Näytetään tekstit, joissa on tunniste maastolaukka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maastolaukka. Näytä kaikki tekstit

torstai 23. huhtikuuta 2026

Linnaratsastusta Italian Laziossa

Kiitolaukkaa keväisellä pellolla. Päiväratsastus ja lounas sinisenä hohtavan Mezzano-kraaterijärven rannalla. Rauhallista käyntiä kevätkukkien reunustamilla metsäpoluilla. Kreivittären opastama kiertokävely historiallisessa laziolaisessa linnassa. Huikea lounas Soranossa kallioisella ulkoterassilla etruskien luolakoteja samalla ihastellen. Pallo Italian parhaaksi äänestettyä jäätelöä Orvieton huikean katedraalin katveessa. Viiden päivän ratsastuslomalla Italiassa ehdimme kiireettä kokea nämä kaikki, sillä tukikohtalinnamme Laziossa sijaitsi aivan Umbrian ja Toscanan kainalossa tarjoten helpon reitin maakuntien parhaisiin paloihin.

Ratsastusloma päättyi poseeraukseen linnan pihalla

Olimme “linnaratsastuksella” Laziossa noin kahden tunnin automatkan päässä Roomasta, josta lentomme jälkeen vuokrasimme auton (ja koimme samalla ensimmäisen kulttuurielämyksen, jossa autovuokraamon kaksi naistyöntekijää huhki hiki hatussa nettikatkon aiheuttamaa asiakasruuhkaa vuokraamon lukuisten miesten seisoskellessa ja/tai sapastellessa eestaas tärkeän ja rasittuneen näköisenä saamatta aikaan yhtään mitään).

Reissumme kesti viisi päivää matkapäivät mukaan luettuina. Konsepti oli toimiva ja mukavan rento, sisältäen hyvät napakat ratsastukset sekä riittävästi aikaa tutkailla alueen nähtävyyksiä. Kahtena aamupäivänä maastoilimme pari tuntia tempoa vaihdellen metsien, niittyjen, peltojen ja maatilojen täplittämällä maaseudulla karautellen välillä laukkaan hiekkateillä ja niityillä. Luulin jo, etten enää taivu laukkakisaan pellolla, mutta ihanan kuuliainen (ja nopea!) appaloosa–haflinger-mixini innosti meidät kiitämään niityn halki tanner tömisten. Laukat vaihtelivat; pisin laukkapätkä kesti yli neljä kilometriä, eikä ratsuani väsyttänyt yhtään! Ylämäkilaukat se suorastaan rynni innoissaan, pysähtyen kuitenkin hallitusti ja asianmukaisesti rinteen laella. Yhtenä päivänä ratsastimme parisen tuntia Mezzano-kraaterijärvelle nauttimaan lounasta paikallisessa ravintolassa hevosten mutustellessa ruohoa ravintolan tarhassa.


Peltolaukkakisa, täplikäs appaloosaamixini ponnistaa baanalle

Kivoja laukkapätkiä, pisin yli 4km

Italiassa kevät on huhtikuussa jo pitkällä. Oliivi-, kirsikka- ja kastanjapuut sekä “nutella”-pensaat rehottivat vehreinä, ja metsäpolkujen reunoilla loistivat keltaiset kukkapensaat.

Metsät kukkivat huhtikuisessa Italiassa

Tulivuorikraaterijärvi Mezzano

Ratsastusten jälkeen oli mukavasti aikaa karauttaa lounaalle johonkin alueen ihanista pikkukaupungeista, kuten keskiaikaiseen Soranoon, jonka huikealta “rotkon” reunalla sijaitsevalta terassilta ihastelimme lounaan yhteydessä vastapäiseen kallioon kaivettuja muinaisten etruskien luola-asumuksia. Lounaan jälkeen tutkailimme tämän jyrkänteelle rakennetun, Orsini-hallitsijan upeasta linnasta tunnetun kaupungin kapeita kujia, joihin oli helppo myös “eksyä”, kuten huomasimme. Sovanassa ihastelimme keskiaikaisen kylän rauhaa ja historiallista katedraalia, mutta emme tällä kertaa tutustuneet etruskien hautoihin, joista alue tunnetaan. Dramaattisesti tuffikallion laelle rakennetun Pitiglianon kävelimme päästä päähän ja huomasimme alueen olevan vahvaa perinteistä juutalaisaluetta – se tunnetaankin “Pikku-Jerusalemina”.

