Ratsastusreissujen heppakavereita

Ratsastusloman parhautta on saada tutustua uusiin hevosrotuihin ja hevosyksilöihin oman alansa ammattilaisina sekä persoonina. Vaikkei hevosia "inhimillistäisi", ei matkoilla voi olla havaitsematta ja ihailematta hevosten luonteita, osaamista ja työmoraalia. 

Tästä se alkoi: Mongoliassa hevosilla ei ole nimeä, mutta vaellettuani viikon tuulisilla aroilla annoin upealle ratsulleni nimen Number One,

Maailmalla kohtaamani hevoset ovat olleet oman tehtävänsä suvereenisti hallitsevia ammattilaisia ja asiakasta palvelevia yhteistyökumppaneita, joilta olen saanut upeita elämyksiä ja paljon oppia. Olen syvästi kiitollinen kaikille reissujeni ratsuille!

Komeita criolloja Costa Ricassa

Reissuja on ollut kymmeniä, samoin kohtaamiani hevosia. Jokainen hevonen on ollut oman lajinsa ässä: yksi on ollut taitava karjan- ja hevosajossa. Toinen suvereeni passagen ja piaffen taitaja. Kolmas sitkeä ja varmajalkainen vuoristokiipeilijä. Neljäs takuuvarma rantalaukkaratsu. Viides hyväpäinen maastoesteratsu. Kuudes on nauttinut kahlauksesta jäävuorien täplittämillä vuonoilla. Seitsemäs vaeltanut vahvana tuulisilla aroilla. Kahdeksas on hötkyilemättä esitellyt matkailijalle kirahvit ja antiloopit. Yhdeksäs on opettanut lännenratsastuksen saloja... Lista on loputon. Matka jatkuu!

Kaikista hevosista on enemmän juttua matka- tai hevorotukohtaisissa artikkeleissa, jotka löytyvät maan ja rodun mukaan blogin hakemistosta. Tässä muutama nosto:

Mongolianhevonen kotimaisemissaan

Hän tarjoili upeat rantalaukat Costa Ricassa

Tämän criollo-mixin kanssa kiivettiin ja laukattiin Ecuadorin tulivuorilla

Grönlannissa ratsastettiin issikoilla, joiden varsinainen ammatti oli lammaspaimennus

Loiren linnavaelluksella ratsastettiin Ranskan kuninkaiden ja hovien jalanjäljillä upeasta linnasta toiseen. Ratsut olivat monenrotuisia.

Huilaamme Teddy-issikan kanssa Grönlannissa viikinkirakennuksen raunioilla 

Upea lusitano Portugalissa

Tanskan Römössä töltättiin ja laukattiin sydämen kyllyydestä Vattimeren rannoilla

Lusitanon kanssa kouluratsastustunnilla Portugalissa

Tässä opettelen taitavan lusitanon avulla Working Equitationia

Maastoesteillekin uskaltaa, kun ratsuna on irlantilainen estetaituri

Nämä hevoset tunsivat savannin kuin taskunsa ja yöpyivätkin siellä vapaina (yöpymisalueella ei ollut leijonia eikä norsuja). Moni hevonen oli boerberd- tai mix.

Rutinoitunut lusitano ei hötkyile Portugalissa Golegan hevosfestareillakaan

Gaucho vauhdissa Argentiinassa

Karjanajon ammattilainen, tämä criollo-mix ratsuni Argentiinassa

Ja hevosajon ammattilaishevonen Idahossa, taisi olla quarter

Georgiassa paineltiin laukkaa vuorilla ylös ja alas - kirjaimellisesti

. Ratsuissa täykkäriä, arabia, akhaltekia, kabardiniania.

Tässä mennään n 4 km korkeudessa Equadorin tulivuorilla

On the top of the word: ratsastusta Kroatian vuorilla

Kroatia on minusta yksi kauneimpia Euroopan maita, sillä siellä kohtaavat välkehtivä Adrianmeri, hulppeat vuoristot ja kukkivat laaksot, jotka tarjoavat vaihtelevia ratsastuselämyksiä. Vietin toukokuussa viikon Horsexploren matkalla Kroatian Dalmatiassa, runsaan tunnin ajomatkan päässä Splitin rannikkokaupungista. Tänne palaan uudestaan!

