Irlanti on esteratsastuksen luvattu maa

Kuulin taannoin Kavioliiton Katjalta, että Suomen kaikkien aikojen menestynein estetykki, Christoffer Wegeliuksen ratsastama Monday Morning, ostettiin aikoinaan Irlannista jostain takapihalta. Ehkä tämä kertoo jotain hevoskannasta Irlannissa, jossa hevosia on asukasta kohti eniten Europassa. Sen huomasi jo Dublinin lentokentällä, jossa kiitoradan vieressä laidunsi heppa ja lehmä poikineen. Itse asiassa näin runsaan kolmen tunnin bussimatkalla Dublinista Adareen enemmän lehmiä, lampaita ja hevosia kuin ihmisiä.

Vietin elokuussa pitkän viikonlopun Irlannin Adaressa sijaitsevassa ratsastuskoulussa, joka keskittyy este-, maastoeste- ja ketunmetsästysratsastukseen sekä hevoskauppaan. Koulua pyörittävää aviopari Sue ja Dan Foley, jotka pystyttivät ratsutilan paikallisen ketunmetsästysklubin maille. Pariskunta kuvastaa hyvin irlantilaista hevososaamista: Sue on Englannissakin opiskellut ratsastuksenopettaja ja valmentaja, Dan itseoppinut kilparatsastaja valmentaja ja hevoskauppias, jonka hevossilmällä valitut ratsut ovat kelvanneet muun muassa Australian kenttämaajoukkueratsastaja Mark Toddille.

Sue on opiskellut Englannissa ja on tehnyt ratsastuskoulustaan British Horse Societyn yhteistyökoulun, jossa opetetaan tulevia ratsastuksenopettajia ja valmentajia.

Sue & Dan Foley

Irlantilainen hevoskultuuri linkittyy muutenkin kiinnostavasti Englantiin. Huomasin paikallisen hotellin menussa itsensä Sir Winston Churcillin sitaatin ”No hour of life is wasted that is spent int he saddle”. Itse asiassa Winston oli innokas hevosmies, jonka äiti yritti lahjoa ponilla lopettamaan teiniaikaisen tupakoinnin ja jonka isoisän mukaan on nimetty Irlannin armeijan ratsastuskoulu, Irish Equestrian Academy. 

Armeijan ratsastusakatemia on muuten ainoa laatuaan maailmassa. Sen tehtävä on vaalia irlantilaista ratsastuskulttuuria ja esitellä maailmalla irlantilaisia hevosia. Hevosia ratsastavat ja groomaavat ammattisotilaat. Vuonna 1926 perustetun akatemian alku oli kangerteleva, sillä vaikka sotilaat olivat taitavia hevosmiehiä, he osasivat lähinnä osallistua ratsain kettujahteihin ja hypätä innokkaasti maastoesteitä. Rataesteet olivat aluksi melkoinen mysteeri. Taso alkoi kuitenkin nousta kun akatemiaan palkattiin ulkomaalaisia valmentajia. Irlantilaiset sotilasratsatajat ovat pistäneet silmään maailman kisakentillä, myös meillä Helsinki International Horse Showssa.
 

Irlantilainen maisema houkuttaa maastoon. Näkymä bussin ikkunasta

Irlantilainen hevos- ja ratsastusosaaminen on kovaa valuutta ulkomailla. Koska ala on Irlannissa ruuhkainen, ei kaikille löydy töitä ja etenemismahdollisuuksia. Niinpä suuri osa nuorista ratsastajista siirtyy töihin Yhdysvaltoihin, jossa he ovat haluttuja valmentajia. ”Niin haluttuja, että paikalliset valittavat menettävänsä heille työnsä”, kertoi Sue jutellessamme. 

Adaren maastoesteitä, tässä autonrengasmuureja

Melkoinen menestystarina on myös irlanninurheiluhevonen, Irish Sport Horse, jollaista minäkin sain reissullani ratsastaa. Rotu, joka on syntynyt risteyttämällä irlannintyöhevonen ja täysverinen, on ollut erityisen voitokas kansainävlisessä kenttäratsastuksessa. Huomasin Suen tallilla muitakin irlantilaisia rotuja, erityisesti connemaroja sekä söpön tupusjalkaisen irish cobin.

