Suokkiparatiisissa lokakuukin on parasta aikaa

Taas vierähti viikonloppu suomenhevostilalla Horsexploren ratsastuslomalla! Maastoilimme hapekkaassa syysilmassa, hikoilimme kouluratsastustunnilla ja piipahdimme pihatossa rapsuttamassa varsoja ja tammoja – niitä samoja, joita moikkasimme kesällä ja alkusyksystä valtavilla laitumilla. Joillakin Horsexploren suokkiviikonlopuilla pääsee myös kokeilemaan ratsastusjousiammuntaa – tämä oli juuri sellainen viikonloppu!

Lokakuun aurinko eikä tuulen virettäkään

Viikonlopun vietto alkoi piipahduksella kuntoutusrakennukseen, jossa pääsimme seuraamaan  kuntoutusta vesikävelykoneessa. Heppa katseli hieman ihmeissään, mutta asteli reippaasti sessionsa loppuun samalla, kun kuulimme hevostilan Elina-emännältä miten kävelykonetta käytetään eri kuntoutustarkoitukseen. Kiinnostavaa!

Viikonlopun ratsastussessio alkoi 1,5 tuntia kestäneellä ratsastustunnilla Satu-opettaja johdolla. Satu on napakka ja havainnollistaa oppinsa huumoristisilla kielikuvilla. Kun kuulee siirtyneensä käyntiin ”viikon myöhässä”, ymmärtää laahustavansa eikä ratsastavansa. Sadun opeilla pyöreä ja aavistuksen mukavuuden haluinen suokki muovautui allani rennosti koottuna kulkevaksi kouluratsuksi. Teimme tunnilla paljon erilaisia siirtymisiä sekä laukkaympyröitä ja pohkeenväistöä. KAIKKI tykkäävät Sadun tunneista. Hikeä ja ahaa-elämyksiä!

Suomenhevosilla maastoilu on niin sympaattista, että kavionjäljetkin ovat sydämenmuotoisia. Tällä kertaa maastoilimme 3 tuntia hapekkaassa, aavistuksen usvaisessa syysilmassa. Reitti halkoi varsinaissuomalaista maalaismaisemaa harmaantuvine sänkipeltoineen, maalaistaloineen, hevos- ja lihakarjalaitumineen. Kolme tuntia hujahti hetkessä käynti-  ravi- ja laukkapätkien rytmittäessä kulkuamme. Nämä hevoset tuntevat reitit ja maastot ja tietävät ammattinsa. Terapiamaasto! Seesteistä tunnelmaa ei turmellut edes reitille osunut suurisarvinen hirvi, joka pysäytti letkamme hetkeksi, mutta tajusi tuijotuskilpailun jälkeen vetäytyä pusikkoon. Hevoset pysyivät viilipyttyinä koko episodin ajan.

 

Hirvi vetäytyi pusikkoon

Tämä viikonloppu oli erityinen ratsastusjousiammuntaviikonloppu (muina Horsexploren viikonloppuina on ohjelmassa ”vain” maastoa ja koulua, ei joutskaria). Vietimme koko päivän Katariina Cozmein joutskariopissa ampuen aamupäivällä maasta käsin ja lounaan jälkeen ratsailta. Tällä kertaa tuntui, että oppi on alkanut mennä perille: osumatarkkuus oli viime kerrasta parantunut ja nuolen lento terävöitynyt. Kannattaa harjoitella. Oikeastaan pitäisi osaa oma jousi ja pari nuolta, jotta oppisin nokittamaan varmemmin. Sokkona nokitusta voi treenata vaikka telkkua katsellessa.

Ensin harjoitellaan ampumaan käynnissä

Tässä mennään vielä käynnissä, mutta ampuapasautettiin laukassakin!

Treenin tämänkertaiset oivallukseni: kun ammut, saata nuolikäsi ”nutturaan” (jottei nuoli lörpähdä maahan ennen taulua) ja tähtää alas vasemmalle (koska nuoleni tuppaa suhahtamaan aina oikealta ohi).

Porukassamme oli eri ikäisiä äitejä, tyttäriä ja ratsastuskavereita – ja täytyy sanoa, että tutussa hurtin huumorin porukassa treenaaminen on ihan huippua! Vitsi lentää ja tilannekomiikka loistaa!

Oripojat aterialla

Horsexploren ratsastusloma päättyy aina kierrokseen suokkitilan tiluksille ja pihatoille – vuodenajasta riippuen. On mahtavaa seurata hevosten elämänkiertoa astutuksineen, varsojen syntymisineen, tammojen, varsojen ja orien laitumineen.  Seuraava reissu on jo varattuna!