 Tässä linkki kohteeseen 

Tallin perustaja ja omistaja Stipe Boko on syntynyt ja kasvanut vuorilla, jonne kymmenisen vuotta sitten perusti tallin kotikylänsä laitamille. Talli on suoranainen perheyritys, jossa Stipe vastaa kokonaisuudesta sekä hevosista ja ratsastuksista, äiti kokkaa vieraille maukkaan perinneruuat ja isoäiti auttaa valmistamalla muun muassa herkulliset kotijuustot. Ateriat ovat todellista lähiruokaa, sillä lähes kaikki raaka-aineet ovat omalta tai tuttujen tilalta ja ruoka tehdään itse alusta saakka, viiniä ja rakiaa myöten. Ja se mitä ei tilalla kasvanut, hankittiin luonnosta, kuten männynkerkät, joita Branca-äiti poimi talveksi talteen yskänlääkettä varten.

Stipe Boko ja tiimiläisensä Ante

Kaikki ruuat olivat alusta loppuun kotona tehtyjä, usein oman tilan tuotteista

Ratsastimme vuorilla päivittäin neljästä viiteen tuntiin joko yhteen putkeen tai jaettuina aamu- tai iltapäivän ratsastuksiin. Päiväohjelmaa muutettiin joskus vasta aamulla, koska säät vaihtelevat vuorilla todella rajusti ja nopeasti. Stipe oli taitava lukemaan pilvien merkkejä ja muokkasi ohjelmaa niin, että saimme sateen niskaamme vain kerran. Eikä sillä ollut väliä, koska olimme pakanneet sadekamppeet satulalaukkuun. Pääosin nautimme ratsastaessamme auringosta ja kauniista poutasäästä.

Tuulisena päivänä tuulimyllyalueella

Ratsastustempo oli hyvin vaihtelevaa. Kapusimme pitkiä pätkiä rinteitä ylös vuorille välillä pusikkoa, välillä ikivanhoja roomalaisia teitä ja välillä uusia maatalousteitä pitkin. Reittien varrelle osui mukavasti villiä luontoa ja ihmisen kädenjälkeä. Vaelsimme luonnontilaisia pätkiä kauniine vuoristokukkineen, kuljimme vuoristokylien ja maatilojen halki, ratsastimme tammipuuviljelmillä ja kapusimme ylös tuulisille huipuille, joissa tuulimyllyt myllyttivät energiaa alueen tarpeisiin. Yksi lempipätkiäni oli hidas meditatiivinen hiljainen vaellus tiheän lehtomaaston läpi kapeaa kiemurtelevaa polkua pitkin. Stipe kertoi hevosten tuntevan reitin niin hyvin, että vaikka se on talven jälkeen eri näköinen kuin ennen, oikea tuttu reitti löytyy kun antaa hevosten päättää reitistä itse.

Oli ihana huomata, miten positiivisesti hevosiin ja ratsastajiin suhtauduttiin missä ikinä liikuimmekin. Kylien halki kulkiessamme kyläläiset riensivät ulos vilkuttamaan ja ottamaan valokuvia. Yhtenä aamupäivänä, kun maastoilu oli siirretty iltapäiväksi, lähdimme itsenäisesti jalottelemaan lähikylille. Eksyimme umpikujaan erään talon pihalle, jonka emäntä johdatti meidät uhkean kasvimaansa halki polulle, jota pitkin pääsi parin kilometrin päässä sijaitsevalle kirkolle. Pakkohan sinne oli sitten eestaas lampsia kun kerran saimme opastuksen! Jalottelu teki hyvää, koska ratsastuspäivät olivat pitkiä ja intensiivisiä.

Olimme todellakin keskellä kroatialaista maaseutua. Vuorilla maastoillessamme sivuutimme välillä vuohipaimenia laumoineen ja räkyttävine koirineen ja majapaikkamme terassilta seurasimma joka ilta, miten lehmäpaimen ajoi laumansa pellolta navetalleen. 

Matkaohjelmaan kuului myös välipäivä, jonka sai viettää miten halusi. Me tilasimme kuljetuksen läheiseen Trogirin kaupunkiin, jonka historia ulottuu kauas vuoteen 200 ennen ajanlaskun alkua. Trogirissa tutustuimme vanhaan linnoitukseen, söimme lounaan rantakadulla ja teimme ostoksia keskiaikaisilla kujilla. Kaunis kaupunki!

