Kiitolaukkaa keväisellä pellolla. Päiväratsastus ja lounas sinisenä hohtavan Mezzano-kraaterijärven rannalla. Rauhallista käyntiä kevätkukkien reunustamilla metsäpoluilla. Kreivittären opastama kiertokävely historiallisessa laziolaisessa linnassa. Huikea lounas Soranossa kallioisella ulkoterassilla etruskien luolakoteja samalla ihastellen. Pallo Italian parhaaksi äänestettyä jäätelöä Orvieton huikean katedraalin katveessa. Viiden päivän ratsastuslomalla Italiassa ehdimme kiireettä kokea nämä kaikki, sillä tukikohtalinnamme Laziossa sijaitsi aivan Umbrian ja Toscanan kainalossa tarjoten helpon reitin maakuntien parhaisiin paloihin.
Ratsastusloma päättyi poseeraukseen linnan pihalla
Olimme “linnaratsastuksella” Laziossa noin kahden tunnin automatkan päässä Roomasta, josta lentomme jälkeen vuokrasimme auton (ja koimme samalla ensimmäisen kulttuurielämyksen, jossa autovuokraamon kaksi naistyöntekijää huhki hiki hatussa nettikatkon aiheuttamaa asiakasruuhkaa vuokraamon lukuisten miesten seisoskellessa ja/tai sapastellessa eestaas tärkeän ja rasittuneen näköisenä saamatta aikaan yhtään mitään).
Reissumme kesti viisi päivää matkapäivät mukaan luettuina. Konsepti oli toimiva ja mukavan rento, sisältäen hyvät napakat ratsastukset sekä riittävästi aikaa tutkailla alueen nähtävyyksiä. Kahtena aamupäivänä maastoilimme pari tuntia tempoa vaihdellen metsien, niittyjen, peltojen ja maatilojen täplittämällä maaseudulla karautellen välillä laukkaan hiekkateillä ja niityillä. Luulin jo, etten enää taivu laukkakisaan pellolla, mutta ihanan kuuliainen (ja nopea!) appaloosa–haflinger-mixini innosti meidät kiitämään niityn halki tanner tömisten. Laukat vaihtelivat; pisin laukkapätkä kesti yli neljä kilometriä, eikä ratsuani väsyttänyt yhtään! Ylämäkilaukat se suorastaan rynni innoissaan, pysähtyen kuitenkin hallitusti ja asianmukaisesti rinteen laella. Yhtenä päivänä ratsastimme parisen tuntia Mezzano-kraaterijärvelle nauttimaan lounasta paikallisessa ravintolassa hevosten mutustellessa ruohoa ravintolan tarhassa.
Italiassa kevät on huhtikuussa jo pitkällä. Oliivi-, kirsikka- ja kastanjapuut sekä “nutella”-pensaat rehottivat vehreinä, ja metsäpolkujen reunoilla loistivat keltaiset kukkapensaat.
Metsät kukkivat huhtikuisessa Italiassa
Tulivuorikraaterijärvi Mezzano
Ratsastusten jälkeen oli mukavasti aikaa karauttaa lounaalle johonkin alueen ihanista pikkukaupungeista, kuten keskiaikaiseen Soranoon, jonka huikealta “rotkon” reunalla sijaitsevalta terassilta ihastelimme lounaan yhteydessä vastapäiseen kallioon kaivettuja muinaisten etruskien luola-asumuksia. Lounaan jälkeen tutkailimme tämän jyrkänteelle rakennetun, Orsini-hallitsijan upeasta linnasta tunnetun kaupungin kapeita kujia, joihin oli helppo myös “eksyä”, kuten huomasimme. Sovanassa ihastelimme keskiaikaisen kylän rauhaa ja historiallista katedraalia, mutta emme tällä kertaa tutustuneet etruskien hautoihin, joista alue tunnetaan. Dramaattisesti tuffikallion laelle rakennetun Pitiglianon kävelimme päästä päähän ja huomasimme alueen olevan vahvaa perinteistä juutalaisaluetta – se tunnetaankin “Pikku-Jerusalemina”.
