Jäävuoria, viikinkejä ja varmajalkaisia issikoita – Ratsastusmatka Grönlantiin

Reissasin heinäkuussa ratsastusmatkatoimisto Horsexploren kohteeseen Grönlantiin, jossa maastoilimme issikoilla viitenä päivänä ja tutustuimme yhtenä päivänä alueen historiaan jalkaisin ja autolla. Koko reissuun kului 10 päivää, sillä lentolakkojen ym. varalta yövyimme mennen tullen Köpenhaminassa tanskalaisista voileivistä nautiskellen.

Teddy-issikan kanssa jäävuorivuonolla

Lensimme Kööpenhaminan kautta Grönlannin etelärannikolle Narsarsuoqiin, joka on nimensä mukaisesti “aava paikka”. Laskeutuminen oli jännittävä: kiitorata alkaa suoraan merestä ja päättyy vuoristoon. Jatkoimme kentältä moottoriveneellä vartin päähän vuonon vastarannalle pieneen Qassiarsuk-kylään, jossa asuimme siistissä hostellissa – entisessä koululaisten asuntolassa. Paluumatkalla sama vuono oli täyttynyt jäävuorilla, mikä teki venematkasta vieläkin mieleenpainuvamman: jäälohkareiden välissä pujottelu oli kuin suoraan luontodokumentista.

Sininen hostellimme Tunulliarvik-vuonon rannalla

Qassiarsuk sijaitsee suunnilleen Helsingin leveyspiirillä, joten kelit olivat yllättävän lauhat. Meille osui monta aurinkoista ja lämmintä, +10-+15 asteen välissä olevaa päivää, pari napakkaa fön-tuulen tuivertamaa päivää sekä yksi rankkasateinen ilta. Muutamana päivänä pulahtelimme ratsastuksen jälkeen pipot päässä vuonoon jäälohkareiden sekaan – veden lämpötila vaihteli 2,5–5 asteen välillä.

Ei kun vuonoon!

Fön-tuuli oli kova muttei kylmä

Ratsastusvaatteiksi olin ottanut mukaan kosteutta hylkivät paksuhkot ratsastushousut, reidet peittävät sadechapsit, teknisiä paitoja, islantilaisen alafoss-villapaidan sekä kuoritakin. Kypärän alle sujautin teknisen fleece-pipon. Asu pelitti Grönlannin keleissä mainiosti! Kertaakaan ei tullut kylmä, pikemmin suojaisissa laaksoissa kuuma, joten kerrospukeutuminen oli paikallaan.

Tuulettomilla rinteillä vuoristojärvien rannalla tarkeni ottaa kuoritakin pois

Ensimmäisenä päivänä ajoimme buggy-mönkijöillä noin puoli tuntia pitkin mutkittelevia hiekkateitä Inneruulalikiin, joka tarkoittaa “voikukka-aluetta”, hakemaan hevoset laitumelta. Ratsastimme ruunilla, joiden päätyö on syyskuun puolivälissä alkava lampaiden paimennus.  Ratsastusmatkailu toimii niille kesäverryttelynä. Päivämatkamme vaihtelivat suunnilleen 7–19 kilometrin  ja 4-6 tunnin välillä kavuten ylös alas vuorten rinteitä, kulkien vuonojen rantoja jäävuorimaisemissa sekä päätyen näköalapaikalle, josta voi tähyillä pohjoisessa häämöttävää jäätikköä. Toteutimme ohjelmaan merkityn ratsastusohjelman melko lailla sellaisenaan, vaikka keliolosuhteiden takia Grönlannissa kannattaa varautua muutoksiin ulkoiluohjelmassa.

Kuljimme tallille ja laitumelle buggy-autoilla

Kahtena yönä hevoset yöpyivät upeissa vuonomaisemissa Tasiusaqissa, jonka nimi tarkoittaa "näyttää järveltä, mutta ei ole", oppaiden vuorotellessa yövahteina. Ensimmäinen yö oli kuulemma ollut rikkonainen, sillä häiriköivä hevoslauma oli hiippaillut paikalle ja piti häätää pois. Kohtasimme vuoristossa myös vuorille varsomaan vaeltaneen tamman sekä seikkailemaan lähteneen hevoslauman.

