Ratsastussafari Botswanassa (mukana laukkavideo)

Ratsastussafari Botswanassa vei minut syvälle afrikkalaiseen luontoon. Villieläimet eivät hahmota ihmistä hevosen selästä, joten olin "ratsukkona" yksi eläin muiden joukossa. Savannitunnelmaa vahvisti yöpyminen teltoissa ja avoimen tähtitaivaan alla. Tämän lähemmäs villiä luontoa harvoin pääsee.

Auringonlasku savannilla

Auringonlaskun oranssi hehku

Mashatun villieläinpuistossa eläimet syntyvät, vaeltavat ja kuolevat vapaina osana luonnon kiertokulkua.  Ratsukot sulautuvat joukkoon, mutta on tiedettävä missä liikkuu, koska luonnossa on omat väistämissääntönsä. Leijonat kierretään, norsuja ihaillaan kauempaa, seeprojen kanssa laukataan kilpaa, ja kirahvilaumassa seisoskellaan pitkäkaulojen kiinnostuneessa tuijotuksessa.

Seepra on savannin yleisimpiä eläimiä

Riitta reissasi keskelle kirahvilaumaa

Vaikka ratsastajat ovat suojattomia, safari on turvallista, sillä oppaat osaavat lukea maastoa ja eläinten käyttäytymistä. Lisäksi he kuulevat vyöhön kiinnitetyistä radiopuhelimista jeeppipartioiden tiedotteet villieläinten liikkeistä, joten he osaavat kiertää vaarat ja johdattaa ratsastajat turvallisille bongauspaikoille. 

Norsun kallo savannilla

Turvallisia safarihevosia

Hevoset lisäävät turvallisuutta. Safareille koulutetaan rauhallisia ja nopeita hevosia, jotka kuuntelevat ratsastajien avuja tunnollisesti. Käytösssä on esimerkiksi afrikkalaisia boerperdeja, irlantilaisia urheiluhevosia sekä erilaisia sekoituksia. 
Safarielämä sopii useimmille hevosroduille, mutta täysveristen ruumiinrakenne ja mieli ovat tehtävään liian herkkiä. Safarihevosemme olivat rutinoituneita eivätkä säikkyneet turhasta - eivät edes silloin, kun gepardi hyppäsi parin metrin päästä juuri kaatamansa antiloopin kimpusta. Luultavasti ohitimme safarillamme tietämättämme muitakin gepardeja, niin huomaamatta nämä ketterät kissaeläimet sulautuivat maastoon. 

Leppoisa iltaratsastus

Savanni on suora, mutta GoPro- kuvaaja ihmettelee pää kenossa

Gepardi ei jäänyt puolustamaan ateriaansa

Koska safarilla voi joutua yllättäviin tilanteisiin, ei reissuun pääse ilman riittävää ratsastustaitoa. 

Testiratsastus ja muita varotoimia 

 Safarimme alkoi yksilöllisellä testiratsastuksella, jossa karautimme yksitellen kaksi tiukkaa käännöstä ja laukanlisäyksen sisältävän laukkaradan, joka paljastaa oppaille ratsastajan tasapainon ja hevosenkäsittelytaidon. Jos rataa ei läpäise, tarjotaan matkailijalle helpompaa ohjelmaa. 

Meille pidettiin myös  turvabriiffaus, jossa kerrottiin, miten toimitaan, jos tarkkaavaisuudesta huolimatta ajaudutaan liian lähelle leijonaa tai norsua. Ensin tiivistetään rivit tiukaksi ryhmäksi, sitten karautetaan vauhdilla karkuun, jos vastassa on norsu, tai peräännytään hitaasti ja rauhallisesti, jos vastassa on leijona. Etuopas asettuu syötiksi harhauttaakseen villieläintä ja takaopas ohjaa ratsastajat turvaan.(Tässä linkki norsupostaukseen ja tässä kerron leijonista)

Iltakävelyllä kukkulan laella

Varusteina oppailla on kivääri ja ruoska, joilla pamautetaan tarvittaessa ilmaan voimakas paukaus. Aseilla ei ole tarkoitus tehdä väkivaltaa, eikä safarioppaamme David ole 13-vuotisen uransa aikana edes vaaratilanteessa käyttänyt kivääriään.  Meidän safarillamme ei vaaratilanteita syntynyt, sillä David luki maaston merkkejä tarkasti eikä antanut meidän jalkautua riskialueilla edes puskatauon ajaksi.

