Maastakäsittelutunnin oivalluksia (mukana video)

Kävin äskettäin elämäni ensimmäisellä – mutta en todellakaan viimeisellä – maastakäsittelytunnilla.

Peruutustehtävä L-muotoista kujaa pitkin… tiukka kulma!

Paikaksi valikoitui lännenratsastustalli Ruuna-Remmi, jossa treenaan länkkää Pirjo Marjasen opastuksella. Maastakäsittelyhepakseni sain tallista tutun quarterin Topin.

Sain vahvistettua suhdettani Topiin, jota ratsastan usein.

Oivalsin paljon! Opin maastakäsittelytekniikan alkeita ja sain parannettua yhteistyösuhdetta hevoseen. Opin pitämään oman reviirini ja väistättämään hevosta ystävällisesti mutta selkeästi. Sain johtajuuden toimimalla reilusti ja selkeästi. Palasimme tunnin jälkeen Topin kanssa talliin tyytyväisinä tasatahtiin astellen.

Opin itsestäni ratsastajana. Olen selvästi liian ”löysä” olemukseltani ja hidas reaktioiltani. Topi on hyvin koulutettu, joten teki ilomielin ja rennosti kaiken mitä osasin oikein pyytää, kunhan ymmärsi pyynnön. Pyyntö ei todellakaan mennyt perille, jos olemukseni oli yhtään ”sinne päin” ja olin liian hidas paineen käytössä ja sen poistamisessa. Oli todella tärkeää jatkaa painetta, kunnes hevonen tekee tehtävän ja irrotta paine HETI kun hevonen toimii halutusti. Kun toimin noin, Topi toimi kuin unelma ja maiskutteli rentona ja tyytyväisenä suutaan.
Tämän kaiken kun saisi vietyä mukanaan satulaan, niin a vot!

Peruutustehtävä L-kujassa alkaa...

...selviämme kulmasta...

...ja Topi rentoutuu... riimunaru voisi olla jo täysin löysä

Tässä video side passista L-muotoista puomireittiä pitkin. Korjattavaa on vielä paljon (mm hevosen kaulan suoruus, riimunarun pituus jne), mutta tästä on kiva jatkaa!



Söpö nuttuni on House of Horses_Helsingin kätevä vetoketjutaskullinen huppari. Ja jalassa maneesikatteen seassa pilkistää Alberto Fascianin nilkkurit.
Western-tarvikkeiden like Western Sprit sijaitsee kätevästi Ruuna-Remmin tallialueella.
Tässä linkki Ruuna Remmiin.

Ratsastusjousiammunnasta tykkäävät hepat ja ratsastajat

Olen nyt osallistunut kahdesti Katariina Cozmein vetämälle ratsastusjousiammuntakurssille, ensin puolen päivän ja sen perään koko päivän kurssille. Niinhän siinä kävi, että tykästyin lajiin oikein kunnolla! Kokosin tähän postaukseen nipun Katariinan oppeja. Näillä on hyvä kuivaharjoitella. Ammuntatyylejä on monia, Katan kanssa treenattiin "soturityyliä".

Nuoli lentää ja suokin harja hulmuaa Kuva: Marianne ja Isabella Hyppönen

Ratsastusjousiammunta on paitsi kivaa, myös antoisaa, koska se harjoittaa mukavalla tavalla asioita, joissa en ole vahvimmillani. Ensinnäkin, nuoli ammutaan kevyessä istunnassa, jota treenataan tunnilla paljon kaikissa askellajeissa. Surkeat reisilihakseni joutuvat töihin ja tasapainokin kehittyy! 
Toiseksi, nuoli ammutaan ohjat hevosen kaulalla, eli laji kasvattaa rohkeutta ja laajentaa mukavuusaluetta.

Mitä varmempi on jousipyssyn käsittelyssä, sitä nopeammin lajissa etenee (ja sitä mukavampaa treenaaminen on). Jousipyssyn pyörittelyyn ja maassa ampumiseen kannattaa siis käyttää kunnolla aikaa, jotta ammunnasta saisi ratsailla enemmän irti – ja ainakin säätäisi vähemmän.

