Andien ketterät criollot

Ratsastusmatkailun suola ovat erilaiset hevosrodut ja –kulttuurit. Etelä- ja Väli-Amerikan reissuilla Argentiinassa, Costa Ricassa ja Ecuadorissa sain ratsukseni criolloja ja niiden sekoituksia. Ihastuin näihin nöyriin, ketteriin ja kestäviin hevosiin ikihyviksi!

Criollon ja arabin sekoitusori Ecuadorin tulivuorilta

Criollot ovat kestäviä, varmajalkaisia, vahvoja sekä luonteeltaan helposti koulutettavia. Puhtaat criollot ovat melko pienikokoisia, säkäkorkeudeltaan noin 145cm, mutta erittäin monipuolisia. Niitä käytetään karjahevosina, rodeossa, harrasteratsuina sekä maastossa ja matkaratsastuksessa.  

Criollot periytyvät 1500-luvulta espanjalaisvalloittajien tuomista andalusialaisista ja berberihevosista, joista osa eli vapaina luonnossa mustangeihin sekoittuen kolmisensataa vuotta, kunnes rotua alettiin kehittää 1800-luvulla.

Ecuadorissa hevoset viedään laiduntamaan korkealle tulivuorille. Sieltä ne haetaan töihin laaksoon.

Criollot ovat levinneet ympäri Latinalaista Amerikkaa ja niille on kehittynyt maakohtaisia ominaispiirteitä. Ratsastusoppaamme kertoi, että Ecuadorin kevyet criollot soveltuvat hyvin vuoristoon, Argentiinan criollot karjanajoon. Maatalouteen erikoistuneen Uruguayn criollot ovat vantteria ja voimakkaita. Uudempia risteytyksiä ovat maailmankuulut argentiinalaiset criollon ja englantilaisen täysverisen poolohevoset. 

Monessa kohtaamassani Ecuadorin criolloissa oli ripaus pohjoisamerikkalaista appaloosaa sekä lihaksikasta quarteria.

Argeniinalaisella ranchilla ratsastimme criollosekoituksilla. Raudanlujia karjanajon ammattilaisia!

Kirjava gaucho & kirjava ratsu argentiilalaisella karjatilalla

Ratsuni valmistautuu karjanajohommiin

Ratsastin Ecuadorin tulivuorireissullani criollon ja appaloosan sekä criollon ja arabin risteytyksillä, joiden hyvä kunto ja nopea palautumiskyky hämmästyttivät. Hevoset uurastivat väsymättä 5-6 tuntia kestävillä vuoristoretkillä noin 3-4 km korkeudessa merenpinnan yläpuolella. Ratsut puuskuttivat jyrkimmissä nousuissa, mutta hengittivät rauhallisesti rinteen laella haukaten tyynesti purtavaa heinämättäistä.

Tulivuorilla hevosilta vaaditaan kestävyyttä, rohkeutta, ketteryyttä...

Tässä mennään yli 4 km korkeudessa Ecuadorin tulivuorella. Ratsuni oli huomattavasti paremmassa hapessa kuin minä.

Tässä toinen ratsuni Ecuadorissa: criollon ja appaloosan sekoitus. Tostado oli hänen nimensä.

Legenda kertoo argentiinalaisesta ratsastajattaresta, joka vaelsi kahdella criollolla kolmessa vuodessa yli 20.000 kilometriä viidakkojen, vuorien ja erämaiden halki Buenos Airesista Manhattanille.  Criollot eivät uupuneet tästäkään, sillä niiden väitetään eläneen reissunsa päälle 36- ja 40-vuotiaiksi.

Criollojen ylväyttä Costa Ricassa

Matkaseurueessani askelsi myös Perun paso, jonka kulku on pehmeää kuin sametti.  Eri puolille Latinalaista Amerikkaa levinneet pasot periytyvät Iberian niemimaalta tuoduista andalusialaisista, berbereistä ja jenneteistä. Berbereiltä pasot ovat saaneet kestävyyttä, andalusialaisilta ylvästä ulkomuotoa ja jenneteiltä ratsastajalle miellyttävän passikäynnin. Monipuolisia pasoja käytetään matkaratsuina, harrastehevosina, karjanajossa ja vaunuhevosina.

