Portugal,
lusitanojen kotimaa, on takuuvarma dressage-mekka, mutta olen päässyt siellä myös esteratsastuksen makuun. (gopro-video esteradasta jutun lopussa)
KWPN Falconin kyydissä Golegan liepeillä (kuva Marta Hnriques Pereira)
Olen viettänyt pari viikonloppua ratsutilalla Abrantesissa treenaamassa koulua ja esteitä ja piipahtanut iltaisin myös kuuluilla Golegan lusitanofestivaaleilla. Postasin aiemmin sekäratsutilastaettä Golegan huikeasta lusitanojuhlasta.
Hyppäsin tällä KWPN-taiturilla...
...ja tällä kivalla risteytyksellä (kuva Marta Henriques Pereira)
Sain opettajakseni Filipa Henriques
Pereiran, jonka esteratsastusharrastuksen pohjalta koko ratsutila oli itse
asiassa saanut alkunsa. Filipan Vitor-isä kiinnostui lajista, alkoi kasvattamaan KWPN-hevosia ja kehitti hevostoiminnan ympärille ratsastusmatkailua ja
kilpatoimintaa.
Nyt ratsutilalla kopsuttelee parikymmentä hevosta,
joista osa dressageen keskittyviä
lusitanoja sekä KWPN-hevosia estetunneille. Joukossa ahertaa myös iki-ihana ranskanravuri, joka osaa mitä vaan!
Kiva tunti! (kuva Marta Henriques Pereira)
Tallin viereen on rakennettu kaksi täyskokoista ratsastuskenttää sekä katettu maneesi.
Dressagekentällä on järjestetty 3 tähden kansainväliset dressage-kilpailut
ja estekentällä on valmiina värikkäitä esteitä. Tuntiaikaa ei kulu aikaa radan rakentamiseen ja
purkamiseen.
Kivoja esteitä....
... ja kivan iso kenttä
Portugalilaiseen tyyliin sekä koulu-
että estetunneilla oli kaksi oppilasta
kerrallaan. Leiskautin siellä ensimmäisellä visiitilläni Kavioliiton
Katjan kanssa esteitä sydämeni kyllyydestä, sillä nyt oli aikaa ja tilaa!
Ratsuni olivat kookkaita ja rauhallisia opetusmestareita, jotka menivät kivasti
eteenpäin hieman raipalla avustettuna (hieman vain) ja hyppäsivät mukavan
pehmeästi. Omat hummani olivat selvästi Katjan hevosia helpompia. Katjan
ensimmäinen ratsu innostui kevätjuhlaliikkeisiin (kuulemma kiva vaan!) ja
toinen – lusitano – edellytti erilaista hyppytyyliä.
Katjan kanssa tyytyväiset estetunnin jälkeen, huom Katjalla lusitano (kuva Marta Henriques Pereira)
Estetekniikka oli muuten melko
samanlainen kuin mihin koto-Suomessa olen tottunut, mutta Filipa kehotti tosi
paljon istumaan alas ja ”pitämään
hartiat takana” radalla laukatessa. Estettä lähestyttäessä hiljennyttiin ja
esteellä myödättiin normaalisti. Mutta sitten taas esteiden välissä tiivis
istunta ja hartiat takana (siis ei nökötetä kovin etukenossa ja sukelleta
esteellä).
Esteverkka oli rytmikästä ja siinä
keskityttiin pidentämään ja lyhentämään
hevosta. Itse rata oli mukavan monipuolinen: pystyjä, sarjoja, oksereita,
jumppasarjoja… estekorkeus nousi minulla noin 80 senttiin. Pisin harjoitus
käsitti 7 estettä.
Filipalla oli hyvä psykokologinen silmä.
Estekorkeutta nostettiin hanakasti,
muttei koskaan liian aikaisin, ja omat esteeni jätettiin hieman
konkari-Katjaa matalammiksi. Tätä tarvitsin: oli varma ja kiva olo, joka kasvatti mukavasti estehyppyruokahalua! Ennen
täysaikaiseksi esteopettajaksi ryhtymistä Filipa kisasi itsekin, joten esteiden
korottaminen oli hänellä veressä.
Risteytysheppakin hyppäsi mukavan pehmeästi ja ilmavasti (kuva Marta Henriques Pereira)
Meillä oli hypätessä yleisöäkin, enkä
nyt tarkoita viereisen dressage-kentän ratsukkoja, vaan estekentän vieressä laitumella käyskennelleitä hevosia –
Filipan entistä kisatykkiä ja sen ihania varsoja! Tuntien jälkeen
käyskentelimme porukalla kentän vierellä tutustumassa laidunporukkaan.
Menin Portugalissa esteiden lisäksi pari tuntia koulua, ja postaan niistä
tuonnempana. Lisäksi kävimme ihanalla maastoreissulla
korkkipuumetsässä ja lähikylässä, jossa nautimme portviinilasilliset
satulaan tarjoiltuna.
