tiistai 25. joulukuuta 2018

Ranskan Provence: ratsastusvaellus maisemista ja ruuasta nautiskellen



Joulupäivänä on kiva muistella rauhallisinta ratsastusvaellustani. Se suuntautui toissa syksynä Ranskan Provenceen. Tässä taannoinen juttuni reissusta:
Syyskuisella Ranskan -ratsastusreissullani ei ehkä kunto kohonnut eikä paino pudonnut, mutta sen sijaan sainkin runsaasti silmänruokaa, mielenrauhaa sekä mannaa makuhermoille. Vaelsin Provencen Luberonissa verkkaisen ja meditatiivisen, noin sadan kilometrin reitin maisemia ihaillen, vuoristopurojen solinaa kuunnellen – ja piiiitkistä picnic-lounaista ja illallisista nauttien. 

Luberonin upeaa vuoristoa (kuva: Jarmo Huunonen)

Neljän päivän ratsastusloma

Neljä päivää kestänyt reitti alkoi Laurisin kylässä sijaitsevalta tallilta noin tunnin ajomatkan päässä Marseillesistä.  Tallia pyörittää Pariisista ja Normandiasta etelään muuttanut perhe, joka tykästyi satavuotiaan maatilavanhuksen tunnelmaan ja pykäsi sinne laadukkaan, retriittihenkisen vaellustallin. Nyt tilalla asustaa kaksitoista hevosta, joiden ainoa tehtävä on laiduntaa ja vaeltaa Luberonin uhkeissa maisemissa. Jos ratsut edustivat montaa rotua, monipuolisia olivat varusteetkin: satuloita, suitsia ja jalustimia löytyi joka lähtöön enkku-, länkkä- ja lattarityyliä mukaillen. Tärkeintä oli toimivuus ja ergonomia. 
100-vuotiaan maatilan viehttävyyttä

Luberonin alueella ikkunaluukut maalataan laventelin värisiksi, totta kai

Picnic-tauolla
Hevoset on ostettu paikallisia verkostoja hyödyntäen ja joukossa on ratsuja moneen lähtöön: friisi, haflinger, camarguenhevonen, appaloosa sekä erinäisiä risteytyksiä. Kaikki ratsut olivat ystävällisiä, helposti hoidettavia ja kulkivat ketterästi maastossa. Itse asiassa niin rauhallisesti, että huomasin ratsastavani vuorilla pitkät pätkät ilman ohjia. 
Tasaista menoa
Luberonin maasto on kuin satukirjasta. Kapusimme ylös alas kapeilla, paimenten ja puunkerääjien muinoin käyttämillä vuoristopoluilla. Vaikka tahti oli verkkainen, oli pysyttävä hereillä ehtiäkseen väistellä ja ”limbota” takakenoon poluille kurottavia pensaita ja puunoksia. Toisinaan jalkauduin satulasta taluttaakseni ratsun alas jyrkkää rinnettä. 
Suhteellisen rehevää


Puu kasvatti juurensa kallion yli, noin 10 metriä alaspän

Rehevää ja jylhää yhtä aikaa

Välillä reitti luikerteli syvällä lehvämetsässä, välillä nousimme huipulle haastamaan hyytävää mistral-tuulta ja nappaamaan panoramakuvaa pohjoisessa siintävistä alpeista sekä etelässä välkehtivästä Välimerestä.
Mistral-tuuli tuiversi ylhäällä aika hulppeasti


Kumartaen tai limboten...

Maisemat vaan paranee

Asvalttipätkä ei harmita kun näyttää tältä
Asvalttipätkiä oli muutama. Välillä kopsuttelimme serpentiinitietä, välillä paikallisten kylien halki.  Hevoset olivat tottuneet taajamiin, joten sain ihastella rauhassa ranskalaista maaseutua perinteisine harmaakivitaloineen ja viehättävine suihkulähteineen. Taajamiin saapuessamme meitä tervehtivät kylän laidalla laiduntaneet aasit, kylmäverihevoset sekä vimmatusti peräämme määkivät lampaat.
Kylän suihkulähteellä juotetttiin hepat

