Huskyt, porot ja hevoset ovat minulle Lapin-matkailun aatelia. Näitä kaikkia on tarjolla Horsexploren
Levin kohteessa, jossa matkailupaketit räätälöidään vuodenajan mukaan. Syksyllä
ja talvella tarjotaan ohjelmaltaan vaihtelevia kolmen päivän viikonloppupaketteja
ratsutilalla. Elokuussa hevoset pakataan ylemmäs pohjoiseen Pöyrisjärven
hiekkaerämaahan viikon ratsastusvaelluksille suomenhevosten kanssa.
|
Yötön yö Pöyrisjärvellä (kuva P.Hiukka) |
Tunturi-Lapissa sijaitsevalla Levillä päivät pitenevät ja lyhenevät dramaattisemmin kuin Etelä-Suomessa, joten reissu Lappiin on myös eräänlainen "aikamatka.
|
Suokit aina valmiina palvelukseen |
Talvi on tallin kiireisintä aikaa. Ennen
koronaa tilalle kurvasi 100-500 ulkomaista asiakasta päivässä. Korona
tyrehdytti kansainvälisen matkailun, mutta nyt yhä useampi suomalainen suuntaa
Lappiin
nauttimaan luonnosta ja ulkoliikunnasta.
|
Ei tunnu pakkanen! (kuva P.Hiukka) |
Talvella kolmen päivän viikonloppupakeissa voi
tehdä oikeastaan mitä vaan: ratsastaa maastoratsastusta umpihangessa kahlaten
tai auratuilla poluilla laukaten, opetella valjastamaan hevonen
ja lähteä rekiajelulle, ajaa porolla ja kuulla poronomistaja-Larsilta
poroista osana saamelaiskulttuuria, kokeilla hiihtoratsastusta,
ajaa fat bikeilla, tai mitä nyt ryhmä yhdessä keksii. Olennaista on
nauttia talvesta, lumesta ja eläimistä.
|
Kiinnostaako fat bike... |
|
..vai ratsastus... |
|
vai huskyajelu.. |
|
..vai poroajelu...? (kuvat P. Hiukka) |
Kevättalvella nautitaan aurinkoisista keväthangista
suomenhevosten, porojen ja huskien kanssa, kunnes toukokuussa aurinko sulattaa lunta
sellaisella voimalla, ettei Lapin hauras luonto kestä matkailua. Toukokuussa
matkailutila lomailee. Silloin huilaavat sekä isäntäväki, hevoset että
huskyt.
|
Keväthangella viihtyvät porot.. |
|
huskyt... |
|
ja ratsastajat (kuvat P.Hiukka) |
Kesäkuussa Levin tilalla käy lähinnä ratsastusoppilaita
ja tehdään lyhyitä leirejä. Hevosilla mennään perusratsastusta. Heinäkuussa
hevosilla on laidunkausi, mutta huskyt vetävät kesäisin asiakkaita
kärryissä, paitsi kun lämpötila nousee yli +13 asteeseen, mikä on
paksuturkkisille koirille liian kuumaa.
|
Huskyajelua kesäkärryssä (kuva M.Hyppönen) |
Elokuussa osa hevosista pakataan ylös
Pöyrisjärvelle viemään asiakkaita viikon mittaisille ratsastusvaelluksille
Pöyrisjärven hiekkaerämaahan, joka on myös saamelaisten poronhoitoaluetta.
Maaperä on omiaan mahtaville laukkapätkille, välillä kahlataan ratsujen
kanssa kirkasvetisessä erämaajärvessä. Reissulla yövytään erämaakämpissä
välillä ilman internet-yhteyttä.
|
Pöyrisjärven hiekkamaastossa (kuva P.Hiukka) |
Viikonlopun maastoratsastuksilla näkee
paljon. Jos maastoilu osuus loppukesään, ovat teemana
hillat. On huikeaa jaloitella picnic-tauolla hillasuolla poimimalla hillat
nuotiokahvin kyytipojaksi. Syksyllä
nautitaan ruskasta, kun ratsastusmaastot loistavat kirkkaanpunaisina ja
oransseina eikä ilmassa lentele itikan itikkaa.
|
Ite keräsin |
|
Ruskaretkellä (kuva M.Hyppönen) |
Jokaisella maastoretkellä on hauska
bongata
poroja. Joskus porot vilahtavat vaivaiskoivujen takana, välillä seisovat aukean
reunalla ihmettelemässä nuotiokahvittelevia ratsastajia. Välillä laukkapätkät
pysähtyvät äkisti mutkan takana köllöttävään uhkeaan poroon, joka nousee
laiskasti päästäen ratsukot jatkamaan matkaa.
Ihan sama näkeekö poroja
yksitellen vai laumoissa, aina ne ovat yhtä lumoava näky.
|
Valkoinen porokin maastoutuu |
Syksyn pimetessä tila alkaa valmistautua talven
ruuhka-aikaan. Koiria treenataan talvisesonkiin opettamalla nuorille koirille
rutiineja ja uusille johtajakoirille käännöksiä ja suullisia käskyjä.
Marraskuussa kaivetaan
esiin talvitamineet: koirille reet ja hevosille länget ja reki. Vuosikello on pyörähtänyt
ympäri ja matkailutila on valmis uuteen kauteen!
|
Rekiajelua poroilla ja hevosella (kuvat P.Hiukka) |
Vuodenaikojen vaihtelu muokkaa
viikonloppuohjelmaa myös valon määrän kautta.
Talvella ohjelma pakataan tiiviimpään pakettiin, ellei haluta lähteä iltasella tuikun
valaisemalle tunnelmalliselle hevosajelulle. Päivien pidetessä ohjelma saa
enemmän väljyyttä. Kesällä, auringon valaistessa luontoa läpi yön, tehdään
pitkiä maastoratsastuksia, saunotaan rauhassa pihapiirin tynnyrisaunassa
ulkosuihkuineen ja syödään illallinen lähes
yömyöhäsellä.
Iso osa Lapin elämystä on ruoka. Päivi
luottaa paikallisiin makuihin: poroa, lohta, juureksia eri muodoissaan.
Kesällä jälkiruuaksi pyöräytetään hillarahka itse poimituista marjoista.
Ruokasaleja on kaksi, molemmat erillisissä tunnelmallisissa hirsirakennuksissa.
|
Pitkään kypsytettyä poronpotkaa |
Toinen Lapin ”asset” on revontulet. Siellä
ne leimuavat enemmän tai vähemmän näkyvissä syksystä kevääseen. Päivi on
kunnioittanut luontoa, revontulia ja yötöntä yötä rakennuttamalla asiakkaiden käyttöön
kahden hengen ekomäkit, joissa on yksi lasiseinä ja osin lasinen
katto. Talvella pimeys laskeutuu aikaisin, kesällä asiakkaille annetaan
pehmeät husky-kuvioidut silmälaput unta jouduttamaan.
|
kello yli puolenyön |
|
mökki uhkuu luontoa ja kesävaloa |
|
Näitähän me kaikki odotamme! (kuva P.Hiukka) |
Tässä linkki kohteeseen. Lisää päivämääriä voi tiedustella infoAThorsexplore.se
Menossa mukana laadukas suomalainen ratsastus- ja vapaa-ajan merkki House of Horses Helsinki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti