Ratsastusmatka, makumatka ja Le Keittokirja!

Minulle ratsastusmatkat ovat myös makumatkoja ja Ranska on molempien mekka. Olen ratsastusvaeltanut Ranskassa Horsexploren reissuilla Provencessa ja Loiren laaksossa. Molemmilla reissuilla picnic-pöydät notkuivat ja illalliset veivät kielen mennessään. Tänä koronasyksynä olen fiilistellyt Ranskan makuja koto-Suomessa Teresa Välimäen Le Keittokirjan reseptien parissa.

Ranskalaisen ruuan raamattuni: Le Keittokirja

Pyöräytin eilen illalla Le Keittokirjan kasviksilla höystettyä soccaa, joka nizzalainen lettu tai pannukakku. Teresan reseptissä kikhernejauhoista tehty soccalettu voidellaan valkosipulihummuksella ja täytetään ihanalla herkkusieni-kevätsipuli-kesäkurpitsa -kasvisseoksella. Aikaa soccan pyöräyttämiseen hurahti vain kolme varttia, joten se toimi hyvin työpäivän päätteeksi.

Tuli siitä melkein samanlaista - ja hyvää!

Le Keittokirja tarjoilee ”ranskalaisen maaseutukeittiön tunnelmaa ja tuoksuja” jaotellen reseptit vuorokauden eri aterioille jälkiruokia ja juustohetkiä unohtamatta. Löysin kirjasta monta houkuttelevaa reseptiä – ja ilokseni kaikki vaikuttivat mutkattomilta valmistaa. Raaka-aineetkin löytyvät hyvin varustetuista ruokakaupoista. Tässäpä hyvä vinkki vaikka joululahjaksi!

Provencelais-tallin pihamaan rauhaa

Ratsastusmatkat Ranskaan ovat nostaneet picnic-käsitykseni aivan uudelle kulinaariselle tasolle: reissujen picnic-pöydät ovat notkuneet salaatteja, melonia, parmankinkkua, makkaraa, ankkaa, kalahöystöjä, sardiineja, wrappeja, pateita, patonkeja, ranskalaisia juustoja, omena- ja vaniljapiirakoita sekä punaviiniä ja paikallista roseeta niin, ettei ratsastuksesta ole tullut mitään ennen kunnon ruokalepoa puun katveessa. 

Herkuttelu on jatkunut illallisilla, joista mieleen ovat painuivat erityisesti bataattipiirakka, jänispaisti, terriinit, marokkolaiset lihapadat, sekä sen sata juustosorttia ynnä sitruunapiirakka. Nam! 

 

Picnic-pöytä Provencen ratsastusreissulla

Illallisia ratsastusreissulla Loiren laaksossa

Hevoset on hoidettu - nyt picnicille!

Ensi kevääksi suunnittelen Horsexploren ratsastusreissua Ranskaan Périgord Noir-alueelle – toivottavasti se toteutuu! Sitä odotellessa ehdin kokata monta Le Keittokirjan reseptiä!

Horsexploren Loiren vaelluksella ratsastettiin linnasta linnaan. Tässä Chambord

Tässä ja tässä linkki juttuihini ratsastusvaelluksella Provencessa.

Tässä ja tässä ja tässä linkkejä ratsastusvaellukseen linnasta linnaan Loiren laaksossa. Lisää linkkejä juttujen lopussa.

Tässä linkki Horsexploren Ranskan-ratsastusmatkoihin.

www.horsexplore.com

Matkalla mukana ihana House of Horses Helsinki

Ranskan Provence: ratsastusvaellus maisemista ja ruuasta nautiskellen

Joulupäivänä on kiva muistella rauhallisinta ratsastusvaellustani. Se suuntautui toissa syksynä Ranskan Provenceen. Tässä taannoinen juttuni reissusta:
Syyskuisella Ranskan -ratsastusreissullani ei ehkä kunto kohonnut eikä paino pudonnut, mutta sen sijaan sainkin runsaasti silmänruokaa, mielenrauhaa sekä mannaa makuhermoille. Vaelsin Provencen Luberonissa verkkaisen ja meditatiivisen, noin sadan kilometrin reitin maisemia ihaillen, vuoristopurojen solinaa kuunnellen – ja piiiitkistä picnic-lounaista ja illallisista nauttien. 

Luberonin upeaa vuoristoa (kuva: Jarmo Huunonen)

Neljän päivän ratsastusloma

Neljä päivää kestänyt reitti alkoi Laurisin kylässä sijaitsevalta tallilta noin tunnin ajomatkan päässä Marseillesistä.  Tallia pyörittää Pariisista ja Normandiasta etelään muuttanut perhe, joka tykästyi satavuotiaan maatilavanhuksen tunnelmaan ja pykäsi sinne laadukkaan, retriittihenkisen vaellustallin. Nyt tilalla asustaa kaksitoista hevosta, joiden ainoa tehtävä on laiduntaa ja vaeltaa Luberonin uhkeissa maisemissa. Jos ratsut edustivat montaa rotua, monipuolisia olivat varusteetkin: satuloita, suitsia ja jalustimia löytyi joka lähtöön enkku-, länkkä- ja lattarityyliä mukaillen. Tärkeintä oli toimivuus ja ergonomia. 