Emily-opas jäälohkareiden kanssa

Täällä oli kiva "pujotella"

Hyvä setti: issikat ja jäävuoret

Hevoseni Teddy oli omanarvon tuntoinen ja työteliäs pinto-ratsu, jolla oli mukavat askeleet ja notkea mieli. Teddy tiesi poseerauspaikat jäävuoria vasten ja pyrki niille aina ennakkoon. Jäävuoret olivat massiivisia ja äänekkäitä, niiden halkeaminen jyrisi kuin ukkonen. Laukkasimme rannalla jäälohkareiden reunalla ja pujottelimme niiden lomassa. Hevoset suhtautuivat ammattimaisesti välillä kovaakin vinkuneeseen fön-tuuleen, eivätkä hötkyilleet lainkaan. Itse kupsahdin ratsastuksen väli – eli hevosten lepopäivänä - kumoon kompastuessani vuoristopolulla kiveen fön-tuulen viimeistellessä kaatumisen. Olisi kannattanut pysytellä hevosen selässä.

Äidin ja tyttären ratsut

Hylkeet vilahtelivat alla vuonossa

Kasvillisuus oli vuoristo- ja tunturimaista: vaivaiskoivuja, sinisiä jäniksenkelloja, matalaa timjamia ja heinää, myös pieniä heinäpeltoja, joita varoimme tallomasta. Etelä-Grönlannin vuorilla laiduntaa runsaasti lampaita. Erityisesti laumastaan eksyneiden lampaiden surkea määkiminen jäi mieleen – kunnes ne taas löysivät toiset ja jatkoivat tyytyväisinä märehtimistään. Näimme vuorilla riekon sekä kivikossa ketterästi vilahtavan naalin,  merikotkia kaartamassa korkeuksissa ja vuonossa uiskentelevia hylkeitä, joiden pienet päänupit vilahtelivat vedenpinnassa. Grönlannissa on myös myskihärkiä, jotka ovat astelleet saarelle Kanadasta. Jääkarhuja emme kohdanneet, sillä ne viihtyvät (onneksi) jäätiköllä ja eksyvät alueelle harvoin ja vahingossa. Valaitakaan ei tavata, elleivät ne erehdy eksymään vuonoon.

Lampaita riitti

Laidunpaikka Tasiusaqissa

Heppa odottaa ratsastajaa

Grönlanti  ei ole  paras paikka kasvissyöjille tai vegaaneille, sillä  ruokavalio koostuu etenkin lampaanlihasta ja kalasta. Lampaista hyödynnetään lähinnä liha. Villat poltetaan, mutta tallinomistajamme Naasu kertoi haaveilevansa villalangan tuotannosta ja vaikkapa omasta designista. Naasun ja puolisonsa Piitaqin farmilla syntyy vuosittain yli 900 karitsaa, joista vajaa sata pidetään jalostukseen. Alueella asustaa viisi oria, joita käytetään siitokseen – oriit yleensä kastroidaan, mutta eläinlääkäri on kaukana  ja joskus oriit ruunataan melko myöhään.

Paikallinen olut on helppo tunnistaa

Maksapateeta, perunsalaattia, nakkeja, mätipateeta, makkaraa ja kalamuhennosta

Jytte-opas esittelee lampaan vuorelle pudottamaa turkkia

ja merikotkan mutustelemaa kalaa

Alueella on runsaasti toisen maailmansodan historiaa: amerikkalaiset sotilaat vartioivat rannikkoa. Lentokentän vieressä on laaja museo sodanaikaisista tapahtumista. Myös viikinkihistoria on vahvasti läsnä Qassiarsukissa, jonne 980-luvulla pakeni viikinki Erik Punainen tapettuaan Islannissa naapurinsa. Erik perusti alueelle Brattahlid- siirtokunnan. Hänen poikansa Leif Eriksson toi sittemmin Norjan kuninkaan käskystä kristinuskon kylään ja sai äitinsä Thorhildurin rakennuttamaan ensimmäisen kirkon, vaikka Erik-isä paheksuikin ideaa. 

