Pohjoisen ja etelän eksotiikkaa: Grönlanti, Namibia, Botswana, Costa Rica ja Tanska

 Ratsastusmatkakohteita valitessani mietin aika tarkkaan vuodenaikaa. Kesäisin on kiva nousta pohjoisen raikkaisiin tuuliin. Suomen talvipakkasten ja loskan aikaan mieli halajaa etelän lämpöön.

Viileistä kohteista mieleenpainuvin on Grönlanti, jossa ratsastimme issikoilla, joiden päätyö on lammaspaimennus. Hevoset kulkivat varmoin jaloin tutuilla vuorilla ja jäävuoristen vuonojen rannoilla. Reissu oli keskitempoinen: paljon käyntiä epätasaisessa maastossa ja mukavia töltti- ja laukkapätkiä. Parina yönä hevoset yöpyivät kotitilallaan ja muutaman yönä reissun päällä vuonon rannalla yhden oppaan jäädessä telttaan vahtimaan niiden yörauhaa – esim naapuritalojen issikoiden vierailuilta.

Ratsu jääkimpaleiden täplittämän vuonon rannalla ratsastuspäivän päätteeksi

Bonus-pohjoinen: Länsi-Tanskan Römö, jossa töltätään ja laukataan vinhaa vauhtia vuoroveden tiivistämällä Hattimeren hiekkarannalla. Vaikka lomakeskus ja ratsastusryhmät ovat melko suuria, on rannoilla valtavasti tilaa temmeltää. Myös reitti tallilta rannalle on hauska luikertelevine tölttipolkuineen. Loputtomat rantalaukat löytyvät siis yllättävän läheltä Pohjolasta.

Voit lukea Pohjoisen reissuista tarkemmin näistä linkeistä

Grönlanti

Islanti

Tanskan Römö

Etelän eksotiikan ykkönen on Afrikka, johon voi tutustua joko rohkeasti rajaamattomalla savannilla villissä luonnossa vaeltaen, tai turvallisemmin ratsastuskeskuksesta käsin alueella, jolla ei ole leijonia ja norsuja. Botswanan Tuli-safarilla ratsastimme ja majoituimme savannilla ja kuuntelimme teltoissamme leijonien öistä karjuntaa. Hevosille savanni oli peace of cake. Ne olivat tottuneet villiin luontoon ja osasivat myös  käskystä tarvittaessa singahtaa hallitusti pakoon vihaista norsua. Tuli-safaria ennen kaikille järjestettiin testiratsastus, jossa tarkistettiin hevosen hallinta eri laukkatempoissa käännöksineen. Vaikka reissu oli jännittävä, jäi se mieleen upeana elämyksenä savannilla, jossa villieläimet ovat isäntiä ja ihminen vierailija.

Astetta rennomman savannikokemuksen löytyi Namibiasta, jossa maastoilimme päivittäin savannilla upeasta resortista käsin alueella, jolla ei ollut leijonia ja norsuja. Selfien ottaminen kirahvilaumaa vasten oli siten huomattavasti rennompaa. Norsut ja leijonat kävimme bongaamassa erikseen jeeppisafarilla Etoshan kansallispuistossa. Afrikka on loppujen lopuksi ehkä suosikkikohteeni, sillä en ikinä kyllästy bongaamaan majesteettisia kirahveja ja vilkkaasti loikkivia antilooppeja. Hevosen selässä ratsastaen pääsee lähelle villieläimiä, sillä ne eivät tunnista ihmistä pedoksi ratsun selässä. Seuraava Afrikka-reissu olisi ihana tehdä joskus Etelä-Afrikaan Free State -alueelle.