Välillä ravasimme teillä ja niityillä ja karautimme napakoihin laukkoihin ihanilla niityillä ja vuorilla suikertelevilla hiekkateillä. Stipen lempipätkä ”laukataanpa tien varren oksia väistellen” tehtiin kahteen suuntaan. Oksat olivat pehmeitä ja ainakin oma hevoseni kulki kuuliaisesti tien keskiosalla, joten minun oli helppo sivuuttaa oksat sen kummemmin kumertelematta.

Pieni tauko ennen "oksalaukkaa"

Hevoset olivat menohaluisia, mutta pysyivät hyvin käsissä ja tiesivät koko ajan itse mikä on reissun meininki miettien ”Tässä laukataan ja tuossa pysähdytään kun kerran Stipe-pomo niin sanoo”. Osa meistä ratsasti koko ajan samalla hevosella, joka tuli reissun aikana hyvinkin tutuksi, semminkin kun itse myös harjasimme ja satuloimme ratsut – toki tallihenkilöstön avustuksella. Itse menin kahdella ratsulla, joista toinen oli 7-vuotias englannin täysverinen ja toinen 3-vuotias kylmäveriristeytys, joka vasta totutteli maastoretkiin. Olin hieman huolissani kuullessani hevosen iän ja kokemattomuuden, mutta ratsu osoittautui todella kuuliaiseksi ja fiksuksi yhteistyökumppaniksi. Kokemattomuuden huomasi oikeastaan vain katuosuudella, jossa heppa ihmetteli keltaiseksi maalattuja hidasteita.  Ne ylitettiin kuitenkin vaivatta kun rohkaisin etenemään.

Muiden hevoset olivat arabeja sekä erilaisia risteytyksiä. Kaikki tykkäsivät omista ratsuistaan ja suurin osa on jo varannut uuden reissun samalle tallille ensi vuodelle! Hevoset oli koulutettu enkkuratsastusavuille ja varusteet olivat sen mukaisia kouluun ja maastoiluun sopivia.

Arabeja, engantilainen täykkäri... kiva hevoskirjo!

Stipellä on asiakaskäytössä kymmenisen hevosta, mutta asiakkaita otetaan vain 6 kerrallaan, jotta kaikille riittää aikaa ja huomiota.

Yhtenä maastopäivänä ratsastimme runsaan kilometrin korkeuteen Stipen vuoristomökille, jossa pysähdyimme poseeraamaan vuoristomaisemiin ennen kuin päästimme hevoset laiduntamaan ja nautimme itse Stipen tekemää rakiaa ja Branca-äidin loitimaa herkullista gulassia.

Matkalla vuorille otimme pienen aikalisän väistäessämme hetkeksi pusikkoon äänekästä maantiekonetta, joka työskenteli kapealla reitillämme. Hevoset eivät olleet koneesta moksiskaan. Paluumatkalla pysähdyimme laakson kyläkauppaan, josta Stipe osti meille jätskitötteröt suoraan satulaan tarjoiltuina.

Branca-äiti kokkasi meille uutterasti ja aina iloisena

Siellä häämöttää Stipen vuoristomökki

Tämän reissun ehdoton plussa oli Stipen, perheen ja tiimin tinkimätön vieraanvaraisuus ja kodikkuus! Auimme kätevästi tallin yhteyteen rakennetussa majoitussiivessä, jossa oli yhden ja kahden hengen huoneita omine suihku- ja WC-tiloineen ja josta oli käynti terasseille. Majoitus oli puhdas, siisti ja tarkoituksenmukainen.

Tällä brekkarilla jaksoi hyvin aloittaa päivän

 Olimme huomion keskipisteitä, meidän hyvinvointimme oli tallille tärkeää. Stipe hääräsi tallin ja asiakkaiden välillä uupumatta ja Branca-äidin loihtimat ateriat veivät kielen mennessään. Grillattua kalaa, lihapullia tomaattikastikkeessa, haudutettua kaali-makkara – pataa, suklaacrepesejä… Toki kasvisruokaakin olisi saanut, jos olisi halunnut, mutta me olimme kaikkiruokaisia. Kyytipoikana nautimme raikkaan veden rinnalla talon omatekoista viiniä ja rakiaa, jota Stipe tarjoili meille aina myös maaston päätteeksi jo tallilla – joskus myös maastossa. Ja pakko mainita myös Aron-koira ja Tulip-kissa, jotka viihdyttivät vieraita parhaansa mukaan. Tulip kiehnäsi silityksiä milloin kenenkin sylissä ja Aron haukkui huomioita aina vieraat nähdessään ja pääsi välillä maastoretkelle mukaankin juostahönköttmään tärkeänä. Aina ei Aron mukaan päässyt, sillä Aronilla oli tapana napata kyläläisten kanoja eikä yksi hevosista pitänyt jaloissa pyörivästä karvaturrista. Mutta voi sitä riemua kun Aron pääse messiin!

