Rakastan puomitreeniä!

Hippos-lehdessä julkaistiin vuoden 2021 aikana juttusarjaa puomiharjoituksista eli siitä, mitä millaisia puomiharjoituksia itse kukin voisi ratsunsa kanssa tehdä ja mitä hyötyä puomityöskentelystä on. Minulla on ollut viime vuodet ilo ratsastaa lännenratsastuksen trail-luokkaa, joka perustuu puomityöskentelyyn. Rakastan trail-tunteja - ja allekirjoitan täysin kaikki puomityöskentelyyn liittyvät positiiviset havainnot.

Puomisarjan lopussa korotettu puomi

Lännenratsastustunneilla Ruuna-Remmissä työskentelen usein puomien parissa, milloin mitäkin tehtäviä tehden: Harjoituksia on vaikka millaisia – mielikuvitus on rajana. Ylitämme puomeja eri askellajeissa mahdollisimman tarkasti niin, etteivät ne kolise kavioihin. Puomit voivat olla pötköttää maassa sellaisinaan, tai ne voivat olla korotettuja. Puomit voidaan asetella miten vaan suoraan linjaan, kaarelle tai ympyrälle. 

Välillä teemme side-pass -sivuliikettä yksittäisen puomin tai esim L-muotoon ladottujen puomien yli. Välillä peruutamme eri muotoisia puomikäytäviä.  Joskus laukkaamme puomeista rakennettuun neliöön, teemme siellä äkkipysäyksen, pyörähdämme hevosen akselin ympäri ja laukkaamme ulos. Vaihtelemme myös askellajeja puomitehtävien aikana.

Puomitehtävät opettavat tarkkaa ja huolellista avujen käyttöä, istunnan ja painon merkitystä ja pohkeiden käyttöä. Lännenratsastuksessa tämä korostuu, koska hevosia ratsastetaan pitkillä ohjilla eli olemattomalla kuolaintuntumalla.

Mitä opin? Opin tarkkuutta perusratsastukseen. Puomit eivät saa kolista, joten tiet on ratsastettava huolellisesti ja askelten on oltava oikein mitotettuja sekä riittävän ilmavia. Puomeilla opin arvioimaan ja valitsemaan oikeat tiet, laskemaan lähestymistä puomeille ja ymmärtämään hevoseni askelpituuksia. Opin valitsemaan sellaiset reitit, joissa hevosen on mahdollista suorittaa tehtävä puomeja kolistelematta. Puomin päällä en tee enää mitään, korkeintaan siirrän painoani enemmän jalustimille antaen hevosen selälle tilaa liikkua.

Painoa voisi olla himpun lisääkin jalustimilla

Opin myös oivaltanut katseen merkityksen kääntävänä avuna. Olen välillä kammennut hevosta otsa hiessä pienellä puomiympyrällä, kunnes olen muistanut käyttää katsetta kääntävänä avuna niin, että olen siirtänyt katsetta koko ajan riittävän kauas haluttuun pisteeseen. Tällöin hevonenkin on alkanut kääntymään helposti ja oma kroppani lopettanut jäkittämisen. Sellaisille ympyröille voisi jäädä pyörimään rentoina loputtomiin!

Puomityöskentelyssä oivallan, että hevosen on oltava sopivasti koottuna ja takajalat on saatava mukaan, ihan kuten kaikessa ratsastuksessa tavoitellaan. Hevosen on oltava todella hyvin avuilla, jotta pystyn esimerkiksi vaihtamaan askellajista toiseen puomitehtävien sisällä. Puomeilla tarvitaan hyvää perusratsastusta - ja puomit kehittävät perusratsastusta.

Peruutus L-muotoisessa puomikäytävässä

Puomitehtävät opettavat itsestäni ratsastajana. Huomaan esimerkiksi usein olevani toispuoleinen: tiukat laukkakäännökset kaareen asetetuilla puomeilla onnistuvat yleensä paremmin oikealle kuin vasemmalle, koska vasemmalle minun on vaikea saada sisäistä diagonaaliani toimimaan ulkopohkeesta sisäolkapäähän (eli keskivartalo ei ole mukana riittävän jämäkästi).

Puomit opettavat valmistelun merkityksen: en mitenkään saa hevosta pysähtymään laukasta puomilaatikkoon, jos en ole valmistellut hevosta ja pidä ratsua ”pohkeissani” myös viimeisen laukka-askeleen ollessa ilmassa.

Minulle puomitunnit – eli koko trail-lännenratsastus – on ihan parasta ratsastusta. Nautin suunnattomasti voidessani keskittyä 110-prosenttisesti edessäni häämöttävään puomitemppurataan ja suorittaa sen ratsuni kanssa mahdollisimman tyylipuhtaasti.

Pohkeenväistöä eli side pass L-muotoon ladottuja puomeja pitkin

Entä hevonen? Huomaan joka ikisellä tunnilla, että ratsuni tykkää puomitehtävistä. Välillä hevonen haluaa suorastaan esittää: "tajusin, anna mun tehdä tämä!"

