Joulupäivänä on kiva muistella rauhallisinta ratsastusvaellustani. Se suuntautui toissa syksynä Ranskan Provenceen. Tässä taannoinen juttuni reissusta: Syyskuisella Ranskan -ratsastusreissullani ei ehkä kunto
kohonnut eikä paino pudonnut, mutta sen sijaan sainkin runsaasti silmänruokaa, mielenrauhaa sekä mannaa makuhermoille.
Vaelsin Provencen Luberonissa verkkaisen ja meditatiivisen, noin sadan
kilometrin reitin maisemia ihaillen, vuoristopurojen solinaa kuunnellen – ja
piiiitkistä picnic-lounaista ja illallisista nauttien.
Luberonin upeaa vuoristoa (kuva: Jarmo Huunonen)
Neljän päivän ratsastusloma
Neljä päivää kestänyt reitti alkoi Laurisin
kylässä sijaitsevalta tallilta noin tunnin ajomatkan päässä Marseillesistä.Tallia
pyörittää Pariisista ja Normandiasta etelään muuttanut perhe, joka tykästyi
satavuotiaan maatilavanhuksen tunnelmaan ja pykäsi sinne laadukkaan, retriittihenkisen vaellustallin. Nyt tilalla asustaa
kaksitoista hevosta, joiden ainoa tehtävä on laiduntaa ja vaeltaa Luberonin
uhkeissa maisemissa. Jos ratsut edustivat montaa rotua, monipuolisia olivat
varusteetkin: satuloita, suitsia ja jalustimia löytyi joka lähtöön enkku-,
länkkä- ja lattarityyliä mukaillen. Tärkeintä oli toimivuus ja ergonomia.
100-vuotiaan maatilan viehttävyyttä
Luberonin alueella ikkunaluukut maalataan laventelin värisiksi, totta kai
Picnic-tauolla
Hevoset on ostettu
paikallisia verkostoja hyödyntäen ja joukossa on ratsuja moneen lähtöön: friisi, haflinger, camarguenhevonen,
appaloosa sekä erinäisiä risteytyksiä. Kaikki ratsut olivat ystävällisiä,
helposti hoidettavia ja kulkivat ketterästi maastossa. Itse asiassa niin rauhallisesti, että huomasin ratsastavani vuorilla pitkät
pätkät ilman ohjia.
Tasaista menoa
Luberonin maasto on kuin satukirjasta. Kapusimme ylös alas kapeilla, paimenten ja
puunkerääjien muinoin käyttämillä
vuoristopoluilla. Vaikka tahti oli verkkainen, oli pysyttävä hereillä
ehtiäkseen väistellä ja ”limbota” takakenoon poluille kurottavia pensaita ja
puunoksia. Toisinaan jalkauduin satulasta taluttaakseni ratsun alas jyrkkää
rinnettä.
Suhteellisen rehevää
Puu kasvatti juurensa kallion yli, noin 10 metriä alaspän
Rehevää ja jylhää yhtä aikaa
Välillä reitti luikerteli syvällä lehvämetsässä, välillä nousimme huipulle haastamaan hyytävää
mistral-tuulta ja nappaamaan panoramakuvaa pohjoisessa siintävistä alpeista
sekä etelässä välkehtivästä Välimerestä.
Mistral-tuuli tuiversi ylhäällä aika hulppeasti
Kumartaen tai limboten...
Maisemat vaan paranee
Asvalttipätkä ei harmita kun näyttää tältä
Asvalttipätkiä oli
muutama. Välillä kopsuttelimme serpentiinitietä, välillä paikallisten kylien
halki. Hevoset olivat tottuneet
taajamiin, joten sain ihastella rauhassa
ranskalaista maaseutua perinteisine harmaakivitaloineen ja viehättävine
suihkulähteineen. Taajamiin saapuessamme meitä tervehtivät kylän laidalla
laiduntaneet aasit, kylmäverihevoset sekä vimmatusti peräämme määkivät lampaat.
Kylän suihkulähteellä juotetttiin hepat
Viehättäviä kyliä yksi toisensa jälkeen
Moi!
