maanantai 10. syyskuuta 2018

Pikku video Ranskan Provencesta



Kaikilla ratsastusvaelluksilla on oma erityinen fiiliksensä. Ratsastusvaellukselta Ranskan Provencesta nousee päällimmäiseksi mieleen makuhermoja kutkutteleva herkuttelu. 
Ratsastusreitti Luberonin alueella oli kuin pieni retriitti, joka halkoi satumaisen kauniita lehtimetsiä solisevine puroineen, kapusi ylös-alas kapeita vuoristopolkuja, sivuutti laventeliviljelmiä ja johdatti meidät keskelle pikkuruisia eteläranskalaisia kyliä. 

Vaelluksen ytimessä olivat paikallisen viinin kera nautitut piiiitkät picnic-lounaat lukuisine ruokalajeineen ja välijuustoineen ennen kotitekoista jälkiruokaa. Oh lá lá!
Tein pienen videokoosteen reissun luonnosta, ratsuista  - ja picnic-aterioista
 Tässä  ja tässä linkit perusteellisempiin postauksiin Provencen ratsastusvaelluksesta.


Toisinaan reitin ideana on  historia: Mongolia tarjosi aikamatkan tuhannen vuoden taa khanien tuulisille arolle jurttineen, villihevoslaumoineen ja ulvovine susineen. Albaniassa ratsastimme keskelle antiikin tarunhohtoisia tapahtumapaikkoja, keski-aikaisia unohdettuja pyhättöjä.
Toisinaan reitin ytimessä on luonto, kuten kuten Ecuadorin ulivuorilla, joissa kuntoamme koeteltiin kotkien seurassa neljän kilometrin korkeudessa, tai Costa Ricassa, jossa vehmaat viidakkopolut ja paratiisihiekkarannat hivelivät silmiä ja sielua.

https://www.horsexplore.com/

maanantai 3. syyskuuta 2018

Irlanti on esteratsastuksen luvattu maa


Kuulin taannoin Kavioliiton Katjalta, että Suomen kaikkien aikojen menestynein estetykki, Christoffer Wegeliuksen ratsastama Monday Morning, ostettiin aikoinaan Irlannista jostain takapihalta. Ehkä tämä kertoo jotain hevoskannasta Irlannissa, jossa hevosia on asukasta kohti eniten Europassa. Sen huomasi jo Dublinin lentokentällä, jossa kiitoradan vieressä laidunsi heppa ja lehmä poikineen. Itse asiassa näin runsaan kolmen tunnin bussimatkalla Dublinista Adareen enemmän lehmiä, lampaita ja hevosia kuin ihmisiä.
Vietin elokuussa pitkän viikonlopun Irlannin Adaressa sijaitsevassa ratsastuskoulussa, joka keskittyy este-, maastoeste- ja ketunmetsästysratsastukseen sekä hevoskauppaan. Koulua pyörittävää aviopari Sue ja Dan Foley, jotka pystyttivät ratsutilan paikallisen ketunmetsästysklubin maille. Pariskunta kuvastaa hyvin irlantilaista hevososaamista: Sue on Englannissakin opiskellut ratsastuksenopettaja ja valmentaja, Dan itseoppinut kilparatsastaja valmentaja ja hevoskauppias, jonka hevossilmällä valitut ratsut ovat kelvanneet muun muassa Australian kenttämaajoukkueratsastaja Mark Toddille.
Sue on opiskellut Englannissa ja on tehnyt ratsastuskoulustaan British Horse Societyn yhteistyökoulun, jossa opetetaan tulevia ratsastuksenopettajia ja valmentajia.
Sue & Dan Foley
Irlantilainen hevoskultuuri linkittyy muutenkin kiinnostavasti Englantiin. Huomasin paikallisen hotellin menussa itsensä Sir Winston Churcillin sitaatin ”No hour of life is wasted that is spent int he saddle”. Itse asiassa Winston oli innokas hevosmies, jonka äiti yritti lahjoa ponilla lopettamaan teiniaikaisen tupakoinnin ja jonka isoisän mukaan on nimetty Irlannin armeijan ratsastuskoulu, Irish Equestrian Academy
Armeijan ratsastusakatemia on muuten ainoa laatuaan maailmassa. Sen tehtävä on vaalia irlantilaista ratsastuskulttuuria ja esitellä maailmalla irlantilaisia hevosia. Hevosia ratsastavat ja groomaavat ammattisotilaat. Vuonna 1926 perustetun akatemian alku oli kangerteleva, sillä vaikka sotilaat olivat taitavia hevosmiehiä, he osasivat lähinnä osallistua ratsain kettujahteihin ja hypätä innokkaasti maastoesteitä. Rataesteet olivat aluksi melkoinen mysteeri. Taso alkoi kuitenkin nousta kun akatemiaan palkattiin ulkomaalaisia valmentajia. Irlantilaiset sotilasratsatajat ovat pistäneet silmään maailman kisakentillä, myös meillä Helsinki International Horse Showssa.
 
