Linnaratsastusta Italian Laziossa

Kiitolaukkaa keväisellä pellolla. Päiväratsastus ja lounas sinisenä hohtavan Mezzano-kraaterijärven rannalla. Rauhallista käyntiä kevätkukkien reunustamilla metsäpoluilla. Kreivittären opastama kiertokävely historiallisessa laziolaisessa linnassa. Huikea lounas Soranossa kallioisella ulkoterassilla etruskien luolakoteja samalla ihastellen. Pallo Italian parhaaksi äänestettyä jäätelöä Orvieton huikean katedraalin katveessa. Viiden päivän ratsastuslomalla Italiassa ehdimme kiireettä kokea nämä kaikki, sillä tukikohtalinnamme Laziossa sijaitsi aivan Umbrian ja Toscanan kainalossa tarjoten helpon reitin maakuntien parhaisiin paloihin.

Ratsastusloma päättyi poseeraukseen linnan pihalla

Olimme “linnaratsastuksella” Laziossa noin kahden tunnin automatkan päässä Roomasta, josta lentomme jälkeen vuokrasimme auton (ja koimme samalla ensimmäisen kulttuurielämyksen, jossa autovuokraamon kaksi naistyöntekijää huhki hiki hatussa nettikatkon aiheuttamaa asiakasruuhkaa vuokraamon lukuisten miesten seisoskellessa ja/tai sapastellessa eestaas tärkeän ja rasittuneen näköisenä saamatta aikaan yhtään mitään).

Reissumme kesti viisi päivää matkapäivät mukaan luettuina. Konsepti oli toimiva ja mukavan rento, sisältäen hyvät napakat ratsastukset sekä riittävästi aikaa tutkailla alueen nähtävyyksiä. Kahtena aamupäivänä maastoilimme pari tuntia tempoa vaihdellen metsien, niittyjen, peltojen ja maatilojen täplittämällä maaseudulla karautellen välillä laukkaan hiekkateillä ja niityillä. Luulin jo, etten enää taivu laukkakisaan pellolla, mutta ihanan kuuliainen (ja nopea!) appaloosa–haflinger-mixini innosti meidät kiitämään niityn halki tanner tömisten. Laukat vaihtelivat; pisin laukkapätkä kesti yli neljä kilometriä, eikä ratsuani väsyttänyt yhtään! Ylämäkilaukat se suorastaan rynni innoissaan, pysähtyen kuitenkin hallitusti ja asianmukaisesti rinteen laella. Yhtenä päivänä ratsastimme parisen tuntia Mezzano-kraaterijärvelle nauttimaan lounasta paikallisessa ravintolassa hevosten mutustellessa ruohoa ravintolan tarhassa.

Peltolaukkakisa, täplikäs appaloosaamixini ponnistaa baanalle

Kivoja laukkapätkiä, pisin yli 4km

Italiassa kevät on huhtikuussa jo pitkällä. Oliivi-, kirsikka- ja kastanjapuut sekä “nutella”-pensaat rehottivat vehreinä, ja metsäpolkujen reunoilla loistivat keltaiset kukkapensaat.

Metsät kukkivat huhtikuisessa Italiassa

Tulivuorikraaterijärvi Mezzano

Ratsastusten jälkeen oli mukavasti aikaa karauttaa lounaalle johonkin alueen ihanista pikkukaupungeista, kuten keskiaikaiseen Soranoon, jonka huikealta “rotkon” reunalla sijaitsevalta terassilta ihastelimme lounaan yhteydessä vastapäiseen kallioon kaivettuja muinaisten etruskien luola-asumuksia. Lounaan jälkeen tutkailimme tämän jyrkänteelle rakennetun, Orsini-hallitsijan upeasta linnasta tunnetun kaupungin kapeita kujia, joihin oli helppo myös “eksyä”, kuten huomasimme. Sovanassa ihastelimme keskiaikaisen kylän rauhaa ja historiallista katedraalia, mutta emme tällä kertaa tutustuneet etruskien hautoihin, joista alue tunnetaan. Dramaattisesti tuffikallion laelle rakennetun Pitiglianon kävelimme päästä päähän ja huomasimme alueen olevan vahvaa perinteistä juutalaisaluetta – se tunnetaankin “Pikku-Jerusalemina”.

