Toistaiseksi rankimman ja haasteellisimman ratsastusmatkani tein muutama vuosi sitten Ecuadorin tulivuorille. Ratsastus ohuessa hapessa neljän kilometrin korkeudella, liukkaat rinteet, jyrkät rotkot, orastava vuoristotauti ja muut jännittävät tapahtumat haastoivat kestävyyteni, tasapainoni ja rohkeuteni lähes päivittäin.
|
Neljän kilometrin korkeudella laavaisella tulivuorella |
Mutta se kannatti:
opin
reissulla ylittämään itseni ja luottamaan täydellisesti ketteriin ratsuihin sekä taitaviin chagra-cowboy - oppaisiin
(teen myöhemmin erilliset postaukset vuoristotaudista, Andien chagra-karjapaimenista sekä criollo-hevosista).
|
Hyvissä käsissä |
Extreme-ratsastusta
vaikeissa maastoissa
Andien tulivuorten
rinteet ovat jyrkkiä ja vaikeakulkuisia. Jyrkimmät nousut tuntuivat lähes
pystysuorilta, joten ratsuja säästääksemme kapusimme ne sik-sakkia ratsastaen. Välillä hevoset sutivat takajaloillaan
mutaisia polkuja, joiden vieressä ammotti rotko. Jyrkimmissä laskeutumisissa hevosten
takamukset kyntivät maastoa.
|
Märkää, jyrkkää ja liukasta 4 km korkeudessa |
|
Varovasti alaspäin... |
Toisinaan mutkittelimme
rinnettä alas etsien reittiä tiheikköinä törröttävien heinätuppojen
seasta, toisinaan tasapainoilimme kivilohkareisilla poluilla.
Sateet
liukastivat alarinteiden
hiekkatiet niin petolliseksi, että laskeuduimme
välillä taluttamaan hevosiamme.
Tai ehkä
se meni toisin päin, sillä liukastellessani huomasin hevoseni tukevan kulkuani
jännittämällä kaulaansa.
|
Tuhkaista ja mutaista nousua paramó-heinätuppojen seassa |
|
Onneksi criollo-sekoitus-ratsuilla on vahva sydän ja varmat jalat |
Topografia, kasvillisuus ja sateiset kelit tekivät
seikkailustamme paikoitellen extreme-ratsastusta. Pelko ei kuitenkaan hiipinyt
puseroon, sillä hevoset olivat varmajalkaisia, uskomattoman hyväkuntoisia ja
äärimmäisin yhteistyöhaluisia.
Ne olivat
myös rohkeita. Yksikään hevonen ei panikoitunut edes silloin, kun ylitimme
metrin levyisen ja parimetriä syvän
ojan taluttamalla ratsut ojan vetistä
pohjaa pitkin sopivalle ylösnousukohdalle. Etenimme ojassa tiiviinä
helminauhana kyljet ojanreunuskasveja raastaen.
|
Retkue ryömii ojaa pitkin... |
|
..ratsukot autetaan ojasta yksi kerrallaan |
Hämmästyttävää kyllä, korkealla vuoristossakin täytyy
varoa
soita ja suonsilmäkkeitä. ”Follow the steps!”, kaikui tuon tuosta ratsastusoppaamme
huuto, sillä kovan maan vieressä saattoi maaperä pettää toista metriä. Kerran
näinkin edellä kulkevan
ratsastajan humpsahtavan silmäkkeeseen ratsun vatsaa
myöten. Kokenut ratsastaja napautti ratsua rohkaisevasti ohjat löysinä ja
hevonen loikkasi silmäkkeestä turvaan. Itse peruutin takaisin samoja jälkiä, joita olin silmäkkeen reunalle astellut.
Kerran
ylitimme suonsilmäkkeet jalkaisin erillään hevosista siten, että oppaat
vetivät ratsumme suonsilmän yli
ratsastajien loikkiessa mättäitä pitkin kovalle maalle.
|
Ratsastajat ylittävät vuoristosuon mättäitä pitkin... |
|
...ja oppaat auttavat hevoset yli yksi kerrallaan |
Laukkaa neljä
kilometrin korkeudessa
Ecuadorissa on kuulemma mahdollista kokea
”maailman korkein laukka”. Kondorikotkat tarkkailivat taivaalla liidellen,
kun laukkasimme neljän kilometrin korkeudessa villihevosten seassa seudulla,
jonne vain harva ihminen nousee. Jos jonkun tapaa, se on paikallinen karjapaimen-chagra,
joka käy tarkistamassa vuorilla laiduntavia laumojaan.
|
Vanha chagra on ratsastanut vuorelle hakemaan laiduntavan hevosen |
|
Korkealla paramó-vyöhykkeellä on mukava laiduntaa |
Laukat olivat erittäin maltillisia, sillä korkea ilmanala koettelee
sekä hevosen että ratsastajan sydäntä. Neljän kilometrin korkeudessa jo muutama askel ja satulaan nousu hengästyttää oudosti.
