maanantai 13. elokuuta 2018

Ratsastuslomalla Gotlannissa, osa 1: Heppaleirielämää ja piipahdus Visbyseen (mukana video).



Olen sitä ikäluokkaa, jolle Gotlanti tuo ensimmäiseksi mieleen Peppi Pitkätossun ja täplikkään  hevosensa Pikku Ukon.  Ja että ”kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun”.  Niinpä en hämmästellyt gotlantilaisen ratsastusviikonloppuni suurpiirteisyyttä. 

Riitta reissaa, horsexplore, gotland, stall änggård
Kulttuurien kirjo: ruotsalainen western ranch, irish cob-quarter - sekoitus ja suomalaisturisti

Oikeastaan pidin siitä, etenkin kun siihen liittyivät ihanat hevoset, taitava opettaja, herkkuja notkuvat ruokapöydät ja merellinen Gotlannin maaseutu.  Oikeastaan kutsuisin ratsastusviikonloppua ratsastusleiriksi, sillä me leiriläiset elimme täyttä heppaelämää: hoidimme ja ruokimme ratsastamamme hevoset, haimme ne laitumelta ja veimme sinne päivän päätteeksi ja pidimme tallin puhtaana. 
Parisataavuotiaan farmin tavarat istuvat myös western-tunnelmaan

Hepat tulivat mielellään laitumelta päivän ratsastushommiin

Opettelimme lännenratsastusta ranchin isolla hiekkakentällä
Riitta reissasi tallihommiin

Leiriohjelma oli täysi, ratsastimme tunneilla ja maastolenkillä, majoituimme vaatimattomasti, söimme itsemme ähkyiksi herkkuja ja osallistuimme oheisohjelmaan lassokouluineen ja varusteoppitunteineen.  
Heidän ylitseen harpattiin saluunaan

Ranchin keittiö&buffa&ruokala = saluuna
Ratsastajat kuistilla kuulemassa päivän ohjelmaa
Oikeastaan kaikki alkoi jo Visbyssä, jonne laskeuduimme aamuseitsemän aikaan. Veimme laukut sataman säilytysbokseihin ja lähdimme tutustumaan runsaan 20.000 asukkaan kaupunkiin, joka uinui vielä aamu-unillaan. Visby vilisee viikinkien ja hanskakaupungin historiaa. Käyskentelin pätkän myötäillen 3,6 km pitkää vanhan kaupungin muuria, joka 27 torneineen on parhaiten säilynyt Pohjois-Euroopassa. Muuri rakennettiin pääosin 1200- ja 1300 –luvuilla suojaamaan kaupunkia tanskalaisilta, maalaisilta ja muilta, joita ei toivottu vauraaseen kaupunkiin. 
Kivestä rakennettu Visby tulvii kaunista historiaa
Muurien suojaama vanha kaupunki on nykyisin Unescon maailmanperintölistalla, joten kapeita nupukivisiä katuja kulkiessa voi ihailla vanhoja, jopa 1100-luvulta periytyviä rakennuksia, kirkkoja ja raunioita.
Tämä 1200-luvulla käyttöön vihitty Pyhän Marian kirkko on selvinnyt vuosisadasta toiseen vihulaisten tuhotöistä

Visby vilisee rakennushistorian eri aikakausia

Vanhan kaupungin ostoskadulla

Vanhan kaupungin reunamilla on näin hiljaista - etenkin aamukahdeksalta

Visby tunnetaan myös ruusuistaan, jotka rönsyilevät talojen edustalla ja kukoistavat kasvitieteellisessä puutarhassa. Jopa paikallisen jäätelöbaarin kymmenien makujen joukkoon mahtuu maku ”ruusu”.  Gotlanti on Ruotsin aurinkoisin paikka ja tänä kesänä ruusut hieman nuukahtelivatkin helteessä. Viikonloppumme päättyikin helteiden käynnistäneen ukkosen nostattamaan tulvaan, joka katkoi useita teitä.
Visbyn ruusuja

Visbyn satamassa tulvi - vettä toivottiin myös rutikuivasta kesästä kärsineellä ranchilla

Erityisen hieno oli Visbyn historiallinen museo, joka on vaikuttava ja tekee historiaa eläväksi. Rautakautisten ja viikinkiaikaisten ”kuvakivien” rinnalla museo esittelee paikallista elämää hautalöytöjen avulla ja havainnollistaa yksittäisten ihmisten elämää – ja kuolemaa. Muinaisten soturien joukkohautalöydöt olivat ehkä koskettavinta katsottavaa.
Kuvakivet ovat gotlantilainen erikoisuus, niitä kirjailtiin myös viikinkiaikoina

