Ratsastusmatka Argentiinaan - karjatöissä gauchojen apuna

Lomalla rentoudutaan, koska päästään ”irti arjesta”. No, working ranch – lomalla argentiinalaisella karjatilalla huomasin, että siirtyminen ”toiselaiseen arkeen” se vasta rentouttaakin. Vietin viikon Corrientesin maakunnassa sijaitsevalla maatilalla karjaa ajaen, sekä hevosten ja nautojen hoitoa seuraten. 

Tanner tömisee. Gaucho-karjapaimenet karjan erottelutyössä

Gauchot ratsastavat criollo-sekoitustammoilla. Asu vilpoista puuvillaa - kenkiä myöten

Istuin päivittäin ratsailla monta tuntia, sillä pampalla riittää ratsastettavaa. Maatilan 2500 hehtaaria laiduntaa seitsemisenkymmentä hevosta ja 1200 lehmää. Uusia vasikoita tupsahtaa heinikkoon tuon tuosta. Mekin löysimme päivittäin vastasyntyneitä vasikoita, joiden emoja gauchot lassosivat  vasikasta huolehtimaan. Joskus ”teiniäitien” tueksi lassottiin kokenut nauta oppia antamaan. Outoa, mutta äidinvaistot eivät olleet naudoilla verissä.

Heinikkoon on syntynyt vasikka

Gauchot hoitavat vastasyntynyttä vasikkaa. Me uristigauchottaret seuraammet ratsailta tilannetta

Opin reissullani arvostamaan karjahevosten ammattitaitoa. Ratsuni tiesi tarkalleen, mitä vauhtia ja minkälaisessa kaaressa karkuun sännännyt lehmä ajetaan takaisin laumaan. Karjatilan ratsut elävät pampalla vapaina ja lassotaan töihin tilanteen mukaan. Tiesitkö muuten, että gauchot ratsastavat ainoastaan tammoilla? Minunkin ratsastamallani tammalla oli varsa, joka hirnui varsaansa vartalo väristen aina töihin lähtiessämme ja kotiin palatessamme. Varsa kuuli kutsun ja laukkasi kiehnäämään ympärillemme. 

Karjahevoset valmiina turstien pavelukseen

Karjahevosellani oli varsa

Ajoimme päivittäin milloin mitäkin: hevosia, lehmiä ja vasikoita. Aikuiset lehmät olivat helpoimpia ajettavia, sillä ne tottelivat gauchojen kutsuhuutoa, ymmärsivät mitä karjanajossa tapahtuu ja tottelivat minkä osasivat. 

Nyt sujuu aika hyvin!

Ajoin tätä hevosta laumaan. Olikin väärä hevonen, mutta ei haittaa!

Pikkuvasikat eivät vielä ymmärtäneet seurata lauman liikkeitä, vaan livahtivat kuin saippuapalat lehmien, hevosten ja aidanlankojen välistä. Gauchot karauttivat nopeasti niiden perään ja palasivat pien takaisin kiukkuinen karkulainen lasson päässä rimpuillen. 

Gaucho ja vastahakoinen vasikka

Ylivoimaisesti vaikeimpia ajettavia olivat hevoslaumat. Ne eivät kunnioittaneet hiukkaakaan pakoreitin tukkeeksi asettautunutta turistigauchoa, vaan sujauttivat ohitseni silmät naurussa ja häntä suorana. 

Ihan mahdottomia pyydystettäviä!

Matalat lammet täplittävät pampaa

Karjanajoja oli moneen lähtöön. Välillä kokosimme takalaitumen lehmät ja vasikat tiiviiksi ryhmäksi ja pidimme joukon kasassa gauchojen lassotessa vasikoita punkkirokotukseen. 
Välillä kokosimme satapäisen lauman erotteluaitaukseen. Tanner tömisi ja aidat ryskivät sonnien ympärillä ja välillä joku valtava sonni hyppäsi metrinkorkuisen aidan yli ketterästi kuin kissa. 

Karjaa koossa

 Joskus pelastimme orvoiksi jääneitä vasikoita suojakatokseen, jonne gauchot lassosivat hoitajiksi pari emolehmää. Suurin savottamme käsitti toistasataa sarvipäätä, jotka kerättiin neliökilometrien laajuiselta metsälaitumelta ja ajettiin pihattoon. 