Ratsutila sijaitsee paikallisen ketunmetsästysklubin noin 48 hehtaarin laajuisilla mailla. Ketunmetsästys ei ole Irlannissa kiellettyä, ”eikä siitä edes keskustella”, kertoi Sue. Kävimme tervehtimässä klubin yli sataa ajokoiraa, jotka innokkaasti nuuhkivat käsiämme. Klubin kennellissä syntyvät jahtikoirat siirtyvät kasvamaan metsästäjien koteihin runsaan vuoden ikäiseksi, minkä jälkeen ne palaavat kenneliin ja alkavat opetella metsästystä kokeneeseen koiraan kytkettynä. Koirat eläköityvät kahdeksanvuotiaina. Jahtiin otetaan mukaan kerralla 25 koiraa. Niiden innokas melu on korvia huumaavaa – sain todistaa sitä unen läpi useana aamuna noin kello viiden kieppeillä.

104 ajokoirasta lähti ääntä aamuisin. Tässä näin leppoisina.

 

Asuimme ja aterioimme Suen ja Danin entisessä kodissa, josta kävelimme lyhyen matkaa tallille laittamaan hevosia kuntoon ennen tunnin alkua. Tallissa asuu 80 hevosta, joista osa on yksityisiä ja kilpahevosia. Käytössämme oli kaksi ulkokenttää, tilava maneesi, valtava maastoesterata sekä kaunis puistomainen maastolenkki. Ratsastimme aamuisin runsaat kaksi tuntia putkeen ja iltapäivällä reilun tunnin. Tunnit päättyivät usein yhteiseen teehetkeen maneesin keittiössä. Samalla oli hauska seurata nuorten ponileiriläisten touhuja. Lapset suorittivat leirin päätteeksi oikean kenttäkokeen koulu-, este- ja maasto-osuuksineen. Osalla lapsosista oli päässään lajinmukainen hieno tupsukypärä.

Asiakashuoneisto saapashuoneineen, seurusteluhuone ja "ridaleirihenkinen" makuuhuone

Ratsastuskoululla on paljon asiakkaita ympäri maailma, mutta myös tiiviit suhteet paikalliseen yhteisöön. Koululaiset ja opiskelijat ratsastavat iltapäivisin. Aamupäivällä tallille kokoontuvat ”Desperate housewives”, joukko rouvia, joille vauhdikkain askellaji on ravi ja tunnin kohokohta yhteinen teehetki tallilla.

Runsaan 2000 asukkaan Adarea pidetään Irlannin viehättävimpänä kylänä

Tässä linkki kohteeseen.
Tässä linkki pieneen videoon ratsastusviikonlopustamme
Tässä Kavioliiton postaus paikasta. 

Ratsastuskoulun sydän on maastoesterata. Postaan myöhemmin lukuisten videoiden kera maastoesteratsastuksestamme. Tässä maistiainen. Postaan myöhemmin myös estetunneista sekä maastolenkeistä laukkapätkineen kauniisssa puistossa.

Reissussa mukana Hipposport. Päivitin turvaliivini 2000-luvulle ja ostin reissulle kevyen, vartalonmukaisen ja mukavan Comperdell Cross Protection –liivin. Käytin liiviä myös tasamalla maastoillessa ja koska se on päällä mukava, saatan käyttää sitä myös kotona ratsastustunneilla, vaikkei hypättäisikään. Koska Irlannissa sataa paljon, ostin myös sateenpitävän ja hengittävän Euro-starin Nabila-takin. Näillä mennään vielä monta matkaa.

Italian Fermo: esteratsastusta kilparatsuilla

”Esteratsastuksen kolme tärkeintä pointtia ovat tahti, tie ja hyvä hevonen ”. Näin vakuutti minulle belgialainen kilparatsastaja Jochen Allard, joka opettaa Italiassa Marchen maakunnassa Fermossa sijaitsevalla ratsastusklubilla. Hyvä hevonen minulla oli talon puolesta, tahti ja tie olivatkin sitten o

missa käsissäni, eli haasteellisempi juttu.

