Villieläimiä Namibiassa

Ratsastussafarilla pääsee todella lähelle Afrikan eläimiä niiden omassa ympäristössä, koska villieläimet eivät tunnista hevosen selässä istuvaa ratsastajaa ihmiseksi. Kävin keväällä ratsastusmatkatoimisto Horsexploren järjestämällä ratsastussafarilla Namibiassa, jossa sain ihailla ja ihmetellä savannin elämää sekä Kambaku-matkailutilan 8000 hehtaarin kokoisella savannilla sekä päiväretkellä jeepillä Etoshan kansallispuistossa. Kambakussa luonto tulee lähelle, sillä savanniratsastuksen lisäksi eläimiä sai ihailla terassilta avautuvalla savannilla. Huikea elämys oli myös Kambakun järjestämä yhden yön retki maastoon rakennetulle ”bush camp” -savannileirille, jossa asuimme korkealle rakennetuissa teltoissa. Leirillä teimme muutaman tunnin jalkapatikkaretken, jossa tutustuimme kasveihin ja hyönteisiin.

 

Koimme kirahvien kanssa upean auringonlaskun.

Tein reissulla pieniä muistiinpanoja kohtaamistani eläimistä. Mukana ratsastuksilla oli näet aina asiantunteva luonto-opas, joka kertoi kiinnostavaa tietoa eläimistä sitä mukaa kun niitä bongasimme.

Minä ja loistava safarioppaamme Jeremiah

 

Tykästyin erityisesti kirahveihin, joita näimmekin viikon aikana lukuisia: yksinäisiä uroksia, muutaman aikuisen ja nuoren kirahvin ryhmiä sekä peräti 13 kirahvin lauman, joka käyskenteli savanniratsastuksemme päätteeksi järjestetyn sundowner-drinkkihetkemme maisemissa. Kirahvien seuraksi liittyi myös harvoin näkemämme punalehmäantilooppi, joten sundowner oli ikimuistoihin.

 

Näinkin lähelle pääsin kuvaamaan kirahveja

Kirahvit ovat majesteetillisia ja itsellisiä nisäkkäitä, jotka päästivät meidät välillä todella lähelle ihailemaan ateriointiaan ja vedenjuontiaan. Ne katselivat meitä kuten me niitä ja kyllästyttyään kävelivät verkkaisesti pois. Näimme sekä aikuisia että nuoria ja lapsikirahveja. Kirahvit ovat melko huolettomia vanhempia, jotka jättävät poikasensa roikkumaan perässään hieman etäämmäksikin.  Kirahvinpoikanen juo emän maitoa viisikuiseksi ennen kuin ylettyy syömään puiden lehtiä.

Uroskirahvi kasvaa noin viisimetriseksi ja naaras hieman yli nelimetriseksi. Uroksen tunnistaa päälaella olevasta ”kruunumuodostelmasta”.

Kirahvien ravintoa ovat etenkin akaasiapuut, ja kirahvien paksut ja vähäverisuoniset huulet ja kieli kestävät hyvin akaasioiden piikkejä. Sietääkin, sillä kirahvit syövät lähes koko ajan, noin 300 kiloa päivässä. Akaasiat kehittävät eräänlaista ”karkotetta”, jotta kirahvit eivät kaluaisi puita kuoliaiksi. Kirahvit märehtivät ateriansa neljässä mahalaukussaan niin moneen kertaan, ettei ulosteisiin jää mitään kiinteitä heinä- tai lehtiruokoja. 