Karja on ajettu pihattoon illan hämärtyessä

Kuljetimme ryhmää eteenpäin sivusta ja takaa ajamalla sekä edestä tiivistämällä. Karkulaiset laukkasimme kiinni ja kaarsimme takaisin laumaan tai gauchojen lassoetäisyydelle. Matkalla pusersimme koko revohkan kuuden kapean karjaportin läpi. Aikaa urakkaan kului muutama tunti. Kaikki meni muuten hyvin, paitsi että paimensin vahingossa mukaan naapurin sonnin.

Otan mallia gauchosta

Välillä laumaa tiivistetään edestäpäin

Tällaisten porttien läpi saimme puristettua satapäisen lauman kuuden hegen porukalla!

Vierailin maatilalla kevätaikaan, joten lehmät olivat talven jäljiltä hoikassa kunnossa. Ne myydäänkin kasvamaan rehevämmille laidunalueille tuhdiksi lihakarjaksi.
Joukkoon mahtui  myös sairastapauksia: kompurajalkoja, utaretulehduksia ja haavoja. Potilaseläimet haettiin pihattoon, jossa eläinlääkäri hoiti niitä päivittäin. Haavojen salainen ihmelääke oli sirotesokeri, joka putsasi ja paransi haavat hämmästyttävän nopeasti. 

Lehmät odottelevat toimenpiteitä pihatossa

Elämän ja kuoleman sykli näkyy pampalla. Kauniit vasikat loikkivat iloisina heinikossa välittämättä siellä täällä lojuvista lehmänkalloista. Haaskalinnut kaartelivat taivaalla ja siivosivat luonnon jälkiä.

Elämän ja kuoleman kiertokulkua pampalla

Ratsastuskoordinaationi oli koetuksella moneen kertaan. Vartalon toispuoleisuus näkyi ja tuntui, sillä kaartaessani lehmäkarkurin perään oikealle, tuntui keskipakovoima kampeavan minua ulos kaarteesta.  

Riitta reissasi lassokouluun

 Lassokoulussa opin ottamaan lasson satulaan sidotun pään ohjaskäteen, heiluttamaan lassokieppiä pään yläpuolella ja sinkauttamaan lasson sopivalta etäisyydeltä maalia kohti. Hartia oli lujilla painavan lasson vauhdittamisessa ja liikkuva maali oli mahdoton kohde. Sain kuitenkin lasson viuhumaan ja pääsin hiukkasen vauhdin huumaan, vaikka meinasinkin lassota oman hevosen.

Väärä suunta...

Viikko ei ollut pelkkää työntekoa. Välillä retkeilimme maastossa ja kerran ratsastimme pellonlaitoja, hiekkateitä ja metsäpolkuja pitkin lounaalle 40km päähän lähikylään. Teimme hauskoja laukkapyrähdyksiä ja kahlasimme hevosten vatsaan saakka ulottuvaa jokea pitkin. 
Kerran vastaamme ratsasti seitsenvuotias paimenpoika nahkaläppäistä raippaa viuhtoen ja pelkällä lampaankarvalla istuen. Vartin päästä nassikka pinkoi peräämme monikymmenpäistä hevoslaumaa ajaen. Nämä lapset ovat syntyneet satulaan. Moni kulkee koulumatkatkin ratsain.

Matkalla 40km päähän  lounaalle lähikylään

Pieni hevospaimen

 Yhtenä iltana päätimme hikisen karjanajopäivän hiljaiseen yöratsastukseen. Tähdet, kuu ja tulikärpäset valaisivat kulkuamme, sammakot kurnuttivat hiljaista taustamusiikkia. Siitä oli hyvä jatkaa yöpuulle.

Haciendan rauhaa

Argentiina on hevospoolon luvattu maa ja lajin moninkertainen maailmanmestari. Argentiinalaiset poolohevoset ja -pelaajat ovat maailmankuuluja ja Argentine Polo Open maailman tärkeimpiä pooloturnauksia. Minäkin pääsin karjatilalla poolon makuun leikkimieliseessä kisassa. Tajusin tosin nopeasti, etteivät onneton hauikseni ja lörppä ranteeni saisi mailaan riittävästi vauhtia, joten keskityin tammani mukana hyörivän varsan kanssa häiritsemään ruotsalaisia turistivastustajia. Voitimme 1-0. 

