maanantai 11. maaliskuuta 2019

Ratsastusmatkailijan Mongolia (osa 1)



Minulta kysytään usein, mikä ratsastusmatka on ollut paras. Pähkäilen vastausta pitkään, sillä vaellus-, dressage-, este-, working ranch- ja working equitation –reissuja on  mahdoton vertailla keskenään. Yksi ratsastusmatka on kuitenkin muistojen aatelia: Mongolia. Ehkä siksi, että se oli elämäni ensimmäisratsastusreissuja ulkomaille. Tai siksi, että Mongolian reissu oli myös aikamatka tuhat vuotta taaksepäin Chingis Khanin aikakauteen. Mongolien elämä lampaiden, villihevoslaumojen ja jurttien täplittämillä aroilla ei juuri ole muuttunut khanien ajoista.
Mongolia, Riitta reissaa,  Tuul-joku, mongolianhevonen
Mongolianratsuni Tuul-joen varrella. Taustalla jurttakylä
Mongolia - jurttamaa

Reissasin Mongoliassa elokuussa 2009 pari viikkoa ja vaelsin kolmisensataa kilometriä nomadina Mongolian vuorilla ja aroilla ratsastaen.  Elin luonnossa täydellisessä tietokatveessa, sillä kännykät eivät toimineet päiväkausiin. Oli upeaa tutustua alkuhevosrotuun, mongolianhevoseen, joka topakasti kiiipeili vuoren rinnettä ja paineli kiitolaukkaa pitkin aroa murmelinkoloja väistellen. 
Tähän tapaan kirjoitin tuolloin Hevoset ja Ratsastus –lehteen reissuni jälkeen:
Mongolia, jurtta,Khan Khenti, riitta reissaa
Jurtan katto avataan aamulla uuteen päivään
”Mustalla taivaalla on tähtiä enemmän kuin sinne mahtuu. Makaan hereillä teltassani, kuuntelen kylmästä kalisevia hampaitani, lähistöllä hiippailevaa sutta ja telttojemme ympärillä parveilevaa vierasta hevoslaumaa.  Olen ratsastusreissulla, ottamassa niin sanotusti perstuntumaa hitaasti kehittyvään talouteen, sosialismin romahduksen jälkeiseen Mongoliaan.

Tällä kertaa tutustun lähinnä aroihin, vuoriin, soihin ja Tuul-joen varteen. Siis Ulan Baatarin pohjoispuolella sijaitsevan Khan Khentiin alueen maa-ja karjatalouteen, eli nomadien elämään. Kansantaloudellisesti sen arvo ei päätä huimaa. Kullan ja kuparin tuotanto kaunistaa talouslukuja huomattavasti tehokkaammin. Mutta koska yli puolet Mongolian 3,5 miljoonasta asukkaasta asuu vähintään osan vuodesta jurtissa enemmän tai vähemmän eläinlauman keskellä, uskon saavan melko realistisen kuvan mongolialaisten arjessa selviytymisestä.
Mongolia, ratsastusmatka, riitta reissaa, jurtta
Jurttakylä, jossa majoituimme kaksi yötä
Selviytymistaitoja tarvitaankin. Nyt on vasta elokuu ja kuura koristaa maata joka aamu teltasta ulos kömpiessäni. Mongolian talvi onkin pitkä ja kylmä. Pakkanen putoaa – 40 asteeseen ja pysyy siellä. Perheet syövät lämpimikseen lihaa jurtissaan ja eläimet ovat lujilla. Muutama vuosi sitten pakkanen niitti yli miljoona talouseläintä ja hallituksen oli kehitettävä kotitalouksille avustusohjelmia kriisin voittamiseksi.

Mongoliassa ei kannata vierailla keväällä, jolloin talven tuhot ovat juuri paljastuneet. Vehreän kesän jälkeinen elokuu on parasta aikaa. Meidänkin hevosmiehemme olivat hilpeällä tuulella. Ja hevoset kuulemma hyvässä lihassa, vaikka kovin pieniltä ne eurooppalaiseen silmään näyttivät.
ratsastusmatka, Mongolia, mongolianhevonen
Hevoset on valittu vaellukselle. Vapaana elävää laumaa etsittin aroilta puoli päivää ennen reissun alkua.
Mongolia, ratsastusmatka, Riitta reissaa,
Arolta haettu hevoslauma tuotiin pyöröaitaukseen erottelua varten
Lämpöenergiaa tuottaa talvisin myös mongolialainen painiharrastus. Vuosittain järjestetään maanlaajuinen Naadam-festivaali, jossa mitellään voimia ratsastuksessa, painissa ja jousiammunnassa. Japanin parhaat sumopainijat ovat kuulemma mongoleja. Meidänkin hevosmiehemme pistivät välillä painiksi jurtan pihalla. 