Irlantilainen maisema houkuttaa maastoon. Näkymä bussin ikkunasta
Irlantilainen hevos- ja ratsastusosaaminen on kovaa valuutta ulkomailla. Koska ala on Irlannissa ruuhkainen, ei kaikille löydy töitä ja etenemismahdollisuuksia. Niinpä suuri osa nuorista ratsastajista siirtyy töihin Yhdysvaltoihin, jossa he ovat haluttuja valmentajia. ”Niin haluttuja, että paikalliset valittavat menettävänsä heille työnsä”, kertoi Sue jutellessamme. 
Adaren maastoesteitä, tässä autonrengasmuureja
Melkoinen menestystarina on myös irlanninurheiluhevonen, Irish Sport Horse, jollaista minäkin sain reissullani ratsastaa. Rotu, joka on syntynyt risteyttämällä irlannintyöhevonen ja täysverinen, on ollut erityisen voitokas kansainävlisessä kenttäratsastuksessa. Huomasin Suen tallilla muitakin irlantilaisia rotuja, erityisesti connemaroja sekä söpön tupusjalkaisen irish cobin.

Ratsutila sijaitsee paikallisen ketunmetsästysklubin noin 48 hehtaarin laajuisilla mailla. Ketunmetsästys ei ole Irlannissa kiellettyä, ”eikä siitä edes keskustella”, kertoi Sue. Kävimme tervehtimässä klubin yli sataa ajokoiraa, jotka innokkaasti nuuhkivat käsiämme. Klubin kennellissä syntyvät jahtikoirat siirtyvät kasvamaan metsästäjien koteihin runsaan vuoden ikäiseksi, minkä jälkeen ne palaavat kenneliin ja alkavat opetella metsästystä kokeneeseen koiraan kytkettynä. Koirat eläköityvät kahdeksanvuotiaina. Jahtiin otetaan mukaan kerralla 25 koiraa. Niiden innokas melu on korvia huumaavaa – sain todistaa sitä unen läpi useana aamuna noin kello viiden kieppeillä.
104 ajokoirasta lähti ääntä aamuisin. Tässä näin leppoisina.
 
Asuimme ja aterioimme Suen ja Danin entisessä kodissa, josta kävelimme lyhyen matkaa tallille laittamaan hevosia kuntoon ennen tunnin alkua. Tallissa asuu 80 hevosta, joista osa on yksityisiä ja kilpahevosia. Käytössämme oli kaksi ulkokenttää, tilava maneesi, valtava maastoesterata sekä kaunis puistomainen maastolenkki. Ratsastimme aamuisin runsaat kaksi tuntia putkeen ja iltapäivällä reilun tunnin. Tunnit päättyivät usein yhteiseen teehetkeen maneesin keittiössä. Samalla oli hauska seurata nuorten ponileiriläisten touhuja. Lapset suorittivat leirin päätteeksi oikean kenttäkokeen koulu-, este- ja maasto-osuuksineen. Osalla lapsosista oli päässään lajinmukainen hieno tupsukypärä.
Asiakashuoneisto saapashuoneineen, seurusteluhuone ja "ridaleirihenkinen" makuuhuone
Ratsastuskoululla on paljon asiakkaita ympäri maailma, mutta myös tiiviit suhteet paikalliseen yhteisöön. Koululaiset ja opiskelijat ratsastavat iltapäivisin. Aamupäivällä tallille kokoontuvat ”Desperate housewives”, joukko rouvia, joille vauhdikkain askellaji on ravi ja tunnin kohokohta yhteinen teehetki tallilla.
Runsaan 2000 asukkaan Adarea pidetään Irlannin viehättävimpänä kylänä
Tässä linkki kohteeseen.
Tässä linkki pieneen videoon ratsastusviikonlopustamme
Tässä Kavioliiton postaus paikasta. 

Ratsastuskoulun sydän on maastoesterata. Postaan myöhemmin lukuisten videoiden kera maastoesteratsastuksestamme. Tässä maistiainen. Postaan myöhemmin myös estetunneista sekä maastolenkeistä laukkapätkineen kauniisssa puistossa.