Voittoisa hevospoolojoukkueemme

Poolon ohella argentiinalaiset rakastavat laukkakisoja. Piipahdin Gran Premio Nacional- laukkaradalla ihailemassa höyhenenkevyiden jockey-ratsastajien urakointia salamannopeilla laukkahevosilla.

Gran Premio Nacional - laukkaradalla (kuva Anu Surakka)

Hevoset ja jockeyt ovat lähellä katsojia (kuva Anu Surakka)

 Tässä yksi vaihtoehto maatilamatkailuun Argentiinassa

Chagrat – Andien cowboyt ratsastusoppaina

”Ratsastamme ylös tulivuoren rinnettä tasaisena letkana. Yhtäkkiä vuorilla kaikuu vihellyksiä. Erotan korkealla häämöttävän ratsukon, joka katselee meitä alas ylväänä kuin toteemipaalu. Hetken kuluttua toteemipaalu laskeutuu luoksemme. Saapuja on vanha mies, chagramme Marcon setä, joka tuo hevosensa vuorelle lepäämään maatilan töistä ja satuloi laumasta mukaansa levänneen ratsun. Näky on hämmästyttävä. Suomessa tuon ikäisiä ryppyisiä ukkeleita löytää lähinnä eläkeläisten virkistysbingosta. Ainakaan heitä ei päästetä vuorille yksin ratsastelemaan. Mutta chagrojen elämä menee toisin.” 

Chagra-nuorukainen criollo-quarter -sekoitusten kanssa

Tutustuin chagroihin taannoisella ratsastusreissullani Ecuadorin tulivuorilla.
Reissua veti englantilainen vaellusyrittäjä, joka palkkasi oppaansa ja hevosenhoitajansa paikallisten karjapaimenten, eli chagrojen keskuudesta. Chagrat ovat siis Andien karjapaimenia, joiden nimitys juontaa kechuankieliseen sanaan Chakra, jonka tarkoittaa maapalaa.

Sen verran vakuuttavaa oli chagrojen työskentely kilometrien korkeudessa merenpinnan yläpuolella, että he ansaitsevat oman pienen postauksensa. Kas tässä. 

Tällainen emeritus-chagra vaelsi vastaamme korkealla vuoristossa

Chagrojen ammattikunta syntyi, kun espanjalaiset valloittajat opettivat luotettavimpia alkuasukkaita  sekä intiaanien ja espanjalaisten jälkeläisiä auttamaan tilanhoidossa, ratsastamaan ja käsittelemään härkiä.   

Yksi laidunhevonen on lassottu, toiset katselevat

Nykyisin chagra-nimikkeellä viitataan koko hevosmies-kulttuuriin ja -elämäntapaan.Chagrat kasvattavat ja kouluttavat hevosia sekä ajavat vuoristossa laiduntavia taisteluhärkiä. Ammatti kulkee usein suvussa. Meidänkin kohtaamamme vanha chagra oli oppaamme sukulainen.

Chagra-perinne kulkee suvussa. Tässä seuranani poika ja setä

Chagrojen varusteet ovat käytännöllisiä ja lattarityyliin näyttäviä. Perustarvikkeita ovat poncho, lierihattu sekä muhkeat laaman- tai vuohenkarvaiset kokopitkät zamarros-chapsit. Hevosilla on nupilliset satulat ja lukuisia remmejä, joihin voi kiinnittää lasson ja vaikkapa maastoretkellä pyydystetyn jäniksen.  Jalustinhihnojen päissä roikkuvat umpikärkiset puukenkämäiset jalustimet.