Aavistuksen railakkaammin laukkasimme hieman alempana
Cotopaxin juurella polveilevaa muinaista
inkareittiä pitkin. Laukasta hengästyneenä ihmettelin ihaillen samoja polkuja satoja
vuosia sitten eestaas hölkänneitä inkojen juoksulähettejä.
|
Riitta reissasi Cotopaxille |
Ratsastusreittimme kulki Ecuadorin vuoristoisella
Sierra-alueella, joka koostuu kahdesta Andien vuorijonosta. Vuoristoa komistaa kaksikymmentäkaksi
yli 4200 metriä korkeaa huippua, joista kolmisenkymmentä on tuliperäisiä ja
ainakin kuusi aktiivisia.
Ohitimme
rinteillä pienen töllin, jossa valvotaan Cotopaxin vulkaanista toimintaa.
Cotopaxi on purkautunut vuoden 1738 jälkeen
yli viisikymmentä kertaa. Viimeisin suuri purkaus vuonna 1877 purskautti mutaa
yli 100 kilometrin päähän Tyynelle valtamerelle saakka. Cotopaxi on antanut
elonmerkkejä myös 1900-luvun alussa. Kaikki odottavat nyt uutta purkausta.
|
Cotopaxia vasten on hyvä poseerata |
|
Chagra-cowboyn perässä on turvallista ratsastaa |
|
Criollo-arabi- ori, Cotopaxi ja minä |
Neljä vuodenaikaa
päivässä
Kapusimme ratsain
kolmelle tulivuorelle. Hevosenkengän muotoon laavansa jähmettäneen
Pasachoan
(4200m), ihmisen kasvoprofiilia muistuttavan
Rumiñahuin (4712m) sekä
Sincholaguan (4873m) rinteet kertoivat paljon tulivuorten historiasta ja
luonnosta.
|
Cotopaxi kurkistaa sateen ja usvan seasta |
Vuoria koristavat
laavaiset
vuoristojärvet, kuten Muertopungo, jonka espanjaa ja intiaanikieltä
yhdistävä nimi viittaa muinaisten intiaaniheimojen välisiin verilöylyihin.
Pysähdyimme myös vedenjakajalle, josta joet saavat alkunsa ja virtaavat joko länteen
Costa-rannikkoseudun halki Tyyneenmereen tai itäisen Oriente-maakunnan läpi yhtyäkseen
Amazoniin.
|
Muertopungo-järvi |
Rumiñahuin alarinteet
muistuttivat
rehevää sademetsää ilmajuuria kasvattavine puineen, passionhedelmineen,
orkideoineen, saniaisineen ja vuoribambuineen. Maisema karuuntuu ylärinteillä. Lumiraja
on viidessä kilometrissä ja sen alla levittäytyy
varpujen ja heinäkasvien paramó-vyöhyke, vuoristoinen
tundraekosysteemi, jossa kuulemma kasvoi puita ennen kuin aluetta alettiin kulottaa
laidunmaaksi.
|
Chagra-opas heinikkoisella paramó-vyöhykkeellä |
|
Matkantekoa paramó-heinikossa |
|
Alarinteillä kasvusta oli sademetsämäinen |
Andien kelit muuttuvat äkillisesti, joten
vuorilla voi kokea neljä vuodenaikaa päivässä. Mekin koimme kerralla
helottavan auringon, märän vesisateen ja niiden perään karkeina sinkoilevia
rakeita. Välillä ukkosti ja salamoi kuin Zeuksen kädestä. Ylärinteillä vedin takin vetoketjuja
kiinni ja pujottauduin sadeponchoon.
|
Pouta-poncho |
|
ja sade-poncho |
Andien fauna on rikas, suoranainen ornitologin aarreaitta. Kerran
onnistuin bongaamaan yhtä aikaa kondorin ja kolibrin, siis maailman painavimman
ja pienimmän linnun. Jännitystä ratsastukseen toivat tuoreet puuman
jalanjäljet. Osa Ecuadorin eläimistöstä on endeemisiä eli sitä tavataan vain
Ecuadorissa. Charles Darwin kehittikin
evoluutioteoriaansa tutkiessaan Ecuadorin Galapagos-saarten eläimistöä.
Välillä reitillemme osui
villihevoslaumoja. Vuorilla
vaeltaa myös kotitalouseläimiä, kuten taisteluhärkiä ja lehmiä sekä laamoja ja
alpakoita. Alemmilla viljelymailla käyskentelevät aasit sekä loputtomat räksyttävät
koirat, joiden geneettistä cocktailia voi vain arvailla.
|
4 km korkeudessa on tilaa vaeltaa villinä ja vapaana |
Tienpientareilla
laidunsi naruihin kiinnitettyinä aaseja, possuja ja lehmiä.