Luberon on suosittua
ulkoilualuetta. Maastoreitit on
suunniteltu ratsastajille, patikoijille ja maastopyöräilijöille, jotka tuon
tuosta kohtasivatkin toisensa kapeilla luontopoluilla. Sivuutimme toisemme
kohteliaasti väistellen, eivätkä hevoset juuri piitanneet maastopyöristä tai
patikointisauvoista – joskin syvällä pensaassa yllättäen loistanut räikeä
fillariasu säpsäytti herkintä ratsuamme. Ratsut olivat tottuneet myös paikalliseen
faunaan, kuten villisikoihin, joiden koloja bongasimme siellä täällä maastossa.
Baskeri päässä vastaamme ”Pökötissä”
köröttänyt pappa kuului hänkin turvalliseen kansallislajistoon.
Ei pelota fillarit...
...eikä autot
Saimme tuntumaa myös
alueen maatalouteen. Luberon tunnetaan
laventeli- ja maustekasvipelloistaan sekä viinitarhoistaan ja hedelmäpuistaan.
Syyskuussa rehevin kukinta-aika oli jo ohi, mutta voin hyvin kuvitella kesän
hehkussa hohtavat violetit laventelipellot ja maustekasvien aromit. Tätä
reissuamme värittivät runsaina pälvinä kukkineet syklaamit sekä okran sävyinen avolouhos,
jota myös Ranskan Coloradoksi kutsutaan. (Tässä linkki postaukseeni ratsastuksesta värikkäässä louhoksessa)
Kuvitelkaa tätä laventelipeltoa kukkivana!
hieman viintä
Ranskan Colorado
Luberonin historia ulottuu kivikaudelle. Sivuutimme esihistoriallisen nuotiopaikan jylhine
kalliosuojineen sekä kivisen sarkofagi-hautausmaan 1500 vuoden takaa. Yövyimme
Bououx:n alueella, joka ylpeilee 1100-luvulla rakennetulla linnoituksellaan.
Esihistoriallinen nuotiopaikka (kuva Jarmo Huunonen)
Rustrelin linna, jossa majoituimme
Toinen yöpymiskylämme Rustrel tarjosi eksoottiset yöunet 1600-luvulla
rakennetussa linnassa (tässä postauksessa lisää linnasta). Yövyimme myös pittoreskissa, laventelinvärisin ikkunaluukuin
koristelluista kivataloista koostuvassa hotellissa, jonka terassilla nappasimme
paikallista roseeta hotellivieraiden petanque-peliä katsellen.
Laventlin väri sopii hienosti vanhaan kiveen
Mukava uima-maisema
Vaelluspäivät huipentuivat
luonnonhelmaan katettuihin yltäkylläisiin picnic-lounaisiin sekä majapaikkojen
höyryäviin illallisiin. Ranskalaiset nostivat
picnic-käsitykseni aivan uudelle kulinaariselle tasolle: pöytä notkui
salaatteja, melonia, parmankinkkua, makkaraa, patonkeja, ranskalaisia juustoja,
pateita, omena- ja vaniljapiirakoita sekä punaviiniä ja paikallista roseeta
niin, ettei ratsastuksesta tullut mitään ennen kunnon ruokalepoa puun
katveessa. Herkkunsa saivat myös hevoset, joille tarjosimme huoltoautosta pelletit
ja vedet ennen omaa lounastamme. Herkuttelu jatkui illallisilla, joista mieleen
painuivat erityisesti bataattipiirakka, jänispaisti, lukuisat välijuustot sekä
sitruunapiirakka. Nam!
Otos picnic-pöydästä...
...välijuustoineen ja omenapiirakoineen
Ensin popsitaan...
Sitten sulatellaan...
Ratsastusvaellusten
suolana ja sokerina on suhde hevoseen. On kiva tutustua ratsuun retkellä, jossa
istutaan satulassa tuntitolkulla ja selvitään ratsukkona maaston haasteista. Vaelluksilla tutustun hevoseen myös
hoitamalla. Huolsimme ratsumme aamuin illoin: puimme ja riisuimme
varusteet, harjasimme, putsasimme kaviot ja annoimme tarvittavat lisäruuat. Hevoset yöpyivät ulkosalla tilapäisillä laitumilla. Mahtoivatkohan ne tajuta,
kuinka maalauksellisilta ne näyttivät jylhässä kalliomaisemassa?
