Albania: kuningas Skerdilajdin ratsujoukkojen jalanjäljillä

Ratsastusmatka Albaniaan avarsi maailmankuvaani monella tapaa: tutustuin uuteen hevosrotuun (eurooppalaisen tarpaani-alkuhevosen risteytyksiin) sekä Albanian dramaattiseen historiaan antiikin ja bysantin aarteineen ja kommunismin vuosien kurjimuksineen.  Tämä kaikki vuorilla ja merenrannalla ratsastaen.

"Mahdoton reitti" päättyy Joonianmeren rannalle

Kirjoitin jo aiemmin postaukset Albaniasta, Tiranasta sekä Zagoria-vuoristoratsastuksestani. (linkit jutun lopussa). Nyt kerron ratsastusseikkailusta kuningas Skerdilajdin 2300 vuoden takaisen sotaretken jalanjäljillä.

Albania on ollut antiikin ajoista lähtien monien tapahtumien polttopiste.  Zagoria-reitillä kuljimme muinaisten roomalaisten rakentamilla teillä, ylitimme joet ottomaanien rakentamia siltoja pitkin ja ihailimme bysanttilaisten  kirkkoraunioiden värikkäitä seinämaalauksia. 

Pysähdyimme muinaismuistojen luo. Tässä vanha luostari

Moni antiikin tarina ulottuu tähän päivään. Sanonta ”pyrrheuksen voitto” (voitto, josta maksetaan liian kova hinta) on peräisin Albanian vuoriston Antigonean kaupungista. Kapusimme Zagoria-ratsastusreitillä Antigonean raunioille, jossa katselimme raunioita ja otimme niiden seassa pari laukkakisaakin.

Kuningas Skjerdiladin sotaretken reitillä ratsastimme vuorten yli Joonianmeren rantaan ja pysähdyimme hetkeksi niitylle, jossa kuningas kohtasi vastustajansa vuonna 229 e.Kr. Reittiä pidettiin niin vaikeana, ettei valloittajan uskottu aikoinaan sitä kautta iskevän. Skjerdilad kuitenkin onnistui ylittämään vaikeakulkuisen maaston ja nostatti vastustajassaan niin paljon kunnioitusta, että sota ratkaistiin päälliköiden välisenä kaksintaisteluna. Me kunnioitimme voittoa riemukkailla laukkapyrähdyksillä.  

Vuoriston jyrkkää kivikkoreittiä

Hevoset kulkivat kivikossa varmoin askelin

Olimme ansainneet hauskat laukat kavuttuamme  päiväkausia ”mahdotonta reittiä” jyrkkine, kivikkoisine nousuineen ja laskuineen ja väisteltyämme siinä sivussa reisiä repiviä myrkyllisiä piikkipensaita. Albanian ratsastusreitit eivät sovi korkeanpaikankammoisille, sillä ratsukon vieressä avautuu välillä jyrkkiä seinämiä alas laaksoon. 

Välillä sukelsimme lähes läpitunkemattomaan metsään, jossa oksat raapivat vaatteita ja kopisivat kypärään. Pisteenä i:n päällä eturatsastajamme hukkasi tiheikössä luikertelevan polun ja päädyimme kääntyilemään umpimetsässä millioin mihinkin suuntaan. U-käännös tiheikkö/&kivikko-maastossa on temppu sinänsä, etenkin kun sen tekee hevosletkassa!

Jotkut maastopätkät olivat niin vaikeakulkuisia, että talutimme hevoset. Pisimmillään laskeuduimme jalkaisin  alas vuorilta hevosia taluttaen pari tuntia. Reisille hoosiannaa!

U-käännös ryteikössä!

Vaikeimmat paikat talutettiin... jyrkkyyttä riitti

Vaelluksen lomassa pysähdyimme runsaille picnic-lounaille luontoon tai vanhojen luostarien raunioille.

Picnic-tauko vanhan luostarin katveessa

Meillä oli seuraa... jonkun paimenen hevonen

Albania on kaunis maa. Vuoristo kohoaa jylhänä silminkantamattomiin. Maastoa täplittävät antiikin ja keskiaikaisten kirkkojen rauniot. Vuorijonon yli kapuava palkitaan turkoosia hohtavalla merimaisemalla.