Pitigliano

Pitigliano

Sorano

Soranon kujia

Toisena päivänä lounasimme Bolsena-kraaterijärven rantaravintolassa paikallisten vilkasta rantapäivää seuraillen ja kurvasimme Bolsenasta Orvietoon. Katolisessa kirkossa nämä kaupungit liittyvät toisiinsa siten, että Orvieton katedraalissa säilytetään ehtoollisliinaa, joka tarinan mukaan muuttui veriseksi Bolsenassa kesken kirkonmenojen papin empiessä ehtoollisen merkitystä. Orvietossa nautimme Italian parhaaksi äänestettyä jäätelöä (oli sitä todellakin), minkä jälkeen alkoi ajoseikkailu ulos kapeakujaisesta kaupungista. Se onnistui vain ja ainoastaan niin, että reissukaverit hyppäsivät ulos autosta näyttämään, miten lähellä kiviseinää milloinkin mennään. Olimme valinneet vuokra-auton matkalaukkutilan, emme ulkomittojen perusteella… Kolhuitta kuitenkin selvittiin, eivätkä takanaolijatkaan hermostuneet – eivät silloinkaan, kun juutuimme kymmeneksi kierrokseksi liikenneympyrään miettimään, minne seuraavaksi pitäisi ajaa 😊

Italian paras jäätelö Gelateria Pasqualetti

Orvieton katedraali

Soranossa taustalla kalliossa etruskien luolakoteja

Entä oma linnamme? Se on yksityisomistuksessa oleva keskiaikainen linna, joka on muunnettu maaseutukartanoksi. Kreivi ja kreivitär asuvat muualla, mutta perhe huolehtii linnasta, järjestää siellä tapahtumia ja on käynnistänyt uudelleen hevostoiminnan ratsastuslomineen. Perheen tytär valmentautuu esteratsastuksessa. Linna liittyy läheisesti paavien historiaan, sillä 1800-luvun levottomuuksissa linnan tuolloinen omistaja – joka oli paavin kardinaali – sai tehtäväkseen evakuoida kirkon aarteita linnaan piiloon. Sittemmin ne palautettiin kirkolle. Kreivi ja kreivitär järjestävät ratsastaville vierailleen kiertokävelyn linnassa, jolloin tutustuimme kardinaalin univormuun ja arkeen ruokasaleineen sekä työ- ja makuuhuoneineen. Kardinaalin posliinista “vakio-cappuccinokuppia” katsellessa mietin, miten se on voinut säilyä hyllyllä ehjänä myöhempien sukupolvien lasten temmellyksessä…

Aamiainen entisessä tallirakennuksessa

Kardinaali itse

Linna aamiaissalin puolelta

Hevosilla on linnassa “kissan päivät”, sillä ne laiduntavat valtavilla pelloilla ja tarhoissa. Minne tahansa linnasta katsoo, näkee laiduntavia hevosia. Meidän ratsumme olivat monen rotuisia: haflinger–appaloosa, friisiläismix, sisilialainen hevonen, anglo-arabi, maremma… Kaikkea löytyy. Talliin ostetaan hevosia tarpeen mukaan; tällä hetkellä “turistiratsuja” on parikymmentä. Kaikki ratsumme olivat kuuliaisia ja miellyttäviä. Omaan hevoseeni tykästyin kovasti, koska sen askeleet olivat pehmeitä, menohalut kohdillaan ja työmoraali nuhteeton. Hän oli täysi ammattilainen – ja ylpeä siitä.

Valmiina lähtöön!

Ruokailu on mainio syy matkustaa Italiaan. Aloitimme herkuttelun jo menomatkalla pysähtymällä Civitavecchian rantakaupunkiin lounaalle: pastaa, grillattuja merenantimia. Olimme varanneet puolihoidon ja nautimme illalliset linnan tunnelmallisessa ravintolassa. Kaikki maistui, eikä kokki nuukaillut annoskoissa. Pasta carbonara, tryffelirisotto, kanapata, lasagne, bruschetta, ricotta hunajalla, tiramisu… Tuhdin illallisen jälkeen luuli, ettei aamulla ole nälkä, mutta kummasti se linnan aamiaissaliin katettu runsas aamiaispöytä vain houkutteli.

