Islanninhevosissa kiinnostaa kaikki. Ne ovat
söpöjä, niillä on viisi askellajia ja ne ovat mukavan kokoisia maastokavereita.
Ystäväni Katri tykästyi issikoihin niin, että osti sellaisen ihan omaksi ja
ratsastaa nyt Sohvi- issikkansa kanssa loppilaisella Talli Brynhildrillä. Kirjoitin
ratsukosta jutun Hippos-lehteen ja kävin jutun kuvausiltana ratsastamassa
itsekin.
Riitta reissasi talli Brynhildriin
Kurvasin Brynhildrin pihaan aurinkoisena
toukokuun iltana hyvissä ajoin ehtiäksemme kuvaamaan Katrin ja Sohvin ennen askellajitunnin
alkua. Kuvasimme ratsukkoa pihalla ja tallilta avautuvalla maastopolulla.
Koikkelehdin Sonja-kuvaajan perässä ja napsin kuvia kuvaustilanteesta. Tässä
pari maistiaista.
Sonja kuvaa, Katri ja Sohvi poseeraavat
Ilta Brynhildrissä alkoi parhaalla
mahdollisella tavalla: hakemalla Sohvi ja minun ratsuni Lempi kauniista pihatosta,
jossa hevoset oleskelevat vapaa-aikanaan. Koivikon kaunistama pihatto oli
mukavan mäkinen ja jatkui pitkälle mäen taakse. Voin vaan kuvitella miten mukavaa
issikoilla siellä on! Pihatossa kopsutteli aikuisten ohella myös pari kaunista
varsaa ja pihaton toisella laidalla hirnui pörröinen aasi. Itse asiassa talli
Brynhildr on varsinainen pienoiskotieläintarha ja tutustuin pihapiirin
karvaisiin ja höyhenisiin asukkaisiin tunnin jälkeen enemmänkin.
Ihanan koivikkoinen pihatto...
... jossa aasinkin on mukava kopsutella
Olin varannut askellajitunnin päästäkseni kärryille
siitä, miten töltti ja ehkä passikin nostetaan ja miten niitä kuuluu ratsastaa.
Sain ratsukseni 18-vuotiaan Lempi-tamman, joka osoittautui loistavaksi opetusmestariksi.
Lempillä oli hyvä moottori ja kuuliainen mieli.
Teimme tunnilla perustehtäviä: käyntiä,
kevyttä ravia, tölttiä ja laukkaa. Ratsastimme suoraa uraa ja pääty-ympyröitä, nostimme
töltin voltilta kulmasta valmistellaksemme hevosta ja karautimme laukkaan
pitkän sivun alusta. Huomasin, että askellajiratsastus on niin oma lajinsa, täytyy
mennä Brynhildriin uudestaan fiilistelemään ja painamaan mieleen ohjeet, joilla
issikoiden askeleet ratsastetaan tyylipuhtaasti.Palaan siis aiheeseen, mutta tässä pari huomiota.
Minä, Katri, Janika-ope, Lempi ja Sohvi tunnin jälkeen
Brynhildrin omistaja ja opettaja Janika Kiverä
kehotti minua pienentämään kevennystäni, pitämään ratsastukseni kevyenä ja ilmavana.
painon jalustimilla ja varomaan laskeutumasta satulaan painavasti. Tarkoitus on
pikemmin ”nostaa” hevosta kuin lytätä hevosta omalla ratsastuksella.
Liike lähtee istunnasta ja hevonen ikään kuin
päästetään raviin avaamalla omat lonkat. Kaiken kaikkiaan huomasin tunnin
aikana ”istuvani liikaa”. Lempi kulki selvästi paremmin kaikissa askellajeissa,
kun pidin riittävästi painoa jalustimilla ja käänsin hevosta pikemmin ulkoreiden
ja katseeni sekä vartalon kierron kuin ohjien avulla. Istunta kevyenä, reidet tiiviisti
hevosessa, jalat pitkinä ja painoa jalustimilla.
Lempi vauhdissa
Katrin kanssa tunnilla
Lempi on ihana opetusmestari!
Hidastuksessa ja pysäytyksessä pannaan pallea
töihin, eli jarrutetaan hevosta pikemmin keskivartalolla kuin ohjista vetäen. Pohkeella
ja reidellä on lukuisia eri tehtäviä välillä pyytäen eteenpäin, välillä
jarruttaen, mutta niihin minun täytyy palata vielä uudelleen. Tunti oli huikean opettavainen ja antoi paljon
ajateltavaa. Oppeja oli mukava pureskella heti tunnin jälkeen metsälenkillä
jalotellessa. Brynhildrissä loppukäynti tehdään usein lähimetsässä.
