tiistai 25. joulukuuta 2018

Ranskan Provence: ratsastusvaellus maisemista ja ruuasta nautiskellen



Joulupäivänä on kiva muistella rauhallisinta ratsastusvaellustani. Se suuntautui toissa syksynä Ranskan Provenceen. Tässä taannoinen juttuni reissusta:
Syyskuisella Ranskan -ratsastusreissullani ei ehkä kunto kohonnut eikä paino pudonnut, mutta sen sijaan sainkin runsaasti silmänruokaa, mielenrauhaa sekä mannaa makuhermoille. Vaelsin Provencen Luberonissa verkkaisen ja meditatiivisen, noin sadan kilometrin reitin maisemia ihaillen, vuoristopurojen solinaa kuunnellen – ja piiiitkistä picnic-lounaista ja illallisista nauttien. 

Luberonin upeaa vuoristoa (kuva: Jarmo Huunonen)

Neljän päivän ratsastusloma

Neljä päivää kestänyt reitti alkoi Laurisin kylässä sijaitsevalta tallilta noin tunnin ajomatkan päässä Marseillesistä.  Tallia pyörittää Pariisista ja Normandiasta etelään muuttanut perhe, joka tykästyi satavuotiaan maatilavanhuksen tunnelmaan ja pykäsi sinne laadukkaan, retriittihenkisen vaellustallin. Nyt tilalla asustaa kaksitoista hevosta, joiden ainoa tehtävä on laiduntaa ja vaeltaa Luberonin uhkeissa maisemissa. Jos ratsut edustivat montaa rotua, monipuolisia olivat varusteetkin: satuloita, suitsia ja jalustimia löytyi joka lähtöön enkku-, länkkä- ja lattarityyliä mukaillen. Tärkeintä oli toimivuus ja ergonomia. 
100-vuotiaan maatilan viehttävyyttä

Luberonin alueella ikkunaluukut maalataan laventelin värisiksi, totta kai

Picnic-tauolla
Hevoset on ostettu paikallisia verkostoja hyödyntäen ja joukossa on ratsuja moneen lähtöön: friisi, haflinger, camarguenhevonen, appaloosa sekä erinäisiä risteytyksiä. Kaikki ratsut olivat ystävällisiä, helposti hoidettavia ja kulkivat ketterästi maastossa. Itse asiassa niin rauhallisesti, että huomasin ratsastavani vuorilla pitkät pätkät ilman ohjia. 
Tasaista menoa
Luberonin maasto on kuin satukirjasta. Kapusimme ylös alas kapeilla, paimenten ja puunkerääjien muinoin käyttämillä vuoristopoluilla. Vaikka tahti oli verkkainen, oli pysyttävä hereillä ehtiäkseen väistellä ja ”limbota” takakenoon poluille kurottavia pensaita ja puunoksia. Toisinaan jalkauduin satulasta taluttaakseni ratsun alas jyrkkää rinnettä. 
Suhteellisen rehevää


Puu kasvatti juurensa kallion yli, noin 10 metriä alaspän

Rehevää ja jylhää yhtä aikaa

Välillä reitti luikerteli syvällä lehvämetsässä, välillä nousimme huipulle haastamaan hyytävää mistral-tuulta ja nappaamaan panoramakuvaa pohjoisessa siintävistä alpeista sekä etelässä välkehtivästä Välimerestä.
Mistral-tuuli tuiversi ylhäällä aika hulppeasti


Kumartaen tai limboten...

Maisemat vaan paranee

Asvalttipätkä ei harmita kun näyttää tältä
Asvalttipätkiä oli muutama. Välillä kopsuttelimme serpentiinitietä, välillä paikallisten kylien halki.  Hevoset olivat tottuneet taajamiin, joten sain ihastella rauhassa ranskalaista maaseutua perinteisine harmaakivitaloineen ja viehättävine suihkulähteineen. Taajamiin saapuessamme meitä tervehtivät kylän laidalla laiduntaneet aasit, kylmäverihevoset sekä vimmatusti peräämme määkivät lampaat.
Kylän suihkulähteellä juotetttiin hepat

Viehättäviä kyliä yksi toisensa jälkeen

Moi!
 Luberon on suosittua ulkoilualuetta. Maastoreitit on suunniteltu ratsastajille, patikoijille ja maastopyöräilijöille, jotka tuon tuosta kohtasivatkin toisensa kapeilla luontopoluilla. Sivuutimme toisemme kohteliaasti väistellen, eivätkä hevoset juuri piitanneet maastopyöristä tai patikointisauvoista – joskin syvällä pensaassa yllättäen loistanut räikeä fillariasu säpsäytti herkintä ratsuamme. Ratsut olivat tottuneet myös paikalliseen faunaan, kuten villisikoihin, joiden koloja bongasimme siellä täällä maastossa. Baskeri päässä vastaamme ”Pökötissä” köröttänyt pappa kuului hänkin turvalliseen kansallislajistoon. 
Ei pelota fillarit...
 