Varsat ja tammat pihatossa

Tässä ja tässä linkit edellisiin juttuihin suokkitilalta.

tässä juttu ratsastusjousiammunnasta

Horsexplore järjestää tänne viikonloppupaketteja:

Lisätiedot: riitta@horsexplore.com

La-su 12.-13.12. maasto&CMAS

La-su 6.-7.2. maasto&koulu

Reissussa mukana ihana ja laadukas House of Horses Helsinki  – ratsastus&vapaa-ajan vaatemerkki. Tällä kertaa erityisen hyvin pelitti heijastava säänkestävä takki.

Katariina Cozmei opettaa ratsastusjousiammuntaa ja CMASia sekä valmentaa eri puolilla Suomea.

HIHS vuosien takaa: Monty Roberts & Join-up

Helsinki International Horse Show on järjestänyt vuosikymmenien saatossa myös useita klinikoita. Vuoden 2013 show:n yhteydessä nähtiin californialainen Monty Roberts. Kirjoitin Montyn klinikasta tuolloin Hevoset ja Ratsastus –lehteen, ja tässä juttu HIHSn kunniaksi uudelleen.

Monty Roberts esiintyi HIHS:n ennakko-ohjelmassa vuonna 2013 (Kuva Leena Kahisaari)

Monty Robertsia kutsutaan hevoskuiskaajien isäksi, mutta oikeasti hän ei kuiskaa. Miksi kuiskaisi, koska hevosen kieli ei perustu ääneen vaan eleisiin. Monty opetteli hevosen elekielen kauan sitten teinipoikana. Hänestä tuli maailmankuulu väkivallattoman hevoskoulutuksen pioneeri.

Monty sai ensimmäisen hevosensa parivuotiaana ja taituroi jo parin vuoden kuluttua Hollywoodissa lapsinäyttelijöiden stuntkohtauksissa. Teini-iässä Monty alkoi epäillä perinteisiä koulutusmenetelmiä, joissa hevosen tahto murretaan. Hän opetteli kouluttamaan hevosia  hyödyntämällä niiden omaa kehonkieltä ja vaistoja. Nevadan erämaan mustangeja tarkkailemalla Monty oppi, miten hevoset kommunikoivat toistensa kanssa, asettavat toisilleen rajoja ja näyttävät pelkoa, ärtymystä, rentoutumista ja kiintymystä.

Ensimmäisen kerran Monty esitteli luonnonmukaisen menetelmänsä 14-vuotiaana kesyttämällä pyöröaitauksessa elekielen ja juoksutusliinan avulla villihevosen puolessa tunnissa ratsastusvalmiiksi.  Montyn menetelmän peruspilarit olivat valmiit jo tuolloin. Aina ei tarvita pyöröaitausta. Monty on saanut myös villimustangin liittymään seuraansa luonnossa. 

Ensin tutustuttiin hevoseen pyöröaitauksessa (Kuva: Leena Kahisaari)

Maailma ei ollut heti valmis Montyn opeille. Kovakouraisesti poikaansa ja hevosia kasvattanut oma isäkin kielsi Montya käyttämästä menetelmää, koska ”hevonen on kuria tarvitseva vaarallinen eläin”.  Monty pääsi työstämään menetelmäänsä kunnolla vasta omalla Flag is Up-laukkahevostilallaan.  Läpimurto tapahtui vuonna 1989, kun Englannin kuningatar Elisabet II kutsui Montyn esittelemään taitojaan. Kuningatar vaikuttui osaamisesta ja monarkin hevosia käsitellään nykyään Montyn oppien mukaisesti.

 

Hartwall Areenalla nähtiin, miten nuori hevonen sai selkäänsä ensimmäistä kertaa satulan ja ratsastajan, klipperikammoinen hevonen vapautui pelostaan, muovikasseja kammoksuva ratsu käveli tyynesti valtavan pressun yli ja vaikeasti lastattava hevonen ravasi iloisesti traileriin ilman liinaa. Lisäksi pyöröaitauksessa opetettiin tavallista harrastajaratsastajaa käyttämään Montyn menetelmää. Tilaisuus oli vaikuttava, sillä jokaisen hevosen reaktiot kertoivat väkivallattoman koulutuksen tehokkuudesta. 