Hyvin koulutetut safarioppaat

Päivä savannilla

Ratsastimme päivittäin viitisen tuntia eri puolilla savannia. Heräsimme aamuviideltä oppaan tuodessa aamukahvin teltalle. Pukeuduimme kahvia hörppien auringon nousua odotellen, sillä turvallisuussyistä kukaan ei saanut astua ulos teltasta pimeän aikaan.
Nousimme ratsaille aamukuuden jälkeen, jotta kohtaisimme villieläimet virkeimmillään ja välttäisimme päivän kuumimmat hetket. Yleensä nautimme pienen hedelmä- ja suolapähkinä-picnickin luonnossa ja palasimme leiriin myöhäiselle lounaalle. Iltapäivällä teimme uuden safarin ratsain tai autolla.

Safarilla kohdatuista eläimistä on tulossa koostepostaus.  Lisäksi juttu norsuista on tässä  ja juttu  leijonista tässä.

Safarievästä

Maaliskuun safarilla satoi kerran... kohta se alkaa

Safarin aamuaurinko on lähes usvainen

Viikon safarille osui useita kohokohtia. Laukkapätkät olivat pitkiä, monen minuutin mittaisia ja ratsastettiin yleensä kootusti keskitempossa, jotta ehtisimme samalla lukea luontoa ja reagoida tarvittaessa. Välillä karautettiin pitkin aavaa savannia, välillä puikkelehdittiin matalien pensaiden lomassa. Saimme laukkaseuraa seeproista, gnu-antiloopeista ja ketterästi loikkivista impaloista, jotka viilettivät ympärillämme (uusi laukkavideo postauksen lopussa).

Savannilla...

Savannilla yhä vaan...

Keskellä villiä luontoa

Safarioppaat ovat luonnon ammattilaisia ja kertovat yksityiskohtaisesti luonnonpuiston eläimistä ja kasveista. Täytyy kuitenkin myöntää osan tiedosta valuneen ohi korvien tuijottaessani norsuja ja kirahveja ihastuksesta mykkänä. Piti välillä nipistää itseä: täällä me Afrikassa katselemme toisiamme, kirahvi, ratsuni ja minä. Kolme luontokappaletta.

Leopardikilpikonnan kuvaushetki

Autolla leijonien luo. Tutustuimme leijoniin ja norsuihin myös iltapäivien jeeppisafareilla. Leijonat päästivät ”autoeläimen” pysähtymään vain muutaman metrin päähän ja jatkoivat raukeina haukotteluaan ja tassutteluaan. Välillä ne piipahtivat pensaiden takana kuikuilemassa saalistusmatkalla olevaa naarasta kotiinpalaavaksi. Kohtasimme myöhemmin myös lauman itsevaltiaan uroksen, joka nukkui kuin tukki pensaan varjossa keräten voimia mahdollisia tulevia reviirinpuolustamistaisteluja varten.

Jeeppisafari kohtaa leijonat

Kurvasimme jeepillä myös kuvaukselliseen elefanttilaaksoon, jossa norsut vaelsivat ruohoa kärsällä hamuten ja valtavia korvia leyhytellen. Näky oli kuin piirretystä elokuvasta, jossa eri kokoiset ja ikäiset norsut etenivät letkassa paikasta toiseen. Osa torahammasjättiläisistä katseli jeeppiämme tarkoin ohi marssiessaan ja pikkunorsut kipittivät keskittyneesti isompien jalanjäljissä.

