Ratsastusmatkailijan Costa Rica: rantalaukkaa ja pura vidaa

Kukko kiekui ja apina kirkui minut hereille costaricalaisessa majatalossa. Ryhdyin nyrkkipyykille ja katselin, miten meriveden suola ja viidakkopolkujen kuraroiskeet huuhtoutuivat lavuaariin. Muistelin menneen viikon rantalaukkoja, köysirataliukuja ja näkemääni jättiläiskilpikonnaa. Ratsastusmatkallani selvisi, mitä on costaricalainen pura vida. Se on täyttä elämää, rennosta meiningistä nautiskelua.

Riitta rantalaukoilla

Costa Rica tunnetaan kahvista, ananaksista ja banaaneista, mutta niiden rinnalle on noussut ylivoimainen vientituote: luontomatkailu.  Costa Rican top ten sisältää köysirataretkiä, kumivenemelontaa, lintujen bongausta, tulivuoriretkiä, kuumia lähteitä sekä vaellusta vesiputouksilla, viidakossa sekä Karibian ja Atlantin rannoilla. 

Tilaa riittää, sillä viidennes maan pinta-alasta on omistettu luonnonpuistoille.  Luonnon syövereihin pääsee myös ratsain. Vaelsin viikon verran Guanacasten maakunnassa 80 täydellisen ikimuistoista ratsastuskilometriä ja sukelsin syvälle costaricalaiseen pura vida – elämäntyyliin. Pura vida tarkoittaa täyttä elämää, ja siltä ratsastuksentäyteiset päivät tuntuivatkin.

Ratsastusmatkan reitti halkoi kyliä, luikerteli metsäpoluilla, kiipeili vuoren rinteillä ja kaahasi rantahiekalla.  Tropiikki tuntui, näkyi ja kuului. Helle läjähti kasvoille kuin löyly, mutta iltapäivän lyhyet sadekuurot raikastivat ratsastajaa. Luonto rehotti mehevän vihreänä ja kirjavan kukikkaana. Puissa keikkuvat apinat ja papukaijat kiljahtelivat kannustushuutojaan alla ravaavalle ratsukoille.
Välillä vauhti hidastui käynniksi kärkiratsastajan huiskiessa vesurilla liaaneja reitin tieltä.  

Sokerina pohjalla avautuivat loputtomat palmujen reunustamat hiekkarannat. Hevoset pärskivät tyytyväisinä, kun laukkaavat kaviot napsahtelivat rytmikkäästi laskuveden napakoittamaan rantahiekkaan. Välillä maltettiin ravata hiekan ja laavakiven sekaisella rannalla tai peräti käyskennellä hissukseen rantavedessä.   Lounaan ajaksi sidottiin hevoset huilaamaan rantapalmujen varjoon ja pistäydyttiin rantakahviloihin napsimaan suolaista pizzaa, joka huuhdottiin alas kokiksella, mischelada-sitruunaoluella tai tuoreilla hedelmämehuilla: Illalla maistui tuoreesta ananaksesta valmistettu piña colada.

Hevoset huilaavat palmujen alla

Costa Rica on rantalaukkaparatiisi

Vuorovesi kovettaa rantahiekan laukkakuntoon

Latinalaisen Amerikan hevoskirjo on kiinnostava sekoitus amerikkalais-eurooppalaisia juuria.  Costa Ricassa ratsuinamme uurastivat paikalliset criollot, joista monessa on espanjalais- ja berberiverta. Ratsut olivat eteenpäinpyrkiviä, sympaattisia ja huomattavan kuuliaisia. Moni olikin vaquero-karjapaimenten kouluttama entinen työhevonen, jonka työmoraaliin ei kuulunut asiaton vitsailu. Luottamus ratsuun vahvistui, kun alkuhämmennyksen jälkeen tajusi hevosen kuulevan avuja loistavasti, vaikka varustuksena oli suitsien ja kuolainten sijaan vain pehmeä köysi turvan ympärillä ja ohjina.