...eikä autot
Saimme tuntumaa myös alueen maatalouteen. Luberon tunnetaan laventeli- ja maustekasvipelloistaan sekä viinitarhoistaan ja hedelmäpuistaan. Syyskuussa rehevin kukinta-aika oli jo ohi, mutta voin hyvin kuvitella kesän hehkussa hohtavat violetit laventelipellot ja maustekasvien aromit. Tätä reissuamme värittivät runsaina pälvinä kukkineet syklaamit sekä okran sävyinen avolouhos, jota myös Ranskan Coloradoksi kutsutaan. (Tässä linkki postaukseeni ratsastuksesta värikkäässä louhoksessa)
Kuvitelkaa tätä laventelipeltoa kukkivana!

hieman viintä

Ranskan Colorado
Luberonin historia ulottuu kivikaudelle. Sivuutimme esihistoriallisen nuotiopaikan jylhine kalliosuojineen sekä kivisen sarkofagi-hautausmaan 1500 vuoden takaa. Yövyimme Bououx:n alueella, joka ylpeilee 1100-luvulla rakennetulla linnoituksellaan.
Esihistoriallinen nuotiopaikka (kuva Jarmo Huunonen)

Rustrelin linna, jossa majoituimme

Toinen yöpymiskylämme Rustrel tarjosi eksoottiset yöunet 1600-luvulla rakennetussa linnassa (tässä postauksessa lisää linnasta). Yövyimme myös pittoreskissa, laventelinvärisin ikkunaluukuin koristelluista kivataloista koostuvassa hotellissa, jonka terassilla nappasimme paikallista roseeta hotellivieraiden petanque-peliä katsellen.
Laventlin väri sopii hienosti vanhaan kiveen


Mukava uima-maisema
Vaelluspäivät huipentuivat luonnonhelmaan katettuihin yltäkylläisiin picnic-lounaisiin sekä majapaikkojen höyryäviin illallisiin. Ranskalaiset nostivat picnic-käsitykseni aivan uudelle kulinaariselle tasolle: pöytä notkui salaatteja, melonia, parmankinkkua, makkaraa, patonkeja, ranskalaisia juustoja, pateita, omena- ja vaniljapiirakoita sekä punaviiniä ja paikallista roseeta niin, ettei ratsastuksesta tullut mitään ennen kunnon ruokalepoa puun katveessa. Herkkunsa saivat myös hevoset, joille tarjosimme huoltoautosta pelletit ja vedet ennen omaa lounastamme. Herkuttelu jatkui illallisilla, joista mieleen painuivat erityisesti bataattipiirakka, jänispaisti, lukuisat välijuustot sekä sitruunapiirakka. Nam! 
Otos picnic-pöydästä...
...välijuustoineen ja omenapiirakoineen

Ensin popsitaan...
 
Sitten sulatellaan...
Ratsastusvaellusten suolana ja sokerina on suhde hevoseen. On kiva tutustua ratsuun retkellä, jossa istutaan satulassa tuntitolkulla ja selvitään ratsukkona maaston haasteista. Vaelluksilla tutustun hevoseen myös hoitamalla. Huolsimme ratsumme aamuin illoin: puimme ja riisuimme varusteet, harjasimme, putsasimme kaviot ja annoimme tarvittavat lisäruuat. Hevoset yöpyivät ulkosalla tilapäisillä laitumilla. Mahtoivatkohan ne tajuta, kuinka maalauksellisilta ne näyttivät jylhässä kalliomaisemassa? 
Vettä hepoille

Varusteet siististi kasaan

Idyllisin näkemäni laidunalue

Ainakin paikallinen taidemaalari Paul Cézanne (1839-1906) osasi arvostaa kotiseutuaan, sillä hän palasi Pariisi-vuosien jälkeen Provenceen maalaamaan Luberonin vuoristoa, erityisesti hän arvosti Monte Sainte-Victoire- vuorta, jota mekin ihailimme reitillämme.
Näkymä kohti välimerta