Jeeppisafari kohtaa norsulauman

Tasokasta ja ekologista leirielämää.

 Safaritunnelma tiivistyi yöpymisleireillä. Yövyimme kahden hengen teltoissa ja nautimme maukkaat kolmen ruokalajin illalliset ulkosalla ruokailukatoksessa tai rehevän puun alla. Illallisen jälkeen meidät saatettiin telttoihin, joista ei saanut pimeän aikaan kurkistaa ulos saati astua pimeyteen, sillä norsut, leijonat ja apinat saattoivat vierailla yöllisessä leirissä. Neuvo oli helppo muistaa, sen verran vilkkaasti öinen luonto äänteli. Kaksi yötä vietimme puupölkyin aidatussa ympyränmallisessa avoleirissä, jonne kaikille oli kannettu sängyt ja yöpöydät. Leijonien karjahtelut, paviaanien urahtelut ja hevosten hörähtelyt sekoittuivat safarivieraiden uniin – mikäli malttoi nukahtaa.

Leiri avoimen taivaan alla

Villin luonnon vastapainona leireillä nautittiin uskomattomista mukavuuksista. Teltoissa mahtui seisomaan ja niissä nukuttiin oikeissa vuoteissa. Pesutilaratkaisut vaihtelivat leireittäin. Välillä teltan takaosaan oli rakennettu vesiklosetti posliinipönttöineen, lavuaareineen ja ämpärisuihkuineen, välillä asioimme kuopassa, jonka päälle oli asennettu posliinipönttö. Hauskin kokemus oli kokonaan ulos liaanien keskelle rakennettu kylpyosasto, jossa suihkuhetki oli kuin modernista Tarzan-elokuvasta.

Viidakon mukavuuksia

Leirielämää

Laadukkuus oli myös ekologisuutta. Aterioidessa käytettiin posliini- ja lasiastioita, vältettiin muovia ja paperiservettejä eikä tuotettu ylimääräisiä roskia.

Leiri-illallista odotellen

Ja loppuun vielä videona reissun kaunein iltalaukka - auringonlaskuun, kuinkas muuten:)

Tässä linkki Botswanan kohteeseen
Tässä linkit aiempiin ratsastussafari-postauksiin:
 norsujen jäljillä ja leijonien jäljillä ja leirielämää

Alla olevasta logosta pääsee Horsexploren ratsastussafarivalikoimaan.

(juttu on pääosin julkaistu aiemmin  - vähemmin kuvin - Hippos-lehdessä nro 3/2017)

Suomenhevosen tarina – parasta PR-työtä hevosalalle

Kun Lahtisen perheen suomenhevonen Pekka (näyttelijä Seppo Halttunen) kertoa hörisee ja pärskyy ilmoille satavuotisen Suomen dramaattisen tarinan, meinaa silmäkulma kostua väkisin. Ja kostuukin. Etenkin, kun kertojan vieressä seisovat suomenhevoset Uuras ja Kiripassi kuuntelevat tarinaa ja toteuttavat kiltisti oman osuutensa näytelmässä.

Keski-Uudenmaan teatteri (KUT) teki ratsastuskeskus Ainoon näytelmän 100-vuotiaasta Suomesta ja 110-vuotiaasta suomenhevosesta, mutta tuli siinä sivussa tehneeksi suuren PR-työn koko Suomen hevosalalle. Kari Paukkusen ohjaama näytelmä kertoo, miten suomenhevosen ja Suomen historiat nivoutuvat yhteen iloineen ja suruineen ja miten keskeinen rooli suomenhevosella on ollut suomalaisen yhteiskunnan rakentumisessa. 

