keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Olipa hyvä Horse Show! Konkarit Håkan Wahlman ja Reija Liusvaara muistelevat



Traditionaalinen HIHS järjestettiin nyt jo 33. kerran. Saimme taas nauttia huikeasta kisasta ja vimpan päälle hiotuista järjestelyistä. Se, että kaikki sujui kuin rasvattu, perustuu vuosikymmenien aikana kantapään kautta hankittuun kokemukseen
HIHS 2017 (kuva: Anu Leppänen)
Haastattelin muutama vuosi sitten (silloiseen Hevoset ja Ratsastus –lehteen) kahta HIHS-konkaria: kuulutuksista vastaavaa Håkan Wahlmania ja vapaaehtoisia avustajia koordinoivaa Reija Liusvaaraa, jotka ovat olleet tuotantotiimissä alusta saakka.  Muistelin Horse Show.ssa kaksikon kertomuksia vuosien varrelta:  
Reija Liusvaara, olympiavoittaja Pierre Durandin ja lehdistöpäällikkö Maija Koski  (kuva Helsinki Horse Shown arkisto)

Håkan Wahlman (oik) on ollut mukana HIHS-historian alusta saakka (kuva Helsinki Horse Show:n arkisto)
Håckuksen ”jjjjjjjaaa hyvät naiseeet ja herraaaat…” – kuulutukset ovat osa HIHS-legendaa. Tosiasiassa Håckus kertoi päätyneensä hommaan sattumalta.
-Olin aluksi mukana esteidenrakentajana. Yhtenä vuonna Gordin iski minulle mikin käteen, enkä ole siitä sen koommin irti päästänyt.

 

Messukeskus, Areena vai Jäähalli?

HIHS:n paikka on vaihtunut vuosien saatossa muutamaan otteeseen. HIHS:n taustalla ovat Helsingissä järjestetyt Ruskeasuon kisat. Haluttiin kuitenkin enemmän, jotain sellaista kuin Göteborgissa on, joten  Tom Gordin ja Patrick Lagus alkoivat rakentaa HIHS-konseptia ja perustivat organisoijaksi Scanhorse Oy:n vuonna 1983. Tapahtumaa suunniteltiin ulkoilmaan Kaivopuistoon tai Munkkiniemeen, mutta ensimmäinen HIHS järjestettiin vuonna 1985 Messukeskuksessa.  Kaksitoista vuotta myöhemmin show siirtyi Hartwall Areenalle ja neljä vuotta sitten Jäähalliin.

Sijaintipaikoilla on puolensa. Hartwall Areenan etuna oli paikoitus, mutta Jäähallissa (kuten Messuhallissa) katsojat voivat seurata myös kilpailijoiden verryttelyä. Jotkut katsojat jättävät kisat vähemmälle ja keskittyvät imemään oppia verkka-alueelta.
Jäähallilla pääsee seuraamaan ratsukoiden verryttelyä

 

FEI World Cup ja Amateur Tour

FEI World Cup:n osakilpailu tekee HIHS:sta Suomen arvokkaimman hevos-show:n.  World Cupin talous-ja aikataulukriteerit ohjaavat shown suunnittelua, joten tapahtuma on kasvanut kolmesta päivästä viiteen niin, että WC-luokat kisataan tiivistetysti. HIHS:n Amateur Tour palvelee myös suomalaisen esteratsastuksen tulevaisuutta, kun nuoret pääsevät kisaamaan samalle areenalle maailmanhuippujen kanssa. 
Vilma Kuoppamäki ja Pullukka leiskauttavat yli esteen Amateur Tourissa (Kuva Roosa Roth)

 

Katsomo täyttyy vähitellen

Tänä vuonna HIHS:a seurasi järjestäjien ilmoituksen mukaan noin 50.000 katsojaa. World Cup täytti katsomot piippuhyllyä myöten, mutta arkipäivän aamunäytöksissä katsomoissa on runsaasti tilaa. Tuolloin on tilausta huumorille. Håckus kertoi tapauksen Areenan ajalta:
-Kerran aloitettiin ylimääräinen luokka aamulla kello seitsemän. Katsomossa istui oikeastaan vaan tuomariston puheenjohtajan vaimo. Pyysimme häntä vitsin vuoksi siirtymään yhtä penkkiä vasemmalle.

