Maastoesteradalla Irlannissa (useita videoita)

Postasin aiemmin pienen videokoosteen Kavioliiton kanssa tekemästäni ratsastusreissusta Irlannin Adareen. Nyt sukellan maastoesteiden pariin, sillä Adaren ratsutilan sydän on paikallisen ketunmetsästysklubin maita halkova maastoesterata, jonne on pystytetty kymmeniä esteitä sekä tasamaalle että ylä- ja alamäkeen. 

Radalta löytyi monen muotoisia esteitä, ja melkein kaikista löytyi eri korkuisia versioita

Tutustuimme maastorataan ensimmäisen tekniikkatunnin jälkeen. Käyskentelimme ratsain ympäri valtavaa, vihreänä kumpuilevaa nurmikenttää ja ihmettelimme kivimuureja, puunrunkoja, autonrengasrivejä, vallihautoja, laatikoita, puisia minirivitaloja ja muita ihmetyksiä, joita nurmikentälle oli keksitty rakentaa.
 

Palasin vielä iltakävelyllä kuivaharjoittelemaan, eli katsomaan teiniratsastajien hyppelyä esteeltä toiselle. Bongasin ratsailla myös pari iäkästä miestä, jotka laukkasivat innoissaan pitkin nurmikenttää. Irlannissa maastoesteratsastus on kaiken ikäisten hupia. 

Sain ensikosketukseni maastoesteisiin Michel-opettajan johdatuksella tekniikkatunnin päätteeksi. Keräännyimme nurmikentälle Michelin ympärille, luovutimme hänelle kännyt, kamerat ja muut kovat tavarat ja hyppäsimme verryttelyksi ylämäkeen rakennetun muurin ja muutaman pystyn. 

Tässä odotellaan ensimmäseen hyppyyn menoa. Särkyvät ja särkevät tavarat on kerätty pois.

Meillä oli ratsuina irlantilaisia urheiluhevosia (Irish Sport horse), jotka soveltuvat hyppäämiseen mitä parhaiten. Hyppääminen oli hevosillemme huomattavasti mieluisampaa kuin lateraalityöskentely. Tekniikkatunnilla hypyt olivat sujuneet mukavasti. Mutta nyt hevoset taisivat huomata meidän olevan melko kokemattomia maastoesteillä. Yllättävän moni ratsu kielsi tai kierähti esteen ohi. Saimme kehotuksen pitää ohjat leveällä, ratsastaa istunnalla ja pohkeella ja antaa hevosille hyppyä varten täydellinen rauha. Vaikka Sirus-ratsuni hyppäsi kiltisti, sain nuhteita lörpistä pohkeistani. Ilman pohjetta ponnistuspaikasta tulisi huono. Reissun edetessä ja porukan kokemuksen karttuessä kieltämiset loppuivat lähes kokonaan.

Seuraavana päivänä ryhdyimme taas tositoimiin. Päivä oli sateinen ja olin ehtinyt ajatella maastotunnin peruuntuvan. Mutta ei, Sue-opettaja johdatti meidät reippaassa ravissa märän nurmikentän halki lämmittelyesteelle, matalalle laakealle porrastasanteelle, joka ravattiiin ees taas ylös ja alas. Koska se sujui hyvin, ravattiin puiden katveeseen ylämäkeen rakennetulle muurille. Ponnistimme letkana muurin yli ja tupsahdimme uudelle estealueelle. 

 

Siellä saimme valita ylitämmekö yksittäisen puunrunkopystyn (ehkä 50cm) vai sitä korkeampia puisia pystyjä. Tahti oli vapaa, pääasia oli liike ja toiminta. Hyppäsin pari kertaa puunrungon yli ja jäin ihastelemaan rohkelikkojen iloittelua, josta ei meinannut tulla loppua, kunnes Sue muistutti esteradan jatkuvan vielä piiiitkään. 