Luottamus kruunautui ratsastusmatkan viimeisenä iltana, jolloin ratsastimme sysipimeässä yössä kahdeksan kilometriä maatietä pitkin kotitallille. Minä hahmotin pimeydestä vain kavion kopsetta ja ratsastajien puhetta, mutta hevonen asteli erehtymättä mutkittelevaa, mäkistä ja kuoppaista maantietä kotiin.  Pimeässä oli heittäydyttävä hevosen vastuulle enkä luultavasti ole koskaan muulloin mukautunut niin rennosti hevosen kulkuun.

Costaricalaiset, eli ticot ovat hyviä hevosmiehiä ja esittelevät mieluusti ratsujaan erilaisissa tilaisuuksissa. Niitä riittää: costaricalainen juhlakalenteri vilisee hevosiin, karjatalouteen ja härkätaisteluiin liittyviä juhlia. Niissä pääsee ihailemaan myös paikallisia hevosrotuja, kuten ibericoja tai keinuvakäyntisiä, upeaharjaisia costaricanpasoja. 

Luotettavat criollot toimivat myös ilman kuolaimia

Vaquero-hevosmiehet ovat ylpeitä ratsuistaan

Maassa jonka biosfääri hakee vertaistaan, kannattaa ympätä ratsastusreissuun muitakin ainutlaatuisia luontokokemuksia. Onnistuin osumaan kilpikonnasafarille täyden kuun yönä, jolloin jättimäinen, jopa kaksimetriseksi ja 900-kiloiseksi kasvava merikilpikonna hinautui verkkaisesti merestä rannalle munimaan. Kyhjötimme hipihiljaa infrapunalampun vienossa valossa kilpikonnanaaraan kauhoessa kuoppaa munille. Paikallisoppaat kertoivat piilottavansa munat varmuuden vuoksi toiseen kuoppaan, jotteivat ne päädy herkkusuiden omelettiin.

Pääsin myös leikkimään Tarzania canopy-köysiradalla. Canopy-radat viritettiin viidakon latvustoihin alun perin lintubongareita varten, mutta nyt viitisenkymmentä on valjastettu turistien iloksi. Yhdentoista etapin köysiradalla hurahti huomaamatta muutama tunti apinoita moikkaillen.

Tarzanina canopy köysiradalla

Janena liaanileikeissä

En liioittele: Costa Rica on matkailuparatiisi. Tosin, koska ollaan osin viidakossa: Raidia mukaan! Ja vielä: vaikka costaricalaisten, eli ticojen, pura vida-elämä on välillä niin antaumuksellisen rentoa, että asiakas unohtuu, siinä ei ole mitään henkilökohtaista, ihan vaan tico-time, tico-breakfast, tico-tico…
Tässä linkki kohteeseen:  http://www.horsexplore.com/costa-rica-2

Että miten ylipäätään päädyin Costa Ricaan - ja muillekin reissuilleni? Lue myös "Pois kaviouralta - mars maailmalle!"-postaukseni.

Matkan järjesti Horsexplore.com

Espanjan Katalonia: kohtuuhintainen ratsastusmatka aurinkoon

Costa Bravan ratsastusvaelluksella mennään vain käyntiä tai laukkaa, sillä oppaat eivät pidä ”jonninjoutavasta” ravista. Välillä espanjalaisopas Carlos intoutuu esittämään korskean P.R.E.-ratsunsa kanssa piaffeja ja väistöjä. Ollaan näet ylväässä Kataloniassa.

Kohta laukataan Ruusujen lahdella

Vaelsin Costa Bravassa muutaman päivän ratsastusmatkalla sisämaasta Ruusujen lahdelle ja takaisin.

Taitoimme päivittäin kolmisenkymmentä kilometriä vaihtelevassa maastossa. Reitti kulki kullankeltaisia viljapeltoja, vehreitä maissiviljelmiä, kosteita riisi-istutuksia ja auringonkukkakenttiä reunustavia hiekkateitä pitkin. Sivuutimme meheviä päärynä – ja omenapuuistutuksia ja annoimme hevosten juoda kastelulaitteista valuvaa vettä. Välillä sukelsimme varjoisiin metsiin ja kiipesimme näköalapaikalle tähyilemään pohjoisessa siintävää Pyreneiden vuorijonoa ja edessä avautuvaa Välimerta. Pisteenä i:n päälle koukkasimme Välimeren rannalle kokeemaan Costa Brava-vaelluksen täkyn, rantalaukan Ruusujen lahdella.