Ohjelmaa on kehitetty vuosien varrella niin, että yleisö saa enemmän irti ratsastajista. Vaikka show toimii sekuntiaikataululla, napataan urheilijoilta yleisön iloksi pikakommentteja eri tilanteissa: kisan päätteeksi, verryttelysessiossa ja erilaisilla klinikoilla.
Katja Stähl haastattelee kisaajia verryttelynäytöksessä

 

Sympaattisia kansainvälisiä huippuja

HIHS houkuttelee vuodesta toiseen huippuosaajia. Kansainväliset huippuratsastajat löysivät HIHS:n nopeasti ja ensimmäisiin kisoihin saatiin maailman kärkeä, kuten Hugo Simon, David Broom ja Harvey Smith.  Ratsastajiin panostettiin kunnolla ja kisat saivat ”Friendly Helsinki”- maineen. Juuri ratsastajat lobbasivat HIHS:lle world cup –statusta, joka saatiinkin heti seuraavana vuonna. Vuonna 1998 HIHS:ssa nähtiin WC-finaali.
Hugo Simon (kuva Helsinki Horse Show:n arkisto)


Rodrigo Pessoa (kuva: Helsinki Horse Show:n arkisto)
Järjestelyissä on panostettu alusta saakka laatuun. Kentän pohjaa ja esteratoja ovat suunnitelleet  kansainväliset huiput, kuten Hermann Dureck ja Olaf Petersen. Tämänkin vuoden ratamestarilla, brasilialaisella Guilherme Jorgella on kokemusta olympiaratojen rakentamisesta.
Hevosten hyvinvointi on tärkeintä. Eläinlääkäri Terttu Katila valmistautuu vet checkiin

”Friendly Helsinki” –fiilis tarttuu. Reija kertoi:
-Kansainväliset huiput ovat olleet sympaattisia ja karismaattisia. Heidän kanssaan on niin kiva asioida, että annamme helle joskus työparini Jepa Idmanin kanssa ruokalaliput vain päiväksi kerrallaan, jotta ”huomenna taas tavataan”.

Tänä vuonna ratsastajat kiittivät ”Friendly Helsinkiä” erityisen kauniisti kunnioittamalla 100-vuotiasta Suomea ja 110-vuotiasta suomenhevosta ratsastamalla lauantai-illan näytöksessä suokeilla legendojen esteratsastuskisan.
Henrik von Eckermann, Peder Fredricson ja Francois Mathy Jr suomenhevosten estekisassa

 

Maailmantalouden ja politiikan heijastuksia

HIHS on kokenut kaikenlaista kylmästä sodasta kansantalouden kriiseihin.  1990-luvun lama koetteli kannattavuutta ja Scanhorse otti liiketoimintaan mukaan hollantilaisen partnerin. Maailmantalouden heilahtelut näkyvät myös sponsorimuutoksissa. Historiaan ovat jääneet esimerkiksi SKOP ja Glitnir. Vuonna 2004 hankittiin ensimmäinen title sponsor, FIM. Sittemmin mukana ovat olleet United Bankers ja Porche.  
Pääsponsorina Land Rover
Kylmän sodan loppupuolella, rautaesiripun murenemisen aikoihin päänvaivaa aiheutti Neuvostoliitto lähettämällä nootin, koska kisoissa käytettiin Liettuan lippua Neuvostoliiton lipun sijaan.  

Myös kotimaisissa asenteissa on ollut muokkaamista. 1980-luvulla ratsastuksella oli vahva elitistinen maine, joten mediaa oli käsiteltävä taiten. Välillä kierrettiin toimittajien kanssa opetusmielessä maailman world cup- kisoja.
Håckus muisteli:
-Aluksi oltiin varovaisia eikä juuri hehkutettu esimerkiksi rahapalkintojen suuruutta.
Media kuitenkin innostui kisoista nopeasti. Lehdistön ja Ylen lisäksi mukaan tulivat Suomen ensimmäiset kaupalliset radioasemat. Tänä vuonna kisoja seurattiin myös Haven Live- lähetyksinä.
Ladies Night on HIHS:n uusi kohtauspaikka

 

