maanantai 24. syyskuuta 2018

Maastoesteradalla Irlannissa (useita videoita)



Postasin aiemmin pienen videokoosteen Kavioliiton kanssa tekemästäni ratsastusreissusta Irlannin Adareen. Nyt sukellan maastoesteiden pariin, sillä Adaren ratsutilan sydän on paikallisen ketunmetsästysklubin maita halkova maastoesterata, jonne on pystytetty kymmeniä esteitä sekä tasamaalle että ylä- ja alamäkeen. 

riitta reissaa, riitta kosonen, Adare, Horsexplore, kenttäratsastus, crosscountry
Radalta löytyi monen muotoisia esteitä, ja melkein kaikista löytyi eri korkuisia versioita
Tutustuimme maastorataan ensimmäisen tekniikkatunnin jälkeen. Käyskentelimme ratsain ympäri valtavaa, vihreänä kumpuilevaa nurmikenttää ja ihmettelimme kivimuureja, puunrunkoja, autonrengasrivejä, vallihautoja, laatikoita, puisia minirivitaloja ja muita ihmetyksiä, joita nurmikentälle oli keksitty rakentaa.
 
Palasin vielä iltakävelyllä kuivaharjoittelemaan, eli katsomaan teiniratsastajien hyppelyä esteeltä toiselle. Bongasin ratsailla myös pari iäkästä miestä, jotka laukkasivat innoissaan pitkin nurmikenttää. Irlannissa maastoesteratsastus on kaiken ikäisten hupia. 
Sain ensikosketukseni maastoesteisiin Michel-opettajan johdatuksella tekniikkatunnin päätteeksi. Keräännyimme nurmikentälle Michelin ympärille, luovutimme hänelle kännyt, kamerat ja muut kovat tavarat ja hyppäsimme verryttelyksi ylämäkeen rakennetun muurin ja muutaman pystyn. 
Tässä odotellaan ensimmäseen hyppyyn menoa. Särkyvät ja särkevät tavarat on kerätty pois.
Meillä oli ratsuina irlantilaisia urheiluhevosia (Irish Sport horse), jotka soveltuvat hyppäämiseen mitä parhaiten. Hyppääminen oli hevosillemme huomattavasti mieluisampaa kuin lateraalityöskentely. Tekniikkatunnilla hypyt olivat sujuneet mukavasti. Mutta nyt hevoset taisivat huomata meidän olevan melko kokemattomia maastoesteillä. Yllättävän moni ratsu kielsi tai kierähti esteen ohi. Saimme kehotuksen pitää ohjat leveällä, ratsastaa istunnalla ja pohkeella ja antaa hevosille hyppyä varten täydellinen rauha. Vaikka Sirus-ratsuni hyppäsi kiltisti, sain nuhteita lörpistä pohkeistani. Ilman pohjetta ponnistuspaikasta tulisi huono. Reissun edetessä ja porukan kokemuksen karttuessä kieltämiset loppuivat lähes kokonaan.

Seuraavana päivänä ryhdyimme taas tositoimiin. Päivä oli sateinen ja olin ehtinyt ajatella maastotunnin peruuntuvan. Mutta ei, Sue-opettaja johdatti meidät reippaassa ravissa märän nurmikentän halki lämmittelyesteelle, matalalle laakealle porrastasanteelle, joka ravattiiin ees taas ylös ja alas. Koska se sujui hyvin, ravattiin puiden katveeseen ylämäkeen rakennetulle muurille. Ponnistimme letkana muurin yli ja tupsahdimme uudelle estealueelle. 
 
Siellä saimme valita ylitämmekö yksittäisen puunrunkopystyn (ehkä 50cm) vai sitä korkeampia puisia pystyjä. Tahti oli vapaa, pääasia oli liike ja toiminta. Hyppäsin pari kertaa puunrungon yli ja jäin ihastelemaan rohkelikkojen iloittelua, josta ei meinannut tulla loppua, kunnes Sue muistutti esteradan jatkuvan vielä piiiitkään. 
(Videon lopun huutelu johtuu siitä, että Sue koittaa houkutella yhden ratsastajan korkeammalle esteelle)

Nyt tunsin, että ”kuparinen oli rikki” ja aloin odotella uusia esteitä yhtä innokkaasti kuin taitava irlanninurheiluhevosratsuni Sirus. Sue johdatti meidät pikkuruiseen metsikköön, jonne oli rakennettu eri vaikeusasteisina yhdistelmä alamäkipysty-ojan ylitys. Hyppäsimme esteet letkassa. Sirus selvisi tehtävästä rutiininomaisesti, ja itsekin pärjäsin, vaikka hyppy alaspäin vaatisikin pystymmän asennon. Tosin moiseen takertuminen on kovin epäirlantilaista. Sue neuvoi alamäkitekniikaksi tarttumaan harjaan ja mutisemaan ”Holy Mary!”. Irlannissa ei juututa tekniikkaan, vaan harjoitus tekee mestarin.

