tiistai 22. tammikuuta 2019

Talvi ei tunnu kouluratsastuslomalla Portugalissa



Monte Velhon ratsutila Portugalin Alentejossa toimii kaikkina vuodenaikoina. Piipahdin siellä tammikuussa Kavioliiton iloisessa porukassa: opettelin kouluratsastusta lusitanoilla kahdesti päivässä, ratsastin leppoisan maastolenkin korkkipuumetsässä, vierailin laitumella rapsuttelemassa kantavia tammoja sekä herkuttelin ja saunoin sieluni kyllyydestä.
riitta kosonen, riitta reissaa, kia herold, horsexplore, portugal, ratsastusjooga, ratsastusloma
Kian ja open kanssa tunnin jälkeen
riitta reissaa, Portugali, Monte Velho
Tunnin jälkeen. Kiitos kuvasta, reissukaverit!
Ratsastin reissulla neljällä eri dressage-lusitanolla. Kaikki hevoset olivat luonteeltaan kivoja ja opettivat eri asioita.  Working equitationissa(kin) meritoitunut Xico opetti minulle tasaista kättä ja rauhallista istuntaa, valkea opetusmestari Virtuoso siivitti minut passageen ja piaffiin (opettajan kutittaessa Virtuoson takajalkoja…), diesel-tyyppinen Zigzag korjautti istuntaani tehokkaammaksi ja pieni vikkelä tamma muistutti ulko-ohjan tuen ja sisäpohkeen merkityksestä. 

Nuori isäntä Diogo Jr opettaa

riitta reissaa, Portugali, ratsastus, Horsexplore, lusitano
Tämä lusitano osoittautui aika monen suosikiksi
Viikonlopun kulminaatio oli eittämättä piaffe-passage –setin kokeminen, mutta ehkä tärkeintä oli saada kokemusta siitä, miten suuri merkitys on ratsastajan rauhallisella, mutta tehokkaalla olemuksella, jossa kädet pysyvät hiljaa, pohkeet ovat tehokkaat, istunta on tiivis ja keskivartalon tuki vahva. Ratsastuksestani ei tullut mitään, jos keskivartalo lörpähti.  Eikä se pitkäksi aikaa ehtinyt lörpähtää, sillä tunneilla ratsasti kaksi oppilasta kerrallaan, joten opettajan apu ja huomio olivat lähellä. Opettaja antoi tilaa myös itsenäiselle harjoittelulle neuvomalla yhtä oppilasta kerrallaan. 

Sain reissullani tunteja eri opettajilta: GP-tasolla kisaavalta Joaolta, ratsutilan nuorelta Diogo Jr -isännältä sekä tallilla tuuraavalta brasilialaistaustaiselta Lorenalta. Kalustoon kuuluu muitakin GP-tasolla ratsastavia opettajia.
Joao-opettaja lusitanoa treenaamassa


Monte Velho on sikäli harvinainen kohde, etteivät kuvat tee sen kauneudelle ja tunnelmalle oikeutta. Tilan rakennutti runsaat parikymmentä vuotta sitten ratsastusta harrastava arkkitehti Diogo Lima Mayer, joka pyörittää tilaa sivutoimisesti perheyrityksenä. Ratsutilalla on lämmin ja kotoisa tunnelma, sillä isäntäperhe ottaa vastaan vieraat, kohottaa maljat tapaamiselle ja näkyy tilan toiminnassa miltei päivittäin. Paikalla on kasvot. 
Monte Velho, Horsexplore
Monte Velhon isäntiä: Diogo Sr, Diogo Jr ja Franciso

Tämän kappelin Diogo Sr rakennutti vaimolleen hääpäivälahjaksi. Myös hyvä poseerauspaikka

Monte Velho, Alentejo, Horsexplore
Ratsastuksen jälkeen altaaseen ja/tai porealteeseen?

Kas näin alkaa kolmen ruokalajin illallinen

Monte Velhon portti ilta-auringossa
Erityisen ihanaa oli vierailla Diogo Jr:n opastuksella tammalaitumella, jossa laidunsi joukkoa pyöreävatsaisia ystävällisiä tammoja. Monte Velhossa syntyy vuosittain 5-6 varsaa, joiden jalostuksessa pyritään kevyeen kaulan ja pään liittymään sekä kokoamista helpottavaa viistoa takaosaa. Kaunottaria kaikki tyynni! Tässä linkki postaukseen, jossa kerron tarkemmin lusitanojen kasvatuksesta Monte Velhossa ja edellisestä vierailustani tamma- ja orilaitumilla.
Tammalaitumella..

..tapaa ystävällisiä tammoja..