Nopeita ratkaisuja

Show’ta pyörittävät sadat vapaaehtoiset, jotka huolehtivat muun muassa ratojen rakentamisesta, kukka-asetelmista, tallista ja verkasta, mukulaboxista, ruokailuista ja turvallisuudesta, lääkäri- ja eläinlääkäritoiminnoista, VIP-vieraista, kisakansliasta, stewardeista ja tuomaristosta, infosta, mediasta ja turvallisuudesta. Reija vastaa koko paketin toimivuudesta.
Reija kertoi:
-Ongelmat on ratkaistava nopeasti. Ensimmäisenä HIHS-vuonna takkuili vapaaehtoisten ruokailu. Juoksimme illalla asematunneliin kauppaan ja väänsimme 250 eväsleipää.
Toimihenilöitä Messukeskuksessa (kuva Helsinki Horse Show:n arkisto)

Vapaaehtoiset tehokkaina kisa-areenalla
 Reija kertoi vapaaehtoisten uuden ”univormun” olevan aina odotettu yllätys:
- Yhteisen asun valinta on haastavaa, koska sen on toimittava kylmällä tallialueella ja kuumassa kyökissä. Lisäksi asun pitäisi näyttää hyvältä monenkokoisilla ihmisillä. 

Toisinaan HIHS-ilme innostaa myös vääräleukoja. Reija kertoi:
-Erään vuoden valkoraitainen paita kirvoitti sloganin ”vangit areenalla”. 
Toimihenkilöiden kisalook (kuva Helsinki Horse Show:n arkisto)

Seremoniamestari-Håckuksen HIHS on sujunut usein juoksujalkaa juontotehtävistä palkintojenjakoon ja haastatteluihin. Omat reaktiot on pitänyt usein ”vetää stetsonista”.
- Huimapäiset esteratsastajat saattavat pelätä harmitonta haastattelua esiintymislavalla ja heitä täytyy houkutella vastaamaan. Toisilta taas on vaikea repiä mikki pois.

-Kerran korkeushyppykisassa viimeiset kaksi ratsastajaa vetäytyivät areenalta hengähtämään ennen loppukisaa. Tehtäväni oli viihdyttää yleisöä finaalia odotellessa. Ratsastajat päättivät kuitenkin jättää kisan siihen hevosten hyvinvoinnin vuoksi. Se viesti ei kiirinyt minulle, joten ”vedin stetsonista” tarinaa toistakymmentä minuuttia, kunnes tilanne valkeni. 
Suomi 100-juhlavuonna kunnioitettiin myös 110-vuotiasta suomenhevosta
Toimitsijoiden välille kehittyy vuosien saatossa sisäpiirivitsejä. Joskus ne osuvat omaan nilkkaan. Håckus muisteli:
-Meillä on tulospalvelusta vastaavan Matti Karkkolaisen kanssa tapana säikytellä toisiamme varottamalla, että mikki on päällä, vaikkei se ole. Varoitus koki inflaation, eikä Matti kerran uskonut varoitustani, vaan jatkoi työpuheluaan Jenkkeihin, mikki auki. 

Kisoissa on vauhtia ja isoissa eläimissä energiaa. Joskus on reagoitava nopeasti terveytensä pitimiksi. Håckus on pelastautunut sukeltamalla kanveesiin, kun valjakkokisan voittaja ei saanutkaan hevosia pysähtymään maaliin.

 

 Irrottelua ja herkkiä hetkiä

Vuosikymmeniin mahtuu kohokohtia, kuten Karl Fazerin Tarzan-esitys ja 180cm korkean pystyn ylitys ilman satulaa ja suitsia. Brittijoukkueen unkarilaisjäsen Joe Turi ylitti esteitä hevosen päällä seisten, ja australialaisen Kevin Baconin hevonen nosti isännälleen maasta ämpäreitä ja hattuja. On myös rikottu kulttuurien raja-aitoja, kuten Kyran ja Matadorin kür Eicca Toppisen sellosäestyksellä ja oopperalaulaja-kouluratsastaja Riikka Hakolan esitys.
Kyra (kuva Helsinki Horse Show:n arkisto)

Karl Fazerin Tarzan-show (kuva: Helsinki Horse Show:n arkisto)

