Pohjoisen ja etelän eksotiikkaa: Grönlanti, Namibia, Botswana, Costa Rica ja Tanska

 Ratsastusmatkakohteita valitessani mietin aika tarkkaan vuodenaikaa. Kesäisin on kiva nousta pohjoisen raikkaisiin tuuliin. Suomen talvipakkasten ja loskan aikaan mieli halajaa etelän lämpöön.

Viileistä kohteista mieleenpainuvin on Grönlanti, jossa ratsastimme issikoilla, joiden päätyö on lammaspaimennus. Hevoset kulkivat varmoin jaloin tutuilla vuorilla ja jäävuoristen vuonojen rannoilla. Reissu oli keskitempoinen: paljon käyntiä epätasaisessa maastossa ja mukavia töltti- ja laukkapätkiä. Parina yönä hevoset yöpyivät kotitilallaan ja muutaman yönä reissun päällä vuonon rannalla yhden oppaan jäädessä telttaan vahtimaan niiden yörauhaa – esim naapuritalojen issikoiden vierailuilta.

Ratsu jääkimpaleiden täplittämän vuonon rannalla ratsastuspäivän päätteeksi

Bonus-pohjoinen: Länsi-Tanskan Römö, jossa töltätään ja laukataan vinhaa vauhtia vuoroveden tiivistämällä Hattimeren hiekkarannalla. Vaikka lomakeskus ja ratsastusryhmät ovat melko suuria, on rannoilla valtavasti tilaa temmeltää. Myös reitti tallilta rannalle on hauska luikertelevine tölttipolkuineen. Loputtomat rantalaukat löytyvät siis yllättävän läheltä Pohjolasta.

Voit lukea Pohjoisen reissuista tarkemmin näistä linkeistä

Grönlanti

Islanti

Tanskan Römö

Etelän eksotiikan ykkönen on Afrikka, johon voi tutustua joko rohkeasti rajaamattomalla savannilla villissä luonnossa vaeltaen, tai turvallisemmin ratsastuskeskuksesta käsin alueella, jolla ei ole leijonia ja norsuja. Botswanan Tuli-safarilla ratsastimme ja majoituimme savannilla ja kuuntelimme teltoissamme leijonien öistä karjuntaa. Hevosille savanni oli peace of cake. Ne olivat tottuneet villiin luontoon ja osasivat myös  käskystä tarvittaessa singahtaa hallitusti pakoon vihaista norsua. Tuli-safaria ennen kaikille järjestettiin testiratsastus, jossa tarkistettiin hevosen hallinta eri laukkatempoissa käännöksineen. Vaikka reissu oli jännittävä, jäi se mieleen upeana elämyksenä savannilla, jossa villieläimet ovat isäntiä ja ihminen vierailija.

Astetta rennomman savannikokemuksen löytyi Namibiasta, jossa maastoilimme päivittäin savannilla upeasta resortista käsin alueella, jolla ei ollut leijonia ja norsuja. Selfien ottaminen kirahvilaumaa vasten oli siten huomattavasti rennompaa. Norsut ja leijonat kävimme bongaamassa erikseen jeeppisafarilla Etoshan kansallispuistossa. Afrikka on loppujen lopuksi ehkä suosikkikohteeni, sillä en ikinä kyllästy bongaamaan majesteettisia kirahveja ja vilkkaasti loikkivia antilooppeja. Hevosen selässä ratsastaen pääsee lähelle villieläimiä, sillä ne eivät tunnista ihmistä pedoksi ratsun selässä. Seuraava Afrikka-reissu olisi ihana tehdä joskus Etelä-Afrikaan Free State -alueelle.