(Videon lopun huutelu johtuu siitä, että Sue koittaa houkutella yhden ratsastajan korkeammalle esteelle)

Nyt tunsin, että ”kuparinen oli rikki” ja aloin odotella uusia esteitä yhtä innokkaasti kuin taitava irlanninurheiluhevosratsuni Sirus. Sue johdatti meidät pikkuruiseen metsikköön, jonne oli rakennettu eri vaikeusasteisina yhdistelmä alamäkipysty-ojan ylitys. Hyppäsimme esteet letkassa. Sirus selvisi tehtävästä rutiininomaisesti, ja itsekin pärjäsin, vaikka hyppy alaspäin vaatisikin pystymmän asennon. Tosin moiseen takertuminen on kovin epäirlantilaista. Sue neuvoi alamäkitekniikaksi tarttumaan harjaan ja mutisemaan ”Holy Mary!”. Irlannissa ei juututa tekniikkaan, vaan harjoitus tekee mestarin.

Radan hauskin este oli kaksi eri kokoista ”rivitaloa”, joista luonnollisesti valitsin matalamman, noin 60senttisen. Sirus laukkasi talon yli leikiten, askeleetkin osuivat jetsulleen. Rivitalojen jälkeen saimme halutessamme hypätä metrin korkuisen ja puolisen metriä leveän puulaatikon yli seuraavalle niitylle, mutta yhtä huimapäätä lukuun ottamatta siirryimme niitylle tasamaata pitkin. 

Sade alkoi yltyä, ratsastajat kastua, Gopro samentua ja hevoset hyöriä malttamattomina esteitä odotellen. Olisi varmaan kannattanut odotella hyppyvuoroamme rennossa käynnissä laajalla ympyrällä, niin muutama kuumempi ratsu olisi malttanut paremmin. Hyppäsimme yhden matalahkon muurin ylä- ja alamäkeen ja siirryimme ravaamaan laakealle porrastasanteelle ja siitä alas. Meillä oli yleisöä: muutama vieressä laiduntava connemaravarsa ja irish cob katselivat touhuamme. Laidunhevosia liittyi seuraamme myös seuraavalla esteniityllä. Oli hauska tunne hypätä nuoren laidunhevosen laukatessa vieressä!

Olimme matkalla kotiinpäin ja hevoset imivät hyvin esteille.  Viimeisen muurin yli hypätessäni Sirius ampaisi sellaiseen laukkaan, etten todellakaan ohjannut meitä seuraavalle esteelle, vaan hermoja lepuuttavalle isolle ympyrälle, josta otimme uuden lähdön.

Seuraava päivän maastorata ratsastettiin kauniissa auringonpaisteessa, mikä sopi hyvin Suen hokemaan tunnelmaan: ”Enjoy and relax! This IS fun!”. Hyppäsimme taas muureja ylä- ja alamäkeen sekä lukuisia eri mallisia puisia leveähköjä pystyjä. Erityisesti pidin tallin suuntaan johtavasta, loivaan ylämäkeen rakennetusta kolmen pystyn sarjasta, jossa Siruksella oli hyvä imu ja jossa ylämäki helpotti hypystä laskeutumista.

Sen esteen olisin halunnut mennä uudestaan, mutta saimmekin tehtäväksi hypätä pystyn alamäkeen ja palata takaisin autonrenkaista muodostetun leveän pystyn yli. Sanomatta selvää, että valitsin matalimman, yhdestä rengaskerroksesta rakennetun esteen.  Lopuksi siirryimme ylittämään helpohkoa porrastasannetta, josta sai halutessaan – ja jotkut halusivatkin – hypätä myös vallihaudan yli ylös ja alas. 

Se juuri oli Adaressa hauskaa: kaikista tehtävistä löytyi monen tasoisia haasteita.

 

Tässä linkki kohteeseen.

Mukava liivi ja mukava hevonen!

Reissussa mukana Hipposport. ostin reissulle kevyen, vartalonmukaisen ja mukavan Comperdell Cross Protection –liivin. Käytin liiviä myös tasamaalla maastoillessa ja koska se on päällä mukava, saatan käyttää sitä myös kotona ratsastustunneilla, vaikkei hypättäisikään. Koska Irlannissa sataa paljon, ostin myös sateenpitävän ja hengittävän Euro-starin Nabila-takin. Näillä mennään vielä monta matkaa.