Ecuadorn gauchot ovat sanoinkuvaamattoman ylpeitä ratsuistaan

Ecuadorilaiset arvostavat hienoja hevosia. Suurtilojen komeita andalusialaisia ja pasoja ihailevat sekä talon isäntä että kiinnostuneet naapurit. Kun isännät poistuvat viikonlopuksi kaupunkiin, tuovat naapurit tammansa kylään, ja pikku hiljaa alueella käyskentelee yhä enemmän hyvärotuisia hevosia. Myös matkakumppanini ratsuna palvellut Perun paso oli aikallisilta talonpojilta ostettu niin sanottu ”viikonloppu-hevonen”.

Saatat olla kiinnostunut lukemaan reissuistani Ecuadorissa, Argentiinassa ja Costa Ricassa:
Rantalaukkaa Costa Ricassa
Karjanajohommissa Argentiinassa
Ratsastusseikkailu Ecuadorin tulivuorilla

Tässä juttu Argentiinan karjapaimenista

Dubrovnik: vanhakaupunki on ylpeä historiastaan

Ratsastusreissujen lomassa on kiva piipahtaa kaupunkilomallakin. Vietin vapun Kroatian Dubrovnikissa, ja tekisi mieli väittää Dubrovnikin vanhan kaupungin olevan maailman kaunein ja vaikuttavin.  Siellä on kaikki: kauniit rakennukset, vaikuttava historia sekä kaupunkiaan palvovat asukkaat. Vaikka vanhassa kaupungissa asuu vakituisesti vain viitisensataa ihmistä, eivät neljä miljoonaa vuotuista matkailijaa ole muuttaneet kaupunkia rihkama&rätti -turistirysäksi, vaan kaikessa paistaa laatu. 

Vanhaa kaupunkia satamineen

Kävin vanhassa kaupungissa opastetulla kiertokävelylläkin. Ajankohta oli täydellinen. Matkailusesonki oli vasta alkamassa ja kaduilla oli mukavasti tilaa. Kelitkin suosivat. Paikallisten mukaan kevät oli ”peruutettu” ja kaupunki hypännyt talvesta suoraan kesään. Talvikin oli ollut erikoinen: tammikuussa kaduilla oli viivähtänyt jopa ohut lumivaippa, minkä kunniaksi koululaisille oli annettu vapaa ”talvipäivä”.

Kuulolla kiertokävelyllä

Dubrovnik pyrkii säilyttämään viehättävän pikkukaupungin tunnelman. Kaupungin runsaat 40 000 asukasta ovat levittäytyneet vanhaa kaupunkia ympäröiville rannoille ja rinteille. Dubrovnik pääsi Unescon maailman kulttuuriperintölistalle vuonna 1979 ja tekee lujasti töitä pysyäkseen listalla matkailijatulvan paineissa. Suurin ongelma ovat kaupungissa lyhyesti piipahtavat risteilyalukset, jotka kuluttavat kaupunkia jättämättä juurikaan tuloja. 

Dubrovnik rakennettiin uudestaan 1667 maanjäristyksen jälkeen

Toukokuussa löytyy hiljaisiakin kujia

 Dubrovnikilaiset ovat aidosti ylpeitä vanhasta kaupungistaan. Kadut pestään kiiltäviksi joka aamuyö, ravintolakadut tuoksuvat raikkailta, historiallisista rakennuksista pidetään huolta – ja ennen kaikkea kaupunki elää nykyaikaa. Talojen väliin ripustetut pyykit kuuluvat katukuvaan siinä missä nähtävyydet ja tapahtumat. Kaupungin muureilla järjestetään juoksukilpailuja, ja kaduilla, kirkoissa ja luostareissa kaikuvat konsertit ja aariat. Vanhan kaupungin ei haluta pölyttyvän museona. Ei ihme, että se valittiin Game of Thrones-sarjan kuvauspaikaksi.