Hevonen on saanut selkäänsä "ratsastajan" (Kuva: Leena Kahisaari)

Montyn menetelmä perustuu vapaaehtoisuuteen ja siihen, että sekä ihmisellä että hevosella pitäisi olla hauskaa. Monty aloittaa työskentelyn kaikkien hevosten kanssa join up:lla. Ensin kävellään liinaan kiinnitetyn hevosen kanssa muutama kierros pyöröaitauksessa. Sitten hevonen vapautetaan liinasta ja lähetetään elekielen avulla pois, jotta se voi tulla vapaaehtoisesti takaisin. Aitauksen keskellä liikkuva kouluttaja ”ajaa” hevosta ruumiinkielellään ja katseellaan molempiin suuntiin hevosen luonnollisen pakopyrähdyksen verran (sending away).

Kun kouluttaja rauhoittaa olemuksensa, hevonen osoittaa korvillaan kiinnostuvansa kouluttajasta, hidastaa juoksuaan, alkaa liikutella suutaan ja pienentää juoksuympyräänsä. Kouluttaja kääntää hevoselle selkänsä ja kutsuu sivuttaisella katseellaan hevosta seuraamaan. Hevonen tulee luo (join up). Kouluttaja säilyttää kutsuvan olemuksensa ja lähtee liikkeelle. Hevonen seuraa (follow up). Aikaa on kulunut viitisen minuuttia ja hevonen on nyt valmis oppimaan uusia asioita.

Send away -vaihe (Kuva: Leena Kahisaari)

Heppa seuraa Montya, eli Follow up (Kuva: Leena Kahisaari)

Montylle hevosen jalkojen kontrollointi on kaiken a ja o. Kun kouluttaja hallitsee hevosen jalkoja, hän hallitsee koko hevosta sekä hevosen ja ihmisen välistä suhdetta. Monty vaatii hevosilta aukotonta seuraamista, pysähtymistä ja peruuttamista. Areenalla kököttänyt traileri muuttui pikku hiljaa kauhukopista houkuttelevaksi kielletyksi hedelmäksi, kun etujaloilla lastauslankulle uskaltautunutta hevosta kiellettiinkin aluksi etenemästä traileriin saakka. Klipperikammoista hevosta Monty opetti kiristyvän liinan avulla seisomaan hiljaa pelottavien ärsykkeiden, kuten sähköhammasharjan surinan ja yleisöltä pyydettyjen taputusäänien aikana.  

 

Monty yhdistää hevosen elekieleen myös taannoisia kasvatustieteiden opintojaan. Hän hyödyntää ’rituaalista totuttamista’, jossa hevosta siedätetään järjestelmällisillä ja asteittain pelottavammilla toistoilla kestämään ”kammottavia” asioita. Klipperi- ja muovikassikammoisia hevosia siedätettiin Areenalla silittämällä hevosen kehoa surisevilla hammasharjoilla ja ohuella kepillä, jonka toisessa päässä oli asteittain avattava muovikassi. Välillä siedätys keskeytettiin siirtämällä esineet hetkeksi syrjään. Näin hevoset oivalsivat, etteivät pelottavat esineet ole saalistajia, sillä ne myös poistuvat paikalta. 

Tässäkin meneillään sending away -vaihe (Kuva: Leena Kahisaari)

Vaikeita tehtäviä helpotettiin henkisillä kikoilla. Areenan traileri sijoitettiin keula talliin päin, jolloin hevonen opetteli traileriin nousua itselleen mieluisaan suuntaan. Kun tavoitteena oli saada hevonen kävelemään tyynesti suuren pressun poikki, Monty levitti maahan kapean pressunpätkän, jota hevonen sai rauhassa tutkia ja jonka yli on helppo loikata. Kapeaa pressua levitettiin pikku hiljaa, kunnes rauhallisesti liikkuva hevonen ei enää päässyt sen yli ilman kaviokosketusta. Pikkupressuun tottunut hevonen oli valmis uuteen haasteeseen, suureen pressuun, joka ylitettiin ensin turvallisesti Montyn pidellessä hevosta liinassa. Kohta hevonen seurasi Montya pitkin pressua ilman liinaa. 

 

Pyöröaitauksessa työskentelevä Monty Roberts on karismaattinen ja intensiivinen ilmestys. Hän pitää hevosen määrätietoisen rauhallisessa henkisessä otteessaan myös puhuessaan yleisölle. Montyn reaktiot ovat sekunnin murto-osan tarkkoja. Hevonen kokee painetta ja paineen vapautusta täsmälleen sillä hetkellä kun tarvitaan. 