Pitigliano
Pitigliano
Sorano
Soranon kujia
Toisena päivänä lounasimme Bolsena-kraaterijärven rantaravintolassa paikallisten vilkasta rantapäivää seuraillen ja kurvasimme Bolsenasta Orvietoon. Katolisessa kirkossa nämä kaupungit liittyvät toisiinsa siten, että Orvieton katedraalissa säilytetään ehtoollisliinaa, joka tarinan mukaan muuttui veriseksi Bolsenassa kesken kirkonmenojen papin empiessä ehtoollisen merkitystä. Orvietossa nautimme Italian parhaaksi äänestettyä jäätelöä (oli sitä todellakin), minkä jälkeen alkoi ajoseikkailu ulos kapeakujaisesta kaupungista. Se onnistui vain ja ainoastaan niin, että reissukaverit hyppäsivät ulos autosta näyttämään, miten lähellä kiviseinää milloinkin mennään. Olimme valinneet vuokra-auton matkalaukkutilan, emme ulkomittojen perusteella… Kolhuitta kuitenkin selvittiin, eivätkä takanaolijatkaan hermostuneet – eivät silloinkaan, kun juutuimme kymmeneksi kierrokseksi liikenneympyrään miettimään, minne seuraavaksi pitäisi ajaa 😊
Italian paras jäätelö Gelateria Pasqualetti
Orvieton katedraali
Soranossa taustalla kalliossa etruskien luolakoteja
Entä oma linnamme? Se on yksityisomistuksessa oleva keskiaikainen linna, joka on muunnettu maaseutukartanoksi. Kreivi ja kreivitär asuvat muualla, mutta perhe huolehtii linnasta, järjestää siellä tapahtumia ja on käynnistänyt uudelleen hevostoiminnan ratsastuslomineen. Perheen tytär valmentautuu esteratsastuksessa. Linna liittyy läheisesti paavien historiaan, sillä 1800-luvun levottomuuksissa linnan tuolloinen omistaja – joka oli paavin kardinaali – sai tehtäväkseen evakuoida kirkon aarteita linnaan piiloon. Sittemmin ne palautettiin kirkolle. Kreivi ja kreivitär järjestävät ratsastaville vierailleen kiertokävelyn linnassa, jolloin tutustuimme kardinaalin univormuun ja arkeen ruokasaleineen sekä työ- ja makuuhuoneineen. Kardinaalin posliinista “vakio-cappuccinokuppia” katsellessa mietin, miten se on voinut säilyä hyllyllä ehjänä myöhempien sukupolvien lasten temmellyksessä…
Aamiainen entisessä tallirakennuksessa
Kardinaali itse
Linna aamiaissalin puolelta
Hevosilla on linnassa “kissan päivät”, sillä ne laiduntavat valtavilla pelloilla ja tarhoissa. Minne tahansa linnasta katsoo, näkee laiduntavia hevosia. Meidän ratsumme olivat monen rotuisia: haflinger–appaloosa, friisiläismix, sisilialainen hevonen, anglo-arabi, maremma… Kaikkea löytyy. Talliin ostetaan hevosia tarpeen mukaan; tällä hetkellä “turistiratsuja” on parikymmentä. Kaikki ratsumme olivat kuuliaisia ja miellyttäviä. Omaan hevoseeni tykästyin kovasti, koska sen askeleet olivat pehmeitä, menohalut kohdillaan ja työmoraali nuhteeton. Hän oli täysi ammattilainen – ja ylpeä siitä.
Valmiina lähtöön!
Ruokailu on mainio syy matkustaa Italiaan. Aloitimme herkuttelun jo menomatkalla pysähtymällä Civitavecchian rantakaupunkiin lounaalle: pastaa, grillattuja merenantimia. Olimme varanneet puolihoidon ja nautimme illalliset linnan tunnelmallisessa ravintolassa. Kaikki maistui, eikä kokki nuukaillut annoskoissa. Pasta carbonara, tryffelirisotto, kanapata, lasagne, bruschetta, ricotta hunajalla, tiramisu… Tuhdin illallisen jälkeen luuli, ettei aamulla ole nälkä, mutta kummasti se linnan aamiaissaliin katettu runsas aamiaispöytä vain houkutteli.
OSA reissun antimista
Ja kun viimeisenä aamuna katselimme vielä kerran laitumella rauhassa laiduntavia hevosia ja keväistä maisemaa, oli helppo todeta, että tänne haluaisi palata – mieluiten satula valmiiksi odottamassa.
Lähden maaliskuussa Korumies-Arvin äijäreissulle Unkarin El Broncoon. Pääsen siis taas ihastelemaan, miten ranchin varsat ovat kasvaneet ja kehittyneet. Miten hienoja varsoja mahtaakaan syntyä kun isä on tällainen?