Kirahveja juomassa Etoshassa

 

Norsuja näimme Etoshan kansallispuistossa. Kambakussa ei pääsääntöisesti ole norsuja, joskin tilanomistaja kertoi norsujen marssivan tilan halki noin viiden vuoden välein kaatamalla aidat mennen tullen. Norsulaumat ovat naarasvetoisia. Johtajanorsu on vanha naaras ja sukukypsät urokset karkotetaan laumasta. Naaras on sukukypsä kaksivuotiaana, odottaa poikasta 22 kuukautta ja imettää poikastaan pari-kolme vuotta. Näimme norsuja peseytymässä, juomassa ja marssimassa tormakkaasti tien yli. Suurin näkemämme lauma käsitti kymmeniä norsuja. Etoshan norsut ovat afrikannorsuja, joiden korvalehdet muistuttavat muodoltaan Afrikan mannerta. Norsut ovat kasvissyöjiä, jotka ahmivat päivittäin jopa 300 kiloa heinää, lehtiä ja kasviksia – joista tosin yli puolet jää elimistössä sulattamatta - ja juovat päivittäin 40 litraa vettä kärsällään, jossa on kymmeniä tuhansia pieniä lihaksia ja kaksi sormea muistuttavaa tartuntaa helpottavaa uloketta. Kärsään mahtuu vettä 7-9 litraa kerrallaan.  Norsun uloste on kuulemma erittäin ravinnerikasta. Paikalliset heimot liuottavat norsunkakkaa vedessä ja käyttävät sitä hauteena. 

Norsuja Etoshassa

 

Norsut ovat viisaita ja pitkäikisiä nisäkkäitä, jotka voivat elää 60-70-vuotiaksi. Norsut viestivät ihmisille kärsällään, korvillaan ja hännällään heiluttaen sekä tekemällä tarvittaessa valehyökkäyksiä. Norsun eleitä kannattaa totella, sillä muuton verkkaisesti 3-6km/h etenevä norsu pystyy juoksemaan yli 30 km tunnissa ja rusikoida halutessaan auton pieneksi peltipurkiksi. Ratsastusvaelluksilla joudutaan toisinaan karauttamaan norsua pakoon, etenkin jos norsuun ”törmätään” vahingossa kun sitä ei ole havaittu pensaistossa. Safari Kambakussa on rentouttava senkin vuoksi, ettei siellä ole norsuja eikä leijonia.

Savanni vilisee erilaisia antilooppeja. Näyttävä keihäsantilooppi on Namibian kansalliseläin. Keihäsantilooppi  on upea harmaa-valko-musta antilooppi, jonka pitkät sarvet sojottavat komeina pitkälle lähes suorina ylöspäin. Keihäsantilooppihavaintoja saimme odotella monta päivää, kunnes Jeremiah-oppaamme vei meidät ”keihäsantilooppialueelle”. Siellä ne katselivat meitä puiden ja pensaiden seasta ja väistivät nopeasti jos yritimme lähestyä niitä. Luonnollisesti keskeytimme välittömästi laukkapätkämme havaittuamme oryxeja, sillä niin paljon halusimme tuota eläintä ihailla. Keihäsantiloopit ovat melko arkoja eläimiä. Etoshan kansallispuistossakin ne kyttäsivät varovaisina etäämmällä vettä juovasta norsulaumasta ja uskaltautuivat juomaan vasta ison kudu-tai impalalauman perässä. 

Keihäsantiloopit kurkkivat meitä pensastosta

 

Norsu ja antilooppeja Etoshassa

Sööteimpiä näkemiäni antilooppeja oli pikkuinen noin viiden kilon painoinen dik dik, joka katseli meitä suurilla silmillään heinikon seasta. Dik dik pärjää mainiosti kuivallakin savannilla, koska sille riittää juomaksi kasvien aamukaste. Toinen vähällä vedellä elävä tapaamamme antilooppi on Etelä-Afrikan kansalliseläin hyppyantilooppi.

Ihana pieni dik dik

 

Eniten kohtasimme impaloita, joita kutsutaan savannin MacDonaldsiksi, koska impalan takamuksessa on musta M:n mallinen läiskä ja koska saaliseläin impaloita on valtavasti.

