maanantai 25. helmikuuta 2019

Albania: kuningas Skerdilajdin ratsujoukkojen jalanjäljillä


Ratsastusmatka Albaniaan avarsi maailmankuvaani monella tapaa: tutustuin uuteen hevosrotuun (eurooppalaisen tarpaani-alkuhevosen risteytyksiin) sekä Albanian dramaattiseen historiaan antiikin ja bysantin aarteineen ja kommunismin vuosien kurjimuksineen.  Tämä kaikki vuorilla ja merenrannalla ratsastaen.
"Mahdoton reitti" päättyy Joonianmeren rannalle
Kirjoitin jo aiemmin postaukset Albaniasta, Tiranasta sekä Zagoria-vuoristoratsastuksestani. (linkit jutun lopussa). Nyt kerron ratsastusseikkailusta kuningas Skerdilajdin 2300 vuoden takaisen sotaretken jalanjäljillä.
Albania on ollut antiikin ajoista lähtien monien tapahtumien polttopiste.  Zagoria-reitillä kuljimme muinaisten roomalaisten rakentamilla teillä, ylitimme joet ottomaanien rakentamia siltoja pitkin ja ihailimme bysanttilaisten  kirkkoraunioiden värikkäitä seinämaalauksia. 
ratsastusloma, riitta reissaa, horsexplore, albania,
Pysähdyimme muinaismuistojen luo. Tässä vanha luostari
Moni antiikin tarina ulottuu tähän päivään. Sanonta ”pyrrheuksen voitto” (voitto, josta maksetaan liian kova hinta) on peräisin Albanian vuoriston Antigonean kaupungista. Kapusimme Zagoria-ratsastusreitillä Antigonean raunioille, jossa katselimme raunioita ja otimme niiden seassa pari laukkakisaakin.
Kuningas Skjerdiladin sotaretken reitillä ratsastimme vuorten yli Joonianmeren rantaan ja pysähdyimme hetkeksi niitylle, jossa kuningas kohtasi vastustajansa vuonna 229 e.Kr. Reittiä pidettiin niin vaikeana, ettei valloittajan uskottu aikoinaan sitä kautta iskevän. Skjerdilad kuitenkin onnistui ylittämään vaikeakulkuisen maaston ja nostatti vastustajassaan niin paljon kunnioitusta, että sota ratkaistiin päälliköiden välisenä kaksintaisteluna. Me kunnioitimme voittoa riemukkailla laukkapyrähdyksillä.  
albania, ratsastusloma, ratsastusmatka, riitta reissaa, horsexplore
Vuoriston jyrkkää kivikkoreittiä


riitta reissaa, ratsastusloma, ratsastusmatka, horsexplor, albania
Hevoset kulkivat kivikossa varmoin askelin
Olimme ansainneet hauskat laukat kavuttuamme  päiväkausia ”mahdotonta reittiä” jyrkkine, kivikkoisine nousuineen ja laskuineen ja väisteltyämme siinä sivussa reisiä repiviä myrkyllisiä piikkipensaita. Albanian ratsastusreitit eivät sovi korkeanpaikankammoisille, sillä ratsukon vieressä avautuu välillä jyrkkiä seinämiä alas laaksoon. 
Välillä sukelsimme lähes läpitunkemattomaan metsään, jossa oksat raapivat vaatteita ja kopisivat kypärään. Pisteenä i:n päällä eturatsastajamme hukkasi tiheikössä luikertelevan polun ja päädyimme kääntyilemään umpimetsässä millioin mihinkin suuntaan. U-käännös tiheikkö/&kivikko-maastossa on temppu sinänsä, etenkin kun sen tekee hevosletkassa!
Jotkut maastopätkät olivat niin vaikeakulkuisia, että talutimme hevoset. Pisimmillään laskeuduimme jalkaisin  alas vuorilta hevosia taluttaen pari tuntia. Reisille hoosiannaa!
U-käännös ryteikössä!