Mongolialaisen tarinan mukaan yläosaton painiasu syntyi pakosta, kun eräs riski nainen oli painikisoissa onnistunut naamioitumaan mieheksi ja mäiskinyt tantereeseen kaikki miehet. Liian noloa.
jurtta, Mongolia
Jurtan kokoamispuuhissa

Keittiöjurtta alkaa hahmottua
Shamaaneja kaupungissa

Mongolia on maailman harvimmin asuttuja maita. Väentiheys on 1,7 asukasta/neliökilometri (Suomessa 17,6 as/neliökm).  Ilman 1900-lukua värittäneitä sosialismin vuosia mongolialaisia olisi vielä huomattavasti vähemmän. Tuolloin käynnistettiin syntyvyyden kohotuskampanja, jonka tuloksena väkiluku räjähti muutamassa vuosikymmenessä muutamasta sadastatuhannesta lähes nykykokoonsa. Lisäksi mongoleja asuu miljoonia Kiinassa ja Venäjällä.

Sosialismin perimä näkyy Mongoliassa muutenkin, etenkin pääkaupungissa Ulan Baatarissa, joka on ehkä maailman rumin kaupunki. Sosialismin aikaiset kivitalot on siroteltu pitkin siksak-asemaavaa. Niiden väliin ja tiiviisti kaupungin kylkeen on pystytetty jurttia. Ilman sosialismia ulanbatorilaiset asuisivat varmaan jurtissa.

Ulan Baatar, Mongolia
Aavaan aroon tottuneille mongoleille autotie on ahdas...
Kaupungissa aistii erilaiset ideologiat. Romahtaneen sosialismin perimän, renessanssia elävän buddhalaisuuden sekä shamanismin. Veikkaan, että shamanismi voittaa, sillä kukaan ei halua enää puhua venäjää ja buddhan temppeli on täynnä taskuvarkaita. Sen sijaan shamaanin huutelu pitää lähikortteleiden asukkaita öisin hereillä, hevosmiehet heittävät leivänmuruja vuorten hengille, ja karjansuojat, lähteet ja muut tärkeät paikat suojataan sinisin nauhoin.
Ulan Baatar, Mongolia
Temppeli kohoaa Ulan Baatarin silhuetissa
Eläimää arolla

Entä se karjatalous? Mongolia on onnellisten hevosten, lehmien, vuohien ja lampaiden maa. Kaikki vaeltavat vapaina nomadien ”näppituntumassa” ja luovuttavat antinsa ihmisen käyttöön. Hevoset eivät lopu kesken. Hevostiheys on noin 19 hevosta henkeä kohti. Hevoset toimivat ratsuina, paimentavat sekä antavat lihaa ja maitoa.
mongolianhevonen, ratsastusmatka
Pienet ja sitkeät mongolianhevoset valmiina vaellukselle

ratsastusmatka, mongolianhevonen, Mongolia
Ratsut tauolla

Mongolianhevonen, ratsastusmatka, Mongolia
Käytimme vanhoja Venäjän armeijan satuloita
Koko nomadiperhe osallistuu perheen elannon hankkimiseen. Lammaspaimenet ovat söpöäkin söpömpiä lapsia, joiden ratsastustaito paljastaa heidän syntyneen satulaan. Oma ”vaellussaavutukseni” kalpenee  elämäntaparatsukon rinnalla.

Hevoslaumoja kohdattiin tuon tuostakin. Yhtenä yönä viitisenkymmentä hevosta päätti ruokailla telttojemme ympärillä ja otti yhteen omien ratsujemme kanssa. Meidän tappiomme oli yhden hevosen jalan venähdys. Vieraista en tiedä. 

Toisena päivänä valtava hevoslauma laukkasi jatkuvana nauhana telttojemme vierestä. Ukkosenjylinää jaloissa.
Satojen villihevosten lauma jylisi telttojemme vieritse
Päivittäisillä ratsastusretkillä opimme kohtaamaan orin tammalaumoineen: kohti vaan määrätietoisessa ravissa ja tarvittaessa käsi koholla. Orille pitää näyttää kaapin paikka.

