maanantai 8. lokakuuta 2018

Kuusi "peetä": eversti Carden opit parempaan ratsastukseen




On hienoa, että Suomessakin pääsee toisinaan seuraamaan maailman huippuosaajien klinikoita. Onneksemme myös maailman akateemisen ratsastuksen pyhättöjen kunniatehtävä on levittää osaamista ympäri maailmaa. Niinpä eversti Christian Carde, joka on kantanut ylpeydellä ranskalaisen Cadre Noir:n mustaa univormua jo lähes neljännesvuosisadan, pitää klinikoita toistuvasti myös Suomessa. Niin myös tällä viikolla.

eversti Christian Carde,
Eversti Christian Carde (kuva: Tuuli Oksalahti)
Toissa kesänä istuin kuunteluoppilaana everstin kaksipäiväisellä klinikalla Raaseporissa.  Se kannatti: nappasin mukaani aimo annoksen eväitä omille ratsastustunneilleni. Tavoitteenani on ratsastaa everstin oppien mukaisesti hevosella, jolla on aktiivinen takapää ja vastustelematon pehmeä suu, jolloin tunnen koonnin hevosen kropan läpi omaan käteeni

Tätä tavoitellessa koetan pitää mielessä everstin opettamat kuusi peetä: valmistelu (prepare), kärsivällisyys (patient), tarkkuus (precise), lisääntyvä vaativuus (progress), sitkeys (persistant), kiittäminen (praise).

1. Muistan valmistella (prepare)

- Eversti neuvoo työskentelemään ennen ratsastusta hetken aikaa maasta käsin, kunnes hevonen hyväksyy tuntuman sekä paikoillaan seisten että käynti- ja raviympyröillä. Tuloksena oli suustaan pehmeä, kuolaimia tyytyväisenä imeskelevä kosteasuinen hevonen. Vasta sen jälkeen noustaan selkään. Ratsastustunnilla tähän ei liene aikaa, mutta ajatus valmistelusta on tärkeää kaikessa mitä hevosen kanssa teen.

- Ratsastustehtävien onnistumiseksi hevosen ja ratsastajan on oltava tasapainossa. Niinpä yritän istua ryhdikkäänrennosti lysähtämättä eteen tai taakse sekä jännittämättä hartioitani, istuntaani tai jalkojani. Tasapainotan myös hevostani. 

- Tasapainon lisäksi eversti korostaa aktiivisuutta. Siispä en anna aktiivisuuden hiipua, vaan aktivoin hevosen takajalkoja ylläpitääkseni eteenpäin ajattelevaa ratsastusta. Muistan, että aktiivisuus on eri asia kuin nopeus. Aktiivinen hevonen ajattelee eteenpäin, vaikka polkisi paikoillaan. 

- Ja vielä: vaalin tasapainoa, joten muistan valmistella kaikki liikkeet, jottei hevonen menetä tasapainoaan.

2. Olen kärsivällinen (patient)

- Muistan, että hevonen pyrkii suorittamaan annetut tehtävät, jos se on fyysisesti tai psyykkisesti mahdollista. Kun tehtävissä tulee ongelmia, en puske, vaan pysähdyn miettimään, miten voisin korjata olosuhteita tai omaa ratsastustani

- Opettajalla on tarkka silmä, joten maltan kuunnella ohjeet ja yritän noudattaa niitä tarkasti.

3. Olen tarkka (precise)

- Eversti peräänkuuluttaa tarkkuutta ratsastukseen. Eversti alleviivaa, että ratsastajan käden ja hevosen suun välissä pitää olla yhteys, muttei jännitettä. En siis anna käteni kivettyä kiinni ohjaan, vaan yritän pitää käden pehmeänä. Yritän ylläpitää tuntuman, vaikka vaihtelen hevosen muotoa pidemmäksi, lyhyemmäksi, matalammaksi ja korkeammaksi.