Näkymä pohjoiseen
Verkkaisella vaelluksella oli aikaa ottaa kuvia: teen Provencen reitistä myöhemmin vielä erillisen kuvapostauksen.
Tästä linkistä löytyvät Provencen eri ratsastusvaellusvaihtoehdot. Ripeätempoisin on kuulemma reitti Luberonista Camarguen alueelle.
Mukana reissussa kulki palveleva ratsastustarvikeliike Hipposport.
https://www.horsexplore.com/



https://hipposport.fi/

maanantai 10. joulukuuta 2018

Ratsastusvaellus Georgian vuorilla:: laukkaa ja luostareita

Postasin aiemmin reissupäiväkirjassa huikealta puska&laukka-reissultani Georgian vuoristossa. Linkki reissukuvaukseen löytyy tästä. Tähän postaukseen kokosin kuvia ja pari laukkavideoita reissun keskeisestä annista: vuoristolaukasta, upeista maisemista, ryteikköridauksesta, telttaleireistä...
riitta reissaa, Georgia, Horsexplore, maastoratsastus
Georgian vuoristossa on upean kumpuilevaan laukkamaastoa
  En ole millään reissullani laukannut niin paljon ja niin vaikeassa maastossa kuin täällä: oksaisella metsäpolulla, alarinteessä, tiukoissa kaarteissa... Ratsastusoppaamme Levan puski eteenpäin kuin veturi. Hän päättänyt tehdä meistä gruusialaissotureita. Projekti eteni vauhdikkaasti eikä täysin verotta. Pari kertaa laukkasin suoraan oksaan, joten loppumatkan parantelin tällejä sinkkipastalla.
Reissu alkoi Levanin tallista - tilavasta entisestä kanalakolhoosista

Ensimmäisen ratsastuspäivän ensimmäisen tunnin jälkeen näytin tältä! Ja mietin miten jaksan seuraavat 7 päivää:)
Laukkasin oksiin.... loppureissun parantalin tällejä sinkkipastalla
Ratsastimme viikon aikana 230 kilometrin reitin , joka johdatti meidät korkeimmillaan 1700m korkeuteen.
Riitta Reissaa, Riitta Kosonen, Horsexplore, Georgia
1700 metrin korkeudessa, mukanamme vaelsi varahevonen


Georgialaista vuoristomaisemaa
 Laukkatalleilla ratsastusoppinsa ammentaneen Levanin hevoset olivat täysveri-arabi-akhaltek-kabardinian -sekoituksia.
Hevoset odottivat "nipussa" aina kun jalkauduimme tutustumaan vuoriston luostareihin.
Ratsussani oli melko paljon kabardiniania.
Riitta Reissaa, Georgia
Reissun kauneimmasta leiripaikasta avautui upea näkymä laaksoon ja laiduntaviin ratsuihimme.

Vuoristomaisemiin ei kyllästy. Ja aavat puuttomat rinteet kutsuivat piiiiitkiin laukkoihin. Pisin laukkapätkä kesti 15 minuuttia. Kymmenen minuutin laukkarupeamia tempaistiin useita. Laukkasimme tasamaalla, ylämäkeen, alamäkeen, metsäpolkua, oksien läpi...
Saavumme telttaleiriin ilta-auringon valossa

Kohtasimme matkalla useita lammas- ja lehmälaumoja paimenineen
Kohta laukataan
Kun oikein tiiraa, näkee taaemman vuoren laella pienen kirkon. Niitä kohosi lähes joka huipulla
Juotimme hevoset  joissa ja ojissa  reitin varrella sekä illalla leirillä tähtien ja otsalampun valossa
Juomatauko kirkkaassa vuoristojoessa (kuva: Eva Udd)

Juomataukoja keskellä polkua
Tähdet ja otsalamput valaisivat hevosten juottoa joella

Laukkareitti kulki halki metsäpolkujen, ryteikkköjen, piikkipensaiden... pätkän matkaa kuljimme pitkin ikivanhaa Silkkitietä, joka kopisi mukavasti kavioiden alla.
Rehevä metsäreitti vaihtui välillä näinkin selkeäksi satumetsäksi
Metsäpätkät taitettiin kaikissa askellajeissa

Tällaistakin maanpeittokasvustoa
Reissumme myötäili joen kulkureittiä. Kahlasimme yli, telttailimme rannalla ja peseydyimme kylmässä, vuolaasti virtaavassa joessa. Temppunsa siinäkin.
Joessa oli yllättävän vahva virtaus, mikä ei kyllä näy tässä kuvassa



Muinainen Silkkitie, Georgian vanhin tie

Parin-kolmen tunnin ratsastuksen jälkeen pysähdyimme niityille ja levähdyspaikoille picnicille. Kaivoimme satulalaukuista peruseväät: juusto-makkara-kinkkutäytteiset sämpylät, kahvia ja teetä sekä vohvelikakun, jonka Levan jakoi linkkarilla tasan kahdeksaan osaan. Hevoset huilasivat lähellämme mukavasti hörähdellen ja torkkuen.
Hepat huilasivat picnicin ajan puihin kiinnitettyinä

Tai sitten ei...

