torstai 27. helmikuuta 2020

Hakkaa päälle! Hakkapeliitat ja suomenhevoset sotivat maailmalla


”Hakkaa päälle” – kannustushuudon tietävät varmaan kaikki suomalaiset. Ehkä myös sen, että huudon lanseerasivat 1600-luvulla suomalaiset Hakkapeliitta-ratsujoukot vihollisen kimppuun hyökätessään. 

Opetustaulu v. 1935: Hakkapeliittoja. Turun museokeskus
Kiinnostuin Hakkapeliitoista vietettyäni ratsastusviikonlopun Kylämäen suomenhevostilalla Marttilassa. Sieltäkin nimittäin lähti aikoinaan Hakkapeliitoja Hämeen härkätietä pitkin Eurooppaan 30-vuotiseen sotaan. Päätin surffailla mitä Hakkapeliitoista netistä löytyy. 

Hakkapeliitat tulivat kuuluisiksi vuonna 1618 alkaneessa Euroopan 30-vuotisessa sodassa, jossa katoliset ja protestantit ottivat mittaa toisistaan. 
Hakkapeliitat lähtivät Ruotsin kuninkaan Kustaa II Adolfin luterilaisissa joukoissa Saksaan, aina Tonava-joelle saakka, ”taistelemaan puhtaan uskon ja voiton puolesta”. 
Tosin väitetään, ettei uskonto motivoinut suomalaissotureita, jotka ruotsinkielisen jumalanpalveluksen aikana keskittyivät lähinnä terottamaan miekkojaan.

30-vuotisen sodan lähtölaukauksena pidetään välikohtausta Prahan linnassa, jossa uskonväittelystä suivaantuneet protestanttiset aateliset ja heittivät kaksi katolisen kuninkaan virkamiestä ulos ikkunasta. Virkamiehet pelastuivat pudotessaan lantakasaan, mutta se ei auttanut, vaan Eurooppa räjähti 30-vuotisen sotaan, jossa myllersivät keskieurooppalaisten ja ruotsalaisten lisäksi Tanska, Ranska ja suomalaiset sotilaat. 
Olen nähnyt netissä erilaisia lukuja, joiden mukaan arviolta 40% Ruotsin joukoista oli suomalaisia, ja vakinaisesta jalkaväestä 2/5 ja ratsuväestä 3/7 tuli Suomesta. 

Suomalaiset palvelivat pääasiassa omissa joukkoyksiköissään, joissa komento- ja käyttökieli oli suomi, vaikka Ruotsin armeijan hallintokieli oli ruotsi. Kielimuuri sai hakkapeliitat pysyttelemään omissa porukoissaan. Ilmeisesti se loi pohjaa hyvälle yhteishengelle ja kurinalaisuudelle. Kaveri tuki toiseen. 
Hakkapeliittalippu. Lappeenrannan museot, Ratsuväkimuseo.
Eksoottisuutta ja erityisyyttä lisäsi hakkapeliittojen vaatimaton habitus: pienillä takkuisilla suomenhevosillaan ratsastavat, huonosti varustetut, lähes haarniskoimattomat hakkapeliitat näyttivät kovin vaatimattomilta eurooppalaisten, hyvin haarniskoitujen, lettiharjaisilla sotaratsuilla taistelleiden keskieurooppalaisten rinnalla.

Kaiken lisäksi Hakkapeliitat taistelivat omituisesti: sotatantereella oli totuttu jatkuvaan taisteluhuutoon, mutta hakkapeliitat karjaisivat ilmoille vain hakkaa päälle –lähtöhuudon ja keskittyivät sen jälkeen äänettömästi silpomaan vastustajaa

Osan menestystä loi Ruotsin ratsuväen uusi taistelutekniikka, jonka Kustaa II Adolf:n joukot olivat kehittäneet puolalaisilta, jotka puolestaan olivat omaksuneet sen mongoleilta.
 Ruotsalaiset hylkäsivät karakolli-yhteislaukaustekniikan, jossa ratsuväkirivistö ratsasti vuorotellen vihollisen eteen, laukaisi pistoonsa ja vetäytyi taakse lataamaan aseitaan uutta etenemistä odotellen. 
Uudessa taktiikassa yhdistettiin hevosen liike tulivoimaan ja rynnäköitiin tiiviinä kiilana polvet vieruskaverin polvitaipeeseen painettuina täyttä vauhtia vihollista päin, ammuttiin yhteislaukaus lähietäisyydeltä ja jatkettiin nujakointia miekoin ja tikarein, tosin hakkapeliitoilla tikarin korvasi kotitekoinen puukko. Pistoolit oli kiinnitetty satulaan kahvat eteenpäin, joten ne oli helppo tempaista ”ristiin” täydessä laukassa.