Katariinan kurssipäivä alkoi tutustumisella jousen ja nuolen käyttöön. 
Opettelimme ”kokoamaan” jousipyssyn, eli virittämään jänteen jouseen oikeaoppisesti ja näppärästi (ainakin toistojen myötä). Sitten opeteltiin pitämään jousta oikein päin ja oikeanlaisessa otteessa. Kuulostaa helpolta, mutta ei ole, koska jousipyssy on usein symmetrinen… 

Näyttää vaikeammalta kuin onkaan, kunhan tottuu! Kuva: Marianne ja Isabella Hyppönen

Harjoittelimme ensin ammuntaa maassa seisten. Katariina neuvoo ampumaan jalat hieman eri asennossa kuin ”perusjousiammunnassa” (jossa jalkaterät osoittavat samaan suuntaan). Ratsastusjousiammunnan ”maaharjoittelussa ” sen sijaan seistään jalat maassa rennosti ”kamppailulajiasennossa”, eli kevyessä haara-asennossa niin, että etummainen jalkaterä osoittaa maalitaulun suuntaan ja taaempi jalkaterä eteenpäin.  Tämä on tärkeää, koska ampuvan ratsastajan  täytyy pystyä mukautumaan laukkaavan hevosen liikkeeseen ja yllättäviin tilanteisiin esimerkiksi metsäradalla.

Seuraavaksi totuteltiin jännittämään jousipyssy laukaisuvalmiiksi (tässä vaiheessa emme ymmärrettävästi vielä saaneet nuolia). Tämä tehtiin SEKÄ työntämällä jousta eteenpäin ETTÄ vetämällä jännettä taaksepäin. 
Hartiat pidettiin rennosti paikoillaan (eivät nouse korviin) ja jänteen vetokäsi hipoi tyylikkäästi leukaa. Katariina neuvoi käyttämään vetovaiheessa ”anteroita”, eli lapaluiden lähellä olevia sahalihaksia. Hyvän asennon ja ”anteroiden” löytymistä auttoi, kun ajatteli ylvästä ja rentoa tangotanssijaa. 

Katariina Cozmei opettaa oikeaa asentoa Kuva: Marianne ja Isabella Hyppönen

Kas näin pidetään jousipyssyä

Jousta pitävän käsivarren kanssa piti olla tarkkana, ettei vapautuva jänne pasauta ylitaipuvaan kyynärvarteen mustelmarivistöä. No, sen oppi äkkiä muistamaan. Ranne pidettiin suorana niin, että maalitauluun tähtäsi etusormen ensimmäinen nivel.

Tässä vaiheessa homma tuntui vielä aika yksinkertaiselta, mutta nuolen lisääminen harjoitukseen moninkertaisti liikkuvien osien määrän. 
Opettelimme pitämään nuolta jousessa ”odotusasennossa” etusormen ja keskisormen välissä (ja luonnollisesti palauttamaan sormet jouseen ampumavaiheessa).

Opettelimme myös ottamaan kiinni nuolesta nokin (nuolen peräpään) kohdalta, asettamaan sen jousen kahvalle sormien varaan ja nokittamaan nuolen jänteeseen.  Tätä liikettä treenattiin monta toistoa, jottei nuoli luiskahtaisi käsistä, kun asetta virittää laukkaavan hevosen selässä.

Opettelimme myös tukemaan nuolta nuolikäden etusormella ja peukalolla, jotta se pysyisi napakasti paikallaan. 
Nuoli ammuttiin palauttamalla nuolta tukeva etusormi jänteeseen ja vapauttamalla sitten jännettä virittävä sormet kertalaakista. Ja todellakin kertalaakista, sillä kun vahingossa hivutin sormet auki vähitellen, nuoli ei lentänyt kunnolla, vaan lörpähti maahan lähes hevosen viereen. Sanomattakin selvää, että tämän liikeradan saaminen lihasmuistiin edellyttää paljon toistoja. 

Ja taas mennään! Kuva: Marianne ja Isabella Hyppönen

Täytynee ostaa jousipyssy ja toistella virittämistä kotona, vaikkei turvallisuussyistä ampuisikaan. Katariina nosti turvallisuuskysymykset esiin tuon tuosta, sillä jousipyssy on tappava ase eikä vahinkolaukauksia ja harhanuolia saisi tapahtua.

Kun tekniikka oli hallussa, tai ainakin tiedossa, opettelimme ampumista paikallaan seisten, kävellen ja kevyesti juosten. Jos nokittaminen oli alkanut sujua seistessä, vaikeutui se huomattavasti nuolen hölskyessä juoksuaskelten tahtiin.