100-vuotiaan maatilan viehttävyyttä

Luberonin alueella ikkunaluukut maalataan laventelin värisiksi, totta kai

Picnic-tauolla

Hevoset on ostettu paikallisia verkostoja hyödyntäen ja joukossa on ratsuja moneen lähtöön: friisi, haflinger, camarguenhevonen, appaloosa sekä erinäisiä risteytyksiä. Kaikki ratsut olivat ystävällisiä, helposti hoidettavia ja kulkivat ketterästi maastossa. Itse asiassa niin rauhallisesti, että huomasin ratsastavani vuorilla pitkät pätkät ilman ohjia. 

Tasaista menoa

Luberonin maasto on kuin satukirjasta. Kapusimme ylös alas kapeilla, paimenten ja puunkerääjien muinoin käyttämillä vuoristopoluilla. Vaikka tahti oli verkkainen, oli pysyttävä hereillä ehtiäkseen väistellä ja ”limbota” takakenoon poluille kurottavia pensaita ja puunoksia. Toisinaan jalkauduin satulasta taluttaakseni ratsun alas jyrkkää rinnettä. 

Suhteellisen rehevää

Puu kasvatti juurensa kallion yli, noin 10 metriä alaspän

Rehevää ja jylhää yhtä aikaa

Välillä reitti luikerteli syvällä lehvämetsässä, välillä nousimme huipulle haastamaan hyytävää mistral-tuulta ja nappaamaan panoramakuvaa pohjoisessa siintävistä alpeista sekä etelässä välkehtivästä Välimerestä.

Mistral-tuuli tuiversi ylhäällä aika hulppeasti

Kumartaen tai limboten...

Maisemat vaan paranee

Asvalttipätkä ei harmita kun näyttää tältä

Asvalttipätkiä oli muutama. Välillä kopsuttelimme serpentiinitietä, välillä paikallisten kylien halki.  Hevoset olivat tottuneet taajamiin, joten sain ihastella rauhassa ranskalaista maaseutua perinteisine harmaakivitaloineen ja viehättävine suihkulähteineen. Taajamiin saapuessamme meitä tervehtivät kylän laidalla laiduntaneet aasit, kylmäverihevoset sekä vimmatusti peräämme määkivät lampaat.

Kylän suihkulähteellä juotetttiin hepat

Viehättäviä kyliä yksi toisensa jälkeen

Moi!

 Luberon on suosittua ulkoilualuetta. Maastoreitit on suunniteltu ratsastajille, patikoijille ja maastopyöräilijöille, jotka tuon tuosta kohtasivatkin toisensa kapeilla luontopoluilla. Sivuutimme toisemme kohteliaasti väistellen, eivätkä hevoset juuri piitanneet maastopyöristä tai patikointisauvoista – joskin syvällä pensaassa yllättäen loistanut räikeä fillariasu säpsäytti herkintä ratsuamme. Ratsut olivat tottuneet myös paikalliseen faunaan, kuten villisikoihin, joiden koloja bongasimme siellä täällä maastossa. Baskeri päässä vastaamme ”Pökötissä” köröttänyt pappa kuului hänkin turvalliseen kansallislajistoon. 

Ei pelota fillarit...

 

...eikä autot

Saimme tuntumaa myös alueen maatalouteen. Luberon tunnetaan laventeli- ja maustekasvipelloistaan sekä viinitarhoistaan ja hedelmäpuistaan. Syyskuussa rehevin kukinta-aika oli jo ohi, mutta voin hyvin kuvitella kesän hehkussa hohtavat violetit laventelipellot ja maustekasvien aromit. Tätä reissuamme värittivät runsaina pälvinä kukkineet syklaamit sekä okran sävyinen avolouhos, jota myös Ranskan Coloradoksi kutsutaan. (Tässä linkki postaukseeni ratsastuksesta värikkäässä louhoksessa)

Kuvitelkaa tätä laventelipeltoa kukkivana!

hieman viintä

Ranskan Colorado

Luberonin historia ulottuu kivikaudelle. Sivuutimme esihistoriallisen nuotiopaikan jylhine kalliosuojineen sekä kivisen sarkofagi-hautausmaan 1500 vuoden takaa. Yövyimme Bououx:n alueella, joka ylpeilee 1100-luvulla rakennetulla linnoituksellaan.