Hevonen tulee puomitehtävissä avuille ja kuulolle, sillä puomit auttavat minua kokoamaan hevosta. Lisäksi hevonen huomaa, ettei selviä tehtävistä keskittymättä itsekin. Sitä paitsi, kuulen joka ikisen puomitunnin aikana hevosen hörisevän tyytyväisenä. 

Tässä linkki juttuun, jossa kerrotaan mitäkouluratsastaja oppii lännenratsastustunnilla.

Tässä linkki instaan, jossa videonpätkiä mm.puomitreeneistä.

Mukana menossa: lännenvarusteliike WesternSpirit sekä House of Horses Helsinki.

Temppuratsastusta talvipakkasella

No niin, olin elämäni toisella trick riding -temppuratsastustunnilla! Ensimmäisellä kerralla temppuilin niveliä lämmittävässä kesähelteessä Hestbakkissa pikkuisen issikan kanssa. Mutta nyt temppuilin Rauhalan tallilla joulukuussa, joten koordinaatiotani testasivat jänteitä kylmettävä pakkanen sekä isompiliikkeinen ratsu, suomenhevonen Helga. Opettaja oli sentään tuttu ja turvallinen Anni Jauhiainen.

Temppu temppuratsastustunnilla! Nyt Rauhalassa

Täytyy sanoa, että talvi vaikeuttaa lajia huomattavasti, sillä pakkasessa kroppa on jäykempi ja talvitamineet vaikeuttavat liikkeiden tekemistä. Mutta kivaa oli! 

Temppuilimme kaverini kanssa Helgan selässä vuorotellen. Toinen temppuili ja toinen kuvasi ja kannusti. Treeniin sisältyi olennaisena myös molempien kikatus. Ilo oli aitoa, sillä Anni teki homman mahdollisimman turvalliseksi valitsemalla ratsuksi viilipytty-Helgan ja taluttamalla hevosta riimun kanssa. Saimme siis keskittyä 100-prosenttisesti tehtäviin harjoituksiin.

Tässä Titanic käynnissä. Mutta sujui se pienen pätkän ravissakin!

Ihan hyvä vatsalihastreeni!

Kokeilimme kaikki kesän treenistä tutut liikkeet: heivautimme toisen jalan satulan yli, makasimme selällämme satulassa vaaka-asennossa, jökötimme satulan päällä slaavikyykyssä ja nousimme siitä suoriksi seisomaan sekä seisoimme hevosen kylkeä vasten yhden jalan varassa Titanic-kurotuksessa. Uutuutena kokeilimme vaakaa hevosen selän suuntaisesti (tumppu hepan harjaa käteen tukemaan tasapainoa), sekä punnerrusasentoa vatsallaan poikittain satulassa.

Teimme kaikki liikkeet ensin hevosen seistessä, mutta tosi pian siirryimme käyntiin (edistystä viime kerrasta, jolloin seisoimme tosi pitkään!). Titanicia kokeilimme myös ravissa. Ensin siitä ei tullut mitään ”seeeeeeeeis!”, mutta kun tasapainopiste löytyi, pystyin seisomaan ”melkein puolikkaan keskiympyrän verran” ravaavan Helgan kyljessä yhden jalustimen varassa.

Uutuutena punnerrusasento

Vanha tuttu urhea eisonta

Mitä seuraavaksi? Samojen liikkeiden jauhantaa niin, että ne pureutuvat lihasmuistiin. Sekä pidempiä pätkiä ravissa. Mitä siitä saan? Kivaa heppailua ja hyvää lihastreeniä! Seuraava tunti on jo varattuna.

Tässä linkki edelliseen juttuuni, jossa kuvaan miten liikkeet tehtiin.

Tässä linkki Annin treeneihin: North Arrow.

Tässä linkki Rauhalan talliin.

Lisää videoita instassa: Horseadventures_riitta 

Nuttunani oli House of Horses Helsingin lyhyt lämmin Shine in the Dark -jacket, jonka helmat eivät tarttuneet satulaan, tukikahvaan tai remmeihin.

Katsellaan Annin ja Helgan kanssa treenivideoita

Paris 2024: Jannin treenikuulumisia

Piipahdin marraskuisena lauantaina Vihdin Ratsastuskeskuksessa kuulemassa Paris 2024 -projektin kuulumisia ja seuraamassa Janni Martikaisen treenausta.

Tapasin Janni Martikaisen ja Cornandon Vihdin Ratsastuskeskuksessa

Maneesiin saapuessani Jannin äiti Virve Ruutu-Martikainen kävelytti Cornandoa eli ”Korppua” ja Janni käytti paikalla uutta lainahevostaan Avemmoa.  

Otimme kivan yhteiskuvan minkä jälkeen Janni nousi Korppunsa selkään. Nyt yhdeksäntoistavuotias Korppu, eli Cornando v/d Cadzandhoeve lopetti kisaamisen Jannin päätöksestä viimevuotiseen Pohjola Small Tour kisaan, jossa sijoittui Intermediaire 1 Freestyle- luokassa kolmanneksi. 