Koska halusimme yhdistää reissuumme myös muuta matkailua, vietimme sekä mennessä että tullessa yhden yön parinsadantuhannen asukkaan Splitissä, jossa pääsee tutustumaan muun muassa roomalaisen Diocletianuksen palatsialueelle.  Rooman historian lisäksi kaupungissa näkyy venetsialaisen vallan aikainen arkkitehtuuri. Aivan ihana kaupunki sekin!

 Tässä linkki kohteeseen 

 

Ratsastusvaellus Etelä-Ranskan vuorilta Camarguen rannoille

Toteutimme syyskuussa pitkäaikaisen haaveen ratsastusmatkasta lempeälämpöisessä Etelä-Ranskassa. Kokosimme reissuun joukon tuttuja kokeneita ratsastusmatkailijoita, ostimme Horsexploresta ratsastusmatkapaketin, hankimme lennot Marseillesiin, josta meidät noudettiin Luberonin vuoristoon.  Alkoi vaihtelevaa luontoa, paikallista hevoskulttuuria ja ranskalaisia herkkuja pursuava ratsastusseikkailu. 

Camarguen rannoilla

Viiden ratsastuspäivän aikana ylitimme Alpilles-vuoria ratsastaen kohti Camarguen aluetta, jossa laukkasimme merenrannalla, ihastelimme flamingolaumoja ja tutustuimme Camarguen alueen hevospaimenkulttuuriin valkoisine ratsuineen ja mustine härkineen. 

Majoituimme kaksi ensimmäistä yötä tallilla. Pääsimme heti ranskalaisen keittiön makuun kesäkurpitsasalaatteineen, paahdettuine kanoineen ja ennen jälkiruokaa tarjottavine juustoineen, joka koostui oliiviöljyssä pehmennetystä vuohenjuustosta kotitekoisen makeutetun oliivihillokkeen kera.

Ensimmäinen yöpymispaikka

Varusteet tarkistettiin aina ennen liikkeelle lähtöä

Ratsastusvaellus käynnistyi hevosten jaolla ja satuloinnilla. Noustuamme satulaan matkamme meinasi tyssätä alkuunsa, koska yksi hevosistamme oli rakastunut tallin aasiin eikä suostunut lähtemään pihasta. Oppaan päättäväisellä suostuttelulla hevonen talutettiin pihasta pois ja vaellus pääsi alkamaan.  Vaelluksen tempo oli rauhallinen: paljon käyntiä vuoristossa, mausteena ravia ja hieman laukkapätkiä. Pidemmät laukat tehtiin vaelluksen loppupäässä Camargue alueella.

Vuorilla

Rannikkoalueella oli valtavia kaislikkoja

Reitti tihkui historiaa, kuten tämä vanha silta

Ensimmäinen ratsastusosuus oli yli 20 kilometrin mittainen tammi- ja mäntymetsiä halkova reitti Mallemortiin. Vauhti oli rauhallinen sisältäen paljon käyntiä ja muutamia kivoja laukkapätkiä. Olimme satulassa yhteensä 5 tuntia, joista aamupäivällä 3,5 tuntia ja 1,5 iltapäivällä. Lounaan nautimme paikallisella hevostilalla, jossa ruokimme ja juotimme hevoset purettuamme ensin varusteet. Itse nautimme pihalle katetun picnic- pöydän äärellä pieniä pitsapaloja, juustoja, snäksejä ja pientä makeaa sekä vettä ja paikallista rose-viiniä.

Ranskalaiset picnicit!

Ratsastuspäivien picnicit sijoittuivat matkan varrella yleensä alueille, joissa saimme kiinnitettyä hevoset puihin satulalaukkuihin pakkaamiemme kiinnitys- ja riimunarujen avulla, ja joissa hevosille oli mutusteltavana ruohoa tarjoamamme välipalan ja veden lisäksi. Omat lounaamme koostuivat vaihtelevista suolaisista ja makeista pikkupaloista rose-viineineen.