Reitti halkoo maaseutua...

..ja metsiä

...ja maanviljelyksiä

Rantalaukoille on herättävä aikaisin, jotta ehditään poistua uimarannalta ennen auringonpalvojien saapumista. Saapuessamme rannalle aamuaurinko herätteli luontoa sinertävän usvan takaa ja hiljaiset laineet lipuivat verkkaisesti rantaan. Pari koiranomistajaa heitteli keppejä lemmikeilleen. Etenimme veden tiivistämää kapeaa hiekkakaistaletta pitkin ja annoimme hevosten kahlata vatsaansa myöten tyyneen mereen.

Laukkasimme rannalla rennosti ja kootusti selkeässä jonossa, sillä jo puolen metrin harha-askel edellisen ratsastajan vanavedestä saattoi humpsauttaa hevosen kainaloa myöten vedenalaiseen hiekka-aukkoon. Rento vauhti sopi raukeaan aamutunnelmaan mainiosti. Kaviot läiskähtelivät rytmikkäästi tiiviiseen rantahiekkaan ja hevoset ahmivat raikasta merituulta sieraimiinsa.


Aamuviristyminen Ruusujen lahdella

Hepat ja koirat piipahtavat rannalla aamuvarhaisella 

Äidin ja tyttären laatuhekti

Rivakoita laukkapätkiä, kisa puimakoneen kanssa ja piipahdus bensikselle.
Laukkoihin singahdettiin oppaan merkistä joko käynnistä tai pysähdyksestä. Hevoset kiihtyivät startista kuin Ferrari ja pilkkasivat mennessään hiekkatien kolmenkymmenen kilometrin nopeusrajoituskylttiä. Ratsut pysyivät kiltisti jonossa ja antoivat säädellä vauhtia, jos ratsastaja halusi väistellä edellä menijöiden kavioista sinkoavia pikkukiviä. Jos vastaan tuli auto, siirryttiin käyntiin, jos maltettiin. Hevoset eivät näet pelänneet autoja.  

Ratsut läpäisivät hermotestin myös silloin, kun laukkasimme paikallisen maanviljelijän puimurin ”jahtaamina” katalonialaista pellonlaitaa seuraavaan kylään asti. Teiden erkaannuttua puimurikuski peukutti meille kiitokseksi hauskasta kisasta.

Ei pelota ei

Ei mitään ongelmia liikenteessä

Ratsastimme letkassa pitkin maanteitä, liikenneympyröitä ja teiden liittymiä autojen sivuttaessa meidät normaalietäisyydeltä. Rentojen hevosten kanssa oli nautinnollista lipua tilanteesta toiseen. Innostuimme myös hetken mielijohteesta bensa-asemalle limppariostoksille ja kyläkauppaan jätskille. Kun yksi haki herkut, muut odottivat kaupan edessä ratsailla paikoillaan seisten.

 

P.R.E.:n huumori kestää bensikset

...ja epämääräiset reittivalinnat

P.R.E. – espanjalaista hevosverta.
Hevosemme olivat pääosin P.R.E- (pura raza española)  ja P.R.E-risteytyksiä jotka on hankittu Alaves Pot:lta, tuttavilta tai peräti pelastettu teurasautoilta. Kotioloissa ne laiduntavat lokoisasti parinsadan hehtaarin kokoisella pittoreskilla holvikaarein koristellulla hevos- ja matkailutilalla ja koulutetaan hitaasti ja rauhallisesti kevyille avuille vaelluskuntoon.