-Janni treenaa edelleen Korpulla. Minä ratsastan Korpulla myös ja joskus tulevaisuudessa Korppu siirtyy minun ratsukseni, kertoo Virve Ruutu-Martikainen. 

Äiti Virve Ruutu-Martikainen, tytär Janni Martikainen, Avemmo ja Cornando

-Olen Korpulle paljosta kiitollinen, sillä kasvoin Korpun kanssa junioriratsukosta GP-tasolle. Kisasimme yhdessä kuusi pitkää kilpailukautta. Opin Korpun avulla oman tapani ratsastaa.

-Ratsastuksen ohella opin Korpun avulla lukemaan hevosta, hevosen olotiloja, mieltä ja tarpeita,  Janni kiittää pitkäaikaista hevosystäväänsä.

Janni kiittää lämpimästi pitkäaikaista kisakumppaniaan Cornandoa

Jannin tämänhetkinen hevonen on Susanna Hyypiältä lainaan saatu 16-vuotias Avemmo. Suunnitteilla on ratsastaa Avemmolla ja etsiä samalla uutta kilpahevosta Paris 2024 -projektissa.

Avemmo on selvästi Korppua suurempi, mustanpuhuva hieno GP-ratsu. Korpussa ja Avemmossa paljon samaa mutta myös eroja:

-Molemmissa on vanhan herran arvokkuutta ja herkkyyttä. Mutta ratsastusavut ovat osin erilaisia. Avemmo on Korppua isoliikkeisempi, mutta tekee kaiken pienistä avuista, eikä Avemmoa ratsastaessa saa käyttää raippaa. Korpun kanssa työskentelystämme tuli tavallaan automaattista, koska hiouduimme vuosien varrella yhteen, Janni kiteyttää.

Seurasin Jannin ratsastusta maneesissa kuulumisia kysellen. Janni ja Korppu liihottivat maneesissa GP-ratsukon keveydellä esitellen laukkasulkuja, vaihtoja ja piruettiakin. Ihanaa katseltavaa!

Jannin ja Cornandon treeniä

Janni ratsastaa viitenä päivänä viikossa, kahtena päivänä hevoset huilaavat. Kolmena päivänä viikossa Janni ratsastaa intensiivisesti noin 45 minuuttia, kahtena päivänä treeni on vajaat puoli tuntia.  Treeniin liittyy aina vähintään 20 minuutin alku- ja loppukävely.  Treeniohjelmaan sisältyy perusratsastuksen ja tekniikkatreenin lisäksi puomeja ja juoksutusta. Välillä kävellään ulkona, joskaan Vihdissä Janni ei mene maastoon, koska reitti maastopoluille ei ole turvallinen reaktiivisille hevosille. Ruskeasuolla Janne Berghin luona treenatessaan Janni myös maastoilee.

Nyt on käynnissä hallitreenikausi. Tammikuussa Janni suunnittelee osallistuvansa Ypäjällä maajoukkuevalmennukseen rataharjoitteluineen. Se olisi ensimmäinen kisa Avemmolla. Janni jatkaa myös Rien van der Schaftin valmennuksessa.

Jannin viikkokalenteri on täynnä. Viiden ratsastuspäivän lisäksi Janni valmentaa ja ratsuttaa, työskentelee perheyritys- Hipposportissa ja käy crossfit-treeneissä. Tiukkaan viikko-ohjelmaan sisältyy myös Paris 2024 -projekti hevosen etsimisineen ja yhteydenpitoineen projektin jäseniin.

Toistaiseksi Janni on kokeillut yksitoista vaB-PSG- tasoista hevosta, joista yksi on ollut Suomessa, loput kauempana Euroopassa. Vielä ei ole osunut kohdalle se oikea. ”Klik” puuttuu.

-Kokeilemieni hevosten ratsastettavuudessa on ollut jotain, mitä olisi pitänyt alkaa muokkaamaan, esimerkiksi pois kitkettäviä huonoja tapoja, kuten suun aukomista, Janni kertoo.

-On myös haastavaa tunnustella hevosen todellista koulutustasoa, eli onko hevonen todellakin olympiatasoa.  Kaikista hevoskokeiluista kuitenkin oppii tunnustelemaan lisää, Janni miettii.

Kouluratsukko on hienoa katsottavaa!

Olympiatasoisen hevosen löytäminen on työlästä ja kallista. Rahat eivät ole vielä kasassa, joten Paris 2024 -projektiin kaivataan lisää osakkaita.

Paris 2024 -projekti on saavuttanut suurta kiinnostusta. Mukaan on tullut runsaasti jäseniä, suurin osa tuhannen euron osuudella, mutta joukossa on myös useita 2000 euron osakkaita sekä muutama isompi osakas ja lahjoittaja.  Lisäksi projektiin on tullut mukaan pienempien osuuksien kimppoja. Kimpassa voi olla mukana omalla nimellään tai anonyymisti.