Resorttimme Kambaku Namibiassa

Bonus-etelä: Costa Rica. Tapasin HIHSissä juuri Costa Rican ridareissulta palanneita tuttavia, joiden kanssa oli ihana vaihtaa kokemuksia tuosta maanmainiosta ticojen maasta. Costa Rican parasta antia ovat rantalaukat palmujen reunustamilla, vuoroveden tiivistämillä rantahiekoilla, joita on kuin helmiä kaulanauhassa. Huikea kokemus on myös laukata viidakkopoluilla apinoiden hyppiessä puiden oksalla ja kirkuessa meille kannustushuutojaan. Ratsuina meillä oli paikallisia criolloja ja criollomixejä, joita ratsastettiin ilman kuolaimia. Ihana kokemus!

Costa Rican loputtomia hiekkarantoja

Hyvin pysyivät criollot hanskassa ilman kuolaimia

Voit lukea Etelän reissuista tarkemmin näistä linkeistä

Namibia

Botswana

Costa Rica

Ratsastusmatkailijan Costa Rica: rantalaukkaa ja pura vidaa

Kukko kiekui ja apina kirkui minut hereille costaricalaisessa majatalossa. Ryhdyin nyrkkipyykille ja katselin, miten meriveden suola ja viidakkopolkujen kuraroiskeet huuhtoutuivat lavuaariin. Muistelin menneen viikon rantalaukkoja, köysirataliukuja ja näkemääni jättiläiskilpikonnaa. Ratsastusmatkallani selvisi, mitä on costaricalainen pura vida. Se on täyttä elämää, rennosta meiningistä nautiskelua.

Riitta rantalaukoilla

Costa Rica tunnetaan kahvista, ananaksista ja banaaneista, mutta niiden rinnalle on noussut ylivoimainen vientituote: luontomatkailu.  Costa Rican top ten sisältää köysirataretkiä, kumivenemelontaa, lintujen bongausta, tulivuoriretkiä, kuumia lähteitä sekä vaellusta vesiputouksilla, viidakossa sekä Karibian ja Atlantin rannoilla. 

Tilaa riittää, sillä viidennes maan pinta-alasta on omistettu luonnonpuistoille.  Luonnon syövereihin pääsee myös ratsain. Vaelsin viikon verran Guanacasten maakunnassa 80 täydellisen ikimuistoista ratsastuskilometriä ja sukelsin syvälle costaricalaiseen pura vida – elämäntyyliin. Pura vida tarkoittaa täyttä elämää, ja siltä ratsastuksentäyteiset päivät tuntuivatkin.

Ratsastusmatkan reitti halkoi kyliä, luikerteli metsäpoluilla, kiipeili vuoren rinteillä ja kaahasi rantahiekalla.  Tropiikki tuntui, näkyi ja kuului. Helle läjähti kasvoille kuin löyly, mutta iltapäivän lyhyet sadekuurot raikastivat ratsastajaa. Luonto rehotti mehevän vihreänä ja kirjavan kukikkaana. Puissa keikkuvat apinat ja papukaijat kiljahtelivat kannustushuutojaan alla ravaavalle ratsukoille.
Välillä vauhti hidastui käynniksi kärkiratsastajan huiskiessa vesurilla liaaneja reitin tieltä.  

Sokerina pohjalla avautuivat loputtomat palmujen reunustamat hiekkarannat. Hevoset pärskivät tyytyväisinä, kun laukkaavat kaviot napsahtelivat rytmikkäästi laskuveden napakoittamaan rantahiekkaan. Välillä maltettiin ravata hiekan ja laavakiven sekaisella rannalla tai peräti käyskennellä hissukseen rantavedessä.   Lounaan ajaksi sidottiin hevoset huilaamaan rantapalmujen varjoon ja pistäydyttiin rantakahviloihin napsimaan suolaista pizzaa, joka huuhdottiin alas kokiksella, mischelada-sitruunaoluella tai tuoreilla hedelmämehuilla: Illalla maistui tuoreesta ananaksesta valmistettu piña colada.