Viehättäviä kyliä yksi toisensa jälkeen

Moi!
 Luberon on suosittua ulkoilualuetta. Maastoreitit on suunniteltu ratsastajille, patikoijille ja maastopyöräilijöille, jotka tuon tuosta kohtasivatkin toisensa kapeilla luontopoluilla. Sivuutimme toisemme kohteliaasti väistellen, eivätkä hevoset juuri piitanneet maastopyöristä tai patikointisauvoista – joskin syvällä pensaassa yllättäen loistanut räikeä fillariasu säpsäytti herkintä ratsuamme. Ratsut olivat tottuneet myös paikalliseen faunaan, kuten villisikoihin, joiden koloja bongasimme siellä täällä maastossa. Baskeri päässä vastaamme ”Pökötissä” köröttänyt pappa kuului hänkin turvalliseen kansallislajistoon. 
Ei pelota fillarit...
 
...eikä autot
Saimme tuntumaa myös alueen maatalouteen. Luberon tunnetaan laventeli- ja maustekasvipelloistaan sekä viinitarhoistaan ja hedelmäpuistaan. Syyskuussa rehevin kukinta-aika oli jo ohi, mutta voin hyvin kuvitella kesän hehkussa hohtavat violetit laventelipellot ja maustekasvien aromit. Tätä reissuamme värittivät runsaina pälvinä kukkineet syklaamit sekä okran sävyinen avolouhos, jota myös Ranskan Coloradoksi kutsutaan. (Tässä linkki postaukseeni ratsastuksesta värikkäässä louhoksessa)
Kuvitelkaa tätä laventelipeltoa kukkivana!

hieman viintä

Ranskan Colorado
Luberonin historia ulottuu kivikaudelle. Sivuutimme esihistoriallisen nuotiopaikan jylhine kalliosuojineen sekä kivisen sarkofagi-hautausmaan 1500 vuoden takaa. Yövyimme Bououx:n alueella, joka ylpeilee 1100-luvulla rakennetulla linnoituksellaan.
Esihistoriallinen nuotiopaikka (kuva Jarmo Huunonen)

Rustrelin linna, jossa majoituimme

Toinen yöpymiskylämme Rustrel tarjosi eksoottiset yöunet 1600-luvulla rakennetussa linnassa (tässä postauksessa lisää linnasta). Yövyimme myös pittoreskissa, laventelinvärisin ikkunaluukuin koristelluista kivataloista koostuvassa hotellissa, jonka terassilla nappasimme paikallista roseeta hotellivieraiden petanque-peliä katsellen.
Laventlin väri sopii hienosti vanhaan kiveen


Mukava uima-maisema
Vaelluspäivät huipentuivat luonnonhelmaan katettuihin yltäkylläisiin picnic-lounaisiin sekä majapaikkojen höyryäviin illallisiin. Ranskalaiset nostivat picnic-käsitykseni aivan uudelle kulinaariselle tasolle: pöytä notkui salaatteja, melonia, parmankinkkua, makkaraa, patonkeja, ranskalaisia juustoja, pateita, omena- ja vaniljapiirakoita sekä punaviiniä ja paikallista roseeta niin, ettei ratsastuksesta tullut mitään ennen kunnon ruokalepoa puun katveessa. Herkkunsa saivat myös hevoset, joille tarjosimme huoltoautosta pelletit ja vedet ennen omaa lounastamme. Herkuttelu jatkui illallisilla, joista mieleen painuivat erityisesti bataattipiirakka, jänispaisti, lukuisat välijuustot sekä sitruunapiirakka. Nam! 
Otos picnic-pöydästä...
...välijuustoineen ja omenapiirakoineen

Ensin popsitaan...
 