Pienten maatilojen pihoilla taapersi kanoja,
hanhia ja pienenpieniä ankanpoikasia, joita miestenhattuun sonnustautuneet
harvahampaiset intiaanimummot paimensivat.
|
Intiaaniperhe |
|
Laamoja tai alpakoita... |
Rotujen sulatusuuni
Päiväntasaajalla sijaitsevassa
Ecuadorissa riittää alkuperäiskansoja. Maan vajaasta 15 miljoonasta asukkaasta yli
puolet on
mestitsejä, eli intiaanien ja espanjalaisten risteytyksiä. Puhtaita
intiaaneja on noin neljännes ja valkoihoisia vajaa kymmenesosa väestöstä. Lähes
saman verran on mulatteja ja mustia, jotka kuulemma polveutuvat rannikolle
aikoinaan haaksirikkoutuneesta orjalaivasta.
Maan virallinen kieli on espanja, mutta
intiaanikieli ketsu sai puolivirallisen aseman vuonna 2008.
|
Aurinko valaisee hauskasti korkeaa uutta kaupunginosaa |
Maan
pääkaupunki Quito
havainnollistaa väestön eroja. Intiaanit asuttavat Latinalaisen Amerikan
laajinta ja parhaiten säilynyttä siirtomaa-aikaista vanhaa kaupunkia, kun taas valkoiset
elävät uudessa kaupunginosassa.
Asetelmassa on jännitteensä. Kaupunki vilisee
poliiseja, ja matkailijoita kehotetaan käyttämään iltaisin taksia. Ecuadorin myrskyinen
politiikka on täynnä poliitikkojen murhia, vallankaappauksia ja vankilaan
teljettyjä presidenttejä.
|
Näköalapatsas El Panecllo kohoaa Quiton reunamilla |
|
Markkinoilta tarttui matkaan huiveja ja ponchoja (Reissuhattu Portugalista) |
Minun reissuni osui vaalien aikaan. Äänestäminen on
pakollista, ja vaalitulosta optimoidaan kieltämällä alkoholin myynti
vaaliviikonlopuksi. Jännitteitä on vaikea kuvitella ihaillessa kaupungin lukuisia
vanhoja kirkkoja, joissa voi yhtä hyvin seurata klassista iltakonserttia tai
intiaanihumpan tahdittamaa päiväjumalanpalvelusta.
Ecuador vilisee maailmanlaajuisesti arvokkaita, Unescon listalle
päässeitä rakennus- ja luontokohteita.
Ponchojen ja alpakkavaatteiden lisäksi
Ecuador ylpeilee aidolla panamahatulla, joka ei siis nimestään
huolimatta ole panamalainen.
Lihan, merenantimien, hedelmien ja maissin
valtakunnassa saa syödä hyvin.
Ecuadorilaiset
ovat tehneet maissinkäytöstä taidetta. Maissista tehdään juomaa,
piirastaikinaa ja popcornia, jota tarjoillaan myös ruoan lisukkeeksi.
|
Mitäpä olisi pääruoka ilman popcornia? |
Luontomatkailun mekka
Ecuador osaa hyödyntää lukuisat tulivuorensa myös matkailuun. Patikoijat, kiipeilijät ja ratsastajat ja paikallinen matkailuinfra sulautuvat vuoristoon vaivatta.
|
Perinteisesti rakennettu majatalo, jossa ylläpidetään chagra-kulttuuria |
|
Olki on perinteinen kattomateriaali |
Pienessä ja kompaktissa Ecuadorissa voisi olla mahdollista kuljettaa hevoset ja ratsastajat muutamassa
tunnissa Andien tulivuorireiteiltä Costan rannikolle tai Amazonin
viidakkomaisemiin, jolloin turisti kokisi reissullaan kaikki Ecuadorin
mikroilmastot. Pääsmmekin kerran seuraamaan, miten hevoset lastattiin rekkoihin suoraan pihan penkereeltä ja aseteltiin lavalle limittäin kuin sardiinit. Lavalla nököttävät hevoset
katselevat maisemia tutun chagran roikkuessa lavan reunalla.
|
"Sardiinit" on lastattu, chagra reissaa rekan reunalla roikkuen |
|
Cotopaxin ympäristön satumaisemaa |
Luontomatkailu ja
alkuperäiskansat ovat Ecuadorin valtti, mutta haasteena on myös suurpiirteinen kulttuuri. Majataloissa takkuaa kuuma vesi, ruokapöydistä puuttuu astioita ja ruokalajeja. Sen sijaan tyhjien astioiden poiskerääminen
toimii, sillä Ecuadorissa on epäkohteliasta jättää asiakkaan eteen tyhjiä kippoja. Intiaanitarjoilija nappasikin kahviasettini samalla hetkellä, kun kohotin kahvikupin huulilleni....
|
Paikallisväriä majatalossa |
Hei! Terveisiä Ecuadorista! Oletko ajatellut tulla takaisin?
VastaaPoistaCotopaxista sen verran että purkautumisprosessi alkoi viime vuonna ja luonnonpuisto oli pitkään kiinni turisteilta. Nyt sinne taas pääsee uudelleen.
Kävimme itse perheen kanssa kiipeilemässä (tosin minä jäin parkkipaikalle ja miehet kiipesivät) ja lunta etsimässä.
Mukava kuulla että olet tykännyt maasta :)
Hevosen selässä pääsee mielenkiintoisiin paikkoihin.
VastaaPoistaSe on juuri niin👍
Poista