Hevoset huilaavat palmujen alla

Costa Rica on rantalaukkaparatiisi

Vuorovesi kovettaa rantahiekan laukkakuntoon

Latinalaisen Amerikan hevoskirjo on kiinnostava sekoitus amerikkalais-eurooppalaisia juuria.  Costa Ricassa ratsuinamme uurastivat paikalliset criollot, joista monessa on espanjalais- ja berberiverta. Ratsut olivat eteenpäinpyrkiviä, sympaattisia ja huomattavan kuuliaisia. Moni olikin vaquero-karjapaimenten kouluttama entinen työhevonen, jonka työmoraaliin ei kuulunut asiaton vitsailu. Luottamus ratsuun vahvistui, kun alkuhämmennyksen jälkeen tajusi hevosen kuulevan avuja loistavasti, vaikka varustuksena oli suitsien ja kuolainten sijaan vain pehmeä köysi turvan ympärillä ja ohjina.

Luottamus kruunautui ratsastusmatkan viimeisenä iltana, jolloin ratsastimme sysipimeässä yössä kahdeksan kilometriä maatietä pitkin kotitallille. Minä hahmotin pimeydestä vain kavion kopsetta ja ratsastajien puhetta, mutta hevonen asteli erehtymättä mutkittelevaa, mäkistä ja kuoppaista maantietä kotiin.  Pimeässä oli heittäydyttävä hevosen vastuulle enkä luultavasti ole koskaan muulloin mukautunut niin rennosti hevosen kulkuun.

Costaricalaiset, eli ticot ovat hyviä hevosmiehiä ja esittelevät mieluusti ratsujaan erilaisissa tilaisuuksissa. Niitä riittää: costaricalainen juhlakalenteri vilisee hevosiin, karjatalouteen ja härkätaisteluiin liittyviä juhlia. Niissä pääsee ihailemaan myös paikallisia hevosrotuja, kuten ibericoja tai keinuvakäyntisiä, upeaharjaisia costaricanpasoja. 

Luotettavat criollot toimivat myös ilman kuolaimia

Vaquero-hevosmiehet ovat ylpeitä ratsuistaan

Maassa jonka biosfääri hakee vertaistaan, kannattaa ympätä ratsastusreissuun muitakin ainutlaatuisia luontokokemuksia. Onnistuin osumaan kilpikonnasafarille täyden kuun yönä, jolloin jättimäinen, jopa kaksimetriseksi ja 900-kiloiseksi kasvava merikilpikonna hinautui verkkaisesti merestä rannalle munimaan. Kyhjötimme hipihiljaa infrapunalampun vienossa valossa kilpikonnanaaraan kauhoessa kuoppaa munille. Paikallisoppaat kertoivat piilottavansa munat varmuuden vuoksi toiseen kuoppaan, jotteivat ne päädy herkkusuiden omelettiin.

Pääsin myös leikkimään Tarzania canopy-köysiradalla. Canopy-radat viritettiin viidakon latvustoihin alun perin lintubongareita varten, mutta nyt viitisenkymmentä on valjastettu turistien iloksi. Yhdentoista etapin köysiradalla hurahti huomaamatta muutama tunti apinoita moikkaillen.

Tarzanina canopy köysiradalla

Janena liaanileikeissä

En liioittele: Costa Rica on matkailuparatiisi. Tosin, koska ollaan osin viidakossa: Raidia mukaan! Ja vielä: vaikka costaricalaisten, eli ticojen, pura vida-elämä on välillä niin antaumuksellisen rentoa, että asiakas unohtuu, siinä ei ole mitään henkilökohtaista, ihan vaan tico-time, tico-breakfast, tico-tico…
Tässä linkki kohteeseen:  http://www.horsexplore.com/costa-rica-2

Että miten ylipäätään päädyin Costa Ricaan - ja muillekin reissuilleni? Lue myös "Pois kaviouralta - mars maailmalle!"-postaukseni.