Maastoretki lähikylään portviinilasilliselle (kuva Marta Henriques Pereira)
Maastoreitti halkoi korkkipuumetsää (kuva Marta Henriques Pereira)
Laitumella estetykin ja hänen varsojensa kanssa (kuva Marta Henriques Pereira)
Olipa taas kertakaikkisen upeat maastolenkit Portugalissa Monte Velhon lusitanotilalla! Olen
ollut siellä nyt neljästi, ja fiilis sen kuin paranee. Postaan piakkoin uusia maastolaukkavideoita ja muutakin juttua Monte Velhosta, mutta tässä makupalaksi juttua maastolenkistä viime keväältä.
Paluu hauskalta maastoreissulta (kuva: Minna Rapila)
Monte Velhossa voi viettää viikon tai viikonlopun kouluratsastuksen ja/tai maastoilun parissa. Minusta parasta on näiden yhdistelmä!
Kiva Prisco-lusitano, lehmät, leinikit ja minä (kuva Marianne Hyppönen)
Tälläkin kertaa matkaseurana oli tuttuun tapaan Katja Ståhlin Kavioliitto- porukka, joten vatsalihaksia treenasi
myös nauruterapia!
Kavioliitto-rivissä (kuva: Marianne Hyppönen)
Kävin Monte Velhossa sekä kouluratsastustunneilla että parilla maastolenkillä korkkipuiden täplittämillä kukkaniityillä.
Monte Velhossa on toistakymmentä dressage-ratsua, joista osa on GP-tasoisia. Kruununjalokivi Ecuador MVL tähtää Tokion olympialaisiin, ja on kuulemma niin hyväpäinen, että asiakkaat voisivat sillä ratsastaa (mitä ei tietenkään tehdä, koska heppa on nyt kilpauralla). Maastoratsuja on kahdeksan, ja niitä löytyy eri tasoisille ratsastajille.
Teen Monte Velhon kouluratsastuksesta ja hevoskasvatuksesta postauksia
myös myöhemmin, mutta tässä tunnelmia,
kuvia ja videoita maastosta.
Upeita oppaita maastoreissuille on useita, maastoja pyörittävän Cezarin lisäksi saattaa joskus päästä reissuun itse isäntien Diogo Lima Mayer Sr ja Jr kanssa.
Diogo kertoo, ettei lihakarjaa tarvitse laitumella aristella (kuva: Marianne Hyppönen)
Myös Rita vetää joskus maastoja
Monte Velhossa on ratsukoilla on tilaa vaeltaa. Omaa maata
on 250 hehtaaria ja ympärillä aukeaa laaja luonnonsuojelualue. Vuodenajat muokkaavat reitin erilaisiin tunnelmiin. pari vuotta sitten maastoilimme Katjan kanssa syyskuun kultaamassa heinikossa, tällä kertaa osuimme parhaaseen kesän kukintaan. Parin viikon helteiden
jälkeen kukkaloisto olisi kuulemma muisto vain.
Maastolenkilä on hauskoja matalia kahlaus- ja laukkalampia
Oli vuodenaika mikä hyvänsä, reittiä rytimittävät kauniit vanhat korkkipuut, joista osassa näkyy
kuorintavuosikerta. Korkkia saa kuulemma kerätä vain joka yhdeksäs vuosi, joten
reitilllä ei todellakaan kohdata metsäkoneita.
Kaunis korkkipuureitti (kuva Marianne Hyppönen)
Ratsastusreitti on vaihteleva. Ravasimme kapeita hiekkateitä,
availimme karjaportteja uusille
alueille ja karautimme
pitkiä pätkiä kootussa laukassa. Välillä juotimme hevoset vanhassa lähteessä tai reitin varrelle tuodussa
kaukalossa.
Koska tällä reissulla keskityimme nauttimaan kukkaloistosta ja "pujottelemaan" käkkyräisten korkkipuiden lomassa, pidimme laukan tempon maltillisena. Joskus kuulemma karautetaan säpäkämminkin.
Pari kertaa kahlasimme
lammen poikki, kerran iloisesti laukaten. Talvisin osa tiluksista on
kuulemma veden varassa paikallisen joenpinnan noustessa.
Alentejon alue on kuivahkoa, joten se soveltuu pikemmin
karjanhoitoon kuin viljan viljelyyn. Maastoreittimme halkoikin useita
lehmihakoja, joissa laidunsi tuhtia lihakarjaa. Uskalsimme ratsastaa karjalaumojen läpi, sillä tämä rotu ei äksyile
ihmisille. Osuimme hyvään aikaan: laitumilla temmelsi myös lukuisia pikku
vasikoita.
Näimme myös lampaita ja Katja bongasi lammen läheltä kilpikonnan.
Villisikojakin on ja ne pyritään väistämään ajoissa, sillä hevoset ohittaisivat
ne kuulemma mieluiten pikku-uukkareita tehden.
Monte Velhon laitumilla vaeiltaa 120-päinen karja ja 2 sonnia
Monte Velhossa ulkoilu ei pääty ratsastukseen: maastolenkin
jälkeen on kiva piipahtaa oman huoneen terassisuihkussa
ja dipata uima-altaaseen.
Se allas
Ja se suihku
Ratsastus helteessä edellyttää paljon myös varusteilta.
Tällä kertaa maastoilin House of Horses:sta ja Hipposportista hankituissa tamineissa.
