El Condor Pasa: extreme-ratsastusta Ecuadorin tulivuorilla

Toistaiseksi rankimman ja haasteellisimman ratsastusmatkani  tein muutama vuosi sitten Ecuadorin tulivuorille. Ratsastus ohuessa hapessa neljän kilometrin korkeudella, liukkaat rinteet, jyrkät rotkot, orastava vuoristotauti ja muut jännittävät tapahtumat haastoivat kestävyyteni, tasapainoni ja rohkeuteni lähes päivittäin.

Neljän kilometrin korkeudella laavaisella tulivuorella

Mutta se kannatti: opin reissulla ylittämään itseni ja luottamaan täydellisesti ketteriin ratsuihin sekä taitaviin chagra-cowboy - oppaisiin (teen myöhemmin erilliset postaukset vuoristotaudista, Andien chagra-karjapaimenista sekä criollo-hevosista).

Hyvissä käsissä

 Extreme-ratsastusta vaikeissa maastoissa

Andien tulivuorten rinteet ovat jyrkkiä ja vaikeakulkuisia. Jyrkimmät nousut tuntuivat lähes pystysuorilta, joten ratsuja säästääksemme kapusimme ne sik-sakkia ratsastaen. Välillä hevoset sutivat takajaloillaan mutaisia polkuja, joiden vieressä ammotti rotko. Jyrkimmissä laskeutumisissa hevosten takamukset kyntivät maastoa.   

Märkää, jyrkkää ja liukasta 4 km korkeudessa

Varovasti alaspäin...

Toisinaan mutkittelimme rinnettä alas etsien reittiä tiheikköinä törröttävien heinätuppojen seasta, toisinaan tasapainoilimme kivilohkareisilla poluilla. Sateet liukastivat alarinteiden hiekkatiet niin petolliseksi, että laskeuduimme välillä taluttamaan hevosiamme.  Tai ehkä se meni toisin päin, sillä liukastellessani huomasin hevoseni tukevan kulkuani jännittämällä kaulaansa.

Tuhkaista ja mutaista nousua paramó-heinätuppojen seassa

Onneksi criollo-sekoitus-ratsuilla on vahva sydän ja varmat jalat

Topografia, kasvillisuus ja sateiset kelit tekivät seikkailustamme paikoitellen extreme-ratsastusta. Pelko ei kuitenkaan hiipinyt puseroon, sillä hevoset olivat varmajalkaisia, uskomattoman hyväkuntoisia ja äärimmäisin yhteistyöhaluisia.  Ne olivat myös rohkeita. Yksikään hevonen ei panikoitunut edes silloin, kun ylitimme metrin levyisen ja parimetriä syvän ojan taluttamalla ratsut ojan vetistä pohjaa pitkin sopivalle ylösnousukohdalle. Etenimme ojassa tiiviinä helminauhana kyljet ojanreunuskasveja raastaen. 

Retkue ryömii ojaa pitkin...

..ratsukot autetaan ojasta yksi kerrallaan

Hämmästyttävää kyllä, korkealla vuoristossakin täytyy varoa soita ja suonsilmäkkeitä. ”Follow the steps!”, kaikui tuon tuosta ratsastusoppaamme huuto, sillä kovan maan vieressä saattoi maaperä pettää toista metriä. Kerran näinkin edellä kulkevan ratsastajan humpsahtavan silmäkkeeseen ratsun vatsaa myöten. Kokenut ratsastaja napautti ratsua rohkaisevasti ohjat löysinä ja hevonen loikkasi silmäkkeestä turvaan. Itse peruutin takaisin samoja jälkiä, joita olin silmäkkeen reunalle astellut.
Kerran ylitimme suonsilmäkkeet jalkaisin erillään hevosista siten, että oppaat vetivät ratsumme suonsilmän yli ratsastajien loikkiessa mättäitä pitkin kovalle maalle.  

Ratsastajat ylittävät vuoristosuon mättäitä pitkin...

...ja oppaat auttavat hevoset yli yksi kerrallaan

Laukkaa neljä kilometrin korkeudessa

Ecuadorissa on kuulemma mahdollista kokea ”maailman korkein laukka”. Kondorikotkat tarkkailivat taivaalla liidellen, kun laukkasimme neljän kilometrin korkeudessa villihevosten seassa seudulla, jonne vain harva ihminen nousee. Jos jonkun tapaa, se on paikallinen karjapaimen-chagra, joka käy tarkistamassa vuorilla laiduntavia laumojaan.

Vanha chagra on ratsastanut vuorelle hakemaan laiduntavan hevosen

Korkealla paramó-vyöhykkeellä on mukava laiduntaa

Laukat olivat erittäin maltillisia, sillä korkea ilmanala koettelee sekä hevosen että ratsastajan sydäntä. Neljän kilometrin korkeudessa jo muutama askel ja satulaan nousu hengästyttää oudosti.
Aavistuksen railakkaammin laukkasimme hieman alempana Cotopaxin juurella polveilevaa muinaista inkareittiä pitkin. Laukasta hengästyneenä ihmettelin ihaillen samoja polkuja satoja vuosia sitten eestaas hölkänneitä inkojen juoksulähettejä.