Näimme myös antilooppien taistelun, kun lauman johtajauros hääsi voimakkaasti pois nuorta sukukypsää urosta, joka kerta toisensa jälkeen yritti palata laumaan.

Näimme myös useita gnu-laumoja ja kerran ratsastimme sellaisen halki kaikessa rauhassa eläinten hermostumatta. Gnu-laumassa elää nuoria eläimiä ja naaraita, joten kohtaamamme yksinäiset gnut olivat pääsääntöisesti vanhoja uroksia. 

 

Pääsimme lähelle gnu-laumaa

Elämän kiertokulku tulee lähelle savannilla. Mekin näimme ratsastaessamme kuolevan gnun, jolta joku toinen eläin oli tappelun nujakassa puhkaissut vatsan niin että suolet roikkuivat. Gnu läähätti hiljaa maassa ja nousi vaivoin ylös tarkastamaan keitä me olemme. Oli sydäntäsärkevää ratsastaa pois kuolevan gnun katsellessa huojuen peräämme. Oppaamme Jeremiah soitti välittömästi paikalle metsästäjän lopettamaa eläimen, jottei se kituisi pidempään kuiviin vuotaessaan. Myöhemmin näimme hiljattain kuolleen kudun raadon, jonka haaskaeläimet olivat kaluneet ontoksi. 

 

Haavoittunut antilooppi pääsi onneksi pian tuskistaan

Opimme myös linnuista. Pihapiirissä kiiri tuon tuosta kimeä ”go away” -linnun varoituslaulu. Lempilintuni oli keltanokkainen ja pitkäpyrstöinen sarvinokkalintu, joka taitaa esiintyä myös Disneyn Leijonakuninkaassa. En ole varma. Kehrääjälintuja on monenlaisia. Yksi lajike rakentaa puihin pieniä roikkuvia heinäpesiä, toinen lajike rakentaa puuhun kokonaisen tuulettuvan kerrostalon. Paha vaan, että käärmeet ja petolinnut tunnistavat kehrääjälinnun kommuuniasunnon ja käyvät välillä syömässä poikaset. Meillekin kerrottiin käärmeenpesän sijaitsevan lähellä ihailemaamme valtavaa kehrääjälinnun pesää. Emme tosin kohdanneet reissulla ainuttakaan käärmettä, vaikka musta mamba oli kuulemma nähty tiellä aiemmin päivällä.

Upea sarvinokka

 

Näimme myös sööttekjä Tiku&Taku -maaoravia, jotka vilistivät ruohikossa ja luikahtivat tuon tuosta koloihinsa. Kambakussa kasvatetaan savanniruohoa tieten tahtoen, sillä paikka on entinen maatila, jonka lehmät laidunsivat heinistä tyhjäksi. Nyt Kambakussa raivataan pois laiduntamisesta syntyneitä pensaita savannin tieltä. Maaoravien lähellä näimme myös strutseja. Näimme maastossa myös useita eläinten hiekkakylpykuoppia.

Toinen jyhkeä rakennelma ovat termiittien keot, jotka voivat kohota usean metrin korkuisiksi. Kekoja on valtavasti sekä savannilla että maanteiden varsilla. Termiittien geomassa kuulemma ylittää muiden eläinten yhteenlasketun painon. Termiitit rakentavat kekonsa maa-aineksesta ja syljestä ja termiittikeossa on aina tiettyä sienilajia. Keot on rakennettu taiten niin, että niissä toimii myös tuuletus. On siellä kuningattaren hyvä köllötellä! Keon mukaan voi myös suunnistaa, sillä keon kärki kallistuu hieman pohjoiseen.