Kun maatreenit oli taputeltu, kävimme lounaalla ja sitten satuloimme hevoset. Sain ratsukseni suomenhevostamman, todellisen ratsastusjousiammunnan konkarin. Verryttelimme hevosia kevyesti, minkä jälkeen sidoimme ohjat solmuun ja kiinni satulan kauhukahvaan.

Alkoi mukavuusalueeni ensimmäinen laajennus: kevyen istunnan treeni kaikissa askellajeissa, mieluiten kädet sivulle levitettyinä.

Pikkuhiljaa tasapaino alkoi löytyä. Tunnin edetessä huomasin ammunnan itse asiassa auttavan kevyessä istunnassa pysymistä, koska ampuminen tuntui paljon helpommalta kropan kiertyessä vapaasti tarpeen mukaan.

Horsexploren reissulla treenataan tarpeen tullen maneesissa

Sormet kohillaan! Kuva: Katariina Cozmei

Kun hevoset oli verkattu ja ampujien kevyt istunta kunnossa, alkoi ammuntatreeni suoralla radalla, jonne oli aseteltu muutama maalitaulu n. 10 metrin päähän ratsastusradasta. Ensin ammuttiin käynnissä. Hyödynsimme maalialueelle lähestymisen nokitustreeninä ja virittelimme asetta moneen otteeseen ampumakuntoon ennen laukausta.

Kun käyntiammunta alkoi sujua, siirryttiin raviin. Tässä kohtaa muutama hevonen teetti lisätyötä pyrkimällä vetäisemään suoran laukassa – kuten ratsastusammunnassa oikeaoppisesti kuuluu. Pikku hiljaa kaikki asettuivat ravimoodiin ja treeni jatkui.

Ravirupeaman jälkeen pääsimme ampumaan myös laukasta. Pari ensimmäistä ampumasuoraa hujahti salamannopeasti! Hevosen laukkasi intopinkeänä suoran päähän samalla kun itse ähisin kevyessä istunnassa yrittäen nokittaa nuolta jänteeseen.

Sain onneksi luvan nokittaa aseen valmiiksi ennen laukannostoa, jolloin pystyin treenaamaan laukkaan sopeutumista ja ampumista. Hitsi että oli kivaa! Sitä herkkua olisin voinut jatkaa loputtomiin!

Hevoseni laukkasi reipasta vauhtia ja pää alhaalla, mutta kun totuin siihen ja luotin hevoseen, tuli hommaan imua. Itse asiassa niinkin paljon, että pystyin kerran maalit missattuani laukaisemaan vielä viistosti taaksepäin sen sijaan että olisin tarrannut radan päässä äkkiä ohjiin. Niin se on tässäkin lajissa, että luottamus hevoseen on kaiken a ja o.

Kun päivä alkoi olla pulkassa, ja Katariina jäähdytteli meitä lopuksi ammunnalla käynnissä. Tuntuipa se helpolta säpäkän laukkapätkän jälkeen! Nuolen nokittamiseen tuntui olevan aikaa puoli päivää! Tietenkään en aina osunut tauluun, mutta tekniikka tuntui jo varmemmalta.

Itse asiassa en ollut koko kurssin aikana huolissani osumista, pääasia, että tekniikka varmistui. Luotan siihen, että ampumatarkkuus paranee, kun ei enää tarvitse keskittyä aseen käsittelyyn.

Iloiset kurssilaiset!

Treenaan jousiammuntaa mielelläni kavereiden kanssa Horsexploren suomenhevosviikonloppujen yhteydessä, jolloin ohjelmassa on kaikenlaista: maastoilua, jousiammuntaa ja ratsastustunti, joka kestää 1,5 tuntia.  
Horsexploren jousiammuntaviikonloput pitää varata erikseen, koska ryhmillä on minimikoko 5 ampujaa. Laita yv jos kiinnostaa tai riitta@horsexplore.com. 


Mukavat ja laadukkaat suomalaiset ratsastustamineet löytyvät House of Horses Helsingin valikoimista. Jousiammuntaan on Katariina Cozmei suunnitellut tyylikkäitä ratsastushameitakin. Käytän niitä kyllä kaikessa muussakin, erityisesti viileän kelin ratsastuksessa.