Riitta reissasi Cotopaxille

Ratsastusreittimme kulki Ecuadorin vuoristoisella Sierra-alueella, joka koostuu kahdesta Andien vuorijonosta. Vuoristoa komistaa kaksikymmentäkaksi yli 4200 metriä korkeaa huippua, joista kolmisenkymmentä on tuliperäisiä ja ainakin kuusi aktiivisia.  Ohitimme rinteillä pienen töllin, jossa valvotaan Cotopaxin vulkaanista toimintaa. Cotopaxi on purkautunut vuoden 1738 jälkeen yli viisikymmentä kertaa. Viimeisin suuri purkaus vuonna 1877 purskautti mutaa yli 100 kilometrin päähän Tyynelle valtamerelle saakka. Cotopaxi on antanut elonmerkkejä myös 1900-luvun alussa. Kaikki odottavat nyt uutta purkausta.

Cotopaxia vasten on hyvä poseerata

Chagra-cowboyn perässä on turvallista ratsastaa

Criollo-arabi- ori, Cotopaxi ja minä

Neljä vuodenaikaa päivässä

Kapusimme ratsain kolmelle tulivuorelle. Hevosenkengän muotoon laavansa jähmettäneen Pasachoan (4200m), ihmisen kasvoprofiilia muistuttavan Rumiñahuin (4712m) sekä Sincholaguan (4873m) rinteet kertoivat paljon tulivuorten historiasta ja luonnosta. 

Cotopaxi kurkistaa sateen ja usvan seasta

Vuoria koristavat laavaiset vuoristojärvet, kuten Muertopungo, jonka espanjaa ja intiaanikieltä yhdistävä nimi viittaa muinaisten intiaaniheimojen välisiin verilöylyihin.
Pysähdyimme myös vedenjakajalle, josta joet saavat alkunsa ja virtaavat joko länteen Costa-rannikkoseudun halki Tyyneenmereen tai itäisen Oriente-maakunnan läpi yhtyäkseen Amazoniin. 

Muertopungo-järvi

Rumiñahuin alarinteet muistuttivat rehevää sademetsää ilmajuuria kasvattavine puineen, passionhedelmineen, orkideoineen, saniaisineen ja vuoribambuineen. Maisema karuuntuu ylärinteillä. Lumiraja on viidessä kilometrissä ja sen alla levittäytyy varpujen ja heinäkasvien paramó-vyöhyke, vuoristoinen tundraekosysteemi, jossa kuulemma kasvoi puita ennen kuin aluetta alettiin kulottaa laidunmaaksi. 

Chagra-opas heinikkoisella paramó-vyöhykkeellä

Matkantekoa paramó-heinikossa

Alarinteillä kasvusta oli sademetsämäinen

Andien kelit muuttuvat äkillisesti, joten vuorilla voi kokea neljä vuodenaikaa päivässä. Mekin koimme kerralla helottavan auringon, märän vesisateen ja niiden perään karkeina sinkoilevia rakeita. Välillä ukkosti ja salamoi kuin Zeuksen kädestä. Ylärinteillä vedin takin vetoketjuja kiinni ja pujottauduin sadeponchoon.

Pouta-poncho

ja sade-poncho

Andien fauna on rikas, suoranainen ornitologin aarreaitta.  Kerran onnistuin bongaamaan yhtä aikaa kondorin ja kolibrin, siis maailman painavimman ja pienimmän linnun. Jännitystä ratsastukseen toivat tuoreet puuman jalanjäljet. Osa Ecuadorin eläimistöstä on endeemisiä eli sitä tavataan vain Ecuadorissa. Charles Darwin kehittikin evoluutioteoriaansa tutkiessaan Ecuadorin Galapagos-saarten eläimistöä.
 

Välillä reitillemme osui villihevoslaumoja.  Vuorilla vaeltaa myös kotitalouseläimiä, kuten taisteluhärkiä ja lehmiä sekä laamoja ja alpakoita. Alemmilla viljelymailla käyskentelevät aasit sekä loputtomat räksyttävät koirat, joiden geneettistä cocktailia voi vain arvailla. 

4 km korkeudessa on tilaa vaeltaa villinä ja vapaana

Tienpientareilla laidunsi naruihin kiinnitettyinä aaseja, possuja ja lehmiä.  Pienten maatilojen pihoilla taapersi kanoja, hanhia ja pienenpieniä ankanpoikasia, joita miestenhattuun sonnustautuneet harvahampaiset intiaanimummot paimensivat.   