Hevoset kotitallilla

Hevoset yöpyivät matkalla paikallisilla hevostiloilla

Hevoset ovat ratsastusmatkan keskiössä. Ninpä vaelluksen levähdystauoilla hoidimme ensin hevoset. Jokainen ratsastajat harjasi ja satuloi hevosensa itse.  Irrotettavien kuolaimien ja satuloiden riisumisen jälkeen ratsut suihkutettiin – silloin kun suihku oli tarjolla ja hevosille annettiin satulalaukun eväspussista herkkurouhetta välipalaksi. Hevoset juotettiin matkalla joissa ja lätäköissä. Ratsastajille katettiin ruutuliinaiselle picnic-pöydälle leivitettyjä kana-, vihannes- ja juustopalloja sekä hedelmiä viinin ja oluen kera.  Aamupäivän ratsastuskilometrit, maittava välipala ja kesäkuun helle tainnuttivat matkalaiset ja hevoset välillä yhteistuumin päivätorkulle puun varjoon.

Ratsukon siesta

Hevosten picnic-tauko

Lounas historiallisessa varastossa

Katalonilaista mustalaiskulttuuria. Hevoset yöpyivät paikallisissa hevosalan yrityksissä. Ensimmäisenä yönä ratsut lepäsivät päiväretkiä tarjoavan tallin valtavassa pihatossa, jossa oli tilaa laukkailla ja piehtaroida. Toinen yö huilattiin tunnetun katalonialaisen Alaves Pot – hevossuvun monialayrityksessä, joka pyörittää espanjalaisiin lajeihin, kuten doma clasicaan ja doma vaqueraan erikoistunutta ratsastuskoulua, vikellyskoulua, ponikerhoa sekä kasvattaa ja myy hevosia.

Jo neljännessä sukupolvessa yritystä pyörittävän perheen mustalaistausta näkyy erityisesti Veronica-tyttäressä, joka opettaa ratsastuksen lisäksi flamencoa ja yhdistää flamencoa perheen viikottaisiin ratsastusnäytöksiin.

Hevoset yöpyivät Alaves Pot:n ratsutilalla

Koululaiset tuotiin tutustumaan hevosiin

Costa Bravan ratsastusmatkan reitti huokui historiaa. Kataloniaa on asutettu kivikaudelta asti ja sinne ovat jättäneet neandertalilaisten lisäksi jälkensä lukuisat iberiheimot, foinikialaiset, antiikin roomalaiset ja kreikkalaiset, muslimivalloittajat ja frankit. Maasto vilisi satojen vuosien takaisia linna- ja kirkkorakennelmia, joita tarkkaillessa oli helppo ymmärtää muinaisen Katalonia-Aragonian hallinneen alueita myös Italiassa ja Kreikassa. 

Reitin varren vanhoja linnoituksia

Reitti halkoo vanhoja kyliä

Vanhaa Kataloniaa

Myös majapaikat henkivät Costa Bravaa. Ensimmäisen päivän maantiepölyt pyyhimme St. Marti d’Empuries:n merenrantahotellissa, josta oli helppo piipahtaa meressä ja uima-altaassa. Seuraava yöpymiskaupunki, roomalaisajalta periytyvä Castelló d’Empúries, tihkui roomalaista ja keskiaikaista historiaa basilikoineen, synagogineen, synkkine vankityrmineen ja hylättyine luostareineen.

Castello d'Empuries huokuu historiaa

Illallinen nautittiin kaupungin laidalla pikkuisessa tapasravintolassa, jossa paikalliset vaihtoivat äänekkäästi kuulumisia ja piipahtivat koiran kanssa nappaamaan lasillisen miestä väkevämpää. Reittimme ravintolat kutkuttelivat sekä maku- että kuuloaisteja. Voi sitä asiakkaiden, kokkien ja tarjoilijoiden kakofoniaa, joka syntyi, kun kaatosade ryöpsähti lounasterassimme kattopressun läpi!  Kaaoksen seassa pressu jotenkin fiksattiin, ja kohta taas herkuteltiin!

Myös reitin kylät olivat viehättävän alkuperäisiä. Asunnot ja myymälät kätkeytyivät ruskeiden kiviseinien taakse epäsymmetrisesti risteileviä kujia reunustaen. Kivisiä katuja ratsastaessa oli helppo lipua mielessään aikaan, jolloin hevonen oli pääasiallinen kulkuväline.