Pitigliano

Pitigliano

Sorano

Soranon kujia

Toisena päivänä lounasimme Bolsena-kraaterijärven rantaravintolassa paikallisten vilkasta rantapäivää seuraillen ja kurvasimme Bolsenasta Orvietoon. Katolisessa kirkossa nämä kaupungit liittyvät toisiinsa siten, että Orvieton katedraalissa säilytetään ehtoollisliinaa, joka tarinan mukaan muuttui veriseksi Bolsenassa kesken kirkonmenojen papin empiessä ehtoollisen merkitystä. Orvietossa nautimme Italian parhaaksi äänestettyä jäätelöä (oli sitä todellakin), minkä jälkeen alkoi ajoseikkailu ulos kapeakujaisesta kaupungista. Se onnistui vain ja ainoastaan niin, että reissukaverit hyppäsivät ulos autosta näyttämään, miten lähellä kiviseinää milloinkin mennään. Olimme valinneet vuokra-auton matkalaukkutilan, emme ulkomittojen perusteella… Kolhuitta kuitenkin selvittiin, eivätkä takanaolijatkaan hermostuneet – eivät silloinkaan, kun juutuimme kymmeneksi kierrokseksi liikenneympyrään miettimään, minne seuraavaksi pitäisi ajaa 😊

Italian paras jäätelö Gelateria Pasqualetti

Orvieton katedraali

Soranossa taustalla kalliossa etruskien luolakoteja

Entä oma linnamme? Se on yksityisomistuksessa oleva keskiaikainen linna, joka on muunnettu maaseutukartanoksi. Kreivi ja kreivitär asuvat muualla, mutta perhe huolehtii linnasta, järjestää siellä tapahtumia ja on käynnistänyt uudelleen hevostoiminnan ratsastuslomineen. Perheen tytär valmentautuu esteratsastuksessa. Linna liittyy läheisesti paavien historiaan, sillä 1800-luvun levottomuuksissa linnan tuolloinen omistaja – joka oli paavin kardinaali – sai tehtäväkseen evakuoida kirkon aarteita linnaan piiloon. Sittemmin ne palautettiin kirkolle. Kreivi ja kreivitär järjestävät ratsastaville vierailleen kiertokävelyn linnassa, jolloin tutustuimme kardinaalin univormuun ja arkeen ruokasaleineen sekä työ- ja makuuhuoneineen. Kardinaalin posliinista “vakio-cappuccinokuppia” katsellessa mietin, miten se on voinut säilyä hyllyllä ehjänä myöhempien sukupolvien lasten temmellyksessä…

Aamiainen entisessä tallirakennuksessa

Kardinaali itse

Linna aamiaissalin puolelta

Hevosilla on linnassa “kissan päivät”, sillä ne laiduntavat valtavilla pelloilla ja tarhoissa. Minne tahansa linnasta katsoo, näkee laiduntavia hevosia. Meidän ratsumme olivat monen rotuisia: haflinger–appaloosa, friisiläismix, sisilialainen hevonen, anglo-arabi, maremma… Kaikkea löytyy. Talliin ostetaan hevosia tarpeen mukaan; tällä hetkellä “turistiratsuja” on parikymmentä. Kaikki ratsumme olivat kuuliaisia ja miellyttäviä. Omaan hevoseeni tykästyin kovasti, koska sen askeleet olivat pehmeitä, menohalut kohdillaan ja työmoraali nuhteeton. Hän oli täysi ammattilainen – ja ylpeä siitä.

Valmiina lähtöön!

Ruokailu on mainio syy matkustaa Italiaan. Aloitimme herkuttelun jo menomatkalla pysähtymällä Civitavecchian rantakaupunkiin lounaalle: pastaa, grillattuja merenantimia. Olimme varanneet puolihoidon ja nautimme illalliset linnan tunnelmallisessa ravintolassa. Kaikki maistui, eikä kokki nuukaillut annoskoissa. Pasta carbonara, tryffelirisotto, kanapata, lasagne, bruschetta, ricotta hunajalla, tiramisu… Tuhdin illallisen jälkeen luuli, ettei aamulla ole nälkä, mutta kummasti se linnan aamiaissaliin katettu runsas aamiaispöytä vain houkutteli.

OSA reissun antimista

Ja kun viimeisenä aamuna katselimme vielä kerran laitumella rauhassa laiduntavia hevosia ja keväistä maisemaa, oli helppo todeta, että tänne haluaisi palata – mieluiten satula valmiiksi odottamassa.

Tässä linkki kohteeseen

Hän oli ihana