Resorttimme Kambaku Namibiassa

Bonus-etelä: Costa Rica. Tapasin HIHSissä juuri Costa Rican ridareissulta palanneita tuttavia, joiden kanssa oli ihana vaihtaa kokemuksia tuosta maanmainiosta ticojen maasta. Costa Rican parasta antia ovat rantalaukat palmujen reunustamilla, vuoroveden tiivistämillä rantahiekoilla, joita on kuin helmiä kaulanauhassa. Huikea kokemus on myös laukata viidakkopoluilla apinoiden hyppiessä puiden oksalla ja kirkuessa meille kannustushuutojaan. Ratsuina meillä oli paikallisia criolloja ja criollomixejä, joita ratsastettiin ilman kuolaimia. Ihana kokemus!

Costa Rican loputtomia hiekkarantoja

Hyvin pysyivät criollot hanskassa ilman kuolaimia

Voit lukea Etelän reissuista tarkemmin näistä linkeistä

Namibia

Botswana

Costa Rica

Jäävuoria, viikinkejä ja varmajalkaisia issikoita – Ratsastusmatka Grönlantiin

Reissasin heinäkuussa ratsastusmatkatoimisto Horsexploren kohteeseen Grönlantiin, jossa maastoilimme issikoilla viitenä päivänä ja tutustuimme yhtenä päivänä alueen historiaan jalkaisin ja autolla. Koko reissuun kului 10 päivää, sillä lentolakkojen ym. varalta yövyimme mennen tullen Köpenhaminassa tanskalaisista voileivistä nautiskellen.

Teddy-issikan kanssa jäävuorivuonolla

Lensimme Kööpenhaminan kautta Grönlannin etelärannikolle Narsarsuoqiin, joka on nimensä mukaisesti “aava paikka”. Laskeutuminen oli jännittävä: kiitorata alkaa suoraan merestä ja päättyy vuoristoon. Jatkoimme kentältä moottoriveneellä vartin päähän vuonon vastarannalle pieneen Qassiarsuk-kylään, jossa asuimme siistissä hostellissa – entisessä koululaisten asuntolassa. Paluumatkalla sama vuono oli täyttynyt jäävuorilla, mikä teki venematkasta vieläkin mieleenpainuvamman: jäälohkareiden välissä pujottelu oli kuin suoraan luontodokumentista.

Sininen hostellimme Tunulliarvik-vuonon rannalla

Qassiarsuk sijaitsee suunnilleen Helsingin leveyspiirillä, joten kelit olivat yllättävän lauhat. Meille osui monta aurinkoista ja lämmintä, +10-+15 asteen välissä olevaa päivää, pari napakkaa fön-tuulen tuivertamaa päivää sekä yksi rankkasateinen ilta. Muutamana päivänä pulahtelimme ratsastuksen jälkeen pipot päässä vuonoon jäälohkareiden sekaan – veden lämpötila vaihteli 2,5–5 asteen välillä.

Ei kun vuonoon!

Fön-tuuli oli kova muttei kylmä

Ratsastusvaatteiksi olin ottanut mukaan kosteutta hylkivät paksuhkot ratsastushousut, reidet peittävät sadechapsit, teknisiä paitoja, islantilaisen alafoss-villapaidan sekä kuoritakin. Kypärän alle sujautin teknisen fleece-pipon. Asu pelitti Grönlannin keleissä mainiosti! Kertaakaan ei tullut kylmä, pikemmin suojaisissa laaksoissa kuuma, joten kerrospukeutuminen oli paikallaan.

Tuulettomilla rinteillä vuoristojärvien rannalla tarkeni ottaa kuoritakin pois

Ensimmäisenä päivänä ajoimme buggy-mönkijöillä noin puoli tuntia pitkin mutkittelevia hiekkateitä Inneruulalikiin, joka tarkoittaa “voikukka-aluetta”, hakemaan hevoset laitumelta. Ratsastimme ruunilla, joiden päätyö on syyskuun puolivälissä alkava lampaiden paimennus.  Ratsastusmatkailu toimii niille kesäverryttelynä. Päivämatkamme vaihtelivat suunnilleen 7–19 kilometrin  ja 4-6 tunnin välillä kavuten ylös alas vuorten rinteitä, kulkien vuonojen rantoja jäävuorimaisemissa sekä päätyen näköalapaikalle, josta voi tähyillä pohjoisessa häämöttävää jäätikköä. Toteutimme ohjelmaan merkityn ratsastusohjelman melko lailla sellaisenaan, vaikka keliolosuhteiden takia Grönlannissa kannattaa varautua muutoksiin ulkoiluohjelmassa.