Matkan järjesti Horsexplore.com

Andien ketterät criollot

Ratsastusmatkailun suola ovat erilaiset hevosrodut ja –kulttuurit. Etelä- ja Väli-Amerikan reissuilla Argentiinassa, Costa Ricassa ja Ecuadorissa sain ratsukseni criolloja ja niiden sekoituksia. Ihastuin näihin nöyriin, ketteriin ja kestäviin hevosiin ikihyviksi!

Criollon ja arabin sekoitusori Ecuadorin tulivuorilta

Criollot ovat kestäviä, varmajalkaisia, vahvoja sekä luonteeltaan helposti koulutettavia. Puhtaat criollot ovat melko pienikokoisia, säkäkorkeudeltaan noin 145cm, mutta erittäin monipuolisia. Niitä käytetään karjahevosina, rodeossa, harrasteratsuina sekä maastossa ja matkaratsastuksessa.  

Criollot periytyvät 1500-luvulta espanjalaisvalloittajien tuomista andalusialaisista ja berberihevosista, joista osa eli vapaina luonnossa mustangeihin sekoittuen kolmisensataa vuotta, kunnes rotua alettiin kehittää 1800-luvulla.

Ecuadorissa hevoset viedään laiduntamaan korkealle tulivuorille. Sieltä ne haetaan töihin laaksoon.

Criollot ovat levinneet ympäri Latinalaista Amerikkaa ja niille on kehittynyt maakohtaisia ominaispiirteitä. Ratsastusoppaamme kertoi, että Ecuadorin kevyet criollot soveltuvat hyvin vuoristoon, Argentiinan criollot karjanajoon. Maatalouteen erikoistuneen Uruguayn criollot ovat vantteria ja voimakkaita. Uudempia risteytyksiä ovat maailmankuulut argentiinalaiset criollon ja englantilaisen täysverisen poolohevoset. 

Monessa kohtaamassani Ecuadorin criolloissa oli ripaus pohjoisamerikkalaista appaloosaa sekä lihaksikasta quarteria.

Argeniinalaisella ranchilla ratsastimme criollosekoituksilla. Raudanlujia karjanajon ammattilaisia!

Kirjava gaucho & kirjava ratsu argentiilalaisella karjatilalla

Ratsuni valmistautuu karjanajohommiin

Ratsastin Ecuadorin tulivuorireissullani criollon ja appaloosan sekä criollon ja arabin risteytyksillä, joiden hyvä kunto ja nopea palautumiskyky hämmästyttivät. Hevoset uurastivat väsymättä 5-6 tuntia kestävillä vuoristoretkillä noin 3-4 km korkeudessa merenpinnan yläpuolella. Ratsut puuskuttivat jyrkimmissä nousuissa, mutta hengittivät rauhallisesti rinteen laella haukaten tyynesti purtavaa heinämättäistä.

Tulivuorilla hevosilta vaaditaan kestävyyttä, rohkeutta, ketteryyttä...

Tässä mennään yli 4 km korkeudessa Ecuadorin tulivuorella. Ratsuni oli huomattavasti paremmassa hapessa kuin minä.

Tässä toinen ratsuni Ecuadorissa: criollon ja appaloosan sekoitus. Tostado oli hänen nimensä.

Legenda kertoo argentiinalaisesta ratsastajattaresta, joka vaelsi kahdella criollolla kolmessa vuodessa yli 20.000 kilometriä viidakkojen, vuorien ja erämaiden halki Buenos Airesista Manhattanille.  Criollot eivät uupuneet tästäkään, sillä niiden väitetään eläneen reissunsa päälle 36- ja 40-vuotiaiksi.

Criollojen ylväyttä Costa Ricassa

Matkaseurueessani askelsi myös Perun paso, jonka kulku on pehmeää kuin sametti.  Eri puolille Latinalaista Amerikkaa levinneet pasot periytyvät Iberian niemimaalta tuoduista andalusialaisista, berbereistä ja jenneteistä. Berbereiltä pasot ovat saaneet kestävyyttä, andalusialaisilta ylvästä ulkomuotoa ja jenneteiltä ratsastajalle miellyttävän passikäynnin. Monipuolisia pasoja käytetään matkaratsuina, harrastehevosina, karjanajossa ja vaunuhevosina.

