Ratsastusmatkalaukka - paras laukka (osa 1): Mongolia, Costa Rica, Ecuador, Islanti, Botswana

Laukka, estelaukka, keskilaukka, kiitolaukka, hanatus… laukkaa on moneen lähtöön. Alkeiskurssilaisille esitetystä vakiokysymyksestä päätellen laukka tuntuu olevan ratsastusjuttujen keskiössä alusta saakka:  ”Joko te laukkasitte?” 

Savannilaukkaa Botswanassa

Laukka irrottaa lihaksia ja vapauttaa ajattelua, sekä minulta että hevoselta. Joskus tuntuu, että pääsemme molemmat kunnolla työn makuun vasta ensimmäisen laukkapätkän jälkeen. Opettajakin aina sanoo, että laukan jälkeiset raviaskeleet ovat laadukkaimpia. Ratsastustunneilla tuntuukin usein, että laukka loppuu ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan.

Minulle laukkojen aatelia ovat laukat maailman maastoissa, olivat ne sitten nopeita spurtteja, intopinkeitä arolaukkoja tai pitkää rentoa meditatiivista rullausta savannilla. Laukkoja on kiva muistella, joten kokosin esimerkkejä laukkojen monimuotoisuudesta pieneksi parin postauksen kavalkadiksi.

hmmmm.... laukkasuora Costa Ricassa...:)?

Mongolia: puolen tunnin laukkakisat. Ratsastusreissu Mongoliaan on matka toiseen maahan ja toiseen aikaan. Elämä valtavilla aroilla on säilynyt lähes muuttumattomana Tshingis Khanin ajoista lähtien, joten laukatessa voi hyvin kuvitella ympärilleen muinaisten mongolivalloittajien voittoisat ratsujoukot – etenkin kun mongolien sotamenestys perustui pitkälti ratsastus- ja jousiammuntataitoon.



Mongolianhevonen on pieni, mutta sitkeä, vahva ja ihan tarpeeksi nopea

Mongoliassa sain laukata sydämeni kyllyydestä niin pitkiä pätkiä, ettei taatusti jäänyt laukkahammasta kolottamaan. Khan Hentin loputtomilla aroilla oli tilaa hanattaa eikä autiossa maisemassa todellakaan voinut eksyä.

 

Laukkaan startattiin vetäjän johdolla niin, että ensin ryhmityttiin rinnakkain raviin tiirailemaan sivusilmällä lähtömerkkiä, ja sitten singahdettiin merkistä ohjuksena vauhtiin. Pisimmät kisat kestivät muistaakseni kymmeniä minuutteja. Jos vastaan tuli aron asukkaita – jurtassa asuvia perheitä räkyttävine koirineen tai villihevoslauma, siirryttiin yleensä raviin.

Arojen asukkaita: villihevoslaumat

Pienet mongolianhevoset ovat käsittämättömän sitkeitä, voimakkaita, nopeita – ja fiksuja. Oma vaellusratsuni säästeli alkuviikon voimiaan, mutta pisti viimeisenä iltapäivänä silmään sellaisen laukkavaihteen, jolla päihitti viikon riehunnassa väsähtäneen hevoslauman.

Vaellushevoset haetaan vapaana vaeltavasta laumasta

Mongoliassa ei laukkabaana lopu kesken

Costa Rica: viidakko- ja rantalaukkaparatiisi. Parasta herkkua on, kun rantalaukat ovat keskeinen osa vaellusreittiä. Costa Rican palmujen reunustamat hiekkarannat ovat kuin helmiä kaulanauhassa, joten sain laukata Guanacasten vaelluksella vuoroveden tiivistämiä hiekkarantoja yksi toisensa jälkeen.

 Vuoroveden vapauttama rantalaukkabaana Costa Ricassa

Vuorovesi on noussut... ei voi enää laukata rannalla

Vapaudentunnetta kasvatti hevosen kuolaimettomuus, etenkin kun ratsu pysyi mainiosti hyppysissä myös pelkkä riimu turvan ympärillä. Criollot osaavat olla myös luonteikkaita: käynnissä ja ravissa criollo-sekoitteinen hevoseni vitsaili välillä ”peläten” jalkoihin luikertelevaa matalaa aaltoa, mutta laukassa pelleily unohtui.  Tässä maassa meidän ei todellakaan tarvinnut sahata yhtä unelmarantaa eestaas… tosin videoita ottaaksemme teimme kerran senkin. :)

Riitta Reissaa kohti viidakkoa, apinoita ja papukaijoja

Osa Guanacasten reitistä luikertelee vehreässä viidakossa, jossa laukkaajien menoa tahdittavat puissa keikkuvien apinoiden kiljahdukset.
Postauksen lopussa on pari videota laukoista: rantalaukka Costa Ricasta sekä savannilaukka Botswanasta
(Costa Rican ratsastusvaelluksesta on aiempi postaus tässä).

Ecuador: maailman korkein laukka 4 kilometrissa. Maailman laukkatantereilla olen oppinut ihailemaan hevosrotujen moninaisuutta ja kykyä sopeutua vaikeisiinkin luonnonolosuhteisiin. Ecuadorin tulivuorivaelluksilla kiipesin ja kapusin yli kolmen, pätkittäin jopa yli neljän kilometrin korkeudella. Vaikka korkea ilmanala pudotti kroppani hapen osapaineen niin alas, että hengästyin pelkästä hevosen selkään kiipeämisestä, ei hevosilla ollut vuorilla minkäänlaisia ongelmia. 

