Irlanti on esteratsastuksen luvattu maa

Kuulin taannoin Kavioliiton Katjalta, että Suomen kaikkien aikojen menestynein estetykki, Christoffer Wegeliuksen ratsastama Monday Morning, ostettiin aikoinaan Irlannista jostain takapihalta. Ehkä tämä kertoo jotain hevoskannasta Irlannissa, jossa hevosia on asukasta kohti eniten Europassa. Sen huomasi jo Dublinin lentokentällä, jossa kiitoradan vieressä laidunsi heppa ja lehmä poikineen. Itse asiassa näin runsaan kolmen tunnin bussimatkalla Dublinista Adareen enemmän lehmiä, lampaita ja hevosia kuin ihmisiä.

Vietin elokuussa pitkän viikonlopun Irlannin Adaressa sijaitsevassa ratsastuskoulussa, joka keskittyy este-, maastoeste- ja ketunmetsästysratsastukseen sekä hevoskauppaan. Koulua pyörittävää aviopari Sue ja Dan Foley, jotka pystyttivät ratsutilan paikallisen ketunmetsästysklubin maille. Pariskunta kuvastaa hyvin irlantilaista hevososaamista: Sue on Englannissakin opiskellut ratsastuksenopettaja ja valmentaja, Dan itseoppinut kilparatsastaja valmentaja ja hevoskauppias, jonka hevossilmällä valitut ratsut ovat kelvanneet muun muassa Australian kenttämaajoukkueratsastaja Mark Toddille.

Sue on opiskellut Englannissa ja on tehnyt ratsastuskoulustaan British Horse Societyn yhteistyökoulun, jossa opetetaan tulevia ratsastuksenopettajia ja valmentajia.

Sue & Dan Foley

Irlantilainen hevoskultuuri linkittyy muutenkin kiinnostavasti Englantiin. Huomasin paikallisen hotellin menussa itsensä Sir Winston Churcillin sitaatin ”No hour of life is wasted that is spent int he saddle”. Itse asiassa Winston oli innokas hevosmies, jonka äiti yritti lahjoa ponilla lopettamaan teiniaikaisen tupakoinnin ja jonka isoisän mukaan on nimetty Irlannin armeijan ratsastuskoulu, Irish Equestrian Academy. 

Armeijan ratsastusakatemia on muuten ainoa laatuaan maailmassa. Sen tehtävä on vaalia irlantilaista ratsastuskulttuuria ja esitellä maailmalla irlantilaisia hevosia. Hevosia ratsastavat ja groomaavat ammattisotilaat. Vuonna 1926 perustetun akatemian alku oli kangerteleva, sillä vaikka sotilaat olivat taitavia hevosmiehiä, he osasivat lähinnä osallistua ratsain kettujahteihin ja hypätä innokkaasti maastoesteitä. Rataesteet olivat aluksi melkoinen mysteeri. Taso alkoi kuitenkin nousta kun akatemiaan palkattiin ulkomaalaisia valmentajia. Irlantilaiset sotilasratsatajat ovat pistäneet silmään maailman kisakentillä, myös meillä Helsinki International Horse Showssa.
 

Irlantilainen maisema houkuttaa maastoon. Näkymä bussin ikkunasta

Irlantilainen hevos- ja ratsastusosaaminen on kovaa valuutta ulkomailla. Koska ala on Irlannissa ruuhkainen, ei kaikille löydy töitä ja etenemismahdollisuuksia. Niinpä suuri osa nuorista ratsastajista siirtyy töihin Yhdysvaltoihin, jossa he ovat haluttuja valmentajia. ”Niin haluttuja, että paikalliset valittavat menettävänsä heille työnsä”, kertoi Sue jutellessamme. 