Reitillä on lukuisia perinteisiä kyliä

Pittoreski kylä reitin varrella

Costa Bravan vaelluksilla on valinnan varaa. Osa reiteistä painottuu Kataloniaan tutustumiseen, osa rantaratsastukseen. Myös reittien pituudet vaihtelevat. Vuoden kaikkina kuukausina ei päästä rannalle laukkaamaan, joten matkan ajankohta kannattaa valita huolella.

Parhaimmillaan Costa Brava melko kohtuuhintainen, sillä viikonlopun ratsastusmatka majoituksineen, täyshoitoineen ja ateriaviineineen maksaa ilman lentoja ja lentokenttäkuljetuksia vajaa viisisataa euroa.

Riitta Reissasi Kataloniassa

Tässä linkki Costa Bravan reitteihin: http://www.horsexplore.com/spain-costa-brava

 

Ratsastussafarilla: Leijonan bongausta ja bonus-gepardi


Tiedätkö tunteen, kun aistit katseen porautuvan selkääsi? Kuvittele, että tuijottaja on leijona ja olet juuri jäänyt jälkeen ratsastusryhmästäsi. 

Leijonanpentuja Mashatun villieläinreservaatissa

Tämä tapahtui safarioppaallemme Davidille pari vuotta sitten. Onneksi David muisti safariopaskoulutuksen neuvot: jähmety paikallesi ja tuijota takaisin, jotta leijona ajattelisi menettäneensä yllätysmomentin, äläkä missään nimessä karauta karkuun. David kiitti mielessään hevosensa rauhallisuutta ja huusi varovasti etuopasta apuun.  Apurin saavuttua  tilanne saatiin laukeamaan ja ratsukot peruuttivat turvaan leijonaa tiiviisti silmiin tuijottaen.

Tämän tarinan kuultuani tottelin maaliskuisella ratsastusmatkallani Davidin ryhmän tiivistyskäskyjä aina viipymättä.

Leijonan tassun jälkiä ratsastusreitillämme

Mekin hahmotimme  safarillamme siellä täällä hiekkaan painautuneita leijonien tassunjälkiä. Niinpä David valitsi reitit turvallisesti eikä antanut ratsastajien jalkautua riskialueilla edes puskatauon ajaksi. Noudatimme Davidin tiivistymiskäskyä aina ratsastaessamme leijonien tai norsujen lähettyvillä, sillä tiiviistä ryhmästä ei erotu potentiaalisia saaliita ja eikä rauhallisesti etenevä ryhmä ärsytä eläimiä (postaus kohtaamisestamme norsujen kanssa tässä ). Jos safarilla sattuisi tiukka paikka, alkaisi kiväärillä varustettu etuopas harhauttaa petoa takaoppaan johdattaessa safarilaiset turvaan. Takaoppaalla on mukanaan petoruoska, jolla paukautetaan tarvittaessa ilmaan kiväärin laukaukselta kuulostava ääni. Hevoset on siedätetty ruoskan ääneen, joten pamaus ei aiheuta lisäongelmia. 

Olennaisinta kuitenkin olisi, ettei tiukkaa paikkaa tulisi. Oppaat on koulutettu lukemaan maaston jälkiä ja he kantavat vyössään radiopuhelimia, joiden kautta villieläinpuistoa ristiin rastiin jeepeillä ajeleva henkilökunta välittää ajantasaista tietoa eläinten tilanteesta ja liikkeistä. Me hyödynsimme radiopuhelimia myös eräänä iltapäivänä kiivettyämme kukkulan laelle maisemia ihailemaan. Saimme radiopuhelimitse tiedon alhaalla liikkuvista leijonista ja pyysimme jeeppejä ajamaan niiden luo, jotta paikantaisimme ne kiikarointia varten. 

Meidän safarimme sujui ilman vaaratilanteita, joten oppaamme käyttivät petoraipan pamausta ainoastaan äänimerkkinä kertomaan leirin hevosmiehille ja muulle henkilökunnalle saapumisestamme.