Criollo&quarter-sekoitteiset ratsut kiipeilivät jyrkkiä rinteitä ja nostivat  laukan halukkaasti osoittamatta juuri minkäänlaisia väsymisen merkkejä. Vastuulliset hevosmiehet ja oppaat pitivät laukkapätkät riittävän lyhyinä, jotteivät hevosten sydämet joutuneet liian kovalle rasitukselle.

 

Chagra-hevosmiehen kanssa tulivuorella matkalla kohti neljää kilometriä

Rento laukkapätkä yli neljän kilometrin korkeudessa kotkien valtakunnassa on laukkamuistojeni aatelia. Vuoristoeläinten lisäksi menoamme seurasivat vuorilla vapaina laiduntavat hevoset ja silloin tällöin kohtaamamme chagra-hevosmiehet.

Tulivuorella laiduntavia hevosia. Ollaan n. 4km korkeudella

Vuorenhuippujen lähes harras tunnelma muuttui reissun loppupäivinä riehakkaaksi laukkailuksi muinaisella inkareitillä Cotopaxia ympäröivällä tasangolla. Olimmehan laskeutuneet muutama sata metriä alemmas runsaaseen kolmeen kilometriin.

Crillosekoitusori, Cotopaxi ja minä

Kohta laukataan Cotopaxin tasangolla muinaisten inkojen mailla

Islanti: laukalla porukan perään. Islannin parasta antia on askellajikirjo, erityisesti pehmeä töltti ja vauhdikas passi. Parhaimmillaan töltin vauhti lähenee laukkaa, joten matkantekoni jylhän Pohjois-Islannin kuumien lähteiden ja laavakivimuodostelmien lomassa taittui mukavasti –etenkin kun retkikuntamme mukana kulkevasta hevoslaumasta valittiin levännyt ratsu sekä aamupäivän että iltapäivän osuuksille.


Islanninhevonen - satuhevonen

Välillä oli kuitenkin kiva keksiä syitä laukkaan esimerkiksi ilmoittautumalla takajoukkoihin, jättäytymällä pääjoukosta jälkeen ja karauttamalla sitten muu retkue kiinni. Tai houkuttelemalla joku matkakumppaneista laukkakisaan kapeaa, hauskasti mutkittelevaa hiekkatietä pitkin.

Vaelluksella seuraa mukana hevoslauma, josta valitaan alle levännyt ratsu

Laukkatanner pölisee

Islanninhevosista on moneksi: osalla kisavietti oli vaatimaton, osalla kiiluu voitto silmissä. Koulutuksessa olleella kilpahevosella ratsastanut oppaamme jätti kerran laukkakisamme väliin, koska arveli, ettei todennäköisesti saisi voittoon pinkovaa ratsuaan pysähtymään.

 Laukkapölykuorrutus kasvoissa:)

Botswana: meditatiivista savannilaukkaa. Botswanan Tuli-maan luonnonpuistossa ratsastin savannilla villieläinten seassa kuin yksi luonnonluoma eläin muiden joukossa. Villieläimet eivät pitäneet hevosia saaliina eivätkä tunnistaneet ratsastajaa ihmiseksi, kunhan pysyttelin satulassa.

Kaikki kyydissä laukan jälkeen:)?

Savannilla on tilaa laukata

Savannilla laukattiin rennossa tasaisessa matkatempossa hevoset kevyesti koottuina. Tällä tavoin ratsastajan oli helppo hallita hevosen liikkeitä ja tarkkailla luontoa hyvässä ja ”pahassa”. Rauhallisessa laukkatempossa ehdimme varmistamaan, ettemme osuneet liian lähelle leijonia tai norsuja. Laukka savannilla oli kuin sukellus luontodokumenttiin: laukkasimme seeprojen ja antilooppien rinnalla. Ohitimme kirahveja, pahkasikoja, mangusteja ja marabuita. Välillä saimme välillä seuraksemme pari shakaalia ja kerran pyyhkäisimme edessämme vaeltaneen gnu-lauman läpi.

Seeprojen kanssa savannilla

Avaraan savannilaukkaan toivat vaihtelua pujottelulaukat pensaistojen seassa, satunnaiset loikat puunrunkojen yli sekä pitkät laukat, joiden aikana saimme vaihdella keskinäistä paikkaa jonossa.  Iltalaukka kohti taivaanrantaan laskevaa oranssina hehkuvaa aurinkoa on laukkamuistoistani ehkä kaunein –ainakin toistaiseksi :).

Iltaratsastus auringonlaskuun

Tässä videot savannilaukkaan.... kestää 4 minuuttia:) ja Costa Rican rantalaukkaan.

Tässä linkit postauksen kohteisiin:
Mongolia
Ecuador (eri paikallinen partneri kuin kuvauksessani, mutta samantyyppinen matka)
Costa Rica
Islanti (oma reissuni ja kuvat ovat eri matkanjärjestäjän matkalta, mutta reissun idea on sama)