Ja tässä linkki Katariina Cozmein valmennuksiin ja ratsastusjousiammuntavarusteisiin 

Aasiretki on monipuolista liikuntaa!

Jos haluaa monipuolisen lihastreenin ja täydellisen irtioton arjesta, kannattaa mennä aasiretkelle! Aasit ovat innokkaita retkeilijöitä. Lisäksi ne teettävät taluttajillaan mukavasti lihastyötä syöksymällä tuon tuosta tienposken apilamättäälle. Aasiretki harjoittaa myös naurulihaksia!

Aasi tähtää apelikkoon! Kuva Saija Grönholm

Kävin kaverien kanssa Tukkilan tilan aasiretkellä sateen jälkeisenä heinäkuun iltana, jolloin Porvoon jokilaakson maisema on ehkä kauneimmillaan. Aasit odottivat meitä tarhassa ja pakkautuivat innokkaina portille isännän aloittaessa riimuttamisen. Saimme mukaamme aasin per taluttaja.

Aloitimme retken harjaamalla aasit Tukkilan pihalla samalla kun aasit mutustivat ruohoa. Harjattavaa riitti, sillä aasit vaihtavat karvaa heinäkuussa.  Pian olimme kuitenkin valmiit retkelle. Saimme mukaan käsin piirretyn kartan ja järjestäydyimme letkaksi. 

Tukkilan aasit lähtevä innolla retkelle. Riimuttamassa isäntäväki. 

Retki alkaa harjaamalla aasit

Etenimme iloisen sekavana seurakuntana, semminkin kun letkan johtaja, taluttamani Lumi-aasi osasi hyödyntää kartan vilkaisuni tai valokuvaushetkeni syöksymällä haukkaamaan heinää. Samaa tekivät kaikki muutkin. Tällä idealla mentiin koko reitti: taluttaja taluttaa, aasi kulkee viattomana vieressä tienposken apiloita sivusilmällä mittaillen ja taluttajan lievää herpaantumista odotellen. Ryhmän ovelin pikkuaasi otti peräti pienet ritolat ja karkasi laukalla viereiseen apilapeltoon. No, helppohan se oli sieltä pyydystää ja taas matka jatkui.

Lumi-aasi bongaa apilamättään.

Hän laukkasi apilapeltoon

Pienet sumat kuuluvat vaellukseen

Aaseja ei voi pakottaa. Aasit osallistuvat askareisiin omilla ehdoillaan. Pikku hiljaa löysimme aasien kanssa yhteisen sävelen ja etenimme mukavissa pätkissä, tuon tuosta muheviin apelikkoihin pysähdellen.   Aasiretki opettaa kärsivällisyyttä sympaattisella tavalla.

Retkireitti oli muutaman kilometrin pituinen ja sisälsi vehmaita peltoja halkovan hiekkatien, pieniä metsäteitä ja metsäpolkuja. Taustalla kohisi Porvoonjoen koski (jos oikein höristeli). Siis suomalaista maaseutua kauneimmillaan. Reitti oli merkitty puihin kiinnitetyillä söpöillä aasinkuvilla ja nuolilla, joten eksymisen vaaraa ei periaatteessa ollut.

Varsin tyylikästä etenemistä

Lisää seesteistä etenemistä (kuvasi Isabella Hyppönen)

Nyt nautitaan kesäillasta (kuva Heidi Backman)

Reitin puolivälissä meitä odotti viltille katettu picnic-kori vesipulloineen, kahveineen ja kotitekoisine tosca-raparperi -muffinseineen. NAM! Kiinnitimme aasit puunrunkoihin valmiisiin kiinnitysnaruihin ja asetuimme picnicille aasien mutustellessa heinää ja lehtiä. Välillä ponnahdimme vapauttamaan koipensa naruihin sotkeneita aaseja ja lopulta irrotimme pari toivottominta solmuilijaa kokonaan naruista. Aasit pysyivät hyvin paikalla kavereidensa luona.

Aasit ja taluttajat picnicillä

Aasiterapiaa (kuva Marianne Hyppönen)

Aaseilla on hyvät hermot. Ne eivät hätääntyneet mistään: eivät sotkeuduttaan naruihin, kohdatessamme autoja, ohittaessamme räkyttäviä koiria tai mistään muustakaan. 
Pelästyessään aasit reagoivat jähmettymällä, eivät syöksymällä suin päin pakoon. Aasit ovat myös rohkeita: talon tappelijakissa kiertää aasitarhan visusti ja onpa kuulemma ilveskin valinnut kohteekseen mieluiten jonkun muun kuin aasin. Muutoin aasit ovat ystävällisiä ja rauhallisia.