Vaikeimmat paikat talutettiin... jyrkkyyttä riitti



Vaelluksen lomassa pysähdyimme runsaille picnic-lounaille luontoon tai vanhojen luostarien raunioille.
Picnic-tauko vanhan luostarin katveessa
Meillä oli seuraa... jonkun paimenen hevonen
Albania on kaunis maa. Vuoristo kohoaa jylhänä silminkantamattomiin. Maastoa täplittävät antiikin ja keskiaikaisten kirkkojen rauniot. Vuorijonon yli kapuava palkitaan turkoosia hohtavalla merimaisemalla.
Joonianmeri siintää

Lepotauko vuorilla

Kuumaa heinäkuista vuoristopolkua
Vuoret ovat yllättävän täynnä elämää. Juuri kun luulet olevasi yksin, bongaat puun alla lepäävän lammaspaimenen. Tuon tuosta kuulet lampaiden ja lehmien kilikelloja ja kohtaat laumoja paimenineen. Yllätys on molemminpuolinen. Paimenet ihmettelevät ratsastajia, mitä ihmettä varten naiset ratsastavat vuorille? Välillä esiin kaivetaan rakipullo ja hörpätään ystävyyden malja.
Juomahetki vuorilla roomanaikaisella lähteellä

Välillä ratsastettiin läpi lehmä- tai lammaslaumojen

Vastaantulija vuorilla
Vuoristoreitillä avautui useita laukkapätkiä. Painelimme täyttä häkää pitkin vuoristoniittyjä ja hauskasti kaartelevia hiekkateitä.  Saavuttuamme ”mahdottoman reitin” päätteeksi Joonianmeren rantaan, laukkasimme turistien iloksi minuuttitolkulla pitkin rantabulevardia.  
Tällä bulevardilla karautettiin mukava näytöslaukka

Albanian rannoilla on rauhallisia sopukoita. Vanhat bunkkerit ja aurinkotuolit sopu sovussa

Kristina Fidhi, albania, joonianmeri, riitta reissaa, ratsastusloma
Kristina ja Joonianmeri
Albanian ratsastusreissulla historia kulki mukana luontevasti, sillä ratsastusoppaamme ja tallin omistaja Kristina on koulutukseltaan arkeologi ja työskentelee myös toimittajana. Rannalla loikoillessamme Kristina ahersi haastatellen paikallisia rantalomalaisia paikallislehteen tavoitteenaan nostaa esiin Albanian alihyödynnyetty rantamatkailupotentiaali. 
Pysähdyimme rannalle muutamaksi tunniksi uimaan ja nauttimaan lounasta. Turkoosissa Joonianmeressä olikin hyvin tilaa uiskennella.
Ratsastaja rannalla
Hevoset saivat oman uintihetkensä myöhemmin kirkkaassa joessa, johon kahlasimme eräällä lounastauolla hevosia pesemään.
Hevosten uittoa joessa

Näin ihania heppoja!
Ratsastusmatka avasi ovet myös albanialaiseen yhteiskuntaan, sillä yövyimme reissulla useissa maalaisperheissä. Zagorian reitillä tutustuimme myös maan kreikankieliseen vähemmistöön, sillä reitti myötäili Kreikan rajaa. Kuningas Sjkerdiladin reitillä koskettavinta oli yöpyminen lammaspaimenperheessä, jossa mustiin pukeutunut naisväki kunnioitti salaman surmaaman perheenjäsenen muistoa. Perheen mummo oli varsinainen teräsvanhus, joka kertoi nuorena kipaisseensa useinkin päiväseltään vuorten yli äitiään tapaamassa. Aikaa vuorilla kapuiluun kului kuusi tuntia suuntaansa. 
Nuorena jalkaisin vuorten yli 6 tuntia suuntaansa päiväseltään äitiä tapaamaan. Vieressä oppaamme Kristina
Osa perheistä asui maalla, osa pikkukylissä. Trafiikki oli sen mukaista.
Ruuhkaa risteyksessä
Ratsastimme myös pikkukaupunkien kujilla
 
Yöksi kylälle


Kristina haluaa tukea ratsastusmatkailullaan myös köyhiä paikallisia perheitä, joten yhden yön yövyimme köyhässä pikkukylässä vaatimattomassa perheessä, jossa puoli sukua riensi paikalle ihmettelemään ratsastajia. Köyhyys ei kuitenkaan näkynyt lautasillamme. Mitä köyhempi perhe, sitä enemmän emäntä kantoi herkkuvateja pöytäämme.
Albanialaista vieraanvaraisuutta


