Working Equitation -opissa Portugalin Avisissa (sis. laukanvaihtovideon)

Olen ratsastajana kaikkiruokainen ja uskon kaikkien lajien parantavan myös perusratsastusta. Olen kokeillut muutaman kerran myös työratsastusta, working equitationia (WE). Huhtikuussa syvennyin lajin saloihin working equitationin kuninkuusmaassa Portugalissa.


Ja eikun "härkää" seivästämään" (kuva Erica Flinck)

Opinahjonani oli kartano lusitanokasvatuksen sydänmailla Portugalin Avisissa. (Tässä linkki postaukseen, jossa kerron kartanosta laajemmin).

Kartanon terassi kevätillan hämyssä

Terassin vakioporukkaa

Working equitation - mitä se on?

Working equitation on Iberian niemimaalla kehitetty ratsastuslaji, joka vaalii karjapaimenten työssään tarvitsemia taitoja. Niitä harjoitellaan ratsain esimerkiksi avaamalla portteja, ylittämällä pieni puusilta, ”seivästämällä” härkäfiguuri, peruuttamalla puomikäytävää pitkin, laukkaamalla voltteja ja pujottelua sekä hyppäämällä pienen heinäpaalin yli.

Tämmöinen "härkä" tällä kertaa

Ja tämmöinen seivässysteemi

Working equitationissa on mielestäni hauskinta harjoittelun tarkoituksenmukaisuus. Touhutessani WE-radan hauskoja tehtäviä en ”suorita” voltteja tai peruutuksia ”teknisinä tehtävinä”, vaan osana ”temppurataa”. Peruutuksistakin tulee automaattisesti suorempia, kun keskityn peruuttamaan kopistelematta puomikujan puomeja. 

WE-tunnilla Portugalissa

Harjoittelin Portugalissa mukavan kokoisella  WE-radalla, josta löytyi monenlaisia tehtävärasteja.  Puuhaa riitti sillassa, pujottelussa, side passissa, peruutuksessa ja härän seivästyksessäkin.

Sillalla on mukavaa kun heppa ei pelkää (kuva Erica Flinck)

Ratsukko Erica&Infante peruuttaa kilautettuaan kelloa

Ratsuksi sain sympaattisen Caracol-lusitanon, joka osoittautui raudanlujaksi WE-ammattilaiseksi. Caracol osasi tehtävät kuin vettä vaan, muttei antanut mitään ilmaiseksi. Minun oli todellakin ratsastettava teknisesti oikein. Siihen oli hyvät edellytykset, sillä opettajana oli  lajin mestareilta oppia ammentanut  kilpailija ja ammattiratsastaja Patricia Palmeiro, joka suhtautui opettamiseen intohimoisesti. Kaikki oli siis vaan omasta oppimiskyvystä kiinni.

Aloitin tunnin  pujottelemalla, ylittämällä siltaa ja seivästämällä härkää käynnissä ja ravissa. Ajattelin  sen riittävän, mutta tunnelma imikin mukaansa ja mielessäni väläteli muistikuvia näkemistäni vauhdikkaista WE-nopeusradoista. Vaihdoin siis  askellajin laukkaan ja aloin seivästellä ja pujotella sieluni kyllyydestä. Caracol nappasi juonesta kiinni, muttei riehaantunut esittämään liikaa, vaikka ”vetävä meininkini” oli sen mielestä varmaan noviisin haparointia. (osa oheisista kuvista: Erica Flinck)

Nappasin seipään tynnyristä

Laukkasin kohti härkää

Tönäisin seipäällä palikan kumoon härän päälaelta

Lähestyin tynnyriä, jonne jätin seipään

nnnäin...

Mission accomplished: seiväs on tynnyrissä

WE-tuntini ahaa-elämyksiä. 

Tuntini keskeinen avu oli ratsastajan jalat, pohkeet. Hevosta käännettiin pohkeilla, eikä ohjia juurikaan käytetty. Myös käsityöt oli jätettävä kotiin. Käsien oli oltava siististi hiljaa lähes peukalot toisiaan vasten, sillä Caracol  haahuili tehtävän ohi välittömästi, jos säädin jotain ylimääräistä käsilläni. 