 

Termiittikeot voivat olla monimetrisiä

Etoshan kansallispuistossa näimme niitä eläimiä, joita ei käyskentele ratsastusalueellamme Kambakun mailla, etenkin leijonia, norsuja, gepardeja. Heti Etosha-kiertoajelumme alkajaisiksi näimme gepardiemon nuoren poikasensa kanssa käyskentelevän verkkaisesti pitkin savannia perässään shakaali, joka kyttäsi gepardien mahdollista tulevaa saalista. Tällä kertaa gepardit käyskentelivät hissukseen, mutta saalistaessaan gepardin vauhti kiihtyy jopa 103 kilometriin tunnissa. Tuota vauhtia eläin jaksaa tosin painella vain muutaman minuutin. Päivämme Etoshassa päättyi puun alla varjossa lekottelevaan leinojapariskuntaan.

 

Leijonapari Etoshassa

Näimme Kambakussa myös Timonin ja Pumban eli mangusteja ja pahkasikoja. Yleensä pahkasiat hölkkäsivät häntä antennina pois heti meidät nähdessään, mutta kerran yksi nelihenkinen pahkasikaperhe jäi eteemme ruokailemaan kaikessa rauhassa. Pahkasian hännännosto on tahaton, eli pahkasian häntä nousee aina sian juostessa, jotta poikaset näkevät heinikossa, missä emo viilettää.

Pahkasikaperhe ruokaili meistä häiriintymättä

 

Sarvikuonoja emme nähneet edes Etoshassa, sillä ne vaelsivat muualla kuin meidän vierailualueellamme. Näimme kuitenkin muutamia helikoptereita, joista ammuttiin sarvikuonoihin nukutusnuolia, jotta niiltä saatiin sahattua pois sarvet. Miksi? Koska salametsästäjät olivat hiljattain tappaneet viisi sarvikuonoa niiden sarvien vuoksi. Sarvet kasvavat takaisin, joten niiden sahaus ei vahingoittanut sarvikuonoja vaan pelasti ne mahdollisilta uusilta salametsästäjiltä.

Osa kuvista on omia, osa reissukavereiden, etenkin Annukka Valkaman. Kiitos kovasti kuvista! Teen myös erillisen kuvapostauksen reissusta, sillä upeita kuvia on niin paljon!

Tässä linkki Namibian Kambakuun, jossa voi oppaan avulla tutustua villieläimiin ratsain, patikoiden, polkupyörällä ja jeepillä.

Ja tässä linkki aiempaan postaukseeni Kambakusta

Tämä appaloosa-mix oli suosikkisafariheppani

 

Namibia: kohtuuhintainen ratsastussafari

Ratsastussafari Afrikassa on minulle ratsastusmatkailun aatelia. Afrikan värit, lämmössä väreilevä savanni, majesteetillisesti käyskentelevät kirahvit, voimiaan mittelevät antiloopit... tuo kaikki on ratsain reissatessa lähes käsituntumalla, sillä villieläimet eivät tunnista (ja pelkää ja pakene) hevosen selässä olevaa ratsastajaa ihmiseksi. Toteutin pitkäaikaisen haaveeni ratsastaa Namibiassa savannin ympäröimällä Kambaku-tallilla. Kambaku valikoitui kohteeksi paitsi laadukkuutensa, myös kohtuullisen hintatasonsa vuoksi. Sekin auttoi, ettei Kambakun savannilla elä norsuja ja leijonia, joten päivittäisillä maastoratsastuksilla ei tarvinnut miettiä olla ylenpalttisen varovainen villieläimiä bongatessa.

Kirahveja bongaamassa Kambakussa

 

Kambakun hevoset ovat afrikkalaisia, amerikkalaisia ja eurooppalaisia rotuja erilaisin mixein: afrikkalaisia boerperdeja ja basothoja, amerikkalaisia appaloosia ja eurooppalaisia lämminverisiä. Kaikki olivat rentoja ja miellyttäviä ratsastaa, sillä ne ovat tottuneet erilaisiin ratsastajiin ja ovat savannilla kuin kotonaan. 