Adaren maastoesteitä, tässä autonrengasmuureja

Melkoinen menestystarina on myös irlanninurheiluhevonen, Irish Sport Horse, jollaista minäkin sain reissullani ratsastaa. Rotu, joka on syntynyt risteyttämällä irlannintyöhevonen ja täysverinen, on ollut erityisen voitokas kansainävlisessä kenttäratsastuksessa. Huomasin Suen tallilla muitakin irlantilaisia rotuja, erityisesti connemaroja sekä söpön tupusjalkaisen irish cobin.

Ratsutila sijaitsee paikallisen ketunmetsästysklubin noin 48 hehtaarin laajuisilla mailla. Ketunmetsästys ei ole Irlannissa kiellettyä, ”eikä siitä edes keskustella”, kertoi Sue. Kävimme tervehtimässä klubin yli sataa ajokoiraa, jotka innokkaasti nuuhkivat käsiämme. Klubin kennellissä syntyvät jahtikoirat siirtyvät kasvamaan metsästäjien koteihin runsaan vuoden ikäiseksi, minkä jälkeen ne palaavat kenneliin ja alkavat opetella metsästystä kokeneeseen koiraan kytkettynä. Koirat eläköityvät kahdeksanvuotiaina. Jahtiin otetaan mukaan kerralla 25 koiraa. Niiden innokas melu on korvia huumaavaa – sain todistaa sitä unen läpi useana aamuna noin kello viiden kieppeillä.

104 ajokoirasta lähti ääntä aamuisin. Tässä näin leppoisina.

 

Asuimme ja aterioimme Suen ja Danin entisessä kodissa, josta kävelimme lyhyen matkaa tallille laittamaan hevosia kuntoon ennen tunnin alkua. Tallissa asuu 80 hevosta, joista osa on yksityisiä ja kilpahevosia. Käytössämme oli kaksi ulkokenttää, tilava maneesi, valtava maastoesterata sekä kaunis puistomainen maastolenkki. Ratsastimme aamuisin runsaat kaksi tuntia putkeen ja iltapäivällä reilun tunnin. Tunnit päättyivät usein yhteiseen teehetkeen maneesin keittiössä. Samalla oli hauska seurata nuorten ponileiriläisten touhuja. Lapset suorittivat leirin päätteeksi oikean kenttäkokeen koulu-, este- ja maasto-osuuksineen. Osalla lapsosista oli päässään lajinmukainen hieno tupsukypärä.

Asiakashuoneisto saapashuoneineen, seurusteluhuone ja "ridaleirihenkinen" makuuhuone

Ratsastuskoululla on paljon asiakkaita ympäri maailma, mutta myös tiiviit suhteet paikalliseen yhteisöön. Koululaiset ja opiskelijat ratsastavat iltapäivisin. Aamupäivällä tallille kokoontuvat ”Desperate housewives”, joukko rouvia, joille vauhdikkain askellaji on ravi ja tunnin kohokohta yhteinen teehetki tallilla.

Runsaan 2000 asukkaan Adarea pidetään Irlannin viehättävimpänä kylänä

Tässä linkki kohteeseen.
Tässä linkki pieneen videoon ratsastusviikonlopustamme
Tässä Kavioliiton postaus paikasta. 

Ratsastuskoulun sydän on maastoesterata. Postaan myöhemmin lukuisten videoiden kera maastoesteratsastuksestamme. Tässä maistiainen. Postaan myöhemmin myös estetunneista sekä maastolenkeistä laukkapätkineen kauniisssa puistossa.

Reissussa mukana Hipposport. Päivitin turvaliivini 2000-luvulle ja ostin reissulle kevyen, vartalonmukaisen ja mukavan Comperdell Cross Protection –liivin. Käytin liiviä myös tasamalla maastoillessa ja koska se on päällä mukava, saatan käyttää sitä myös kotona ratsastustunneilla, vaikkei hypättäisikään. Koska Irlannissa sataa paljon, ostin myös sateenpitävän ja hengittävän Euro-starin Nabila-takin. Näillä mennään vielä monta matkaa.