Vuosiin mahtuu myös herkkiä hetkiä. Christoffer Wegeliuksen legendaarinen Monday Morning ja Hugo Simonin Answer hyvästelivät kisa-areenat Helsingissä. Reija Liusvaaralle luovutettiin keskellä areenaa katsojien ja kilpailijoiden läsnäollessa SRL:n kultainen ansiomerkki ja hänet kannettiin areenalta kultatuolissa.
Monday Morning, Tutu Sohlberg ja Christoffer Wegelius (kuva Horse Show:n arkisto)
Puitteet ja sponsorit vaihtelevat, mutta yksi pysyy. HIHS-konkarit tuovat joka vuosi kotiyleisön eteen ratsastajia maailman huipulta. Samalla HIHS luo omille ratsastajillemme mahdollisuuden kisata kovan luokan tapahtumassa. HIHS linkittää Pohjolan perukan ratsastuksen kansainväliseen ytimeen. 
Juttu perustuu Håkan Wahlmanin ja Reija Liusvaaran haastatteluun sekä  BCM/Scanhorsen julkaisemaan ”20 years of Helsinki International Horse Show ”-kirjaan.  

tiistai 17. lokakuuta 2017

Ratsastusmatkailijan Mongolia (osa 1)



Minulta kysytään usein, mikä ratsastusmatka on ollut paras. Pähkäilen vastausta pitkään, sillä vaellus-, dressage-, este-, working ranch- ja working equitation –reissuja on  mahdoton vertailla keskenään. Yksi ratsastusmatka on kuitenkin muistojen aatelia: Mongolia. Ehkä siksi, että se oli elämäni ensimmäisratsastusreissuja ulkomaille. Tai siksi, että Mongolian reissu oli myös aikamatka tuhat vuotta taaksepäin Chingis Khanin aikakauteen. Mongolien elämä lampaiden, villihevoslaumojen ja jurttien täplittämillä aroilla ei juuri ole muuttunut khanien ajoista.
Mongolia, Riitta reissaa,  Tuul-joku, mongolianhevonen
Mongolianratsuni Tuul-joen varrella. Taustalla jurttakylä
Mongolia - jurttamaa

Reissasin Mongoliassa elokuussa 2009 pari viikkoa ja vaelsin kolmisensataa kilometriä nomadina Mongolian vuorilla ja aroilla ratsastaen.  Elin luonnossa täydellisessä tietokatveessa, sillä kännykät eivät toimineet päiväkausiin. Oli upeaa tutustua alkuhevosrotuun, mongolianhevoseen, joka topakasti kiiipeili vuoren rinnettä ja paineli kiitolaukkaa pitkin aroa murmelinkoloja väistellen. 
Tähän tapaan kirjoitin tuolloin Hevoset ja Ratsastus –lehteen reissuni jälkeen:
Mongolia, jurtta,Khan Khenti, riitta reissaa
Jurtan katto avataan aamulla uuteen päivään
”Mustalla taivaalla on tähtiä enemmän kuin sinne mahtuu. Makaan hereillä teltassani, kuuntelen kylmästä kalisevia hampaitani, lähistöllä hiippailevaa sutta ja telttojemme ympärillä parveilevaa vierasta hevoslaumaa.  Olen ratsastusreissulla, ottamassa niin sanotusti perstuntumaa hitaasti kehittyvään talouteen, sosialismin romahduksen jälkeiseen Mongoliaan.

Tällä kertaa tutustun lähinnä aroihin, vuoriin, soihin ja Tuul-joen varteen. Siis Ulan Baatarin pohjoispuolella sijaitsevan Khan Khentiin alueen maa-ja karjatalouteen, eli nomadien elämään. Kansantaloudellisesti sen arvo ei päätä huimaa. Kullan ja kuparin tuotanto kaunistaa talouslukuja huomattavasti tehokkaammin. Mutta koska yli puolet Mongolian 3,5 miljoonasta asukkaasta asuu vähintään osan vuodesta jurtissa enemmän tai vähemmän eläinlauman keskellä, uskon saavan melko realistisen kuvan mongolialaisten arjessa selviytymisestä.
Mongolia, ratsastusmatka, riitta reissaa, jurtta
Jurttakylä, jossa majoituimme kaksi yötä
Selviytymistaitoja tarvitaankin. Nyt on vasta elokuu ja kuura koristaa maata joka aamu teltasta ulos kömpiessäni. Mongolian talvi onkin pitkä ja kylmä. Pakkanen putoaa – 40 asteeseen ja pysyy siellä. Perheet syövät lämpimikseen lihaa jurtissaan ja eläimet ovat lujilla. Muutama vuosi sitten pakkanen niitti yli miljoona talouseläintä ja hallituksen oli kehitettävä kotitalouksille avustusohjelmia kriisin voittamiseksi.