Myös vuohet ja lampaat määkivät välillä luoksemme satapäisinä laumoina. Myös jakkihärkiä täytyy mainostaa. Sillä aikaa, kun me riehuimme pitkin aroja, jakit vetivät kärrypolkua pitkin jurtan, teltat, matkalaukut sekä ruuat ja juomat varmoin askelin etenevänä karavaanina seuraavaan leiripaikkaan. Jakit ovat hiljaisia ja ystävällisiä. Mukana oli myös jakin ja lehmän risteytys, joka tuli välillä luoksemme hakemaan rapsutuksia.
Välillä vaunuja veti tällainen jakki&lehmä-risteytys

Upeakarvainen jakkihärkä
Ihmisen ja eläimen symbioosi on vahva ja tarpeellinen. Jakin outo äännähdys herätti hevosmiehet nopeasti susijahtiin. Susi livahti mutta läheltä löytyi raadeltu lammas.  

Chingis Khanin mahtava Mongolia

Mongolialaiset ovat ylpeitä historiastaan. Chingis Khan – lentokentällä vieraita tervehtii rivi mahtavien Khanien muotokuvia. Chingis Khan on antanut nimensä ja brandinsä koko joukolle tuotteita oluesta lähtien.
Ulan Baatar, Mongolia, ratsastusmatka
Ulan Baatarin hallintorakennukset kunnioittavat mongolisoturien ja khanien historiaa
Viitisenkymmentä kilometriä Ulan Baatarin ulkopuolelle on noussut metallinen Chingis Khan ratsastajapatsas, maailman korkein ratsastajapatsas, jonka sisään ”hevosen harjaan” voi nousta hissillä maisemia ihailemaan. Patsaan ympärille nousee lähivuosina kokonainen matkailukohde Mongolian suurvallan  800-vuotisjuhlan kunniaksi. Myös temppelin Buddha on maailman korkein omassa lajissaan. Lajia en muista. 

Khaneja kelpaa muistella:  Mongolit hallitsivat keskiajalla ihmiskunnan historian suurinta valtakuntaa, jonka alaisuudessa oli arviolta lähes puolet maailman väestöstä ja jolla on ollut merenrantaa kolmella suurimmalla valtamerellä. Mongolien sotataito - ratsastustaito, jousiaseiden käyttö, vakoilijajärjestelmä ja piiritystaktiikat - olivat aikanaan ylivertaisia.
Chingis Khan, Mongolia, ratsastajapatsas
Chingis Khanin patsas lienee maailman suurin
Arolla ratsain

Traditiot näkyvät myös pukeutumisessa. Temppelissä vaeltaneet häävieraat pukeutuivat kansallispukuihin. Myös hevosmiehet heittivät mitä tahansa ulkotyötä tehdessään päällensä perinteisen, kadehdittavan lämpimän näköisen palttoon, joka sidottiin hehkuvalla oranssilla kangasliinalla. Päässä killui esimerkiksi lippis.
Mongolia, hevosmies, mongolianhevonen, ratsastusmatka, riitta reissaa
Ratsuistaan ylpeä hevosmies perinteisessä työtakissa
Palttoo sopi hyvin ratsastukseen, halonhakkuuseen sekä murmelinmetsästykseen. Metsästysonnea se ei taannut, vaikka osa aroista muistuttikin reikäjuustoa tuhansine murmelinkoloineen. Niiden yli oli hauska hypätä kiitolaukassa hevoselle jutellen ”näethän tuon kolon, näethän…täällä kun ei toimi edes kännykkä ja lähin autokin on monen tunnin päässä…ja autotiekin on kuoppainen kärrypolku…”
ratsastusmatka, Mongolia
Ratsastusvaeltajat, varahevonen ja ratsuni söpö hulmuharja

Lounastauko metsässä

Mongolia, hevosmiehet, riitta reissaa
Hevosmiesten, kokkien ja turistien juttuhetki arolla
Entä se ratsastaminen? Mongolinhevoset ovat niin sanotusti puolivillejä. Ohjat pidetään toisessa kädessä, raipan virkaa toimittava liina tai nahkanauhapunos toisessa. Raippa toimii kannustimena, ei rangaistuksena. Kilpailuhenkeä riitti ja laukkakisat kestivät lähes puoli tuntia. Arolla riitti tilaa ja hevosilla voimia. Vuorelle kahden kilometrin korkeuteen kiivettiin pysähtymättä tunnin verran, noin 10 metriä minuutissa. Lopussa vielä kiri ennen ruokataukoa. 
Keittiöjurtta ja pienenpienet nukkumateltat

Jurtassa syötiin aamiainen ja illallinen
Hevosilla ei ole nimiä, eikä niihin kiinnytä. Huomasin kuitenkin hevosmiesten rapsuttavan niiden korvia, jos vaan turistin silmä vältti. Oma ratsuni teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Se jakoi voimansa viikon vaelluksella nerokkaasti pysytellen laukkakisoissa päivätolkulla keskijoukossa - ja pesi viimeisenä päivänä suupielet virneessä kirkkaasti koko lauman.

