George Maschalanin lännenratsastusklinikalla

Pääsin elokuussa peruutuspaikalle kansainvälisen lännenratsastustuomari George Maschalanin klinikalle Jokirannan ratsastuskouluun Hyvinkäälle, jossa Maschalani oli edellisenä viikonloppuna tuomaroinut lännenratsastuskisoja, mm. Trailin SM-kisat. Maschalanilla on vakuuttava tausta sekä kansainvälisenä tuomarina että kilpailijana. 

Arvuuttelin hieman, mahdanko saada opetuksesta tarpeeksi irti, sillä olen ratsastanut iki-ihanalla 6-vuotiaalla Topi-quarterilla tunneilla vasta vajaa 10 kertaa. Emme siis Topin kanssa vielä tunne toisiamme kunnolla. Topi on herkkä ja viisas hevonen, joka tekee kaiken, jos pyydän oikein, ja huomauttaa selkeästi, jos pyydän väärin. Hieno kombinaatio omanarvontuntoa ja nöyryyttä.

No, arvuutteluni oli turhaa, sillä vaikka klinikkaryhmässäni oli myös kansainvälisen tason kilparatsastajia, Maschalani luki ratsukkoja hyvin ja antoi kullekin oman tason mukaisia tehtäviä ja ohjeita.

Klinikan teemana oli kilparadan ratsastus, eli miten ratsastetaan kisoissa Trailin puomitehtäviä niin, että tuomareilta ropisee plussia. Lännenratsastuksessa normisuoritus saa tuomareilta plus miinus nolla, virheistä ropisee miinusta ja täydellisestä suorituksesta ansaitaan plussaa. 

Ratsastimme kukin ensin näytiksi pätkän puomirataa korotettuine puomeineen, voltteineen, nopeine askellajivaihtoineen, kapeine väylineen ja spineineen, minkä jälkeen Maschalani sijoitutti meidät eri tehtäväpisteisiin ja ohjeista kutakin erikseen.

Näyteratsastuksen perusteella minun ja Topin valmennusteemaksi täsmentyi ”tyytyväinen yhteistyö”. Kävi nimittäin niin, että Topi pyyhälsi näytösratsastuksemme ynseän näköisenä korvat luimussa pitkin päälakea. ”Tuosta ei voi antaa kuin miikkaa”, totesi Maschalani ja lupasi muovata meistä tunnin aikana yhteen hiileen puhaltavan ratsukon. Ja sen hän todellakin teki. 

Avain yhteistyöhön löytyi hevosen suoruudesta ja ulkoavuista. Työstimme etenkin voltteja puomien yli ravissa ja laukassa. Maschalani neuvoi keskustelemaan hevosen kanssa ulkopohkeella ja ulko-ohjalla nopein ja reaktiivisin ottein. Siis ei kovaa, vaan nopeasti reagoiden. Sisäkäsi sai vinkata suuntaa, mutta ulkoavut tekivät päätyön. Huomasin Topin takaosan karkaavan ulospäin aina kun keskityin liikaa sisäkäteen, joten Maschalani pisti minut volttaamaan katse hevosen ulkolapaan keskittyneenä. Se auttoi heti. Topi askelsi voltit oikein, pysyi oikealla tavalla suorana, ei "kaatunut" sisään eikä pullahtanut voltilta ulos.

Toinen niksi löytyi ”läsnäolosta”. Tuppaan käyttämään heikosti pohjetta, mutta nyt keskityimme pitämään pohkeet lähellä, ikään kuin halaamaan heppaa keskeytymättä. Tällöin pohjeavut eivät koskaan tulleet Topille puskasta eikä niistä tarvinnut ärsyyntyä. Minun piti myös muistaa käyttää pohjetta edes himpun verran aina jos käytin kättä.