Iltapäivän ratsastus päättyy usein savannille katetulle sundowner-drinkille, jossa hevosilta puretaan varusteet. Hevoset saavat viettää illan ja yön savannilla ja palata tallille omaan tahtiinsa aamulla - tai myöhemminkin, miten itse kukin heppa päättää. Jos olisin hevonen, haluaisin asua Kambakussa. Hevosten kunnosta ollaan tarkkoja. Meidän aikanamme opas höristi heti korviaan, jos joku hevonen yskäisi enemmän kuin pölyävä savanni aiheuttaisi. Ja yksi hevonen laitettiin välittömästi lepoon  saatuaan hyönteisen puremasta lievän kuumeen.

 

Kambakun savannilla pääsee lähelle kirahveja

Iltapäiväratsastus savannilla

Gnu-lauma edessä

Kambakussa viihtyvät paitsi ratsastajat, myös koko perhe, koska savannilla voi vierailla opastetusti sekä ratsain, polkupyörillä, patikoiden että jeepillä. Muutakin tekemistä on: jousiammuntaa, tarkkuusammuntaa, savikiekkojen ammuntaa, tai vain uima-altaalla rentoutumista. Matkapakettiin sisältyy myös päivävierailu Etoshan kansallispuistossa, jossa pääsee näkemään norsuja, leijonia ja gepardeja. Postaus Etosha-retkestä tässä.

Norsu Etoshan luonnonpuistossa

 

Kambakussa majoitutaan safarityyliin sisustetuissa kauniissa huoneissa, joissa sänkyjen ympärillä on hyönteisverkko. Savanni avautuu suoraan Kambakun pihalta, joten terassilla aterioidessa voi samalla seurata antilooppien käyskentelyä. Koska alueella ei ole suuria eläimiä, hoidetaan savannin tasapainoa metsästyksellä, mikä näkyy myös herkullista riistaruokaa sisältävällä ruokalistalla. 

Kambakussa lounastetaan terassilla

 

Kambakun spa-hoitolassa käytetään laadukkaita afrikkalaisia tuotteita

Jousiammuntatreenissä

Ratsastuksen päätteeksi hevoset vapautetaan yöksi savannille, josta ne palaavat omaan tahtiinsa talliin

Valittavana on myös ohjelma, johon sisältyy yöpyminen 6 kilometrin päässä sijaitsevalla bush campilla. Leiri on unohtumaton elämys kolmen metrin korkeuteen rakennettuine kahden hengen telttoineen sekä avokattoisine ja seinäisine posliinipyttyisine WC- ja kylpytiloineen. 

 

Parasta Kambakussa on namibialaisuus. Vaikka omistaja on saksalainen, on matkailutila tiivisti integroitunut paikalliseen yhteisöön palkaten työntekijöiksi namibialaisia etenkin maan köyhistä pohjoisosista, osallistuen namibialaiseen ammattikoulutukseen, hankkien vihannekset paikallisilta maanviljelijöiltä. Sitoutuminen on aitoa, kuten Torsten-omistaja sanoo: "Namibiassa parasta ovat ihmiset. Haluan antaa Namibialle paljon, koska olen myös saanut tältä maalta paljon."

Namibian Kambaku on safarikohteeksi erittäin kohtuuhintainen, vain murto-osan esimerkiksi monista Kenian tai Tansanian hinnoista.

 Tässä linkki kohteeseen.

Postaan myös kohtaamistani villieläimistä, joista opimme matkan aikana todella paljon.

Iloinen kokki avokeittiössä

 

 

Tanskan Mandö: seikkailu hyljesaarella

Joihinkin ratsastuskohteisiin on ihan pakko päästä uudestaan! Tanskan Römö on juuri sellainen. Kävin siellä ensimmäisen kerran toissasyksynä ja ihastuin Römön merelliseen luontoon ja ihaniin islanninhevosiin niin paljon, että varasin heti uuden matkan seuraavalle vuodelle. 