Erik Punaisen poika Leif Eriksson

Viikinkikirkon replika

Viikinkiasumuksen replika

Replika ulkoa sekä Bent-opas

Kävimme Thorhildurin kirkon kivillä, Erik Punaisen monihuoneisen talon ja navetan kivipohjilla sekä niiden replikoissa, joissa oli esillä hylkeen- ja jääkarhunnahkaisia turkiksia ja jalkineita sekä villaisia vaatteita. Hetken aikaa oli helppo kuvitella, millaista elämä oli ollut tuhat vuotta sitten. Viikinkiajan raunioita vilisi muuallakin rannikkoa kiertävässä vuoristossa. Yhdelläkin evästauolla pötköttelin ruohoa mutustavan ratsuni vieressä mukavalla ruohikolla, joka oli kasvanut viikinkiraunioiden päälle.

Lepotauko viikinkiraunioilla

Muutamana ratsastuspäivänä pysähdyimme niityille ja viikinkiraunioille nauttimaan aamiaisella itse kokoamamme  picnic-lounaat, jotka koostuivat tummasta leivästä juuston ja leikkeleen kera sekä omenasta, josta hevonen sai toki osansa. Tauon ajaksi hevoset riisuttiin satujoista ja niiden annettiin mutustaa heinää pitkän ohjasnarun päässä.

Taustalla häämöttää jäätikkö

Grönlannissa on noin 56000 asukasta, joista kolmannes asuu pääkaupunki Nuukissa. Kotikylämme Qassiarsukissa asuu korkeintaan 60 henkeä. Paikallisessa baarissa kohtasimme myyjäpojan, joka kertoi geenitutkimuksen perusteella omaavansa myös hiukan suomalaisjuuria. Sama nuorukainen oli kouluttautunut oppaaksi ja esitteli meille myöhemmin alueen viikinkihistoriaa. Kylän kaupassa myytiin kaikkea elintarvikkeista aseisiin ja luoteihin, ja paikallisen oluen etiketeissä oli kanootteja, riekkoja ja jääkarhuja. Tiputin kaupan postilaatikkoon kortin ja minua vannotettiin kertomaan se myyjille, jottei kortti muumioidu laatikkoon.

Evästauolla

Kansalliskukka Naalinhorsma eli Niviarsiaq

Paikalliset liikkuvat vauhdikkaasti avokattoisilla buggy-mönkijöillä, joilla ajetaan tiuhaan pitkin kuoppaisia kapeita hiekkateitä, joissa vastaantulevat buggyt väistetään heinikkoon koukaten. Grönlannin tieverkko on lyhyt ja harvassa, sillä pääasiassa liikutaan veneillä, laivoilla, lentokoneilla, helikoptereilla ja talvella koiravaljakoilla.  Qassiarsukin alueen farmarit kokoontuvat kerran vuodessa kunnostamaan noin 100km pituisen tieverkkonsa, josta ovat syystäkin erityisen ylpeitä.

Tieverkko on harva ja kapea

Hepat Inneruulalikissa kotilaitumella

Grönlannissa yksityiset eivät omista maata, ja rakennusluvat anotaan viranomaisilta. Kaikki saavat kulkea toistensa tilusten läpi. Vaikka Grönlanti on karu, on siellä pari metsätilkkua, joista kuulemma yhteen istutetaan puu aina lapsen syntyessä kylään.

Hyljeanorakki ja housut

Ratsastusvaellus Grönlantiin on yllättävän helppo toteuttaa, vaikka ensi vuodesta lähtien merimatka vuonon ylityksestä pitenee parin tunnin laivamatkaksi, sillä lentokenttä siirtyy etelämmäksi. 

 Tässä linkki kohteeseen, jota Pohjoismaissa myy Horsexplore.

Fön-tuuli  -kampaukset