OSA reissun antimista

Ja kun viimeisenä aamuna katselimme vielä kerran laitumella rauhassa laiduntavia hevosia ja keväistä maisemaa, oli helppo todeta, että tänne haluaisi palata – mieluiten satula valmiiksi odottamassa.

Tässä linkki kohteeseen

Hän oli ihana


torstai 13. elokuuta 2020

Levi: Porobongausta suomenhevosilla

Suomi on matkailuparatiisi, myös ratsain. Piipahdin elokuun alussa Horsexploren järjestämällä kolmen päivän maastoratsastuslomalla Levi-tunturin kupeessa. Maastoilin ihanilla suomenhevosilla poroja bongaillen, nautin nuotiopicnicillä itsepoimimiani hilloja ja ihmettelin Lapin valoisia öitä lasikattoisesta majoitusmökistäni. Ehdottomasti: jatkoon!


Lensin Kittilään Finnairin Helsinki-Ivalo-Kittilä-Helsinki -reittilennoilla ja totesin koronan parantaneen lentomukavuutta huomattavasti: koska kaikilla oli maskit, oli tunnelma rauhallinen ja hygieninen. Finnair voisi itse asiassa lopettaa juomatarjoilun, niin maskit pysyisivät kasvoilla lennon alusta loppuun. Tallille pääsee myös lentämällä tai junalla Rovaniemelle sekä junalla Kolariin.

Meidät noudettiin Kittilän kentältä, mistä kurvasimme alkajaisiksi ihailemaan maisemaa Levi-tunturin huipulta.  Pallas, Ylläs ja muut puuttomat tunturit siinsivät kauniisti metsäisessä vaaramaisemassa. 


Jatkoimme matkaa tallille ja majoituimme upouusiin osin lasiseinäisiin ja -kattoisiin ekomökkeihin, jotka oli rakennettu matalakasvuiseen tunturilappilaiseen metsään. Saimme lahjaksi söpöt huskykuvioidut-unimaskit, joiden oli määrä vauhdittaa nukahtamista yöttömän yön valaisemassa mökissä. Ekomökin aurinkokennot latasivat käyttööni juuri sopivasti virtaa illan somesurffailuun, minkä jälkeen nukahdin saman tien naamioni alle.


Olimme Finnairin poikkeuksellisten lentoaikataulujen takia saapuneet Leville päivää ”liian aikaisin” (ja palasimme kotiin vastaavasti päivää myöhemmin), joten vietimme ensimmäisen päivän Levillä shoppaillen ja lounastaen. Matkalle Leville bongasimme ensimmäiset upeasarviset poromme! Poroja kohtaa Lapin maanteillä tuon tuosta, koska teillä on metsää vähemmän hyttysiä ja mäkäräisiä (meidän reissullamme hyttysiä ei ollut juuri ollenkaan, koska elokuun viileät illat ja vaimea tuuli pitivät ne poissa kiusaamasta).


Palasimme tallille illaksi saunomaan ja nauttimaan maukkaan lohiaterian. Reissun ateriat kunnioittivat paikallisia makuja: lohta, poroa eri muodoissaan, juureksia. Koska majoitusmökkisysteemi oli vielä rakenteilla, nautimme illalliset perheen päätalolla. Myös saunomiset ja suihku hoituvat päätalon pihapiirin tynnyrisaunassa ja suihkussa. Jatkossa ideana on ruokailla ja istua iltaa mökkien yhteyteen rakennetussa uudessa hirsiravintolassa. Nyt kävelimme aamuisin ja iltaisin mökeiltä tallille puolisentoista kilometriä ja loikimme tuon tuosta tien poskeen keräämään oransseina hohtavia hilloja. Olisimme saaneet kyydinkin, mutta yleensä halusimme jaloitella.


Lapin kokemus on parhaimmillaan suomenhevosilla. Käytössämme oli hyväpäisiä, ystävällisiä, varmajalkaisia ja tottelevaisia suomenhevosia -pääosin entisiä ravureita. Yksi velikulta-suokki korvasi laukkaosuudet ravilla, mutta muut laukkasivat kivan pyöreästi ja pehmeästi, hyvin käsissä pysyen. Tällä kertaa käytössämme oli 4 hevosta, sillä osa ratsuista oli siirretty Enontekiölle odottamaan erämaavaeltajia. Syksyn Levi-maastoilijoilla on käytössään tallin kaikki, noin 10 hevosta. Reissu alkoi ensimmäisenä aamupäivänä hevosiin tutustumisella tallin kentällä ratsastaen. Saimme kokeilla eri hevosia ja valita millä lähdimme iltapäivällä maastoon.