Ratsastusta laskuveden vapauttamalla rantahiekalla

 

Tanskan länsiranta tunnetaan loputtoman pitkistä hiekkarannoistaan, jotka tarjoavat upeat puitteet laukalle ja töltille. Maasto on muotoutunut tuhansien vuosien aikana Vattimeren viskoessa hiekkaa kivikauden aikaina muotoutuneen kallion päälle. Syvimmillään hiekkadyyni on 50 metriä syvä. Vuorovesi on voimakasta, eli ratsastajien täytyy tietää, milloin hiekkarannoille voi mennä ja millon sieltä täytyy poistua. Toki mukana on ratsastusopas, joka ottaa vastuun aikataulusta. Ratsastusvarusteiden kannattaa olla vedenpitäviä. Itse ratsastin sadetakissa ja kumisaappaissa, sillä kengät kastuvat ihan varmasti.

Tämmöinen ihana issikka Mandö-seikkailulla

Edellisellä kerralla majoituimme tallisaarelle Römöön, josta teimme päivittäin maastolenkkejä rannalle. Tällöin ratsastimme ensin metsän halki saaren länsirannalle, jossa loputon heikkabaana avautui. Valtavalla hiekkarannalla on muitakin vapaa-ajanviettäjiä, muun muassa leijojen lennättäjiä, mutta se ei haittaa, sillä kaikille on tilaa.

Tällä kertaa valitsimme Mandö-saariseikkailun. Majoituimme ensimmäiseksi yöksi Römöön, jossa aamiaisen jälkeen hoidimme hevoset kuljetusautoihin. Hevoset ja meidät vietiin autoilla paikkaan, josta ylitimme merenpohjan laskuveden aikaan Mandön saarelle. Oli huikeaa ratsastaa vuoroveden tahdittamaa reittiä! Vaikka olimme liikkeellä melko hyvissä ajoin, saimme kahlata tosissamme Mandön rantavesissä veden noustessa nopeasti. 

Hevoset Mandön majoitustalon pihatossa

 

Mandössä majoituimme pieneen maataloon, jossa hevoset yöpyivät pihatossa. Meille oli tuotu jääkaappiin viikonlopun ateriat valmiiksi.

Mandö on pienenpieni, runsaan 7 neliökilometrin laajuinen ja non 70 vakituisen asukkaan asuttama saari, josta löytyy kaunis valkokivinen kirkko, kauppa, sieviä pieniä omakotitaloja sekä lampaita. Saari on suosittu matkailukohde, mutta matkailua rajoitetaan muun muassa sillä, ettei saarelle rakenneta siltaa.

Vietimme Mandössä kaksi iltaa ja yhden ratsastuspäivän, jona oli tarkoitus tutustua saaren hylkeisiin. Alkutunteina hyljeretki näyttikin onnistuvan: menimme käyntiä, tölttiä ja laukkaa pitkin loputonta hiekkadyyniä kohti hyljealuetta. Merellinen luonto päätti kuitenkin toisin. Hiekkapohja oli runsaiden sateiden vuoksi poikkeuksellisen pehmeää, joten laukkasimme normaalia vähemmän. Se hidasti matkantekoa ja altisti meidät nousuvedelle. Tyyli yltyi korvissa vinkuvaksi ja merivesi alkoi kuohuten peittää hiekkarantaa. Jossain kohtaa oppaamme totesi, ettemme tule ehtimään hylkeiden luo, vaan meidän on käännyttävä takaisin saarelle. Se ei meitä haitannut, koska otimme reissun seikkailuna. Etenimme hitaana letkana vinkuvassa tuulessa ja hyisessä
vihmassa kohti saarta. Hevoseni pysähtyi välillä ja katsoi taakse ikään kuin tarkastaakseen, miten pitkälle merivesi on noussut. Piiiitkän taivalluksen jälkeen saavutimme saaren ja olimme taas "turvassa".

Tuuli ulvoo jo...