Taistelujen joukkohaudat kertovat julmista sodista


Pikkupoika seurasi jänistä, löysi jäniksenkolon ja sieltä viikinkiaarteen!
Ja sitten ratsastusleirille: kurvasimme bussilla Visbystä vajaan tunnin ajomatkan päähän Lisa Änggårdin Bed&breakfast- & ratsutilalle. Lisa muutti ranchille 21 vuotta sitten ihastuttuaan parisataa vuotta vanhaan maatilaan, jonka kunnosti kodiksi perheelleen ja kolmelle hevoselleen. Vielä tuolloin Lisa harrasti esteratsastusta, mutta vaihtoi lajia tutustuttuaan lännenratsastukseen ”koska se on niin tarkoituksenmukaista työskentelyä hevosen kanssa”. Toiminta kasvoi, Lisan tallilla astelee nyt 45 hevosta ja ratsastuskoulusta on tullut Ruotsin suurin lännenratsastuskoulu.
Lännenratsastaja-Lisalla on 45 hevosta, pari koiraa ja kissa

Lisan kissa
Lisan hevoset ovat herkkiä ja kuuliaisia. Rotuja on monia. Osa hevosista on lännenrotuisia quartereita ja painteja, osa jyhkeitä haflignereja ja ruotsalaisia ratsuponeja, gotlanninrusseja, newforestilaisia sekä sekoituksia, kuten se valtava irish cob-quater, jolla menin osan tunneista. 
Laitumen rauhaa

Irish cob-quarter -sekoitus on ehkä isoin hevonen, jolla olen mennyt - toistaiseksi
Lisa on toiselta ammatiltaan kokki, mikä näkyi ja tuntui. Buffet-pöytä notkui herkkuja kuin Hannu ja Kerttu –tarinassa. Onneksi noita puuttui. Salaatit ja lämpimät nauris-, parsa -, kaali- ja kesäkurpitsapaistokset oli tehty ajatuksella ja pöydässä oli aina useita liha-tai kalavaihtoehtoja. Uudet perunat oli ruotsalaiseen tyyliin muhevoitettu voisulassa ja kaiken kruunasivat maukkaat dipit. Jälkiruuaksi tarjoiltiin pieniä kakku- ja leivospaloja, ja iltapäivällä hörpittiin ”fika”, iltapäiväkahvit kakkupalan tai jäätelön ja mansikoiden kera. Noin 30 asteen helteessä oli juotava paljon, joten saluunan pöydällä oli aina marjamehuja ja minttu-, kurkku- tai sitruunavesiä.
Nyt ei ehdi puhua...

Parisataavuotinen maatila oli täynnä kauniita vanhoja käyttöesineitä ja ”etelässä” kun oltiin, kuistilla rönsyili satavuotias viiniköynnös.  Majoitusolot toivat mieleen riparileirin: WCt ja suihkut olivat yhteiskäytössä ja osa meistä majoittui päätalossa vaatimattomiin, mutta tarkoituksenmukaisin usean hengen huoneisiin, osa pieniin ”jalasmökkimäisiin” kerrossängyllisiin kabiineihin. Alkujärkytyksen jälkeen elämä pikkukopissa alkoi sujua ja kehittyi ”sellisyndroomaan”, sillä aloin mieltyä söpöön kopperooni.
Mitä majoitukseen tulee, vedin lyhimmän korren...

Gotlannin lipussa on paikallinen lammas - niitä kohdattiin myös maastossa
Ranchin päätalo, jossa mukavampia majoitustiloja
Lisa oli taitava kokki, hevosnainen ja opettaja, ja organisointitavoiltaan rento. Leiriläisten ohjeistus oli kevyttä, mutta pikkuhiljaa päivän rutiinit valkenivat kaikille: ensin syötiin aamupala, sitten haettiin hevoset, hoidettiin ne ratsastuskuntoon, ratsastettiin, hoidettiin ja ruokittiin hevoset, siivottiin talli, syötiin… ja iltapäivällä sama uudestaan.
Valmistaudumme tunnille tallin pihalla

Tallin kesäyön rauhaa

Opettelimme monia lännenratsastuslajeja sekä teoriassa että käytännössä. Ratsastimme trail-ratoja, pujottelimme tolppia pole bending-radalla, suoritimme horsemanshipin dressage-radan ja fiilistelimme western pleasure –askellajiluokassa. 
Lännenratsastuksen porttitehtävä: avaa naruportti, ratsasta portin läpi ja sulje naruportti. Yhdellä kädellä.
Lisa selittää puomilaatikkotehtävää

