Albania: kuningas Skerdilajdin ratsujoukkojen jalanjäljillä

Ratsastusmatka Albaniaan avarsi maailmankuvaani monella tapaa: tutustuin uuteen hevosrotuun (eurooppalaisen tarpaani-alkuhevosen risteytyksiin) sekä Albanian dramaattiseen historiaan antiikin ja bysantin aarteineen ja kommunismin vuosien kurjimuksineen.  Tämä kaikki vuorilla ja merenrannalla ratsastaen.

"Mahdoton reitti" päättyy Joonianmeren rannalle

Kirjoitin jo aiemmin postaukset Albaniasta, Tiranasta sekä Zagoria-vuoristoratsastuksestani. (linkit jutun lopussa). Nyt kerron ratsastusseikkailusta kuningas Skerdilajdin 2300 vuoden takaisen sotaretken jalanjäljillä.

Albania on ollut antiikin ajoista lähtien monien tapahtumien polttopiste.  Zagoria-reitillä kuljimme muinaisten roomalaisten rakentamilla teillä, ylitimme joet ottomaanien rakentamia siltoja pitkin ja ihailimme bysanttilaisten  kirkkoraunioiden värikkäitä seinämaalauksia. 

Pysähdyimme muinaismuistojen luo. Tässä vanha luostari

Moni antiikin tarina ulottuu tähän päivään. Sanonta ”pyrrheuksen voitto” (voitto, josta maksetaan liian kova hinta) on peräisin Albanian vuoriston Antigonean kaupungista. Kapusimme Zagoria-ratsastusreitillä Antigonean raunioille, jossa katselimme raunioita ja otimme niiden seassa pari laukkakisaakin.

Kuningas Skjerdiladin sotaretken reitillä ratsastimme vuorten yli Joonianmeren rantaan ja pysähdyimme hetkeksi niitylle, jossa kuningas kohtasi vastustajansa vuonna 229 e.Kr. Reittiä pidettiin niin vaikeana, ettei valloittajan uskottu aikoinaan sitä kautta iskevän. Skjerdilad kuitenkin onnistui ylittämään vaikeakulkuisen maaston ja nostatti vastustajassaan niin paljon kunnioitusta, että sota ratkaistiin päälliköiden välisenä kaksintaisteluna. Me kunnioitimme voittoa riemukkailla laukkapyrähdyksillä.  

Vuoriston jyrkkää kivikkoreittiä

Hevoset kulkivat kivikossa varmoin askelin

Olimme ansainneet hauskat laukat kavuttuamme  päiväkausia ”mahdotonta reittiä” jyrkkine, kivikkoisine nousuineen ja laskuineen ja väisteltyämme siinä sivussa reisiä repiviä myrkyllisiä piikkipensaita. Albanian ratsastusreitit eivät sovi korkeanpaikankammoisille, sillä ratsukon vieressä avautuu välillä jyrkkiä seinämiä alas laaksoon. 

Välillä sukelsimme lähes läpitunkemattomaan metsään, jossa oksat raapivat vaatteita ja kopisivat kypärään. Pisteenä i:n päällä eturatsastajamme hukkasi tiheikössä luikertelevan polun ja päädyimme kääntyilemään umpimetsässä millioin mihinkin suuntaan. U-käännös tiheikkö/&kivikko-maastossa on temppu sinänsä, etenkin kun sen tekee hevosletkassa!

Jotkut maastopätkät olivat niin vaikeakulkuisia, että talutimme hevoset. Pisimmillään laskeuduimme jalkaisin  alas vuorilta hevosia taluttaen pari tuntia. Reisille hoosiannaa!

U-käännös ryteikössä!

Vaikeimmat paikat talutettiin... jyrkkyyttä riitti

Vaelluksen lomassa pysähdyimme runsaille picnic-lounaille luontoon tai vanhojen luostarien raunioille.

Picnic-tauko vanhan luostarin katveessa

Meillä oli seuraa... jonkun paimenen hevonen

Albania on kaunis maa. Vuoristo kohoaa jylhänä silminkantamattomiin. Maastoa täplittävät antiikin ja keskiaikaisten kirkkojen rauniot. Vuorijonon yli kapuava palkitaan turkoosia hohtavalla merimaisemalla.

Joonianmeri siintää

Lepotauko vuorilla

Kuumaa heinäkuista vuoristopolkua

Vuoret ovat yllättävän täynnä elämää. Juuri kun luulet olevasi yksin, bongaat puun alla lepäävän lammaspaimenen. Tuon tuosta kuulet lampaiden ja lehmien kilikelloja ja kohtaat laumoja paimenineen. Yllätys on molemminpuolinen. Paimenet ihmettelevät ratsastajia, mitä ihmettä varten naiset ratsastavat vuorille? Välillä esiin kaivetaan rakipullo ja hörpätään ystävyyden malja.

Juomahetki vuorilla roomanaikaisella lähteellä

Välillä ratsastettiin läpi lehmä- tai lammaslaumojen

Vastaantulija vuorilla

Vuoristoreitillä avautui useita laukkapätkiä. Painelimme täyttä häkää pitkin vuoristoniittyjä ja hauskasti kaartelevia hiekkateitä.  Saavuttuamme ”mahdottoman reitin” päätteeksi Joonianmeren rantaan, laukkasimme turistien iloksi minuuttitolkulla pitkin rantabulevardia.  