 

Rantaveteen merkitty "tie". Taustalla häämöttää traktoribussi.

Tällaisella hiekalla on ilo töltätä ja laukata

Vaikka hylkeet jäivät näkemättä, totesimme yhteen ääneen, ettei se ollut olennaista, sillä luonnossa ratsastaessa mennään luonnon ehdoilla. Tällä kertaa tansalainen meriluonto päätti näin, ja se sopi meille. Lisäksi ymmärsimme kokemuksen pohjalta poistua saarelta seuraavana päivänä ajoissa ehtiäksemme nousuveden alta illan lennoille Suomeen. 

Menenkö Römöön uudestaan? Kyllä varmasti joku päivä! Vaihtoehtoisia reittejä on monia: maastoilua tallisaari-Römössä, seikkailu Mandön-hyljesaarella tai saarihyppely eli saarille. Römön saari on helpoiten saavutettavissa, sillä sinne kulkee mantereelta kilomerien pituinen töyrästie. Mandö-saarelle pääsee laskuveden aikaan traktorien vetämillä valtavarenkaisilla traktoribusseilla - tai hevosilla, kuten me menimme. 

 

Matkustin Tanskaan suorilla lennoilla Helsingistä Köpikseen, josta vuokrasin lentokentältä auton ajaakseni hyväkuntoisia teitä pitkin ja upeita siltoja ylittäen noin 3,5-4 tunnin päähän Römöön.

Tässä linkki edelliseen Römö-seikkailuumme. Linkissä on lisää perustietoja tallista ja koko alueesta.

Ja tässä linkki Horsexploren ratsastuslomiin Tanskan länsirannalla.

Osa kuvista on omia, osa reissukavereiden. Kiitos kuvista!

 

Ratsastusretriitti Portugalissa

Ratsastusretriitti on aika erikoinen ilmaus, mutta  mielestäni se kuvaa hyvin ratsastusviikonloppuamme Portugalissa Horsexploren kohteessa Alentejossa, jossa nautimme taas Monte Velho -ratsastuskeskuksen vieraanvaraisuudesta.

Tästä portista sisään paratiisiin

Mutta mitä muuta voisikaan olla ratsastusloma paikassa, jonka arkkitehti-omistaja Diogo Lima Myer Sr piirsi itselleen ja perheelleen rentouttavaksi maaseutuasunnoksi ja hevostilaksi! Monte Velho nimittäin syntyi ja kehittyi nykyiseen muotoonsa Diogon aloitettua ratsastuksen lääkärin määräyksestä.   

Diogo Lima Mayer Jr vei asiakkaita maastolenkille

En tiedä ketään, joka ei olisi Monte Velhoon tultuaan henkäissyt ihastuksesta ja hämmästyksestä jo ennen huoneeseen majoittumista. Koko paikka henkii rauhaa linnunlauluineen, uima-altaan solisevine lähteineen, ulkoilmaporealtaasta avautuvine näkymineen polveilevaan korkkipuumaisemaan. Juuri niille rinteille suunnataan maastoratsastuksille, jos on valinnut kouluratsastuksen ja maastolenkit yhdistävän ratsastusohjelman. "Tämä on vieläkin kauniimpi ja vaikuttavampi kuin kuvissa", on usein vieraiden ensimmäinen lause.

Reissukaveri Marianne vangitsi allasalueen kauniit iltahetket

Modernit asuinrakennukset

Monte Velhossa ratsastetaan kahden hengen ryhmissä, eli jokainen saa juuri itselleen ja alla olevalle hevoselle räätälöityjä ohjeita. Toisinaan tunneilla päästään laukanvaihtoihin ja jopa GP-liikkeiseen piaffeineen ja passageineen. Monte Velhossa olen päässyt sopivalla opetusmestarihevosella kokemaan sarjalaukanvaihtoja, vaikken olekaan ratsastajana kyseisen liikkeen tasoa. On se mannaa! Tällä kertaa reissasin paikalle hieman toipilaana, joten ratsastuksessa keskityttiin ihan perusasioihin: istuntaan ja kevyeen tuntumaan kaikissa askellajeissa ja siirtymissä. Sain tunneista paljon!