Harjoittelin WE-tehtäviä ensin kahden käden ohjasotteella ja siirsin ohjat toiseen käteen vasta tunnin edettyä. Working equitationia ratsastetaan ohjat vasemmassa kädessä oikean käden vapautuessa ”karjahommiin”, kuten härän seivästykseen (tuikataan seipäällä palikka nurin tai rengas mukaan härkäfiguurin päältä) tai kupin  siirtelyyn tolpan päältä toiselle.

Laukkatreeniä kädet yhdessä (kuva Erica Flinck)

Huomasin myös pian, että liika yrittäminen kostautui. WE perustuu ratsun ja ratsastajan väliseen saumattomaan yhteistyöhän, jossa molemmat lukevat toisiaan. 

Caracol ärsyyntyi yliyrittämiseeni side pass –puomitehtävässä, jossa hevonen kulkee sivuttain vatsan alla lojuvaa puomia ”pitkin”. Toin Caracolin puomin päälle, puskin ratsua pohkeilla sivuun, mutten saanut aikaiseksi kuin luikertelua ja puomin kolinaa. Hetken päästä rauhoitimme tilanteen tekemällä puolihuomaamatta side passin ilman puomia, mikä onnistui mainiosti. Seuraavan kerran annoin puomilla Caracolille enää pienen merkin ja annoin sen hoitaa loput.

Side-passia piti toistella, ennen kuin osasin olla yrittämättä liikaa (kuva: Erica Flinck)

Havaitsin myös, miten tärkeää on pitää oikeaoppinen ratsastus”paketti” on kasassa koko ajan, myös laukatessa. Caracol nosti laukan haluttomasti ja laukkasi huonolaatuista laukkaa, jos istuin ja toimin väärin.

Perusvirheeni oli jäykkä käsi, joka jäkitti laukannostossa ja piti hevosta liikaa. Laukka parani heti, kun pidin kädet rentoina yhdessä, annoin ohjien tuntua hevosen kaulalla ja istuin hiljaa pohkeet tiiviisti hevosen ympärillä. Tällaisessa paketissa vaikutin hevoseen rauhallisesti ja selkeästi ja hevonen tunsi pohjeavuni välittömästi.

Laukan fiilistelyä (kuva Erica Flinck)

Päätimme käyttää lopputunnin laukanvaihtoharjoituksiin, sillä Suomessa treenaan niitä harvoin. Postauksen lopussa on videopätkä laukanvaihtoharjoituksesta Caracolin ja Patrician opissa.

Laukkatreeniä lopputunti (kuva Erica Flinck)

Avis on laadukas WE-paikka

Kartano  oli mukava ja tehokas paikka working equitationin opetteluun kaikilla osaamisen tasoilla. Opin valtavasti aloittelevana WE-kokeilijana, ja samaan aikaan asiakkaina olleet WE:a harrastavat keski-ikäiset ruotsalaisnaiset kiittelivät opetuksen lisäksi hienoja hevosia, jotka olivat huomattavasti ketterämpiä kuin rouvien omat hevoset Ruotsissa. 

Kartanon isännän Nuno San tavoite on korkealla, sillä hän kertoi järjestävänsä working equitation – klinikoita, joissa opettaa lajin mestareita, mukaan luettuna Suomessakin tuttu kouluttaja, maailmanmestari Miguel da Fonseca. 

Jos working equitation kiinnostaa, kannattaa lukea Terhi Paavolan hyvä ja edullinen working equitation- opaskirjanen, joka valottaa lajin historiaa, nykypäivää, tulevaisuutta sekä working equitation- tehtäviä ja kilpailuratoja. Kirjaa voi ostaa alla olevasta linkistä.

https://www.adlibris.com/fi/kirja/lajina-working-equitation-9789529376759

Working equitationia opetetaan Suomessa esimerkiksi Ratsureima Ranchilla.
Tässä linkki Portugalin kohteeseen.