Chagra hoitaa kaviot vuoristossa käden käänteessä

Työunivormu: poncho

Chagrojen joka sään laamakarvaiset chapsit

Chagra-kulttuuri elää paikoitellen voimakkaana.  Näimme vuorilla vaeltaessamme laakson pohjalla chagra-perinteistään kuulun Machachin pikkukaupungin. Siellä järjestetään vuosittain vauhdikas Chagra- tapahtuma, jossa parhaimpiinsa sonnustautuneet chagrat esittelevät hevosiaan ja osaamistaan. 
Tapahtumassa muistetaan myös, miten chagrat keräsivät kokoon vuonna 1877 rajusti purkautuneen Cotopaxi-tulivuoren hajottamia karjalaumoja. Cotopaxi purkautui kuulemma hiljattain uudellen, joten chagrat paiskivat luultavasti töitä taas olan takaa.  Liekö syynä purkaukseen taas pachamama, eli taannoisen inkakulttuurin palvoma maaemo, joka suojeli vuorten eläimiä ja aiheutti tulistuessaan maanjäristyksiä.

Chagra tarkkailee vuorella rinteellä laiduntavia hevosiaan

Raskas työ vaatii asianmukaisen muonan. Chagrojen perinteinen ruokavalio sisältää runsaasti perunaa, kvinoaa, maissia ja lihaa eri muodoissaan. Yövyin reissullani  muun muassa Hacienda del Porvenir:ssa, jonka isäntä on tunnettu chagra-perinteiden ylläpidosta myös keittiössään. Yksi tuhdeista perinneruuista on juustolla saostettu ja maissilla ryyditetty perunakeitto.

Tuhti perunasoppa maissilisukkeineen

Chagroilla on ammattiylpeyttä. Vuorella tapaamamme vanha chagra tervehti kädestä pitäen ratsailla istuen jokaista ryhmämme ratsastajaa sekä kohdatessamme että erotessamme. Vanha viisas chagra selviää päivän töistä rasittamatta itseään liikaa. Hän kantaa mukanaan mineraalisuolapussia, joten chagran havaitessaan laitumen hevoset muistavat herkullisen suolapussin ja suostuvat helposti satuloitavaksi.  

Chagra-vanhus satuloi laumasta uuden hevosen ja jätti toisen laiduntamaan vuorelle

Aika tekee tehtävänsä, ja chagrojen ammattikunta supistuu tilanomistajien luopuessa kannattamattomasta karjataloudesta. Me ratsastusmatkailijat hyödymme tästä omalla tavallamme chagrojen hankkiessa sivutienestiä ratsastusoppaina.
Tässä linkki postaukseen, jossa kerron tarkemmin ratsastusvaelluksestani tulivuorilla,

Chagra turistihommissa auttamassa neitoa satulaan

Ratsastussafari Botswanassa (mukana laukkavideo)

Ratsastussafari Botswanassa vei minut syvälle afrikkalaiseen luontoon. Villieläimet eivät hahmota ihmistä hevosen selästä, joten olin "ratsukkona" yksi eläin muiden joukossa. Savannitunnelmaa vahvisti yöpyminen teltoissa ja avoimen tähtitaivaan alla. Tämän lähemmäs villiä luontoa harvoin pääsee.

Auringonlasku savannilla

Auringonlaskun oranssi hehku

Mashatun villieläinpuistossa eläimet syntyvät, vaeltavat ja kuolevat vapaina osana luonnon kiertokulkua.  Ratsukot sulautuvat joukkoon, mutta on tiedettävä missä liikkuu, koska luonnossa on omat väistämissääntönsä. Leijonat kierretään, norsuja ihaillaan kauempaa, seeprojen kanssa laukataan kilpaa, ja kirahvilaumassa seisoskellaan pitkäkaulojen kiinnostuneessa tuijotuksessa.

Seepra on savannin yleisimpiä eläimiä

Riitta reissasi keskelle kirahvilaumaa

Vaikka ratsastajat ovat suojattomia, safari on turvallista, sillä oppaat osaavat lukea maastoa ja eläinten käyttäytymistä. Lisäksi he kuulevat vyöhön kiinnitetyistä radiopuhelimista jeeppipartioiden tiedotteet villieläinten liikkeistä, joten he osaavat kiertää vaarat ja johdattaa ratsastajat turvallisille bongauspaikoille. 