Monte Velhoon voi tulla monen tasoisia ratsastajia. Vähemmän ratsastaneiden ratsastus kehittyy kahden hengen tunneilla roimasti, kun alla on mukava-askelinen opetusmestarilusitano ja opettajana hevoset tunteva taitava ratsastaja. Taitaville ratsastajille löytyy myös haasteellisia nuoria, upealiikkeisiä hevosia. Koko ajan hankitaan uusia hevosia, ja päästetään pisimpään palvelleita eläkkeelle.

Itse keskityin perustyöskentelyyn, mutta tytär teki piaffia

Tuntien jälkeen rentouduimme ulkoilmaporealtaassa, saunassa ja joku testasi pienen punttisalinkin. Rentoudun siellä myös ihan vaan portugalilaista sielunmaisemaa ihaillen.

Keskeinen osa retriittiä on majoittuminen ja ateriat. Monte Velho on kaunis, sillä omistaja-arkkitehti on piirtänyt sen itse maiseman pinnanmuotoja säästäen ja noudattaen. Valkeat kivirakennukset kohoavat maisemasta jylhinä ja rauhallisina ja kaikissa huoneissa on myös ulkoilmasuihku. Lounailla ja päivällisillä nautitaan paikallisista raaka-aineista valmistettuja aterioita alkuruokalajitelmineen ja liha- tai kala-painotteisine pääruokineen. Menu on modernia portugalilaista. Viikko-ohjelma hieman vaihtelee sen mukaan, miten omistajat ovat paikalla, mutta yleensä yhtenä päivänä on pieni viininmaistelusessio..

Yksityiskohta alkupalapöydästä

Koska kyseessä on kouluratsastuslusitanoja kasvattava ratsutila, on vierailu tamma- ja varsalaitumella "must". Yleensä oppaaksi lähtee paikan omistavan perheen "hevosvastaava" Diogo Jr., joka tuntee tilan jokaisen hevosen kuin taskunsa. Tälläkin kertaa laitumella pyöri emonsa ympärillä kolmen päivän ikäinen pikkuvarsa, jota emo emo suojeli uteliailta katseilta, mutta toi pienen pian ylpeästi näytille. Varsat elävät emän kanssa seitsemän kuukautta, minä aikana laitumella piipahdellaan totutellen varsaa ihmisiin. Tämän jälkeen varsa otetaan noin kuukaudeksi eroon emästä ja totutetaan riimuun ja ihmisen kanssa toimimiseen.

Kolmen päivän ikäinen varsa emänsä kanssa

"Vauvateemassa" liikuin tällä kertaa itsekin, koska mukanamme oli seitsenkuinen vauva. Tuli siis testattua paikka myös vauvan silmin, ja toimii! Vauva rakasti paikkaa! Nukkui ja söi hyvin ja seurasi innokkaasti hevosia ja ratsastusta.

Hyvin sujuu ensikosketus hevosiin!

Monte Velhon kruununjalokiven, nyt edesmenneen olympiaratsu Equador MVL:n jälkeläisiä on Monte Velhossa viitisentoista. Equador, joka syntyi, kasvoi, kehittyi ja loisti Monte Velhossa, on haudattu kauniille paikalle tilan maille.

Suurin osa Monte Vehlossa käyneistä varaa sinne matkan yhä uudelleen ja uudelleen. Se näkyy nyt tiukkana varaustilanteena. Tälle vuodelle on jäljellä vielä hajapaikkoja, ja ensi vuoden reissut kannattaa varata lähiaikoina. Tässä linkki kohteeseen ja varauksiin:

https://www.horsexplore.com/portugal-dressage-in-alentejo