Opaste

Tukkilan tamma ja varsa

Ohitimme retkellämme Tukkilan tammalaitumen varsoineen.  Hepat kirmasivat ihasteltaviksemme kuin Suomi-filmissä. Aasiretken päätteeksi pääsimme seuraamaan tammojen ja varsojen ruokintaa. Isäntä huikkasi pihatosta kutsuhuudon kauas laitumelle, ja kohta tammat ja varsat laukkasivat paikalle melassille. Tukkilassa on kasvatettu suomenhevosia vuodesta 1997, lähinnä kouluratsuiksi. Hevoset laiduntavat paljon ja synnyttävätkin ulos laitumelle.

Tammat ja varsat tulivat tervehtimään aasiletkaamme

Aasiretkien lisäksi vuonna 1830 perustetulla Tukkilan sukutilalla on matkailijoille paljon muutakin tarjottavaa, kuten aamiaismajoitusta, savusauna, tallipaikkoja ja life coaching -retkiä.

Tässä linkki Tukkilan tilalle

Suomalainen vapaa-ajan vaatemerkki House of Horses Helsinki istui suomalaismaisemaan kuin nenä päähän. Tässä uutuus, ruusukuvioinen kollari.
Aasiretkellä oli hyvä astella vedenkestävissä ja mukavissa Alberto Fascianin nilkkureissa. 

Tölttitreenia ja maastoilua: Jau Jau!

Viime viikolla kurvasin ratsastuskavereiden kanssa Jau Jau -issikkatallille, jossa harjoittelimme ensin askellajitunnilla ja teimme sen perään tunnin maaston. Aloitimme issikkaillan harjaamalla ja satuloimalla hevoset, jotka oli korona-aikaa kunnioittaen tuotu avaralle tallipihalle hoidettaviksi. Sain ratsukseni aivan hurmaavan Ljufur-ruunan (suomeksi "lempeä"), joka oli taitava, yhteistyöhaluinen ja rento. Juuri sellainen, jolla on ilo oppia!

Ljufur oli nimensä mukaisesti lempeä

Jau Jaun perustaja ja omistaja Heli Keppola piti meille tunnin. Tunnen Helin aiemmin Horsexploren foto&riding – matkoilta Espanjasta ja Romaniasta, jossa ratsastuksen lomaan oli sovitettu Helin valokuvaopetusta.  Jahka koronatilanne rauhoittuu, on tulossa taas uusia foto&riding -kursseja!

Jau Jau:n omistaja ja opettaja Heli Keppola

Heli haluaa, että issikoita ratsastetaan hyvässä muodossa, yhteistyössä hevosen kanssa ja hevosen hyvinvointia kunnioittaen. On aina ratsastettava niin, että hevonen on tyytyväinen ja pysyy hyvässä kunnossa. Tavoitteena on, että hevonen ja ratsastaja pitävät huolta toistensa fyysisestä ja psyykkisestä hyvinvoinnista.
Aloitimme tunnin kulkemalla kentän ympäri käyntiä samalla hengittäen nenän kautta sisään ja suun kautta ulos niin, että ikään kuin mukauduimme hevosen tilaan. Huomasin hevosen pitävän hengityksestäni ja harjoituksen keskittävän minut tiiviimme tunnin kulkuun. Hevonen parani entisestään kun Helin ohjeiden mukaan rullasin istuinluita hevosen askelien mukaan takaa eteen kuin polkimia takaperin.

Tunnilla

Heli antoi meille monta ahaa-elämystä, joiden tuloksena hevoset poikkeuksetta paranivat. Minua puhutti ajatus kehon jakamisesta kolmeen osaan, jossa alapalkki päkiästä polveen ajattelee alas ja taakse, keskipalkki polvesta lantioon ajattelee hieman eteenpäin ja yläpalkki navasta päälakeen on ryhdikkään rento ja ajattelee mieluummin aavistuksen taakse kuin eteen. 
Ylipäätään istuntani rauhoittui heti, kun keskityin kantamaan ylävartaloa rennosti ja ylväänä.