Vuosien kokemus lisää uskottavuutta. Parikymmentä vuotta sitten yli puolet Montyn kouluttamista hevosista pukitti saadessaan satulan ensi kerran selkäänsä. Nyt pukittajia on enää kolmekymmentä prosenttia. Vuosien varrella myös usko omaan itseen on kasvanut. Juuri sen ohjeen Monty antoikin ojentaessaan traileriin totuttamansa hevosen liinassa omistajalle: ”usko itseesi ja hevoseesi”. Se toimi. Pari asteli rauhallisesti maneesiin yleisön huokaillessa ihastuksesta. 

 

Monty Roberts on siinä iässä, jossa katsotaan taakse ja mietitään oman elämäntyön merkitystä. Monty ajattelee olevansa eräänlainen hevoskoulutuksen Orville Wright, jonka suorittama ensilento avasi ihmiskunnalle tien kuuhun.  Monty on pioneeri, joka on omalta osaltaan onnistunut muuttamaan hevosten koulutustapoja. Kohta on uuden sukupolven vuoro viedä muutosta pidemmälle.

Hevonen kävelee vapaaehtoisesti traileriin (Kuva: Leena Kahisaari)

Monty Robetsin ryhti on suora, silmät kirkkaan siniset ja ääni rauhallinen. Koko olemus herättää luottamusta. Ei ihme, että Montyn koulutustapa tehoaa kaikkiin pakoeläimiin: hevosiin, kauriisiin – ja traumatisoituneisiin ihmisiin. Monty on kouluttanut tuhansia hevosia ja kaksisataa sodan ja terrorismin traumatisoimaa veteraania. Kaikki ovat saaneet avun kyvystä oppia luottamaan. Montyn kursseilla kouluopettajat oivaltavat luottavaisen opetusilmapiirin merkityksen. Myös lukuisten monikansallisten yritysten johtoporras Disneystä Jaguariin on käynyt hakemassa eväitä Join Up- ajattelusta Monty Robertsin hevostilan pyöröaitauksen äärellä.

 

Kun Montylta kysyy, mikä häntä on motivoinut työskentelemään näin pitkään, mies vastaa kysymällä miten olisi voinut lopettaa? Muutoksen näkeminen maailmalla kannustaa. Ja se, että tekee joka päivä haluamaansa työtä hevosten kanssa, joita rakastaa. Hevoset ovat Montylle lapsia, siinä missä kolme omaa ja yli 40 kasvattilasta. 

Kaikki kuvat Leena Kahisaaren. Kiitos!
Mitä mieltä olet Montyn opeista?

Hlin Mainka Johannesdottir kouluttaa varsoja ja valmentaa Jau Jau:ssa

Tietyin väliajoin on pakko päästä issikkamaastoon, sen verran hauskasti issikan patapata-otsis hulmuaa töltin ja laukan tahdissa! Tällä kertaa kurvasimme maastoilemaan Jau Jau -tallille Järvenpäähän – viimeksi kävin siellä kesällä, tässä juttu siitä reissusta. Koska paikalla oli myös islantilainen valmentaja Hlin Mainka Johannesdottir, kuulin samalla nuorten hevosten koulutuksesta sekä ratsukon psykofyysisestä valmennuksesta.

 

Terveisiä Jau Jau -tallilta!

Hlin vieraile Suomessa jakamassa koulutustietoa. Hlin on vastannut Islannin Hólarissa nuorten evosten koulutusosastosta ja kouluttaa nyt jaujaulaisia kouluttamaan tallin 1- ja 2-vuotiaita varsoja.

Hlin painottaa, että varsoja täytyy kouluttaa kuin lapsia, eli leikin ja rentouden kautta. Itse asiassa varsat oppivat nopeammin kuin vanhemmat hevoset, jos kaikki on niille uutta, kivaa ja kiinnostavaa, kertoi Hlin.

Hlin Mainka Johannesdottir valmentaa Heli Keppolan Jau Jau -tallilla

Ehdin ennen tuntia kuulla Hlinin  ajatuksia koulutuksesta ja valmennuksesta. Hlinille ratsukko on psykofyysinen kokonaisuus, jota valmennettaessa täytyy hahmottaa sekä ratsastajan että hevosen persoonallisuus. Hlin arvioi persoonaa nelikentän avulla: introvertti (mukavuudenhaluinen, hitaanpuoleinen), ekstrovertti (energinen, menohaluinen), dominoiva oikea aivolohko (reaktiivinen, säikkyvä, tunteellinen), dominoiva vasen aivolohko (luottavainen, utelias).