Norsun kallo savannilla

Turvallisia safarihevosia

Hevoset lisäävät turvallisuutta. Safareille koulutetaan rauhallisia ja nopeita hevosia, jotka kuuntelevat ratsastajien avuja tunnollisesti. Käytösssä on esimerkiksi afrikkalaisia boerperdeja, irlantilaisia urheiluhevosia sekä erilaisia sekoituksia. 
Safarielämä sopii useimmille hevosroduille, mutta täysveristen ruumiinrakenne ja mieli ovat tehtävään liian herkkiä. Safarihevosemme olivat rutinoituneita eivätkä säikkyneet turhasta - eivät edes silloin, kun gepardi hyppäsi parin metrin päästä juuri kaatamansa antiloopin kimpusta. Luultavasti ohitimme safarillamme tietämättämme muitakin gepardeja, niin huomaamatta nämä ketterät kissaeläimet sulautuivat maastoon. 

Leppoisa iltaratsastus

Savanni on suora, mutta GoPro- kuvaaja ihmettelee pää kenossa

Gepardi ei jäänyt puolustamaan ateriaansa

Koska safarilla voi joutua yllättäviin tilanteisiin, ei reissuun pääse ilman riittävää ratsastustaitoa. 

Testiratsastus ja muita varotoimia 

 Safarimme alkoi yksilöllisellä testiratsastuksella, jossa karautimme yksitellen kaksi tiukkaa käännöstä ja laukanlisäyksen sisältävän laukkaradan, joka paljastaa oppaille ratsastajan tasapainon ja hevosenkäsittelytaidon. Jos rataa ei läpäise, tarjotaan matkailijalle helpompaa ohjelmaa. 

Meille pidettiin myös  turvabriiffaus, jossa kerrottiin, miten toimitaan, jos tarkkaavaisuudesta huolimatta ajaudutaan liian lähelle leijonaa tai norsua. Ensin tiivistetään rivit tiukaksi ryhmäksi, sitten karautetaan vauhdilla karkuun, jos vastassa on norsu, tai peräännytään hitaasti ja rauhallisesti, jos vastassa on leijona. Etuopas asettuu syötiksi harhauttaakseen villieläintä ja takaopas ohjaa ratsastajat turvaan.(Tässä linkki norsupostaukseen ja tässä kerron leijonista)

Iltakävelyllä kukkulan laella

Varusteina oppailla on kivääri ja ruoska, joilla pamautetaan tarvittaessa ilmaan voimakas paukaus. Aseilla ei ole tarkoitus tehdä väkivaltaa, eikä safarioppaamme David ole 13-vuotisen uransa aikana edes vaaratilanteessa käyttänyt kivääriään.  Meidän safarillamme ei vaaratilanteita syntynyt, sillä David luki maaston merkkejä tarkasti eikä antanut meidän jalkautua riskialueilla edes puskatauon ajaksi.

Hyvin koulutetut safarioppaat

Päivä savannilla

Ratsastimme päivittäin viitisen tuntia eri puolilla savannia. Heräsimme aamuviideltä oppaan tuodessa aamukahvin teltalle. Pukeuduimme kahvia hörppien auringon nousua odotellen, sillä turvallisuussyistä kukaan ei saanut astua ulos teltasta pimeän aikaan.
Nousimme ratsaille aamukuuden jälkeen, jotta kohtaisimme villieläimet virkeimmillään ja välttäisimme päivän kuumimmat hetket. Yleensä nautimme pienen hedelmä- ja suolapähkinä-picnickin luonnossa ja palasimme leiriin myöhäiselle lounaalle. Iltapäivällä teimme uuden safarin ratsain tai autolla.

Safarilla kohdatuista eläimistä on tulossa koostepostaus.  Lisäksi juttu norsuista on tässä  ja juttu  leijonista tässä.

Safarievästä

Maaliskuun safarilla satoi kerran... kohta se alkaa

Safarin aamuaurinko on lähes usvainen

Viikon safarille osui useita kohokohtia. Laukkapätkät olivat pitkiä, monen minuutin mittaisia ja ratsastettiin yleensä kootusti keskitempossa, jotta ehtisimme samalla lukea luontoa ja reagoida tarvittaessa. Välillä karautettiin pitkin aavaa savannia, välillä puikkelehdittiin matalien pensaiden lomassa. Saimme laukkaseuraa seeproista, gnu-antiloopeista ja ketterästi loikkivista impaloista, jotka viilettivät ympärillämme (uusi laukkavideo postauksen lopussa).

Savannilla...

Savannilla yhä vaan...