Ja tässä videopätkä laukanvaihtotreenistä Caracolin ja koko vartalolla opetuksen eläytyvän Patrician kanssa.

Tässä linkki aiempaan postaukseen portugalilaisesta kartanosta.

Albania (osa 2): Ratsain muinaisella karavaanitiellä

Valitsen mieluusti kohteita, joissa tutustun kerralla mahdollisimman moneen ”tuntemattomaan”: hevosrotuun, luontoon ja maahan. Albaniassa yhdistyivät nuo kaikki.

Tarpaanihevonen kotonaan vuoristossa

Vuorten karavaanitiellä

Ensimmäinen Albanian-vaellukseni suuntautui ”Zagoria-reitille” myyttien kuninkaiden, legendojen maantierosvojen ja ikuisten balladien vuoristoon. Vaelsin kuuden päivän reissullani noin 180 kilometrin matkan seuraten löyhästi 200  vuotta vanhaa karavaanitietä, joka on rakennettu osittain roomanaikaisen reitin päälle. Tie oli pätkittäin niin hyvässä kunnossa, että lähestulkoon aistin muinaisten roomalaissotilaiden marssin vuorilla.

Syksy on saapunut vuorille (kuva Kristina Fidhi)

Vuoriston vanhalla karavaanitiellä (kuva Kristina Fidhi)

Tavaraa ja uutisia kuljettaneet kauppiaat olivat aikanaan vuoriston ovi maailmaan. Heidän taipaleensa oli vaaroja täynnä, sillä vuoristo tarjosi helppoja väijytyspaikkoja maantierosvoille. Kohtasimme reitillä myös nykypäivän karavaanin, joukon muhkeita kuormia kantavia aaseja, jotka kipittivät eteenpäin meluisten miesten hoputtamina.

Nykyajan karavaani vuoristossa

Vaativaa maastoa

Polveileva karavaanitie oli pätkittäin hyvinkin kulkukelpoista, mutta paikoitellen hajonnut kasaksi kivenlohkareita. Välillä tie peittyi ratsastajan vaatteita repivään piikkipensaikkoon, välillä oli väistettävä myrkkylehtisiä oksia. Pari lyhyttä ratsastuskelvotonta jyrkännettä selvitettiin hevosta taluttaen.

Vuorten alarinteitä peittää runsas pensaisto

 Vuoristoreitti on kivikköisen jylhä

Vuorilla kun oltiin, reitti vaihteli leppoisista ylä- ja alamäistä tasapainoa koettelevaan jyrkkään kiipeilyyn, jossa oli pakko upottaa sormet harjaan ja luottaa ratsun kykyyn kavuta kapeaa, kivikkoista ja puskaista polkua ylös kotkien valtakuntaan. Korkeimmillaan kävimme 1300 metrissä merenpinnan yläpuolella.  Vaiva palkittiin silmiä hivelevillä maisemilla: ympärillä levittäytyi ruskaa hehkuva vuorijono, paljaat ylärinteet kirkkaina loistaen. Laakson pohjalla virtasi kristallinkirkas joki. Vuoriston raikkaissa joissa, puroissa ja lähteissä juotettiin hevoset ja täytettiin ratsastajien juomapullot.

Laakson pohjan joet ovat kirkasvetisiä



Ratsuni juomatauolla

Jylhää Zagoria-reitin maisemaa

Vuorilla kapuilun lomassa karautettiin usein laukkapätkille. Parhaat laukkaspurtit ja -kisat koettiin kukkien värittämillä tasangoilla sekä laaksojen kapeilla hiekkateillä. Satunnaiset kohtaamiset autojen kanssa sujuivat ongelmitta. Sen sijaan yksi hevonen ärsyyntyi lammaspaimenten räkyttävistä koirista, ja kuulemma karautti joskus ratsastajastaan piittaamatta takaisin puraisemaan räkyttäjää. Minun ratsuni puolestaan kimpaantui maastossa potkaisemaan paikalle ilmaantunutta uteliasta muulia. 
(oheiset laukkakuvat ovat muulta kuin omalta reissultani, koska en harmi kyllä älynnyt kuvauttaa kamerallani laukkaspurttejamme).