Hlin aloittaa koulutuksen arvioimalla varsan luonnetta. ”Vasemman aivolohkon” varsalle on tärkeä opettaa ihmisen reviiri, sillä tällainen varsa tulee uteliaana liiankin lähelle ihmistä. ”Oikean aivolohkon” varsat ovat varautuneita, herkästi jännittyneitä ja rajummin ”räjähtäviä”. Tällaisia varsoja ei saisi koulutuksessa päästää räjähtimistilanteeseen, kertoi Hlin.  

Tämä varsa totuttelee boksissa suitsiin  ensimmäistä kertaa elämässään  

Olen ajatellut, että luottavaisen ja ihmisläheisen varsan opettaminen olisi helpompaa kuin varautuneen, mutta Hlinin mielestä on helpompi kouluttaa varautunut hevonen luottamaan ihmiseen, kuin yltiösosiaalinen hevonen kunnioittamaan reviiriä. ”Juuri tällainen extrovertti on yksi koulutuksessa oleva varsa, josta toivon itselleni kisaratsua”, kertoi Jau Jaun omistaja Heli Keppola. Tuon varsan isä on tunnettu ruotsalainen  Rökkvi fra Hárlaugsstödum. Helin oma ori, Jau Jau:n muiden varsojen isä on ykköspalkittu Lombert frá Búdardal.

Koska Hlin panostaa koulutuksessa psykologiaan, hän luottaa varsan kykyyn aistia kouluttajan mielenliikkeet. Juuri sen vuoksi positiivisuus, ilo, rohkaisu ja rakentavan ymmärtävä ote ovat varsan kouluttajan tärkein työkalu.  

Tunnelmia maastosta

Kuulin myös Hlinin ja Helin askellajiratsastukselle kehittämästä "training scalesta", jossa on  isohevosmaailmasta tuttujen C-B-A -tasojen tapaisia ratsastustasojaa.  Hlinille valmennuksessa on neljä integroitua palikkaa: ratsastaja ja hevonen sekä molempien psykofyysiset  olemuksensa. Valmennus on näiden neljän palikan yhteensovittamista. 

Hlin valmentaa ratsukkoa prosessina ”alhaalta ylös” kohti täydellisesti koottua, kevyesti ja energisesti kulkevaa hevosta, joka on yhtä ratsastajansa kanssa. Prosessi alkaa ’rentoutumisesta’, mikä pohjustaa ratsukon sisäistä kumppanuutta.

Sitä seuraa ’ymmärrys’, jossa perusavuja käyttämällä saadaan hevoselle tuntuma, rytmi ja tasapaino.

Seuraava etappi on ’suoruus ja taipuminen’, jossa avujen kirjoa koordinoiva ratsastaja houkuttelee hevoseen enemmän energiaa ja eteenpäin pyrkimystä.

Sitten on vuorossa hevosen suoruuden ja taipumisen vuoropuhelu, mikä edellyttää ylälinjan kontrollointia.  Tämän jälkeen päästään hienosäätöön, jossa ratsastaja saa hevoseen lisää vauhtia ajoittamalla avunsa oikein.

Kulminaationa saavutetaan ’flow’, eli tila, jossa hevonen kulkee koottuna, kevyenä ja läpiratsastettuna tyytyväisenä ratsastajaansa – joka eittämättä tässä vaiheessa hymyilee suupielet korvissa silkasta onnesta, onhan kyseessä täydellisesti yhteen pelaava ratsukko.

Ljufur on kyllä ihana! Huom mukava satula ilman jalustimia

 Näitä Hlinin oppeja pureskellen siirryin talliin, jossa minua odotti kesästä tuttu Ljufur, ihanaakin ihanampi pintoruuna, jolle oli tällä kertaa satuloitu karvapehmusteinen satula ilman jalustimia. Menin siis ”melkein ilman satulaa”. 

Painelimme Pinja-oppaan kanssa metsään menemään käyntiä, tölttiä ja laukkaa sydämemme kyllyydestä. Reitille osui useita ylämäkilaukkoja ja ihana laukkasuora, jonka pyyhkäisimme kahteen suuntaan.

Issikan laukka on ehkä maailman sympaattisinta! Ei haitannut yhtään ettei ollut jalustimia. Karvasatula oli tosi mukavin ja piti istuinluuni paikoillaan, vaikka olinkin kylmän syyspäivän kunniaksi vyllännyt itseni liukkaisiin hiihtohousuihin.