Siellä tehdään mm lävistyksiä ja spinejä
Iltapäivisin vaelsimme laiduntavien lampaiden ja lehmien ohitse varjoisiin metsiin ja sieltä meren rantaan kahlaamaan matalassa rantavedessä. Kerron tunneista ja maastosta lisää myöhemmässä päivityksessä.
Maaston metsätaival...
riitta reissaa, riitta kosonen, horsexplore
... josta avautuu merikävely
riitta reissaa, horsexplore

  
Yhtenä iltapäivänä Lisa esitteli meille eri lännenratsastusvarusteita. Pakkauduimme pieneen satulahuoneeseen kuulemaan eri lännenratsastuslajien satuloista, kapusimme ylös suitsi- ja satulahuopavarastoon, jossa opin muun muassa, että karjalajeissa suitset on tehty niin, että ne irtoavat tarvittaessa nopeasti hevosen päästä. Lopuksi siirryimme Lisan yksityiseen satulahuoneeseen, jossa säilytetään kisa-asuihin sävytettyjä satulahuopia, pinteleitä, suojia ja juhlavia hopealla koristeltuja kuolaimia. Huonetta komisti Gotlannin malliseksi leikattu valtava työpöytä.
Suitset ja satulat haettiin tallivintiltä

Pidin erityisesti laidunvierailuista. Haimme hevoset laitumelta aamuisin ja veimme ne sinne iltaisin. Oli mukava hakea heppoja, jotka kerääntyivät aamuisin valmiiksi portin lähettyville odottamaan ratsastajia. Osa tosin haetutti itsensä laitumen perältä, mutta kukaan ei kätkeytynyt laitumen takametsään. Yksi pinto tökkäisi ystävällisesti epätietoista ratsastajaa ”kaikista näistä kirjavista hevosista minä olen se, jota etsit”.  Kilttien hevosten jäljiltä siivosi mielikseen myös tallia.
Laitumen mukavia heppahetkiä


Opettelimme myös lassoamista. Pyöritimme ilmassa niin suurta lassolenkkiä, että ammattilainen olisi varmaan saalistanut sillä mammutin, mutta minä osuin täpärästi pienen puisen ”vasikan” selkään. Harjoitus varmaan tekisi mestarin sinäkin lajissa.
Lassotunnilla...
... oli tunnelmaa

Ensi kerralla leirikokemusta voisi rikastaa tutustumalla Gotlantiin laajemmin, esimerkiksi syventymällä museoon, hurauttamalla ihmettelemään rannikon kalkkikivitolppia, laskeutumalla tippukiviluolaan, vierailemalla Peppi Pitkätossun Huvikummussa (kyllä, nostalgiasyistä), ja ennen kaikkea tähyilemällä Gotlannin kuuluja villihevosia, gotlanninponeja, joiden 80-päinen villilauma pyydystetään viidesti vuodessa varsojen tarkastusta varten. Niitä on kuulemma tosi vaikea löytää… 
Visby kohoaa kauniisti merestä


Matkalla mukana:  WesternSpiritin matkalaukkuun pakattava stetson (kokeilin: oikenee kapsäkkiin ruttaamisen jälkeen) sekä ratsastusnilkkurit, ratsastusfarkut ja –paita
Tässä linkki ranchille.
Riitta reissaa, Riitta Kosonen, Western Spirit, Horsexplore

https://westernspirit.fi/

https://www.horsexplore.com/

maanantai 30. heinäkuuta 2018

Gaucho-karjapaimenen arkipäivä Argentiinassa



Toteutin jokunen vuosi sitten cowgirl- haaveeni ja vietin viikon Argentiinassa Corrientesin alueella  working ranch –lomalla tutustuen karjapaimenten –eli gauchojen – arkeen ja ”auttaen” päivän töissä.
Gauchot matkalla pampalle karjahommiin
Gauchot työskentelevät pitkää päivää. Kömpiessäni aamuyhdeksän aikaan terassille aamukahville, olivat gauchot ahkeroineet jo monta tuntia karjaa hoitaen ja tilan infraa kohentaen. Tilan 1200 lehmässä ja kymmenissä hevosissa riittikin hoidettavaa.
Karjahevoset satuloidaan pihalla
Heinikkoon on syntynyt varsa, jota täytyy hoivata