Heikki Lundin taitava käsikirjoitus kuljettaa katsojan läpi satavuotisen historian yhteiskunnallisten, poliittisten, kulttuuristen ja teknologisten merkkipaalujen niin juohevasti, että melkein hengästyttää. Ainon maneesiin loihditulla pienellä näyttämöllä vilahtavat Sibelius ja Juhani Aho, Suomen itsenäistyminen, tuperkkelit ja espanjantaudit, sisällissota, lama, kyyditykset ja Mäntsälän kapina, talvi- ja jatkosota, jälleenrakentaminen, kaupungistuminen, radikaali 60-luku, massamuutto Ruotsiin. Siinä sivussa hahmottuvat myös naisen ja tyttöjen aseman muutos suomalaisessa yhteiskunnassa sekä teknologian murros radioineen, levareineen ja kasettimankkoineen  - unohtamatta tietokonetta, joka mahtuu jopa siivouskaappiin.  Tarina mahtuu katsojan mieleen, koska se kerrotaan yhden perheen, Lahtisten, sukupolvien kokemuksena. 

Kuva: Kapina Productions

Näyttelijät (etenkin Pertti Koivula, Antti Reini, Anu Sinisalo ja Anna-Leena Sipilä) avustajineen tekevät tapahtumat lihaksi ja teoiksi, mutta tarinan ytimessä on ja pysyy kertoja, perheen uskollinen ja ahkera suomenhevonen Pekka, jonka kokemuksissa välittyy hevosen rooli suomalaisessa perheessä ja yhteiskunnassa työhevosena, sotahevosena, ravihevosena, ratsuna ja harrastehevosena. Hevosena, joita ennen sotia vilisi suomalaisessa maisemassa puolisen miljoonaa, mutta jonka määrän yhteiskunnallinen murros romahdutti kymmeniin tuhansiin, kunnes koitti uusi renessanssi ravi- ja ratsuhevosena. Saa nähdä mihin suuntaan kansainvälisestikin poikkeuksellinen suomalainen kepparikulttuuri viisaria heilauttaa. 

Kiripassi ja Uuras eivät hevoskansalle esittelyä kaipaa ja lajin ulkopuolisille heissä kulminoituu suomenhevosen tyyneys ja hyvä pokka. Hevosten osa näytelmässä on seistä, näkyä ja vetäistä näyttämön poikki symbolisia pyrähdyksiä milloin vikeltäjä selässä, milloin ravikärryä vetäen.

Hevonen tuodaan myös lähelle yleisöä. Halukkaat voivat tavata, koskea ja kysellä kuulumisia sekä väliajoilla että näytelmän jälkeen. Kymmenisen kertaa olivat Uuras ja Kiripassi kuulemma maneesiharjoituksissa vierailleet haistelemassa lavasteita ja bändin rumpuja. Se riitti viisaille orientaatioksi.  Suomenhevosesta on vaikka mihin: myös teatteriin.

Toivottavasti Keski-Uudenmaan teatterin kunnianosoitus suomenhevoselle saa liikkeelle ratsastusseurat ja koko hevosväen. Oma ratsastusseurani Primus subventoi lippuja runsaalla kädellä – mikä mainio tapa saada konkreettista ja unohtumatonta vastiketta jäsenmaksulle! Samalla teatteriin, eli maneesiin, on helppo tuoda myös ystäviä ja sukulaisia, joilla ei ole kosketusta hevosiin. Ehkä virta käy myös toiseen suuntaan, ja maneesissa näytelmän koskettama kansa intoutuu jatkossa useammin myös teatteriin.

Ja vielä: suurkiitokset kulttuuriteosta myös avarakatseiselle ja uskaliaalle ratsastuskeskus Ainolle!

Terveisiä Unkarista - täyttä hevoselämää! (mukana pari laukkavideota)

Unkarilainen El Bronco -ranch alkaa olla tuttuakin tutumpi, sillä piipahdimme siellä taas ratsastusmatkalla Kavioliiton kanssa ihastelemassa ratsutilan syystunnelmia (Linkit aiempiin postauksiin jutun lopussa).