Kuljimme tallille ja laitumelle buggy-autoilla

Kahtena yönä hevoset yöpyivät upeissa vuonomaisemissa Tasiusaqissa, jonka nimi tarkoittaa "näyttää järveltä, mutta ei ole", oppaiden vuorotellessa yövahteina. Ensimmäinen yö oli kuulemma ollut rikkonainen, sillä häiriköivä hevoslauma oli hiippaillut paikalle ja piti häätää pois. Kohtasimme vuoristossa myös vuorille varsomaan vaeltaneen tamman sekä seikkailemaan lähteneen hevoslauman.

Emily-opas jäälohkareiden kanssa

Täällä oli kiva "pujotella"

Hyvä setti: issikat ja jäävuoret

Hevoseni Teddy oli omanarvon tuntoinen ja työteliäs pinto-ratsu, jolla oli mukavat askeleet ja notkea mieli. Teddy tiesi poseerauspaikat jäävuoria vasten ja pyrki niille aina ennakkoon. Jäävuoret olivat massiivisia ja äänekkäitä, niiden halkeaminen jyrisi kuin ukkonen. Laukkasimme rannalla jäälohkareiden reunalla ja pujottelimme niiden lomassa. Hevoset suhtautuivat ammattimaisesti välillä kovaakin vinkuneeseen fön-tuuleen, eivätkä hötkyilleet lainkaan. Itse kupsahdin ratsastuksen väli – eli hevosten lepopäivänä - kumoon kompastuessani vuoristopolulla kiveen fön-tuulen viimeistellessä kaatumisen. Olisi kannattanut pysytellä hevosen selässä.

Äidin ja tyttären ratsut

Hylkeet vilahtelivat alla vuonossa

Kasvillisuus oli vuoristo- ja tunturimaista: vaivaiskoivuja, sinisiä jäniksenkelloja, matalaa timjamia ja heinää, myös pieniä heinäpeltoja, joita varoimme tallomasta. Etelä-Grönlannin vuorilla laiduntaa runsaasti lampaita. Erityisesti laumastaan eksyneiden lampaiden surkea määkiminen jäi mieleen – kunnes ne taas löysivät toiset ja jatkoivat tyytyväisinä märehtimistään. Näimme vuorilla riekon sekä kivikossa ketterästi vilahtavan naalin,  merikotkia kaartamassa korkeuksissa ja vuonossa uiskentelevia hylkeitä, joiden pienet päänupit vilahtelivat vedenpinnassa. Grönlannissa on myös myskihärkiä, jotka ovat astelleet saarelle Kanadasta. Jääkarhuja emme kohdanneet, sillä ne viihtyvät (onneksi) jäätiköllä ja eksyvät alueelle harvoin ja vahingossa. Valaitakaan ei tavata, elleivät ne erehdy eksymään vuonoon.

Lampaita riitti

Laidunpaikka Tasiusaqissa

Heppa odottaa ratsastajaa

Grönlanti  ei ole  paras paikka kasvissyöjille tai vegaaneille, sillä  ruokavalio koostuu etenkin lampaanlihasta ja kalasta. Lampaista hyödynnetään lähinnä liha. Villat poltetaan, mutta tallinomistajamme Naasu kertoi haaveilevansa villalangan tuotannosta ja vaikkapa omasta designista. Naasun ja puolisonsa Piitaqin farmilla syntyy vuosittain yli 900 karitsaa, joista vajaa sata pidetään jalostukseen. Alueella asustaa viisi oria, joita käytetään siitokseen – oriit yleensä kastroidaan, mutta eläinlääkäri on kaukana  ja joskus oriit ruunataan melko myöhään.