Gnu päätyi leijonien ateriaksi

Löysimme leijonat kuivuneelta joelta

Vaikka kiersimme leijonat ratsain kaukaa, pääsimme avomaasturilla huikeaan leijonanjäljestykseen. Olimme itse asiassa lähteneet iltapuhteiksi ihailemaan muinaisten heimojen asumusten raunioita, kun yhtäkkiä bongasimme maantiellä tuoreita leijonanjälkiä. Hetken kurvailtuamme löysimme luita myöten kalutun gnun raadon sekä lisää tassunjälkiä, jotka johdattivat meitä eteenpäin.  

Puskat rytisivät jeepin alla safarioppaiden intouduttua seuraamaan jälkiä, jotka johdattivat meidät lopulta kuivuneelle joelle. Erotimme tumman jokihiekan seasta vaalean puunrungon, mutta kun ”runko” liikahti, ymmärsimme saapuneemme leijonien ruuansulatustauolle. Maasturimme nähtyään leijonat siirtyivät närkästyneinä heinikkoon, mutta tottuivat meihin pian ja palasivat joenpohjaan köllöttämään. Välillä ne katselivat meitä raukeina ja esittelivät haukotellen valtavia raateluhampaitaan. Muinaisten rakennusten rauniot unohtuivat nopeasti leijona-showta seuratessamme.

Leijonauroksella on kaksi vaihdetta: uni tai full action

Leijonanpennut odottavat saalistamassa olevaa emoa



Joko emo kohta tulee?

Seuraavan illan autosafarilla pääsimme vain muutaman metrin päähän mättäällä pötköttävästä leijonapoikueesta, joka odotteli saalistusretkellä olevaa naarasta palaavaksi. Välillä pennut käväisivät pensaan takana kuikuilemassa, josko naaras nappaisi saaliin näköetäisyydellä laiduntavasta gnu-laumasta.

Emme nähneet saalistusta, mutta hetken kierreltyämme yhytimme pensaan alla nukkuvan valtavan urosleijonan. Uros havahtui sekunniksi tarkistamaan millainen ”autoeläin” häntä lähestyi ja jatkoi samantien untaan. Uroksen elo näytti uunoturhapuromaiselta, mutta sen on kerättävä voimia: uros on se, joka suojelee laumaa. Mahtoikohan kyseessä olla sama uros, jonka karjunta herätti meidät öisin avoleirissä tähtien alla nukkuessamme? 

Ratsuni ja juuri saalistettu gudu

Muita kissaeläimiä bongasimme mielellämme myös ratsain. Gepardin kohtasimme erään ratsastuspäivän päätteeksi hetkeä ennen saapumistamme seuraavaan leiripaikkaan.  Olimme juuri ratsastaneet puskan takaa aukealle, kun parin metrin päässä heinikosta pomppasi gepardi hetkeä aiemmin kaatamansa antiloopin kimpusta. Hevoset katselivat antilooppivainaata korvat hörössä, kuulostelivat heinikossa lymyävää gepardia eivätkä säpsyneet, vaikka ketterä kissapeto hypähti näkyviin vielä toisen kerran.

Myöhemmin jeeppisafarilla opimme lisää luontokappaleiden maastoutumistaidoista. Meinasimme pensaan ohi ajaessamme missata kokonaisen gepardipoikueen, joka vilvoitteli pensaan suojassa.  Kuinkakohan monen gepardin ohi ratsastimme päivittäin huomaamattamme?

Ratsastusmatkan "Avara luonto" -  meininkiä parhaimmillaan.
Tässä linkki kohteseen: http://www.horsexplore.com/botswana-tuli-safari-2

Gepardit maastoutuvat pensaikkoon



Luottoratsuni Nashville

Lue tästä  miten ratsukkomme kohtasivat norsuja.

Lue tästä miksi ylipäätään aloitin ratsastusmatkailun.

Pois kaviouralta – mars maailmalle!