Vuoriston niityillä mahtui laukkaspurttamaan (kuva Kristina Fidhi)

Hanaa... (kuva Kristina Fidhi)

Laukkakisaa vuorilla (kuva Kristina Fidhi)

 Matkan varrella kohtaamamme pörröiset aasit taisivat sen sijaan saada kaikilta sympatiapisteitä. 

Aasivarsa kylän laidalla

Vuorten eläinasukkaita

Vuoristo on villisikojen, kotkien ja karhujen sekä ennen kaikkea lammas- ja vuohipaimenten valtakuntaa. Lammaslaumojen läpi karautettiin reippaassa ravissa tai laukassa, jotteivät paimenkoirat ehtisi herätä puolustamaan laumaansa. Kerran tiellemme osui lammasemo vastasyntyneen karitsan kanssa. Vanha paimen kohenteli ylpeänä pientä karitsaa ratsastajien ihailtavaksi.

Kohtasimme reitillämme usein määkiviä lammaslaumoja

Nyt tuli ahdasta... hepat eivät olleet lampaista moksiskaan

Antiikkia, bysanttia, keski-aikaa...

Taipaleemme oli jaksotettu 5-7 tunnin pituisiin päiviin, jotka pursuivat historiaa etenkin bysantin, rooman, keskiajan ja kommunismin ajoilta. Ratsastusoppaamme, vaellusreitit kehittänyt Kristina on koulutukseltaan arkeologi. Hän on osallistunut itse arkeologisiin kaivauksiin ja tutustunut alueen historiaan kirjoista ja paikallisia haastattelemalla. Kristina valistaa viranomaisia alueen kulttuurihistoriallisista arvoista. Osa asukkaista onkin herännyt korjaamaan murenevia rakennelmia.

Kristina Fidhi- arkeologi, ratsastusmatkayrittäjä, toimittaja

Juomatauko vuorilla roomanaikaisella lähteellä

Vuoriston pienet kirkot kätkevät sisäänsä upeita seinä- ja kattomaalauksia

Pikku-Labovan kirkossa kuulimme tunnetusta filantropista, Vangjel Zhapasista, joka kirkon rakennuttamisen ohella kuulemma kehitti nykyaikaiset olympialaiset. Vuonna 999 jkr. rakennetun  Hoshtevan kirkon seinämaalaukset tunnetaan laajasti upeasta punaisesta väristä. Keisari Justinianuksen aikaisessa Ristin Labova-kirkossa säilytettiin ennen kirkon ryöstämistä palaa, jonka uskottiin olleen osa Jeesuksen ristiä.

Hevoset mutustelevat ruohoa vapaina sillä aikaa kun ratsastajat tutustuvat vuorten nähtävyyksiin

Labovan kirkko on ollut myös pyhiinvaelluskohde

Tutustuimme myös Santa Triadan, Libohovan ja Gjirokastran linnoituksiin, joihin liittyi 1700-1800-luvun vaihteessa vaikuttanut ottomaanien käskynhaltija Ali Pasha. Ali Pasha hallitsi pelolla ja julmuudella, mutta jätti jälkeensä upeita rakennustöitä. Ylitimme vuorilla kaksi Ali Pashan kapeaa ja korkeaa siltaa, jotka koettelivat korkeanpaikankammoisten hermoja.

Ali Pashan rakennuttama silta

Antigonean arkeologisilla kaivauksille muistelimme surullisenkuuluisaa sanontaa ”Pyrrhoksen voitto” (voittaja kärsii niin suuret tappiot, että voitosta on oikeastaan enemmän haittaa kuin hyötyä), sillä Antigoneaa hallitsi aikoinaan roomalaisia vastaan sotinut Epeiroksen ja Makedonian kuningas Pyrrhos.

Muinaisen Antigonean raunioita

Ratsuni kuuntelee tunnollisesti tarinaa muinaisesta Antigoneasta

Viimeisenä päivänä, luovutettuamme hevoset, kapusimme jalan vuoren seinämään louhittuun autioituneeseen Spilean erakkomunkkien luolaluostariin, jossa meitä tervehtivät pahvilaatikkoon asetellut munkkiveljien kallot ja luut.