Tunnin jälkeen maastoon jaloittelemaan
Minäkin poseerasin Sohvin kanssa
Ja tässä vielä sielua ja sydäntä elähdyttäneitä
kohtaamisiani Brynhildrin pihapiirin eläinasukkien kanssa. Tallilla kaakattaa,
vaakkuu ja piipittää useita erilaisia kanoja, kukkoja ja muita siivekkäitä. Näin
päivän ikäisiä tipusia, jotka lämmittelivät emon sulkien suojissa, ja kuulin
munan sisältä pientä ”täältä tullaan kohta”- piipitystä.
Päivän vanha tipu
Kananemon höyhenistä löytyi 12 tipua
Sain myös kaapata syliini pikkuisen karitsan,
joka määki kavereineen viimeisillään kantavana olevan lampaan karsinassa.
Janika kertoi eläväisesti, miten oli perheineen todistamassa pikku karitsojen syntymää. Kanien ystävänä ilahduin erityisesti rescue-pupusta,
joka oli voimaantunut niin, että loikki heti tervehtimään tulijaa.
Portugal,
lusitanojen kotimaa, on takuuvarma dressage-mekka, mutta olen päässyt siellä myös esteratsastuksen makuun. (gopro-video esteradasta jutun lopussa)
KWPN Falconin kyydissä Golegan liepeillä (kuva Marta Hnriques Pereira)
Olen viettänyt pari viikonloppua ratsutilalla Abrantesissa treenaamassa koulua ja esteitä ja piipahtanut iltaisin myös kuuluilla Golegan lusitanofestivaaleilla. Postasin aiemmin sekäratsutilastaettä Golegan huikeasta lusitanojuhlasta.
Hyppäsin tällä KWPN-taiturilla...
...ja tällä kivalla risteytyksellä (kuva Marta Henriques Pereira)
Sain opettajakseni Filipa Henriques
Pereiran, jonka esteratsastusharrastuksen pohjalta koko ratsutila oli itse
asiassa saanut alkunsa. Filipan Vitor-isä kiinnostui lajista, alkoi kasvattamaan KWPN-hevosia ja kehitti hevostoiminnan ympärille ratsastusmatkailua ja
kilpatoimintaa.
Nyt ratsutilalla kopsuttelee parikymmentä hevosta,
joista osa dressageen keskittyviä
lusitanoja sekä KWPN-hevosia estetunneille. Joukossa ahertaa myös iki-ihana ranskanravuri, joka osaa mitä vaan!
Kiva tunti! (kuva Marta Henriques Pereira)
Tallin viereen on rakennettu kaksi täyskokoista ratsastuskenttää sekä katettu maneesi.
Dressagekentällä on järjestetty 3 tähden kansainväliset dressage-kilpailut
ja estekentällä on valmiina värikkäitä esteitä. Tuntiaikaa ei kulu aikaa radan rakentamiseen ja
purkamiseen.
Kivoja esteitä....
... ja kivan iso kenttä
Portugalilaiseen tyyliin sekä koulu-
että estetunneilla oli kaksi oppilasta
kerrallaan. Leiskautin siellä ensimmäisellä visiitilläni Kavioliiton
Katjan kanssa esteitä sydämeni kyllyydestä, sillä nyt oli aikaa ja tilaa!
Ratsuni olivat kookkaita ja rauhallisia opetusmestareita, jotka menivät kivasti
eteenpäin hieman raipalla avustettuna (hieman vain) ja hyppäsivät mukavan
pehmeästi. Omat hummani olivat selvästi Katjan hevosia helpompia. Katjan
ensimmäinen ratsu innostui kevätjuhlaliikkeisiin (kuulemma kiva vaan!) ja
toinen – lusitano – edellytti erilaista hyppytyyliä.
Katjan kanssa tyytyväiset estetunnin jälkeen, huom Katjalla lusitano (kuva Marta Henriques Pereira)
Estetekniikka oli muuten melko
samanlainen kuin mihin koto-Suomessa olen tottunut, mutta Filipa kehotti tosi
paljon istumaan alas ja ”pitämään
hartiat takana” radalla laukatessa. Estettä lähestyttäessä hiljennyttiin ja
esteellä myödättiin normaalisti. Mutta sitten taas esteiden välissä tiivis
istunta ja hartiat takana (siis ei nökötetä kovin etukenossa ja sukelleta
esteellä).