Mongoliassa ei kannata vierailla keväällä, jolloin talven tuhot ovat juuri paljastuneet. Vehreän kesän jälkeinen elokuu on parasta aikaa. Meidänkin hevosmiehemme olivat hilpeällä tuulella. Ja hevoset kuulemma hyvässä lihassa, vaikka kovin pieniltä ne eurooppalaiseen silmään näyttivät.
ratsastusmatka, Mongolia, mongolianhevonen
Hevoset on valittu vaellukselle. Vapaana elävää laumaa etsittin aroilta puoli päivää ennen reissun alkua.
Mongolia, ratsastusmatka, Riitta reissaa,
Arolta haettu hevoslauma tuotiin pyöröaitaukseen erottelua varten
Lämpöenergiaa tuottaa talvisin myös mongolialainen painiharrastus. Vuosittain järjestetään maanlaajuinen Naadam-festivaali, jossa mitellään voimia ratsastuksessa, painissa ja jousiammunnassa. Japanin parhaat sumopainijat ovat kuulemma mongoleja. Meidänkin hevosmiehemme pistivät välillä painiksi jurtan pihalla. 

Mongolialaisen tarinan mukaan yläosaton painiasu syntyi pakosta, kun eräs riski nainen oli painikisoissa onnistunut naamioitumaan mieheksi ja mäiskinyt tantereeseen kaikki miehet. Liian noloa.
jurtta, Mongolia
Jurtan kokoamispuuhissa

Keittiöjurtta alkaa hahmottua
Shamaaneja kaupungissa

Mongolia on maailman harvimmin asuttuja maita. Väentiheys on 1,7 asukasta/neliökilometri (Suomessa 17,6 as/neliökm).  Ilman 1900-lukua värittäneitä sosialismin vuosia mongolialaisia olisi vielä huomattavasti vähemmän. Tuolloin käynnistettiin syntyvyyden kohotuskampanja, jonka tuloksena väkiluku räjähti muutamassa vuosikymmenessä muutamasta sadastatuhannesta lähes nykykokoonsa. Lisäksi mongoleja asuu miljoonia Kiinassa ja Venäjällä.

Sosialismin perimä näkyy Mongoliassa muutenkin, etenkin pääkaupungissa Ulan Baatarissa, joka on ehkä maailman rumin kaupunki. Sosialismin aikaiset kivitalot on siroteltu pitkin siksak-asemaavaa. Niiden väliin ja tiiviisti kaupungin kylkeen on pystytetty jurttia. Ilman sosialismia ulanbatorilaiset asuisivat varmaan jurtissa.

Ulan Baatar, Mongolia
Aavaan aroon tottuneille mongoleille autotie on ahdas...
Kaupungissa aistii erilaiset ideologiat. Romahtaneen sosialismin perimän, renessanssia elävän buddhalaisuuden sekä shamanismin. Veikkaan, että shamanismi voittaa, sillä kukaan ei halua enää puhua venäjää ja buddhan temppeli on täynnä taskuvarkaita. Sen sijaan shamaanin huutelu pitää lähikortteleiden asukkaita öisin hereillä, hevosmiehet heittävät leivänmuruja vuorten hengille, ja karjansuojat, lähteet ja muut tärkeät paikat suojataan sinisin nauhoin.
Ulan Baatar, Mongolia
Temppeli kohoaa Ulan Baatarin silhuetissa
Eläimää arolla

Entä se karjatalous? Mongolia on onnellisten hevosten, lehmien, vuohien ja lampaiden maa. Kaikki vaeltavat vapaina nomadien ”näppituntumassa” ja luovuttavat antinsa ihmisen käyttöön. Hevoset eivät lopu kesken. Hevostiheys on noin 19 hevosta henkeä kohti. Hevoset toimivat ratsuina, paimentavat sekä antavat lihaa ja maitoa.
mongolianhevonen, ratsastusmatka
Pienet ja sitkeät mongolianhevoset valmiina vaellukselle

ratsastusmatka, mongolianhevonen, Mongolia
Ratsut tauolla

Mongolianhevonen, ratsastusmatka, Mongolia
Käytimme vanhoja Venäjän armeijan satuloita
Koko nomadiperhe osallistuu perheen elannon hankkimiseen. Lammaspaimenet ovat söpöäkin söpömpiä lapsia, joiden ratsastustaito paljastaa heidän syntyneen satulaan. Oma ”vaellussaavutukseni” kalpenee  elämäntaparatsukon rinnalla.