Maastoilun tahti oli rauhallinen, sillä maasto on metsäistä ja ideana oli nauttia maisemista, hengittää syvään maailman puhtainta ilmaa ja bongailla poroja. Maastoiluun mahtui toki myös mukavan pituisia ravi- ja laukkapätkiä, joista vauhdikkain vetäistiin kapeaa polkua pitkin ylärinteeseen oksia väistellen.



Lapin maisemiin ei kyllästy koskaan. Tunturi- ja vaivaiskoivujen värittämää metsää. Kanervikkoa ja varvukkoa, joka alkoi vähitellen punertua ruskaan. Hiljaista nousua vaaran laelle, josta avautuu näkymä kauas Pallas-tunturille saakka. Välillä päällämme liiteli kotka. Jossain raakkui korppi. Puiden oksilla roikkui naavaa. Hillat loistivat oransseina suomättäillä. Lähteet ja purot tuoksuivat puhtaalta luonnolta. Kaikkialla oli niin puhdasta, että piti keskittyä hengittämään kerrankin syvään!


Porobongaus oli parasta! Mortti-suokkini oivalsi nopeasti porointoiluni ja osoitti katseellaan missä poroja liikkuu jo kauan ennen kuin oma silmäni erotti sarvipäät puiden lomasta.

Kohtasimme maastossa yhteensä parisenkymmentä yksittäistä poroa sekä pari pororyhmää, eli sorrakkaa. Tämän termin opimme matkailutilan saamelaiselta isännältämme. Alueen porot kuuluvat Kyrön paliskuntaan (paliskuntia lienee yhteensä 57).

Porojen kohtaaminen luonnossa oli jotenkin erityisen mieltäsykähdyttävää. Ilmeisesti porojakin on tosi monenluonteisia, sillä osa poroista luikki sarvet heiluen karkuun kuikuiltuaan meitä varovasti puiden takaa, osa taas kopsutteli lähemmäs ja kulki lähes samaa matkaa, tosin etäisyyttä pitäen.

Upeimman poroilmestyksen meille tarjosi puhtaanvalkea poro, joka makasi rennosti maassa laukkapolullamme, nousi laiskasti ja käveli metsään antaen meidän vielä hetken ihailla itseään. Söpöimmän kohtaamisen tarjosi pieni poronvasa, joka meidät havaittuaan juoksi kiireesti tien yli emonsa luo. Vaadin otti pienokaisen heti huomaansa ja yhdessä he poistuivat puiden taa syvemmälle metsään. Kuulimme samalla poro-oppia: vasa tunnistaa emonsa vaatimen jaloista kuuluvasta nakseesta.

Jossain vaiheessa reitillemme osui kokonainen sorrokka, joka hetken matkaa pyrhälsi ympärillämme erilaisin kokoonpanoin kulkuamme seuraten. 


Metsissä samoilun ohella ratsastimme metsäautoteillä ja pari siirtymää kopsuttelimme hiekkaisella autotiellä. Hevoset eivät olleet muutamasta kohtaamastamme autosta moksiskaan. Märät suot kiersimme tai ylitimme vain kuivimmista paikoista. Kerran hyppyytimme hevoset syvän ojan yli noustuamme itse ensin ratsailta. Koivet vetryivät mukavasti. 


Pysähdyimme maastossa nuotiopicnicille. Sidoimme hevoset tunturikoivuihin, otimme pois suitset ja annoimme ratsuille pussista pienen välipalan. Oman ateriamme (savuporoburrito ja nuotiomakkara) nautimme nuotiosta, jonka rakensimme maasta keräämistämme oksista ja karahkoista. Nuotiopaikoissa oli mistä valita.  Kerran pysähdyimme suon laidalle ja keräsimme alkupalaksi raikkaat hillat. Toisella kertaa sytytimme nuotion vaaran laelle ihaillen kaukana siintäviä tuntureita. 