Esteverkka oli rytmikästä ja siinä
keskityttiin pidentämään ja lyhentämään
hevosta. Itse rata oli mukavan monipuolinen: pystyjä, sarjoja, oksereita,
jumppasarjoja… estekorkeus nousi minulla noin 80 senttiin. Pisin harjoitus
käsitti 7 estettä.
Filipalla oli hyvä psykokologinen silmä.
Estekorkeutta nostettiin hanakasti,
muttei koskaan liian aikaisin, ja omat esteeni jätettiin hieman
konkari-Katjaa matalammiksi. Tätä tarvitsin: oli varma ja kiva olo, joka kasvatti mukavasti estehyppyruokahalua! Ennen
täysaikaiseksi esteopettajaksi ryhtymistä Filipa kisasi itsekin, joten esteiden
korottaminen oli hänellä veressä.
Risteytysheppakin hyppäsi mukavan pehmeästi ja ilmavasti (kuva Marta Henriques Pereira)
Meillä oli hypätessä yleisöäkin, enkä
nyt tarkoita viereisen dressage-kentän ratsukkoja, vaan estekentän vieressä laitumella käyskennelleitä hevosia –
Filipan entistä kisatykkiä ja sen ihania varsoja! Tuntien jälkeen
käyskentelimme porukalla kentän vierellä tutustumassa laidunporukkaan.
Menin Portugalissa esteiden lisäksi pari tuntia koulua, ja postaan niistä
tuonnempana. Lisäksi kävimme ihanalla maastoreissulla
korkkipuumetsässä ja lähikylässä, jossa nautimme portviinilasilliset
satulaan tarjoiltuna.
Maastoretki lähikylään portviinilasilliselle (kuva Marta Henriques Pereira)
Maastoreitti halkoi korkkipuumetsää (kuva Marta Henriques Pereira)
Laitumella estetykin ja hänen varsojensa kanssa (kuva Marta Henriques Pereira)
Ekologisuus ja eettisyys ovat rantautuneet
suomalaiseen tekstiilituotantoon ja -kulutukseen. Yhä
useampi tekstiilituotteiden valmistaja perustaa toimintansa ekologisten ja
eettisten arvojen varaan. Näin myös pieni espoolainen pellava- ja
villatuotteita valmistava KIVIkivi.
KIVIkivi inspiroituu merellisestä luonnosta
KIVIkivi on Tiina ja Liisa Saijonmaan,
äidin ja tyttären, vuonna 2017 perustama espoolainen perheyritys, joka
valmistaa ekologisia ja ergonomisia pellava- ja villatekstiileitä.
Ekologisuuden ja eettisyyden kaltaiset arvot
ruokkivat itseään, jos ne tuottavat kuluttajille hinta-laatu – suhteeltaan
ja käyttömukavuudeltaan toimivia ratkaisuja. Mielestäni KIVIkivin
tuotteissa tässä on onnistuttu. Tuotteet ovat kauniita, mukavia, kestäviä ja
järkevän hintaisia. -Teemme äidin kanssa ensin itsellemme
mallikappaleet ja päästämme ne tuotantoon vasta kun olemme varmoja niiden
toimivuudesta, Liisa kertoo. Saijonmaiden ajattelussa ekologisuus ja
eettisyys näkyvät luonnonläheisyytenä, luonnosta inspiroitumisena,
materiaalien korkeana laatuna, tuotteiden kestävyytenä ja käyttömukavuutena
sekä asiakkaiden ja yhteistyökumppanien kunnioittamisena.
Purjehdusta ja merielämää harrastavaa perhettä
inspiroi meri. KIVIkivin malliston värimaailma ja yrityksen nimi KIVIkivi
löytyvät meren ääreltä ja purjeista. Moniin tuotteisiin on printattu Harmaja-majakkasaaren
koordinaatit. KIVIkiven vaatteet ovat yksinkertaisia ja linjakkaita,
sopivat moneen tilanteeseen eikä niihin kyllästy.