-Olemme todella kiitollisia kaikille projektiin osallistuville ja toivomme mukaan lisää osakkaita! Projektin jäsenenä tuet suomalaista kouluratsastusta ja kilpaurheilua sekä autat nuorta urheilijaa saavuttamaan unelmansa. Lisäksi pääset seuraamaan läheltä hevosen etsintää ja olympiatason projektin toteutumista, Janni ja Virve kannustavat.

Tässä linkki Paris 2024 -projektiin

Tässä aiempi Riitta Reissaa -linkki Paris 2024-projektiin 

Olipa mukava vierailu! Kiitos kuvasta, Virve!

Tanska: Rantalaukkaa issikoilla

 Olipa kertakaikkisen miellyttävä yllätys löytää täydelliset laukkarannat niinkin läheltä kuin Tanskasta! Olen laukannut rannalla Espanjassa ja Costa Ricassa, ja tähysin jo seuraavaksi Ranskan Aquitaneen, mutta löysinkin huikeat rantalaukkasuorat Länsi-Tanskasta! Ja kun saimme vielä ratsuiksi hulmuharjaiset hauskat islanninhevoset, oli viikonloppu silkkaa mannaa! Tänne menen uudestaan!

Issikkalaukkaa Römön hiekkarannoilla

Lähdimme tälle Horsexploren reissulle kahdeksan naisen hurtilla porukalla. Hurautimme Kööpenhaminasta länsirannikolle vuokraamalla autot lentokentältä. Alun perin meidän piti lentää SAS:lla Helsingistä Köpiksen kautta Billundiin, josta meidät olisi erikseen sovitusti noudettu tallille, mutta kun SAS muutti lentoaikataulunsa sellaisiksi, ettei ratsastukseen olisi juurikaan jäänyt aikaa, peruimme SAS:n lennot ja lensimme Finnairilla Kööpenhaminaan. Ajomatkaa kentältä Römön saarelle oli runsas 300km, ja sen piti taittua noin neljässä tunnissa. Paluumatkalla näin olikin, mutta menomatkalla Tanskan poliisi sulki moottoritien jonkin rosvojahdin johdosta, joten köryttelimme saarelle kiertoteitä pitkin. 

Reitillä Köpiksestä Römöön tulee ajaneeksi Tanskan itärannalta länsirannalle, joten samalla saa läpileikkauksen maasta. Saapuminen Römöön on spektaakkelimainen: saarelle ajetaan 9 km pitkää töyrästietä pitkin meren aaltoillessa auton molemmin puolin.

Hotellin sisäaltaalla (kesällä on myös ulkoallas)

Kahden hengen mökit torneineen ja terasseineen

Perillä vaivannäkömme palkittiin: asetuimme taloksi kahden asuttaviin rantamökkeihin (valittavana on mökki- tai hotellimajoitus), nautimme puolihoitoon sisältyneet illalliset mereneläviä ja lammasruokia notkuvista buffet-pöydistä, rentoutimme lihaksia hotellin uima-altaassa ja ratsastimme sydämen kyllyydestä Römön metsäpoluilla ja rantahiekoilla! Oli niin hauskaa, ettei haitannut vaikka välillä satoi kaatamalla!

Hiekalla käveltiin, töltättiin ja laukattiin!

Ihana hiekkapohja metsäpoluilla!

Ohjelmassamme oli ratsastusta kolmena päivänä. Kaksi kertaa teimme parin tunnin käynti&töltti&laukka-reissun metsässä ja rannalla ja yhtenä päivänä ratsastimme viisi tuntia laukaten ja töltäten piiiiitkät pätkät Römön loputtomilla hiekkarannoilla. Koska kelit olivat huonot (satoi ja tuuli niin että ajattelin öisin lähteekö mökkikin lentoon), korvattiin ensimmäisen päivän rantalaukka metsäpätkillä. Viimeisenä päivänä emme enää välittäneet syysmyrskyn nostamasta merenpinnasta, vaan korvasimme rantatöltit pätkittäin vedessä kahlaamisella. Sadevarusteet kunniaan!

Rankkasateet nostivat merenpinnan tölttireitille

Nousuvesi toi rannalle kuoria ja kotiloita

Tallilla kopsutteli pihatoissa toista sataa islanninhevosta, ”tytöt” oikealla puolella, ”pojat” vasemmalla. Hevoset jaettiin asiakkaille varusterakennuksessa siten, että jokainen asiakas haki seinältä oman hevosen numeroa vastaavan esittelykortin, jossa oli tiedot hevosesta kuvineen, varusteineen ja luonnekuvauksineen. Asiakas haki hevosen pihatosta (jos tunnisti. Jos ei, odotteli henkilökuntaa apuun) ja kiinnitti ratsunsa pihan puomiin harjattavaksi ja satuloitavaksi. Oli kiva ”bondata” hevosen kanssa tunnin aluksi ja lopuksi. Hevoset olivat pääsääntöisesti todella ystävällisiä ja kärsivällisiä. 