Joonianmeri siintää

Lepotauko vuorilla

Kuumaa heinäkuista vuoristopolkua

Vuoret ovat yllättävän täynnä elämää. Juuri kun luulet olevasi yksin, bongaat puun alla lepäävän lammaspaimenen. Tuon tuosta kuulet lampaiden ja lehmien kilikelloja ja kohtaat laumoja paimenineen. Yllätys on molemminpuolinen. Paimenet ihmettelevät ratsastajia, mitä ihmettä varten naiset ratsastavat vuorille? Välillä esiin kaivetaan rakipullo ja hörpätään ystävyyden malja.

Juomahetki vuorilla roomanaikaisella lähteellä

Välillä ratsastettiin läpi lehmä- tai lammaslaumojen

Vastaantulija vuorilla

Vuoristoreitillä avautui useita laukkapätkiä. Painelimme täyttä häkää pitkin vuoristoniittyjä ja hauskasti kaartelevia hiekkateitä.  Saavuttuamme ”mahdottoman reitin” päätteeksi Joonianmeren rantaan, laukkasimme turistien iloksi minuuttitolkulla pitkin rantabulevardia.  

Tällä bulevardilla karautettiin mukava näytöslaukka

Albanian rannoilla on rauhallisia sopukoita. Vanhat bunkkerit ja aurinkotuolit sopu sovussa

Kristina ja Joonianmeri

Albanian ratsastusreissulla historia kulki mukana luontevasti, sillä ratsastusoppaamme ja tallin omistaja Kristina on koulutukseltaan arkeologi ja työskentelee myös toimittajana. Rannalla loikoillessamme Kristina ahersi haastatellen paikallisia rantalomalaisia paikallislehteen tavoitteenaan nostaa esiin Albanian alihyödynnyetty rantamatkailupotentiaali. 

Pysähdyimme rannalle muutamaksi tunniksi uimaan ja nauttimaan lounasta. Turkoosissa Joonianmeressä olikin hyvin tilaa uiskennella.

Ratsastaja rannalla

Hevoset saivat oman uintihetkensä myöhemmin kirkkaassa joessa, johon kahlasimme eräällä lounastauolla hevosia pesemään.

Hevosten uittoa joessa

Näin ihania heppoja!

Ratsastusmatka avasi ovet myös albanialaiseen yhteiskuntaan, sillä yövyimme reissulla useissa maalaisperheissä. Zagorian reitillä tutustuimme myös maan kreikankieliseen vähemmistöön, sillä reitti myötäili Kreikan rajaa. Kuningas Sjkerdiladin reitillä koskettavinta oli yöpyminen lammaspaimenperheessä, jossa mustiin pukeutunut naisväki kunnioitti salaman surmaaman perheenjäsenen muistoa. Perheen mummo oli varsinainen teräsvanhus, joka kertoi nuorena kipaisseensa useinkin päiväseltään vuorten yli äitiään tapaamassa. Aikaa vuorilla kapuiluun kului kuusi tuntia suuntaansa. 

Nuorena jalkaisin vuorten yli 6 tuntia suuntaansa päiväseltään äitiä tapaamaan. Vieressä oppaamme Kristina

Osa perheistä asui maalla, osa pikkukylissä. Trafiikki oli sen mukaista.

Ruuhkaa risteyksessä

Ratsastimme myös pikkukaupunkien kujilla

 

Yöksi kylälle

Kristina haluaa tukea ratsastusmatkailullaan myös köyhiä paikallisia perheitä, joten yhden yön yövyimme köyhässä pikkukylässä vaatimattomassa perheessä, jossa puoli sukua riensi paikalle ihmettelemään ratsastajia. Köyhyys ei kuitenkaan näkynyt lautasillamme. Mitä köyhempi perhe, sitä enemmän emäntä kantoi herkkuvateja pöytäämme.

Albanialaista vieraanvaraisuutta

Mieleen jäi myös paikallisen taitelijan koti, jossa pihan vesipisteetkin oli veistetty hevosenpään muotoon. Taitelija asui talossaan vanhan äitinsä ja mykän veljensä kanssa. Hänen suurin taidonnäytteensä on kylän keskusaukiolle kyläpuusta veistämänsä 5 metriä korkea patsas, jonka työstämiseen kului 8 kuukautta.

Kyläpuusta veistetty patsas

Yhden yön vietimme rinnehotellissa, jonka parvekkeilta katselimme alla levittäytyvää rantakaupunkia ja vuorten taakse punaisena laskevaa aurinkoa.