Hyödyllinen oli myös ajatus käsistä, jotka ovat nyrkkien osalta lähellä toisiaan, mutta tekevät aavistuksen tilaa kainaloiden tienoolla. Se rentoutti ja toi ilmavuutta olemukseen. Koetin myös miettiä, että käteni ovat pelkät staattiset solmut ohjissa, jotka jatkuvat kuolaimista kyynärpäähän, joten pidätteitä tekee pikemmin kyynärpää kuin käsi.

Että oli mukavaa ja seesteistä!

Harjoittelimme tunnilla etenkin tölttiä, koska se on issikoiden erikoisuus ja meille ”ei-issikkaharrastajille” melko eksoottinen askellaji. Aloitimme harjoituksen käyntivoltilla lyhyen sivun alussa ja siirryimme tölttiin seuraavalla pitkällä sivulla jatkaen pääty-ympyrälle.

Ljufur oli hieman vino, joten sain hyviä ohjeita hevosen suoristamiseen. Auttoi valtavasti, kun suuntasin katseen voltilla hevosen ulko-korvan yli sen sijaan että olisin tuijottanut voltin keskipistettä. Jotenkin ulospäin katsominen tasapainotti hevosta. Auttoi myös, kun nostin aavistuksen sisäkättä ja ohjasin ulko-ohjaa himpun ulospäin.

Tässä korjaillaan vinoutta

Oltiin kaikki oikein tyytyväisiä tuntiin! Sitten maastoon!

Ahaa-elämyksiä pitäisi päästä toistamaan kerta toisensa jälkeen, joten enköhän suuntaa Jau Jau -tallille uudestaan. 

Jatkoimme tunnilta maastoon tunnin kestävälle ihanalle retkelle, jossa kävelimme, tölttäsimme ja laukkasimme kauniita metsäteitä. Käyskentelimme puunjuurakkoisilla rehevillä metsäpoluilla ja ihmettelimme kesän vehreyttä.

Tunnelmia maastosta

Töltti- ja laukkapätkät olivat sen verran pitkiä, että ehdin aina ottaa hyvän tölttiasennon paino jalustimilla ja nousta laukassa pieneen kevyeen istuntaan – pieni riitti, sillä hevonen oli niin pikkuruinen. Tuollainen maastolenkki on puhdasta terapiaa. Elämän suolaa.

Muuten: Jaujau:n ratsastusfilosofiasta ja oppilaiden itsenäisestä kesäharjoittelusta on tulossa juttu Hippos-lehden elokuun numeroon 5/2020.

Ratsastan mielelläni suomalaisissa House of Horses Helsinki -varusteissa, jotka ovat toimivia, kestäviä ja ihanan näköisiä! Kuvissa ratsastusleggingsit sekä uutuus HoH Hoodie Vol 2,jota saa vaaleanpunaisena ja harmaana.

Kuvat tunnilta ovat Jau Jau -tallin ottamia. Tässä linkki Jau Jau -tallille.

Kesäviikonloppu suomenhevosparatiisissa

Suvi on Suomen parasta aikaa, etenkin kun sen saa viettää suomenhevosten parissa. Nautiskelin kesäkuussa iki-ihanasta suomenhevosviikonlopusta Horsexploren uudessa kohteessa Turun tienoolla. Täällä ratsastettiin paljon: noin 10 tuntia perjantai-iltapäivästä sunnuntain lounaaseen! Seikkailimme kolmen tunnin pituisilla maastolenkeillä ja mukaan mahtui myös puolitoistatuntinen ratsastustunti. 

Laitumella tapasin nuoret suomenhevoset ja aasin, joka uskoo olevansa hevonen.

Hurautimme tallille perjantai-iltapäivänä ja sukelsimme heti suomenhevoskasvattajan arkeen: pääsimme seuraamaan tamman astutusta. Tallille tuotiin hieno mustankiiltävä, kouluratsastuksen kansallistasolla ja kenttääkin kisaava suomenhevosori Salmiakki Poika. Salmari talutettiin siemennyspukilla varustetulle oriasemalle, jonne oli aiemmin tuotu boksiin tamma. Emäntämme Elina neuvoi meitä seuraamaan operaatiota varovaisesti nurkan takaa, jottei Salmarille tulisi ramppikuumetta. Kun täysinpalvellut Salmari oli viety pois, astutettiin tamma putken avulla. Näimme viikonloppuna tallissa ja tarhassa muitakin oreja, kuten Jämptin ja Silvolan Hemmingin. On ne vaan hienoja poikia!