Mieleen jäi myös paikallisen taitelijan koti, jossa pihan vesipisteetkin oli veistetty hevosenpään muotoon. Taitelija asui talossaan vanhan äitinsä ja mykän veljensä kanssa. Hänen suurin taidonnäytteensä on kylän keskusaukiolle kyläpuusta veistämänsä 5 metriä korkea patsas, jonka työstämiseen kului 8 kuukautta.
Kyläpuusta veistetty patsas

Yhden yön vietimme rinnehotellissa, jonka parvekkeilta katselimme alla levittäytyvää rantakaupunkia ja vuorten taakse punaisena laskevaa aurinkoa.
Vuorilla ei voi olla törmäämättä Albanian kommunistiseen menneisyyteen. Rinteet ja vuoristokylät ovat täynnä harmaita bunkkereita, joita diktaattori Hoxha rakennutti Albaniaan ”vihollista vastaan”. Kansalaiset määrättiin viikottain sotaharjoituksiin ja kalashnikov-kivääri löytyi joka taloudesta. Vihollinen ei koskaan iskenyt ja pikku hiljaa bunkkerit ränsistyivät kanojen ja maatalousvälineiden suojaksi tai lasten seikkailupaikoiksi.  Niitä on alettu myös sulkea joidenkin lasten eksyttyä bunkkerien labyrintteihin.
Aurinko laskee Joonianmereen


Hoxhan kotimuseoon tutustuimme ratsastusreissun alussa Kristinan kotikaupungissa, linnoituskaupunki-Gjirokastrassa, josta vaellukset käynnistyvät.
Kristinalla ei ole hyvää sanottavaa Hoxhan ajoista. Hänen perheensä menetti ison osan kodistaan sosialisoinnin myötä ja Kristinan rakastamat vuoriston kauniit kirkot ja luostarit tuhoutuivat noina vuosina. Monet nunnat ja munkit menettivät vainoissa henkensä.
Suopeampaa historiaa edustaa vuorilla ottomaani Ali Pashan aikakausi (1700-1800-lukujen taitteessa) hienoine kivisine siltoineen ja luostareineen. Vaikka Ali Pasha oli myös melkoinen diktaattori, hänen aikanaan rakennettiin näihin päiviin saakka kestäneitä rakennelmia.  
Gjirokaster
Gjirokasterista löytyy useita kotimuseoita

maanantai 18. helmikuuta 2019

El Condor Pasa: extreme-ratsastusta Ecuadorin tulivuorilla



Toistaiseksi rankimman ja haasteellisimman ratsastusmatkani  tein muutama vuosi sitten Ecuadorin tulivuorille. Ratsastus ohuessa hapessa neljän kilometrin korkeudella, liukkaat rinteet, jyrkät rotkot, orastava vuoristotauti ja muut jännittävät tapahtumat haastoivat kestävyyteni, tasapainoni ja rohkeuteni lähes päivittäin.
Ecuador, tulivuori, volcano, Riitta reissaa, riitta kosonen, ratsastumatka, Horsexplore
Neljän kilometrin korkeudella laavaisella tulivuorella
Mutta se kannatti: opin reissulla ylittämään itseni ja luottamaan täydellisesti ketteriin ratsuihin sekä taitaviin chagra-cowboy - oppaisiin (teen myöhemmin erilliset postaukset vuoristotaudista, Andien chagra-karjapaimenista sekä criollo-hevosista).

Ecuador, tulivuori, riitta reissaa, riitta kosonen, chagra, ratsastusmatka
Hyvissä käsissä

 Extreme-ratsastusta vaikeissa maastoissa

Andien tulivuorten rinteet ovat jyrkkiä ja vaikeakulkuisia. Jyrkimmät nousut tuntuivat lähes pystysuorilta, joten ratsuja säästääksemme kapusimme ne sik-sakkia ratsastaen. Välillä hevoset sutivat takajaloillaan mutaisia polkuja, joiden vieressä ammotti rotko. Jyrkimmissä laskeutumisissa hevosten takamukset kyntivät maastoa.   
riitta reissaa, ecuador, tulivuori
Märkää, jyrkkää ja liukasta 4 km korkeudessa

Varovasti alaspäin...
Toisinaan mutkittelimme rinnettä alas etsien reittiä tiheikköinä törröttävien heinätuppojen seasta, toisinaan tasapainoilimme kivilohkareisilla poluilla. Sateet liukastivat alarinteiden hiekkatiet niin petolliseksi, että laskeuduimme välillä taluttamaan hevosiamme.  Tai ehkä se meni toisin päin, sillä liukastellessani huomasin hevoseni tukevan kulkuani jännittämällä kaulaansa.
Ecuador, paramó, riitta reissaa, volcano
Tuhkaista ja mutaista nousua paramó-heinätuppojen seassa