Karja vaeltaa pampalla vapaana
Karjatilalla syntyy vuosittain parikymmentä varsaa. Ne laiduntavat pampalla vapaina emonsa kanssa kolmekuisiksi saakka. Sitten tamma ja varsa haetaan pihaton työskentelyaitaukseen, jossa varsaa aletaan totuttaa ihmisiin. Katselin, kun gauchot lassosivat koulutukseen kaksi kolmikuista varsaa. Varsat riehuivat ensin lassoissa kuin taimenet ongessa, mutta luovuttivat pian lassojen kiristettyä liikkumavaran minimiin.
Varsa ja emo tunnistavat kyllä toisensa
Rauhoittunut varsa totutettiin kosketukseen ensin hiljaisen vesisuihkun avulla. Kun varsan molemmat kyljet, pää ja jalat olivat tottuneet suihkuun, alkoi varovainen koskettelu. Kevyttä kosketusta tiivistettiin pikku hiljaa silitykseksi, rapsutteluksi ja taputteluksi. Varsat kimpaantuivat välillä sinkoamaan kinttujaan eri suuntiin, mutta totuttamista jatkettiin, kunnes varsa hyväksyi ihmisen käden. Tammat seurasivat tapahtumaa varsan lähettyvillä  liikehtien ja hirnuen.
Rituaalin jälkeen varsat vapautettiin ja ne ravasivat emonsa luo ihmettelemään tapahtunutta. Kosketuskoulutusta toistetaan usein. Vähitellen varsojen vastustelu vähenee ja ne alkavat luottamaan ihmiseen. 
Turistikarjatytön huomio: laiduntavia hevosia oli järkyttävän vaikeaa paimentaa
Viikon reissuun mahtui myös karjanhoitoa maasta käsin. Yhtenä aamuna meidät haettiin pihattoon, jonne olimme edellisenä päivänä ajaneet kaksisataa lehmää (linkki edelliseen juttuun). Alkoi punkkikylvetys. Lehmät usutettiin ensin kapeaan lautakäytävään, jossa ne lukittiin kaulastaan puisella lautakehikolla, jotta gauchot pääsivät tutkimaan niiden iän hampaista. Nuoret lehmät jatkoivat lautakäytävää eteenpäin ja molskahtivat punkinestoainetta sisältävään kylpyyn. Kahdensadan lehmän käsittely vei koko päivän.

Karja on saatu punkkikylpykarsinaan

Punkkikylpykäytävä johtaa "rokoteveteen"

Ikä tarkistetaan hampaista
Lehmä lukitaan paikoilleen tarkastuksen ajaksi
Minäkin sain kokeilla
Aikataulua pitkitti myös odottamaton perhetapahtuma, kun mylvivän lehmälauman keskeltä löytyi yhtäkkiä vastasyntynyt vasikka. Emo oli helppo tunnistaa, mutta sepä ei halunnutkaan vasikkaansa. Apuun riensivät sekä gauchot että muut lehmät.

Lehmät nuuhkivat ja nuolivat maassa makaavaa vasikkaa ja tuuppivat sitä pehmeästi emoa kohti heti kun vasikka kykeni seisomaan jaloillaan. Vasikka hamusi emokseen ketä tahansa, jopa vaivautunutta sonnia. Lopulta gauchot pyydystivät emon lauta-aitaukseen ja opettivat vasikan utareille. Iltaan mennessä lehmästä ja vasikasta oli tullut pari.
Pihattoon syntyi vasikka...
...josta pidetään heti hyvää huolta

Emokin löytyi
Karjaa syntyy ja kuolee pampalla
Gaucho-kulttuuri on rikasta Corrientesin maakunnassa, jossa meidänkin karjatilamme sijaitsi. Gauchomme olivat ylpeitä taustastaan ja ammatistaan. Kaikkien työasuna oli tyypillinen leveälierinen hattu, raidalliset kankaiset chapsit, nahkaessu ja – kumma kyllä – ohuet sirot kangaskengät. Ilmeisesti gauchot eivät jätä vahingossa varpaitaan hevosen kavion alle. Kangaskengissä törröttävät lännenratsastukselle tyypilliset pyörivät kannukset.
Pieni huilitauko