Intiaaniperhe

Laamoja tai alpakoita...

 Rotujen sulatusuuni

Päiväntasaajalla sijaitsevassa Ecuadorissa riittää alkuperäiskansoja.  Maan vajaasta 15 miljoonasta asukkaasta yli puolet on mestitsejä, eli intiaanien ja espanjalaisten risteytyksiä. Puhtaita intiaaneja on noin neljännes ja valkoihoisia vajaa kymmenesosa väestöstä. Lähes saman verran on mulatteja ja mustia, jotka kuulemma polveutuvat rannikolle aikoinaan haaksirikkoutuneesta orjalaivasta.  Maan virallinen kieli on espanja, mutta intiaanikieli ketsu sai puolivirallisen aseman vuonna 2008.  

Aurinko valaisee hauskasti korkeaa uutta kaupunginosaa

Maan pääkaupunki Quito havainnollistaa väestön eroja. Intiaanit asuttavat Latinalaisen Amerikan laajinta ja parhaiten säilynyttä siirtomaa-aikaista vanhaa kaupunkia, kun taas valkoiset elävät uudessa kaupunginosassa.  Asetelmassa on jännitteensä. Kaupunki vilisee poliiseja, ja matkailijoita kehotetaan käyttämään iltaisin taksia. Ecuadorin myrskyinen politiikka on täynnä poliitikkojen murhia, vallankaappauksia ja vankilaan teljettyjä presidenttejä.

Näköalapatsas El Panecllo kohoaa Quiton reunamilla

Markkinoilta tarttui matkaan huiveja ja ponchoja (Reissuhattu Portugalista)

Minun reissuni osui vaalien aikaan. Äänestäminen on pakollista, ja vaalitulosta optimoidaan kieltämällä alkoholin myynti vaaliviikonlopuksi. Jännitteitä on vaikea kuvitella ihaillessa kaupungin lukuisia vanhoja kirkkoja, joissa voi yhtä hyvin seurata klassista iltakonserttia tai intiaanihumpan tahdittamaa päiväjumalanpalvelusta.

Ecuador vilisee maailmanlaajuisesti arvokkaita, Unescon listalle päässeitä rakennus- ja luontokohteita.  Ponchojen ja alpakkavaatteiden lisäksi Ecuador ylpeilee aidolla panamahatulla, joka ei siis nimestään huolimatta ole panamalainen.
 Lihan, merenantimien, hedelmien ja maissin valtakunnassa saa syödä hyvin. Ecuadorilaiset ovat tehneet maissinkäytöstä taidetta. Maissista tehdään juomaa, piirastaikinaa ja popcornia, jota tarjoillaan myös ruoan lisukkeeksi.

Mitäpä olisi pääruoka ilman popcornia?

Luontomatkailun mekka

Ecuador osaa hyödyntää lukuisat tulivuorensa myös matkailuun. Patikoijat, kiipeilijät ja ratsastajat  ja paikallinen matkailuinfra sulautuvat vuoristoon vaivatta. 

Perinteisesti rakennettu majatalo, jossa ylläpidetään chagra-kulttuuria

Olki on perinteinen kattomateriaali

Pienessä ja kompaktissa Ecuadorissa voisi olla mahdollista kuljettaa hevoset ja ratsastajat muutamassa tunnissa Andien tulivuorireiteiltä Costan rannikolle tai Amazonin viidakkomaisemiin, jolloin turisti kokisi reissullaan kaikki Ecuadorin mikroilmastot. Pääsmmekin kerran seuraamaan, miten hevoset lastattiin rekkoihin suoraan pihan penkereeltä ja aseteltiin lavalle limittäin kuin sardiinit.  Lavalla nököttävät hevoset katselevat maisemia tutun chagran roikkuessa lavan reunalla. 

"Sardiinit" on lastattu, chagra reissaa rekan reunalla roikkuen

Cotopaxin ympäristön satumaisemaa

Luontomatkailu ja alkuperäiskansat ovat Ecuadorin valtti, mutta haasteena on myös suurpiirteinen kulttuuri. Majataloissa takkuaa kuuma vesi, ruokapöydistä puuttuu astioita ja ruokalajeja. Sen sijaan tyhjien astioiden poiskerääminen toimii, sillä Ecuadorissa on epäkohteliasta jättää asiakkaan eteen tyhjiä kippoja. Intiaanitarjoilija nappasikin kahviasettini samalla hetkellä, kun kohotin kahvikupin huulilleni.... 

Paikallisväriä majatalossa

Julkaisin jutun Ecuadorista Hevoset & Ratsastus –lehdessä 3/2013
Tässä postaukset chagrojen elämästä, criollo-ratsuista sekä kokemastani vuoristotaudista.

Tässä linkki Ecuadorin ratsastusvaellukselle (paikallinen järjestäjä on vaihtunut, mutta reissun idea on sama)