Onneksi criollo-sekoitus-ratsuilla on vahva sydän ja varmat jalat
Topografia, kasvillisuus ja sateiset kelit tekivät seikkailustamme paikoitellen extreme-ratsastusta. Pelko ei kuitenkaan hiipinyt puseroon, sillä hevoset olivat varmajalkaisia, uskomattoman hyväkuntoisia ja äärimmäisin yhteistyöhaluisia.  Ne olivat myös rohkeita. Yksikään hevonen ei panikoitunut edes silloin, kun ylitimme metrin levyisen ja parimetriä syvän ojan taluttamalla ratsut ojan vetistä pohjaa pitkin sopivalle ylösnousukohdalle. Etenimme ojassa tiiviinä helminauhana kyljet ojanreunuskasveja raastaen. 
Retkue ryömii ojaa pitkin...

..ratsukot autetaan ojasta yksi kerrallaan
Hämmästyttävää kyllä, korkealla vuoristossakin täytyy varoa soita ja suonsilmäkkeitä. ”Follow the steps!”, kaikui tuon tuosta ratsastusoppaamme huuto, sillä kovan maan vieressä saattoi maaperä pettää toista metriä. Kerran näinkin edellä kulkevan ratsastajan humpsahtavan silmäkkeeseen ratsun vatsaa myöten. Kokenut ratsastaja napautti ratsua rohkaisevasti ohjat löysinä ja hevonen loikkasi silmäkkeestä turvaan. Itse peruutin takaisin samoja jälkiä, joita olin silmäkkeen reunalle astellut.
Kerran ylitimme suonsilmäkkeet jalkaisin erillään hevosista siten, että oppaat vetivät ratsumme suonsilmän yli ratsastajien loikkiessa mättäitä pitkin kovalle maalle.  
Ratsastajat ylittävät vuoristosuon mättäitä pitkin...

...ja oppaat auttavat hevoset yli yksi kerrallaan

Laukkaa neljä kilometrin korkeudessa

Ecuadorissa on kuulemma mahdollista kokea ”maailman korkein laukka”. Kondorikotkat tarkkailivat taivaalla liidellen, kun laukkasimme neljän kilometrin korkeudessa villihevosten seassa seudulla, jonne vain harva ihminen nousee. Jos jonkun tapaa, se on paikallinen karjapaimen-chagra, joka käy tarkistamassa vuorilla laiduntavia laumojaan.
Vanha chagra on ratsastanut vuorelle hakemaan laiduntavan hevosen


Korkealla paramó-vyöhykkeellä on mukava laiduntaa

Laukat olivat erittäin maltillisia, sillä korkea ilmanala koettelee sekä hevosen että ratsastajan sydäntä. Neljän kilometrin korkeudessa jo muutama askel ja satulaan nousu hengästyttää oudosti.
Aavistuksen railakkaammin laukkasimme hieman alempana Cotopaxin juurella polveilevaa muinaista inkareittiä pitkin. Laukasta hengästyneenä ihmettelin ihaillen samoja polkuja satoja vuosia sitten eestaas hölkänneitä inkojen juoksulähettejä.
Ecuador, tulivuori, Cotopaxi, Ritta reissaa, ratsastusmatka
Riitta reissasi Cotopaxille
Ratsastusreittimme kulki Ecuadorin vuoristoisella Sierra-alueella, joka koostuu kahdesta Andien vuorijonosta. Vuoristoa komistaa kaksikymmentäkaksi yli 4200 metriä korkeaa huippua, joista kolmisenkymmentä on tuliperäisiä ja ainakin kuusi aktiivisia.  Ohitimme rinteillä pienen töllin, jossa valvotaan Cotopaxin vulkaanista toimintaa. Cotopaxi on purkautunut vuoden 1738 jälkeen yli viisikymmentä kertaa. Viimeisin suuri purkaus vuonna 1877 purskautti mutaa yli 100 kilometrin päähän Tyynelle valtamerelle saakka. Cotopaxi on antanut elonmerkkejä myös 1900-luvun alussa. Kaikki odottavat nyt uutta purkausta.
Cotopaxi, Ecuador, Riitta reissaa
Cotopaxia vasten on hyvä poseerata