Radan hauskin este oli kaksi eri kokoista ”rivitaloa”, joista luonnollisesti valitsin matalamman, noin 60senttisen. Sirus laukkasi talon yli leikiten, askeleetkin osuivat jetsulleen. Rivitalojen jälkeen saimme halutessamme hypätä metrin korkuisen ja puolisen metriä leveän puulaatikon yli seuraavalle niitylle, mutta yhtä huimapäätä lukuun ottamatta siirryimme niitylle tasamaata pitkin. 

Sade alkoi yltyä, ratsastajat kastua, Gopro samentua ja hevoset hyöriä malttamattomina esteitä odotellen. Olisi varmaan kannattanut odotella hyppyvuoroamme rennossa käynnissä laajalla ympyrällä, niin muutama kuumempi ratsu olisi malttanut paremmin. Hyppäsimme yhden matalahkon muurin ylä- ja alamäkeen ja siirryimme ravaamaan laakealle porrastasanteelle ja siitä alas. Meillä oli yleisöä: muutama vieressä laiduntava connemaravarsa ja irish cob katselivat touhuamme. Laidunhevosia liittyi seuraamme myös seuraavalla esteniityllä. Oli hauska tunne hypätä nuoren laidunhevosen laukatessa vieressä!
Olimme matkalla kotiinpäin ja hevoset imivät hyvin esteille.  Viimeisen muurin yli hypätessäni Sirius ampaisi sellaiseen laukkaan, etten todellakaan ohjannut meitä seuraavalle esteelle, vaan hermoja lepuuttavalle isolle ympyrälle, josta otimme uuden lähdön.
Seuraava päivän maastorata ratsastettiin kauniissa auringonpaisteessa, mikä sopi hyvin Suen hokemaan tunnelmaan: ”Enjoy and relax! This IS fun!”. Hyppäsimme taas muureja ylä- ja alamäkeen sekä lukuisia eri mallisia puisia leveähköjä pystyjä. Erityisesti pidin tallin suuntaan johtavasta, loivaan ylämäkeen rakennetusta kolmen pystyn sarjasta, jossa Siruksella oli hyvä imu ja jossa ylämäki helpotti hypystä laskeutumista.
Sen esteen olisin halunnut mennä uudestaan, mutta saimmekin tehtäväksi hypätä pystyn alamäkeen ja palata takaisin autonrenkaista muodostetun leveän pystyn yli. Sanomatta selvää, että valitsin matalimman, yhdestä rengaskerroksesta rakennetun esteen.  Lopuksi siirryimme ylittämään helpohkoa porrastasannetta, josta sai halutessaan – ja jotkut halusivatkin – hypätä myös vallihaudan yli ylös ja alas. 

Se juuri oli Adaressa hauskaa: kaikista tehtävistä löytyi monen tasoisia haasteita.
 
Tässä linkki kohteeseen.
Mukava liivi ja mukava hevonen!
Reissussa mukana Hipposport. ostin reissulle kevyen, vartalonmukaisen ja mukavan Comperdell Cross Protection –liivin. Käytin liiviä myös tasamaalla maastoillessa ja koska se on päällä mukava, saatan käyttää sitä myös kotona ratsastustunneilla, vaikkei hypättäisikään. Koska Irlannissa sataa paljon, ostin myös sateenpitävän ja hengittävän Euro-starin Nabila-takin. Näillä mennään vielä monta matkaa.



https://hipposport.fi/

https://www.horsexplore.com/ireland-adare


maanantai 10. syyskuuta 2018

Pikku video Ranskan Provencesta



Kaikilla ratsastusvaelluksilla on oma erityinen fiiliksensä. Ratsastusvaellukselta Ranskan Provencesta nousee päällimmäiseksi mieleen makuhermoja kutkutteleva herkuttelu. 
Ratsastusreitti Luberonin alueella oli kuin pieni retriitti, joka halkoi satumaisen kauniita lehtimetsiä solisevine puroineen, kapusi ylös-alas kapeita vuoristopolkuja, sivuutti laventeliviljelmiä ja johdatti meidät keskelle pikkuruisia eteläranskalaisia kyliä. 