Hevosilla ei ollut nimiä, joten ristin omani Number One:ksi
Leirielämää

Vaellus aroilla oli askeettista leirielämää: yövyimme 1-2 -hengen teltoissa henki kylmästä höyryten, viivyimme lämpimässä jurtassa ainoastaan aamiaisten ja illallisten ajan, ja tuijotimme illallisen jälkeen tähtiä, kunnes jokainen oli "valmis" kömpimään telttaansa nukkumaan. Mahdollinen öinen puskapiipahdus hyytävän kylmään yöhön oli tehtävä taskulampun valossa - toivoen, ettei ympärillä pyöri susia. Virallinen WC oli telttakankaalla näkösuojattu maakuoppa. Suihkun virkaa toimitti vesiämpäri. 
Yöt leirissä olivat sadunomaisia. Oli ihanaa kuunnella teltan läpi vieressä liikkuvan hevosten pärskintää.  Hevosemme yöpyvät jakkien tavoin telttojen vieressä etujalat löyhästi yhteen sidottuina ja hyppivät kenguruloikin mättäältä toiselle.

Ateriat olivat lihapainotteisia maukkaita perusruokia jakkihärkä- ja hevosenmaitotuotteilla ystettynä. Retkieväät pakattiin aamulla satulalaukkuun. Jälkiruokasuklaapatukka tuntui arolla niin eksoottiselta, että se tuli joskus lahjoitettua ohi kulkeville lammaspaimenpojille.   Viimeisenä iltana nautittiin juhla-ateria, kun hevosmiehemme hakivat lammaspaistin telttaleirimme läheisestä laumasta. Paisti katseli minua vielä hevosmiehen sylistä ohi ratsastaessaan. Nahka myytiin paluumatkalla Ulan Baatariin johtavan tien varrella mustan pörssin vuotakauppiaille.
Hevosmies punoi minulle nahkanyöristä raipan, jota heilautettiin ilmassa ratsun pään vieressä.
Ja loppuun vielä ergonomiaa. Mongolit viettävät suuren osan elämästään kyykyssä: kokatessa, syödessä, ratsastaessa, turinoidessa. Meillä oli teltassa sentään lasten kokoiset tuolit. Nyt osaan syödä illallisen jockey-asennossa."

Tässä linkki kohteeseen.
Tässä siitä mukavampi versio, jossa yövytään jurtissa telttojen sijaan. 
https://www.horsexplore.com/


maanantai 4. maaliskuuta 2019

Ratsastuslomalla Gotlannissa (osa 2): lännenratsastusta ja maastolenkki merelle (mukana videoita)


Postasin aiemmin Gotlanti-ratsastusviikonloppuni ohjelmasta päiväohjelmineen ja Visby-vierailuineen (tässä linkki). Nyt kerron tarkemmin ratsastustunneista, jotka keskittyivät lännenratsastukseen sekä maastolenkeistä.
Riitta reissaa, Horsexplore, Gotlanti, western riding, lännenratsastus, ratsastusloma
Ratsastusviikonloppu Gotlannissa huipentuu kahluuseen meressä
Ratsastusviikonloppu koostui aamupäivän tekniikkatunneista suurella hiekkakentällä ja iltapäivän leppoisista maastolenkeistä. Opettajamme Lisa Änggård, joka pyörittää Ruotsin suurinta lännenratsastuskoulua, tutustutti meidät lännenratsastuksen lajikirjoon. Tutuiksi tulivat trail, horsemanship, western pleasure ja pole bending.
Leirillä saattoi opetella lännenratsastusta teoriassa ja käytännössä

Lisa selostaa tulevaa puomiharjoitusta.