- Muistan pitää erillään käden ja pohjeavut. Käytän kättä ilman jalkaa ja jalkaa ilman kättä. Eversti neuvoi avaamaan aavistuksen verran sormia, kun antaa hevoselle pohjetta. Pitääpä kokeilla.
 
Eversti Carde ja Nan Ekblomin Rebecka  (kuva Tuuli Oksalahti)
4. Vaadin maltillisesti (progress)

- Ratsastustunneilla rakennetaan tehtäviä ensin käynnissä ennen ravi- ja laukkasuorituksia. Jos ratsastan yksin, maltan palata tarvittaessa alkuasetelmiin. Jos tehtävä ei onnistu laukassa, treenaan sitä ravissa. Jos suoritus mättää ravissakin, kokeilen käynnissä. Jos sekään ei toimi, pysähdyn ja kokeilen paikoillani.

- Hyödynnän käyntiharjoitukset tehokkaasti enkä haikaile ”vauhdikkaampiin askeliin”. Muistelen everstin tarinaa 1600-luvulla eläneestä ranskalaisesta mestariratsastajasta, joka työskenteli aina kaikki tehtävät käynnissä ennen kuin teki mitään muissa askellajeissa.

5. Olen päättäväinen ja sitkeä (persistance)

- Eversti muistuttaa, että ratsastaja päättää hevosen muodon. En päästä hevosta valahtamaan luotiviivan alapuolelle, jottei ratsu muutu etupainoiseksi. Pidän vastaan ainoastaan sen verran kuin hevonenkin vastustaa. En yhtään enempää, etten joudu vetokisaan.

- Koetan vaalia hevosen muotoa everstin niksien mukaisesti ympyrällä, otan tarvittaessa ohjat ulkokäteen ja asetan kädet vierekkäin kevyesti kiinni hevosen niskaan. Hevoselle tulee turvallinen olo, kun se tuntee rauhallisen tasaisen käteni suussaan ja niskassaan. Leikin sormilla, kunnes hevonen myötää niskasta.

- Tarkkailen muotoa myös siirtymisissä. Olen erityisen päättäväinen siirtymisissä alaspäin hitaampiin askellajeihin. Ylläpidän tasapainon, suljen nyrkkini rennosti enkä anna hevosen rojahtaa siirtymisessä eteenpäin.

6. Muistan kiittää (praise)

- Hevosen täytyy tietää, milloin se toimii oikein. Muistan kiittää hevosta välittömästi oikeasta reaktiosta vähentämällä painetta. Muistan, että kuolaintyöskentelyn pitäisi aina johtaa hevosen rentoutumiseen. 

- Muistan myös, ettei jännittyneen hevosen kanssa voi työskennellä kunnolla. Hevosen rentous on minun vastuullani.

- Milloin tiedän olevani oikealla tiellä? Silloin, kun ratsastus näyttää helpolta ja harmoniselta, kertoo eversti. Jaa, olisiko tämä everstille ehdotettava seitsemäs pee: näyttää helpolta (piece of cake) vaikkei ole?  

- Eversti Carde on joka solultaan upseeri ja hevosmies. Näen mielessäni everstin nousevan valmentajan tuoliltaan ja asettavan lippalakin päähänsä ennen kuin nousee hevosen selkään. Sotilas ei koskaan suorita tehtäviä ilman päähinettä. Niinpä. Kaikki lähtee asenteesta. Tästä lähtien mietin everstin asennetta aina sonnustautuessani ratsastuskypärään.
Ihan paras laji! (kuva Annad T)

maanantai 24. syyskuuta 2018

Maastoesteradalla Irlannissa (useita videoita)



Postasin aiemmin pienen videokoosteen Kavioliiton kanssa tekemästäni ratsastusreissusta Irlannin Adareen. Nyt sukellan maastoesteiden pariin, sillä Adaren ratsutilan sydän on paikallisen ketunmetsästysklubin maita halkova maastoesterata, jonne on pystytetty kymmeniä esteitä sekä tasamaalle että ylä- ja alamäkeen. 