Rodrigo Pessoan tallista ostettu saksalaisruun leiskauttaa näyttävästi oli este miten pieni hyvänsä

Vietin klubilla ja sen ympärille rakennetulla matkailutilalla maaliskuisen esteratsastusviikonlopun, josta postasin ”kokonaiskuvan” jo aiemmin. Nyt keskityn ratsastustuntien antiin.

Jochen Allard- ope ohjeistaa puomitreeniä: "malttia"

Jo pelkkä pyörähdys klubin tallirakennuksissa urheilullisia ratsuja silmäillen antoi vihiä, että nyt ei olla ihan perusratsastuskoulussa. Klubin 21 hevosta ovat pääasiassa belgialaisia lämminverisiä ja yksityiskäytössä, joten ratsastusmatkavieraita otetaan kerralla vain neljä. 
Sain ratsukseni saksalaisen suuriaskelisen ja jämptin ruunaherran, joka on ostettu itsensä Rodrigo Pessoan tallista. Ratsu oli myyty pois, koska se jostain syystä kielsi kisojen korkeimmissa esteluokissa, vaikka kotona loikkikin ongelmitta yli metriset. No, enpä testannut asiaa, sillä minun kanssani ratsun ei tarvinnut pinnistellä korkeuksiin… 

Kilparatsun näyttävät puomiylitykset

Aloitimme treenin tasaisella tunnilla ottamalla tuntumaa hevosiin. Tuntia pohjusti yhden hevosemme reipas juoksutus pyöröaitauksessa ja huomasimmekin tunnin aikana, että allamme ruksuttivat nyt kilparatsujen kauramoottorit. Hevosia oli ratsastettava koko ajan ja erityisellä herkkyydellä, muuten ne muistuttivat kuumuudestaan.  
Hienosäätö oli kaiken a ja o. Nyt ei siis todellakaan kannattanut ”ajaa eteen” – jos halusi välttää pukit ja rynnimiset - vaikka Jochen edellyttikin ratsuilta kunnollista  eteenpäinpyrkimystä.  Muutaman kevätjuhlaliikkeen jälkeen ratsut asettuivat uomiinsa = taipuivat kohtaloonsa perusharrastajan kouluttajana, joten tasainen tunti päättyi rauhallisissa merkeissä.

Ope Jochen Allard ja me

Ryhmämme "kotka" liiteli omissa korkeuksissaan

Eteenpäinpyrkimyksen lisäksi Jochen kehotti työskentelemään käsillä niin, että ratsut tulivat kuolaimelle tiheästi toistuvien, eri asteisten asetusten ja niitä seuraavien paineenpoiston kautta. En kyllä tainnut saada ratsuani kunnolla kuolaimelle kertaakaan tasaisella tunnilla, mutta estetunnilla temppu onnistui muutaman laukkavarvin ja hypyn jälkeen. Ratsuni rentoutui hyppäämisestä. Jochen kehotti myös käyttämään runsaasti jalkaa. Pohkeen piti olla lähellä ja aktiivinen.

Tutustumista ratsuuni

Toinen hienosäädön haaste löytyi tuntumasta. Jochen edellytti suhteellisen kevyttä ja paineetonta tuntumaa, mutta huomasin tuntien jälkeen omista ja parin matkakaverin käsistä, että hevosia tuli pideltyä hyvinkin napakasti.  

Ryhmämme ”Kotka”, joka leiskautti innoissaan yli metrisiä esteitä, oppi tunnilla hallitsemaan ratsun nopeammin myös heti esteen ylityksen jälkeen. Me ”kanat” pysyttelimme matalissa, max 70cm esteissä, koska suuri osa energiastamme meni esteen ylityksen lisäksi hevosen fiilistelyyn ja ratsastukseen. Eipä silti, näillä hevosilla oppi tekniikkaa myös matalilla esteillä, sillä hetkeäkään ei voinut slarvata.