Vaelluksen ytimessä olivat paikallisen viinin kera nautitut piiiitkät picnic-lounaat lukuisine ruokalajeineen ja välijuustoineen ennen kotitekoista jälkiruokaa. Oh lá lá!
Tein pienen videokoosteen reissun luonnosta, ratsuista  - ja picnic-aterioista
 Tässä  ja tässä linkit perusteellisempiin postauksiin Provencen ratsastusvaelluksesta.


Toisinaan reitin ideana on  historia: Mongolia tarjosi aikamatkan tuhannen vuoden taa khanien tuulisille arolle jurttineen, villihevoslaumoineen ja ulvovine susineen. Albaniassa ratsastimme keskelle antiikin tarunhohtoisia tapahtumapaikkoja, keski-aikaisia unohdettuja pyhättöjä.
Toisinaan reitin ytimessä on luonto, kuten kuten Ecuadorin ulivuorilla, joissa kuntoamme koeteltiin kotkien seurassa neljän kilometrin korkeudessa, tai Costa Ricassa, jossa vehmaat viidakkopolut ja paratiisihiekkarannat hivelivät silmiä ja sielua.

https://www.horsexplore.com/

maanantai 3. syyskuuta 2018

Irlanti on esteratsastuksen luvattu maa


Kuulin taannoin Kavioliiton Katjalta, että Suomen kaikkien aikojen menestynein estetykki, Christoffer Wegeliuksen ratsastama Monday Morning, ostettiin aikoinaan Irlannista jostain takapihalta. Ehkä tämä kertoo jotain hevoskannasta Irlannissa, jossa hevosia on asukasta kohti eniten Europassa. Sen huomasi jo Dublinin lentokentällä, jossa kiitoradan vieressä laidunsi heppa ja lehmä poikineen. Itse asiassa näin runsaan kolmen tunnin bussimatkalla Dublinista Adareen enemmän lehmiä, lampaita ja hevosia kuin ihmisiä.
Vietin elokuussa pitkän viikonlopun Irlannin Adaressa sijaitsevassa ratsastuskoulussa, joka keskittyy este-, maastoeste- ja ketunmetsästysratsastukseen sekä hevoskauppaan. Koulua pyörittävää aviopari Sue ja Dan Foley, jotka pystyttivät ratsutilan paikallisen ketunmetsästysklubin maille. Pariskunta kuvastaa hyvin irlantilaista hevososaamista: Sue on Englannissakin opiskellut ratsastuksenopettaja ja valmentaja, Dan itseoppinut kilparatsastaja valmentaja ja hevoskauppias, jonka hevossilmällä valitut ratsut ovat kelvanneet muun muassa Australian kenttämaajoukkueratsastaja Mark Toddille.
Sue on opiskellut Englannissa ja on tehnyt ratsastuskoulustaan British Horse Societyn yhteistyökoulun, jossa opetetaan tulevia ratsastuksenopettajia ja valmentajia.
Sue & Dan Foley
Irlantilainen hevoskultuuri linkittyy muutenkin kiinnostavasti Englantiin. Huomasin paikallisen hotellin menussa itsensä Sir Winston Churcillin sitaatin ”No hour of life is wasted that is spent int he saddle”. Itse asiassa Winston oli innokas hevosmies, jonka äiti yritti lahjoa ponilla lopettamaan teiniaikaisen tupakoinnin ja jonka isoisän mukaan on nimetty Irlannin armeijan ratsastuskoulu, Irish Equestrian Academy
Armeijan ratsastusakatemia on muuten ainoa laatuaan maailmassa. Sen tehtävä on vaalia irlantilaista ratsastuskulttuuria ja esitellä maailmalla irlantilaisia hevosia. Hevosia ratsastavat ja groomaavat ammattisotilaat. Vuonna 1926 perustetun akatemian alku oli kangerteleva, sillä vaikka sotilaat olivat taitavia hevosmiehiä, he osasivat lähinnä osallistua ratsain kettujahteihin ja hypätä innokkaasti maastoesteitä. Rataesteet olivat aluksi melkoinen mysteeri. Taso alkoi kuitenkin nousta kun akatemiaan palkattiin ulkomaalaisia valmentajia. Irlantilaiset sotilasratsatajat ovat pistäneet silmään maailman kisakentillä, myös meillä Helsinki International Horse Showssa.
 