El Broncon quarterit ovat ystävällistä väkeä (kuva: Annukka Valkama)

El Broncossa syntyi tänä vuonna kahdeksan varsaa

Ratsastusmatka Unkariin on täyttä tavaraa! On käsittämätöntä, miten paljon hevoselämää mahtuu yhteen viikonloppuun: 10 tuntia ratsastusta, lännenratsastustekniikkaa, letkeitä maastolenkkejä, heppojen vientiä yölaitumelle, koikkelehtivien varsojen ihastelua ja kuivaaharjoittelua nuorten hevosten koulutusta seuratessa.

Luonnonpuisto on muinaista merenpohjaa

Tunnilla: Gabor-opettaja näyttää kääntämisen mallia (kuva: Annukka Valkama)

Kolmevuotias paint koulutuksessa (kuva: Annukka Valkama)

Maastoreittejä kansallispuistossa

El Bronco sijaitsee runsaan sadan kilometrin päässä Budapestistä vuonna 1975 perustetussa Unescon suojelemassa Kuskunságin kansallispuistossa, joka levittäytyy Tonava ja Tisca-jokien väliselle alueelle.
Suolajärvistään, soistaan ja rikkaasta eläimistöstään kuulussa 53000 hehtaarin suuruisessa luonnonpuistossa on tilaa retkeillä ristiin rastiin kulkevilla ratsastuspoluilla. Maastoratsastukset sijoittuvat aina lounasajan molemmin puolin ja kestävät tunnista kahteen, riippuen siitä, pohjustetaanko maastoreissua tekniikkaharjoituksilla vai ei.

Matkalla tunnille, taustalla talli-, majoitus- ja spa-rakennus

Matkalla tunnille ranchin kentälle

Ratsastimme maastossa välillä peräkanaa, välillä parijonossa, joten reissulla oli helppo vaihtaa ajatuksia muiden ratsastajien kanssa.

Juttu kulkee maastossa (kuva: Annukka Valkama)

Appaloosatamma Panna on paras (kuva: Annukka Valkama)

Laajojen aukeamien ja mutkittelevien metsäpolkujen täplittämä maasto oli omiaan pitkille ihanille laukkapätkille, vaikkei alue olekaan perinteistä unkarilaista "laukkapustaa". Hiekkainen maaperä on pehmeä hevosen astella ja kuivuu nopeasti sateen jäljiltä.
Otetaan alkuun pieni pyrähdys keväiseltä reissultani:

Hiekkamaiden lisäksi kansallipuiston ratsastuspolut johdattavat yli tuhatvuotiselle lintukosteikolle. Kavioliiton reissulla kosteikko suhisi hiljaisena, mutta keväisellä reissullani suokukkojen ja kurmitsojen sekakuoro oli lähes korvia huumaava.
Kansallispuisto on nykyisin harvaan asuttu, mutta siellä täällä ratsastajia ilahduttavat hauskat olkikattoiset maalaistalot pienine kasvitarhoineen ja räkyttävine koirineen. Reittien varrelle osuu myös myös laaja viinitarha. Kiskunságin suolapitoinen maaperä tuottaa kiinnostavia viinejä ja paikallinen Frittman-sukutila valittiin vuonna 2007 Unkarin parhaaksi viinintekijäksi.

Kevätreissulla ihastelimme alueen viiniköynnöksiä

Kansallispuiston eläimistö on rauhallista väkeä kaikkina vuodenaikoina. Lintukosteikon lisäksi alueella mönkii pikkuisia kilpikonnia, jotka kuulemma kerääntyvät säännöllisesti munintaniitylleen. Itse en ole niitä havainnut, mutta bongailin välillä vauhdikkaasti hyppiviä pikkuisia peuroja. Luonnonpuiston eläimistö on runsas, mutta suurpedot puuttuvat - onneksi. Shakaalien, kettujen, mäyrien ja saukkojen lisäksi puistossa saalistaa pari uljasta kotkaa. Flooraa värittävät puutarhoista karanneet ja luonnossa villiintyneet gerberat.