Salmiakki Poika paparazzien kohteena 

Oriaseman labrassa 

Tamma valmiina

On se Salmari vaan komea!

Viikonlopulle osui huikea helle, joten normiaikataulusta poiketen nautimme päivällisen ennen ratsastusta, jonka siirsimme illemmaksi. Päivällisbuffaan oli katettu keskiaikainen ateria lihapatoineen, uunissa kypsytettyine kaali- ja lanttulisukkeineen ja jälkkäri-marjarahkoineen. Täällä syötiin hyvin! 
Koska ratsastimme tammoilla, nostimme yhtenä päivänä tamman maljan aidolla tamman maidolla. Kuulimme, miten Elina kehittää tammanmaidosta uusia superfood-tuotteita jo myynnissä olevien pakastetun maidon ja tammanmaito-ihovoiteiden lisäksi.  

Maukasta ja kotoisaa: kalaa, kotijuustoa...

Kaunis buffa

Tammanmaitomaljat

Elina lypsää tammaa

Iltaratsastus osoittautui hyväksi ideaksi. Ilma oli sopivasti viilennyt ja paarmat harvenneet. Reetta-opas johdatti meidät varsinaissuomalaiseen maaseutuidylliin vehreine viljapeltoineen ja hyvin hoidettuine maatiloineen. Pisteenä i:n päällä reitillemme osui useita hevoslaitumia ja -tarhoja, upeimpana pieni metsikkö, jonka uumenista ravasi esiin lauma nuoria oreja. Hassuin reittinähtävyys oli naapuruston vuonohevonen, joka rynni peräämme sellaisella innolla, että pari tammaamme sai tykytyksiä.
Maastolenkin tahti oli leppoisan joutuisa: käyntiä, kevyttä ravia ja rentoja pitkähköjä laukkapätkiä sopivasti jaksotettuina. Tammat viihtyivät maastossa ja laukkasivat rentoina harjat hulmuten. Lenkki oli pitkä, se kesti kolme tuntia. Hengitin syvään kesäillan raikasta ilmaa, ihailin pientareiden niittyleinikkejä, puna-apiloita ja päivänkakkaroita ja katselin miten laskeva aurinko kultasi maisemaa.  Kesäilta oli valoisa lenkkimme loppuun saakka.

Tammat kesäillan valossa

Varsinaissuomalaista siistä maalaismaisemaa

Ilta-aurinko kurkisteli puiden välistä

Seuraavan päivän maastolenkki vei meidät syvälle metsiin. Pujottelimme metsäpoluilla  lehdoissa ja kangasmetsässä, puskimme saniaisten läpi ja tassuttelimme ääneti sammalmattoja pitkin. Välillä nousimme näköalakalliolle katselemaan maisemia. Olisimme saaneet myös kahlata erään lätäkön, mutta tammat eivät halunneet, joten kiersimme sen.  
Tämä metsäreitti oli vetäjälle uusi, joten eksyimmekin kerran, mutta sen hauskempaa, sillä ratsastaessa ”matkalla olet jo perillä”. Tunnin metsäosuuden jälkeen palasimme pariksi tunniksi hiekkateille ja laukkasimme taas monta kivaa pätkää. 

Tammaletka metsälenkillä

Näköalapaikalla

Tällä reissulla sai mukavasti kontaktia hevosiin, sillä harjasimme, satuloimme ja suihkutimme tammat ja haimme ne tarhasta ja palautimme sinne ratsastuksen jälkeen. Satulaan noustiin tallissa ja hyönteissuojat suihkutettiin ulkona ennen starttia. Viikonlopun päätteeksi veimme osan tammoista laitumelle huilimaan. Sille oli oma hauska tekniikkansa: ratsastajat istuivat auton lavalla ja tammat jolkottivat riimunarun päässä vieressä.