Vettä hepoille
Varusteet siististi kasaan
Idyllisin näkemäni laidunalue
Ainakin paikallinen
taidemaalari Paul Cézanne (1839-1906)
osasi arvostaa kotiseutuaan, sillä hän palasi Pariisi-vuosien jälkeen Provenceen
maalaamaan Luberonin vuoristoa, erityisesti hän arvosti Monte Sainte-Victoire- vuorta, jota mekin ihailimme reitillämme.
Näkymä kohti välimerta
Näkymä pohjoiseen
Verkkaisella vaelluksella oli aikaa ottaa kuvia:
teen Provencen reitistä myöhemmin vielä erillisen kuvapostauksen.
Postasin aiemmin reissupäiväkirjassa huikealta puska&laukka-reissultani Georgian vuoristossa. Linkki reissukuvaukseen löytyy tästä. Tähän postaukseen kokosin kuvia ja pari laukkavideoita reissun keskeisestä annista: vuoristolaukasta, upeista maisemista, ryteikköridauksesta, telttaleireistä...
Georgian vuoristossa on upean kumpuilevaan laukkamaastoa
En ole millään reissullani laukannut niin paljon ja niin vaikeassa maastossa kuin täällä: oksaisella metsäpolulla, alarinteessä, tiukoissa kaarteissa... Ratsastusoppaamme Levan puski eteenpäin kuin veturi. Hän päättänyt tehdä meistä gruusialaissotureita. Projekti eteni vauhdikkaasti eikä täysin verotta. Pari kertaa laukkasin suoraan oksaan, joten loppumatkan parantelin tällejä sinkkipastalla.
Reissu alkoi Levanin tallista - tilavasta entisestä kanalakolhoosista
Ensimmäisen ratsastuspäivän ensimmäisen tunnin jälkeen näytin tältä! Ja mietin miten jaksan seuraavat 7 päivää:)
Ratsastimme viikon aikana 230 kilometrin reitin , joka johdatti meidät korkeimmillaan 1700m korkeuteen.
1700 metrin korkeudessa, mukanamme vaelsi varahevonen
Georgialaista vuoristomaisemaa
Laukkatalleilla ratsastusoppinsa ammentaneen Levanin hevoset olivat täysveri-arabi-akhaltek-kabardinian -sekoituksia.
Hevoset odottivat "nipussa" aina kun jalkauduimme tutustumaan vuoriston luostareihin.
Ratsussani oli melko paljon kabardiniania.
Reissun kauneimmasta leiripaikasta avautui upea näkymä laaksoon ja laiduntaviin ratsuihimme.
Vuoristomaisemiin ei kyllästy. Ja aavat puuttomat rinteet kutsuivat piiiiitkiin laukkoihin. Pisin laukkapätkä kesti 15 minuuttia. Kymmenen minuutin laukkarupeamia tempaistiin useita. Laukkasimme tasamaalla, ylämäkeen, alamäkeen, metsäpolkua, oksien läpi...
Saavumme telttaleiriin ilta-auringon valossa
Kohtasimme matkalla useita lammas- ja lehmälaumoja paimenineen
Kohta laukataan
Kun oikein tiiraa, näkee taaemman vuoren laella pienen kirkon. Niitä kohosi lähes joka huipulla
Juotimme hevoset joissa ja ojissa reitin varrella sekä illalla leirillä tähtien ja otsalampun valossa
Juomatauko kirkkaassa vuoristojoessa (kuva: Eva Udd)
Juomataukoja keskellä polkua
Tähdet ja otsalamput valaisivat hevosten juottoa joella
Laukkareitti kulki halki metsäpolkujen, ryteikkköjen, piikkipensaiden... pätkän matkaa kuljimme pitkin ikivanhaa Silkkitietä, joka kopisi mukavasti kavioiden alla.
Rehevä metsäreitti vaihtui välillä näinkin selkeäksi satumetsäksi
Metsäpätkät taitettiin kaikissa askellajeissa
Tällaistakin maanpeittokasvustoa
Reissumme myötäili joen kulkureittiä. Kahlasimme yli, telttailimme rannalla ja peseydyimme kylmässä, vuolaasti virtaavassa joessa. Temppunsa siinäkin.