riitta reissaa, riitta kosonen, Adare, Horsexplore, kenttäratsastus, crosscountry
Radalta löytyi monen muotoisia esteitä, ja melkein kaikista löytyi eri korkuisia versioita
Tutustuimme maastorataan ensimmäisen tekniikkatunnin jälkeen. Käyskentelimme ratsain ympäri valtavaa, vihreänä kumpuilevaa nurmikenttää ja ihmettelimme kivimuureja, puunrunkoja, autonrengasrivejä, vallihautoja, laatikoita, puisia minirivitaloja ja muita ihmetyksiä, joita nurmikentälle oli keksitty rakentaa.
 
Palasin vielä iltakävelyllä kuivaharjoittelemaan, eli katsomaan teiniratsastajien hyppelyä esteeltä toiselle. Bongasin ratsailla myös pari iäkästä miestä, jotka laukkasivat innoissaan pitkin nurmikenttää. Irlannissa maastoesteratsastus on kaiken ikäisten hupia. 
Sain ensikosketukseni maastoesteisiin Michel-opettajan johdatuksella tekniikkatunnin päätteeksi. Keräännyimme nurmikentälle Michelin ympärille, luovutimme hänelle kännyt, kamerat ja muut kovat tavarat ja hyppäsimme verryttelyksi ylämäkeen rakennetun muurin ja muutaman pystyn. 
Tässä odotellaan ensimmäseen hyppyyn menoa. Särkyvät ja särkevät tavarat on kerätty pois.
Meillä oli ratsuina irlantilaisia urheiluhevosia (Irish Sport horse), jotka soveltuvat hyppäämiseen mitä parhaiten. Hyppääminen oli hevosillemme huomattavasti mieluisampaa kuin lateraalityöskentely. Tekniikkatunnilla hypyt olivat sujuneet mukavasti. Mutta nyt hevoset taisivat huomata meidän olevan melko kokemattomia maastoesteillä. Yllättävän moni ratsu kielsi tai kierähti esteen ohi. Saimme kehotuksen pitää ohjat leveällä, ratsastaa istunnalla ja pohkeella ja antaa hevosille hyppyä varten täydellinen rauha. Vaikka Sirus-ratsuni hyppäsi kiltisti, sain nuhteita lörpistä pohkeistani. Ilman pohjetta ponnistuspaikasta tulisi huono. Reissun edetessä ja porukan kokemuksen karttuessä kieltämiset loppuivat lähes kokonaan.

Seuraavana päivänä ryhdyimme taas tositoimiin. Päivä oli sateinen ja olin ehtinyt ajatella maastotunnin peruuntuvan. Mutta ei, Sue-opettaja johdatti meidät reippaassa ravissa märän nurmikentän halki lämmittelyesteelle, matalalle laakealle porrastasanteelle, joka ravattiiin ees taas ylös ja alas. Koska se sujui hyvin, ravattiin puiden katveeseen ylämäkeen rakennetulle muurille. Ponnistimme letkana muurin yli ja tupsahdimme uudelle estealueelle. 
 
Siellä saimme valita ylitämmekö yksittäisen puunrunkopystyn (ehkä 50cm) vai sitä korkeampia puisia pystyjä. Tahti oli vapaa, pääasia oli liike ja toiminta. Hyppäsin pari kertaa puunrungon yli ja jäin ihastelemaan rohkelikkojen iloittelua, josta ei meinannut tulla loppua, kunnes Sue muistutti esteradan jatkuvan vielä piiiitkään. 
(Videon lopun huutelu johtuu siitä, että Sue koittaa houkutella yhden ratsastajan korkeammalle esteelle)

Nyt tunsin, että ”kuparinen oli rikki” ja aloin odotella uusia esteitä yhtä innokkaasti kuin taitava irlanninurheiluhevosratsuni Sirus. Sue johdatti meidät pikkuruiseen metsikköön, jonne oli rakennettu eri vaikeusasteisina yhdistelmä alamäkipysty-ojan ylitys. Hyppäsimme esteet letkassa. Sirus selvisi tehtävästä rutiininomaisesti, ja itsekin pärjäsin, vaikka hyppy alaspäin vaatisikin pystymmän asennon. Tosin moiseen takertuminen on kovin epäirlantilaista. Sue neuvoi alamäkitekniikaksi tarttumaan harjaan ja mutisemaan ”Holy Mary!”. Irlannissa ei juututa tekniikkaan, vaan harjoitus tekee mestarin.

