torstai 3. syyskuuta 2020

Lapin taikaa Leviltä

Postasin aiemmin matkakertomuksen 3 päivän maastoratsastuksesta Tunturi-Lapin maisemissa Levillä. Lapin taika jäi kuitenkin kutittelemaan takaraivoa niin, että postaan myös tämän kuvasikermän.


Lapin Levillä on nimittäin ihan oma taikansa. Se alkaa jo Levin kylässä maailman puhtaimmaksi väitettyä ilmaa nuuhkiessa. Ylhäällä Levitunturin huipulla avautuva tunturi-&vaaramaisema sinisine järviläikkineen saa ymmärtämään, miksi Lapista, kultakuumeesta, tuntureista ja poroista on tehty niin monta laulua ja elokuvaa. Tämä kansallismaisema kilpailee hienosti Kolin kanssa.



Porobongaus tuo Lapin maastoratsastukseen oman säväyksensä. Ratsastuksen tahti on rauhallinen joten porot ehtii bongata, vaikka ne piilottelisivatkin tunturikoivujen, vaivaiskoivujen ja pikkumäntyjen lomassa. Silmä tottuu havainnointiin pian: puun takana seisoo tuijottava harmaa sarvipää, metsästä kuuluu rapinaa ja kauempana erottuu pari juoksevaa porokaverusta. Myös hevonen auttaa tapittamalla porojen suuntaan ”etkö näe, tuolla olisi!”.

Ja se valkoinen poro. Muistin lapsuudesta Mirjami Kuosmasen tähdittämän Valkoinen Peura – kauhufantasiaelokuvan, jossa shamaanin noituma saamelaisnainen Pirita muuttuu miehiä tuhoon syökseväksi valkeaksi peuraksi. Tämä taide-elokuva esitettiin vuonna 1953 myös Cannesin filmifestivaaleilla, joissa Kuosmanen ystävästyi itsensä ”Tuulenviemään” Olivia de Havillandin kanssa. Me bongasimme maastoretkillämme peräti kaksi valkoista poroa. Toinen makasi tyynenä laukkapolullamme kuin noiduttuna, siirtyi laiskasti pois tieltä ja jäi vielä hetkeksi puiden katveeseen ihailtavaksemme. Muotovalioporo kuin suoraan elokuvasta. (Kuvan poro on hieman harmaampi yksilö, sillä en saanut taikaporoa kuvatuksi).


Iso osa Lapin taikaa on mauissa. Poronkäristys, loimulohi, poronpotka… uunijuurekset. Hiljalleen kypsytettyä, kotona valmistettua lähiruokaa, jossa maistuu luonto. Etukäteen ilmoittamalla olisi saanut myös kasvisvaihtoehtoja, mutta minusta perinneruuat ovat maukasta paikallisuuteen sukeltamista. Koska reissumme osui elokuuhun, poimimme mökkitien varresta oransseina hehkuvia hilloja aamupuuron päälle ja sellaisenaan popsittavaksi. Oli kuulemma harvinaisen hyvä hillavuosi. Suot ja kosteikot loistivat oranssina! Napsimme marjat eväskippoihin myös maastoratsastuksen picnic-tauolla. Voisiko olla enempää lähiruokaa?




Lapin yöttömät yöt. Päivät ovat Levillä elokuussa pari tuntia pidempiä kuin Helsingissä. Se näkyi ja tuntui. Nukuimme metsään rakennetuissa, osin lasiseinäisissä ja -kattoisissa ekomökeissä, jossa luonto ja valo tulvivat sisään. Oli hauska somettaa ”yöttömässä valossa” ilman keinovaloa ja nukahtaa lahjaksi saatu huskykuvioitu uninaamari silmillä. Voin vaan kuvitella, miten ihanalta tuntuu pimeänä vuodenaikana pötköttää pedissä ja tuijottaa lasikaton läpi loimuavia revontulia! Lokakuu on kuulemma jo revontuliaikaa. Vuodenajan mukaan muuttuva valo on osa Lapin taikaa. Täytyy päästä sinne uudestaan ja koittaa vangita loimuava taivas kameraan.