Saimme parasta maastoterapiaa! Me tädit osaamme nauttia syksystä, issikoista ja hulmuharjoista niin, että vauhdin lomaan mahtuu mukavaa rupattelua ja runsaasti kameralle poseeraamista. Parhaat kuvapalat tässä postauksessa, olkaatten hyvät!

Eleganssia metsätaipaleella: House of Horses Helsinki: heijastava takki, Coz by Cozmei: Lady-hame

Tässä linkki Jau Jau -tallille.

Tässä linkki juttuun Jau Jaun askellajitunnista ja maastosta.

Vauhdissa mukana House of Horses – ratsastus- ja vapaajan vaatemerkki. Kuvissa minulla on HoH:n täysheijastava takki

Syysmaastossa lämmitti kotimainen Coz by Cozmei -ratsastushame

Monté-kokeilu Vermossa

 ”Istukaa heti maahan, kun laskeudutte satulasta. Teidän reidet eivät tule pitämään”, neuvoi monté-opettajamme Erika kokeilutuntimme päätteeksi. Ja toden totta: reidet eivät sallineet ensimmäiseen minuuttiin edes suorana seisontaa! Se oli outoa, sillä vaikka treeni tuntui reisissä, en tuntenut suoranaista kipua. Reidet olivat pikemminkin hervottomat. Voiko olla parempaa (ja hauskempaa) reisiprässiä? Tätä täytyy saada lisää!

Elämän tähtihetkiä: montéa Vermossa!

Sain monté-kokeilutunnin kaverilta joululahjaksi ja aikani pähkäiltyäni rohkaistuin ystäväni kanssa Vermoon. Olin etukäteen vakoillut somesta ihmisten monté-postauksia, ja tiesin Vermossa olevan ainakin yhden rauhallisen monté-hevosen nimeltä Jeti. Vinguin ja sain siis itselleni Jetin. Ystäväni sai Herkun.

Jeti kiinnitettiin ravitallityyliin tallin käytävälle ja hoidimme hepan monté-kuntoon. Harjasin Jetin, puhdistin kaviot ja varustimme Erikan kanssa Jetille monté-tykötarpeet: satulahuovan, lättänän satulan häntäremmeineen, kaksiremmisen satulavyön, suitset, joiden turparemmi jätettiin väljähköksi ”jotta kuolaimet toimisivat kunnolla jarruna”, sekä ohjat, joissa on monta lenksua ohjastajan eri otteita varten. Korviin tungettiin pallot hälyäänien estämiseksi. Annoin Erikan asentaa pallot just in case.

Jetiä oli kiva hoitaa!

Vermon ravikoulua

 

 Erika pukkasi meidät yksitellen satulaan ja yllättävän vaivattomasti löysin itseni istumasta pikkuruisessa satulassa jalat ”jockey-jalustimiin” aseteltuina. Tein ensimmäiset monté-istuntakokeilut jo tallissa. Polvet kiinni satulan läppiin, pohkeet irti hevosen kyljistä, takamus irti satulasta ja kädet ohjiin+harjaan. Takamus olisi saanut kurottaa enemmän taaksepäin, niin että sen ja satulan väliin jää appelsiininkokoinen rako. Mutta se oli vaatinut enemmän reisiä, joten istuntani oli ”puoliseisontaa”.

Suurin piirtein monté-istuntaa

Sitten baanalle. Vermon raviradalla oli joitakin ravikärryllisiä ottamassa tyyppejä (tai jotain), joten aloitimme treenin metsän vieressä harjoitusradalla. Aloitimme käynnissä, ja kun luotin Jetin pysähtyvän, rohkaistuin ravaamaan eestaas Erikan lähettyvillä. Ajattelin, että tarpeen tullen ope saa pysäytettyä hevosen. Jeti ja Herkku olivat kuitenkin herrasmiehiä ravaten ja pysähtyen täysin tahtomme mukaan.

Niinpä rohkaistuimme myös noin sadan metrin kierrokselle, vaikka se tarkoittikin näköyhteyden menettämistä Erikaan. Puolivälissä kierrosta reiteni huusivat sellaista hoosiannaa, että siirsin Jetin käyntiin. Onneksi se sopi Herkullekin, joten pysyimme parvena. Mutkassa puun takana nostimme  pätkäksi ravin, jotta kuvista ja videoista tulisi ravivideoita eikä löntystelyä.