Kolmas niksi liittyi tahtiin sekä ohjan käyttöön ja siihen miten keskustelen ohjilla hevosen pään kanssa. Nopeus ja reaktiivisuus olivat tässäkin valttia. Kun Topi kiihdytti himpunkaan pois haluamastani tahdista, pidätin pienesti salamannopeasti ja kun Topi himmasi edes sekunnin murto-osan, kiihdytin pohkeella. Samalla muistutin suoruudesta tarpeen mukaan ulko-ohjalla. Ja ennen kaikkea: vapautin paineen aina ja heti kun Topi toimi halutulla tavalla.

Ehkä tärkeimpänä ohjenuorana niksien yläpuolella leijuu se, miksi niksejä annettiin, miten niitä käytettiin ja mitä niillä haettiin: "Ratsastus on keskustelua hevosen kanssa", kiteytti Maschalani. 

Lopputuloksena minulla oli kevyesti ratsastettava, pehmeäselkäinen, tyytyväisenä korskuva ja rento sporttinen Topi, jota oli helppo ja kiva ratsastaa.

Ehdottomasti menen uudestaan klinikalle!

Tässä linkki lännenratsastukseen erikoistuneeseen Jokirannan ratsastuskouluun.

Ratsastuskoulun alueella toimii myös lännenvarusteiden erikoisliike Western Spirit, josta löytyy merkkejä myös muihin lajeihin.

Levi: Porobongausta suomenhevosilla

Suomi on matkailuparatiisi, myös ratsain. Piipahdin elokuun alussa Horsexploren järjestämällä kolmen päivän maastoratsastuslomalla Levi-tunturin kupeessa. Maastoilin ihanilla suomenhevosilla poroja bongaillen, nautin nuotiopicnicillä itsepoimimiani hilloja ja ihmettelin Lapin valoisia öitä lasikattoisesta majoitusmökistäni. Ehdottomasti: jatkoon!

Lensin Kittilään Finnairin Helsinki-Ivalo-Kittilä-Helsinki -reittilennoilla ja totesin koronan parantaneen lentomukavuutta huomattavasti: koska kaikilla oli maskit, oli tunnelma rauhallinen ja hygieninen. Finnair voisi itse asiassa lopettaa juomatarjoilun, niin maskit pysyisivät kasvoilla lennon alusta loppuun. Tallille pääsee myös lentämällä tai junalla Rovaniemelle sekä junalla Kolariin.

Meidät noudettiin Kittilän kentältä, mistä kurvasimme alkajaisiksi ihailemaan maisemaa Levi-tunturin huipulta.  Pallas, Ylläs ja muut puuttomat tunturit siinsivät kauniisti metsäisessä vaaramaisemassa. 

Jatkoimme matkaa tallille ja majoituimme upouusiin osin lasiseinäisiin ja -kattoisiin ekomökkeihin, jotka oli rakennettu matalakasvuiseen tunturilappilaiseen metsään. Saimme lahjaksi söpöt huskykuvioidut-unimaskit, joiden oli määrä vauhdittaa nukahtamista yöttömän yön valaisemassa mökissä. Ekomökin aurinkokennot latasivat käyttööni juuri sopivasti virtaa illan somesurffailuun, minkä jälkeen nukahdin saman tien naamioni alle.

Olimme Finnairin poikkeuksellisten lentoaikataulujen takia saapuneet Leville päivää ”liian aikaisin” (ja palasimme kotiin vastaavasti päivää myöhemmin), joten vietimme ensimmäisen päivän Levillä shoppaillen ja lounastaen. Matkalle Leville bongasimme ensimmäiset upeasarviset poromme! Poroja kohtaa Lapin maanteillä tuon tuosta, koska teillä on metsää vähemmän hyttysiä ja mäkäräisiä (meidän reissullamme hyttysiä ei ollut juuri ollenkaan, koska elokuun viileät illat ja vaimea tuuli pitivät ne poissa kiusaamasta).