Se hiipi mieleen pikkuhiljaa: halu ratsastaa muuallakin kuin ratsastustunnilla kentällä tai maneesissa. Jokakeväiset ja syksyiset ”pakolliset” maastotunnit eivät halua tyydyttäneet, pikemmin päinvastoin. Maastoilu vapaudesta riehaantuvilla tai luontoääniä pelkäävillä tuntihevosilla ei todellakaan vastannut käsitystäni ratsukon seesteistä luontokokemuksesta. Oman hevosen ostaminen tai hevosen vuokraaminen ei myöskään tullut kysymykseen elämäntilanteeni vuoksi.

Keväällä 2008 kaipuuseeni vastattiin, kun ratsastuskaveri ehdotti reissua Viron Kuusekännuun. Maastovaellus koillisvirolaisessa kansallispuistossa avasi uuden ratsastusmaailman, jossa ratsukko vaeltaa luonnossa – ei risahduksia säikkyen - vaan rentona, luontoäänistä ja tuoksuista nauttien. Tätä täytyi saada lisää!

Niinpä olen viimeiset kahdeksan vuotta reissannut ratsain monella mantereella. Ratsastusmaailmankarttani nuppineulat muistuttavat elämyksistä Albanian maaseudulla, Ecuadorin tulivuorilla, Mongolian aroilla, Costa Rican hiekkarannoilla, Katalonian kirkonkylissä ja Islannin kuumilta lähteillä. Maastoilu laajeni monipuoliseen hevosteluun: olen hieronut kouluratsastusliikkeitä lusitanojen Portugalissa, opetellut lännenratsastusta Unkarissa, hyppinyt maastoesteitä Italian vehreillä nummilla ja ”jeesannut” argentiinalaisia gauchoja karjanajossa. Ratsastussafari savannillekin on työn alla.

Olen ammentanut maailmalta muutakin kuin ratsastusperstuntumaa ja ikimuistoisia elämyksiä. Maailman eri hevosrodut ja –kulttuurit opettavat arvostamaan alan moninaisuutta. Ratsastustyylejä on monia. Vaikka risapaitaisen argentiinalaisgauchon istunnan ryhti häviäisikin uljaalle espanjalaiselle kouluratsastajalle, lienee molempien tyyli toimiva, jos kerran ratsut kulkevat tyytyväisinä ja moitteetta.  Lisäksi oma ajattelu laajenee kummasti, kun huomaa pelkkään riimuun ja riimunaruun suitsitun costaricalaiscriollon laukkaavan rantahiekalla vähintään yhtä hyvässä kontrollissa kuin kanget suussa maneesissa taituroiva ibero-ori. Tyylejä on monia ja kaikilla on oma taustansa.

Matkailu opettaa arvostamaan myös hevosten erilaisuutta. Ketterästi vuoria valloittava hintelä tarpaaninhevonen on oikeastaan yhtä karismaattinen kuin GP-liikkeitä taituroiva lihaksikas lusitano.  Onnistumisen tärkein absoluuttinen mittari on tyytyväinen terve hevonen. En arvioi hevosen elämänlaatua tallin infran, tai hevosen lihasmassan mukaan, vaan sen mukaan, kuinka iloisena ja halukkaana ratsuni starttaa päivän ohjelmaan.

Ratsastusseikkailu sopii kaikille, joita aidosti kiinnostavat maailman hevosrodut, hevoskulttuurit ja ratsastustyylit. Kaikkia ei moninaisuus ilahduta. Ei kannata lähteä matkaan, jos ahdistaa nähdä, etteivät kaikki maailman tallit pyöri säntillisen Suomen malliin.  Minulle ratsastusmatkailu puhalsi uuteen vauhtiin hienon harrastuksen, joka uhkasi upota valmiiseen kaviouraan ja tukehtua maneesin pölyyn. Matka jatkuu...

Rantalaukkaa Costa Ricassa...

Valjakkotunnilla Puolassa

Gauchojen "apuna" argerntiinalaisella karjatilalla

Chagrojen kanssa Ecuadorin tulivuoria valloittamassa

Albanian vuorilla

Tarpaanihevosen uittoa Albaniassa

Komea lusitano Portugalissa

Working Equitation - opissa Portugalissa

Tuul-joen ylitys Mongoliassa