Paint-ori Pep's Magic Bar on El Bronco ylpeys (kuva El Bronco)
No, esimerkiksi tällaisia:
Pep's näyttää varsoille mallia (kuva El Bronco)
Varsojen ihailu kruunaa ratsastusmatkan, ja unkarilaisella El Bronco –ranchilla varsoja riittää. Viime syksyn ranch-vierailullani tammojen jaloissa pyöri kahdeksan varsaa, mutta
yleensä varsoja syntyy 5-6 vuodessa. Itse asiassa El Broncon laitumilla korskuaa niin monta 1-3-vuotiasta nuorta hevosta odottamassa ratsutusvuoroaan, että ranch aikoo hieman hidastaa varsomistahtia.
Äidin kanssa
El Broncon varsat ovat silmiinpistävän kauniita ja ”looks”
onkin yksi jalostuskriteeri. Tärkein on kuitenkin rauhallinen luonne, sillä varsoista kasvatetaan rentoja ja
kuuliaisia lännenratsuja. Yleensä rauhallisuus kulkee käsi kädessä älykkyyden
kanssa, kertoo El Broncon opas Gabor Pinter, jolla on kokemusta tulisemmasta luonteesta aiemmassa työssään rodeossa.
Tämmöisiä muotovalioita...
... ja tämmöisiä
Viime vuosina varsoja on teetetty etenkin kahdella kauniilla paint-tammalla, hulmuharjaisella
Catilla ja Bingolla. Siitosoreja on käytössä
kolme: paintori Pep’s Magic Bar, Crazy Professor ja quarterori Smartin’ Freckle. Jalostuksen alkujuuret ovat USA:ssa, josta kuutisen
vuotta sitten haettiin El Broncoon tammoja ja oreja jalostusta varten.
Ensimmäiset laadukkaaat appaloosa- ja quarter-tammat hankittiin USA:sta vuonna
2005.
Crazy Professor of El Bronco (kuva: El Bronco)
Smarin Freckle of El Bronco (kuva: El Bronco)
Pep's vauhdissa (kuva: El Bronco)
Varsat viettävät leppoisaa elämää kiehnäten tammojen kyljissä noin puolivuotiaksi saakka, joskin
niitä erotellaan jo aiemmin hetkittäin omiksi ryhmikseen tutustumaan toisiinsa,
jotta vierottuminen kävisi lopulta mahdollisimman helposti.
Mamman kanssa...
aamusta...
... iltaan
Pikku hiljaa varsoille opetetaan maasta käsin oikeanlaista
ratsun liikkumista, seuraamista, kääntymistä ja takajalkojen siirtelyä. Varhaisen
koulutuksen tavoitteena ei ole työstää vartaloa ja liikkeitä, vaan valmentaa varsan mieltä ihmisen kanssa
työskentelyyn.
Kun varsat on noin puolivuotiaina vieroitettu tammoista, ne
alkavat elää ja laiduntaa ikätoveriensa
kanssa El Broncon valtavilla laitumilla. Turhien onnettomuuksien
välttämiseksi orit ruunataan pari-kolme -vuotiaina. Kuusikymmenhehtaarisella
ranchilla on tilaa temmeltää.
Tammojen ja varsojen ruokahetki...
..leikkihetki...
..ja taas syödään
Varsoja totutellaan satulaan noin kolmevuotiaina ja
nelivuotias saattaa jo työskennellä asiakkaiden kanssa. Ratsut koulutetaan ratsuiksi
ennen kaikkea El Broncon omaan käyttöön,
mutta jos oikeanlainen ostaja osuu kohdalle, ratsuja myydään myös asiakkaille. Myynnissä
ollaan kuitenkin tarkkoja ja pari kertaa varsa on päätetty ostaa takaisin
ranchille, kun sen kohtelu uudessa kodissa ei olekaan vastannut odotuksia. El
Broncoon ratsuja mahtuu, nyt siellä kopsuttelee kuutisenkymmentä hevosta.
Hänet ostettiin takaisin ei-niin-hyvästä-paikasta
El Broncossa kasvatetaan nykyisin lähinnä painteja, vaikka
muitakin ”lännenrotuja” – appaloosia ja quartereita – on käytössä.
Muhkea quarter maastossa
Lännenhevosten syvät alkujuuret ovat Yhdysvaltojen
mustangilaumoissa, joista niitä pyydystettiin ja kesytettiin eri tarkoituksiin.