Radan hauskin este oli kaksi eri kokoista ”rivitaloa”, joista luonnollisesti valitsin matalamman, noin 60senttisen. Sirus laukkasi talon yli leikiten, askeleetkin osuivat jetsulleen. Rivitalojen jälkeen saimme halutessamme hypätä metrin korkuisen ja puolisen metriä leveän puulaatikon yli seuraavalle niitylle, mutta yhtä huimapäätä lukuun ottamatta siirryimme niitylle tasamaata pitkin. 

Sade alkoi yltyä, ratsastajat kastua, Gopro samentua ja hevoset hyöriä malttamattomina esteitä odotellen. Olisi varmaan kannattanut odotella hyppyvuoroamme rennossa käynnissä laajalla ympyrällä, niin muutama kuumempi ratsu olisi malttanut paremmin. Hyppäsimme yhden matalahkon muurin ylä- ja alamäkeen ja siirryimme ravaamaan laakealle porrastasanteelle ja siitä alas. Meillä oli yleisöä: muutama vieressä laiduntava connemaravarsa ja irish cob katselivat touhuamme. Laidunhevosia liittyi seuraamme myös seuraavalla esteniityllä. Oli hauska tunne hypätä nuoren laidunhevosen laukatessa vieressä!
Olimme matkalla kotiinpäin ja hevoset imivät hyvin esteille.  Viimeisen muurin yli hypätessäni Sirius ampaisi sellaiseen laukkaan, etten todellakaan ohjannut meitä seuraavalle esteelle, vaan hermoja lepuuttavalle isolle ympyrälle, josta otimme uuden lähdön.
Seuraava päivän maastorata ratsastettiin kauniissa auringonpaisteessa, mikä sopi hyvin Suen hokemaan tunnelmaan: ”Enjoy and relax! This IS fun!”. Hyppäsimme taas muureja ylä- ja alamäkeen sekä lukuisia eri mallisia puisia leveähköjä pystyjä. Erityisesti pidin tallin suuntaan johtavasta, loivaan ylämäkeen rakennetusta kolmen pystyn sarjasta, jossa Siruksella oli hyvä imu ja jossa ylämäki helpotti hypystä laskeutumista.
Sen esteen olisin halunnut mennä uudestaan, mutta saimmekin tehtäväksi hypätä pystyn alamäkeen ja palata takaisin autonrenkaista muodostetun leveän pystyn yli. Sanomatta selvää, että valitsin matalimman, yhdestä rengaskerroksesta rakennetun esteen.  Lopuksi siirryimme ylittämään helpohkoa porrastasannetta, josta sai halutessaan – ja jotkut halusivatkin – hypätä myös vallihaudan yli ylös ja alas. 

Se juuri oli Adaressa hauskaa: kaikista tehtävistä löytyi monen tasoisia haasteita.
 
Tässä linkki kohteeseen.
Mukava liivi ja mukava hevonen!
Reissussa mukana Hipposport. ostin reissulle kevyen, vartalonmukaisen ja mukavan Comperdell Cross Protection –liivin. Käytin liiviä myös tasamaalla maastoillessa ja koska se on päällä mukava, saatan käyttää sitä myös kotona ratsastustunneilla, vaikkei hypättäisikään. Koska Irlannissa sataa paljon, ostin myös sateenpitävän ja hengittävän Euro-starin Nabila-takin. Näillä mennään vielä monta matkaa.



https://hipposport.fi/

https://www.horsexplore.com/ireland-adare