Hevoslaumoja kohdattiin tuon tuostakin. Yhtenä yönä viitisenkymmentä hevosta päätti ruokailla telttojemme ympärillä ja otti yhteen omien ratsujemme kanssa. Meidän tappiomme oli yhden hevosen jalan venähdys. Vieraista en tiedä. 

Toisena päivänä valtava hevoslauma laukkasi jatkuvana nauhana telttojemme vierestä. Ukkosenjylinää jaloissa.
Satojen villihevosten lauma jylisi telttojemme vieritse
Päivittäisillä ratsastusretkillä opimme kohtaamaan orin tammalaumoineen: kohti vaan määrätietoisessa ravissa ja tarvittaessa käsi koholla. Orille pitää näyttää kaapin paikka.

Myös vuohet ja lampaat määkivät välillä luoksemme satapäisinä laumoina. Myös jakkihärkiä täytyy mainostaa. Sillä aikaa, kun me riehuimme pitkin aroja, jakit vetivät kärrypolkua pitkin jurtan, teltat, matkalaukut sekä ruuat ja juomat varmoin askelin etenevänä karavaanina seuraavaan leiripaikkaan. Jakit ovat hiljaisia ja ystävällisiä. Mukana oli myös jakin ja lehmän risteytys, joka tuli välillä luoksemme hakemaan rapsutuksia.
Välillä vaunuja veti tällainen jakki&lehmä-risteytys

Upeakarvainen jakkihärkä
Ihmisen ja eläimen symbioosi on vahva ja tarpeellinen. Jakin outo äännähdys herätti hevosmiehet nopeasti susijahtiin. Susi livahti mutta läheltä löytyi raadeltu lammas.  

Chingis Khanin mahtava Mongolia

Mongolialaiset ovat ylpeitä historiastaan. Chingis Khan – lentokentällä vieraita tervehtii rivi mahtavien Khanien muotokuvia. Chingis Khan on antanut nimensä ja brandinsä koko joukolle tuotteita oluesta lähtien.
Ulan Baatar, Mongolia, ratsastusmatka
Ulan Baatarin hallintorakennukset kunnioittavat mongolisoturien ja khanien historiaa
Viitisenkymmentä kilometriä Ulan Baatarin ulkopuolelle on noussut metallinen Chingis Khan ratsastajapatsas, maailman korkein ratsastajapatsas, jonka sisään ”hevosen harjaan” voi nousta hissillä maisemia ihailemaan. Patsaan ympärille nousee lähivuosina kokonainen matkailukohde Mongolian suurvallan  800-vuotisjuhlan kunniaksi. Myös temppelin Buddha on maailman korkein omassa lajissaan. Lajia en muista. 

Khaneja kelpaa muistella:  Mongolit hallitsivat keskiajalla ihmiskunnan historian suurinta valtakuntaa, jonka alaisuudessa oli arviolta lähes puolet maailman väestöstä ja jolla on ollut merenrantaa kolmella suurimmalla valtamerellä. Mongolien sotataito - ratsastustaito, jousiaseiden käyttö, vakoilijajärjestelmä ja piiritystaktiikat - olivat aikanaan ylivertaisia.
Chingis Khan, Mongolia, ratsastajapatsas
Chingis Khanin patsas lienee maailman suurin
Arolla ratsain

Traditiot näkyvät myös pukeutumisessa. Temppelissä vaeltaneet häävieraat pukeutuivat kansallispukuihin. Myös hevosmiehet heittivät mitä tahansa ulkotyötä tehdessään päällensä perinteisen, kadehdittavan lämpimän näköisen palttoon, joka sidottiin hehkuvalla oranssilla kangasliinalla. Päässä killui esimerkiksi lippis.
Mongolia, hevosmies, mongolianhevonen, ratsastusmatka, riitta reissaa
Ratsuistaan ylpeä hevosmies perinteisessä työtakissa
Palttoo sopi hyvin ratsastukseen, halonhakkuuseen sekä murmelinmetsästykseen. Metsästysonnea se ei taannut, vaikka osa aroista muistuttikin reikäjuustoa tuhansine murmelinkoloineen. Niiden yli oli hauska hypätä kiitolaukassa hevoselle jutellen ”näethän tuon kolon, näethän…täällä kun ei toimi edes kännykkä ja lähin autokin on monen tunnin päässä…ja autotiekin on kuoppainen kärrypolku…”
ratsastusmatka, Mongolia
Ratsastusvaeltajat, varahevonen ja ratsuni söpö hulmuharja