Quarterhevonen, maailman nopeiten neljännesmailin juokseva rotu, on nykyisin
myös maailman suosituin hevosrotu. Quarterit ovat yksivärisiä ja siropäisiä, mutta
lihaksikkaita lämminverihevosia, joita käytetään ratsuna,
karjatöissä ja laukkahevosena. Paintit ovat lehmänkirjavia lännenhevosia, joihin
tykästyivät aikoinaan erityisesti comanche-intiaanit. Oregonilaiset Nez Percé –intiaanit
sen sijaan suosivat appaloosia, jotka saivat nimensäkin intiaanialueella
sijaitsevan joen mukaan.
Appaloosa kohtaa paintin El Broncon laitumella
Saatat olla kiinnostunut myös näistä postauksista:
Unkarilainen El Bronco -ranch alkaa olla tuttuakin tutumpi, sillä piipahdimme siellä taas ratsastusmatkalla Kavioliiton kanssa ihastelemassa ratsutilan syystunnelmia (Linkit aiempiin postauksiin jutun lopussa).
El Broncon quarterit ovat ystävällistä väkeä (kuva: Annukka Valkama)
El Broncossa syntyi tänä vuonna kahdeksan varsaa
Ratsastusmatka Unkariin on täyttä tavaraa! On käsittämätöntä, miten paljon hevoselämää mahtuu yhteen viikonloppuun: 10 tuntia ratsastusta, lännenratsastustekniikkaa, letkeitä maastolenkkejä, heppojen vientiä yölaitumelle, koikkelehtivien varsojen ihastelua ja kuivaaharjoittelua nuorten hevosten koulutusta seuratessa.
Luonnonpuisto on muinaista merenpohjaa
Tunnilla: Gabor-opettaja näyttää kääntämisen mallia (kuva: Annukka Valkama)
El Bronco sijaitsee runsaan sadan kilometrin päässä Budapestistä vuonna 1975 perustetussa Unescon suojelemassa Kuskunságin kansallispuistossa, joka levittäytyy Tonava ja Tisca-jokien väliselle alueelle.
Suolajärvistään, soistaan ja rikkaasta eläimistöstään kuulussa 53000 hehtaarin suuruisessa luonnonpuistossa on tilaa retkeillä ristiin rastiin kulkevilla ratsastuspoluilla. Maastoratsastukset sijoittuvat aina lounasajan molemmin puolin ja kestävät tunnista kahteen, riippuen siitä, pohjustetaanko maastoreissua tekniikkaharjoituksilla vai ei.
Matkalla tunnille, taustalla talli-, majoitus- ja spa-rakennus
Matkalla tunnille ranchin kentälle
Ratsastimme maastossa välillä peräkanaa, välillä parijonossa, joten reissulla oli helppo vaihtaa ajatuksia muiden ratsastajien kanssa.
Juttu kulkee maastossa (kuva: Annukka Valkama)
Appaloosatamma Panna on paras (kuva: Annukka Valkama)
Laajojen aukeamien ja mutkittelevien metsäpolkujen täplittämä maasto oli omiaan pitkille ihanille laukkapätkille, vaikkei alue olekaan perinteistä unkarilaista "laukkapustaa". Hiekkainen maaperä on pehmeä hevosen astella ja kuivuu nopeasti sateen jäljiltä.
Otetaan alkuun pieni pyrähdys keväiseltä reissultani:
Hiekkamaiden lisäksi kansallipuiston ratsastuspolut johdattavat yli tuhatvuotiselle lintukosteikolle. Kavioliiton reissulla kosteikko suhisi hiljaisena, mutta keväisellä reissullani suokukkojen ja kurmitsojen sekakuoro oli lähes korvia huumaava.
Kansallispuisto on nykyisin harvaan asuttu, mutta siellä täällä ratsastajia ilahduttavat hauskat olkikattoiset maalaistalot pienine kasvitarhoineen ja räkyttävine koirineen. Reittien varrelle osuu myös myös laaja viinitarha. Kiskunságin suolapitoinen maaperä tuottaa kiinnostavia viinejä ja paikallinen Frittman-sukutila valittiin vuonna 2007 Unkarin parhaaksi viinintekijäksi.