Lisa odottaa minua porttitehtävään... pikku hetki!
Ratsastusavut olivat lännenratsastuksen reinigin-avuja,eli hevosta ratsastettiin pitkin ohjin, minimaalisella ohjastuntumalla, istunta oli tehokasta ja pohkeita käytettiin eteenpäinvievinä ja kääntävinä. Hevonen pysäytettiin reining-tyyliin kuin ”pulkkamäessä” syventämällä istuntaa ja viemällä jalkoja napakasti eteenpäin.
Lisa havainnollistaa hevosen verryttelyä rennoksi ja aktiiviseksi


Puomineliöön voi lisätä vaikeusastetta kierrettävillä tötteröillä..
Verryttelimme hevosten kanssa kentällä vapaasti sikin sokin. Hevoset olivat rentoja ja kuuliaisia, eivätkä hötkyilleet, vaikka Lisa törhyytti hevosten seassa rämisevällä kastelutraktorillaan vähentääkseen kuivan hiekkakentän pölinää. Suoritimme välillä myös tehtäviä lomittain. Lännenratsastuksessa ei todellakaan mennä possujunassa. Hevoset kuuntelivat ja keskittyivät tehtäviin hyvin, joskin pari tammaa halusi ennakoida muiden tahtiin ja siirtyä mieluiten laukkaan.

Lisan komea quarter oli herkkä ratsastaa
Hepat eivät olleet moksiskaan kastelutraktorista
 
Tässä tullaan tai mennään kentältä. Länkkätunnilla ei asetuta kaartoon.

Suoritimme trail-radan tehtäviä käynnissä, ravissa ja laukassa pujotellen serpentiiniä tötsien ympäri, tehden takaosakäännöksiä puomineliössä, pujotellen tolppia laukassa tai ravissa, puomeja, ylittäen siltaa ja avaten naruporttia sekä peruuttaen L:n muotoista puomikäytävää. Huomasin välittömästi itsenäisen alkuverryttelyn tärkeyden. Hevonen on saatava teräväksi, mutta niin rennoksi, että tarkkuustehtävät voi suorittaa askel kerrallaan. Muuten puomit kolisevat ja porttinaru lentää ilmassa.  Tässä Lisan demo siitä, miten naruportti avataan oikeaoppisesti trail-radalla. 

 
Tarkasti peruutustehtävässä. Trail pitäisi ratsastaa yhdellä kädellä ja hevosen pitäisi olla matalassa muodossa.

Opettelimme myös Horsemanship-koulurataa käynti-, ympyrä-, peruutus- ja laukkatehtävineen. Lännenratsastuksessa ympyrän ei tarvitse olla halkaisijaltaan tietyn suuruinen, vaan ympyrän säännöllinen muoto riittää. Vaikeinta horsemanshipissa on suorittaa askellajien vaihdot ja muut tehtävät täsmällisesti tietyissä tötsien merkitsemissä kohdissa – etenkin, jos ratsastaa yhdellä kädellä olemattomalla kuolaintuntumalla.  


Välillä Lisa hyppäsi itse shortseissaan ja lenkkareissaan satulaan demoamaan tehtäviä ja näyttämään, miten hevonen verrytellään kuuliaiseksi ja rennoksi. Hevonen ratsastettiin aktiiviseksi ja eteenpäinpyrkiväksi ja herkistettiin käännöksillä ja peruutuksilla kaikissa askellajeissa niin, että reaktiot ovat välittömiä mutta hevonen pysyi silti rentona.  Verryttelyssä käytettiin kahta kättä, kunnes hevonen antautui rehellisesti yhden käden ohjaan ja olemattomaan kuolaintuntumaan. 
Tässä Lisa demoaa spinin ratsastusta.


Lopuksi kokoonnuimme western pleasure-radalle ratsastamaan jonossa tuomarin määräämiä askellajeja tarkoituksena säilyttää maltti, tahti ja rauhallisuus muiden hevosten läsnäolosta huolimatta. Yllättävän vaikeaa. 

Ratsastin viikonlopun aikana kahdella hevosella. Ensimmäisen ja viimeisen tunnin menin 19-vuotiaalla opetusmestarilla, yksivärisellä paintilla, joka käytännössä opetti minulle, miten tehtävät ratsastetaan  oikein. Tällä hevosella oli kiva ratsastaa oikeaoppisesti yhdellä kädellä.  
Riitta reissa, Riitta Kosonen, Horsexplore, Gotlant, lännenratsastus, western riding
Tämä yksivärinen paint oli todellinen opetusmestari

Tämä valtava irish cob- quarter -sekoitus opetti paljon.
Riitta reissaa, lännenratsastus, Gotlanti, Horsexplore
Äiti, tytär ja lännenratsut. Vaihtelimme heppoja keskenämme..

