Olen postannut useita juttua elokuiselta USA-rode tripilta, jossa pääsin myös ajamaan hevosia Idahoon (linkit ajomatkan etapeista Yellowstone-vierailuneen alla). Tässä juttua ja kuvia horse drive- hevosajosta.
|
Riitta reissasi hevosajoon Idahoon. Jiihaa! |
Hevosajoja tarjoava ranch on ollut
saman suvun hallussa 6 sukupolvea. Alunperin ranchilla kasvatettiin karjaa, mutta pari sukupolvea on keskittynyt hevosmatkailuun. Yövyimme hevoslomalla 6 yötä, joista
2 ranchilla ja loput
teltoissa hevosajon välietapeissa.
Aloitimme ajon ranchilta tutustuen meille valittuihin hevosiin. Ratsastimme satumaisen kauniille vuorille, joissa nautimme picnicin. Suurin osa piti hevosistaan heti. Sain ensimmäiseksi ratsukseni upean ison quarterin, jolla oli voimaa kuin pienessä kylässä. Vaikka hevonen oli upea ja osaava, vaihdoin sen paremmalle ratsastajalle ja sain tilalle pienen sporttisen kevytaskelisen quarterin. Se sopi minulle paremmin,
|
Ranchilla |
Kuljetimme reissun aikana
40
hevosta 60 mailia Idahon vuoristossa, tasangoilla ja metsissä. Maisema oli kuin villin lännen -elokuvista. Oli upeaa olla katsella
lauman etenemistä tasangolla, kuulla
jiihaa-huutoja ja karauttaa karkailevien hevosten perään.
Ajoporukka jaettiin kahteen osaan.
Etuporukka johdatti oikeaan suuntaan ja piti yllä sopivaa vauhtia.
Takaporukka työnsi laumaa takaa ja sivuilta pitäen lauman koossa. Tykkäsin olla takaporukassa. Oli kiva hakea karkulaisia ja seurata lauman touhuja.
Pari kertaa
asetuin etujoukkoihin pitämään tahtia. Se ei ollutkaan ihan yksinkertaista, sillä kerran takaporukka innostui ajamaan laumaa eteenpäin sellaista tahtia, että etuporukka sai karauttaa kunnolla
"karkuun" takana etenevää laumaa. Yhdessä vaiheessa jouduin tyttäreni kanssa lauman keskelle. Onneksi onnistuimme melko pian hivuttautumaan takaisin etusivustaan.
|
Ranchin koira oli innokkaasti ajossa mukana ja väisti kavioita hienosti |
|
Alumatka taivallettiin puuttomilla rinteillä ja tasangoilla |
|
Tässä menen etujoukoissa |
Oli hauska seurata lauman dynamiikkaa. Osa hevosista halusi aina edetä lauman etupäässä, osa jäi suosiolla taakse, yksi hiljainen quarter otti aina paikan lauman takaa ja näytti pysyttelevän omissa ajatuksissaan.
Hevosten luonteet alkoivat näkyä ajon aikana.
|
Tämä harmaa jäi AINA viimeiseksi |
|
Maisemissa riittää |
|
Hevoset juotettiin tien päällä Karjan juomakaukaloissa |
Reitti halkoi Idahon vuoria ja tasankoja ja piipahti välillä
mäntyiselle vuoren rinteelle. Hevoset kiipeilivät metsäistä vuorenrinnettä ylös alas. Karjulaisia hakiessa piti suunnitella reitti huolella, sillä
samalla oli väistettävä puita. Joskus oli viisainta antaa hevosten puikkelehtia omia reittejään ja luottaa siihen, etteivät ne halua jäädä jälkeen muusta laumasta. Hitaan metsätaipaleen jälkeen halusivat sekä lauma että cowboyt ottaa
kunnon spurtit aavalla tasangolla. Jiihaa taas kerran!
Juotimme hevoset reitin varrella moneen otteeseen. Se oli helppoa, sillä tasangolla oli
jokia ja juottokaukaloita.
|
Ajoa jyrkällä rinteellä |
|
Välillä maasto oli täynnä pensaita ja puskia |
Villin lännen tyyliin näimme maastossa
muutaman
kalkkarokäärmeen ja jylhiä
kotkia.