Vuorilla ei voi olla törmäämättä Albanian kommunistiseen menneisyyteen. Rinteet ja vuoristokylät ovat täynnä harmaita bunkkereita, joita diktaattori Hoxha rakennutti Albaniaan ”vihollista vastaan”. Kansalaiset määrättiin viikottain sotaharjoituksiin ja kalashnikov-kivääri löytyi joka taloudesta. Vihollinen ei koskaan iskenyt ja pikku hiljaa bunkkerit ränsistyivät kanojen ja maatalousvälineiden suojaksi tai lasten seikkailupaikoiksi.  Niitä on alettu myös sulkea joidenkin lasten eksyttyä bunkkerien labyrintteihin.

Aurinko laskee Joonianmereen

Hoxhan kotimuseoon tutustuimme ratsastusreissun alussa Kristinan kotikaupungissa, linnoituskaupunki-Gjirokastrassa, josta vaellukset käynnistyvät.

Kristinalla ei ole hyvää sanottavaa Hoxhan ajoista. Hänen perheensä menetti ison osan kodistaan sosialisoinnin myötä ja Kristinan rakastamat vuoriston kauniit kirkot ja luostarit tuhoutuivat noina vuosina. Monet nunnat ja munkit menettivät vainoissa henkensä.

Suopeampaa historiaa edustaa vuorilla ottomaani Ali Pashan aikakausi (1700-1800-lukujen taitteessa) hienoine kivisine siltoineen ja luostareineen. Vaikka Ali Pasha oli myös melkoinen diktaattori, hänen aikanaan rakennettiin näihin päiviin saakka kestäneitä rakennelmia.  

Gjirokaster

Gjirokasterista löytyy useita kotimuseoita

Kirjoitin Albanian historiasta, Tiranasta ja Zagoria-ratsastusreitistä edellisissä postauksissa. 

Tässä linkki kohteeseen.

Albania (osa 2): Ratsain muinaisella karavaanitiellä

Valitsen mieluusti kohteita, joissa tutustun kerralla mahdollisimman moneen ”tuntemattomaan”: hevosrotuun, luontoon ja maahan. Albaniassa yhdistyivät nuo kaikki.

Tarpaanihevonen kotonaan vuoristossa

Vuorten karavaanitiellä

Ensimmäinen Albanian-vaellukseni suuntautui ”Zagoria-reitille” myyttien kuninkaiden, legendojen maantierosvojen ja ikuisten balladien vuoristoon. Vaelsin kuuden päivän reissullani noin 180 kilometrin matkan seuraten löyhästi 200  vuotta vanhaa karavaanitietä, joka on rakennettu osittain roomanaikaisen reitin päälle. Tie oli pätkittäin niin hyvässä kunnossa, että lähestulkoon aistin muinaisten roomalaissotilaiden marssin vuorilla.

Syksy on saapunut vuorille (kuva Kristina Fidhi)

Vuoriston vanhalla karavaanitiellä (kuva Kristina Fidhi)

Tavaraa ja uutisia kuljettaneet kauppiaat olivat aikanaan vuoriston ovi maailmaan. Heidän taipaleensa oli vaaroja täynnä, sillä vuoristo tarjosi helppoja väijytyspaikkoja maantierosvoille. Kohtasimme reitillä myös nykypäivän karavaanin, joukon muhkeita kuormia kantavia aaseja, jotka kipittivät eteenpäin meluisten miesten hoputtamina.

Nykyajan karavaani vuoristossa

Vaativaa maastoa

Polveileva karavaanitie oli pätkittäin hyvinkin kulkukelpoista, mutta paikoitellen hajonnut kasaksi kivenlohkareita. Välillä tie peittyi ratsastajan vaatteita repivään piikkipensaikkoon, välillä oli väistettävä myrkkylehtisiä oksia. Pari lyhyttä ratsastuskelvotonta jyrkännettä selvitettiin hevosta taluttaen.

Vuorten alarinteitä peittää runsas pensaisto

 Vuoristoreitti on kivikköisen jylhä

Vuorilla kun oltiin, reitti vaihteli leppoisista ylä- ja alamäistä tasapainoa koettelevaan jyrkkään kiipeilyyn, jossa oli pakko upottaa sormet harjaan ja luottaa ratsun kykyyn kavuta kapeaa, kivikkoista ja puskaista polkua ylös kotkien valtakuntaan. Korkeimmillaan kävimme 1300 metrissä merenpinnan yläpuolella.  Vaiva palkittiin silmiä hivelevillä maisemilla: ympärillä levittäytyi ruskaa hehkuva vuorijono, paljaat ylärinteet kirkkaina loistaen. Laakson pohjalla virtasi kristallinkirkas joki. Vuoriston raikkaissa joissa, puroissa ja lähteissä juotettiin hevoset ja täytettiin ratsastajien juomapullot.