Chagra-cowboyn perässä on turvallista ratsastaa

Riitta reissaa, Riitta Kosonen, Cotopaxi, Ecuador
Criollo-arabi- ori, Cotopaxi ja minä

Neljä vuodenaikaa päivässä

Kapusimme ratsain kolmelle tulivuorelle. Hevosenkengän muotoon laavansa jähmettäneen Pasachoan (4200m), ihmisen kasvoprofiilia muistuttavan Rumiñahuin (4712m) sekä Sincholaguan (4873m) rinteet kertoivat paljon tulivuorten historiasta ja luonnosta. 
Cotopaxi kurkistaa sateen ja usvan seasta


Vuoria koristavat laavaiset vuoristojärvet, kuten Muertopungo, jonka espanjaa ja intiaanikieltä yhdistävä nimi viittaa muinaisten intiaaniheimojen välisiin verilöylyihin.
Pysähdyimme myös vedenjakajalle, josta joet saavat alkunsa ja virtaavat joko länteen Costa-rannikkoseudun halki Tyyneenmereen tai itäisen Oriente-maakunnan läpi yhtyäkseen Amazoniin. 
Muertopungo-järvi
Rumiñahuin alarinteet muistuttivat rehevää sademetsää ilmajuuria kasvattavine puineen, passionhedelmineen, orkideoineen, saniaisineen ja vuoribambuineen. Maisema karuuntuu ylärinteillä. Lumiraja on viidessä kilometrissä ja sen alla levittäytyy varpujen ja heinäkasvien paramó-vyöhyke, vuoristoinen tundraekosysteemi, jossa kuulemma kasvoi puita ennen kuin aluetta alettiin kulottaa laidunmaaksi. 
Chagra-opas heinikkoisella paramó-vyöhykkeellä

Matkantekoa paramó-heinikossa
Alarinteillä kasvusta oli sademetsämäinen

Andien kelit muuttuvat äkillisesti, joten vuorilla voi kokea neljä vuodenaikaa päivässä. Mekin koimme kerralla helottavan auringon, märän vesisateen ja niiden perään karkeina sinkoilevia rakeita. Välillä ukkosti ja salamoi kuin Zeuksen kädestä. Ylärinteillä vedin takin vetoketjuja kiinni ja pujottauduin sadeponchoon.
Pouta-poncho
ja sade-poncho
Andien fauna on rikas, suoranainen ornitologin aarreaitta.  Kerran onnistuin bongaamaan yhtä aikaa kondorin ja kolibrin, siis maailman painavimman ja pienimmän linnun. Jännitystä ratsastukseen toivat tuoreet puuman jalanjäljet. Osa Ecuadorin eläimistöstä on endeemisiä eli sitä tavataan vain Ecuadorissa. Charles Darwin kehittikin evoluutioteoriaansa tutkiessaan Ecuadorin Galapagos-saarten eläimistöä.
 
Välillä reitillemme osui villihevoslaumoja.  Vuorilla vaeltaa myös kotitalouseläimiä, kuten taisteluhärkiä ja lehmiä sekä laamoja ja alpakoita. Alemmilla viljelymailla käyskentelevät aasit sekä loputtomat räksyttävät koirat, joiden geneettistä cocktailia voi vain arvailla. 
4 km korkeudessa on tilaa vaeltaa villinä ja vapaana
Tienpientareilla laidunsi naruihin kiinnitettyinä aaseja, possuja ja lehmiä.  Pienten maatilojen pihoilla taapersi kanoja, hanhia ja pienenpieniä ankanpoikasia, joita miestenhattuun sonnustautuneet harvahampaiset intiaanimummot paimensivat.   
Intiaaniperhe

Laamoja tai alpakoita...