Paikallinen olut on helppo tunnistaa

Maksapateeta, perunsalaattia, nakkeja, mätipateeta, makkaraa ja kalamuhennosta

Jytte-opas esittelee lampaan vuorelle pudottamaa turkkia

ja merikotkan mutustelemaa kalaa

Alueella on runsaasti toisen maailmansodan historiaa: amerikkalaiset sotilaat vartioivat rannikkoa. Lentokentän vieressä on laaja museo sodanaikaisista tapahtumista. Myös viikinkihistoria on vahvasti läsnä Qassiarsukissa, jonne 980-luvulla pakeni viikinki Erik Punainen tapettuaan Islannissa naapurinsa. Erik perusti alueelle Brattahlid- siirtokunnan. Hänen poikansa Leif Eriksson toi sittemmin Norjan kuninkaan käskystä kristinuskon kylään ja sai äitinsä Thorhildurin rakennuttamaan ensimmäisen kirkon, vaikka Erik-isä paheksuikin ideaa. 

Erik Punaisen poika Leif Eriksson

Viikinkikirkon replika

Viikinkiasumuksen replika

Replika ulkoa sekä Bent-opas

Kävimme Thorhildurin kirkon kivillä, Erik Punaisen monihuoneisen talon ja navetan kivipohjilla sekä niiden replikoissa, joissa oli esillä hylkeen- ja jääkarhunnahkaisia turkiksia ja jalkineita sekä villaisia vaatteita. Hetken aikaa oli helppo kuvitella, millaista elämä oli ollut tuhat vuotta sitten. Viikinkiajan raunioita vilisi muuallakin rannikkoa kiertävässä vuoristossa. Yhdelläkin evästauolla pötköttelin ruohoa mutustavan ratsuni vieressä mukavalla ruohikolla, joka oli kasvanut viikinkiraunioiden päälle.

Lepotauko viikinkiraunioilla

Muutamana ratsastuspäivänä pysähdyimme niityille ja viikinkiraunioille nauttimaan aamiaisella itse kokoamamme  picnic-lounaat, jotka koostuivat tummasta leivästä juuston ja leikkeleen kera sekä omenasta, josta hevonen sai toki osansa. Tauon ajaksi hevoset riisuttiin satujoista ja niiden annettiin mutustaa heinää pitkän ohjasnarun päässä.

Taustalla häämöttää jäätikkö

Grönlannissa on noin 56000 asukasta, joista kolmannes asuu pääkaupunki Nuukissa. Kotikylämme Qassiarsukissa asuu korkeintaan 60 henkeä. Paikallisessa baarissa kohtasimme myyjäpojan, joka kertoi geenitutkimuksen perusteella omaavansa myös hiukan suomalaisjuuria. Sama nuorukainen oli kouluttautunut oppaaksi ja esitteli meille myöhemmin alueen viikinkihistoriaa. Kylän kaupassa myytiin kaikkea elintarvikkeista aseisiin ja luoteihin, ja paikallisen oluen etiketeissä oli kanootteja, riekkoja ja jääkarhuja. Tiputin kaupan postilaatikkoon kortin ja minua vannotettiin kertomaan se myyjille, jottei kortti muumioidu laatikkoon.

Evästauolla

Kansalliskukka Naalinhorsma eli Niviarsiaq

Paikalliset liikkuvat vauhdikkaasti avokattoisilla buggy-mönkijöillä, joilla ajetaan tiuhaan pitkin kuoppaisia kapeita hiekkateitä, joissa vastaantulevat buggyt väistetään heinikkoon koukaten. Grönlannin tieverkko on lyhyt ja harvassa, sillä pääasiassa liikutaan veneillä, laivoilla, lentokoneilla, helikoptereilla ja talvella koiravaljakoilla.  Qassiarsukin alueen farmarit kokoontuvat kerran vuodessa kunnostamaan noin 100km pituisen tieverkkonsa, josta ovat syystäkin erityisen ylpeitä.