Lech-virran ylitys 30-vuotisessa sodassa v 1632. Liittyy Hakkapeliittojen käymiin taisteluihin. Kuva: Lappeerannan museot, Ratsuväkimuseo

Hakkapeliitat olivat eittämättä sotasankareita, joita ylistettiin kirkossa osana protestanttisen sodan menestystä ja jotka Sakari Topelius nosti jalustalle Maamme-kirjassa kertoen heidän ”herättäneen Berliinissä, Wienissä ja monissa muissa kaupungeissa ja maissa sellaista kauhua, että heitä verrattiin luonnon alkuvoimiin, joita ei kukaan voinut vastustaa.”

Porilaisten marssissa sankareita ovat hakkapeliitat, eli ”Pojat kansan urhokkaat, mi Puolan, Lutzin, Leipzigin ja Narvan mailla vertaan vuoti, viel on Suomi voimissaan, voi vainolaisen hurmehella peittää maan.” 

Hakkapeliitat herättivät vihollisissa kauhua. Ranskalainen palkkasoturi kuvaili aikanaan hakkapeliittoja lyhyiksi, mutta rohkeiksi raudansyöjiksi, jotka eivät pelänneet mitään asetta eivätkä paenneet kääntäneet selkäänsä viholliselle. Rumpujen päristäessä lähtökäskyä hakkapeliitat alkoivat välittömästi hioa miekkojaan näyttäen teurastajajoukolta tai niittoporukalta.

Joku on väittänyt, että Ruotsin armeijaan lähetettiin sotilaiksi yksinkertaisia naimattomia ja viinaanmeneviä räyhääjiä, ja kunnostautuipa tunnettu hakkapeliittapappi kirkkoherra Pacchalenius sodasta kotiinpalattuaan tappelijana ja rähisijänä. Munchenin keskustorilla on kuulemma muistomerkki hakkapeliitoista eroon pääsemisen kunniaksi.

Hakkapeliittojen raakuudesta on erilaisia näkemyksiä: osa dokumenteista epäilee, ettei vieraalla maalla taistelleilla suomalaisilla varmaan ollut imperialistisia ajatuksia, mutta toisaalta kerrotaan hakkapeliittojen ryöstelleen luostareita ja ahdistelleen siviilejä. Ilmeisesti sotilaat saivat palkkionsa ryöstösaaliina.
 Historioitsija Langer väittää Ruotsin armeijan tuhonneen linnoja, kyliä ja kaupunkeja peräti kolmanneksen Saksan asuinkannasta. Suomalaiset ja ruotsalaiset ryöstelivät Prahaa kolmen kuukauden ajan.

Saksassa elää yhä lastenlaulu, jossa lapsosia pelotellaan ruotsalaisilla ja kehotetaan rukoilemaan sillä ”huomenna saapuu Oxenstierna” (Kustaa II Adolfin valtakunnankansleri). 
Joka tapauksessa Hakkapeliitat taisivat olla sitkeitä sotureita, mistä juontunee sanonta ”Ruotsin kuningas sotii viimeiseen suomalaiseen”. Aselepo tehtiin vasta kun Hakkapeliitat loppuivat ja odotettiin täydennyksiä Suomesta.

Melkoisen menestyksekkäitäkin Hakkapeliitat olivat. Yhtään 30-vuotisen sodan ratkaisutaistelua ei voitettu ilman hakkapeliittoja, eivätkä suomalaisen Torsten Ståhöhandsken johtamat hakkapeliitat hävinneet 14 vuoden aikana kertaakaan.

Joskin hinta oli kova: 30-vuotisessa sodassa kaatui 50.000-60.000 suomalaismiestä eli saman verran kuin jatkosodassa 300 vuotta myöhemmin. Se oli valtava lovi tuolloin vajaan puolen miljoonan asukkaan Suomessa.

Vaclav Havel kyseli vuonna 1990 mahdollisuuksia saada takaisin 30-vuotisessa sodassa Pohjolaan ryöstettyjä historiallisia käsikirjoituksia, veistoksia ja koristeastioita, mutta ruotsalaiset kieltäytyvät palauttamasta aarteita 30-vuotisen sodan aikaisiin normeihin vedoten. 
Suomessa tuon ajan sotasaalista lienee kirkoissa ainakin Riihimäellä, Jokioisissa, Sammatissa ja Askolassa.