Sitten sulatellaan...
Ratsastusvaellusten suolana ja sokerina on suhde hevoseen. On kiva tutustua ratsuun retkellä, jossa istutaan satulassa tuntitolkulla ja selvitään ratsukkona maaston haasteista. Vaelluksilla tutustun hevoseen myös hoitamalla. Huolsimme ratsumme aamuin illoin: puimme ja riisuimme varusteet, harjasimme, putsasimme kaviot ja annoimme tarvittavat lisäruuat. Hevoset yöpyivät ulkosalla tilapäisillä laitumilla. Mahtoivatkohan ne tajuta, kuinka maalauksellisilta ne näyttivät jylhässä kalliomaisemassa? 
Vettä hepoille

Varusteet siististi kasaan

Idyllisin näkemäni laidunalue

Ainakin paikallinen taidemaalari Paul Cézanne (1839-1906) osasi arvostaa kotiseutuaan, sillä hän palasi Pariisi-vuosien jälkeen Provenceen maalaamaan Luberonin vuoristoa, erityisesti hän arvosti Monte Sainte-Victoire- vuorta, jota mekin ihailimme reitillämme.
Näkymä kohti välimerta


Näkymä pohjoiseen
Verkkaisella vaelluksella oli aikaa ottaa kuvia: teen Provencen reitistä myöhemmin vielä erillisen kuvapostauksen.
Tästä linkistä löytyvät Provencen eri ratsastusvaellusvaihtoehdot. Ripeätempoisin on kuulemma reitti Luberonista Camarguen alueelle.
Mukana reissussa kulki palveleva ratsastustarvikeliike Hipposport.
https://www.horsexplore.com/



https://hipposport.fi/

maanantai 17. joulukuuta 2018

Dressage-lusitanokasvatusta Portugalissa (mukana laidunvideoita)



Lähden tammikuussa Kavioliiton kanssa viikonloppureissulle Portugalin Monte Velhoon oppimaan dressagea ja ihailemaan tallin lusitanovarsoja.  Monte Velhon Diogo Lima Mayer kävi Helsinki Horse Showssa kertomassa ratsutilastaan ja tutustumassa suomalaisee lusitano-väkeen. Showssa esiintyneen Working Equitationin maailmanmestarin Miguel da Fonsecan hän tunsikin jo ennestään. Minulla oli ilo tavata koko porukka ja haastatella heitä Hippos-lehteen (7/2018). Tässä HIHS.n ja tulevien reissujen kunniaksi uudestaan postaukseni lusitanokasvatuksesta Monte Velhossa.
Kiinostaako lusitano? Tässä linkki tiivistelmään jonka tein keväällä lusitanokasvatuksesta väitelleen FIAL:n Helsinkiin kutsuman tri Antonio Vicenten luennolta. 
Riitta Kosonen, Hanne Halonen, Miguel da Fonseca, Tiina Tanska, Diogo Lima Mayer, lusitano, Helsinki International Horse Show
Lusitanokaverit koolla: Diogo Lima Myayer, Mi da Fonseca, Tiina Tansa Hanne Halonen ja minä
Niinpä, iso kimmoke ratsastuslomalle Portugaliin on lusitanohevonen. Lusitano on kuulemma maailman vanhin satuloitu hevosrotu jota ”jo muinaiset roomalaiset ja kreikkalaiset” pitivät maailman parhaana ratsuna. 
Lusitanotamma varsoineen Monte Velhossa
Portugalilaisella Monte Velho- ratsutilalla saan lusitanoterapiaa joka lähtöön: tehokasta kouluratsastustreeniä, rentoja maastolenkkejä ja näppituntuma laadukkaiden dressage-lusitanojen kasvatukseen
Monte Velhon perustaja ja omistaja Diogo Lima Mayer Sr. on kasvattanut lusitanoja kohta kolmekymmentä vuotta. Kasvatustyö käynnistyi ratsastusharrastuksen myötä, joka puolestaan alkoi lääkäri suosituksesta Diogon saatua sydänkohtauksen alle nelikymppisenä. Diogo otti ratsastustunteja mestari Nuno Oliveiran oppilaalta Pedro Yglesiakselta, osti ensimmäiset lusitanonsa ja hankki pian lusitanokasvatusta varten Monte Velho- maatilan, jonka remontoi arkkitehdin otteellaan upeaksi lusitanotilaksi ja ratsastuslomakohteeksi.
Monte Velhon isännät: Diogo Sr., Diogo Jr, ja Margarida Lima Mayer
Monte Velhon rauhaa
Monte Velhon dressage-lusitanot ovat saaneet hyvää mainetta. Kasvatustyö perustuu kouluratsastuksessa ansioituneisiin ori- ja tammalinjoihin, kuten Alter Real-siittolan tammat, ja orit Xaquiro ja Hostil. Onpa perimän joukossa neljän tähden valjakkoratsu Quo-Vadiskin. Monte Velhon hevoset ovat melko kookkaita, hyvärakenteisia ja niillä on kouluratsastukseen hyvät askeleet.
Diogo Lima Mayer, Ecuador
Diogo Jr ja Equador portkkanavenytyksessä