Tieverkko on harva ja kapea

Hepat Inneruulalikissa kotilaitumella

Grönlannissa yksityiset eivät omista maata, ja rakennusluvat anotaan viranomaisilta. Kaikki saavat kulkea toistensa tilusten läpi. Vaikka Grönlanti on karu, on siellä pari metsätilkkua, joista kuulemma yhteen istutetaan puu aina lapsen syntyessä kylään.

Hyljeanorakki ja housut

Ratsastusvaellus Grönlantiin on yllättävän helppo toteuttaa, vaikka ensi vuodesta lähtien merimatka vuonon ylityksestä pitenee parin tunnin laivamatkaksi, sillä lentokenttä siirtyy etelämmäksi. 

 Tässä linkki kohteeseen, jota Pohjoismaissa myy Horsexplore.

Fön-tuuli  -kampaukset

Hlin Mainka Johannesdottir kouluttaa varsoja ja valmentaa Jau Jau:ssa

Tietyin väliajoin on pakko päästä issikkamaastoon, sen verran hauskasti issikan patapata-otsis hulmuaa töltin ja laukan tahdissa! Tällä kertaa kurvasimme maastoilemaan Jau Jau -tallille Järvenpäähän – viimeksi kävin siellä kesällä, tässä juttu siitä reissusta. Koska paikalla oli myös islantilainen valmentaja Hlin Mainka Johannesdottir, kuulin samalla nuorten hevosten koulutuksesta sekä ratsukon psykofyysisestä valmennuksesta.

 

Terveisiä Jau Jau -tallilta!

Hlin vieraile Suomessa jakamassa koulutustietoa. Hlin on vastannut Islannin Hólarissa nuorten evosten koulutusosastosta ja kouluttaa nyt jaujaulaisia kouluttamaan tallin 1- ja 2-vuotiaita varsoja.

Hlin painottaa, että varsoja täytyy kouluttaa kuin lapsia, eli leikin ja rentouden kautta. Itse asiassa varsat oppivat nopeammin kuin vanhemmat hevoset, jos kaikki on niille uutta, kivaa ja kiinnostavaa, kertoi Hlin.

Hlin Mainka Johannesdottir valmentaa Heli Keppolan Jau Jau -tallilla

Ehdin ennen tuntia kuulla Hlinin  ajatuksia koulutuksesta ja valmennuksesta. Hlinille ratsukko on psykofyysinen kokonaisuus, jota valmennettaessa täytyy hahmottaa sekä ratsastajan että hevosen persoonallisuus. Hlin arvioi persoonaa nelikentän avulla: introvertti (mukavuudenhaluinen, hitaanpuoleinen), ekstrovertti (energinen, menohaluinen), dominoiva oikea aivolohko (reaktiivinen, säikkyvä, tunteellinen), dominoiva vasen aivolohko (luottavainen, utelias).

Hlin aloittaa koulutuksen arvioimalla varsan luonnetta. ”Vasemman aivolohkon” varsalle on tärkeä opettaa ihmisen reviiri, sillä tällainen varsa tulee uteliaana liiankin lähelle ihmistä. ”Oikean aivolohkon” varsat ovat varautuneita, herkästi jännittyneitä ja rajummin ”räjähtäviä”. Tällaisia varsoja ei saisi koulutuksessa päästää räjähtimistilanteeseen, kertoi Hlin.  

Tämä varsa totuttelee boksissa suitsiin  ensimmäistä kertaa elämässään  

Olen ajatellut, että luottavaisen ja ihmisläheisen varsan opettaminen olisi helpompaa kuin varautuneen, mutta Hlinin mielestä on helpompi kouluttaa varautunut hevonen luottamaan ihmiseen, kuin yltiösosiaalinen hevonen kunnioittamaan reviiriä. ”Juuri tällainen extrovertti on yksi koulutuksessa oleva varsa, josta toivon itselleni kisaratsua”, kertoi Jau Jaun omistaja Heli Keppola. Tuon varsan isä on tunnettu ruotsalainen  Rökkvi fra Hárlaugsstödum. Helin oma ori, Jau Jau:n muiden varsojen isä on ykköspalkittu Lombert frá Búdardal.