Mutustimme sämpylät ja vohvelit nurmikolla istuskellen ja tirsoille nukahdellen

Mutusteltavaa kaikilla
Georgian vuoristo vilisee ikivanhoja keskiaikaisia luostareita.  Luostarien vaaleat silhuetit täplittävät hauskasti vuoristomaisemaa. Piipahdimme neljässä luostarissa, joista osan juuret ulottuvat osin 600-luvulle.  
Kiviset luostarit on pidetty suhteellisen hyvässä kunnossa
Luostarit olivat usein yhden tai kahden munkin tai nunnan asuttamia. Yleensä heidän seuranaan oli tuikeita vahtikoiria - tai sitten tällaisia paikallisrotuja, joita käytetään myös susien ja shakaalien karkotukseen. Olimme onnekkaita: näimme 4 päivän ikäisiä pentujakin:)
Luostarin maallista onnea: kuusi koiranpentua!
Susienkarkoituskoirilta leikataan korvalehdet, jotteivät pedot saa niistä kiinni
Yövyimme telttaleireillä niityillä ja joen rannalla sekä perhemajoituksessa.
Kahden hengen teltat, käsienpesuämpäri ja tavaroiden kuljetusauto

Ravintolateltta ja leirikeittiö, jossa taiottiin upeat ateriat
Hepat leiriytivät telttojen läheisyyteen
Onneksi meidät soturit oli myös ruokittava hyvin: kokki ei telttareissulla sortunut eineksiin. Kokkaus alkoi perunankuorinnalla, kurkku-tomaatti-korianteri -salaatti uhkui tuoreuttaan, liha- ja kanapadat tehtiin tuoreista paistikkaista. Kyytipoikana nautittiin gruusialaista valko- ja punaviiniä 5 litran reissukanisterista. 

Tälle reissulle voisi mennä uudestaankin - tai sitten ratsastan Levanin uuden vuoristoreitin, jahka joku on testannut sen ensin:).
Ruuanvalmistusta teltassa. Ruoka kypsennettiin kaasuliedellä.

Georgian maaseutu on yksinkertaista, eikä matkailuinfraa juurikaan ole. Perheet asuvat yksinkertaisesti. Juoksevaa vettä löytyy, mutta yhdessä asunnossa kuuma vesi lämmitettiin puilla. Toisessa vesijohdon toiminta oli kytketty sähköpostikkeeseen. Maalla toiletti oli luonto tai puucee.
Kahden majoitustalon tunnelmaa. Oikealla alakulmassa puilla lämmitettävä vesisäiliö
Yövyimme kyläkaupan asunnolla. Kauppaa piti viehättävä filologi, eläköitynyt opettaja.

Yövyimme yhden yön Patara Dmanisissa, vanhassa kylässä, jolla on huikea menneisyys  silkkitien varrella kehittyneenä keskuksena. Siellä painettiin ammoisina aikoina  rahaakin. Vihollisia riitti, joten kyläläiset rakensivat 700-luvulla vuoren sisään turvallisen vedenhakuluolan joelle. Alueelta on kaivettu myös 1,8 miljoonaa vuotta vanha ihmisen pääkallo. Tuoreempi löydös on raunioituneen 700-luvulla rakennetun kuvernöörintalon kylppäri ammeineen. 
Muinainen kallo, vuoreen louhittu vedenhakureitti joelle, kuvernöörin kylpyamme 700-luvulta ja yleiskuva linnoitusalueelta
Georgiassa on rusaasti rikkipitoisia lähteitä, joten se on tunnettua kivennäisvesi- ja  kylpyläaluetta. Mekin huuhdoimme reissupölyt pois tbilisiäisessä kylpylässä, jossa riuskat pesijänaiset hinkkasivat nahkamme putipuhtaiksi.

Laukat olivat piiiiiitkiä ja polveilevia. Pisin laukka kesti 15 minuuttia. Sekin on videolla... tässä kuitenkin lyhyempi pätkä.




Tässä linkki kohteeseen.
Reissussa mukana Hpposport, etenkin Komperdell-turvaliivi.
Sekä House of Horses, laadukas suomalainen ratsastusvaatebrandi.
Lensin Georgiaan Turkish Airlines- lennolla Istanbulin kautta.
Komperdell-liivi toimi hyvin metsässä ja aavalla
I'm a horsegirl and proud of it!