Kevätreissulla ihastelimme alueen viiniköynnöksiä
Kansallispuiston eläimistö on rauhallista väkeä kaikkina vuodenaikoina. Lintukosteikon lisäksi alueella mönkii pikkuisia kilpikonnia, jotka kuulemma kerääntyvät säännöllisesti munintaniitylleen. Itse en ole niitä havainnut, mutta bongailin välillä vauhdikkaasti hyppiviä pikkuisia peuroja. Luonnonpuiston eläimistö on runsas, mutta suurpedot puuttuvat - onneksi. Shakaalien, kettujen, mäyrien ja saukkojen lisäksi puistossa saalistaa pari uljasta kotkaa. Flooraa värittävät puutarhoista karanneet ja luonnossa villiintyneet gerberat.
Hevoset suhtautuivat peuroihin suht rennosti, sen sijaan yhdellä reissullamme karjaeläinten yllättävä kohtaaminen aiheutti ratsuille tykytystä. Maastolenkin varrella oli jostain syystä kyhätty uusi naruaitaus ja hetken päästä heinikosta erottui joukko sarvipääälehmiä. Oma appaloosani ohitti lehmät puhisten ja kiemurrellen, mutta pelokkain ratsu oli talutettava "vaaran" ohi. Onneksi pellolla ahkeroinut viikatemies keskeytti ystävällisesti heinänteon ohituksemme ajaksi.
Heinikossa siintää.... sarvipää!
..ovatko kaikki mukana...?
On antoisaa vierailla ranchilla eri vuodenaikoina. Eniten minua ovat puhuttaneet marraskuun värit, joihin matalalla hohtava aurinko taikoo kullanruskean hohdon.
Unkarilaisia syyspuhdetöitä: olkien kuivatusta
Maasto hohtaa kullanruskeana
Syksyinen maalaismaisema
Laidunelämää
El Broncon hevoset ovat huomattavan rentoja ja tyytyväisen oloisia. Ne saavat elää laumassa rauhallista hevosen elämää ja yöpyä ulkona laajoilla kesä- ja talvilaitumilla ja tilavissa tarhoissa.
Hevoset haetaan aamulla laitumelta (kuva: Annukka Valkama)
Tarhassa on tilaa varsojen ja tammojen telmiä
Riitta reissasi laitumelle
Rentoa koulutusta
Olen pari kertaa päässyt seuraamaan myös nuorten hevosten kuluttamista, kun USA:ssa rancheilla työskennellyt Robert on napannut kolmevuotiaita painteja tarhasta ja ryhtynyt toimeen. Koko koulutusrupeaman punaisena lankana on pehmeys ja vapaaehtoisuus. Robert aloitti työskentelyn ottamalla paintin kuulolle maasta käsin: eteenpäin, käännöksiä, etu- ja takaosan väistätyksiä, eri askellajeja. (huom! Robert on sittemmin vaihtanut työpaikkaa, mutta ranchin idea on säilynyt ennallaan hevosia kasvattavana ja kouluttavana lännentilana).
Kun ratsu oli kuulolla, alkoi ratsastusosuus. Suitsitus tehtiin paintille miellyttäväksi tarjoamalla kuolaimia ja odottamalla, että ratsu nappaa ne tyytyväisenä suuhunsa. Robert istuu nuoren hevosen selässä normaalia kevyemmin ja eteneee koulutuksesesa onnistumisten kautta pienin askelin (teen myöhemmin koosteen koulutuksesta).
Kirjava paint ja "tukikaveri" pyöröaitauksessa
Väistätetään takapäätä
Nuoren hevosen selässä istutaan kevyesti
Ylläri-juustola
Normiviikonloppu El Broncossa täyttyy vaivatta hevoselämästä, mutta tilasimme kavioliittolaisille myös visiitin paikalliseen juustolaan, jossa 13 työntekijän voimin loihditaan 40 eri juustosorttia - suurelta osin käsityönä (tässä linkki Katjan juustola-postaukseen).
Perinnevankkureissa matkalla juustolaan
Juustomestari-Otto
Jess: juustoa ja viiniä.
Ja vielä loppuun kaupallinen pläjäys: kunnon reissu ansaitsee kunnon varusteet.Western Spiritmyy varusteita lännenratsastajille ja ratsuille- miksei muillekin. Tässä kekkulehdin matkalukkuun pakattavassa Dakota-stetsonissa, joka on helppo muotoilla kuosiin. Jalkoihin vetäisin hiertämättömät Annie-ratsastusfarkut sekä American Star Lacer Bootsit. Toimii!