Ecuadorn gauchot ovat sanoinkuvaamattoman ylpeitä ratsuistaan

Ecuadorilaiset arvostavat hienoja hevosia. Suurtilojen komeita andalusialaisia ja pasoja ihailevat sekä talon isäntä että kiinnostuneet naapurit. Kun isännät poistuvat viikonlopuksi kaupunkiin, tuovat naapurit tammansa kylään, ja pikku hiljaa alueella käyskentelee yhä enemmän hyvärotuisia hevosia. Myös matkakumppanini ratsuna palvellut Perun paso oli aikallisilta talonpojilta ostettu niin sanottu ”viikonloppu-hevonen”.

Saatat olla kiinnostunut lukemaan reissuistani Ecuadorissa, Argentiinassa ja Costa Ricassa:
Rantalaukkaa Costa Ricassa
Karjanajohommissa Argentiinassa
Ratsastusseikkailu Ecuadorin tulivuorilla

Tässä juttu Argentiinan karjapaimenista

Ratsastusmatkalaukka - paras laukka (osa 1): Mongolia, Costa Rica, Ecuador, Islanti, Botswana

Laukka, estelaukka, keskilaukka, kiitolaukka, hanatus… laukkaa on moneen lähtöön. Alkeiskurssilaisille esitetystä vakiokysymyksestä päätellen laukka tuntuu olevan ratsastusjuttujen keskiössä alusta saakka:  ”Joko te laukkasitte?” 

Savannilaukkaa Botswanassa

Laukka irrottaa lihaksia ja vapauttaa ajattelua, sekä minulta että hevoselta. Joskus tuntuu, että pääsemme molemmat kunnolla työn makuun vasta ensimmäisen laukkapätkän jälkeen. Opettajakin aina sanoo, että laukan jälkeiset raviaskeleet ovat laadukkaimpia. Ratsastustunneilla tuntuukin usein, että laukka loppuu ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan.

Minulle laukkojen aatelia ovat laukat maailman maastoissa, olivat ne sitten nopeita spurtteja, intopinkeitä arolaukkoja tai pitkää rentoa meditatiivista rullausta savannilla. Laukkoja on kiva muistella, joten kokosin esimerkkejä laukkojen monimuotoisuudesta pieneksi parin postauksen kavalkadiksi.

hmmmm.... laukkasuora Costa Ricassa...:)?

Mongolia: puolen tunnin laukkakisat. Ratsastusreissu Mongoliaan on matka toiseen maahan ja toiseen aikaan. Elämä valtavilla aroilla on säilynyt lähes muuttumattomana Tshingis Khanin ajoista lähtien, joten laukatessa voi hyvin kuvitella ympärilleen muinaisten mongolivalloittajien voittoisat ratsujoukot – etenkin kun mongolien sotamenestys perustui pitkälti ratsastus- ja jousiammuntataitoon.



Mongolianhevonen on pieni, mutta sitkeä, vahva ja ihan tarpeeksi nopea

Mongoliassa sain laukata sydämeni kyllyydestä niin pitkiä pätkiä, ettei taatusti jäänyt laukkahammasta kolottamaan. Khan Hentin loputtomilla aroilla oli tilaa hanattaa eikä autiossa maisemassa todellakaan voinut eksyä.

 

Laukkaan startattiin vetäjän johdolla niin, että ensin ryhmityttiin rinnakkain raviin tiirailemaan sivusilmällä lähtömerkkiä, ja sitten singahdettiin merkistä ohjuksena vauhtiin. Pisimmät kisat kestivät muistaakseni kymmeniä minuutteja. Jos vastaan tuli aron asukkaita – jurtassa asuvia perheitä räkyttävine koirineen tai villihevoslauma, siirryttiin yleensä raviin.