"kotka" jatkaa liitelyään

Työstimme verryttelyissä etenki avoja ja sulku-tyyppistä harjoitusta, sillä hevonen pitää saada taipuisaksi tiukkoja ratoja varten.

Harjoittelumme tähtäsi radan ratsastamiseen ja tehtävät aloitettiin usein puomeilla (puhun nyt siis ”kanaryhmästä”. ”Kotka” liiteli ihan omaa ohjelmaansa välillä yksityistunnilla, välillä osana italialaisten ratsastusklubilaisten tuntia). 
Ratsuni ei juuri puomeista piitannut, vaan loikki niiden yli näyttävästi, ilmeisesti kuvitellen ne keskikokoisiksi esteiksi. Pääsin siis harjoittelemaan hevoselle malttia ja tasaisuutta, etenkin kun puomivälit oli mitoitettu niin, että askelia oli välillä venytettävä, välillä lyhennettävä.

Ratsu päätti opettaa hyppäämistä, myös puomeilla

Pisin rata käsitti 12 estettä – seassa yksi kolmoissarja - ja vaikka ne pidettiin meille n 40cm korkeudella, riitti niissä pakertamista, sillä Jochen viritti sekaan tiukkoja ja lyhyehköjä kääntymisiä. Jos esteet olisivat korkeammat, en olisi onnistunut, mutta ”maahankaivettujen” kanssa koin huikeita onnistumisen hetkiä. Kerran, kun ratsuni vaikutti erityisen suopealta ja rauhalliselta, Jochen ujutti sekaan pari 70cm estettä. 

Klubin omistajaparisknnan ratsastava tytär oli aikoinaan innokas kilpailija

Hevosen jokaisen askeleen ratsastuksen lisäksi haasteena oli istunta, sillä emme juurikaan käyttäneet kevyttä istuntaa tai muutakaan etukenoa ja irrotimme takamuksemme satulasta vain esteellä.

Jochen on italialaistunut belgialaisratsastaja, joka kasvoi hevosten kanssa isänsä tallilla, jossa kasvatettiin esteratsuja. Pikku hiljaa nuorukainen mieli omaa hevosuraa ja päätyi italialaisen sponsorinsa tukemana Italiaan, jossa muutaman vaiheen kautta työllistyi pyörittämään  Fermon ratsastusklubia. Jochenin apuna on toinen opettaja sekä pari tallityöntekijää. Tuloaamunamme tallille oltiin palkkamassa uusi groom, mistä kuitenkin luovuttiin koska ”groomin osaaminen ei riittänyt”. Tunnit alkoivatkin ”suurin piirtein ajallaan”, tallipoika-Abun varustaessa hevoset omaan verkkaiseen tahtiinsa.

Pyöröaitaus, ulkokenttä ja katettu  avoseinäinen maneesi

Talilla pyöri viikonloppumme aikana myös klubilaisia sekä klubitalolla hengaillen että ratsastaen ja ratsastajia kannustaen. Erityistä huomiota nautti 10-vuotias esteässätyttö, joka leiskautti ponillaan yli mistä vaan.

Ratsastimme koko viikonlopun ihanan isolla ulkokentällä, jonka pohja oli sisilialaista hiekkaa. Käytössä olisi ollut myös avoseinäinen katettu maneesi, mutta onneksi pysyttelimme ulkona Marchen kumpuilevan maaston syleilyssä. Oli hauska ratsastaa, kun katse kohtasi joka suunnassa pelkkää kauneutta: kumpuilevaa maastoa, kukkivia laitumia, tyylikkään klubitalon tai kaukana rinteellä siintävän historiallisen Fermon kaupungin.

Tässä linkki kohteeseen

Mukana matkassa suomalainen ratsastus- ja vapaa-ajanmerkki House of Horses
Kävimme reissulla myös Equitar Marketingin edustamalla  Alberto Fascianin -jalkinetehtaalla.
Teen tehdasvisiitistä myöhemmin oman postauksensa.
Tässä linkki postaukseen koko reissustamme.

Ylhäällä laitumet, alhaalla talli ja ratastuskentät, taustalla Fermom kaupunki

 

Fermon kumpuilevaa maastoa