Lounastauko metsässä

Mongolia, hevosmiehet, riitta reissaa
Hevosmiesten, kokkien ja turistien juttuhetki arolla
Entä se ratsastaminen? Mongolinhevoset ovat niin sanotusti puolivillejä. Ohjat pidetään toisessa kädessä, raipan virkaa toimittava liina tai nahkanauhapunos toisessa. Raippa toimii kannustimena, ei rangaistuksena. Kilpailuhenkeä riitti ja laukkakisat kestivät lähes puoli tuntia. Arolla riitti tilaa ja hevosilla voimia. Vuorelle kahden kilometrin korkeuteen kiivettiin pysähtymättä tunnin verran, noin 10 metriä minuutissa. Lopussa vielä kiri ennen ruokataukoa. 
Keittiöjurtta ja pienenpienet nukkumateltat

Jurtassa syötiin aamiainen ja illallinen
Hevosilla ei ole nimiä, eikä niihin kiinnytä. Huomasin kuitenkin hevosmiesten rapsuttavan niiden korvia, jos vaan turistin silmä vältti. Oma ratsuni teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Se jakoi voimansa viikon vaelluksella nerokkaasti pysytellen laukkakisoissa päivätolkulla keskijoukossa - ja pesi viimeisenä päivänä suupielet virneessä kirkkaasti koko lauman.

Hevosilla ei ollut nimiä, joten ristin omani Number One:ksi
Leirielämää

Vaellus aroilla oli askeettista leirielämää: yövyimme 1-2 -hengen teltoissa henki kylmästä höyryten, viivyimme lämpimässä jurtassa ainoastaan aamiaisten ja illallisten ajan, ja tuijotimme illallisen jälkeen tähtiä, kunnes jokainen oli "valmis" kömpimään telttaansa nukkumaan. Mahdollinen öinen puskapiipahdus hyytävän kylmään yöhön oli tehtävä taskulampun valossa - toivoen, ettei ympärillä pyöri susia. Virallinen WC oli telttakankaalla näkösuojattu maakuoppa. Suihkun virkaa toimitti vesiämpäri. 
Yöt leirissä olivat sadunomaisia. Oli ihanaa kuunnella teltan läpi vieressä liikkuvan hevosten pärskintää.  Hevosemme yöpyvät jakkien tavoin telttojen vieressä etujalat löyhästi yhteen sidottuina ja hyppivät kenguruloikin mättäältä toiselle.

Ateriat olivat lihapainotteisia maukkaita perusruokia jakkihärkä- ja hevosenmaitotuotteilla ystettynä. Retkieväät pakattiin aamulla satulalaukkuun. Jälkiruokasuklaapatukka tuntui arolla niin eksoottiselta, että se tuli joskus lahjoitettua ohi kulkeville lammaspaimenpojille.   Viimeisenä iltana nautittiin juhla-ateria, kun hevosmiehemme hakivat lammaspaistin telttaleirimme läheisestä laumasta. Paisti katseli minua vielä hevosmiehen sylistä ohi ratsastaessaan. Nahka myytiin paluumatkalla Ulan Baatariin johtavan tien varrella mustan pörssin vuotakauppiaille.
Hevosmies punoi minulle nahkanyöristä raipan, jota heilautettiin ilmassa ratsun pään vieressä.
Ja loppuun vielä ergonomiaa. Mongolit viettävät suuren osan elämästään kyykyssä: kokatessa, syödessä, ratsastaessa, turinoidessa. Meillä oli teltassa sentään lasten kokoiset tuolit. Nyt osaan syödä illallisen jockey-asennossa."

Tässä linkki kohteeseen.
Tässä siitä mukavampi versio, jossa yövytään jurtissa telttojen sijaan. 
https://www.horsexplore.com/