Satulointia tallipihalla

Saimme myös kokeilla (ohjelmaan kuulumatta) tölttiä opettajan johdolla ovaaliradalla. Oli kiva opetella siirtymään tölttiin käyntiä vähitellen kiihdyttäen niin, että tunsi hevosen takajalkojen alkavan kerääntyä takamuksen alle tölttäämään.

Sain ratsukseni pari huikeaa mestaritölttääjää. Hevoset paahtoivat pehmoista tölttiä tukka suorana  pitkin luikertelevia metsäpolkuja ja tiivistä rantahiekkaa. Ihanaa! Menin myös ratsulla, jonka töltissä oli passia ja joka rannalla intopinkeänä laukattuaan päätti vetää metsässä laukan sijaa huimaa passia. Sekin oli älyttömän kivaa!

Tämä issikkatamma oli mestaritölttääjä

Ratsastusmaastot olivat vaihtelevia: välillä tölttäsimme ja laukkasimme mäntymetsässä kapeina mutkittelevia hiekkapolkuja pitkin, välillä spurttailimme merenrannan loputtomilla hietikoilla. Siirtymiset alueelta toiselle tehtiin yleensä käynnissä, oli sitten kyseessä maantie tai merellinen ”suomaisema”.  Osa reitistä kulki rannalla muiden ulkoilijoiden seassa. Leijat lensivät, kansa käyskenteli ja autot parkkeerasivat rantahiekalle kaikkein suosituimmilla vapaa-ajan rannoilla. Nyt lokakuussa oli aika rauhallista, mutta keskikesällä rantameno on varmaan aika vilkasta!

Picnic-tauolla nautittiin voileipiä ja viinerisiivuja

Ratsastustempo oli joutuisa. Vaikka porukassamme oli välillä yli 20 osallistujaa yhden oppaan vetämänä, ei tahtia sovitettu hitaimman mukaan. Opas veti letkaa reippaasti töltäten tai laukaten pysähtyen muutaman kerran reissun aikana odottelemaan jälkijunaa. Ratsukon tempo riippui pitkälti hevosesta. Osa hevosista oli erittäin menohaluisia eikä uupunut edes viiden tunnin vaelluksen loputtomista laukoista, osa ratsuista sen sijaan väsyi helpommin. Ratsuja löytyi kaikentasoisille ratsastajille. 

Vattimerellä sijaitseva Römö ja sitä ympäröivät saaret ovat Tanskan läntisimpiä alueita, jotka kuuluivat välillä myös Saksalle. Vaikka saarella asuu nykyisin vakituisesti vain n 500 asukasta,  ovat asutuksen juuret syvällä. Ensimmäiset asukkaat saapuivat saarelle noin 1200-luvulla ja vilkkainta alueella oli 1700-luvulla valaanpyynnin aikaan. Saarella asui aikanaan useita hollantilaisten ja saksalaisten valaanpyyntialusten kapteeneita ja merimiehiä. Nykyisin pääelinkeino on matkailu. Lisäksi alueella koulutetaan sotilaslentäjiä pommittamaan tankkeja. Saarilta on ponnistanut myös kuuluisuuksia, kuten rahtilaivavarustamo Maerskin perustaja.

Meri avautuu dyynien takaa

Välillä kasvillisuus muistutti Lappia

Mäntymetsästä löytyi kiva kapea seikkailupolku

Vattimeren rantahiekat ovat kiinnostava geologinen muodostelma. Eräiden kaivausten mukaan hiekan alta paljastuu kiveä vasta n 50 metrin syvyydessä. Kallioperä on muodostunut jääkauden aikana, minkä jälkeen meri on viskonut alueelle hiekkaa tuhansien vuosien ajan. Kasvillisuus on merellistä. Dyyneillä huojuu syvälle hiekkaan juurtunutta heinikkoa. Metsissä kasvaa mäntyjä ja tammia, jotka on istutettu jossain vaiheessa saaren historiaa. 1920-luvulle saakka saari oli puuton. Saariston eläimistö on rikas merenelävineen, lukuisine lintulajeineen – ja hylkeineen. Ostereita on vaikka muille jakaa. Ne ovat tuontitavaraa ja peräisin Japanista. Nyt pelätään ostereiden vievän elintilan perinteisiltä simpukoilta. Myrskyöiden jälkeen saattaa rantahiekasta löytää meripihkaa.

Oli mukava havainnoida rantahiekan monimuotoisuutta. Välillä astelimme tiukkaakin tiiviimpää hiekkaa pitkin, välillä kaviot upposivat pehmeämpiin hiekkakasaumiin. Osa rannasta näytti lähes suomaiselta vettyneessä maassa kasvavine mättäineen. Hiekkakenttä oli niin pitkä ja laaja, että kaukana etäällä siintänyt laiva näytti seisovan keskellä hiekkakenttää. Römön ranta on aktiivisessa vapaa-ajan käytössä. Hiekalle voi paikoitellen ajaa autolla lähes vesirajaa saakka ja rannat ovat ahkerassa käytössä: surffaajia, leijojen lennättäjiä, kolmipyöräisellä tuulivoimalla kulkevia ”autoja”. Hevoset eivät olleet leijojen lennättäjistä juuri moksiskaan.