Arojen asukkaita: villihevoslaumat

Pienet mongolianhevoset ovat käsittämättömän sitkeitä, voimakkaita, nopeita – ja fiksuja. Oma vaellusratsuni säästeli alkuviikon voimiaan, mutta pisti viimeisenä iltapäivänä silmään sellaisen laukkavaihteen, jolla päihitti viikon riehunnassa väsähtäneen hevoslauman.

Vaellushevoset haetaan vapaana vaeltavasta laumasta

Mongoliassa ei laukkabaana lopu kesken

Costa Rica: viidakko- ja rantalaukkaparatiisi. Parasta herkkua on, kun rantalaukat ovat keskeinen osa vaellusreittiä. Costa Rican palmujen reunustamat hiekkarannat ovat kuin helmiä kaulanauhassa, joten sain laukata Guanacasten vaelluksella vuoroveden tiivistämiä hiekkarantoja yksi toisensa jälkeen.

 Vuoroveden vapauttama rantalaukkabaana Costa Ricassa

Vuorovesi on noussut... ei voi enää laukata rannalla

Vapaudentunnetta kasvatti hevosen kuolaimettomuus, etenkin kun ratsu pysyi mainiosti hyppysissä myös pelkkä riimu turvan ympärillä. Criollot osaavat olla myös luonteikkaita: käynnissä ja ravissa criollo-sekoitteinen hevoseni vitsaili välillä ”peläten” jalkoihin luikertelevaa matalaa aaltoa, mutta laukassa pelleily unohtui.  Tässä maassa meidän ei todellakaan tarvinnut sahata yhtä unelmarantaa eestaas… tosin videoita ottaaksemme teimme kerran senkin. :)

Riitta Reissaa kohti viidakkoa, apinoita ja papukaijoja

Osa Guanacasten reitistä luikertelee vehreässä viidakossa, jossa laukkaajien menoa tahdittavat puissa keikkuvien apinoiden kiljahdukset.
Postauksen lopussa on pari videota laukoista: rantalaukka Costa Ricasta sekä savannilaukka Botswanasta
(Costa Rican ratsastusvaelluksesta on aiempi postaus tässä).

Ecuador: maailman korkein laukka 4 kilometrissa. Maailman laukkatantereilla olen oppinut ihailemaan hevosrotujen moninaisuutta ja kykyä sopeutua vaikeisiinkin luonnonolosuhteisiin. Ecuadorin tulivuorivaelluksilla kiipesin ja kapusin yli kolmen, pätkittäin jopa yli neljän kilometrin korkeudella. Vaikka korkea ilmanala pudotti kroppani hapen osapaineen niin alas, että hengästyin pelkästä hevosen selkään kiipeämisestä, ei hevosilla ollut vuorilla minkäänlaisia ongelmia. 

Criollo&quarter-sekoitteiset ratsut kiipeilivät jyrkkiä rinteitä ja nostivat  laukan halukkaasti osoittamatta juuri minkäänlaisia väsymisen merkkejä. Vastuulliset hevosmiehet ja oppaat pitivät laukkapätkät riittävän lyhyinä, jotteivät hevosten sydämet joutuneet liian kovalle rasitukselle.

 

Chagra-hevosmiehen kanssa tulivuorella matkalla kohti neljää kilometriä

Rento laukkapätkä yli neljän kilometrin korkeudessa kotkien valtakunnassa on laukkamuistojeni aatelia. Vuoristoeläinten lisäksi menoamme seurasivat vuorilla vapaina laiduntavat hevoset ja silloin tällöin kohtaamamme chagra-hevosmiehet.

Tulivuorella laiduntavia hevosia. Ollaan n. 4km korkeudella

Vuorenhuippujen lähes harras tunnelma muuttui reissun loppupäivinä riehakkaaksi laukkailuksi muinaisella inkareitillä Cotopaxia ympäröivällä tasangolla. Olimmehan laskeutuneet muutama sata metriä alemmas runsaaseen kolmeen kilometriin.

