Rennon roomalainen "kettu"jahtiratsastus

Postasin blogissani jokin aika sitten muutaman vuoden takaisesta esteratsastusviikonlopustani Italian I Due Laghiin. Koko viikonlopun harjoittelu valmisteli minua reissun kliimaksiin: ketunjäljestysmaastoratsastukseen kauniilla nummilla. Harjoiteltuani parin päivän ajan esteitä kentällä ja maastossa, olin suurin piirtein (henkisesti) valmis jännittävään kokemukseen.

I Due Laghin koirat johtavat "jahti"joukkoa (kuva Horsexplore)

Roomalaista ratsastustunnelmaa

I Due Laghin ratsastusjahdit keräävät matkailijoiden lisäksi myös paikallisia osallistujia Rooman ympäristöstä. Olimme kahden ratsastusystäväni kanssa maaliskuun loppupuolen jahdin ainoat ulkomaalaiset osallistujat. Kaikki oli kuin elokuvasta. Jahtipäivän aamuna paikalle kerääntyi pikku hiljaa komeita hevosenkuljetusautoja, joista purkautui toistakymmentä urheilullista hevosta ja ratsastajaa. 

Roomalaiset saapuvat (Reissukaverin ottamat kuvat)

I Due Laghin omat oppilaat ja muutamat vieraat ratsastivat tallin hevosilla. Pukukoodi oli hienostunut ja ennalta ohjeistettu. Kaikilla oli yllään moitteettoman tyylikkäät ratsastustakit, vaaleat housut, tummat takit ja mustat nahkajalkineet.  Me sulauduimme riittävästi joukkoon suomalaisine kisa-asuinemme.


Riitta Reissaa ja herrasmies-maremmanhevonen



"Jahti"asu ja "jahti"koirat (reissukaverin ottama kuva)

Edipo on melkoisen korkea maremmanhevonen (Reissukaverin ottama kuva)

Seurasimme toimeettoman kiinnostuneina roomalaisten jahtivalmisteluja, sillä I Due Laghin henkilökunta laittoi meille hevoset valmiiksi.  Itse asiassa olimme pyörineet tallilla takinnapit kiiltävinä jo toista tuntia, sillä olin testannut hevostani tuntia ennen kello 11 alkavaksi ilmoitettua jahtia. Nyt kello oli jo reippaasti yli yksitoista, mutta kukaan ei hötkyillyt. Päinvastoin, I Due Laghin PR-mies Matteo Marzano nappasi meidät seisoskelemasta tallin toimistoon, jonne oli katettu pientä purtavaa, kahvia ja proseccoa.  Siemailimme proseccot iloisessa italialaisessa puheensorinassa.  

Ruokasalin kauneutta

Torvet soiden maastoon

Vähitellen saimme hevoset allemme ja ratsastimme hissukseen muiden mukana tallin valtavalle kentälle. Irlantilaista alkuperää oleva jahtikoiralauma hyppi ja haukkui malttamattomina aitauksessaan, mutta yksikään hevonen ei hermostunut.  Ne tiesivät, ettei mitään tapahdu ennen kuin maestro Federico Nizza karauttaa paikalle vihreässä metsästystakissaan. Kohta Federico saapuikin, metsästystorvi soi ja koirat syöksyivät eturatsastajien kanssa maastoon. Odotin yleistä kaaosta, mutta yllätyksekseni kaikki ravasivatkin hyvässä järjestyksessä koirien perään.

Maastossa mukana vauhdikkaita roomalaisia, pari lasta - ja me (Reissukaverin ottama kuva)

Jahdin aikana olin liian keskittynyt ehtiäkseni nauttia uhkeista maisemista, jotka avautuvat Bracciano- ja Martignano-järvien yli aina Roomaan saakka. Onneksi  olimme käyneet Marian kanssa edellisinä päivinä tutustumassa tienooseen ja harjoittelemassa puunrunkojen ylitystä.  Tuolloin vauhti oli ollut hitaampi ja olimme pysähtyneet tuon tuosta ihailemaan näkymiä. Mutta nyt oli toinen päivä, toinen porukka ja toinen tunnelma. 