Tanskassa syödään hyvin, ja Römössä erityisesti. Illallisbuffet notkui alkupaloja ja lämpimiä ruokia jäätelöbuffet-jälkiruokineen. Lauantain meribuffet äyriäisineen, simpukoineen ja monen sortin kala-aterioineen houkutteli koko ravintolasalin täyteen myös muita kuin hotellin asukkaita. Sama toistui lammasbuffet-iltana. Ilmeisesti saimme lähiruokaa, sillä Vattimeri vilisee mereneläviä ja lampaitakin näimme saarella tuon tuosta.

Vastavalo loi huikeita tunnelmia rannalle

Merta päin!

Tanska on kakkumaa: lauantain ohjelmaan sisältyi lisämaksuton kakkubuffet kahveineen. Laskin tarjoilupöydiltä 21 eri kakkusorttia. Kakkubuffasta nauttivat etenkin aikuiset tanskalaiset – eikä kellään näyttänyt olevan ylipainoa. Tanskalaisilla on varmaan erityinen kakkuaineenvaihdunta.

Römön saarilla on monenlaisia ratsastusvaihtoehtoja viikonlopun rantalaukoista useamman saaren ratsastuskierrokseen. Ryhmiä on aloittelijoista kokeneisiin. Jos raaskii irrottautua hetkeksi issikoista,  Römössä riittäisi muutakin tekemistä: voi tehdä hyljesafarin, osallistua osterinkeräysretkelle tai tutustua valaanpyynnin ja merenkäynnin historiaan, sodanaikaisiin bunkkereihin tutkineen tai tehdä retken Saksan puoleiselle Sylt-saarelle, pyörillä tai  kerätä meripihkaa ja tutustua rantahiekan dyyneihin ja rantaelämään. Mantereen puolella sijaitsee Tanskan vanhin kaupunki, upea viikinkien kauppapaikkana toiminut Ribe. Eikä Legolandkaan ei ole kaukana.

Tässä linkki tähän Horsexploren Tanskan kohteeseen. 

Menossa mukana ihana kotimainen House of Horses Helsinki– ratsastus- ja vapaa-ajan laatumerkki. Tällä kerralla ratsastin koko ajan HoH: sadetakki päällä.

Osa kavereista on reissukavereilta. Kiitos kuvista!

Täyttä laukkaa tunturissa!

Ratsastusvaelsin pitkän viikonlopun verran suomenhevosilla Saariselän tunturi- ja vaaramaisemissa. Yövyin teltassa erämaassa ja tutustuin myös Lapin legendaariseen kullanhuuhdontaan. Vaikka kelit vaihtelivat auringosta rankkasateeseen, nautin joka hetkestä ja palasin kotiin mieli on täynnä vahvoja elämyksiä. Tässä kooste:

Ihailemme  Kulmakurua

Laukkaspurtit tunturin laelle olivat reissun aatelia! Hevoset pinkoivat innoissaan ylös kanervikkoista rinnettä ja saavuttivat tunturin laen tyytyväisinä höristen. Kaiken kruunasi huipulla käyskennellyt valkohäntäinen porolauma.

Tunturien laeilla oli mukava viivähtää hetki maisemia ihaillen. Tunturit ovat puuttomia, joten näköala sinisinä siintäneisiin tuntureihin oli huikea. Ensimmäisenä päivänä ihailimme maisemaa kauas taivaanrantaan, mutta viimeisen päivän tunturinvalloitus päätyi sateeseen ja sankkaan usvaan, jonka läpi ei nähnyt pariakymmentä metriä pidemmälle. Ei haitannut, sillä sekin oli Lapin luontoa todellisimmillaan.   

Tunturin laella sateessa ja auringossa

Saariselän vaellus vei syvälle erämaahan. Kahtena yönä yövyimme telttaleireissä, jossa illallinen ja aamiainen valmistettiin nuotiolla. Ensimmäisenä yönä asetuimme valmiiksi pystytettyyn kahdeksan hengen kaminatelttaan ja toisen yön nukuimme 2-3-hengen pikkuteltoissa. Happimyrkytys oli siis taattu yötä päivää. Olin onneksi varustautunut kylmän kelin makuupussilla, sillä yöt olivat viileitä ja osin sateisia. Vaelluksen jälkeen päätin, ettei reissuille kannata untuvapussia kevyempää koskaan pakatakaan.