..joilla on paikalliseen tapaan lyhyet harjat...
 Kävin myös ratsastuslenkillä maastossa. Tällä kertaa ratsunani oli Conquistador, entinen kouluratsastushevonen, joka vanhoilla päivillään viihtyy maastolenkeillä. Sain varustuksekseni portugalilaisen satulan, kannukset ja raipan, jotta vanha ja viisas Conquistador muistaa pysytellä porukassa mukana. Joukossa oli myös säpäkämpiä tapauksia, joiden kanssa kannattaa pysytellä tiukasti oppaan takana. Maastolenkki pujotteli mäkisissä korkkipuumetsissä, ylitti pittoreskin ojan ja tarjosi pari ihanaa laukkapätkää niityllä. Siellä täällä sivuutimme Monte Velhon lehmälaumoja nautoineen ja vasikoineen ja kerran juotimme hevoset karjan juottolaarissa.
Kiitos tästäkin huikeasta maastosta paluu -kuvasta, reissukaverit!

Rio Grande

Monte Velhon lehmätkin ovat pittoreskeja?

Hepat juotetaan maastolenkin aikana
 Rusinana pullassa innostuimme lähtöpäivänä vielä joogaamaan patiolla ulkoaltaan äärellä  Kia Heroldin vetämän ratsastusjoogan tahtiin. Nivelet joustaviksi!  
Horsexplore, riitta reissaa, riitta kosonen, kia herold, monte velho
Joogaa & ratsastusta!
 Ratsastusreissumme päättyi sunnuntai-aamuna, ja koska lento Suomeen lähti vasta illalla, sisältyi ohjelmaamme myös visiitti paikalliselle viinitilalle. Teen siitä erillisen postauksen.
Tässä linkki kohteeseen. 
Tässä aiempi postauksiani Monve Velhosta.
Reissussa mukana laadukasta suomalaista House of Horses-ratsastusmuotia
Monte da Ravasqueira: vanha viinikärry...

...ja uusi tehdas
kavioliitossa 20 vuotta, riitta reissaa, horsexplore, monte da ravasqueira
Tehdaskierros alkaa!

maanantai 7. tammikuuta 2019

Esteratsastusviikonloppu Irlannissa: kanasta kotkaksi?


Vietin elokuussa vauhdikkaan esteviikonlopun KavioliitonIrlannin-reissulla. Postasin jo aiemmin reissun huikeista maastoestetunneista. Nyt kerron maastotunteja pohjustaneista teknisistä estetunneista ratsastuskoulun kentällä ja maneesissa. 
Ratsastimme päivittäin pitkään ja hartaasti. Kolme-nelituntiset ratsastuspäivät antoivat minulle kosolti estehyppytuntumaa, ja kenttäratsastukseen perehtyneet opettajat neuvoivat kiinnostavaa tekniikkaa.
Reissun tärkein anti on kuitenkin se, että ammensin viikonloppuna uudenlaista asennetta esteratsastukseen. Siinä sivussa – tai ehkä sen tuloksena - onnistuin reissullamme jollain ihmeellä hyppäämään elämäni korkeimman esteen 105cm
Yli meni!
Irlannin Adaressa sijaitseva ratsastuskoulu tekee yhteistyötä myös British Horse Societyn kanssa kouluttaen ratsastuksenopettajia. Olin siis varsin hyvissä käsissä. Minua opettivat Englannissa ratsastusta opiskellut Sue, kilparatsastaja Michelle sekä Suen aviomies Dan, joka hankkii kouluun uusia hevosia ja on peri-irlantilaiseen tapaan ratsastanut koko ikänsä.
Itse asiassa en ole mikään estetaituri, mutta olen aina tykännyt hyppäämisestä, kunhan alla on ”ergonomisesti ja henkisesti” sopiva hevonen eikä estekorkeus pelota.  Koto-Suomessa esteratsastuksen mukavuusalueeni on noin 60 senttimetrissä, kymmenen sentin korotus saa minut yleensä jo nikottelemaan.  
Jaoimmekin Adaressa 12-henkisen porukkamme leikkimielisesti Kanoihin” ja Kotkiin.  Liityin välittömästi Kanoihin ja harjoittelin ”kanalaumassa” rauhalliseen tahtiin ristikkoja, suoria matalia pystysarjoja sekä pitkiä kaarevia uria maneesin suojissa sillä aikaa kun kotkat kurottivat ulkokentällä yhä korkeammalle ja piipahtivat maastoesteradallekin hyppäämään kiinteitä esteitä ylä- ja alamäkeen.
Opettajat ja omistajat: Dan ja Sue Foley
Aluksi kaikki tuntui vaikeahkolta, sillä kenttäratsastajaopettajan neuvoma tekniikka oli minulle uutta: istuimme tiiviisti ratsun selässä, toimme ratsua esteelle istunnalla ja pohkeella, pidimme tuntuman selkeänä hyppyyn saakka ja pidimme ohjia normaalia leveämmällä. Oli tärkeää antaa hevoselle työrauha esteen ylittämiseen. ”Täällä esteen hyppää hevonen, ei ratsastaja. Tukekaa hevosta, mutta antakaa sille työrauha”, opettajat muistuttivat tuon tuosta. Eli nyt ei siis painotettukaan kevyttä esteistuntaa ja reipasta myötäämistä.
Sain ratsukseni Sue-opettajan kenttä- ja kettujahtihevosen, seitsenvuotiaan Irish Sport horse Siruksen, joka osoittautui kiltiksi, nöyräksi, kuuliaiseksi.. Myös seurueemme muut hevoset olivat pääsääntöisesti Irish Sport horseja. Connemarojakin oli tarjolla bokseissa ja laitumella, mutta ne annettiin vain lapsille ja nuorille.