Diogon tavoitteena on mantelin muotoinen pää
 Palkintoja on ropissut sekä askellajiarvosteluissa että kouluratsastuskilpailuissa. Tänä kesänä Monte Velhon kolmevuotias kasvatti voitti kultaa Cascaisin kansainvälisillä lusitanofestivaaleilla.
Isäntäväen syleilyssä
Pääsin Monte Velhossa isäntien opastuksella käyskentelemään ori- ja tammalaitumille. Tammat laiduntavat varsoineen suurella korkkipuiden varjostamalla laitumella ja tulevat mielellään tervehtimään vieraita. Tammojen portugalilaiseen tyyliin lyhyiksi leikattuja harjoja rapsutellessa oli mukava kuulla Diogon kertovan kasvatustyöstä. 
Tammat ja varsa kukkaislaitumella

Tammat tulevat tervehtimään vieraita
Tervehdyksistä tuli sydämellisiä

Monte Velhossa syntyy vuosittain viitisen varsaa, ja kasvatus tähtää kansainväliseen dressage-tasoon. Ratsujen ihannekorkeus on 167cm (hieman peruslusitanoa korkeampi). Lisäksi tavoitellaan pitkähköä kaulaa, mantelinmuotoista päätä ja näyttävyyttä askeliin. Diogo haluaa parantaa erityisesti käyntiä ja ravia, sillä vaikka lusitanot osaavat luontaisesti koota ja tasapainottaa itsensä kauniiseen laukkaan, sivuttaisliikkeisiin ja piruettiin, niiden käynti saattaa jäädä lyhyeksi tai tikittäväksi. Myös ratsastettavuuteen ja mukavaan luonteeseen panostetaan. Monte Velhon hevosia myydään myös ulkomaille, esim. Espanjaan, Ranskaan ja Meksikoon.
Yltäkylläisen ystävällisiä lusitanotammoja

Isäntä on ylpeä tammoistaan ja varsoistaan

Pääsin tervehtimään kahta parivuotiasta oria valtavalla, niittykukkien ja korkkipuiden täplittämällä orilaitumella. Orit laukkasivat luoksemme puiden siimeksestä uljaat harjat hulmuten.  Ne kuikuilivat vieraita ensin hieman epäillen, mutta alkoivat sitten uteliaasti nuuhkia meitä, toinen rohkeammin, toinen aremmin. Oreja totutetaan ihmisiin vähitellen. Kolmevuotiaina niiden kanssa aloitetaan kevyt treenaaminen.
Orit laitumella

Diogo ja orit
Lusitano-nimi juontaa Portugalin historiallisesta nimestä Lusitania. Vicente kertoi, että rotua alettiin jalostaa jo tuhansia vuosia sitten sekä maatöissä että nopealiikkeisessä gineta-kamppailu-&sodankäyntitekniikassa.

Vicenten mukaan lusitano on barokkihevosen arkkityyppi, ja lähes kaikilla nykyaikaisilla hevosroduilla on iberialaista verta, oli sitten kyse  Amerikan mantereen mustangeista, quartereista tai appaloosista (joiden iberoveri periytyy löytöretkeilijöiden tuomista hevososta), täysverisistä (joiden perustana ovat iberialaiset tammat, arabit, turkkilaiset ja marokkolaiset hevoset) tai lipizzanhevosista.
Tässä linkki postaukseen, jonka tein lusitanokasvatuksesta väitelleen keväällä 2018 pitämän luennon pohjalta.
Monte Velhon kasvatti hevostilan sisäpihalla

Hepat asuvat valkeaksi kalkitussa tallissa
Tässä linkki Katja Kokon ja tässä sekä tässä linkit Katja Ståhlin postauksiin Monte Velho-reissultamme.
Mukana matkassa Hipposport ja Horsexplore.

https://hipposport.fi/

https://www.horsexplore.com/