Harjoitusradalla ennen Vermon rataa

 

Monté-istunnan hakua

 Omat reiteni olivat niin huterat, että kaverini otti vielä yksin ravirundin, ennen kuin päätimme siirtyä varsinaiselle raviradalle. Vermon raviradalle!!! Kävelimme sinne hallitusti, astuimme sisään radan portista ja saimme ohjeet kulkea vastavirtaan ulkoreunaa. Meitä neuvottiin välttämään kisasuuntaa ja sisärataa, jotteivät hevoset ottaisi kilpavaihdetta. Se oli helppo muistaa.

Vaikkei radalla saisi seistä (ravihevoset pidetään jatkuvassa liikkeessä tallista radalle ja radalta talliin), pysähdyimme hetkeksi ”Mepäs ollaan Vermossa ravaamassa” -kuvaan, jossa takana häämöttää Se Vermon Ravintolarakennus. 

Pieni pose Vermon ravintolan edessä

 

Jeti vetää häntä suorana Vermon takasuoraa

Odotimme yhden ravikärryn ohittavan meidät ja nostimme sitten hetkeksi ravin ravintolan edessä. Jetissä oli radalla selvästi enemmän virtaa! Pysäytimme hetken päästä ja kävelimme puoli kierrosta kerätäksemme voimia grande finaleen, jossa ravaamme montéa Erikan filmatessa. Molemmat hevoset lähtivät aivan ihanaan sileään ja pehmeään monté-raviin, joka tuntui jaloissakin niin tasaiselta, että tasapaino pysyi hyvin heikoista reisistä huolimatta. Aivan ihana tunne! Tuo spurtti sai kuitenkin riittää, mutta takaisin tullaan, jahka ollaan ensin vahvistettu reisiä!

Reidet höllinä!

 

Kiitos kuvaajille kuvista!

Tässä linkki Vermon ravikouluun

Suokit syystunnelmissa

Olipa ihana viikonloppu taas suokkiparatiisissa Turun tienoolla! Luonto vaihtoi väriä hohtavassa auringon paisteessa. Vaahterat ja haavat loistivat keltaisina ja punaisina vehreiden koivujen seassa. Suokit istuivat maisemaan hyvin, kuten aina – vuodenajasta riippumatta.

Korskeat nuoret suomenhevosorit ja urhea shettis

Tällä kertaa ratsastin lauantaina 1,5 tuntia koulua sekä parin tunnin maastot lauantaina ja sunnuntaina. Tämän viikonlopun ohjelmaan kuului myös sunnuntai-aamupäivän mittainen jousiammuntakurssi, joka sisältyy Horsexploren viikonloppupakettiin vain tiettyinä erikseen mainittuina aikoina. Muulloin Horsexplore-paketeissa keskitytään maastoon ja kouluun. Luonnollisesti pakettiin kuuluivat myös laidunvierailut tammojen&varsojen, nuorten tammojen sekä nuorten orien luo. Varsaterapiaa!

Tamma-varsa -laitumen rauhaa

Koulutunti suomenhevosilla on minulle melko harvinaista herkkua. Sitä hauskempi oli kokeilla, miten oma tekniikka toimii suokin ohjissa, ja mitä suokit minulle opettavat. Opettajana meillä oli tuttuun tapaan Satu, joka ei päästänyt meitä helpolla. Ratsuni oli mukavuudenhaluinen, mutta osaava ja ahkera, kunhan vaan osasin painaa oikeista nappuloista. Sen verran rankkaa treeni oli, että pari kertaa tiputin käyntiin ihan vaan vetääkseni henkeä, ja kerran sössin harjoituksen ihan vaan hataruuttani. Tunti oli kuitenkin erittäin nousujohteinen, ja loppua kohti kuljimme kauniissa muodossa ja reippaassa tempossa – ihan niin kuin pitikin (läpimärkinä hiestä, heppa ja minä).

Maneesissa on tilaa treenata

Satu antoi monta hyvää vinkkiä, joista päällimmäisinä jäivät mieleen nämä: Hevoset on heti alkutunnista saatava reagoimaan ”tässä ja just” sekä pysähdykseen että liikkeelle lähtöön. Muuten työskentelymoodi ei käynnisty kunnolla. Ympyrät ja voltit on ratsastettava tarkasti oikeaa reittiä ja tempoa, ja volttia jatketaan kunnes se onnistuu. Hevonen kunnolla eteen, ulko-ohja pitää ja sisäohja asettaa. Saa läähättää, kunhan voltti onnistuu. Lisäksi keskikäyntiin voi taikoa lisää energiaa heiluttamalla omia pohkeitaan (vähintään mielessään) vuoron perään käynnin tahtiin. Toimii oikeasti! Ehkä kiinnostavin havainto liittyi omaan jaksamiseen: Satu huomasi minun jäävän tuon tuosta hevosesta jälkeen. Eli vaikka pyysin hevosta eteenpäin, en itse seurannut riittävästi mukana. Se oli hevosestakin hämmentävää. Mutta olipa tosiaan tehokas 1,5-tuntinen suokkiopettelua. Tätä lisää!