Laakson pohjan joet ovat kirkasvetisiä



Ratsuni juomatauolla

Jylhää Zagoria-reitin maisemaa

Vuorilla kapuilun lomassa karautettiin usein laukkapätkille. Parhaat laukkaspurtit ja -kisat koettiin kukkien värittämillä tasangoilla sekä laaksojen kapeilla hiekkateillä. Satunnaiset kohtaamiset autojen kanssa sujuivat ongelmitta. Sen sijaan yksi hevonen ärsyyntyi lammaspaimenten räkyttävistä koirista, ja kuulemma karautti joskus ratsastajastaan piittaamatta takaisin puraisemaan räkyttäjää. Minun ratsuni puolestaan kimpaantui maastossa potkaisemaan paikalle ilmaantunutta uteliasta muulia. 
(oheiset laukkakuvat ovat muulta kuin omalta reissultani, koska en harmi kyllä älynnyt kuvauttaa kamerallani laukkaspurttejamme).

Vuoriston niityillä mahtui laukkaspurttamaan (kuva Kristina Fidhi)

Hanaa... (kuva Kristina Fidhi)

Laukkakisaa vuorilla (kuva Kristina Fidhi)

 Matkan varrella kohtaamamme pörröiset aasit taisivat sen sijaan saada kaikilta sympatiapisteitä. 

Aasivarsa kylän laidalla

Vuorten eläinasukkaita

Vuoristo on villisikojen, kotkien ja karhujen sekä ennen kaikkea lammas- ja vuohipaimenten valtakuntaa. Lammaslaumojen läpi karautettiin reippaassa ravissa tai laukassa, jotteivät paimenkoirat ehtisi herätä puolustamaan laumaansa. Kerran tiellemme osui lammasemo vastasyntyneen karitsan kanssa. Vanha paimen kohenteli ylpeänä pientä karitsaa ratsastajien ihailtavaksi.

Kohtasimme reitillämme usein määkiviä lammaslaumoja

Nyt tuli ahdasta... hepat eivät olleet lampaista moksiskaan

Antiikkia, bysanttia, keski-aikaa...

Taipaleemme oli jaksotettu 5-7 tunnin pituisiin päiviin, jotka pursuivat historiaa etenkin bysantin, rooman, keskiajan ja kommunismin ajoilta. Ratsastusoppaamme, vaellusreitit kehittänyt Kristina on koulutukseltaan arkeologi. Hän on osallistunut itse arkeologisiin kaivauksiin ja tutustunut alueen historiaan kirjoista ja paikallisia haastattelemalla. Kristina valistaa viranomaisia alueen kulttuurihistoriallisista arvoista. Osa asukkaista onkin herännyt korjaamaan murenevia rakennelmia.

Kristina Fidhi- arkeologi, ratsastusmatkayrittäjä, toimittaja

Juomatauko vuorilla roomanaikaisella lähteellä

Vuoriston pienet kirkot kätkevät sisäänsä upeita seinä- ja kattomaalauksia

Pikku-Labovan kirkossa kuulimme tunnetusta filantropista, Vangjel Zhapasista, joka kirkon rakennuttamisen ohella kuulemma kehitti nykyaikaiset olympialaiset. Vuonna 999 jkr. rakennetun  Hoshtevan kirkon seinämaalaukset tunnetaan laajasti upeasta punaisesta väristä. Keisari Justinianuksen aikaisessa Ristin Labova-kirkossa säilytettiin ennen kirkon ryöstämistä palaa, jonka uskottiin olleen osa Jeesuksen ristiä.

Hevoset mutustelevat ruohoa vapaina sillä aikaa kun ratsastajat tutustuvat vuorten nähtävyyksiin

Labovan kirkko on ollut myös pyhiinvaelluskohde

Tutustuimme myös Santa Triadan, Libohovan ja Gjirokastran linnoituksiin, joihin liittyi 1700-1800-luvun vaihteessa vaikuttanut ottomaanien käskynhaltija Ali Pasha. Ali Pasha hallitsi pelolla ja julmuudella, mutta jätti jälkeensä upeita rakennustöitä. Ylitimme vuorilla kaksi Ali Pashan kapeaa ja korkeaa siltaa, jotka koettelivat korkeanpaikankammoisten hermoja.