Ihana ratsuni 

Iltapäivällä koimme sykettä nostattavan joen ylityksen, joka vedenpinnan normaalista poikkeavasta noususta johtuen tehtiin vilkasliikenteistä autotietä ja ajosiltaa pitkin. Oppaamme ratsasti keskellä tietä hidastaen muuta liikennettä, ja me muut ravasimme reippaasti muun liikenteen jarrutellessa perässä. Hevoset olivat rauhallisia ja kylmäpäisiä eivätkä välittäneet, vaikka viereen huristeli iso rekka. Kiersimme myös liikenneympyrän, jossa isot rekat odottivat kiltisti kärkikolmion takana hevosletkamme etenemistä. Olipa jännittävä kokemus ratsastaa liikenneympyrässä liikennesääntöjä noudattaen! Päivän päätteeksi ratsastimme hevoset isolle laitumelle, jossa ne yöpyivät oppaamme valvonnassa ja siirryimme itse autokyydillä tallille illalliselle ja yöpymään.

Ratsastimme halki Eygalieresin

Hevoset kulkivat sujuvasti liikenteessä, kuten tässä liikenneympyrässä

Seuraavana päivänä ratsastimme Mallemortista Eygalieresiin, joka on roomanaikainen  idyllinen ja turistien täyttämä kylä. Ratsastimme letkana kylän halki päätyen kahvittelevien ja ostoksia tekevien turistien kuviin ja videoihin. Matkasimme päivän aikana 30 kilometriä yli 6 tuntia satulassa istuen, lähinnä rauhallista käyntiä Alpillesin luonnonpuistossa vuoren rinteitä ylös alas kulkien ja maisemia ihaillen. Alaspäin kävelimme jyrkimmät pätkät omin jaloin hevosia taluttaen, mikä venytteli mukavasti jalkoja. Vuoristoreitti noudatti historiallisia maisemia Rooman aikaisine  siltoineen ja keskiaikaisine linnaraunioineen, joiden eteen pysähdyimme hetkeksi poseeraamaan. Yöksi asetuimme Eygalieresiin paikalliselle hevostilalle, jonka isäntä ja emäntä tarjosivat meille muhevaa guiche-piirasta, kana-peruna -pataa, juustotarjottimen sekä omenapiirakkaa.

Van Gogh asui tämän muurin takana mielisairaalassa

Roomalaisella kaarella

Seuraavana aamupäivänä tutustuimme ranskalaiseen metsästyskulttuuriin. Syksy on Ranskassa villisikojen metsästysaikaa ja sivuutimmekin muutaman metsästysseurueen. Opas seurasi tarkkaan metsästysseurueiden liikkumista, ettemme osuisi villisikojen tai metsästyskoirien tielle. Puolen päivän paikkeilla saavuimme taidemaalari Van Goghin maisemiin saapuen sen mielisairaalan edustalle, jossa Van Gogh oli potilaana vuonna 1888 maalaten kuuluisimmat taulunsa. Hieman etäämmällä ihastelimme Saint Rémy de Provencen roomanaikaista riemukaarta, jonka läpi ratsastimme komeana letkana.

Iltapäivällä saavuimme pienelle tekojärvelle, jossa kahluutimme ja juotimme hevosia ennen kuin kiinnitimme ratsut puuhun ja siirryimme oman picnic-pöytämme ääreen. Iltapäivän kuljimme vuorilla ylös-alas polveilevia kapeita hiekkateitä henkeäsalpaavan kauniine maisemineen alas laaksoon ja etäämmällä siintävään vuoristoon. Päivän aikana istuimme satulassa noin 6,5 tuntia. Vauhti oli yhä pääasiassa rauhallista käyntiä ja vuoristomaisemat todella upeita.

Vuoristossa linnaraunioilla

Vehreillä vuorilla

Vuorilla mentiin paljon käyntiä

Päivän päätteeksi ratsastimme vuoren huipulle rakennettuun pieneen keskiaikaiseen linnoitettuun Les Baux du Provence -kaupunkiin, jota olimme ihailleet ratsailta jo kauempaa. Pääsimme tutustumaan kaupunkiin myös kävellen, kunhan olimme reitin päätteeksi ensin auttaneet lastaamaan hevoset autoon, joka vei ratsut Camargueen meitä odottamaan. Yövyimme viehättävässä, vanhaan luostariin rakennetussa hotellissa, jossa nautimme illallisen, jonka erikoisuus oli hunajameloni-kinkku -alkupala, jonka päälle lorautettiin portviiniä.