Erakkomunkit elivät korkealle vuoreen louhitussa kolkossa luolassa

Viimeisten erakkomunkkien luut tervehtivät vieraita luolan ovella

Bunkkereita ja kalashnikoveja

Ohitimme ratsain myös lukuisia bunkkereita, joista osa oli tarkoitettu väestön suojautumiseen, osa ilmatorjuntaan ja taisteluihin.  Albaniassa on 750.000 bunkkeria, sillä maan jokaiselle kolmelle miljoonalle asukkaalle oli osoitettu bunkkeripaikka. Hoxhan maalaama viholliskuva ei koskaan toteutunut, joten suojia käytettiin ainoastaan viikottaisiin sota- ja suojautumisharjoituksiin.

Kansalaisille jaettiin myös kalashnikov-aseet, jotka turvallisuussyistä kerättiin pois kommunismin kaaduttua. Maaston bunkkerit rapautuvat hiljalleen. Kylissä bunkkereita on muurattu umpeen leikkivien lasten eksyttyä päiväkausiksi valtaviin, syvällä vuoren uumenissa luikerteleviin labyrintteihin.

Albanian maasto vilisee käyttämättömiä bunkkereita

Ihanat tarpaaninhevoset

Vaellustallin käytössä oli reissuni aikaan kaksitoista hyvin hoidettua tarpaaninhevosen ja arabin risteytystä, joukossa muutama aravan-sotahevonen. Hevoset ovat pienikokoisia  (135-150cm) ja varmajalkaisia, sillä jylhässä maastossa ei ole varaa kompuroida eivätkä suuret hevoset toimi ahtaissa pöheiköissä. Hevoset olivat vaellusammattilaisia. Ne tunsivat reitin ulkoa ja ennakoivat askellajeja ja nähtävyyksille pysähtymisiä. 

Ratsut pysyivät hienosti käsissä myös laukoissa, mentiin sitten rentoa maantielaukkaa tai ”hanatusta” vuorten niityillä. Kilpailuvietti yllytti ne tosin välillä kilkkaamaan kilpakumppaninsa sivuun johtopaikalta.

Riitta reissasi tarpaaninhevosella

Luotettava, reipas ja kaikin puolen sympaattinen tarpaaninhevonen

Hevoset säätelivät voimiaan rankoissa kiipeilyosuuksissa pysähtelemällä muutamiksi sekunneiksi tasaamaan hengitystään ja sydämen sykettään. Ne jatkoivat matkaa, kun paketti oli taas kasassa.

Vuoristomaisemaa

Vaellusten tauoilla hevoset saivat liikkua vapaasti muhevaa nurmea ja heinää syöden jalustimet satulalle nostettuina ja suitset löyhästi kaulalle sidottuna. Ne eivät jolkotelleet vapauteen, vaan pysyivät siististi ryhmänä. Hevosia oli tosin vahdittava toisella silmällä, sillä ne intoutuivat välillä kieriskelemään hikistä turkkiaan maastoa vasten.

Lyhyillä tauoilla satulat jätettiin selkään

Lounastauoilla satulat otettiin selästä ja hepat huilasivat vapaina ruohoa syöden

Jylhä taukopaikka

Ratsut olivat helppoja hoidettavia. Muutamana aamuna heräsimme auringonnousun aikaan antamaan hevosille heinät, väkirehut ja vedet. Oli uskomaton elämys jakaa aamutoimet vuoristokylien lammas- ja lehmäpaimenten kanssa. Lampaat määkivät, vuohien kaulakellot kilisivät, ja paimenkoirat tohottivat tärkeinä paimenten huhuillessa laumansa matkaan kohti vuoria.