Reissuohjelmaan kuuluu ratsastusta kolmena päivänä ja ratsailla ollaan sekä tulo- että lähtöpäivänä, joten lähtöpäivän reitin pituus riippuu siitä, nautitaanko lounas maastossa vai tallilla. Me ehdimme ratsastaa lopuksi pitkän maaston, joka päättyi Galleria Raekallion pihalle. Jätimme hevoset sinne nauttimaan vehreää ruohoa ja tutustuimme itse taiteilijan näyttelyyn.

Hevoset elivät pihatossa, josta on pääsy sisätiloihin ötököiltä tai talvipakkaselta suojaan. Autoimme mielellämme tallin töissä vieden pihattoon heinät ja täyttäen juomatynnyrin. Oli kiva seurata heppojen touhuja maastopäivän päätteeksi. Hoidimme hevoset muutenkin ennen ja jälkeen ratsastuksen: harjasimme, putsasimme kaviot, satuloimme ja suitsimme. Kaikki hepat oli helppo hoitaa. Täällä sai puuhata heppojen kanssa.


Talli oli todellinen monialamatkailuyritys, joka tarjoaa ratsastuksen lisäksi myös huskyajelua. Tilalla on 122 eri-ikäistä huskyä. Näimme 2-viikkoisia pentuja, joita emot esittelivät osa vieraita varoen, osa pennuista ylpeillen. Isot aikuiset huskyt haukkuivat intopinkeinä vieraita kohdatessaan ja halusivat ehdottomasti osansa rapsutuksista. On helppo kuvitella näiden vahvojen ja innokkaiden koirien vetävän rekeä vauhdilla ja vimmalla.  Iltaisin kuulimme huskien sinfonian, joka alkoi muutaman huskyn ulinasta yltyen koko satapäisen lauman huutoon hiljentyäkseen pikku hiljaa parin yksilön hiljaisiin uljahduksiin. Huskytarha oli niin vaikuttava, että teen siitä myöhemmin erillisen postauksen. 



Tämän kolmen maastopäivän reissun voisi tehdä hyvin uudelleenkin, sillä tunturimaisema tarjoaa aina uuden elämyksen: me saimme hillat, seuraavaa porukkaa ilahduttaa ruska, sitten leimuavat revontulet… Levi-maastoilun lisäksi Horsexplore tarjoaa ensi kesänä saman tallin erämaareissun Enontekiöön Pöyrisjärven hiekkadyyneille, joka on kuulemma täydellinen erämaaratsastus ilman wifi-yhteyttä ruuhkasuomeen. Sekin täytyy kokea!

Osa kuvista on Annukka Valkamalta, kiitos!

Tässä linkki varauksiin https://www.horsexplore.com/finland-finnish-lapland

Mukana matkassa House of Horses Helsinki, suomalainen ratsastus- ja vapaa-ajan merkki.


keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Maastolaukkapotpuri Portugalista (myös video)



Olipa taas kertakaikkisen upeat maastolenkit Portugalissa Monte Velhon lusitanotilalla! Olen ollut siellä nyt neljästi, ja fiilis sen kuin paranee. Postaan piakkoin uusia maastolaukkavideoita ja muutakin juttua Monte Velhosta, mutta tässä makupalaksi juttua maastolenkistä viime keväältä.
Paluu hauskalta maastoreissulta (kuva: Minna Rapila)

Monte Velhossa voi viettää viikon tai viikonlopun kouluratsastuksen ja/tai maastoilun parissa. Minusta parasta on näiden yhdistelmä!
riitta reissaa, Monte Velho, lusitano, Horsexplore, riding holiday
Kiva Prisco-lusitano, lehmät, leinikit ja minä (kuva Marianne Hyppönen)
Tälläkin kertaa matkaseurana oli tuttuun tapaan Katja Ståhlin Kavioliitto- porukka, joten vatsalihaksia treenasi myös nauruterapia!
Kavioliitto-rivissä (kuva: Marianne Hyppönen)
Kävin Monte Velhossa sekä kouluratsastustunneilla että parilla maastolenkillä korkkipuiden täplittämillä kukkaniityillä.
Monte Velhossa on toistakymmentä dressage-ratsua, joista osa on GP-tasoisia. Kruununjalokivi Ecuador MVL tähtää Tokion olympialaisiin, ja on kuulemma niin hyväpäinen, että asiakkaat voisivat sillä ratsastaa (mitä ei tietenkään tehdä, koska heppa on nyt kilpauralla).
Maastoratsuja on kahdeksan, ja niitä löytyy eri tasoisille ratsastajille. 
Teen Monte Velhon kouluratsastuksesta ja hevoskasvatuksesta postauksia myös myöhemmin, mutta tässä tunnelmia, kuvia ja videoita maastosta.
Upeita oppaita maastoreissuille on useita, maastoja pyörittävän Cezarin lisäksi saattaa joskus päästä reissuun itse isäntien Diogo Lima Mayer Sr ja Jr kanssa.
Diogo Lima Mayer, Riitta Reissaa, Monte Velho, Horsexplore, Portugal, Alentejo
Diogo kertoo, ettei lihakarjaa tarvitse laitumella aristella (kuva: Marianne Hyppönen)