Maisemaa yhden majapaikan ikkunasta

Camargue oli kuin peilikuva aiemmista maisemista. Rehevien vuorien ja leudon ilmaston tilalla oli lakeus ja välimerellinen kuumuus. Ajoimme aamulla satuloimaan hevosemme, jotka olivat yöpyneet paikallisella hevostilalla. Valkeat camarguen hevoset seurasivat kiinnostuneina aamupuuhiamme hevosvieraiden parissa. Satuloinnin jälkeen ratsastimme paikallisen hevospaimenen maatilalle, jossa on 150 mustaa härkää ja 40 valkoista hevosta.

Karjapaimen perinteisessä työasussaan

Minä ja Camarguen mustia härkiä

Camargue tunnetaan paitsi valkeasta monikäyttöisestä hevosrodustaan, myös mustista häristä, joita käytetään erilaisissa härkätaisteluissa ja peleissä. Ranskassa härkiä ei vahingoiteta, vaan härkätaistelijan tehtävänä on napsia härän otsaan ja sarviin kiinnitettyjä pieniä koristeita.  Mitä vaikeammin astellun koristeen saa napattua, sitä enemmän voittaa rahaa. Seurasimme hevospaimenen työskentelyä härän parissa ja ajoimme itsekin pari härkää takaisin laumaan. Nautimme lounaan hevostilalla ja starttasimme sitten lyhyelle ratsastukselle camarguelaisen suomaiseman halki kohti hevosten seuraavan yösijaa.

Majapaikka Saintes Maries de la Merissä

Camarguen vaakuna: vesi/ankkuri, taivas/usko/risti ja maa/sydän

Riitta ja paimenpatsas Sainter Maries de la Merissä

Huollettuamme ratsut meidät kuljetettiin hotelliin Välimeren rannalle Saintes Maries de la Merin pikkukaupunkiin. Pulahdimme välittömästi hotellin uima-altaaseen.  Illallisen nautimme kaupungilla marokkolaisessa ravintolassa kuinkas muuten kuin mustaa härkää maistellen.

Viimeinen ratsastuspäivä päivä tuntui vuoriston jälkeen kuumalta, vaikka lämpötila pysytteli reippaasti alle 30 asteessa. Aamupäiväreittimme halkoi Camarguen suoaluetta, minkä päätteeksi saavuimme kilometrien mittaiselle rannikolle. Nyt koitti monien odottama vaelluksen kohokohta eli vauhdikas rantalaukka. Oppaan hevonen oli vielä tottumaton aaltoihin ja ottikin muutaman isomman sivuloikan. Meidän muiden hevoset olivat tottuneita myös rantaosuuteen ja päästelimmekin vedenrajassa tyylikkäästi hallittua laukkaa.

Ryhmäpotretti Camarguen rannoilla

Iltapäivällä ratsastimme merenpohjaa pitkin, sillä vuorovesi pysytteli vielä alhaalla. Matalassa rannikossa näimme suuria parvia valkoisia ja vaaleanpunaisia flamingoja, joiden väri syvenee iän myötä. Ratsastimme taas 6 tunnin aikana noin 30 kilometriä. Vaelluksemme päättyi rannalle, jossa  kiitimme hevosia ja lastasimme ne kuljetusautoon. Kuljimme hevosten kanssa eri kyydillä, mutta lähes samaa matkaa takaisin kotitallille, jossa vietimme viimeisen yön.

Valkoisia camarguenhevosia

Ratsastusreittimme kulki kolmessa eri luonnonpuistossa: Luberon, Alpilles ja Camargue. Luberonisssa vietimme ensimmäisen ratsastuspäivän ja Alpillesissa kaksi seuraavaa. Camargue oli matkan päätepiste.  Alpillesissa eli pikku-Alpeissa korostuivat vuoristomaisemat ja Camarguessa  suoalue sekä upea merenranta. Tämä vaellus oli maisemaltaan yksi hienoimmista ja vaihtelevimmista mitä olemme kokeneet!

Ratsastimme Eygalieresin kaupungin halki

Juomatauolla vuoristojärvellä (taisi olla tekojärvi)

Matkalla Les Baux du Provenceen

Jaloittelua Les Baux du Provencessa

Kaukana häämöttää Les Baux du Provence

Kirjoitimme reissukaveri Marianne Hyppösen kanssa matkajutun myös Hippos-lehteen.