Joessa oli yllättävän vahva virtaus, mikä ei kyllä näy tässä kuvassa
Muinainen Silkkitie, Georgian vanhin tie
Parin-kolmen tunnin ratsastuksen jälkeen pysähdyimme niityille ja levähdyspaikoille picnicille. Kaivoimme satulalaukuista peruseväät: juusto-makkara-kinkkutäytteiset sämpylät, kahvia ja teetä sekä vohvelikakun, jonka Levan jakoi linkkarilla tasan kahdeksaan osaan. Hevoset huilasivat lähellämme mukavasti hörähdellen ja torkkuen.
Hepat huilasivat picnicin ajan puihin kiinnitettyinä
Tai sitten ei...
Mutustimme sämpylät ja vohvelit nurmikolla istuskellen ja tirsoille nukahdellen
Mutusteltavaa kaikilla
Georgian vuoristo vilisee ikivanhoja keskiaikaisia luostareita. Luostarien vaaleat silhuetit täplittävät hauskasti vuoristomaisemaa. Piipahdimme neljässä luostarissa, joista osan juuret ulottuvat osin 600-luvulle.
Kiviset luostarit on pidetty suhteellisen hyvässä kunnossa
Luostarit olivat usein yhden tai kahden munkin tai nunnan asuttamia. Yleensä heidän seuranaan oli tuikeita vahtikoiria - tai sitten tällaisia paikallisrotuja, joita käytetään myös susien ja shakaalien karkotukseen. Olimme onnekkaita: näimme 4 päivän ikäisiä pentujakin:)
Luostarin maallista onnea: kuusi koiranpentua!
Susienkarkoituskoirilta leikataan korvalehdet, jotteivät pedot saa niistä kiinni
Yövyimme telttaleireillä niityillä ja joen rannalla sekä perhemajoituksessa.
Kahden hengen teltat, käsienpesuämpäri ja tavaroiden kuljetusauto
Ravintolateltta ja leirikeittiö, jossa taiottiin upeat ateriat
Hepat leiriytivät telttojen läheisyyteen
Onneksi meidät soturit oli myös ruokittava hyvin: kokki ei telttareissulla sortunut eineksiin. Kokkaus alkoi perunankuorinnalla, kurkku-tomaatti-korianteri -salaatti uhkui tuoreuttaan, liha- ja kanapadat tehtiin tuoreista paistikkaista. Kyytipoikana nautittiin gruusialaista valko- ja punaviiniä 5 litran reissukanisterista.
Tälle
reissulle voisi mennä uudestaankin - tai sitten ratsastan Levanin uuden
vuoristoreitin, jahka joku on testannut sen ensin:).
Georgian maaseutu on yksinkertaista, eikä matkailuinfraa juurikaan ole. Perheet asuvat yksinkertaisesti. Juoksevaa vettä löytyy, mutta yhdessä asunnossa kuuma vesi lämmitettiin puilla. Toisessa vesijohdon toiminta oli kytketty sähköpostikkeeseen. Maalla toiletti oli luonto tai puucee.
Kahden majoitustalon tunnelmaa. Oikealla alakulmassa puilla lämmitettävä vesisäiliö
Yövyimme kyläkaupan asunnolla. Kauppaa piti viehättävä filologi, eläköitynyt opettaja.
Yövyimme yhden yön Patara Dmanisissa, vanhassa kylässä, jolla on huikea menneisyys silkkitien varrella kehittyneenä keskuksena. Siellä painettiin ammoisina aikoina rahaakin. Vihollisia riitti, joten kyläläiset rakensivat 700-luvulla vuoren sisään turvallisen vedenhakuluolan joelle. Alueelta on kaivettu myös 1,8 miljoonaa vuotta vanha ihmisen pääkallo. Tuoreempi löydös on raunioituneen 700-luvulla rakennetun kuvernöörintalon kylppäri ammeineen.
Georgiassa on rusaasti rikkipitoisia lähteitä, joten se on tunnettua kivennäisvesi- ja kylpyläaluetta. Mekin huuhdoimme reissupölyt pois tbilisiäisessä kylpylässä, jossa riuskat pesijänaiset hinkkasivat nahkamme putipuhtaiksi.
Laukat olivat piiiiiitkiä ja polveilevia. Pisin laukka kesti 15 minuuttia. Sekin on videolla... tässä kuitenkin lyhyempi pätkä.