Ja uusi vasikka lassoon
Myös hevoset varustellaan perinteiseen tyyliin. Nahkaisten satuloiden alla on kasa satulahuopia ja päällä pehmusteena lampaankarva tai vastaava. Gauchot muotoilevat pehmusteet tiiviisti omaa istuntaansa tukeviksi. Meidän pehmusteemme tehtävä oli lähinnä varjella istuinluita väsähtämästä. Suitset ovat usein turparemmittömät. Toistakymmentä metriä pitkä lasso lepää rullalla satulaan kiinnitettynä. 
Turistigauchon pehmuste
Karjatilamme gauchojen käyttämät hevoset olivat sekoituksia, joissa on mukana alueen alkuperäistä criollo-rotua ja englannin täysverihevosta. Criollot periytyvät espanjalaisten valloittajien 500 vuotta sitten Argentiinaan tuomista hevosista, jotka levisivät vähitellen koko maahan. Criollot ovat pienehköjä, ketteriä ja kestäviä, luonteeltaan taipuisia, älykkäitä ja järkeviä. Siis kerrassaan täydellisiä nopeita tilanteita vilisevään karjanajoon. 
Karjahevosen varustusta
Hevosia ratsastettiin argentiinalaisittain yhdellä kädellä. Laukka nostettiin heilahtamalla nopeasti etukenoon ja heilauttamalla vapaata kättä ilmassa. Osa gauchoista rytmitti laukkaa vapaalla käsivarrellaan kyynärpää koukussa. Suomalaisen ratsastuskoulun kasvatin näkökulmasta ratsastustyyli oli siis huomattavan vapaa: tehokkuus ratkaisi.

Hevosemme olivat erittäin nöyriä ja tottelevaisia, mutta selvästi tottuneita kannuksiin ja raipan virkaa toimittavan nahkapalan läimäytyksiin. Hevoset pysyivät hyvin käsissä vauhdikkaissakin tilanteissa ja niitä saattoi rentoutuneesti ratsastaa myös pitkin ohjin. Ohjat lyhennettiin lähinnä karjanajon nopeissa tilanteissa. Jo pelkkä ohjien lyhentäminen herkisti hevoset kuulolle.
Gaucho puuvillaisessa työasussaan

Karjan erottelua
Gauchojen istunta vaihteli miehestä toiseen. Kaikki istuivat kuitenkin kuin liimattuina satulaan, vaikka ylävartalon asento ja ryhdikkyys vaihtelivatkin melkoisesti.  Istuntaan muokattiin myös maaston mukaan.  Teillä, poluilla ja tasaisilla pelloilla nousimme välillä kevyeen istuntaan laukkaa vauhdittaaksemme, mutta korkeiden heinämättäiden seassa laukkasimme takanojassa, jolloin hevosten etuosa keveni loikkimaan mättäiden yli.
Matkalla karjanajoon

Edessä työmaa...
Argentiinan karjatalousalueilla on värikkäitä gaucho-kulttuurin keskittymiä, joissa järjestetään vuosittain vauhdikkaita tapahtumia gaucho-näytöksineen, kilpailuineen ja myyjäisineen. Lisäksi kauniita gaucho-vaatteita ja –tarvikkeita myydään liikkeissä ympäri Argentiinaa. Eri puolilla maata on myös ryhdytty valjastamaan karjatiloja matkailukäyttöön. Argentiinasta löytyykin nykyisin useita working ranch- tyyppisiä maatilamatkailukohteita.
Gauchojen työglamouria ja ergonomiaa

Turistigauchottaren välipala
Gauchot ovat luovineet Argentiinan historiassa näkyvinä vaikuttajina, yleensä valtaapitäviä uhmaten. Alun perin gauchot elivät vapaina paimentolaisina puolivilliä karjaa paimentaen. 1800-luvulla vapaus päättyi, kun maata alettiin jakaa suuriksi creoli-aristokraattien hallitsemiksi karjatiloiksi. 
Gaucho-apuri-gaucho
Gauchot nousivat vuosisatojen saatossa verisiin kapinoihin eri puolilla Argentiinaa. Heidän joukostaan kasvoi useita kansallisia legendoja, vaikkeivät gauchot ylläkään kahden muun argentiinalaislegendan, ”Evita” Eva Peronin ja Ernesto ”Che Guevaran” maailmanmaineeseen. 
Legendaarisimmat gauchot ovat kuitenkin nousseet kansallisen identiteetin rakentajiksi, kansalliseepoksen sankareiksi ja jopa pyhimyksiksi. 
Tässä linkki argentiinalaiseen working ranch -kohteeseen.
Ja tässä linkki edelliseen postaukseeni Argentiinan ranch-lomasta. 

Kiinnostaako lännenratsastus? Tässä ja tässä linkki lännenratastuskohteeseen Unkarissa.
 
Matkalla päivän töihin