Vanha kaupunki - ravintolakaupunki

Kitarakonsertti yhdessä vanhan kaupungin pikku kirkoista

Adrianmeren antimia

 Dubrovnikilla on hieno tarina, joka ulottuu syvälle historiaan ja vilisee kansainvälisyyttä. Vanhan katedraalin uumenista on löydetty merkkejä jopa antiikin aikaisista asumuksista. Virallisesti vanhan kaupungin uskotaan syntyneen 700-luvulla kahden asujamiston, slaavibarbaareja Epidauruksesta (nyk. Cavtat) paenneiden roomalaisten asuttaman Laus:n ja Srdi-vuoren juurelle Dubravaan asettuneiden kroaattien yhdistyessä. Vanhan kaupungin nykyinen pääkatu Stradun on kuulemma entinen kanava, jonka täyttäminen ja päällystäminen muodosti yhtenäisen kaupungin. 

Pääkatu Stradun eli Placa

Stradunin katukivet pestään liukkaan puhtaiksi

Jo varhain kaupunkia ympäröi uhkea muuri, jonka 2-6 metriä paksut seinämät kestivät 800-luvulla jopa 15 kuukautta kestäneen saraseenien piirityksen.  Nykyisin muurin harjalla vaeltavat sotilaiden sijaan turistit, joten kiersinpä minäkin kaksi kilometriä pitkän muurilenkin kahvilapysähdyksineen. Kapusin myös Minceta- ja Bojar-linnakeisiin – merimuseo jäi väliin tällä kertaa.  

Tätä muuria ei vihulainen heti valloita

Noin kilsa takana muurikävelyä

 

Muurilla tulee mukavasti. Taustalla kohoaa katedraali

Dubrovnik kasvoi ja kehittyi kaupankäynnin ja taitavan diplomatian avulla. Kaupungin kehitykseen vaikuttivat vahvat nimet, kuten bysantti, ottomaanit, venetsialaiset, Itävalta-Unkari ja Ranska, mutta kaupunkilaiset itse korostavat Dubrovnikin säilyneen itsenäisenä Napoleonin hyökkäykseen asti. 

Ylhäällä häämöttää Napoleonin aikainen linnake

Minceta-linnake

Sisäänkäynti Pile-portista

1100-luvulla kaupunkia johti aatelisto, ja Dubrovnikiin valittiin ensimmäinen päämies, eli rehtori. Korruption välttämiseksi rehtori valittiin aina vain kuukaudeksi kerrallaan. Dubrovnik, joka tunnettiin tuolloin Ragusa-nimisenä, oli edistyksellinen jo varhain. 

Rehtorin palatsi ja katedraali, jonka aikoinan rahoitti rannalle haaksirikkoutunut Englannin Rikhard Leijonanmieli

Kellotorni (yhä lyö) ja Sponza-palatsi

1200-luvulla kaupunkiin määriteltiin hygieniasäännöt ja karanteenijärjestelmä ulkoa tulleita tauteja vastaan. 1300-luvulla perustettiin ensimmäinen apteekki, joka yhä toimii entisessä Fransiskaaniluostarissa. 

Fransiskaaniluostarin sisäpihaa

Luostarin rauhaa

Erityisen ylpeitä ollaan 1400-luvusta, jolloin Dubrovnikissa lakkautettiin orjakauppa, perustettiin orpokoti ja rakennettiin toimiva vesijärjestelmä akvedukteineen. 

Onoforio-lähde muurilta kuvattuna

Onoforio-lähteen aukiolla

Dubrovnik oli ainoa Adrianmeren valtio, joka pystyi aikoinaan uhmaamaan mahtavaa Venetsiaa. Dubrovnik yhdisti voimansa Anconan kanssa ja yhdessä nämä merimahdit kehittivät Venetsian reitille vaihtoehtoisen kauppatien.  

