Ratsastusviikonloppu
Kylämäen
hevostilalle on sukellus
suomenhevoshistoriaan.
Ei ainoastaan siksi, että Kylämäessä maastoillaan suomenhevosilla, vaan myös siksi,
että hevostila sijaitsee 600-vuotiaassa Marttilassa, josta
suomenhevosilla ratsastaneet hakkapeliitat lähtivät 1600-luvulla
Hämeen härkätietä pitkin kolmikymmenvuotiseen
sotaan.
|
Kesänäkymä Kylämäen suomenhevostamma- ja varsalaitumelle (kuva: Annukka Valkama) |
Vietin Kylämäessä
helmikuisen ratsastusviikonlopun. Vaikka
ennakko-odotusten lumivalkoinen talvimaastoilu vaihtui kasvoja
piiskaavaan sateeseen, oli reissu mahtava!
Maastoilimme lauantaina
käyntiä, ravia ja hulmuharjalaukkaa runsaat 3 tuntia varsinaissuomalaisessa
metsä- ja maalaismaisemassa. Kaikki ratsumme olivat
helposti käsiteltäviä eteenpäinpyrkiviä suokkitammoja, joilla oli sopivasti luonnetta ja huumoria.
Hepat olivat maastoammattilaisia, ja pysyivät hyvin käsissä kaikissa askellajeissa, vaikka muutama intoutuikin laukassa potkaisemaan ilmaa takajaloillaan.
|
Helmikuinen lumeton maastolenkkimme |
|
Tällaista Kylämäen vaelluksilla on kesäisin (kuva: Annukka Valkama) |
Sunnuntaina pakenimme myrskyisää sadetta
maneesiin, jossa opettajamme Reetta Korpi
ratsastutti
meillä katrillin. Se oli järjettömän hauskaa!
Hevoset suhtautuivat tyynesti koreografiakömmähdyksiimme
ja intoutuivat esiintymään, kun maneesiin kiikutettiin mankka, josta valitsimme
”Ring of Fire”- countybiisin
katrilliamme tahdittamaan (katrillimme löytyy muuten Kylämäen facebook-sivulta).
|
Katrilliporukkamme Kylämäen uudessa maneesissa |
|
Minä ja katrillisuokkini Lulu |
Ratsastuksen päätteeksi
veimme
hevoset pihattoon varsin persoonallisella tavalla: istuimme auton
takalavalla ja pidimme kiinni riimunaruista, joiden päässä hevoset jolkottivat
tottuneesti kohti pihattoa.
|
Hevoset vietiin pihattoon autolla! |
Kylämäessä ei tarvitse nähdä nälkää. Unki-ravintolan seisova
pöytä notkui maukasta kotiruokaa ja
ateriat kruunasi kotitekoinen kakku. Illalla heitimme makoisat löylyt Mutteri-rakennuksen saunassa,
lilluimme terassilla paljussa ja
nautimme nacho-vuokaa. Päivän päätteeksi kallistimme pään tyynyyn luhtiaitan kahden hengen huoneissa.
Kotimatkalla kurvasimme Reetan kotitilalle ostamaan
pakastettua
naudanlihaa ja kananmunia
suoraan tilalta. Kylämäeltä mukaan tarttuivat kotitekoiset villasukat sekä
tammanmaitovoidepurkki.
|
Saunarakennus Mutteri |
|
Maukasta ja kotoisaa murkinaa |
|
Kylämäen tunnelmallinen ruokasali |
Kylämäki on niin kiinnostava, että oli ihan pakko selvittää
vähän taustojakin. Soitinkin reissumme jälkeen Elina-emännälle ja sain aimo
annoksen tilan historiaa ja nykypäivää:
Kylämäen tilan juuret ulottuvat kauas 1300-luvulle, jolloin tilaa isännöi muudan Heikolan Heikki.
Nykyiselle suvulle tila päätyi vuonna 1703 ja Kylämäeksi tilaa alettiin kutsua
1800-luvulla. Sisarukset Elina ja Juha Kylämäki
ovat suvun kymmenettä sukupolvea eli tilan 11. omistajat.
Kylämäen tilalla kopsuttelee nyt
yli 50 hevosta, ja kesäisin määrä kasvaa, sillä Kylämäellä
tarjotaan talli- pihatto- ja laidunpaikkoja myös vieraille.
1960- luvulla tilaa
alettiin pyörittää ilman hevosia, kun
traktorit
syrjäyttivät viimeisen työhevon juuri ennen Elinan syntymää.
Vuonna 1980 Elina
sai kuitenkin ensimmäisen oman hevosen,
Vetovirma-nimisen
suomenpienhevosen, jonka Elina opetti ajolle ja ratsuksi. Hevosala kutsui
ja Elina kouluttautui Ypäjällä hevostenhoitajaksi ja ravivalmentajksi.
|
Suokit odottavat tallikäytävällä tunnin ja maastolenkin alkua |
|
Selkään noustaan tallissa |
Elina käynnisti omaa valmennustoimintaa kotitilalla
vuoraamalla ja muuntamalla vanhempiensa munituskanalan talliksi. Vuonna 1992 toiminta sai uuden vaihteen, kun Juha-veli palasi Kylämäelle ja liittyi mukaan yritykseen.