Reissussa mukana Hipposport. Päivitin turvaliivini 2000-luvulle ja ostin reissulle kevyen, vartalonmukaisen ja mukavan Comperdell Cross Protection –liivin. Käytin liiviä myös tasamalla maastoillessa ja koska se on päällä mukava, saatan käyttää sitä myös kotona ratsastustunneilla, vaikkei hypättäisikään. Koska Irlannissa sataa paljon, ostin myös sateenpitävän ja hengittävän Euro-starin Nabila-takin. Näillä mennään vielä monta matkaa.

https://hipposport.fi/

https://www.horsexplore.com/ireland-adare


tiistai 28. elokuuta 2018

Esteratsastusta Irlannissa - videomakupala



Palasin juuri Kavioliiton ratsastusviikonlopusta Irlannin Adaresta, jossa hypin esteitä sydämeni kyllyydestä, opettelin esteratsatustekniikkaa, tsemppasin maastoesteradalla ja nautin leppoisista maastolenkeistä vehreässä luonnossa.

Reissu antoi paljon pureskeltavaa ja sulateltavaa. Postaan myöhemmin estetunneista, maastoesteratsastuksesta sekä ratsutilasta osana irlaintilaista hevoskulttuuria. 
Tässä makupalana pieni videokooste viikonlopun tunnelmista.
 
Tässä linkki kohteeseen
Reissussa mukana Hipposport.


maanantai 13. elokuuta 2018

Ratsastuslomalla Gotlannissa, osa 1: Heppaleirielämää ja piipahdus Visbyseen (mukana video).



Olen sitä ikäluokkaa, jolle Gotlanti tuo ensimmäiseksi mieleen Peppi Pitkätossun ja täplikkään  hevosensa Pikku Ukon.  Ja että ”kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun”.  Niinpä en hämmästellyt gotlantilaisen ratsastusviikonloppuni suurpiirteisyyttä. 

Riitta reissaa, horsexplore, gotland, stall änggård
Kulttuurien kirjo: ruotsalainen western ranch, irish cob-quarter - sekoitus ja suomalaisturisti

Oikeastaan pidin siitä, etenkin kun siihen liittyivät ihanat hevoset, taitava opettaja, herkkuja notkuvat ruokapöydät ja merellinen Gotlannin maaseutu.  Oikeastaan kutsuisin ratsastusviikonloppua ratsastusleiriksi, sillä me leiriläiset elimme täyttä heppaelämää: hoidimme ja ruokimme ratsastamamme hevoset, haimme ne laitumelta ja veimme sinne päivän päätteeksi ja pidimme tallin puhtaana. 
Parisataavuotiaan farmin tavarat istuvat myös western-tunnelmaan

Hepat tulivat mielellään laitumelta päivän ratsastushommiin

Opettelimme lännenratsastusta ranchin isolla hiekkakentällä
Riitta reissasi tallihommiin

Leiriohjelma oli täysi, ratsastimme tunneilla ja maastolenkillä, majoituimme vaatimattomasti, söimme itsemme ähkyiksi herkkuja ja osallistuimme oheisohjelmaan lassokouluineen ja varusteoppitunteineen.  
Heidän ylitseen harpattiin saluunaan

Ranchin keittiö&buffa&ruokala = saluuna
Ratsastajat kuistilla kuulemassa päivän ohjelmaa
Oikeastaan kaikki alkoi jo Visbyssä, jonne laskeuduimme aamuseitsemän aikaan. Veimme laukut sataman säilytysbokseihin ja lähdimme tutustumaan runsaan 20.000 asukkaan kaupunkiin, joka uinui vielä aamu-unillaan. Visby vilisee viikinkien ja hanskakaupungin historiaa. Käyskentelin pätkän myötäillen 3,6 km pitkää vanhan kaupungin muuria, joka 27 torneineen on parhaiten säilynyt Pohjois-Euroopassa. Muuri rakennettiin pääosin 1200- ja 1300 –luvuilla suojaamaan kaupunkia tanskalaisilta, maalaisilta ja muilta, joita ei toivottu vauraaseen kaupunkiin. 
Kivestä rakennettu Visby tulvii kaunista historiaa
Muurien suojaama vanha kaupunki on nykyisin Unescon maailmanperintölistalla, joten kapeita nupukivisiä katuja kulkiessa voi ihailla vanhoja, jopa 1100-luvulta periytyviä rakennuksia, kirkkoja ja raunioita.
Tämä 1200-luvulla käyttöön vihitty Pyhän Marian kirkko on selvinnyt vuosisadasta toiseen vihulaisten tuhotöistä