Palasimme tallille illaksi saunomaan ja nauttimaan maukkaan lohiaterian. Reissun ateriat kunnioittivat paikallisia makuja: lohta, poroa eri muodoissaan, juureksia. Koska majoitusmökkisysteemi oli vielä rakenteilla, nautimme illalliset perheen päätalolla. Myös saunomiset ja suihku hoituvat päätalon pihapiirin tynnyrisaunassa ja suihkussa. Jatkossa ideana on ruokailla ja istua iltaa mökkien yhteyteen rakennetussa uudessa hirsiravintolassa. Nyt kävelimme aamuisin ja iltaisin mökeiltä tallille puolisentoista kilometriä ja loikimme tuon tuosta tien poskeen keräämään oransseina hohtavia hilloja. Olisimme saaneet kyydinkin, mutta yleensä halusimme jaloitella.

Lapin kokemus on parhaimmillaan suomenhevosilla. Käytössämme oli hyväpäisiä, ystävällisiä, varmajalkaisia ja tottelevaisia suomenhevosia -pääosin entisiä ravureita. Yksi velikulta-suokki korvasi laukkaosuudet ravilla, mutta muut laukkasivat kivan pyöreästi ja pehmeästi, hyvin käsissä pysyen. Tällä kertaa käytössämme oli 4 hevosta, sillä osa ratsuista oli siirretty Enontekiölle odottamaan erämaavaeltajia. Syksyn Levi-maastoilijoilla on käytössään tallin kaikki, noin 10 hevosta. Reissu alkoi ensimmäisenä aamupäivänä hevosiin tutustumisella tallin kentällä ratsastaen. Saimme kokeilla eri hevosia ja valita millä lähdimme iltapäivällä maastoon.

Maastoilun tahti oli rauhallinen, sillä maasto on metsäistä ja ideana oli nauttia maisemista, hengittää syvään maailman puhtainta ilmaa ja bongailla poroja. Maastoiluun mahtui toki myös mukavan pituisia ravi- ja laukkapätkiä, joista vauhdikkain vetäistiin kapeaa polkua pitkin ylärinteeseen oksia väistellen.

Lapin maisemiin ei kyllästy koskaan. Tunturi- ja vaivaiskoivujen värittämää metsää. Kanervikkoa ja varvukkoa, joka alkoi vähitellen punertua ruskaan. Hiljaista nousua vaaran laelle, josta avautuu näkymä kauas Pallas-tunturille saakka. Välillä päällämme liiteli kotka. Jossain raakkui korppi. Puiden oksilla roikkui naavaa. Hillat loistivat oransseina suomättäillä. Lähteet ja purot tuoksuivat puhtaalta luonnolta. Kaikkialla oli niin puhdasta, että piti keskittyä hengittämään kerrankin syvään!

Porobongaus oli parasta! Mortti-suokkini oivalsi nopeasti porointoiluni ja osoitti katseellaan missä poroja liikkuu jo kauan ennen kuin oma silmäni erotti sarvipäät puiden lomasta.

Kohtasimme maastossa yhteensä parisenkymmentä yksittäistä poroa sekä pari pororyhmää, eli sorrakkaa. Tämän termin opimme matkailutilan saamelaiselta isännältämme. Alueen porot kuuluvat Kyrön paliskuntaan (paliskuntia lienee yhteensä 57).

Porojen kohtaaminen luonnossa oli jotenkin erityisen mieltäsykähdyttävää. Ilmeisesti porojakin on tosi monenluonteisia, sillä osa poroista luikki sarvet heiluen karkuun kuikuiltuaan meitä varovasti puiden takaa, osa taas kopsutteli lähemmäs ja kulki lähes samaa matkaa, tosin etäisyyttä pitäen.

Upeimman poroilmestyksen meille tarjosi puhtaanvalkea poro, joka makasi rennosti maassa laukkapolullamme, nousi laiskasti ja käveli metsään antaen meidän vielä hetken ihailla itseään. Söpöimmän kohtaamisen tarjosi pieni poronvasa, joka meidät havaittuaan juoksi kiireesti tien yli emonsa luo. Vaadin otti pienokaisen heti huomaansa ja yhdessä he poistuivat puiden taa syvemmälle metsään. Kuulimme samalla poro-oppia: vasa tunnistaa emonsa vaatimen jaloista kuuluvasta nakseesta.