Ali Pashan rakennuttama silta

Antigonean arkeologisilla kaivauksille muistelimme surullisenkuuluisaa sanontaa ”Pyrrhoksen voitto” (voittaja kärsii niin suuret tappiot, että voitosta on oikeastaan enemmän haittaa kuin hyötyä), sillä Antigoneaa hallitsi aikoinaan roomalaisia vastaan sotinut Epeiroksen ja Makedonian kuningas Pyrrhos.

Muinaisen Antigonean raunioita

Ratsuni kuuntelee tunnollisesti tarinaa muinaisesta Antigoneasta

Viimeisenä päivänä, luovutettuamme hevoset, kapusimme jalan vuoren seinämään louhittuun autioituneeseen Spilean erakkomunkkien luolaluostariin, jossa meitä tervehtivät pahvilaatikkoon asetellut munkkiveljien kallot ja luut.

Erakkomunkit elivät korkealle vuoreen louhitussa kolkossa luolassa

Viimeisten erakkomunkkien luut tervehtivät vieraita luolan ovella

Bunkkereita ja kalashnikoveja

Ohitimme ratsain myös lukuisia bunkkereita, joista osa oli tarkoitettu väestön suojautumiseen, osa ilmatorjuntaan ja taisteluihin.  Albaniassa on 750.000 bunkkeria, sillä maan jokaiselle kolmelle miljoonalle asukkaalle oli osoitettu bunkkeripaikka. Hoxhan maalaama viholliskuva ei koskaan toteutunut, joten suojia käytettiin ainoastaan viikottaisiin sota- ja suojautumisharjoituksiin.

Kansalaisille jaettiin myös kalashnikov-aseet, jotka turvallisuussyistä kerättiin pois kommunismin kaaduttua. Maaston bunkkerit rapautuvat hiljalleen. Kylissä bunkkereita on muurattu umpeen leikkivien lasten eksyttyä päiväkausiksi valtaviin, syvällä vuoren uumenissa luikerteleviin labyrintteihin.

Albanian maasto vilisee käyttämättömiä bunkkereita

Ihanat tarpaaninhevoset

Vaellustallin käytössä oli reissuni aikaan kaksitoista hyvin hoidettua tarpaaninhevosen ja arabin risteytystä, joukossa muutama aravan-sotahevonen. Hevoset ovat pienikokoisia  (135-150cm) ja varmajalkaisia, sillä jylhässä maastossa ei ole varaa kompuroida eivätkä suuret hevoset toimi ahtaissa pöheiköissä. Hevoset olivat vaellusammattilaisia. Ne tunsivat reitin ulkoa ja ennakoivat askellajeja ja nähtävyyksille pysähtymisiä. 

Ratsut pysyivät hienosti käsissä myös laukoissa, mentiin sitten rentoa maantielaukkaa tai ”hanatusta” vuorten niityillä. Kilpailuvietti yllytti ne tosin välillä kilkkaamaan kilpakumppaninsa sivuun johtopaikalta.

Riitta reissasi tarpaaninhevosella

Luotettava, reipas ja kaikin puolen sympaattinen tarpaaninhevonen

Hevoset säätelivät voimiaan rankoissa kiipeilyosuuksissa pysähtelemällä muutamiksi sekunneiksi tasaamaan hengitystään ja sydämen sykettään. Ne jatkoivat matkaa, kun paketti oli taas kasassa.

Vuoristomaisemaa

Vaellusten tauoilla hevoset saivat liikkua vapaasti muhevaa nurmea ja heinää syöden jalustimet satulalle nostettuina ja suitset löyhästi kaulalle sidottuna. Ne eivät jolkotelleet vapauteen, vaan pysyivät siististi ryhmänä. Hevosia oli tosin vahdittava toisella silmällä, sillä ne intoutuivat välillä kieriskelemään hikistä turkkiaan maastoa vasten.

Lyhyillä tauoilla satulat jätettiin selkään

Lounastauoilla satulat otettiin selästä ja hepat huilasivat vapaina ruohoa syöden

Jylhä taukopaikka

Ratsut olivat helppoja hoidettavia. Muutamana aamuna heräsimme auringonnousun aikaan antamaan hevosille heinät, väkirehut ja vedet. Oli uskomaton elämys jakaa aamutoimet vuoristokylien lammas- ja lehmäpaimenten kanssa. Lampaat määkivät, vuohien kaulakellot kilisivät, ja paimenkoirat tohottivat tärkeinä paimenten huhuillessa laumansa matkaan kohti vuoria.

