ohjina.

Luottamus kruunautui ratsastusmatkan viimeisenä iltana, jolloin ratsastimme sysipimeässä yössä kahdeksan kilometriä maatietä pitkin kotitallille. Minä hahmotin pimeydestä vain kavion kopsetta ja ratsastajien puhetta, mutta hevonen asteli erehtymättä mutkittelevaa, mäkistä ja kuoppaista maantietä kotiin.  Pimeässä oli heittäydyttävä hevosen vastuulle enkä luultavasti ole koskaan muulloin mukautunut niin rennosti hevosen kulkuun.

Costaricalaiset, eli ticot ovat hyviä hevosmiehiä ja esittelevät mieluusti ratsujaan erilaisissa tilaisuuksissa. Niitä riittää: costaricalainen juhlakalenteri vilisee hevosiin, karjatalouteen ja härkätaisteluiin liittyviä juhlia. Niissä pääsee ihailemaan myös paikallisia hevosrotuja, kuten ibericoja tai keinuvakäyntisiä, upeaharjaisia costaricanpasoja. 

Luotettavat criollot toimivat myös ilman kuolaimia

Vaquero-hevosmiehet ovat ylpeitä ratsuistaan

Maassa jonka biosfääri hakee vertaistaan, kannattaa ympätä ratsastusreissuun muitakin ainutlaatuisia luontokokemuksia. Onnistuin osumaan kilpikonnasafarille täyden kuun yönä, jolloin jättimäinen, jopa kaksimetriseksi ja 900-kiloiseksi kasvava merikilpikonna hinautui verkkaisesti merestä rannalle munimaan. Kyhjötimme hipihiljaa infrapunalampun vienossa valossa kilpikonnanaaraan kauhoessa kuoppaa munille. Paikallisoppaat kertoivat piilottavansa munat varmuuden vuoksi toiseen kuoppaan, jotteivat ne päädy herkkusuiden omelettiin.

Pääsin myös leikkimään Tarzania canopy-köysiradalla. Canopy-radat viritettiin viidakon latvustoihin alun perin lintubongareita varten, mutta nyt viitisenkymmentä on valjastettu turistien iloksi. Yhdentoista etapin köysiradalla hurahti huomaamatta muutama tunti apinoita moikkaillen.

Tarzanina canopy köysiradalla

Janena liaanileikeissä

En liioittele: Costa Rica on matkailuparatiisi. Tosin, koska ollaan osin viidakossa: Raidia mukaan! Ja vielä: vaikka costaricalaisten, eli ticojen, pura vida-elämä on välillä niin antaumuksellisen rentoa, että asiakas unohtuu, siinä ei ole mitään henkilökohtaista, ihan vaan tico-time, tico-breakfast, tico-tico…
Tässä linkki kohteeseen:  http://www.horsexplore.com/costa-rica-2

Että miten ylipäätään päädyin Costa Ricaan - ja muillekin reissuilleni? Lue myös "Pois kaviouralta - mars maailmalle!"-postaukseni.

Matkan järjesti Horsexplore.com