Jossain vaiheessa reitillemme osui kokonainen sorrokka, joka hetken matkaa pyrhälsi ympärillämme erilaisin kokoonpanoin kulkuamme seuraten. 

Metsissä samoilun ohella ratsastimme metsäautoteillä ja pari siirtymää kopsuttelimme hiekkaisella autotiellä. Hevoset eivät olleet muutamasta kohtaamastamme autosta moksiskaan. Märät suot kiersimme tai ylitimme vain kuivimmista paikoista. Kerran hyppyytimme hevoset syvän ojan yli noustuamme itse ensin ratsailta. Koivet vetryivät mukavasti. 

Pysähdyimme maastossa nuotiopicnicille. Sidoimme hevoset tunturikoivuihin, otimme pois suitset ja annoimme ratsuille pussista pienen välipalan. Oman ateriamme (savuporoburrito ja nuotiomakkara) nautimme nuotiosta, jonka rakensimme maasta keräämistämme oksista ja karahkoista. Nuotiopaikoissa oli mistä valita.  Kerran pysähdyimme suon laidalle ja keräsimme alkupalaksi raikkaat hillat. Toisella kertaa sytytimme nuotion vaaran laelle ihaillen kaukana siintäviä tuntureita. 

Reissuohjelmaan kuuluu ratsastusta kolmena päivänä ja ratsailla ollaan sekä tulo- että lähtöpäivänä, joten lähtöpäivän reitin pituus riippuu siitä, nautitaanko lounas maastossa vai tallilla. Me ehdimme ratsastaa lopuksi pitkän maaston, joka päättyi Galleria Raekallion pihalle. Jätimme hevoset sinne nauttimaan vehreää ruohoa ja tutustuimme itse taiteilijan näyttelyyn.

Hevoset elivät pihatossa, josta on pääsy sisätiloihin ötököiltä tai talvipakkaselta suojaan. Autoimme mielellämme tallin töissä vieden pihattoon heinät ja täyttäen juomatynnyrin. Oli kiva seurata heppojen touhuja maastopäivän päätteeksi. Hoidimme hevoset muutenkin ennen ja jälkeen ratsastuksen: harjasimme, putsasimme kaviot, satuloimme ja suitsimme. Kaikki hepat oli helppo hoitaa. Täällä sai puuhata heppojen kanssa.

Talli oli todellinen monialamatkailuyritys, joka tarjoaa ratsastuksen lisäksi myös huskyajelua. Tilalla on 122 eri-ikäistä huskyä. Näimme 2-viikkoisia pentuja, joita emot esittelivät osa vieraita varoen, osa pennuista ylpeillen. Isot aikuiset huskyt haukkuivat intopinkeinä vieraita kohdatessaan ja halusivat ehdottomasti osansa rapsutuksista. On helppo kuvitella näiden vahvojen ja innokkaiden koirien vetävän rekeä vauhdilla ja vimmalla.  Iltaisin kuulimme huskien sinfonian, joka alkoi muutaman huskyn ulinasta yltyen koko satapäisen lauman huutoon hiljentyäkseen pikku hiljaa parin yksilön hiljaisiin uljahduksiin. Huskytarha oli niin vaikuttava, että teen siitä myöhemmin erillisen postauksen. 

Tämän kolmen maastopäivän reissun voisi tehdä hyvin uudelleenkin, sillä tunturimaisema tarjoaa aina uuden elämyksen: me saimme hillat, seuraavaa porukkaa ilahduttaa ruska, sitten leimuavat revontulet… Levi-maastoilun lisäksi Horsexplore tarjoaa ensi kesänä saman tallin erämaareissun Enontekiöön Pöyrisjärven hiekkadyyneille, joka on kuulemma täydellinen erämaaratsastus ilman wifi-yhteyttä ruuhkasuomeen. Sekin täytyy kokea!

Osa kuvista on Annukka Valkamalta, kiitos!

Tässä linkki varauksiin https://www.horsexplore.com/finland-finnish-lapland

Mukana matkassa House of Horses Helsinki, suomalainen ratsastus- ja vapaa-ajan merkki.