Irlantilainen maisema houkuttaa maastoon. Näkymä bussin ikkunasta
Irlantilainen hevos- ja ratsastusosaaminen on kovaa valuutta ulkomailla. Koska ala on Irlannissa ruuhkainen, ei kaikille löydy töitä ja etenemismahdollisuuksia. Niinpä suuri osa nuorista ratsastajista siirtyy töihin Yhdysvaltoihin, jossa he ovat haluttuja valmentajia. ”Niin haluttuja, että paikalliset valittavat menettävänsä heille työnsä”, kertoi Sue jutellessamme. 
Adaren maastoesteitä, tässä autonrengasmuureja
Melkoinen menestystarina on myös irlanninurheiluhevonen, Irish Sport Horse, jollaista minäkin sain reissullani ratsastaa. Rotu, joka on syntynyt risteyttämällä irlannintyöhevonen ja täysverinen, on ollut erityisen voitokas kansainävlisessä kenttäratsastuksessa. Huomasin Suen tallilla muitakin irlantilaisia rotuja, erityisesti connemaroja sekä söpön tupusjalkaisen irish cobin.

Ratsutila sijaitsee paikallisen ketunmetsästysklubin noin 48 hehtaarin laajuisilla mailla. Ketunmetsästys ei ole Irlannissa kiellettyä, ”eikä siitä edes keskustella”, kertoi Sue. Kävimme tervehtimässä klubin yli sataa ajokoiraa, jotka innokkaasti nuuhkivat käsiämme. Klubin kennellissä syntyvät jahtikoirat siirtyvät kasvamaan metsästäjien koteihin runsaan vuoden ikäiseksi, minkä jälkeen ne palaavat kenneliin ja alkavat opetella metsästystä kokeneeseen koiraan kytkettynä. Koirat eläköityvät kahdeksanvuotiaina. Jahtiin otetaan mukaan kerralla 25 koiraa. Niiden innokas melu on korvia huumaavaa – sain todistaa sitä unen läpi useana aamuna noin kello viiden kieppeillä.
104 ajokoirasta lähti ääntä aamuisin. Tässä näin leppoisina.
 
Asuimme ja aterioimme Suen ja Danin entisessä kodissa, josta kävelimme lyhyen matkaa tallille laittamaan hevosia kuntoon ennen tunnin alkua. Tallissa asuu 80 hevosta, joista osa on yksityisiä ja kilpahevosia. Käytössämme oli kaksi ulkokenttää, tilava maneesi, valtava maastoesterata sekä kaunis puistomainen maastolenkki. Ratsastimme aamuisin runsaat kaksi tuntia putkeen ja iltapäivällä reilun tunnin. Tunnit päättyivät usein yhteiseen teehetkeen maneesin keittiössä. Samalla oli hauska seurata nuorten ponileiriläisten touhuja. Lapset suorittivat leirin päätteeksi oikean kenttäkokeen koulu-, este- ja maasto-osuuksineen. Osalla lapsosista oli päässään lajinmukainen hieno tupsukypärä.
Asiakashuoneisto saapashuoneineen, seurusteluhuone ja "ridaleirihenkinen" makuuhuone
Ratsastuskoululla on paljon asiakkaita ympäri maailma, mutta myös tiiviit suhteet paikalliseen yhteisöön. Koululaiset ja opiskelijat ratsastavat iltapäivisin. Aamupäivällä tallille kokoontuvat ”Desperate housewives”, joukko rouvia, joille vauhdikkain askellaji on ravi ja tunnin kohokohta yhteinen teehetki tallilla.
Runsaan 2000 asukkaan Adarea pidetään Irlannin viehättävimpänä kylänä
Tässä linkki kohteeseen.
Tässä linkki pieneen videoon ratsastusviikonlopustamme
Tässä Kavioliiton postaus paikasta. 

Ratsastuskoulun sydän on maastoesterata. Postaan myöhemmin lukuisten videoiden kera maastoesteratsastuksestamme. Tässä maistiainen. Postaan myöhemmin myös estetunneista sekä maastolenkeistä laukkapätkineen kauniisssa puistossa.

Reissussa mukana Hipposport. Päivitin turvaliivini 2000-luvulle ja ostin reissulle kevyen, vartalonmukaisen ja mukavan Comperdell Cross Protection –liivin. Käytin liiviä myös tasamalla maastoillessa ja koska se on päällä mukava, saatan käyttää sitä myös kotona ratsastustunneilla, vaikkei hypättäisikään. Koska Irlannissa sataa paljon, ostin myös sateenpitävän ja hengittävän Euro-starin Nabila-takin. Näillä mennään vielä monta matkaa.

https://hipposport.fi/

https://www.horsexplore.com/ireland-adare