Esihistoriallinen nuotiopaikka (kuva Jarmo Huunonen)

Rustrelin linna, jossa majoituimme

Toinen yöpymiskylämme Rustrel tarjosi eksoottiset yöunet 1600-luvulla rakennetussa linnassa (tässä postauksessa lisää linnasta). Yövyimme myös pittoreskissa, laventelinvärisin ikkunaluukuin koristelluista kivataloista koostuvassa hotellissa, jonka terassilla nappasimme paikallista roseeta hotellivieraiden petanque-peliä katsellen.

Laventlin väri sopii hienosti vanhaan kiveen

Mukava uima-maisema

Vaelluspäivät huipentuivat luonnonhelmaan katettuihin yltäkylläisiin picnic-lounaisiin sekä majapaikkojen höyryäviin illallisiin. Ranskalaiset nostivat picnic-käsitykseni aivan uudelle kulinaariselle tasolle: pöytä notkui salaatteja, melonia, parmankinkkua, makkaraa, patonkeja, ranskalaisia juustoja, pateita, omena- ja vaniljapiirakoita sekä punaviiniä ja paikallista roseeta niin, ettei ratsastuksesta tullut mitään ennen kunnon ruokalepoa puun katveessa. Herkkunsa saivat myös hevoset, joille tarjosimme huoltoautosta pelletit ja vedet ennen omaa lounastamme. Herkuttelu jatkui illallisilla, joista mieleen painuivat erityisesti bataattipiirakka, jänispaisti, lukuisat välijuustot sekä sitruunapiirakka. Nam! 

Otos picnic-pöydästä...

...välijuustoineen ja omenapiirakoineen

Ensin popsitaan...

 

Sitten sulatellaan...

Ratsastusvaellusten suolana ja sokerina on suhde hevoseen. On kiva tutustua ratsuun retkellä, jossa istutaan satulassa tuntitolkulla ja selvitään ratsukkona maaston haasteista. Vaelluksilla tutustun hevoseen myös hoitamalla. Huolsimme ratsumme aamuin illoin: puimme ja riisuimme varusteet, harjasimme, putsasimme kaviot ja annoimme tarvittavat lisäruuat. Hevoset yöpyivät ulkosalla tilapäisillä laitumilla. Mahtoivatkohan ne tajuta, kuinka maalauksellisilta ne näyttivät jylhässä kalliomaisemassa? 

Vettä hepoille

Varusteet siististi kasaan

Idyllisin näkemäni laidunalue

Ainakin paikallinen taidemaalari Paul Cézanne (1839-1906) osasi arvostaa kotiseutuaan, sillä hän palasi Pariisi-vuosien jälkeen Provenceen maalaamaan Luberonin vuoristoa, erityisesti hän arvosti Monte Sainte-Victoire- vuorta, jota mekin ihailimme reitillämme.

Näkymä kohti välimerta

Näkymä pohjoiseen

Verkkaisella vaelluksella oli aikaa ottaa kuvia: teen Provencen reitistä myöhemmin vielä erillisen kuvapostauksen.

Tästä linkistä löytyvät Provencen eri ratsastusvaellusvaihtoehdot. Ripeätempoisin on kuulemma reitti Luberonista Camarguen alueelle.

Mukana reissussa kulki palveleva ratsastustarvikeliike Hipposport.

Sinua saattaa kiinnostaa myös linkki postaukseen, jossa kerron Ranskan Coloradosta.

Pikku video Ranskan Provencesta

Kaikilla ratsastusvaelluksilla on oma erityinen fiiliksensä. Ratsastusvaellukselta Ranskan Provencesta nousee päällimmäiseksi mieleen makuhermoja kutkutteleva herkuttelu. 

Ratsastusreitti Luberonin alueella oli kuin pieni retriitti, joka halkoi satumaisen kauniita lehtimetsiä solisevine puroineen, kapusi ylös-alas kapeita vuoristopolkuja, sivuutti laventeliviljelmiä ja johdatti meidät keskelle pikkuruisia eteläranskalaisia kyliä. 

Vaelluksen ytimessä olivat paikallisen viinin kera nautitut piiiitkät picnic-lounaat lukuisine ruokalajeineen ja välijuustoineen ennen kotitekoista jälkiruokaa. Oh lá lá!

Tein pienen videokoosteen reissun luonnosta, ratsuista  - ja picnic-aterioista
 Tässä  ja tässä linkit perusteellisempiin postauksiin Provencen ratsastusvaelluksesta.

Toisinaan reitin ideana on  historia: Mongolia tarjosi aikamatkan tuhannen vuoden taa khanien tuulisille arolle jurttineen, villihevoslaumoineen ja ulvovine susineen. Albaniassa ratsastimme keskelle antiikin tarunhohtoisia tapahtumapaikkoja, keski-aikaisia unohdettuja pyhättöjä.

Toisinaan reitin ytimessä on luonto, kuten kuten Ecuadorin ulivuorilla, joissa kuntoamme koeteltiin kotkien seurassa neljän kilometrin korkeudessa, tai Costa Ricassa, jossa vehmaat viidakkopolut ja paratiisihiekkarannat hivelivät silmiä ja sielua.