Nyt tilalla keskitytään suomenhevosten
kasvatukseen, siittolatoimintaan, hevosten kuntoutukseen (tilalla on mm. vesimatto ja infrapunasauna), ratsastuskoulutoimintaan, broilerintuotantoon sekä matkailu- ja juhla- ja kokouspalveluihin.
Kylämäen hevostilalta voi tilata myös juhla-ajeluja,
sillä tallilla on uudet hienot juhlavaunut.
”Suurin työmäärä tulee hevosista, mutta tulot broilereista”,
naurahtaa Elina.
|
Tunnelmaa varsapihatossa |
Tilanpyörittämisen ohella Elina ja Juha koettava edistää suomalaista hevoskulttuuria ja
-tietoutta. Kylämäen hevoset esiintyvät hevosmessuilla Tampereella ja Helsingin GoExpossa.
Helsingin
edesmenneillä Elävä maaseutu –messuilla
Kylämäen hevoset opettivat kaupunkilaislapsille, mikä on hevosen ja lehmän ero (”harmi, että maaseutumessut lopetettiin,
sillä ne opettivat kaupunkilaisille paljon”, Elina harmittelee).
Kylämäen hevosia käytetään myös talutusratsastukseen sekä
lapsille että aikuisille, kuten isille isänpäivänä.
Viime vuosina Kylämäellä on
järjestetty
ratsastusjousiammuntaa yhteistyössä
Katariina ja Mihai Cozmein kanssa.
|
Kylämäessä voi treenata ratsastusjousiammuntaa (kuva Annukka Valkama) |
Kylämäen hevoskasvatus tähtää hyväluonteisiin,
helposti käsiteltäviin harrasteratsuihin.
Viime vuonna syntyi 10 varsaa.
Hevoset
koulutetaan ajolle 1,5-vuotiaina ja ratsukoulutus aloitetaan 3-vuotiaille. Tammavarsat
pääsääntöisesti pidetään itse ja orivarsat myydään. Toistaiseksi hevosia on
myyty yksityisille harrastajille. Tulevaisuudessa myyntitoiminta tullee
kasvamaan.
Kylämäen uusi aluevaltaus ovat tammanmaitotuotteet. Tilalla tuotetaan tammanmaidosta palasaippuaa
ja atoopikoillekin sopivaa tammanmaitovoidetta. Kohta käynnistetään pakastetun
tammanmaidon sekä tammanmaitojogurtin myynti.
Tämän päivän Marttila on hyvä kunta yrittää, kertoo Elina
Kylämäki, sillä kuntalaiset suhtautuvat hevosiin ja hevosalan yrittäjyyteen
positiivisesti, huomioivat maastoilevat ratsukot liikenteessä, ja
keskeyttipä kunnan rakennustarkastaja
lomansakin tarkastaakseen Kylämäen upouuden maneesin ”jottei toimintaan
tule turhia viivästyksiä”.
|
Samiksia |
Tätä tarinaa oli kiva lukea. Kylämäki on ollut minulle vuosia rakas harrastamispaikka.
VastaaPoistaMukava kuulla! Olin ensimmäistä kertaa. Tykkäsin todella paljon!
PoistaPitäisi itsekin joskus käydä ratsastamassa :)
VastaaPoistaLämmin suositus! Luotettavat kivat hevoset, hyvä ruoka ja ihanat ihmiset. Kunnollinen paikka!
PoistaKasvatystoiminta Kylämäessä olikin jo tiedossa, mutta vaellustoiminta oli uutta. Voisi käydä kokeilemassa joskus :)
VastaaPoistakannattaa ehdottomasti. Aivan ihania eteenpäinpyrkiviä suokkeja, joilla on kivasti huumoria mutta hyvä työmoraali:)
PoistaOlipa kiinnostava postaus. Paljon uutta asiaa!
VastaaPoistaKiitos! Oli ihana paikka! Ja kiva jos postauksesta on iloa!
PoistaAikamoinen määrä hevosia tuolla - ja kivan "suomalaiskansallisen" näköinen ympäristö!
VastaaPoistaSano muuta! Kappale syvää Suomea! Ja niin erilaista kuin Järvi-Suomi, jossa yleensä Suomessa matkustan.
PoistaHevostelua ja ruokaa...Kyllä kelpaa <3
VastaaPoistaMainio kombo! Ja saunat päälle😀
PoistaOli varmasti mahtava ratsastus-viikonloppu! :)
VastaaPoistaOli! Vaikka keli oli huono, tykkäsimme koko ajan!
PoistaKiinnostava paikka, täytyy pitää mielessä kun saan jalan kuntoon, niin voisi käydä kokeilemassa tuota maastoilua.
VastaaPoistaEhdottomasti! Pikaista paranemista jalalle!
PoistaOnpa upea miljöö! Ratsastuksen jättäisin välistä, mutta muuten kelpaisi ruokineen ja ympäristöineen :)
VastaaPoistaSekin onnistuu! Ja tuolla on myös kivoja patikkareittejä, jos se kiinnostaa!
Poista