Hevoset suhtautuivat peuroihin suht rennosti, sen sijaan yhdellä reissullamme karjaeläinten yllättävä kohtaaminen aiheutti ratsuille tykytystä. Maastolenkin varrella oli jostain syystä kyhätty uusi naruaitaus ja hetken päästä heinikosta erottui joukko sarvipääälehmiä. Oma appaloosani ohitti lehmät puhisten ja kiemurrellen, mutta pelokkain ratsu oli talutettava "vaaran" ohi. Onneksi pellolla ahkeroinut viikatemies keskeytti ystävällisesti heinänteon ohituksemme ajaksi.

Heinikossa siintää.... sarvipää!

..ovatko kaikki mukana...?

On antoisaa vierailla ranchilla eri vuodenaikoina. Eniten minua ovat puhuttaneet marraskuun värit, joihin matalalla hohtava aurinko taikoo kullanruskean hohdon.

Unkarilaisia syyspuhdetöitä: olkien kuivatusta

Maasto hohtaa kullanruskeana

Syksyinen maalaismaisema

Laidunelämää

El Broncon hevoset ovat huomattavan rentoja ja tyytyväisen oloisia. Ne saavat elää laumassa rauhallista hevosen elämää ja yöpyä ulkona laajoilla kesä- ja talvilaitumilla ja tilavissa tarhoissa. 

Hevoset haetaan aamulla laitumelta (kuva: Annukka Valkama)

Tarhassa on tilaa varsojen ja tammojen telmiä

Riitta reissasi laitumelle

Rentoa koulutusta

Olen pari kertaa päässyt seuraamaan myös nuorten hevosten kuluttamista, kun USA:ssa rancheilla työskennellyt Robert on napannut kolmevuotiaita painteja tarhasta ja ryhtynyt toimeen. Koko koulutusrupeaman punaisena lankana on pehmeys ja vapaaehtoisuus. Robert aloitti työskentelyn ottamalla paintin kuulolle maasta käsin: eteenpäin, käännöksiä, etu- ja takaosan väistätyksiä, eri askellajeja. (huom! Robert on sittemmin vaihtanut työpaikkaa, mutta ranchin idea on säilynyt ennallaan hevosia kasvattavana ja kouluttavana lännentilana).
Kun ratsu oli kuulolla, alkoi ratsastusosuus. Suitsitus tehtiin paintille miellyttäväksi tarjoamalla kuolaimia ja odottamalla, että  ratsu nappaa ne tyytyväisenä suuhunsa. Robert istuu nuoren hevosen selässä normaalia kevyemmin ja eteneee koulutuksesesa onnistumisten kautta pienin askelin (teen myöhemmin koosteen koulutuksesta).

Kirjava paint ja "tukikaveri" pyöröaitauksessa

Väistätetään takapäätä

Nuoren hevosen selässä istutaan kevyesti

Ylläri-juustola

Normiviikonloppu El Broncossa täyttyy vaivatta hevoselämästä, mutta tilasimme kavioliittolaisille myös visiitin paikalliseen juustolaan, jossa 13 työntekijän voimin loihditaan 40 eri juustosorttia - suurelta osin käsityönä (tässä linkki Katjan juustola-postaukseen).

Perinnevankkureissa matkalla juustolaan

Juustomestari-Otto

Jess: juustoa ja viiniä.

Ja vielä loppuun kaupallinen pläjäys: kunnon reissu ansaitsee kunnon varusteet. Western Spirit myy varusteita lännenratsastajille ja ratsuille- miksei muillekin. Tässä kekkulehdin matkalukkuun pakattavassa Dakota-stetsonissa, joka on helppo muotoilla kuosiin. Jalkoihin vetäisin hiertämättömät Annie-ratsastusfarkut sekä American Star Lacer Bootsit. Toimii!

Cowgirl täydessä Western Spirit-varustuksessa

Saatat olla kiinnostunut myös näistä postauksista: 
El Bronco - mikä se on?
Lännenratsastustunnilla El Broncossa - vinkkejä myös kouluratsastukseen