Tämä tyyni aasi tarhataan mukaan rauhoittamaan toipilasheppaa

Ei suokkilomaa ilman maastoilua! Kävelimme, ravasimme ja laukkasimme varsinaissuomalaisessa maalaismaisemassa pitkin peltojen välisiä hiekkateitä. Sukelsimme kauniiseen metsään ja tupsahdimme sieltä sopivasti sänkipellolle laukkaamaan. Saimme valita hanatetaanko vai mennäänkö leideinä letkassa. Valitsimme jälkimmäisen. Hevoset pysyivät hyvin käsissä, joten ehkä se hanatuskin olisi ollut silkkaa terapiaa!

Halki peltoaukioiden...

.. ja metsien...

Sunnuntai-aamu tarjoili meille ratsastusjousiammuntakurssin. Postasin siitä erikseen jo aiemmin, löydät jutun tästä. Opettelimme ensin tekniikkaa maastakäsin, varustimme sitten hevoset ja siirryimme pellolle rakennetulle radalle. Vedimme ammuntasuoraa käynnissä, ravissa ja laukassa ja ammuimme minkä nokitukselta ehdimme. Tällä kertaa sihtini oli hieman hukassa, sillä nuoli viuhahti tuon tuosta himpun verran taulun ohi. Joko ammuin liian myöhään tai vapautin nuolen liian viipyillen. No, se selvinnee seuraavissa treeneissä. Kivaa kuitenkin oli! Sekä meillä että tammoilla ja varsoilla, jotka kerääntyivät seuraamaan touhuamme turvallisen matkan päässä omalla laitumellaan.

ON nastaaa!

Osuma!

Intopinkeenä seuraavalle kierrokselle

Ja sitten laidunvierailut. Edellisen kerran moikkasin laidunten asukkeja kesäkuussa, joten oli ihana nähdä miten varsat olivat kasvaneet ja keitä oli kesän mittaan tupsahtanut maailmaan! Varsat ja tammat laidunsivat valtavalla laitumella, kuka heinää syöden, kuka päiväunilla torkkuen. Kaikki suhtautuivat meihin positiivisen kiinnostuneina. Osa varsoista suorastaan kiipesi taskuihin. Lempeää porukkaa!

Tunnelmia varsalaitumelta

Nuorten 1-2 -vuotiaiden tammojen laitumella oli astetta enemmän liikettä ja energiaa. Tammat ravasivat tervehtimään meitä portille sellaisella intensiteetillä, että saimme olla tarkkoina ettemme jääneet lauman keskelle. Kaikki hamusivat rapsutuksia ja taputuksia. Tyylikkäitä neitoja!

Kertakaikkisen symppiksiä nuoria hevosia!

Orilaidun näytti alkuun tyhjältä, mutta Juha-isäntä sai houkuteltua orit esiin metsän siimeksestä. Näky oli hulvaton: urheiden tuuheatukkaisten suokkiorien seassa pinkoi pieni shettis, joka ei ollut koostaan moksiskaan. Shettiksellä oli pari hyvää kaveria, jotka tuon tuosta rapsuttivat sen harjaa. Kehuimme ja ihailimme oreja, jotka paistattelivat tyynesti suosiossamme.  Cooleja kundeja!

Cool &the Gang

Syksy on saapunut orilaitumelle

Kaverukset

Suokkiterapiaa on luvassa myös jatkossa. Stay tuned!

Varsinaissuomalaisia pitoherkkuja

Ruokasalin rauhaa

Tässä juttu kesäviikonloppustasuokkiparatiisissa.

Tässä juttu ratsastusjousiammunnasta.

Viikonloppupaketteja järjestää Horsexplore. Kysy lisää päivämääriä riitta@horsexplore.com

Mukana matkassa laadukas House of Horses -vapa-ajan ja ratsastuksen merkki. HoH:lla on muutakin kuin vaatteita, kannattaa käydä nettisivuilla! Itse tykästyin tällä kertaa mustaan Hustle Hoodieen, joka toimii todistettavasti nimensä mukaisesti monessa menossa!