Visby vilisee rakennushistorian eri aikakausia

Vanhan kaupungin ostoskadulla

Vanhan kaupungin reunamilla on näin hiljaista - etenkin aamukahdeksalta

Visby tunnetaan myös ruusuistaan, jotka rönsyilevät talojen edustalla ja kukoistavat kasvitieteellisessä puutarhassa. Jopa paikallisen jäätelöbaarin kymmenien makujen joukkoon mahtuu maku ”ruusu”.  Gotlanti on Ruotsin aurinkoisin paikka ja tänä kesänä ruusut hieman nuukahtelivatkin helteessä. Viikonloppumme päättyikin helteiden käynnistäneen ukkosen nostattamaan tulvaan, joka katkoi useita teitä.
Visbyn ruusuja

Visbyn satamassa tulvi - vettä toivottiin myös rutikuivasta kesästä kärsineellä ranchilla

Erityisen hieno oli Visbyn historiallinen museo, joka on vaikuttava ja tekee historiaa eläväksi. Rautakautisten ja viikinkiaikaisten ”kuvakivien” rinnalla museo esittelee paikallista elämää hautalöytöjen avulla ja havainnollistaa yksittäisten ihmisten elämää – ja kuolemaa. Muinaisten soturien joukkohautalöydöt olivat ehkä koskettavinta katsottavaa.
Kuvakivet ovat gotlantilainen erikoisuus, niitä kirjailtiin myös viikinkiaikoina

Taistelujen joukkohaudat kertovat julmista sodista


Pikkupoika seurasi jänistä, löysi jäniksenkolon ja sieltä viikinkiaarteen!
Ja sitten ratsastusleirille: kurvasimme bussilla Visbystä vajaan tunnin ajomatkan päähän Lisa Tagen Bed&breakfast- & ratsutilalle. Lisa muutti ranchille 21 vuotta sitten ihastuttuaan parisataa vuotta vanhaan maatilaan, jonka kunnosti kodiksi perheelleen ja kolmelle hevoselleen. Vielä tuolloin Lisa harrasti esteratsastusta, mutta vaihtoi lajia tutustuttuaan lännenratsastukseen ”koska se on niin tarkoituksenmukaista työskentelyä hevosen kanssa”. Toiminta kasvoi, Lisan tallilla astelee nyt 45 hevosta ja ratsastuskoulusta on tullut Ruotsin suurin lännenratsastuskoulu.
Lännenratsastaja-Lisalla on 45 hevosta, pari koiraa ja kissa

Lisan kissa
Lisan hevoset ovat herkkiä ja kuuliaisia. Rotuja on monia. Osa hevosista on lännenrotuisia quartereita ja painteja, osa jyhkeitä haflignereja ja ruotsalaisia ratsuponeja, gotlanninrusseja, newforestilaisia sekä sekoituksia, kuten se valtava irish cob-quater, jolla menin osan tunneista. 
Laitumen rauhaa

Irish cob-quarter -sekoitus on ehkä isoin hevonen, jolla olen mennyt - toistaiseksi
Lisa on toiselta ammatiltaan kokki, mikä näkyi ja tuntui. Buffet-pöytä notkui herkkuja kuin Hannu ja Kerttu –tarinassa. Onneksi noita puuttui. Salaatit ja lämpimät nauris-, parsa -, kaali- ja kesäkurpitsapaistokset oli tehty ajatuksella ja pöydässä oli aina useita liha-tai kalavaihtoehtoja. Uudet perunat oli ruotsalaiseen tyyliin muhevoitettu voisulassa ja kaiken kruunasivat maukkaat dipit. Jälkiruuaksi tarjoiltiin pieniä kakku- ja leivospaloja, ja iltapäivällä hörpittiin ”fika”, iltapäiväkahvit kakkupalan tai jäätelön ja mansikoiden kera. Noin 30 asteen helteessä oli juotava paljon, joten saluunan pöydällä oli aina marjamehuja ja minttu-, kurkku- tai sitruunavesiä.
Nyt ei ehdi puhua...

Parisataavuotinen maatila oli täynnä kauniita vanhoja käyttöesineitä ja ”etelässä” kun oltiin, kuistilla rönsyili satavuotias viiniköynnös.  Majoitusolot toivat mieleen riparileirin: WCt ja suihkut olivat yhteiskäytössä ja osa meistä majoittui päätalossa vaatimattomiin, mutta tarkoituksenmukaisin usean hengen huoneisiin, osa pieniin ”jalasmökkimäisiin” kerrossängyllisiin kabiineihin. Alkujärkytyksen jälkeen elämä pikkukopissa alkoi sujua ja kehittyi ”sellisyndroomaan”, sillä aloin mieltyä söpöön kopperooni.
Mitä majoitukseen tulee, vedin lyhimmän korren...