St Lawrence- linnoitus on osa vanhaa kaupunkia

2 km pitkä muurikierros alkaa olla lopuillaan Minceta-linnakkeen kohdalla

Viehättävä ampuma-aukko

 1500-luku oli kukoistuksen aikaa, jolloin kaupungissa kehittyi kroatian kieli ja kirjallisuus, tieteet ja taiteet. Monet Euroopan taitelijat ja tiedemiehet elivät Dubrovnikissa. Tuolta ajalta on peräisin tunnettu lause, joka on raaputettu myös kaupunkia suojelleeseen Lovrijenacin linnoitukseen: non bene pro toto libertas venditur auro (vapautta ei voi myydä mistään maailman kullasta). Sana Libertas hulmusi myös Dubrovnikin kauppalaivaston valkeassa lipussa. Nykyisin Libertas-sana komeilee kaupungin bussien kyljessä.

Dubrovnikin laivue levitti vapauden sanomaa

Vapaus-sanoma on siirtynyt purjeista pyörille

Dubrovnikin laivasto oli aikoinaan maailmanluokkaa. Parhaimmillaan kauppalaivastoon kuului kuulemma 200 alusta ja 4000 merimiestä ja kauppaa käytiin sekä Välimerellä että kauempana. Dubrovnikilaiset seilasivat Pohjois-Amerikkaan melko pian Kolumbuksen jälkeen. Intian Goaan on 1500-luvulla rakennettu dubrovnikilaisen Pyhä Blasius- pyhimykselle omistettu kirkko, joka toimii kuulemma yhä tänä päivänä. Kauppaa ryydittivät pitkin maailmaa perustetut konsulaatit. Englannin kanssa oli solmittu diplomaattisuhteet jo keskiajalla.

Vanhasta kaupungista aukeaa merireittiä joka suuntaan

Mutta 1600-luvulla onni kääntyi. Vuoden 1667 maanjäristys tappoi suurimman osan kaupungin asukkaista ja tuhosi melkein koko kaupungin. Kaupunki rakennettiin pian uudelleen, muttei enää noussut entiseen loistoonsa. Noihin aikoihin Dubrovnik luovutti kaistaleen rantaviivaa Ottamaaneille. Suikale tunnetaan nykyisin osana Bosnia-Herzegovinaa, mikä tekee Dubrovnikista muusta Kroatiasta irrallisen eksklaavin.

Dubrovnikilaiset on ekslaavi-osa Kroatiaa

Seuraava koettelemus iski 1800-luvun alussa, kun Napoleonin joukot marssivat kaupunkiin, lakkauttivat itsenäisen Dubrovnikin tasavallan ja yhdistivät sen Italian kuningaskuntaan. Napoleonin kukistuttua kaupunki päätyi Habsburgien monarkian alaisuuteen. Habsburgien kesäpalatsi seisoo yhä kaupunkilaisten Lokrum-virkistyssaarella. 1800-luvulla kaupungissa solisi kielten kirjo saksaa, kroatiaa ja italiaa. Varhaisina vuosisatoina valtakielenä oli latina, jota kuulemma opetetaan yhä tänään kaupungin yksityiskoulussa, jonne mahtuu vain parikymmentä oppilasta.

Ploce-portin sillankaiteen vanhaa koristelua

Linnoitus vastarannalta

Ploce-portti iltavalossa

Habsburgien valtakausi päättyi ensimmäiseen maailmansotaan, ja Dubrovnik yhdistettiin serbien, sloveenien ja kroaattien muodostamaan kuningaskuntaan. Lisää ruudinsavua oli kuitenkin tulossa: toisen maailmansodan aikaan kaupungin valtasivat Jugoslavian partisaanit pidättäen satoja ja teloittaen kymmeniä kaupunkilaisia. Veretön ei ollut myöskään Jugoslavian hajoaminen vuonna 1991, jolloin Dubrovnikia piiritettiin ja räjäyteltiin seitsemän kuukautta. Sadoista kranaatin osumista on yhä jälkiä historiallisissa rakennuksissa. 

Muistoja Jugoslavian hajoamisesta: kranaatin jälkiä Vapahtajan kirkon seinässä

Sodan jälkeen kaupungissa katsotaan eteenpäin: seuraavaksi suunnitellaan valtavaa siltaa, joka sivuuttaisi Bosnia-Herzegovinan ja yhdistäisi Dubrovnikin muuhun Kroatiaan.

Vanhan kaupungin ulkopuolella avautuu vehreä luonto