Koska Hlin panostaa koulutuksessa psykologiaan, hän luottaa varsan kykyyn aistia kouluttajan mielenliikkeet. Juuri sen vuoksi positiivisuus, ilo, rohkaisu ja rakentavan ymmärtävä ote ovat varsan kouluttajan tärkein työkalu.  

Tunnelmia maastosta

Kuulin myös Hlinin ja Helin askellajiratsastukselle kehittämästä "training scalesta", jossa on  isohevosmaailmasta tuttujen C-B-A -tasojen tapaisia ratsastustasojaa.  Hlinille valmennuksessa on neljä integroitua palikkaa: ratsastaja ja hevonen sekä molempien psykofyysiset  olemuksensa. Valmennus on näiden neljän palikan yhteensovittamista. 

Hlin valmentaa ratsukkoa prosessina ”alhaalta ylös” kohti täydellisesti koottua, kevyesti ja energisesti kulkevaa hevosta, joka on yhtä ratsastajansa kanssa. Prosessi alkaa ’rentoutumisesta’, mikä pohjustaa ratsukon sisäistä kumppanuutta.

Sitä seuraa ’ymmärrys’, jossa perusavuja käyttämällä saadaan hevoselle tuntuma, rytmi ja tasapaino.

Seuraava etappi on ’suoruus ja taipuminen’, jossa avujen kirjoa koordinoiva ratsastaja houkuttelee hevoseen enemmän energiaa ja eteenpäin pyrkimystä.

Sitten on vuorossa hevosen suoruuden ja taipumisen vuoropuhelu, mikä edellyttää ylälinjan kontrollointia.  Tämän jälkeen päästään hienosäätöön, jossa ratsastaja saa hevoseen lisää vauhtia ajoittamalla avunsa oikein.

Kulminaationa saavutetaan ’flow’, eli tila, jossa hevonen kulkee koottuna, kevyenä ja läpiratsastettuna tyytyväisenä ratsastajaansa – joka eittämättä tässä vaiheessa hymyilee suupielet korvissa silkasta onnesta, onhan kyseessä täydellisesti yhteen pelaava ratsukko.

Ljufur on kyllä ihana! Huom mukava satula ilman jalustimia

 Näitä Hlinin oppeja pureskellen siirryin talliin, jossa minua odotti kesästä tuttu Ljufur, ihanaakin ihanampi pintoruuna, jolle oli tällä kertaa satuloitu karvapehmusteinen satula ilman jalustimia. Menin siis ”melkein ilman satulaa”. 

Painelimme Pinja-oppaan kanssa metsään menemään käyntiä, tölttiä ja laukkaa sydämemme kyllyydestä. Reitille osui useita ylämäkilaukkoja ja ihana laukkasuora, jonka pyyhkäisimme kahteen suuntaan.

Issikan laukka on ehkä maailman sympaattisinta! Ei haitannut yhtään ettei ollut jalustimia. Karvasatula oli tosi mukavin ja piti istuinluuni paikoillaan, vaikka olinkin kylmän syyspäivän kunniaksi vyllännyt itseni liukkaisiin hiihtohousuihin.

Saimme parasta maastoterapiaa! Me tädit osaamme nauttia syksystä, issikoista ja hulmuharjoista niin, että vauhdin lomaan mahtuu mukavaa rupattelua ja runsaasti kameralle poseeraamista. Parhaat kuvapalat tässä postauksessa, olkaatten hyvät!

Eleganssia metsätaipaleella: House of Horses Helsinki: heijastava takki, Coz by Cozmei: Lady-hame

Tässä linkki Jau Jau -tallille.

Tässä linkki juttuun Jau Jaun askellajitunnista ja maastosta.

Vauhdissa mukana House of Horses – ratsastus- ja vapaajan vaatemerkki. Kuvissa minulla on HoH:n täysheijastava takki

Syysmaastossa lämmitti kotimainen Coz by Cozmei -ratsastushame