Tyttäreni ratsasti tällä opetusmestari-paintilla pole bending -radan puhtain laukanvaihdoin tolppia nuollen ja laukkaa vaihtaen. Sellainen opetusmestari. Muut tunnit ja maastot ratsastin tallin suurinta hevosta, Lisan luona syntynyttä irish cobin ja quarterin sekoitusta, jonka leveys vingutti nivusiani ja askel haastoi venymiskykyäni. Pole bending –ratani jäi hieman vajaaksi, kun en saanut ratsua taipumaan laukassa jokaisen tolpan ympäri. Hevonen oli kuitenkin valtavan kiltti ja yritteliäs. Osan tehtävistä tein kuitenkin omien kykyjeni uupuessa kahdella kädellä. 
Tässä tyttäreni ratsastaa elämänsä ensimmäistä pole bending -rataa opetusmestari-paintilla.

Iltapäivisin suuntasimme maastoon. Käyskentelimme letkana maalaistalojen ohi, ohitimme lehmihaan ja sukelsimme varjoisaan metsään, jossa harmaaturkkiset lampaat nököttivät vanhojen kiviaitojen varjoisassa suojassa. Kerran tupsahdimme keskelle laiduntavaa lehmälaumaa ja odotimme hetken, kunnes polulle poikittain asettunut nauta siirtyi tietämme kavereidensa sekaan.

Horsexplore, Gotland, lännenratsastus, maastoratsastus, hacking, riitta reissaa
Maastolenkki alkoi lehmihaan läpi
Lehmät laiduntavat Gotlannissa vapaasti ja vilvoittelevat meren rannalla

Ja seuraavan lehmihaan halki

Maastolenkin määränpää oli merellä, joka avautui metsätaipaleen jälkeen edessämme esteettömänä ulappana mataline kivikkoisine, lampaiden asuttamine rantoineen. Kahlasimme pitkiä pätkiä matalassa rantavedessä. Aurinko kimalsi tummansiniseen veteen ja ulappa häämötti hevosten polskiessa eteenpäin pitkin matalaa kivilohkareiden täplittämää rantaa.
Gotlannin rannikko on kivikkoinen ja karun kauanis

Saavumme rannalle

Maastoilun tahti oli verkkainen, sillä lähes 30 asteen helle vei herkästi mehut sekä hevosista että ratsastajista. Otimme muutamia ravipätkiä, ja pidimme laukkapätkän lyhyenä ja maltillisena. Yhdellä maastoretkellä päivänä nautimme maastossa myös kotitekoisen vadelmatorttu- ja kahvi –picnicin
Lampaita picnic-paikalla

Picnicillä

Ratsut huilasivat puiden varjossa raikkaassa merituulessa

Heinämakupala
Hevoset olivat rauhallisia eivätkä juurikaan säpsyilleet. Yhden traktoriohituksen kohdalla pari etuhevosta otti ylimääräisiä askelia, kun oppaan herkkis kärkihevonen teki numeroa ”ylläritraktorista”. Muuten kaikki sujui mukavasti ja myös ryhmämme sokea ratsastajin pääsi laukkaamaan ryhmän mukana. 
Myös porukan sokea ratsastaja nautti maastolenkeistä

Iltaisin veimme hevoset ratsastuspäivän päätteeksi läheiselle laitumelle lepäämään. Oli mukava kiittää ratsuja ja saattaa ne itse yöpuulle. Tosin emme tietenkään malttaneet olla piipahtamatta laitumella iltavisiiteillä. Hevoset tulivat toivottamaan hyvää yötä, ja vetäytyivät sitten yöksi laitumen takaosan metsikköön.
Matkalla laitumelle 100 metrin päähän

Hevoslaitumella
Tässä linkki edelliseen Gotlanti-postaukseen.
Tässä linkki jutun matkakohteeseen.

Matkalla mukana Western Spiritin matkalaukkuun pakattava stetson (kokeilin: oikenee kapsäkkiin ruttaamisen jälkeen) sekä ratsastusnilkkurit, ratsastusfarkut ja –paita.

Lännenratsastukohde Gotlannissa sopii kaikentaustaisille ja kaiken tasoisille ratsastajille. Siellä oppii paljon eri lännenratsastuslajeista. Lisa teettää tehtävät "kuin kisoissa" selittäen lisä- ja virhepisteet jokaisesta tehtävästä.
https://westernspirit.fi/

https://www.horsexplore.com/