Lapin ruska, kun luonto kylpee pakkasenpuremissa väreissä! Elokuussa nautimme kesähelteistä, mutta paikoitellen varvikko loisti jo punaisena vaivaiskoivujen katveessa. Meille luonto tarjoili ruskan sijaan tuoksuvia soita, kirkkaina solisevia ojia ja loputtomia hillasoita. Odotan innolla syyskuun ruska-aikaan reissaavien kavereideni matkakuvia! Syyskuun reissuille on vielä tilaa, laita vaikka yv jos kiinnostaa!

Suomenhevoset. Tallilla on kymmenen eri näköistä ja kokoista suokkia, osa ravitaustaisia, kaikki ammattimaisia maastoratsuja. Ei siitä mihinkään pääse, että Suomen luonto on parhaimmillaan hulmuharjaisen ja varmajalkaisen suokin kanssa seikkailtuna




Huskylauman ulvonta. Se on kuin sinfoniaa, joka alkaa parin huskyn vaimeana ulinana, yltyy 120 koiran hurjaksi huudoksi ja hiipuu kuten alkoikin: muutaman koiran hiljanevinä ulvaisuina. Huskyhuudossa on eksotiikkaa, etenkin kun sitä kuuntelee pihapiirin tynnyrisaunassa ja pihasuihkussa vilvoitellessa. Tallin 120 huskya asuvat tallialueelta hieman etäämmällä aitauksissa, joihin ne on asutettu kaverikunnittain. Talvisin huskyt vetävät innokkaasti turistilaumoja koiravaljakkona.  Me pääsimme tervehtimään huskeja ja huskyen pentuja muuten vaan. Saimme innostuneen ja äänekkään vastaanoton, monta hyppyä vartaloa vasten ja paljon rapsutuspyyntöjä. Kiehtovan ystävällistä käytöstä suden näköisiltä olennoilta!



Uudet ratsastusreissut Lappiin pääsivät itseoikeutetusti to do -listalleni: ruskaratsastus, revontuliratsastus ja Pöyrisjärven erämaaratsastus ovat vahvasti suunnitelmissa. Mukaan mahtuu!

Tässä linkki edelliseen matkajuttuuni Leviltä.

Tässä linkki Horsexploren Levin-kohteeseen. Kysy Horsexploresta lisää päivämääriä. Voit myös ehdottaa niitä.

Matkassa mukana suomalainen laadukas ratsastus- ja vapaa-ajanmerkki House of Horses Helsinki.

12 kommenttia:

  1. Nyt on kyllä se hyvä puoli, että tulee vihdoin itsekin matkustettua Lappiin. Aina sitä on haikaillut, mutta ulkomaan kohteet ovat vieneet voiton.

    Voi mitä ihanuuksia nuo huskyjen pennut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sas muuta: kotimaa tulee koettua nyt uudella tavalla:). Ja kyllä: huskypennut!!!

      Poista
  2. Kylläpä olisi mukava joskus päästä näihin pohjoisen maisemiin ratsastamaan! Kyllä niitä näkymiä passaisi suokin selässä katsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on juuri noin! Luonto tuntuu vielä läheisemmältä hevosen, ja erityisesti suokin selässä👍

      Poista
  3. Upeat maisemat todella :) Vielä joskus minäkin tuolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunturi-Lappi on karun kaunis. Kilpailee hienosti Kolin kanssa vaikuttavuudesta.

      Poista
  4. Nyt iski kyllä sinua kuvia katsoessa matkakuume päästä Lappiin. Levillä olen käynyt lapsuudessa ja nuoruudessa mutta näin aikuisiällä en koskaan Lapissa. Olisiko aika nyt matkustaa katsomaan Lapin taikaa :)

    VastaaPoista
  5. Lappiin pitäisi ehdottomasti itsekin joskus suunnata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Syyskuussa ruska, lokakuusta lähtien revontulia, sitten joulupukin joulu, keväthanget... ainoa minkä jätän väliin on hyttys&mäkäräisaika...

      Poista
  6. Ihania fiiliksiä Lapista, tuo ratsastus olisi ihanaa kokea Lapin taiassa! <3

    VastaaPoista
  7. Eikä miten ihana reissu! Meillä oli tarkoituksena käydä täällä kesällä mutta lapsilla oli toisia ajatuksia auton suunnasta. Tässä teijän reissussa kiteytyy aikalailla kaikki se mitä olisin halunnut siellä kokea. Seuraavana kesänä sitten taas..

    VastaaPoista