Saaristovillamekossa Tildan ja Fabianin kanssa päiväkävelyllä
Saaristovillamekko on yhtä aikaa lämmin ja vilpoisa
Toimivimmat tuotteet syntyvät todellisista
tarpeista. KIVIkivi sai alkunsa Tiinan ja Liisan kyllästyttyä
lastenvaatteiden riemunkirjavuuteen ja ryhdyttyä valmistamaan yksivärisiä
laadukkaita lastenvaatteita. Pikkuhiljaa tuoteperhe laajeni naisten
omien tarpeiden pohjalta vilpoisiin pellavalakoihin, kevyeen pellava-aamutakkiin,
mukaviin ekopuuvillayöpaitoihin ja -mekkoihin sekä merinovillamekkoihin,
ponchoihin ja huveihin. Nyt valikoimissa on omat tuotteet naisille,
miehille, lapsille ja kotiin. -Aloitimme lastenvaatteilla, mutta eniten
meiltä ostetaan nykyisin pellava-aamutakkeja, muita naisten vaatteita sekä
pellavalakanoita, Liisa kertoo.
Arvojen eteen on nähtävä vaivaa. Sopivien materiaalien ja ompelimoiden löytäminen on vaativaa. -Kankaiden on oltava hyviä, ja ne
muodostavatkin suurimman osan tuotteen valmistuskustannuksista. Testaamme äidin
kanssa kaikki kankaat ennen kuin hyväksymme ne tuotantoon.
Ulappa-huppumekkoa saa myös mustana ja harmaana
Purjemekko 6, kevätscillat ja darling chihuahuas
KIVIkivi haluaa toimia Suomessa ja
lähialueilla. -Vaatteet valmistetaan
Tallinnan ompelimolla, mutta kankaat ovat kotimaisia. Suomesta emme löytäneet
ompelimoa, joka olisi pystynyt valmistamaan tuotteisiin aplikoidut numerot
haluamallamme tavalla, Liisa kertoo. Sertifioidut ekopuuvilla- ja
mulesingvapaat merinovillakankaathankitaan oriveteläiseltä
Orneuleelta. Pellavatuotteet valmistetaan Latviassa. -On mukavaa, kun voi asioida luotettavan suomalaisen
kankaan tuottajan kanssa suomeksi. Virossa
asiointia helpottaa se, että meillä on virolaisompelimon kanssa yhteisen arvot.
Näin sivusta seuratessani lisäisin KIVIkivin
arvojen joukkoon perheyhteyden. Onhan se hienoa, että äiti ja tytär ovat
löytäneet vaatteista ja tekstiileistä yhteisen harrastuksen ja kasvattaneet
siitä liiketoimintaa. KIVIkivi antaa Tiinalle ja Liisalle mahdollisuuden
toteuttaa itseään. KIVIkivin kasvaessa Liisa jäi puoli vuotta sitten pois
päivätyöstään pankkialalta, ja ompelua koko ikänsä harrastanut eläkeläinen
Tiina-äiti on mukana suunnittelijana. - Ideoimme ja teemme päätökset äidin kanssa
yhdessä. Yksin olisin hukassa, tunnustaa Liisa.
Toiminta sovitetaan perheen arkeen. Tuotteita suunnitellaan se, mitä kolmen lapsen arjessa ehditään,
tuotteet myydään kevyellä markkinoinnilla verkkokaupasta ja viestintä
perustuu sosiaaliseen mediaan. Tätäkin ratkaisua puoltaa kustannustehokkuus: - Tuotteitamme löytyy vain muutamasta kaupasta
ja kesämarkkinapaikasta, sillä pidämme tuotteiden hinnat matalina eikä niiden
kate oikein riitä jälleenmyyntiin. Nyt Tiina ja Liisa ovat varustaneet perheitä
vaattein ja lakanoin. Mitä seuraavaksi? -Mitä vain! Meille KIVIkivi on tapa ajatella
arjen ratkaisuja luonnonläheisesti, yksinkertaisesti ja kestävästi. Arjen
ratkaisuista syntyy life style, joten seuraavat tuotteet voivat olla mitä
vaan, vaikka kestäviä purjekankaisia istuinpäällisiä.
Ompelu ja suunnittelu ovat Saijonmaan suvussa perinne (Kuva: KIVIkivi)
Nyt kannattaa panostaa laatuun
hyödyntämällä KIVIkivi-verkkokaupan alekampanjat:
ÄITIENPÄIVÄKAMPANJA: kaikki pellatuotteet
-15% koodilla ÄITI15. Kampanja voimassa äitienpäivään saakka.