Pikkuteltta ja kaminatelttaa sisältä. Saimme alusiksi porontaljat

Hepat tarhattiin telttojen viereen

Koska meille osui puolisateinen viikonloppu, tuli testattua vaellusvarusteet melko perusteellisesti. Vedenpitävät vaelluskengät osoittautuivat vettäpitämättömiksi, mutta kuivuivat onneksi ensimmäisen yön kaminateltassa. Sen jälkeen puin kenkiin sukkien päälle pienet muovipussit. Antaa kastua vaan! Ennen ratsaille nousua sipaisin ratsastushousujen päälle rain legsit ja takiksi reisiin ulottuvan House of Horses Helsingin ratsastukseen suunnitellun sadetakin. Tällä systeemillä pysyin melko kuivana koko reissun. 

Märistä hanskoista en välittänyt, koska oli lämmin. Olin unohtanut kotiin paketin ohuita muovisia kertakäyttösormikkaita, jotka olisivat pitäneet sormet kuivina ja lämpiminä ratsastushanskojen sisällä. Varustekateuttakin koin: reissukaveri oli ostanut Hipposportista näppärät kalossit, jotka pitivät jalat kuivina sateessa ja jokien ylityksissä. Hankintaan!

Riitta reissaa täysvarustuksessa

Eksoottinen elämys oli joen rantaan, mustikanvarpujen ja kanervikon päälle pystytetty lattiaton telttasauna. Teltan etuosa toimi ”pukuhuoneena” ja takaosassa avautui sauna puukiukaineen ja kapeine lauteineen. Siellä sitä istuttiin lauteilla ohi virtaavaa Tolosjokea telttaikkunasta ihaillen. Kokeilimme myös uimista kylmässä joessa, joka ainakin minulla jäi hyisen veden huljutteluksi.

Telttasauna varvikossa

Koska vaelsimme erämaassa, nautimme picnic-lounaat luonnon helmassa, yleensä kirkkaana virtaavan joen tai puron varrella. Sidoimme hevoset vaivaiskoivuun syömään mehevää heinikkoa ja kaivoimme satulalaukuista spriikeittimen, kattilan, kahvipannun ja kasaan painuvat eväboksit, joihin meille annosteltiin päivän kanawrapit, lihapullat tai nakkipasta. Murkina maistui mainiolta syvällä kairassa!

Picnic nautittiin yleensä joen rannalla

Jotta erämaaelämys olisi täydellinen, hoidimme ja huolsimme hevoset itse. Kannoimme hepoille aamuin illoin vedet läheisestä joesta, jaoimme heinät ja rehuannokset, harjasimme ja satuloimme ja tarkistimme kaviot. Minun ratsultani jäi yhden jalan kenkä ilmeisesti vetiseen suohon, ja uusi kenkä nakutettiin kavioon saman tien leirillä.

Kuruja, tuntureita ja virtaavia jokia. Tällä reissulla ratsastettiin syvälle Lapin kairaan, eli maasto oli sen mukaista: käyntiä ja ravia kanervikkoisilla vaarojen rinteillä, laukkaspurtteja tunturien laelle, hidasta ja huolellista käyntiä suomaastossa, käyntiä ja ravia tunturikoivujen lomitse, kahlausta paikoin vuolaana virtaavan Tolosjoen halki, hyppyjä tunturipurojen ja ojien yli, heppojen juottamista jyrkkäreunaisissa puroissa… Helpoimmilta tuntuivat lyhyet osuudet maastopyöräilyreiteillä.

Vaikeahkossa maastossa oli välillä autettava hevosta. Nousimme lähes joka päivä hetkeksi satulasta taluttamaan hevosta siksak-tyyliin alas jyrkimpiä ja kivisimpiä rinteitä. Pisin talutussessio taisi kestää puolisen tuntia. Se teki itse asiassa hyvää omillekin jaloille!

Reitti edellytti tasapainoa ja hevosen hallintaa kaikissa askellajeissa ja menisi hukkaan, jos ei uskaltautuisi pitkiin vauhdikkaisiin laukkapätkiin tuntureilla tai laakson hiekkateillä, tai rohkaistuisi hyppyyn ojan yli. Siis ei aloittelijoille.

Suomenheppa – paras heppa. Meillä oli reissulla 5 ihanaa suomenhevosta, joista jokainen oli oma persoonansa. Oma ratsuni oli alun perin vaativan tason kouluratsu, joka jäyhänä ja vakavamielisenä asteli mättäältä toiselle, taituroi kivisillä poluilla, hyppi tunnollisesti ojien yli, kahlasi halki virtaavan joen, sekä laukkasi ja ravasi pitkin kanervikkoa ”koska se kuuluu ohjelmaan”. Aivan ihana, tunnollinen ruunaherra!

Oli hauska huomata, miten kokenut kouluhevonen rentoutui maastossakin kevyestä kuolaintuesta, ja miten se ratkaisi kiitolaukkapätkät harppomalla tyylikkäästi ”lisättyä laukkaa”. Ratsuani ei häirinnyt tippaakaan, että reissukaverit singahtivat horisonttiin pieniksi pisteiksi!