Tällä bulevardilla karautettiin mukava näytöslaukka

Albanian rannoilla on rauhallisia sopukoita. Vanhat bunkkerit ja aurinkotuolit sopu sovussa

Kristina ja Joonianmeri

Albanian ratsastusreissulla historia kulki mukana luontevasti, sillä ratsastusoppaamme ja tallin omistaja Kristina on koulutukseltaan arkeologi ja työskentelee myös toimittajana. Rannalla loikoillessamme Kristina ahersi haastatellen paikallisia rantalomalaisia paikallislehteen tavoitteenaan nostaa esiin Albanian alihyödynnyetty rantamatkailupotentiaali. 

Pysähdyimme rannalle muutamaksi tunniksi uimaan ja nauttimaan lounasta. Turkoosissa Joonianmeressä olikin hyvin tilaa uiskennella.

Ratsastaja rannalla

Hevoset saivat oman uintihetkensä myöhemmin kirkkaassa joessa, johon kahlasimme eräällä lounastauolla hevosia pesemään.

Hevosten uittoa joessa

Näin ihania heppoja!

Ratsastusmatka avasi ovet myös albanialaiseen yhteiskuntaan, sillä yövyimme reissulla useissa maalaisperheissä. Zagorian reitillä tutustuimme myös maan kreikankieliseen vähemmistöön, sillä reitti myötäili Kreikan rajaa. Kuningas Sjkerdiladin reitillä koskettavinta oli yöpyminen lammaspaimenperheessä, jossa mustiin pukeutunut naisväki kunnioitti salaman surmaaman perheenjäsenen muistoa. Perheen mummo oli varsinainen teräsvanhus, joka kertoi nuorena kipaisseensa useinkin päiväseltään vuorten yli äitiään tapaamassa. Aikaa vuorilla kapuiluun kului kuusi tuntia suuntaansa. 

Nuorena jalkaisin vuorten yli 6 tuntia suuntaansa päiväseltään äitiä tapaamaan. Vieressä oppaamme Kristina

Osa perheistä asui maalla, osa pikkukylissä. Trafiikki oli sen mukaista.

Ruuhkaa risteyksessä

Ratsastimme myös pikkukaupunkien kujilla

 

Yöksi kylälle

Kristina haluaa tukea ratsastusmatkailullaan myös köyhiä paikallisia perheitä, joten yhden yön yövyimme köyhässä pikkukylässä vaatimattomassa perheessä, jossa puoli sukua riensi paikalle ihmettelemään ratsastajia. Köyhyys ei kuitenkaan näkynyt lautasillamme. Mitä köyhempi perhe, sitä enemmän emäntä kantoi herkkuvateja pöytäämme.

Albanialaista vieraanvaraisuutta

Mieleen jäi myös paikallisen taitelijan koti, jossa pihan vesipisteetkin oli veistetty hevosenpään muotoon. Taitelija asui talossaan vanhan äitinsä ja mykän veljensä kanssa. Hänen suurin taidonnäytteensä on kylän keskusaukiolle kyläpuusta veistämänsä 5 metriä korkea patsas, jonka työstämiseen kului 8 kuukautta.

Kyläpuusta veistetty patsas

Yhden yön vietimme rinnehotellissa, jonka parvekkeilta katselimme alla levittäytyvää rantakaupunkia ja vuorten taakse punaisena laskevaa aurinkoa.

Vuorilla ei voi olla törmäämättä Albanian kommunistiseen menneisyyteen. Rinteet ja vuoristokylät ovat täynnä harmaita bunkkereita, joita diktaattori Hoxha rakennutti Albaniaan ”vihollista vastaan”. Kansalaiset määrättiin viikottain sotaharjoituksiin ja kalashnikov-kivääri löytyi joka taloudesta. Vihollinen ei koskaan iskenyt ja pikku hiljaa bunkkerit ränsistyivät kanojen ja maatalousvälineiden suojaksi tai lasten seikkailupaikoiksi.  Niitä on alettu myös sulkea joidenkin lasten eksyttyä bunkkerien labyrintteihin.

Aurinko laskee Joonianmereen

Hoxhan kotimuseoon tutustuimme ratsastusreissun alussa Kristinan kotikaupungissa, linnoituskaupunki-Gjirokastrassa, josta vaellukset käynnistyvät.

Kristinalla ei ole hyvää sanottavaa Hoxhan ajoista. Hänen perheensä menetti ison osan kodistaan sosialisoinnin myötä ja Kristinan rakastamat vuoriston kauniit kirkot ja luostarit tuhoutuivat noina vuosina. Monet nunnat ja munkit menettivät vainoissa henkensä.

Suopeampaa historiaa edustaa vuorilla ottomaani Ali Pashan aikakausi (1700-1800-lukujen taitteessa) hienoine kivisine siltoineen ja luostareineen. Vaikka Ali Pasha oli myös melkoinen diktaattori, hänen aikanaan rakennettiin näihin päiviin saakka kestäneitä rakennelmia.  

Gjirokaster

Gjirokasterista löytyy useita kotimuseoita

Kirjoitin Albanian historiasta, Tiranasta ja Zagoria-ratsastusreitistä edellisissä postauksissa. 

Tässä linkki kohteeseen.