Ratsastimme päivittäin viitisen tuntia, joskin yhtenä
päivänä annoimme lauman levätä ja suuntasimme itse
kaunista kanjonia pitkin picnicille
metsäniitylle. Picnicin päätteeksi otimme niityllä
kaksi räväkkää laukkakisaa.
|
Retkipäivän maisemia |
Elimme lähes täydellistä cowboy-elämää vapaana vaeltavan
lauman kanssa,
söimme nuotiolla
valmistettua cowboy-ruokaa: pannukakkuja, perunapaistosta, paistettuja kananmunia,
pihvejä, hamppareita, kyljyksiä. "Tien päällä" pysähdyimme picnicille, jossa kaivoimme
satulalaukusta eväslaatikot. Pientä hilpeyttä herättivät laatikoista leipien seasta löytyvät karkit ja tikkarit. Sokeria riitti!
|
Eväsboksin antia |
Peseydyimme ulkona luonnossa. Yhden leiripaikan lähellä oli lämmin lähde, jonne istuimme porukalla kylpemään. Seuraavana päivänä oli tarjolla raikas joki. Illastimme nuotiolla tiheänä tuikkivaa tähtitaivasta katsellen, opettelimme palan painikkeeksi
rivitanssia ja kuuntelimme
isäntäperheen musisointia kitaran säestyksellä.
Kerran leirille kurvasi virka-autollaan
paikkakunnan sheriffi, ranchin emännän veli, kertomaan sheriffin työstä Idahossa. Saimme kuulla, että tuolla alueella sheriffiä työllistävät enemmän maastoon eksyneiden pelastaminen kuin rikollisuus. Hevosajon jälkeen ostimme sheriffin vetämän lyhyen
tarkkuusammuntakurssin, josta postaan myöhemmin.
|
Aamiaista nuotiolla |
|
Sheriffi piipahti leirillä |
|
"Miten tehdään oikeaoppinen pidätys?" Saimme demon. |
Hevoslauma eli vapaana koko ajan. Yleensä hevoset lähtivät ajon jälkeen mutustelemaan heinää leirin lähialueelle. Jos leiri sijaitsi heinikossa, hevoset tulivat muitta mutkitta telttojen sekaan ruokailemaan.
Teltalla käydessä sai luovia aika monen hevosen lomitse. Yleensä hevoset pysyttelivät yöt lähes näköetäisyydellä, mutta kerran ne olivat vaeltaneet niin kauas, että cowboyt etsivät pari tuntia ennenkuin saivat tuotua lauman takaisin leirille ja ajopäivämme saattoi alkaa.
|
Satulat odottavat satulointia uuteen päivään |
|
Välillä hevoset tulivat telttaleiriin.. |
|
… ja huoltoautolle |
|
Hevoset suitsitettiin vapaina |
Mukana matkassa lännenvarusteiden erikoisliike
Western Spirit sekä suomalainen
ratsastus- ja vapaa-ajanmerkki
House of Horses Helsinki.
Ooh, wau! Onpa ollut upea kokemus kokonaisuudessaan. Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta!
VastaaPoistaRoad trip ja hevosajo=lyömätön yhdistelmä👍
PoistaEn ole koskaan missään vastaavassa ollut mukana, mutta kuullostaa todella mielenkiintoiselta :)
VastaaPoistaMahtava keikka! Unelmien täyttymys!
PoistaEnpä ole koskaan päässyt osallistumaan. Maisemat näyttävät kyllä niin upeilta. :)
VastaaPoistaAivan ihanat maisemat! Ihan oma meininkinsä! Suosittelen😀
PoistaTähänkin harrastukseen on selvästi monta eri tulokulmaa - kuten nyt vaikka tämä, että pääsee tekemään töitä hevosen selässä!
VastaaPoistaSano muuta! Tuossa genressä olen ollut myös ”töissä” argentiinalaisella hevostilalla🤠
PoistaSinulla on ollut todella upea reissu ja varmasti ikimuistoinen kokemus. Upeat maisemat taustalla ja cowboy-meininkiä. Upeita kuvia!
VastaaPoistaKiitos! Nimenomaan cowboy-meininkiä! Sellainen dream come true🙏
PoistaHevosajossa en ole ollut, vaikka aikoinaan heppojen kanssa paljon tuli puuhailtua. Järjestin mm. meidän työpaikan heppahulluille lännenratsastustunteja, mutta en itse ehtinyt koskaan sinne mukaan. Hauska kuulla hevosten erilaisista luonteista. Sen allekirjoitan täysin. Osa haluaa päästä aina joukon etunenään ja toiset tulevat mielummin takana. Luonteet vaihtelevat kuten meillä ihmisilläkin :)
VastaaPoistaJuuri näin! Ja jotkin luonteet sopivat paremmin yhteen kuin toiset. Se näkyy myös ratsukoissa. Kiva, että järjestit länkkätunteja, se on upea laji!
PoistaVau, tää on varmasti ollut mahtava kokemus kokonaisuutena. Olisi kiva kyllä päästä itsekkin kokeilemaan.
VastaaPoistaTämä oli upea road show! Onneksi ehdin tehdä ennen koronaa!
Poista