Suomenhevonen niitti sotamainetta 30-vuotisessa sodassa siinä missä suomalaiset soturitkin. Olen postannut aiemmin jutun suomenhevosesta itsenäisyytemme pelastajana toisessa maailmansodassa. Linkki tässä. Nyt oli Hakkapelittain ratsujen vuoro nousta esiin.

Hakkapeliitat näkyviät Suomen armeijassa myös myöhemmin, mm Hakkapeliitta-nimisenä lehtenä. Suomen viimeinen ratsuväkirykmentti jalkautettiin jatkosodan jälkeen vuonna 1947 ja vaikka puolustusvoimat käytti hevosia 1960-luvun loppuun saakka, myytiin viimeiset hevoset Niinisalosta vuonna 1993 ja Kadettikoulusta vuonna 1994. 
Tämän jälkeen ratsumiesten perinteitä on pitänyt esillä vuonna 1926 perustettu Hakkapeliittayhdistys. Yhdistykseen voivat liittyä nykyisin jäseneksi kaikki ratsastuksesta kiinnostuneet.
Vangittu luutnantti tutkii Hakkapeliitta-lehteä v 1941. Kuva Erkki Viitasalo, Sotamuseo

Rj.P. 4 Rajajääkäreitä seuraamassa Hakkapeliittain muistojuhlaa v 1942. Kuva: Sot.virk Niilo Helander, Sotamuseo

Panssarilaiva Ilmarisen ylikersantti lukemassa Hakkapeliitta-lehteä. Kuva: Tuntematon, Sotamuseo
Nuorisoa Hakkapeliitta-olutmainoksen vieressä Porthaninkadun ja Siltasaarenkadun kulmassa 1971. Kuva: Rista Simo,  Helsingin kaupunginmuseo.

Tässä käyttämiäni lähteitä:
Alberto Politi, Ruotuväki-lehti 14.11.2016: Ratsumiehiä koulutettiin kuin laskuvarjojääkäreitä
Petri Laukka ja Ari Turunen, Suomen Kuvalehti 23.12.2018: Ruotsalaisilla pelotteleva lastenlaulu muistetaan Saksassa yhä – vihapuhe ja valeuutiset lietsoivat 30-vuotista sotaa.
Tiede-lehden keskustelupalstan keskustelu Hakkepeliitoista 18.2.2006
Mirkka Lappalainen, Pohjolan Leijona.
Kaleva, Suomalaiset alkuvoimaiset ratsumiehet 18.2.2020
Reino Rasilainen: Hakkapeliitat – Ruotsinsalainen ase www.rd.fi/hakkapeliitat-ruotsin-salainen-ase
Raimo Myöhänen, Uusi Suomi 4.11.2009 Suomalaiset 30-vuotisessa sodassa

12 kommenttia:

  1. Tätä olikin mielenkiintoista lukea; historia on kuulunut aina lähelle sydäntäni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ja sama täällä! Historia on täynnä huikeita tarinoita. On antoisaa kaivaa historiasta ihmisten kokemuksia.

      Poista
  2. Samoin olipa mielenkiintoinen lukea tätä postausta, oikea tietoisku��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit. Tätä oli antoisaa myös kirjoittaa🙂

      Poista
  3. Nyt tuli kyllä todella hyvä historia pläjäys. Tämmäsestä kun en itse tiennyt yhtään mitään :)

    VastaaPoista
  4. Oon aina luullut että Hakkapeliitat on ne renkaat pelkästään.... Hups! Mutta aina oppii uutta!

    hanna
    https://hannamariav.vaikuttajamedia.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Hakkapeliitat olivat aikoinaan totisinta totta:). Suomalaisia sotasankareita kotiin palattuaan.

      Poista
  5. Kiitos tästä mielenkiintoisesta historiakoosteesta. Minua yleisesti ottaen kiinnostaa eniten "tavallisten" ihmisten elämä eri aikoina ja eri puolilla maailmaa. Toki tämmöisetkin ovat kiinnostavia.

    VastaaPoista
  6. No olipas tietopläjäys. Täytyy myöntää, että olen kuullut sanan hakkapeliitta, mutta siihen se tietämykseni ennen tätä jäikin.

    VastaaPoista
  7. Tässä postauksessa oli paljon sellaista tietoa historiasta, jota en ollut aikaisemmin mistään lukenut.

    VastaaPoista
  8. Enpähän ole koskaan tullut ajatelleeksi termiä hakkapeliitta, eli kuten moni jo kommenteissa totesikin, niin aikamoinen pläjäys historiaa tässä tuli!

    VastaaPoista