Myös Rita vetää joskus maastoja
Monte Velhossa on ratsukoilla on tilaa vaeltaa. Omaa maata on 250 hehtaaria ja ympärillä aukeaa laaja luonnonsuojelualue. Vuodenajat muokkaavat reitin erilaisiin tunnelmiin. pari vuotta sitten maastoilimme Katjan kanssa syyskuun kultaamassa heinikossa, tällä kertaa osuimme parhaaseen kesän kukintaan. Parin viikon helteiden jälkeen kukkaloisto olisi kuulemma muisto vain.
Riitta Reissaa, Katja Ståhl, Marianne Hyppönen, Monte Velho, Riitta Kosonen, Horsexplore
Maastolenkilä on hauskoja matalia kahlaus- ja laukkalampia

Oli vuodenaika mikä hyvänsä, reittiä rytimittävät kauniit vanhat korkkipuut, joista osassa näkyy kuorintavuosikerta. Korkkia saa kuulemma kerätä vain joka yhdeksäs vuosi, joten reitilllä ei todellakaan kohdata metsäkoneita.
Kaunis korkkipuureitti (kuva Marianne Hyppönen)
Ratsastusreitti on vaihteleva. Ravasimme kapeita hiekkateitä, availimme karjaportteja uusille alueille ja  karautimme pitkiä pätkiä kootussa laukassa. Välillä juotimme hevoset vanhassa lähteessä tai reitin varrelle tuodussa kaukalossa. 

Hepat juotetaan vanhalla lähteellä (kuva Marianne Hyppönen)
Koska tällä reissulla keskityimme nauttimaan kukkaloistosta ja "pujottelemaan" käkkyräisten korkkipuiden lomassa, pidimme laukan tempon maltillisena. Joskus kuulemma karautetaan säpäkämminkin.
Pari kertaa kahlasimme lammen poikki, kerran iloisesti laukaten. Talvisin osa tiluksista on kuulemma veden varassa paikallisen joenpinnan noustessa.

Alentejon alue on kuivahkoa, joten se soveltuu pikemmin karjanhoitoon kuin viljan viljelyyn. Maastoreittimme halkoikin useita lehmihakoja, joissa laidunsi tuhtia lihakarjaa.
Uskalsimme ratsastaa karjalaumojen läpi, sillä tämä rotu ei äksyile ihmisille. Osuimme hyvään aikaan: laitumilla temmelsi myös lukuisia pikku vasikoita.
Näimme myös lampaita ja Katja bongasi lammen läheltä kilpikonnan. Villisikojakin on ja ne pyritään väistämään ajoissa, sillä hevoset ohittaisivat ne kuulemma mieluiten pikku-uukkareita tehden. 
Monte Velhon laitumilla vaeiltaa 120-päinen karja ja 2 sonnia
Monte Velhossa ulkoilu ei pääty ratsastukseen: maastolenkin jälkeen on kiva piipahtaa oman huoneen terassisuihkussa ja dipata uima-altaaseen. 
Se allas
Ja se suihku
Ratsastus helteessä edellyttää paljon myös varusteilta. Tällä kertaa maastoilin House of Horses:sta ja  Hipposportista hankituissa tamineissa.
Tässä linkki RiittaReissaan instagram-tilille.
Ja tässä vielä video Diogon vetämästä piiiiitkästä niittylaukasta
 
Matkoja Monte Velhoon järjestää Horsexplore
https://www.horsexplore.com/

https://hipposport.fi/