Ratsaille noustiin tallikäytävällä

Yhtenä aamupäivänä meillä oli maneesissa ratsastustunnit kahdessa 4-hengen ryhmässä. Satu-Opettaja korjasi istuntaamme ja avujen käyttöä tehokkaasti ja rakentavasti. Teimme perustyöskentelyä, pohkeenväistöjä ja laukannostoja. Osa tammoista oli melko taitavia kouluratsuja, osa kulki mieluummin pidempänä. Oma tammani oli niin ihanan kompakti ja kevyt, että suorastaan nautin harjoitusravista. Harvinainen tunne!

Tilava uusi maneesi

Illat vietimme pihapiirin saunatilassa ja yhtenä iltana meille täytettiin palju. Lauantaina nappasimme saunaillassa pizzat. Helteinen kesäpäivä, monen tunnin ratsastus ja hevosen kanssa puuhailu vetivät mehut niin hyvin, että nukuin Luhtiaitan huoneessani kuin murmeli.

Illalla rupattelimme saunatilassa

Varsinais-Suomi on varsin ”kuivaa” aluetta siinä mielessä, että suuret vesistöt loistavat poissaolollaan. Ratsastusreittimme varrelle osui useita veden täyttämiä sorakuoppia, joiden äärelle oli rakennettu sauna. Järvi-Suomessa paljon lomailleelle näky oli kafkamainen. Lauantaina kävimme itsekin vilvoittelemassa paikallisella uimarannalla, joka osoittautui lähdeveden täyttämäksi entiseksi hiekanottokuopaksi. Lähteet tekivät vedestä raikasta ja puhdasta. Vaikka kyseessä ei ollut järvi, oli alue niin laaja, että sinne mahtui paljon ihmisiä eikä ollut ahdastakaan. 

Uimalaiturilla

Sunnuntaina ratsastimme vielä aamupäivällä, sitten nautimme lounaan ja ennen kotiin lähtöä Elina esitteli meille kolme ihanaa laidunta. Ensin oli vuorossa tamma&varsalaidun, jonne astelimme Elinan taluttaman tamman ja vieressä loikkivan varsan perässä. Laitumella viihtyi kymmenisen tammaa ihanine varsoineen, joista osa nukkui reporankana auringon lämmössä, osa viihtyi emän vieressä, ja osa tuli kiinnostuneena nuuhkimaan ja maiskuttelemaan meitä. Varsoja rapsutellessamme Elina kertoi varsojen kasvatuksesta ja koulutuksesta. Kesäisin täällä näkee pieniä varsoja, talvella pääsee tutustuman varsan koulutukseen.

Tammat ja varsat nauttivat kesäpäivästä

Tämä varsuli tuli tekemään tuttavuutta

Varsa vaihtaa väriä

Seuraavana oli vuorossa laidun, jossa nuorten hevosten joukossa viihtyi Bonus-aasi, joka ”tietää” olevansa hevonen. Hepat taisivat olla samaa mieltä, sillä he nimeävät lauman johtajaksi aina Bonuksen parhaan kaverin. 
Kolmannella laitumella Elina huhuili puiden kätköistä esiin 3-vuotiaat orit. Ne piileskelivät ensin metsässä laitumen takana, mutta ravasivat ja laukkasivat pian luoksemme rapsutuksia hakemaan. Aiemmilla laitumilla olimme muitta mutkitta sukeltaneet lauman sekaan, mutta nuorten orien kanssa olimme turvallisuussyistä tarkempia. 

Bonus-aasi "muiden hevosten" mukana

Orit sukelsivat metsästä hakemaan rapsutuksia

Minä ja lauman pomo

Ratsastuslomapakettiin olisi kuulunut sunnuntainakin aamupäivän maasto, mutta meidän porukkamme oli etukäteen vaihtanut sen lisämaksulliseen Ibericon järjestämään ratsastusjousiammuntakurssiin. Epäilin ensin, saanko jousta edes jännitettyä, mutta se sujui niin hyvin, että pääsimme suihkimaan nuolia myös laukassa. Tykästyin lajiin niin, että taidan opetella sitä lisää ja postaan siitä vielä erikseen.

Ritarinalut kurssin jälkeen

Osa kuvista on reissukavereiden. Kiitos!

Tässä suokkipaikkaan  linkki. Tai ota yhteyttä riitta@horsexplore.com. Jousiammunta ei kuulu perusohjelmaan.

Reissussa mukana laadukas suomalainen ratsastus- ja vapaa-ajan -vaatemerkki House of Horses Helsinki, jonka ratsastusleggingseihin olen tykästynyt ikihyviksi!