Myös reissukaverit pitivät hevosistaan, joista moni oli entinen ravuri. Se todellakin näkyi vauhdissa! Kivet ja kanervat sinkoilivat suokkien painellessa häntä suorana laukkaan! Osa hevosista oli kevyempiä, osa kovempia kädelle. Vetokisaan ei kannattanut – eikä tarvinnutkaan – ryhtyä.

Kaikilla hevosilla oli kiva luonne (vaikka yksi leikkikin hoidettaessa hetkittäin lohikäärmettä), hevoset osasivat asiansa, olivat eteenpäinpyrkiviä ja nauttivat reissusta. Tarvittaessa hevoset kannustivat toisiaan. Yksi ratsuista kulki alkuun verkkaisesti joukon jatkona ja ehdotteli omia reittejään, kunnes vaihdoimme paikkaa niin, että konkariratsuni – lauman johtaja – asettui peräsimeen letkan perälle. Eipä syntynyt enää rakoja jonoon!

Urheat vaellusratsumme

Raikas Lapin-makuinen lähiruoka ravitsi reissaajaa. Ratsastusreissuilla kuuluu syödä hyvin, sillä makunautinnot ovat osa matkailuelämystä. Saariselän vaelluksella herkuttelimme nuotiotulella valmistetuilla poronkäristyksellä ja taimenella, höystöinään perunamuusi ja kevyesti paistetut kasvikset. Yhtenä iltana paistoimme lettuja, toisena emme taimenähkyssämme jaksaneet ajatellakaan jälkiruokaa, vaan kapusimme illallisen päätteeksi lähes suoraan telttoihimme nukkumaan.

Illallinen leirissä joen rannalla

Vaellusreitin lopussa majoituimme Laanilan Kievariin, saunoimme perusteellisesti ja nautimme kievarissa kolmen ruokalajin illallisen mätileipineen, poropaisteineen ja lämpimine valkosuklaa-mansikka -kulhoineen. Oli hauska herkutella ravintolassa, josta oli suora näköala viereisellä niittylaitumella yöpyviin ratsuihimme.

Kullanhuuhdontaa ennen ja nyt. Viimeisenä vaelluspäivänä ratsastimme Rainbow’s End – kullanhuuhdonta-alueelle kuulemaan Lapin kullan historiasta ja nykypäivästä. Kuulimme valtauksen Paavo-isännältä, että kulta on oikeasti peräisin avaruudesta, ja että Lapin kultaa arvostetaan maailmalla verettömyydestä, koska sen vuoksi ei ole tapettu ketään.

Ivalojoen alue on Lapin suurimpia kultamaita Lapissa. Kultaa on kaivettu alueella 1800-luvun puolivälistä lähtien, ja kaivetaan jatkuvasti sekä lapiopelillä että koneellisesti, ja ahkera – lomia pitämätön – huuhtoja voi kaivuulla itsensä elättääkin. Venäjän-vallan aikaan kaikki kulta piti myydä Venäjän keisarille, mutta kaivajat salakuljettivat kullan Norjaan, jossa siitä sai paremman hinnan kuin ”kitsaalta keisarilta”.

Kullankaivuu ja huuhdonta ovat myös turismia. Talvisin Paavo vie tilausryhmille vaskoolit ja maajauhepussit vaikka hotelliin. Aika usein jonkun vaskoolissa kiilteleekin kauniita kultahippuja! Paavon valtaustienoolla on kaivettu kultaa ainakin 140 vuotta ja sitä pitäisi riittää vielä 500 vuodeksi.

Rainbow’s Endissä voi ihailla myös lukuisia arvokiviä, joita Suomesta löytyy (kuulemma turkoosia ei löydy). Prinsessa Dianan vihkisormuksen sininen safiirikin on kuulemma kaivettu Suomen Lapista.

Tämä neljän päivän ja kolmen yön ratsastusvaellus Arctic Trail to Lappish Gold on Horsexplore-ratsastusmatkatoimiston valikoimissa. Vielä on tilaa 9.9. starttaavalle reissulle. Ensi vuodelle o suunnitteilla vaelluksia elo- ja syyskuussa.

Reissasimme Saariselälle vaellusta edeltävänä päivänä Finnairin lennolla Ivaloon. Ostimme yhdeksi yöksi tähän reissuun räätälöidyn majoitus- ja kuljetuspaketin Aurora Villagesta. Meidät haettiin autolla kentältä Villageen ja vietiin aamulla Villagesta tallille. Aurora Villagen osin lasi-ikkunaisista mökeistä voi hyvällä säällä ihailla revontulia sängyssä makoillen. Koska ei ollut turistiaika, olimme ainoat asiakkaat ja meille tuotiin aamiainen huoneisiin jääkaappiin.  Toinen vaihtoehto olisi ollut majoittua omatoimisesti Saariselällä, ei huono sekään.

Osa kuvista on reissukavereiden ottamia. Kiitos heille!

Mainio oppaamme Maria