Maaseudun elämää

Kohtaamisia vuoristotiellä



Lammaspaimen kylän raitilla

Maatilamajoitus

Albanian nuori matkailuinfrastuktuuri ei yllä vielä vuorille saakka. Onneksi, sillä majoittuminen vuoristoperheissä avasi ikkunan perheiden arkeen. Sähköt katkeilivat ja osa huoneista viileni öisin välillä liikaakin, mutta tunnelma oli huomaavainen. Yövyimme neljässä eri perheessä, jota valottivat väestön eri puolia: paluumuuttajia, kreikkalaista vähemmistöä, maaseudun eläkeläisiä ja koulutettuja akateemisia. Perheet suhtautuivat vieraisiin anteliaasti ja avuliaasti.  Elekielen lisäksi vain yhdessä perheessä puhuttiin englantia, muuten kannatti osata italiaa tai kreikkaa.

Perhemajoitusta arkkitehdin kotona Libohovassa

Joka kylän keskuspaikka on vanha viisas kyläpuu

Perheissä näimme Albanian kansan menneisyyttä ja tulevaisuutta. Kreikasta vanhaan Karjani-kotikylään palanneen perheen teini-ikäiset lapset puhuivat sujuvasti englantia ja aloittelivat ranskan opintoja.  Anastas-poika esitteli meille kylää iltahämärässä ja sytytti kanssamme kynttilät pimeään kirkkoon.  Policanin pikkukylässä yövyimme seitsemällä lehmällä ja pienellä puutarhalla itsensä elättävän albaniankreikkalaisen pariskunnan lämpimässä kodissa.  Libohovan 8000 asukkaan pikkukaupungissa arkkitehtiperhe valotti maan kulttuuria kertomalla Yhdysvalloissakin mainetta niittäneestä runoiljatyttärestään.  Hauskinta arkea koimme 32 perheen Nderan kylässä seuratessamme, miten kipakka vaimo höykytti ja hoivasi puolisoaan.  Tohvelit voi tosiaan ojentaa myös viskaten.

Perhemajoitusta Nderassa

Karjani-kylä vuoren rinteellä

Perhemajoitusta perinteisessä vuoristokodissa Policanissa

Perhemajoitusta Karjani-kylässä

Maaseudulla ruokapöytä notkui oman pihan ja kylän tarjonnasta, kuten lampaasta, naudasta, jokikalasta, kotijuustoista, vihanneksista ja hedelmistä, piiraista, hunajasta, viineistä, vuoristoteestä sekä rakista, joka kuuluu sopivina annoksina maaseudun arkeen. Perinteet elävät lujassa ja erikoisruokavaliot herättävät hämmästystä. Kasvissyöjälle saatetaan tarjota kanaa ja vihannekset keittää varmuuden vuoksi lihaliemessä.

Perhemajoituksessa ei tule nälkä

Herkkujen äärellä oli vaikea ajatella albanialaisten vielä muutama vuosikymmen sitten eläneen ruokakiintiöiden varassa. Kristiina muisteli huvittuneena sukunsa vanhaa emäntää, jonka luultiin menehtyneen sairaskohtaukseen, mutta joka kaikkien säikähdykseksi virkosikin omissa ruumiinvalvojaisissaan huoneessa leijailevaan kahvintuoksuun.

Ratsastuksen jälkeinen kahvi & raki- hetki

Päivän picnic-lounas koottiin satulalaukkuun aamiaispöydästä. Oli mukava pureskella mehukkaan granaattiomenan siemeniä keskiaikaisen luostarin kupeessa hevosten kopistellessa vapaina ruohikossa. 

Kerran lounasseuraamme pysähtyi lammaspaimen satapäisine laumoineen. Mies kertoi kuljettavansa lampaat rannikolle myyntiin ja nauttimalla matkalla evääksi lammasta ja taskulämmintä rakia. Liekö päähäni asettamallani albaanihatulla ollut vaikutusta, sillä ukko ei antanut periksi, ennen kuin olin siemaissut huikan minäkin.

Riitta reissasi vuorille lampaiden luo

Tässä linkki ja video Albanian kohteeseen.

Tässä (laukkapostaus)  ja tässä (peruskuvaus kohteesta) linkit edellisiin Albania-aiheisiin postauksiin.
Albaniasta on ollut artikkeli Hevoset ja Ratsastus-lehdessä 8/2015