Crillosekoitusori, Cotopaxi ja minä

Kohta laukataan Cotopaxin tasangolla muinaisten inkojen mailla

Islanti: laukalla porukan perään. Islannin parasta antia on askellajikirjo, erityisesti pehmeä töltti ja vauhdikas passi. Parhaimmillaan töltin vauhti lähenee laukkaa, joten matkantekoni jylhän Pohjois-Islannin kuumien lähteiden ja laavakivimuodostelmien lomassa taittui mukavasti –etenkin kun retkikuntamme mukana kulkevasta hevoslaumasta valittiin levännyt ratsu sekä aamupäivän että iltapäivän osuuksille.


Islanninhevonen - satuhevonen

Välillä oli kuitenkin kiva keksiä syitä laukkaan esimerkiksi ilmoittautumalla takajoukkoihin, jättäytymällä pääjoukosta jälkeen ja karauttamalla sitten muu retkue kiinni. Tai houkuttelemalla joku matkakumppaneista laukkakisaan kapeaa, hauskasti mutkittelevaa hiekkatietä pitkin.

Vaelluksella seuraa mukana hevoslauma, josta valitaan alle levännyt ratsu

Laukkatanner pölisee

Islanninhevosista on moneksi: osalla kisavietti oli vaatimaton, osalla kiiluu voitto silmissä. Koulutuksessa olleella kilpahevosella ratsastanut oppaamme jätti kerran laukkakisamme väliin, koska arveli, ettei todennäköisesti saisi voittoon pinkovaa ratsuaan pysähtymään.

 Laukkapölykuorrutus kasvoissa:)

Botswana: meditatiivista savannilaukkaa. Botswanan Tuli-maan luonnonpuistossa ratsastin savannilla villieläinten seassa kuin yksi luonnonluoma eläin muiden joukossa. Villieläimet eivät pitäneet hevosia saaliina eivätkä tunnistaneet ratsastajaa ihmiseksi, kunhan pysyttelin satulassa.

Kaikki kyydissä laukan jälkeen:)?

Savannilla on tilaa laukata

Savannilla laukattiin rennossa tasaisessa matkatempossa hevoset kevyesti koottuina. Tällä tavoin ratsastajan oli helppo hallita hevosen liikkeitä ja tarkkailla luontoa hyvässä ja ”pahassa”. Rauhallisessa laukkatempossa ehdimme varmistamaan, ettemme osuneet liian lähelle leijonia tai norsuja. Laukka savannilla oli kuin sukellus luontodokumenttiin: laukkasimme seeprojen ja antilooppien rinnalla. Ohitimme kirahveja, pahkasikoja, mangusteja ja marabuita. Välillä saimme välillä seuraksemme pari shakaalia ja kerran pyyhkäisimme edessämme vaeltaneen gnu-lauman läpi.

Seeprojen kanssa savannilla

Avaraan savannilaukkaan toivat vaihtelua pujottelulaukat pensaistojen seassa, satunnaiset loikat puunrunkojen yli sekä pitkät laukat, joiden aikana saimme vaihdella keskinäistä paikkaa jonossa.  Iltalaukka kohti taivaanrantaan laskevaa oranssina hehkuvaa aurinkoa on laukkamuistoistani ehkä kaunein –ainakin toistaiseksi :).

Iltaratsastus auringonlaskuun

Tässä videot savannilaukkaan.... kestää 4 minuuttia:) ja Costa Rican rantalaukkaan.

Tässä linkit postauksen kohteisiin:
Mongolia
Ecuador (eri paikallinen partneri kuin kuvauksessani, mutta samantyyppinen matka)
Costa Rica
Islanti (oma reissuni ja kuvat ovat eri matkanjärjestäjän matkalta, mutta reissun idea on sama)