Gotlannin lipussa on paikallinen lammas - niitä kohdattiin myös maastossa
Ranchin päätalo, jossa mukavampia majoitustiloja
Lisa oli taitava kokki, hevosnainen ja opettaja, ja organisointitavoiltaan rento. Leiriläisten ohjeistus oli kevyttä, mutta pikkuhiljaa päivän rutiinit valkenivat kaikille: ensin syötiin aamupala, sitten haettiin hevoset, hoidettiin ne ratsastuskuntoon, ratsastettiin, hoidettiin ja ruokittiin hevoset, siivottiin talli, syötiin… ja iltapäivällä sama uudestaan.
Valmistaudumme tunnille tallin pihalla

Tallin kesäyön rauhaa

Opettelimme monia lännenratsastuslajeja sekä teoriassa että käytännössä. Ratsastimme trail-ratoja, pujottelimme tolppia pole bending-radalla, suoritimme horsemanshipin dressage-radan ja fiilistelimme western pleasure –askellajiluokassa. 
Lännenratsastuksen porttitehtävä: avaa naruportti, ratsasta portin läpi ja sulje naruportti. Yhdellä kädellä.
Lisa selittää puomilaatikkotehtävää

Siellä tehdään mm lävistyksiä ja spinejä
Iltapäivisin vaelsimme laiduntavien lampaiden ja lehmien ohitse varjoisiin metsiin ja sieltä meren rantaan kahlaamaan matalassa rantavedessä. Kerron tunneista ja maastosta lisää myöhemmässä päivityksessä.
Maaston metsätaival...
riitta reissaa, riitta kosonen, horsexplore
... josta avautuu merikävely
riitta reissaa, horsexplore

  
Yhtenä iltapäivänä Lisa esitteli meille eri lännenratsastusvarusteita. Pakkauduimme pieneen satulahuoneeseen kuulemaan eri lännenratsastuslajien satuloista, kapusimme ylös suitsi- ja satulahuopavarastoon, jossa opin muun muassa, että karjalajeissa suitset on tehty niin, että ne irtoavat tarvittaessa nopeasti hevosen päästä. Lopuksi siirryimme Lisan yksityiseen satulahuoneeseen, jossa säilytetään kisa-asuihin sävytettyjä satulahuopia, pinteleitä, suojia ja juhlavia hopealla koristeltuja kuolaimia. Huonetta komisti Gotlannin malliseksi leikattu valtava työpöytä.
Suitset ja satulat haettiin tallivintiltä

Pidin erityisesti laidunvierailuista. Haimme hevoset laitumelta aamuisin ja veimme ne sinne iltaisin. Oli mukava hakea heppoja, jotka kerääntyivät aamuisin valmiiksi portin lähettyville odottamaan ratsastajia. Osa tosin haetutti itsensä laitumen perältä, mutta kukaan ei kätkeytynyt laitumen takametsään. Yksi pinto tökkäisi ystävällisesti epätietoista ratsastajaa ”kaikista näistä kirjavista hevosista minä olen se, jota etsit”.  Kilttien hevosten jäljiltä siivosi mielikseen myös tallia.
Laitumen mukavia heppahetkiä


Opettelimme myös lassoamista. Pyöritimme ilmassa niin suurta lassolenkkiä, että ammattilainen olisi varmaan saalistanut sillä mammutin, mutta minä osuin täpärästi pienen puisen ”vasikan” selkään. Harjoitus varmaan tekisi mestarin sinäkin lajissa.
Lassotunnilla...
... oli tunnelmaa

Ensi kerralla leirikokemusta voisi rikastaa tutustumalla Gotlantiin laajemmin, esimerkiksi syventymällä museoon, hurauttamalla ihmettelemään rannikon kalkkikivitolppia, laskeutumalla tippukiviluolaan, vierailemalla Peppi Pitkätossun Huvikummussa (kyllä, nostalgiasyistä), ja ennen kaikkea tähyilemällä Gotlannin kuuluja villihevosia, gotlanninponeja, joiden 80-päinen villilauma pyydystetään viidesti vuodessa varsojen tarkastusta varten. Niitä on kuulemma tosi vaikea löytää… 
Visby kohoaa kauniisti merestä


Matkalla mukana:  WesternSpiritin matkalaukkuun pakattava stetson (kokeilin: oikenee kapsäkkiin ruttaamisen jälkeen) sekä ratsastusnilkkurit, ratsastusfarkut ja –paita
Tässä linkki ranchille.
Riitta reissaa, Riitta Kosonen, Western Spirit, Horsexplore

https://westernspirit.fi/

https://www.horsexplore.com/