Edellisenä päivänä mentiin maastoon treenaamaan

Avaraa laukkamaastoa

Koirat tietysti mukana

Jättäydyin suomalaisystävieni kanssa parikymmenpäisen ratsastajajoukon hännille, jossa Maria paimensi kaikkein nuorimpia ratsastajia. Kiersin hyppäämättä ensimmäiset kaksi estettä, ennen kuin uskalsin irrottaa henkisen käsijarruni.  Kun sitten ylitin ensimmäisen esteeni, tajusin ilokseni ratsastavani täydellisellä herrasmiehellä.  Kookas Edipo-maremmanhevoseni  oli rutinoitunut konkari, joka kunnioitti masterin määräämää vauhtia ja totteli mukisematta reittivalintojani. Onneksi olin vaihtanut hevosta. Edellisen illan puuhakkaassa tammassa olisi ollut jahtihumussa liikaa pitelemistä. Myös ystäväni kiittelivät ratsujaan, irlantilaista urheiluhevosta ja ketterää tammaa. 

Jahtivauhdin hurmaa (kuva Horsexploren arkistosta)

Metsästystorven ääni kuului vaimeana kaukana edessä. Hetkittäin näimme koirien viilettävän pisteinä ylärinteillä. Maestro Federico piti vauhtimme hillittynä, sillä joukossa on runsaasti vieraita ratsastajia ja hevosia. Federico johdatti joukon esteeltä toiselle ja odotti, kunnes kaikki olivat lähettyvillä ja ymmärsivät tehtävän. Federicon laukattua esteen yli kohti seuraavaa etappia suoriutuivat muut ratsukot puunrungosta välillä vuorotellen, välillä rinnakkain. Muutama hevonen kielsi ja pörräsi väkkäränä muiden jaloissa, mutta jotenkin kaikki sujahtivat eteenpäin.

Kuva edellisen päivän harjoituksista: miksi ihmeessä en hypännyt tuota puunrunkoa!?! (Reissukaverin ottama kuva)

Kaikki ylämäet laukattiin voimalla rymisten. Niinpä Edipo oli läpimärkä hiestä pysähtyessämme nauttimaan välipalaa I Due Laghin omaan juustolaan erään kukkulan laelle.  Herkuttelin roseviinin ja kotitekoisen juuston vähintään yhtä halukkaasti kuin Edipo mehevän ruohonmättään.

Innostunut Edipo taukopaikalla

Paluumatkalla tiesimme jo miten toimia. Seurasimme pitkänhuiskeaa Federicoa, välttelimme sähäkimpiä ratsukoita ja nautimme esteiden ylityksestä omaan tahtiimme ryhmän mukana. Vihoviimeisen mäen juurella Edipo keräsi yhtäkkiä painetta, mutta odotti, kunnes tajusin päästää sen muiden mukana kiitolaukkaan rinnettä ylös. Rinteen takana avautui alamäki ja rauhallinen käyskentely kotitalliin. 

"Jahdissa" ehtii myös käyskennellä rennosti (Reissukaverin ottama kuva)

Maisemaesterata (Kuva Matteo Marzano)

Runsaan parituntisen jahdin päätteeksi kaikki kerääntyivät hotellin terassille nauttimaan lasin kuohuvaa ennen yhteistä, pitkän pöydän päälle katettua jahtilounasta. Tunnelma oli rento ja välitön, ateria italialaisen maukas. Lounas päättyi pikkuhiljaa roomalaisten vetäydyttyä kotimatkalle. Valuin hissukseen ystävieni kanssa huoneeseemme. Vasta siellä tajusimme, kuinka onnellisen umpiväsyneitä olimme happimyrkytyksestä, upeasta urheilusta ja italialais-irlantilaisesta hevoskulttuuripläjäyksestä.

"Jahti" lounaalla koko porukka

Jahtia ei olisi ilman jahtikoiria (Reissukaverin ottama kuva)

Jahtiratsastuksia järjestetään vuosittain sopimuksen mukaan  lauantaisin lokakuun puolivälistä toukokuun loppuun. Kesällä on liikaa kärpäsiä ja liian kuumaa riehua koirien perässä. Talvet ovat yleensä täydellistä aikaa maastoratsastukselle, mutta yllättäen viime talvena Rooman alueella tuprutti lunta nietoksiksi saakka. Toisen onni on toisen epäonni. Business kärsi, mutta hevoset piehtaroivat lumessa sydämensä kyllyydestä.

Laidunmaastoja (Reissukaverin kuva)

Täällä kelpaa käyskennellä (Reissukaverin kuva)

Ratsujen lokoisat laitumet (kuva Matteo Marzano)

(I Due Laghin ratsastusopettaja on sittemmin vaihtunut Marian muutettua takaisin Iso-Britaniaan, mutta hauska ohjelma jatkuu)
Tässä ja tässä linkki muihin postauksiin, joissa käsitellään I Due Laghin lomaa.