Keskellä villiä luontoa

Safarioppaat ovat luonnon ammattilaisia ja kertovat yksityiskohtaisesti luonnonpuiston eläimistä ja kasveista. Täytyy kuitenkin myöntää osan tiedosta valuneen ohi korvien tuijottaessani norsuja ja kirahveja ihastuksesta mykkänä. Piti välillä nipistää itseä: täällä me Afrikassa katselemme toisiamme, kirahvi, ratsuni ja minä. Kolme luontokappaletta.

Leopardikilpikonnan kuvaushetki

Autolla leijonien luo. Tutustuimme leijoniin ja norsuihin myös iltapäivien jeeppisafareilla. Leijonat päästivät ”autoeläimen” pysähtymään vain muutaman metrin päähän ja jatkoivat raukeina haukotteluaan ja tassutteluaan. Välillä ne piipahtivat pensaiden takana kuikuilemassa saalistusmatkalla olevaa naarasta kotiinpalaavaksi. Kohtasimme myöhemmin myös lauman itsevaltiaan uroksen, joka nukkui kuin tukki pensaan varjossa keräten voimia mahdollisia tulevia reviirinpuolustamistaisteluja varten.

Jeeppisafari kohtaa leijonat

Kurvasimme jeepillä myös kuvaukselliseen elefanttilaaksoon, jossa norsut vaelsivat ruohoa kärsällä hamuten ja valtavia korvia leyhytellen. Näky oli kuin piirretystä elokuvasta, jossa eri kokoiset ja ikäiset norsut etenivät letkassa paikasta toiseen. Osa torahammasjättiläisistä katseli jeeppiämme tarkoin ohi marssiessaan ja pikkunorsut kipittivät keskittyneesti isompien jalanjäljissä.

Jeeppisafari kohtaa norsulauman

Tasokasta ja ekologista leirielämää.

 Safaritunnelma tiivistyi yöpymisleireillä. Yövyimme kahden hengen teltoissa ja nautimme maukkaat kolmen ruokalajin illalliset ulkosalla ruokailukatoksessa tai rehevän puun alla. Illallisen jälkeen meidät saatettiin telttoihin, joista ei saanut pimeän aikaan kurkistaa ulos saati astua pimeyteen, sillä norsut, leijonat ja apinat saattoivat vierailla yöllisessä leirissä. Neuvo oli helppo muistaa, sen verran vilkkaasti öinen luonto äänteli. Kaksi yötä vietimme puupölkyin aidatussa ympyränmallisessa avoleirissä, jonne kaikille oli kannettu sängyt ja yöpöydät. Leijonien karjahtelut, paviaanien urahtelut ja hevosten hörähtelyt sekoittuivat safarivieraiden uniin – mikäli malttoi nukahtaa.

Leiri avoimen taivaan alla

Villin luonnon vastapainona leireillä nautittiin uskomattomista mukavuuksista. Teltoissa mahtui seisomaan ja niissä nukuttiin oikeissa vuoteissa. Pesutilaratkaisut vaihtelivat leireittäin. Välillä teltan takaosaan oli rakennettu vesiklosetti posliinipönttöineen, lavuaareineen ja ämpärisuihkuineen, välillä asioimme kuopassa, jonka päälle oli asennettu posliinipönttö. Hauskin kokemus oli kokonaan ulos liaanien keskelle rakennettu kylpyosasto, jossa suihkuhetki oli kuin modernista Tarzan-elokuvasta.

Viidakon mukavuuksia

Leirielämää

Laadukkuus oli myös ekologisuutta. Aterioidessa käytettiin posliini- ja lasiastioita, vältettiin muovia ja paperiservettejä eikä tuotettu ylimääräisiä roskia.

Leiri-illallista odotellen

Ja loppuun vielä videona reissun kaunein iltalaukka - auringonlaskuun, kuinkas muuten:)

Tässä linkki Botswanan kohteeseen
Tässä linkit aiempiin ratsastussafari-postauksiin:
 norsujen jäljillä ja leijonien jäljillä ja leirielämää

Alla olevasta logosta pääsee Horsexploren ratsastussafarivalikoimaan.

(juttu on pääosin julkaistu aiemmin  - vähemmin kuvin - Hippos-lehdessä nro 3/2017)