 Rotujen sulatusuuni

Päiväntasaajalla sijaitsevassa Ecuadorissa riittää alkuperäiskansoja.  Maan vajaasta 15 miljoonasta asukkaasta yli puolet on mestitsejä, eli intiaanien ja espanjalaisten risteytyksiä. Puhtaita intiaaneja on noin neljännes ja valkoihoisia vajaa kymmenesosa väestöstä. Lähes saman verran on mulatteja ja mustia, jotka kuulemma polveutuvat rannikolle aikoinaan haaksirikkoutuneesta orjalaivasta.  Maan virallinen kieli on espanja, mutta intiaanikieli ketsu sai puolivirallisen aseman vuonna 2008.  
Ecuador, Quito
Aurinko valaisee hauskasti korkeaa uutta kaupunginosaa
Maan pääkaupunki Quito havainnollistaa väestön eroja. Intiaanit asuttavat Latinalaisen Amerikan laajinta ja parhaiten säilynyttä siirtomaa-aikaista vanhaa kaupunkia, kun taas valkoiset elävät uudessa kaupunginosassa.  Asetelmassa on jännitteensä. Kaupunki vilisee poliiseja, ja matkailijoita kehotetaan käyttämään iltaisin taksia. Ecuadorin myrskyinen politiikka on täynnä poliitikkojen murhia, vallankaappauksia ja vankilaan teljettyjä presidenttejä.
ecuador, el Panecillo, Quito
Näköalapatsas El Panecllo kohoaa Quiton reunamilla
Markkinoilta tarttui matkaan huiveja ja ponchoja (Reissuhattu Portugalista)
Minun reissuni osui vaalien aikaan. Äänestäminen on pakollista, ja vaalitulosta optimoidaan kieltämällä alkoholin myynti vaaliviikonlopuksi. Jännitteitä on vaikea kuvitella ihaillessa kaupungin lukuisia vanhoja kirkkoja, joissa voi yhtä hyvin seurata klassista iltakonserttia tai intiaanihumpan tahdittamaa päiväjumalanpalvelusta.
Ecuador vilisee maailmanlaajuisesti arvokkaita, Unescon listalle päässeitä rakennus- ja luontokohteita.  Ponchojen ja alpakkavaatteiden lisäksi Ecuador ylpeilee aidolla panamahatulla, joka ei siis nimestään huolimatta ole panamalainen.
 Lihan, merenantimien, hedelmien ja maissin valtakunnassa saa syödä hyvin. Ecuadorilaiset ovat tehneet maissinkäytöstä taidetta. Maissista tehdään juomaa, piirastaikinaa ja popcornia, jota tarjoillaan myös ruoan lisukkeeksi.
Mitäpä olisi pääruoka ilman popcornia?


Luontomatkailun mekka

Ecuador osaa hyödyntää lukuisat tulivuorensa myös matkailuun. Patikoijat, kiipeilijät ja ratsastajat  ja paikallinen matkailuinfra sulautuvat vuoristoon vaivatta. 
Perinteisesti rakennettu majatalo, jossa ylläpidetään chagra-kulttuuria
Olki on perinteinen kattomateriaali
Pienessä ja kompaktissa Ecuadorissa voisi olla mahdollista kuljettaa hevoset ja ratsastajat muutamassa tunnissa Andien tulivuorireiteiltä Costan rannikolle tai Amazonin viidakkomaisemiin, jolloin turisti kokisi reissullaan kaikki Ecuadorin mikroilmastot. Pääsmmekin kerran seuraamaan, miten hevoset lastattiin rekkoihin suoraan pihan penkereeltä ja aseteltiin lavalle limittäin kuin sardiinit.  Lavalla nököttävät hevoset katselevat maisemia tutun chagran roikkuessa lavan reunalla. 
"Sardiinit" on lastattu, chagra reissaa rekan reunalla roikkuen

Cotopaxin ympäristön satumaisemaa
Luontomatkailu ja alkuperäiskansat ovat Ecuadorin valtti, mutta haasteena on myös suurpiirteinen kulttuuri. Majataloissa takkuaa kuuma vesi, ruokapöydistä puuttuu astioita ja ruokalajeja. Sen sijaan tyhjien astioiden poiskerääminen toimii, sillä Ecuadorissa on epäkohteliasta jättää asiakkaan eteen tyhjiä kippoja. Intiaanitarjoilija nappasikin kahviasettini samalla hetkellä, kun kohotin kahvikupin huulilleni.... 
Paikallisväriä majatalossa

Julkaisin jutun Ecuadorista Hevoset & Ratsastus –lehdessä 3/2013
Tässä postaukset chagrojen elämästä, criollo-ratsuista sekä kokemastani vuoristotaudista.

Tässä linkki Ecuadorin ratsastusvaellukselle (paikallinen järjestäjä on vaihtunut, mutta reissun idea on sama)
https://www.horsexplore.com/