Hevoset pitivät hyppäämisestä, eivätkä kovin halukkaasti taipuneetkaan lateraalityöskentelyyn. Alkuverryttely pohjusti esteratsastusta: askeleen pidennyksiä ja lyhennyksiä, tempon vaihteluita kaikissa askellajeissa sekä hieman pohkeenväistöä.  Ratsastuksen tempo oli vauhdikkaampi kuin mihin olen tottunut. Yhdessä vaiheessa sain kehotuksen ratsastaa hevosen rennoksi reippaassa ravissa pitkin ohjin samalla itse taaksepäin nojaten. Ei todellakaan helppoa minulle, mutta hevonen sai tilaa rullata eteenpäin.
Hetkittäin koin myös deja vu- fiiliksiä lännenratsastukseen, kuten silloin, kun vauhditin laukkaa rentouttamalla reidet ja avaamalla polvet ja kun pysäytin hevosen laukasta painamalla jalustimia alas ja pysäyttämällä istunnan napakasti. 
Riitta reissaa, Irlanti, Riitta Kosonen
Sirus-hepan kanssa oli mukava treenata!
Kanaryhmän tunnit olivat tehokkaita ja terapeuttisia. Esteet pysyivät sopivan matalina ja tehtävät mukavan yksinkertaisina. Ne paransivat hyppyitsetuntoa ja kasvattivat hyppynälkää. Niinpä kolmantena ratsastuspäivänä rohkaistuin ulkokentälle Kotkien tunnille. Tällä kertaa opettajana oli Dan, joka naurahti huvittuneesti ilmoittaessani hyppääväni kuitenkin ihan matalia vaan. Danin tunti oli alkuverryttelystä lähtien selvästi vauhdikkaampi kuin aiemmat tuntini. Dan vaati herättämään Siruksen moottorin ja piti muutenkin yllä tekemisen meininkiä. En juurikaan ehtinyt tarkkailla estekorkeuksien vaihtelua. Vauhdikas tunti päättyikin viiden esteen sarjaan, jossa kurotin itselleni huimaan 80 sentin korkeuteen. 
Ulkokenttä oli suuri...

... ja siellä oli paljon esteitä valmiina (kuvat Marianne Hyppönen)
Meille kerrottiin viikonlopun päättyvän ”leikkimieliseen ratsastustuntiin”, jossa oli tarkoitus ”pitää hauskaa”. Irlantilaiseen hurttiin tyyliin hauskanpito osoittautui pystyesteen knock-out korkeushyppykisaksi, jossa muutaman verryttelyhypyn jälkeen koettelimme rajojamme puomin noustessa yhä korkeammalle ja korkeammalle. Se onnistui, koska emme saaneet kiinnittää mitään huomiota itseemme, tyyliimme tai tekniikkamme. 
Tärkeintä oli antaa hevosen liikkua ja hypätä mahdollisimman rennosti ja hyvin.
Yrittänyttä ei laiteta....
Itse asiassa knock-out –leikki viimeisteli irlantilaisen ”just do it” –pedagogiikan, josta olin nauttinut koko viikonlopun. Ensin Sue ohjeisti meitä Kanoja lempeästi kohti parempaa estehyppyitsetuntoa, Dan kiidätti Kotkat huomaamatta yhä haastavampiin tehtäviin, ja Michel yllytti meidät kaikki leikin kautta ylittämään itsemme. Irlannissa yrittäminen ei ole ratsastajan tasosta kiinni. Irlantilaisen esteratsastuksen ydin on ”enjoy!”
Estetunneilla opittu asenne loi hyvän pohjan Adaren varsinaiselle herkkupalalle: maastoesteradalle, jolla hypimme puunrunkoja, muureja, autonrenkaita ja paljon muitakin kiinteitä esteitä.  

Tässä linkki juttuun reissustamme
 
Tässä linkki kohteeseen Irlannissa.
Reissussa mukana Hipposport. Päivitin turvaliivini 2000-luvulle ja ostin reissulle kevyen, vartalonmukaisen ja mukavan Comperdell Cross Protection –liivin. Käytin liiviä myös tasamalla maastoillessa ja koska se on päällä mukava, saatan käyttää sitä myös kotona ratsastustunneilla, vaikkei hypättäisikään. Koska Irlannissa sataa paljon, ostin myös sateenpitävän ja hengittävän Euro-starin Nabila-takin. Näillä mennään vielä monta matkaa.
Tämä liivi on mukava tasaisellakin
photo credit: Marianne Hyppönen
Photo credit: Marianne Hyppönen

https://hipposport.fi/

https://www.horsexplore.com/ireland-adare