Maaseudun elämää

Kohtaamisia vuoristotiellä



Lammaspaimen kylän raitilla

Maatilamajoitus

Albanian nuori matkailuinfrastuktuuri ei yllä vielä vuorille saakka. Onneksi, sillä majoittuminen vuoristoperheissä avasi ikkunan perheiden arkeen. Sähköt katkeilivat ja osa huoneista viileni öisin välillä liikaakin, mutta tunnelma oli huomaavainen. Yövyimme neljässä eri perheessä, jota valottivat väestön eri puolia: paluumuuttajia, kreikkalaista vähemmistöä, maaseudun eläkeläisiä ja koulutettuja akateemisia. Perheet suhtautuivat vieraisiin anteliaasti ja avuliaasti.  Elekielen lisäksi vain yhdessä perheessä puhuttiin englantia, muuten kannatti osata italiaa tai kreikkaa.

Perhemajoitusta arkkitehdin kotona Libohovassa

Joka kylän keskuspaikka on vanha viisas kyläpuu

Perheissä näimme Albanian kansan menneisyyttä ja tulevaisuutta. Kreikasta vanhaan Karjani-kotikylään palanneen perheen teini-ikäiset lapset puhuivat sujuvasti englantia ja aloittelivat ranskan opintoja.  Anastas-poika esitteli meille kylää iltahämärässä ja sytytti kanssamme kynttilät pimeään kirkkoon.  Policanin pikkukylässä yövyimme seitsemällä lehmällä ja pienellä puutarhalla itsensä elättävän albaniankreikkalaisen pariskunnan lämpimässä kodissa.  Libohovan 8000 asukkaan pikkukaupungissa arkkitehtiperhe valotti maan kulttuuria kertomalla Yhdysvalloissakin mainetta niittäneestä runoiljatyttärestään.  Hauskinta arkea koimme 32 perheen Nderan kylässä seuratessamme, miten kipakka vaimo höykytti ja hoivasi puolisoaan.  Tohvelit voi tosiaan ojentaa myös viskaten.

Perhemajoitusta Nderassa

Karjani-kylä vuoren rinteellä

Perhemajoitusta perinteisessä vuoristokodissa Policanissa

Perhemajoitusta Karjani-kylässä

Maaseudulla ruokapöytä notkui oman pihan ja kylän tarjonnasta, kuten lampaasta, naudasta, jokikalasta, kotijuustoista, vihanneksista ja hedelmistä, piiraista, hunajasta, viineistä, vuoristoteestä sekä rakista, joka kuuluu sopivina annoksina maaseudun arkeen. Perinteet elävät lujassa ja erikoisruokavaliot herättävät hämmästystä. Kasvissyöjälle saatetaan tarjota kanaa ja vihannekset keittää varmuuden vuoksi lihaliemessä.

Perhemajoituksessa ei tule nälkä

Herkkujen äärellä oli vaikea ajatella albanialaisten vielä muutama vuosikymmen sitten eläneen ruokakiintiöiden varassa. Kristiina muisteli huvittuneena sukunsa vanhaa emäntää, jonka luultiin menehtyneen sairaskohtaukseen, mutta joka kaikkien säikähdykseksi virkosikin omissa ruumiinvalvojaisissaan huoneessa leijailevaan kahvintuoksuun.

Ratsastuksen jälkeinen kahvi & raki- hetki

Päivän picnic-lounas koottiin satulalaukkuun aamiaispöydästä. Oli mukava pureskella mehukkaan granaattiomenan siemeniä keskiaikaisen luostarin kupeessa hevosten kopistellessa vapaina ruohikossa. 

Kerran lounasseuraamme pysähtyi lammaspaimen satapäisine laumoineen. Mies kertoi kuljettavansa lampaat rannikolle myyntiin ja nauttimalla matkalla evääksi lammasta ja taskulämmintä rakia. Liekö päähäni asettamallani albaanihatulla ollut vaikutusta, sillä ukko ei antanut periksi, ennen kuin olin siemaissut huikan minäkin.

Riitta reissasi vuorille lampaiden luo

Tässä linkki ja video Albanian kohteeseen.

Tässä (laukkapostaus)  ja tässä (peruskuvaus kohteesta) linkit edellisiin Albania-aiheisiin postauksiin.
Albaniasta on ollut artikkeli Hevoset ja Ratsastus-lehdessä 8/2015